Väliin henkilökohtaista, osa LXXXXI (K18)

Koska tätäkin blogia voidaan lukea Suvi Lindènin työaikana, tämä on sitten K18.

Minun on vielä vaikea saada pidettyä ajatuksiani koossa edes yksimielisiä, puhumattakaan kaksimielisiä vitsejä varten, joten jos tämänkertaisen blogimerkinnän lukeminen on puhelinluettelomaisen vaikeajuonista mutta syvälle henkilöhahmojen tietoihin menevää, pahoitteluni.

Pitkä hiljaiselo tässä blogissa on johtunut siviilielämäni ongelmista.

On tuntunut siltä että kaikki vain haluavat minusta jotain, eikä kukaan anna mitään takaisin ja kuinka maailmankaikkeus yrittää korjata nimiinsä "kuinka monesti jonkun päältä voi peruuttaa jyrällä ennen kuin se menee rikki sisältä"-ennätyksen.

Olen saattanut ärähtää rajusti ja kettuilla vielä rajummin ystävilleni yhtenä sekuntina, ja seuraavana melkein hypännyt heidän kaulaansa vannoen ikuista ystävyyttä ja anellen ymmärrystä itselleni.

Olen ollut epävarma ihan mistä tahansa ratkaisustani ja toivonut että kunpa maailma vain unohtaisi olemassaoloni edes pariksi sekunniksi.

Tänään ruokalassa oli viikonlopun jäljiltä kebabia. Otin hiukan sitä lautaselleni perunoiden ja höyrytettyjen kasvisten sekä raasteen lisäksi.

Kun olin syönyt höyrytetyt bataatit, herneet ja sipulit siirryin kebabiin. Pikku hiljaa siinä syödessäni lihaa tomaattikastikkeella ja perunoilla aloin hahmottamaan tilannettani yhtäkkiä eri tavalla.

Olin taas langennut kasvissyöntiin.

Kerran aiemmin elämässäni hurahtanut kasvissyöntiin. Lisäksi olin leikannut sokerin ja rasvan käyttöä, vähän niin kuin nytkin. Minusta tuli helposti ärsyyntyvä, kaikesta tiuskiva, huumorintajuton ektomorfi. Kesti kauan ennen kuin tajusin millainen ihmishirviö minusta oli tullut.

Kävin nopeasti mentaalisen tarkistuslistan päässäni samalla nauttien rasvaisesta, ihanasta lihasta, ja suloisesta tomaattikastikkeesta:
- Olin viimeisen kuukauden ajan täyttänyt lautaseni puoliksi vihreällä ja sen lisäksi vielä syönyt raastetta? Jep.
- Olin vähentänyt lihankulutusta? Jep.
- Olin kokenut oloni heikoksi ja avuttomaksi, niin henkisesti kuin fyysisesti? Jep.
- Olin alkanut kokemaan nopeita ja äkkinäisiä tunnetilojen muutoksia? Jep.
- Olin tarkistanut ensimmäisenä ystäväni luokse saapuessani tarkistanut mitkä kengät hänellä on? Jep.
- Olin keskustellut viime perjantaina kuka Eagles-yhtyeen laulajista esitti "Boys of summer"-kappaleen? Jep.
- Olinko käyttänyt äskeisen keskustelun yhteydessä termiä "ei se ollut ainakaan se hyvännäköinen laulaja"? ...Jep...
- Olinko alkanut tuntemaan omituista viehtymystä lesbopornoa kohtaa? En tiedä lasketaanko tätä varmasti, mutta: jep.

Voi. Kaikkivihaava. Ja. Hulluksi. Tekevä. Pimeydestä. Kurottava. Muinainen. Jumala. Cthulhu.

Minusta oli tullut miesnarttu!

Selvisin työpäiväni läpi tekemättä suurempia virheitä, joskin olisin saattanut suuremmissa älynvoimissa ollessani jättää lausumatta ääneen hyvinkin kaksimielistä letkautusta siitä, miksi en vastaa välittömästi tärinähälytyksellä olevaan kännykkääni, joka oli vasemmassa housuntaskussani.
Ainakin olisin jättänyt mainitsematta lisäksi MIKSI se on vasemmassa housuntaskussani.

Kotiinikin selvisin (juuri ollenkaan) tuijottamatta ohitseni pyörällä ajavien takamukset, eli voiton puolella jo ollaan. En mene paljastamaan kaikkea illan ruokavaliostani, mutta yhdistelen ruokaympyrän eri osia suklaatäytekeksi-meetwursti-kombinaation erilaisilla variaatioilla.

Nyt kun selvitin syyn omituiseen olotilaani, tuleeko blogikirjoituksia taas tasaiseen tahtiin? Ei ihan vielä.

Kautta aikojen he, jotka ovat olleet johdossa, ovat harjoittaneet erilaisia johtamisen muotoja.

Toisiin on liittynyt enemmän porkkana, toisiin enemmän keppi, toisiin päätoteuttajan tulee ennen rakennustyön alkua tehdä asianomaiselle työsuojeluviranomaiselle liitteen 1 mukaiset tiedot sisältävä ennakkoilmoitus työmaasta, joka on tarkoitettu kestämään kauemmin kuin kuukauden ja jolla itsenäiset työnsuorittajat mukaan lukien työskentelee yhteensä vähintään 10 työntekijää sekä työmaasta, jolla työn määräksi arvioidaan yli 500 henkilötyöpäivää.

Yksi yhtenäinen piirre niissä on aina ollut: ensimmäisenä uhrataan orjat.

Koska työskentelen kunniakkaassa perinteitä kunnioittavassa yhtiössä, liiallisen työvoiman vähennys ei tapahdu tarjoamalla eroamispaketteja, vaan tappamalla maaorjat työllä.

Eli ainakin seuraavat pari viikkoa paikoin kuulemanne omituinen thum-thum-tump-thum-thum-tump-ääni ei ole ensimmäinen merkki alkavasta dementiastanne, vaan merkki kaleeri-rummun tahtiin tehtävästä työstä, ja satunnaisesta maahan kaatuvasta työyhteisön heikoimmasta lenkistä.