lauantai 23. toukokuuta 2009

Väliin henkilökohtaista, osa LXXXVIII

Miksi kaikki kiva tapahtuu kerralla, mutta pahat asiat tuntuvat tulevan jonotuslippu kauniisti kädessä?

Tälle viikonlopulle olisi ollut kolme eri tapahtumaa, joista piti valita yksi. Saatte ensin arvailla mihin niistä osallistun:

A) Kemin Sarjakuvapäivät

Jos olette koskaan halunneet kokea miltä maailma näyttää vuonna 20 jälkeen III maailmansodan, tervetuloa Kemiin.

Jos olette koskaan halunneet kokea miltä maailma näyttää vuonna 10 jälkeen III maailmansodan, menkää sinne sarjakuvapäivien aikaan.

Jos olette koskaan halunneet kokea miltä III maailmansota näyttää, menkää sarjakuva-fanien juhliin Kemin Sarjakuvapäivillä.

B) Shiatsu-hieronnan peruskurssi

Koska ilmainen viina ja rahantarjoaminen saa sinut vain tiettyyn pisteeseen.

C) Lähisukulaisen häät

Jos joku on ihmetellyt, miksi en ole pitkään aikaan puhunut yllättävän paljon tukanleikkuustani ainakin väitetysti heteroksi, niin syy on tuossa. Minulle tehtiin hyvin selväksi että parturikampaajalla ei käydä ennen häitä, sillä "tuollaisen tukan kanssa siellä ei näyttäydytä".

Mikä on hyvin ymmärrettävää, sillä tunnettuahan on, että usein kun keskustelu siirtyy häihin, ohitamme parilla sivulauseella morsiamen ja sulhasen ja alamme ruotia millainen fleda häävierailla oli.

Minun tapauksessani tosin takana saattoi olla pelko, että keskustelu saattaisi mennä näin:
- ...ja olihan se morsian nätti.
- Niin, mutta näitkö sen veljen tukan?
- Yyhy, niin, ihan selvästi...tieätsää...
- Sehän ei ole kuulema koskaan seurustellut...
- No eiköhän se syykin ole selvä kun sillä on tuollainen tukka!
:tyttömäistä kikatusta:

Noh, eiköhän kaikille tullut selväksi jo että se on C.
Ihan siis varoituksen sanana: olen liikenteessä puku päällä. Tuo näky on huomattavasti Frankensteinin hirviömäisempi kuin annan tässä ymmärtää.

Mutta ei hätää: yritän ajoittaa poistumiseni hääjuhlista siten, etten erotu joukosta mitenkään.

6 kommenttia:

Mari(nadi) Koo kirjoitti...

Haircutia, jesh!

Mulle ei ole tälle vuodelle tullut yhtään kutsua häihin. Aloin nyt pohtia, johtuisiko se kampauksestani. Hmm.

Pukuja en kyllä käytä juuri koskaan.

T kirjoitti...

Mari(nadi) Koo: Lohduksi kaikille jotka ette ole päässeet häihin: Kyselin Kemin meininkiä keveriltani.
Hän oli jo mm. ottanut nakuna aurinkoa hotellin katolla.

Häissä satoi vettä.

Sanonpahan vaan.

Iitukka kirjoitti...

kahdet häät tiedossa, toisista tulin juuri.
Sotkamo on Tommi nyt tyypattu,mutten mä oikein ymmärrä,sun kauhuskenaarioita sitä kohtaan :) Ihan elinvoimainenhan se oli :D

Häät oli hienot,morsian kaunis ja sulhanen komee.

Mutta se matka 7h ajoa, ei ole lainkaan kivaa,varsinkaan kun lämpötila ulkona oli 21 plussaa :)

T kirjoitti...

Iitukka: Joo joo, mutta JOS unohdetaan että Sotkamossa on mahdollisuus hiihtää vaikka keskellä kesää hiihtoputkessa, keilata hohtokeilausta ja normaalia keilausta, golffata, vierailla katinkullan kylpylässä, tutustua upeaan luontoon ja viettää aikaa uimarannalla Hiukassa, niin SEN lisäksi siellä ei ole mitään tekemistä.

Ihan kuollut paikka.

Iitukka kirjoitti...

tota, tartteeko ton kaiken jälkeen vielä jotain muutakin, olihan siellä helkatin festari lauantaina,katinkullassa, iha piisas äksönii kylänraitilla.
Kainuulaisuuden kainous nurkkaan,ihan hyvä mesta se on :D

T kirjoitti...

Iitukka: Okei, mutta siis sen lisäksi että voit hiihtää vaikka keskellä kesää hiihtoputkessa, keilata hohtokeilausta ja normaalia keilausta, golffata, vierailla katinkullan kylpylässä, tutustua upeaan luontoon, viettää aikaa uimarannalla Hiukassa JA kuluttaa aikaa erilaisissa festareissa Vuokatin laskettelurinteillä sekä Katinkullassa, niin sen lisäksi ei siellä Sotkamossa oikeasti ole mitään.

Ihan kuollutta siis.