Metafyysinen metsästyskausi tai Dodo-darwinismia

Yksi lempilauseistani on "terveisiä Dodoille".

Ikävä kyllä pääsen käyttämään sitä vain harvoissa yhteyksissä. Lähinnä silloin kun eeppisiin mittakaavoihin yltynyt vuosisatojen sairaalloisen, piinallisen tarkasti orkestroitu suunnitelma on saavuttamassa lopullista huipentumaansa, ja ainoastaan yksi henkilö on sen esteenä.

Kaikki tietenkin huipentuu tämän kyseisen yksilön ja suunnitelman mielipuolisen loppuunsaattajan väliseen lopputaisteluun, jolloin on mahdollisuus heitellä sellaista dialogia joka nakkikioskin kassalla johtaisi porilaiseen rystysillä.
Ja tietenkin kaiken parasta on kun lähetät pahantekijän tuhoonsa sanomalla jotain ikuisesti mieleenpainuvaa, tai no ainakin sen muutaman sekunnin mitä vastapuolella vielä on jäljellä.

Oi kuinka nautin noista viikottaisista hetkistä.

Kuinka moni tietää mitä Dodot olivat? Ne olivat lentokyvyttömiä, hitaita, ja jossain päin kosmosta kuuluu tällä hetkellä naururaita kun sanon että ne myös maistuivat hyviltä. Ihan kuin lukijani.

Dodojen kohtalo edusti darwinismia puhtaimmillaan: ne jotka eivät kyenneet sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin, olivat tuhoontuomittuja.

Kuinka moni on huomannut saman metafyysisellä tasolla? Eli niissä asioissa minkä käsitätte ajatuksen tasolla, mutta jota ette voi käsitellä fyysisesti.

Oletteko huomanneet kuinka tietyt asiat ajankäytölliset asiat syövät muita ajankäytöllisiä asioita? Esimerkiksi kahvitauko vie aikaa vessatuostanne, joka taasen järsii tupakkataukoa, ja tämä selviytyäkseen imaisee osan kello viiden teestänne, joka oli jo napannut ruokatunnista koipipalan.

Pian jäljellä on vain yksi tai kaksi isoa taukoa, jotka ovat syöneet kaikki muut tauot, ja nyt kyräilevät toisiaan kentän molemmilta puolin, vain odotellen kumpi on niin tyhmä että tekee ensimmäisen liikkeen.

Sama tapahtuu muillakin tasoilla: sanat metsästävät toisiaan.
Ei ole enää esimerkiksi "automobiilia", on "auto" (voisin kertoa miten tämä tapahtui mutta joku voi syödä lukiessaan tätä, ja sain jo tarpeeksi harmia viimeisimmästä "lapsineron rintaruokinta"-tapauksesta, joten jätän sen väliin).

Tämä voi kuulostaa luettuna julmalta ja tarpeettomalta, mutta se on välttämätöntä aika-avaruuden jatkumon vuoksi; jos ihmiset käyttäisivät aikaa sanoakseen "henkilökohtainen verkossa julkaistava päiväkirja tai muunlainen verkossa ilmestyvä julkaisu", tuohon käytetty aika olisi poissa jostain muualta.

Kohta maailmaa hallitsisi täydellinen kirjakieli ja kielitoimiston suositukset, ja tietyn aikakauden ajankulumista kuvaavan järjestelmän mittaluokan suureet lähestyisivät pistettä, jonka jälkeen ei olisi enää lisää mitään suureita.

Siksipä tässäkin henkilöko---BLOGISSA aletaan harjoittamaan tekstien ylikellottamista tai siis tässä tapauksessa oikea termi voi olla ylimerkityksellistämistä.

Sen sijaan että käytettäisiin puoli sivua asian ytimeen pääsemiseen, nyt koko teksti tiivistetään yhteen sanaan. Tällä tavoin säästetään aikaa, hermoja ja peukaloa nyt kun kännykällä lukiessa ei tarvitse painaa koko ajan nuolinäppäintä.

sisäoppilaitoshoitotakuuvarma-lehtikuvaaja

Jännityskertomus journalistista, joka pääsee selville vuosisatoja kestäneestä sairaalloisen, piinallisen tarkasti orkestroidusta suunnitelmasta, joka huipentuu uudenlaisen sairaanhoito-laitoksen valtiojohdon määrittelemän lainsäädännön puitteissa piinaavaan lopputaisteluun sankarimme ja mielipuolisen suunnitelman loppuunsaattajan välille.

Vaatekaappipakastinarkkukari

Pohjanmaalaisen kylän perinteisen käsityöläisliikkeen sukupolvenvaihdon saa uusi, pelottaviakin piirteitä, kun uusista liike-idoista alkaa paljastua merkkejä vuosisatoja kestäneestä sairaalloisen, piinallisen tarkasti orkestroidusta suunnitelmasta.
Miten lopulta käy, kun kaikki huipentuu lopputaisteluun, jossa vastakkain ovat "pohjalaane" sisu ja "mielpuoline" suunnitelman loppuunsaattaja.

metsiensuojeluohjelmajakeluautonkuljettajatutkintotodistus

Keskiverto vasta-alkaja rekkakuski saa yllättäen huomata olevansa tapahtumien keskellä, kun normaali metsäkeikka harjoitteluaikana uhkaa muuttua lopulliseksi näyttämöksi vuosisatoja kestäneelle sairaalloiselle, piinallisen orkestroidulle suunnitelmalle.
Kun rekkamies ja mielipuoli suunnitelman loppuunsaattaja kohtavaat, kumpi heistä on viimeisenä pystyssä lopputaistelun jälkeen?

lopputaistelukuvausopaslukkomestarikokkikoulutus

Voisiko mikään olla jännittävämpää kuin selostus siitä, kuinka entinen kahlekuningas yrittää paitsi avata uusia uria elämässään menemällä kokkikouluun, ja lisäksi avata silmänsä koodeille jotka voisivat johdattaa hänet vuosisatoja kestäneen, sairaalloisen piinallisen orkestroidun suunnitelman jäljille.
Pystyyko sankarimme avautumaan? Avautuvatko oikeatko ihmiset hänelle? Kaikki aukeaa lopussa, kun päähenkilömme kohtaa lukkiutuneen suunnitelman loppuunsaattajan lopputaistelussa.

iltavuorotyöterveyskeskustapuoluetoimistotarvike

Blogin kirjoittaja on seuraavan viikon iltavuorossa eikä kykene päivittämään blogiaan johonkin aikaan, mutta varmistaakseen että kävijöitä riittää siksikin aikaa, mainitsee asiasanoja joilla varmasti googletetaan tänne ja kirjoittaa niin sekavia, että saapuneiden on luettava teksti uudestaan ja uudestaan ymmärtääkseen mitään.

Onko tämä uuden, vuosisatoja kestävän sairaalloisen piinallisen orkestroidun suunnitelman alku? Vain sankarimme, mielipuolinen suunnitelman loppuunsaattaja voi tietää.

Väliin henkilökohtaista, osa LXXXXVI: Mainostusta

Voinen paljastaa että olen hiljaisuudessa kirjoittanut alustavaa synopsista Star Trek-tarinaa varten.

Siinä kapteeni Kirk joukkoineen saapuu planeetalle, jonne aiempi Tähtiliiton tutkimusryhmä oli jättänyt vahingossa 2000-lukulaisen yritysjohto-oppaan.

Kauhukseen Kirk havaitsee, että yhteiskunta on jakaantunut kahteen kastiin: Työntekijöihin ja Johtokuntaan.

Suurin osa kansasta kuuluu Työntekijöihin, jotka paiskivat työtä jatkuvasti pelloilla palkatta.

Johtokuntaan kuuluvat eivät tee mitään, vaan nauttivat siitä mitä Työntekijät saavat heille tuotettua pelloilta.


Kaikki kuitenkin palvovat Pääomaa, jolla on rakennettu kultainen temppeli, jota kutsutaan Toimitilaksi.


KIRK: Spock, mitä mieltä olet tästä kaikesta?
SPOCK: Se on älyä, mutta ei sellaista mihin me olemme tottuneet.

Yksi Johtokuntalaisista on hemaiseva kaunotar, joka ilmiselvästi tykästyy kapteeni Kirkiin.

MUUKALAISKAUNOTAR: Kapteeni Kirk. Tulkaa käymään jonain iltana toimistollani, niin opetan teille panon ja oton erotuksen...

Aluksi kaikki näyttää suht' normaalilta, vaikka Kirk kyseenalaistaakin vieraiden kunniaksi järjestetyllä illallisella järjestelmän reiluuden kansan johtajan, Johtokunnan Puheenjohtajan läsnäollessa.

KIRK: Tällainen. Järjestelmä ei. Yksinkertaisesti voi toimia. Se on epäreilu.
JOHTOKUNNAN PUHEENJOHTAJA: Kapteeni Kirk. Järjestelmämme on toiminut jo kauan ennen tuloanne, ja tulee toimimaan vielä kauan lähdettyänne. Eikö yksi omista kansalaisistanne sanonut "ahneus, paremman sanan puutteessa, on hyvä"?
Nauttikaa nyt Osingoista joita Työntekijät ovat meille tuottaneet.

Tällä välin Spock on kierrellyt paikkoja, koska häntä ihmetyttää miksi missään ei ole lapsia tai vanhuksia, ainoastaan nuorukaisia tai keski-ikäisiä ihmisiä.
Spock eksyy eräälle Työntekijöiden ankeista leireistä, jossa hänelle selviää osittain ikäjakauman syy: loppuunkulutetut Työntekijät eivät jaksa töiden jälkeen tehdä muuta kuin syödä ja mennä nukkumaan seuraavaa työpäivää odotellessa.

Lisäksi on jotain muuta...

SPOCK: Ei ole loogista, että yhteiskunnan ikäjakauma on keskittynyt vain kahteen ikäluokkaan. Vaikka lapsia ei olisikaan, teillä tulisi olla myös vanhuksia. Mitä heille on tapahtunut?
TYÖNTEKIJÄ: Kvartaali...
SPOCK: Kvartaali? Miten neljännes yhteisellä sopimuksella määritellystä ajanjaksosta voi vaikuttaa noin paljon?
TYÖNTEKIJÄ: Huomenna näet, muukalainen, huomenna näet...

Spock kertoo illalla tavatessaa Kirkin kuulemastaan, mutta Kirk sanoo että heidän tulee vain odottaa huomista nähdäkseen mitä "kvartaali" tarkoittaa.

Seuraavana aamuna Työntekijät eivät Kirkin ja Spockin yllätykseksi mene pellolle, vaan kokoontuvat Toimitilan eteen riveihin. Johtokunnan Puheenjohtaja alkaa messuamaan kansalle, joka vastaa hänelle takaisin.

JOHTOKUNNAN PUHEENJOHTAJA: On taas aika luoda katsaus menneeseen kvartaaliin!
KANSA: Miten kvartaali meni?
JOHTOKUNNAN PUHEENJOHTAJA: Odotusten mukaista suoritusta ei saatu toteutumaan vallinneella kvartaalilla!
KANSA: Talousnäkymät jatkuvat heikkoina hallitsevassa tilanteessa!
JOHTOKUNNAN PUHEENJOHTAJA: On aika ulkoistaa!
KANSA: Kuulemme ja tottelemme!

Kirkin ja Spockin hämmennykseksi kolme takimmaista riviä, jotka koostuivat vanhemmista Työntekijöistä, alkavat liikkua kohti isoa järveä. Kirk menee välittömästi Johtokunnan Puheenjohtajan luokse ja vaatii saada tietää mitä tämä merkitsee?
JOHTOKUNNAN PUHEENJOHTAJA: Me tietenkin järkeistämme toimintojamme.
KIRK: Mitä ihmettä. Oikein. Puhut!?
JOHTOKUNNAN PUHEENJOHTAJA: Siis vähennämme Työntekijöiden määrää jotta kustannuksissa säästettäisiin.
KIRK: Miten niin. Vähennätte. Työntekijöiden määrää?
JOHTOKUNNAN PUHEENJOHTAJA: Hyödyttömät Työntekijät ulkoistavat itsensä jotta eivät olisi talouskehityksen taakkana.
SPOCK: Kapteeni, katsokaa!

Järvelle menneet Työntekijät jatkavat matkaansa pysähtymättä, kunnes heitä ei enää näy veden alta.

KIRK: Senkin. Mielipuolet! Mitä hyötyä. Tuosta oli!?
JOHTOKUNNAN PUHEENJOHTAJA: Yritysjohto-Oppaan mukaan vähentämällä Työntekijöitä on mahdollista kasvattaa Pääomaa joka Kvartaali. Yritysjohto-Opas sanoo niin, joten sen täytyy olla niin.
KIRK: Miten te voitte. Muka kasvattaa. Pääomaa. Jos teillä ei ole tekijöitä! Te tapatte omaa. Kansaanne!
JOHTOKUNNAN PUHEENJOHTAJA: Yritysjohto-Opas sanoo niin, joten sen täytyy olla niin.
SPOCK: Tulkaa kapteeni, täällä ei ole mitään mitä voimme tehdä tällä erää.

Kirk ja Spock poistuvat, samalla kun jäljellejääneet Työntekijät palaavat pelloille töihin.
KIRK: Spock, täytyy olla. Jotain. Mitä voimme. Tehdä.
SPOCK: Tutkin asiaa, kapteeni.

Kirk menee muukalaiskaunottarensa luokse tämän toimistolle ilmiselvästikin tyrmistyneenä.
KIRK: Miten te voitte. Jatkaa tällaista. Barbariaa?
MUUKALAISKAUNOTAR: Älä tuomitse meitä! Kerran me olimme toisenlainen kansa, mutta Yritysjohto-Oppaan jälkeen asiat muuttuivat.
KIRK: Millainen. Kansa. Uhraa omiaan. Vain kirjan. Vuoksi?
MUUKALAISKAUNOTAR: Miksi ei? Yritysjohto-Opashan toimii. Katso nyt mitä kaikkea kaunista minulla on Toimistossani!

Yhtäkkiä Spock ottaa yhteyden Kapteeni Kirkiin.
SPOCK: Kapteeni, taisin löytää ratkaisun.

Johtokunnan Puheenjohtaja tutkii omassa toimistossaan juuri alkaneen Kvartaalin tietoja, kun Kirk astelee sisään.
JOHTOKUNNAN PUHEENJOHTAJA: Mitä tämä oikein merkitsee?
KIRK: Yritysjohto-Opas on siis. Se mihin luotatte. Kaikessa.
JOHTOKUNNAN PUHEENJOHTAJA: Kyllä, se on yhteiskuntamme perusta ja laki. Mikään ei ole sen korkeampi.
KIRK: Ja teette. Kaiken niin kuin. Se sanoo?
JOHTOKUNNAN PUHEENJOHTAJA: Tietenkin.
KIRK: Voisitteko sitten. Kutsua. Taas kansan kokoon?
JOHTOKUNNAN PUHEENJOHTAJA: Miksi?
KIRK: Selitän sitten.

Hämmentynyt kansa kokoontuu taas Toimitilan eteen. Mitä nyt oikein tapahtuu? Omituisinta on että Johtokunnan Puheenjohtajan sijaan puhuja on muukalainen, Kirk.
KIRK: Työntekijät! Eikö Yritysjohto-opas olekin pyhä kirjanne?
TYÖNTEKIJÄT: Näin on!
KIRK: Ja niin kuin siinä on kirjoitettu. On myös. Toteutettava?
TYÖNTEKIJÄT: Näin on!
KIRK: Siinä tapauksessa. Määrään. Että Johtokunnan Puheenjohtaja. Kierrätetään.

Nyt on Johtokunnan Puheenjohtajan vuoro hämmentyä.
JOHTOKUNNAN PUHEENJOHTAJA: Mitä?!

Kirk ei kiinnittä häneen huomiota, vaan jatkaa Työntekijöille puhumista.
KIRK: Yritysjohto-Opas sanoo "pitääkseen yrityksen toiminnan. Elinvoimaisena. Ja taatakseen liikevaihdon kasvun. Yrityksen tulee tarkistaa. Kvartaalein johdon toimintaa. Jos johto ei. Ole aikaansaanut. Kasvua. Työvoimapoliittiisista toimenpiteistä. Huolimatta. Se pitää vaihtaa."
JOHTOKUNNAN PUHEENJOHTAJA: Mutta mutta...
KIRK: Joten kysynkin teiltä. Työntekijät. Onko kasvua. Tullut?
TYÖNTEKIJÄT: Ei ole!
KIRK: Joten mitä. On tehtävä?
TYÖNTEKIJÄT: Johto on vaihdettava! Johto on vaihdettava! Johto on vaihdettava!

Huuto kaikuu Toimitilan kultaisista seinistä ja ei tunnu loppuvan millään, mutta kun Kirk kohottaa kätensä, huuto katkeaa.
KIRK: Yritysjohto-Opas sanoo myös "jos. Tuoreita ideoita ei ole. Muutoin saatavissa. Drastiset toimenpiteet. Ovat tarpeen".
TYÖNTEKIJÄT: Mitä ne ovat?
KIRK: Se tarkoittaa sitä. Että uusi Johtokunnan Puheenjohtaja. On Spock!

Työntekijät ovat hiljaa. Muukalainen? Johtajana? Mutta toisaalta, ulkopuolinen henkilö voi hyvinkin tietä asioita jotka auttavat Pääoman kartuttamisessa. Työntekijät alkavat jälleen huutaa, mutta tällä kertaa nimeä.
TYÖNTEKIJÄT: Spock! Spock! Spock! Spock! Spock!

Nyt on Spockin vuoro hiljentää kansa.
SPOCK: Kiitos. Ensimmäisenä loogisena tehtävänä uutena Johtokunnan Puheenjohtajana erotan koko nykyisen Johtokunnan. Seuraavaksi lakkautan Kvartaali-ajattelun.

Työntekijät ovat hämmästyneen näköisiä.

SPOCK: Sen sijaan tahdon esitellä teille uuden idean: Yhteiskuntavastuu.

Kirk jättää Spockin kertomaan vastuullisesta yritystoiminnasta. Poistuessaan hän kohtaa vielä kerran muukalaiskaunottaren.

MUUKALAISKAUNOTAR: Te---te---te tuhositte maailmamme! Olisit saanut kaiken!
KIRK: Sinulla ei koskaan ollut todella mitään.

Myöhemmin tähtialus Voyagerilla Kirk kysyy Spockilta miten uuden talousjärjestelmän opetus meni perille.
SPOCK: Oikein hyvin. Harvoin olen saanut puhua niin tarkkaavaisille oppilaille. Vain yksi asia harmittaa.
KIRK: Mikä?
SPOCK: Unohdin planeetalle Hemmo Paskiainen 10: Armas Paskiainen Special Specialin.
KIRK: Ai sen mikä maksoi 15 euroa. Zum Teufelista tai. Hyvinvarustetuista kirjakaupoista ostettuna?
SPOCK: Juuri sen. Pidin sen kansikuvasta, joka näytti siltä kuin Scotty olisi sädettämässä hänet ylös.
KIRK: Ei hätää. Otin sen. Mukaan ennen. Lähtöämme.
SPOCK: Kitos kapteeni.
KIRK: Ei se mitään. Vanha ystävä. Emmehän me. Olisi. Halunneet yhteiskuntaa. Joka olisi. Rakentunut. Tämän teoksen. Ympärille?

Hotakaisuja, osa II

Olipa kerran poikamies.

Poikamies oli poikamies, koska ei ollut aivan varma siitä oliko hän vasta poika vai mies? Siitä hän oli varma että hän ei ollut tyttönainen, sillä hän oli nähnyt kerran sellaisen ilman vaatteita, ja hänellä oli huomattavasti enemmän varustelua.

Mutta ollako poika vai mies, kas siinä kysymys.
Poikamies tunsi itsensä vielä nuoreksi ja harrasti nuorten asioita, joten hän oli vielä poika.

Hän ei ollut kuitenkaan täysin enää poika, sillä hän asui poissa vanhempiensa luota ja huolehti itsestään, eli hän oli tavallaan myös mies.

Näitä asioita poikamies mietti herätessään, suihkussa, aamiaisella, matkalla töihin, työpaikallaan, tullessaan töistä, käydessään loputonta sotaa Tuhannesti Kirottuja Pimeyden Kaaosjoukkoja© vastaan tietokoneeltaan käsin, ja mennessään illalla nukkumaan.

Eräänä päivänä poikamiehen työpaikalla soi puhelin. Poikamies vastasi, ja nuoren naisen ääni toisessa päässä kysyi: hei, mitä meidän firmassa käytetään muistiinpanojen tekemiseen?

Poikamies mietti hetken. Kynää ja paperia, poikamies vastasi. Nuori nainen vastasi: hah hah hah hah, mä en ole käyttänyt kynää ja paperia enää vuosiin! Onko mitään muuta?

Poikamies mietti taas. No tietokoneella on kyllä Wordpad, menet startista programs-kohtaan ja siellä on accessories ja siellä on wordpad, siihen voi kirjoittaa.
- Ai toi onkin hyvä. Startista programs-kohtaan ja sieltä accessories ja sieltä wordpad...joo, enköhän mä muista. Hei kiitti moi! nuori nainen sanoi ja sulki puhelimen.

Mutta poikamies ei enää kuullut häntä, sillä hänellä oli mietittävää. Jos nuoret eivät käytä enää kynää ja paperia, ja minä käytän, niin sittenhän olen vanha eli mies, poikamies tuumasi. Tämäpä helpottavaa, nyt tiedän olevani mies! hän ilahtui.

Poikamies pääti kertoa heti työkavereilleen kahvitauolla, mutta kun hän ehti paikalle, siellä oli jo täysi keskustelu päällä.
- Sikamaista! joku sanoi.
- Joo niin on ihan törkeetä! toinen sanoi.
- Miten ne voi tehdä meille tällä tavalla? nurkasta kysyttiin.

Mikä on hätänä? ex-poikamies, nykyisin vain mies, kysyi.
- Etkö ole vielä kuullut? Ne aikovat viedä meiltä pois pahviset kertakäyttökupit ja antaa tilalle keraamiset mukit! Ihan vaan koska luontoa pitää kuulemma säästää!

Miksi se on paha asia? mies kummasteli.

- Hei, ei meillä ole aikaa ruveta käyttämään keraamisia mukeja! Niitähän pitää pestä! Ei meillä ole aikaa!

Mutta eihän siihen mene kauaa...mies alkoi sanoa ennen kuin hänet keskeytettiin.

- Mutta eihän siis täällä edes ole tarpeeksi puhdistuspaikkoja! Siis tässähän joutuu kävelemään käytävän päähän pesemään sen!
- Joo, ja jos niitä ei pese, ne alkaa haisemaan ja täällä muutenkin on ankeeta!

Kai sitä nyt luontoa säästääkseen voi tuonne muutaman metrin päähän...mies arveli.

-Niin niin, mutta onko kukaan tullut ajatelleeksi paljonko menee vettä mukien puhdistamiseen? Onko? No eipä tietenkään! Tämä on taas niin tätä!

Niin mutta meneehän sen pahvikupin valmistamiseenkin aika paljon energiaa ja ei synny niin paljon roskia, ja kun kuppeja ei tarvitse ostaa säästyy rahaa, mies sanoi varmana asiastaan.

- Kato sää et nyt tajua, sää olet vielä liian nuori. Kekkosen aikaan ei olisi ikinä tapahtunut tällaista! Silloin juotiin kahvia ja paljon ja ihan tasan varmasti pahvikupeista! Miksei Kekkonen voinut elää sellaiseen aikaan jolloin klooniteknologia olisi ollut kehittyneempää?

Mutta mies ei enää kuunnellut, sillä hänellä oli muuta ajateltavaa. Anteeksi, POIKA ei kuunnellut, sillä kuten muut olivat sanoneet, hän oli vielä niin nuori eli poika.

Kylläpä tämä menee hankalaksi, poika arveli. En toisaalta ole nuori eli poika ja toisaalta en ole mies eli vanha; olen aivan kuin niiden rajalla, keskellä kaikkea.

Silloin poikamies tajusi sen. Jos hän ei ollut nuori eikä vanha, vaan niiden keskellä, hän oli keski-ikäinen! Kaikki hänen murheensä olivat siis olleet vain keski-iän kriisiä, josta hän oli kuullut niin paljon.

Ja niin entinen poikamies, nykyinen keski-ikäinen alkoi elää iloisena elämäänsä, kun hän viimeinkin oli tajunnut kuka oli.

Hotakaisuja

En ole arvollinen mainitsemaan tässä blogissa Kari Hotakaisen nimeä, joten en tee sitä.

Eräs nimeltä mainitsematon kirjailija kuitenkin julkaisi pari vuotta sitten Finnhits-nimisen teoksen. Se koostui lyhyistä tarinoista, jotka kertoivat ihmisistä, eli kohderyhmä-ajattelu oli loppuun asti harkittu.

Yleensä saan ideoita kaikkeudelta, jotka sitten muokkaan tunnistamattomiksi. Viime aikoina minulle on kuitenkin tuputettu tilanteita, melkein lyhyitä tarinoita, joissa ei oikeastaan ole mitään ideaa.

Aivokapasiteetillani pystyy muistamaan kerrallaan vain salasanan tietokoneeseen, työkavereideni nimet, pizzerian puhelinnumeron, kaikki combo-iskuyhdistelmät Street Fighter 4:een, ja pari hassua blogi-ideaa.

Minun pitää nyt siis joko kertoa tietokoneeni salasana tai tarinani.

:teatraalisen syvä huokaus:

Kauppahalli oli joko puoliksi tyhjä tai sitten arkkitehti oli vain halunnut siitä liikkumatilaltaan verrannollisen lentokonehalliin. Asiakkaat, joiden kerran ylpeät esi-isät olivat metsästäneet mammutteja aroilla, ostivat omansa kolmen purkin tarjouksissa ylähyllyltä.

Kaikkea heidän näkemäänsä tai kuulemaansa hallitsivat kovat neonvalot ja vielä kovemmat taustamusiikit kovaäänisistä. Ei sillä että ihmiset valittaisivat; maailma kaupan ulkona, joka kerran oli kylpenyt valon lämmössä, nyt kuivatteli itseään pimeyden verhoon kylmyydessä, ja mikä tahansa mikä sai heidän mielensä pois tämän tietämisestä, edes hetkeksi, kelpasi.

Mitä lähemmäksi asiakkaat pääsivät ulospääsyään, sitä ärtyisimmiksi he tulivat.

Mikä oikeus kenelläkään on viedä heidät pois täältä? Pois maailmaan jossa sateenkaaren päässä ei ollut kultakirstua, koska sateenkaarta ei koskaan ollutkaan? Palata jatkuvaan kilpailuun aikaa vastaan vaikka voittajakin hävisi? Täällä he voisivat tarttua ikuiseen hetkeen pesuaineen valinnan ja päätöksen välillä, olla ainiaan suloisessa unohduksessa jossa elämän ei tarvitse sattua.

Mutta vaikka heidän ei tarvinnutkaan vielä lähteä, he eivät voineet jäädä. Ja sääli kassoja, noita portinvartijoita olevaisuuksien välillä, sillä he saisivat kaiken maailmantuskan niskaansa.

Taustamusiikki sammui ja ääni alkoi puhua:
- Anteeksi että keskeytän ostostapahtumanne. Erään kassahenkilöstöömme kuuluvan henkilön molemmat vanhemmat ovat kuolleet omituisessa reki-onnettomuudessa johon liittyy sirkuselefantti. Soitamme heidän kunniakseen Bachin sonaatti c:n sooloviululle. Kiitos.

Sinä päivänä kukaan ei kiusannut kassahenkilöstöä.
Eikä myöskään muinakaan jolloin tuntemattoman kassahenkilön lähiomaiset kuolivat.

Myöhemmin tätä tapausta pidettiin zombie-epidemian ensimmäisenä kirjattuna manifestaationa.

Sinne, tänne ja takaisin II - 15 asiaa reissusta, osa 15

Hipsterit, paremman sanan puutteessa, ovat viileystanakoita.

Pidemmän selvityksen heidän asemastaan evoluution tikapuilla, tai oikeastaan siitä miten he rennosti nojailevat siihen, voitte lukea Dekadenssiblogista.

Niille, jotka ovat liian cooleja painelemaan mitään linkkejä, kerrottakoon että hipsterit ovat niitä ihmisiä, jotka ovat kaikessa kaikkien edellä. He kuuntelevat ensimmäisenä tulevia hittibändejä, pukeutuvat muodikkaasti kahta vuodenaikaa ennen muita, ja muutenkin toimivat jäänsärkijöinä kaikessa mikä on viileää.

Kun he alkavat intoilemaan ja kohkaamaan jostain, heiltä tippuu viileyttä painostaan aivan mihin tahansa mistä he juuri sillä hetkellä pitävätkin.

Mutta kuten muussakin painonpudotuksessa, paino, tai siis viileys tässä tapauksessa, kerääntyy takaisin. Ja siitä eroon päästääkseen pitää intoilla jostain uudesta.

Sen vuoksi olen joutunut tekemään uhrauksia pitääkseni heidät tyytyväisenä ja blogini viileenä.

Niin, jotta en joutuisi huutelemaan blogini kirja-, filmi-, tv- sekä pornoversio-tuloilla ostamastani keskustassa merenrannan lähellä, palveluita lähellä sijaitsevasta kolmosasunnostani syys-siiven parvekkeelta: "Te senkin korppikotkat siellä! Missä ihmeessä te olitte silloin kun esittelin ensimmäistä kertaa eeppis-lyyris-tetrismäistä kerrontaani!? Niin, juurikin sitä missä tiputellaan lauseeseen sanoja kunnes sen alkuperäinen idea on niin kaukana aloituksesta että pisteeseen mennessä ajatus katoaa ja lukija odottaa että jos hän tämän jaksaa loppuun niin ainakin saa kirjoittaa nimensä High Score-listalle eikun siis kommentteihin! Ja lakatkaa kuvaamasta tyttöystävääni; vaikka hän onkin karibialainen Victoria's secret-malli, se ei tarkoita että hän on TEIDÄN kuolattavan kuuma lihapalanne!" joudun tekemään uhrauksia.

Yksi niistä on selittämättömien taukojen pitäminen kirjoituksissa.

Mutta nyt kun te olette taas täällä, voimme luoda (toistaiseksi) viimeisen katsauksen Ison-Britannian reissuuni.

15. 3H eli kolme hajanaista huomiota

Kiinnostaako ketään mistä Isossa-Britanniassa puhuttiin matkani aikana? No, ei minuakaan, mutta mielenkiintoisempaa onkin miten aiheista puhuttiin.

Yksi BBC:n aamushow'n keskusteluaihe oli hullun lehmän tauti. Tarkemmin sanoen poikansa taudille menettänyt äiti kampanjoi sen puolesta, että jokainen Isossa-Britanniassa kuollut henkilö tarkistettaisiin taudin varalta.

Spoilerina voin kertoa että hullun lehmän tauti voidaan 100% varmentaa poraamalla reikä aivoihinne ja katsomalla löytyykö näytteestä tautia.

Vastapuolena toimi Britannian patologien yhdistyksen johtaja, joka ei sinällään vastustanut ajatusta, mutta se vaatisi lainmuutoksen, sillä tällä hetkellä laki estää kuolleiden ihmisten kalloporauksen ilman erityistä lupaa tai syytä.

Keskustelua voisi kuvata termillä "elegantti katutappelu silkkihansikkailla".

Toisella puolella oli vakaasti asiaansa uskova äiti, joka ei kuitenkaan kyennyt käsittämään miksi kaikki eivät vaan voisi antaa porata juuri kuolleen rakkaansa kalloa, jotta saataisiin selville miten tauti on levinnyt Isossa-Britanniassa.

Vastapuolena taas oli arvokas herrasmies, joka näytti ja kuulosti siltä, että kun synnytyslääkäri läimäisi häntä takapuolelle, tyyppi oli todennut "anteeksi, ja en nyt toki tahdo mitenkään arvostella ammattitaitoanne, mutta oliko tuo todella tarpeen?"

Nämä kaksi sitten sparrasivat toisiaan vastaan sellaisilla sanankäänteillä ja arvokkuudella, jonka voi vain aikaansaada brittiläinen aksentti ylähuuli jäykkänä puhuttuna sekä täydellinen ymmärrys, joskaan ei mielipiteen jakaminen, toista osapuolta kohtaan.

Jos tuo keskustelu olisi puettu tanssiesityksen muotoon, siinä kaksi täysvalkoisiin pukeutunutta henkilöä olisi hypähdellyt puolentoista metrin loikkia ja huitonut toisiaan silkkiliinoilla, samalla kun ylhäältä olisi tippunut höyheniä ja kultaströsseliä.

Toinen matkan aikana hämmentämään jäänyt asia oli pullojen kierrätys. Sitä nimittäin ei ollut tai sitten en vain osannut katsoa oikeaan suuntaan.

Ostettuani vesipullon yritin katsoa paljonko sen pantti oli, mutta siitä ei ollut mitään mainintaa. Kysyin asiaa matkakumpaniltani S:ltä mutta ei hänkään tietänyt että Britanniassa olisi pullonpalautusta. Kun olet tehnyt temppusi pullolle/pullolla/pullossa, voit heittää sen roskiin.

Syitä siihen miksi Isossa-Britanniassa ei ole vielä pullonkierrätystä (pullot joko viedään ulkomaille kierrätettäväksi, kaatopaikalle tai sitten toimitetaan "idässä sijaitseviin ulkomaihin" maantäytteeksi) on varmaan monia, mutta mielestäni se tiivistyy yhteen sanaan: Isoveli.

Isossa-Britanniassa ei ole kuvallisia henkilötunnisteita, koska niistähän voi tunnistaa ihmisen. Ymmärrättekö: tunnistaa ihmisen! Tämä on yksi askel matkalla kohti yksityisyyden rikkomista, Isoveljeä joka valvoo kaikkea kaikkialla ja riistää brittiläisyyden brittilän britistä ja sitähän ei suvaita, God save the queen!

Ai ettäkö olisi yhteinen pullojen muotojärjestelmä, ja yhteinen pullojenpalautusjärjestelmä ja yhteiset pullojenpalautuspisteet? Onko mielenvikaisuus kulkenut kauankin suvussanne, vai alkoiko se siinä vaiheessa kun isoisänne lakkasi h*ssimästä lampaita? Tämä on yksi askel matkalla kohti yksityisyyden rikkomista, Isoveljeä joka valvoo kaikkea kaikkialla ja riistää brittiläisyyden brittilän britistä ja sitähän ei suvaita, God save the queen!

Mutta ympäristö ei kestä--- Kunnon brittiläinen ympäristö on kestänyt tähänkin asti, ja kestää tulevaisuudessakin! Tuollaisen puheet ovat vain yksi askel matkalla kohti yksityisyyden rikkomista, Isoveljeä joka valvoo kaikkea kaikkialla ja riistää brittiläisyyden brittilän britistä ja sitähän ei suvaita, God save the queen!

Mutta--- Minä sanoin jo God save the queen!

Onneksi kuitenkin BBC:n uutisjutun mukaan edes paikoin pulloja kierrätetään jo.

Kolmas ja viimeinen pikkujuttu on ratkaisu aiemmin valittamaani kolikko-ongelmaan. Eli mitä ihmettä tehdä kaikille niille pikkukillingeille ja isommille kolikoille joita tarttuu matkaan, ja joiden muotoilu on on jäänyt puoliväliin aerodynaamisilta ja esteettisiltä ominaisuuksiltaan (tästäkin ideasta muuten kiitokseni S:lle).

Jätetään kolikot hotellihuoneen siivoojalle.

(Ennen kuin joku parahtaa että "etkö viime reissullasi sitten tehnyt jo näin!? Sika!" tahtoisin mainita että aiemmat kokemukseni siivoojien palkitsemisesta esim. kahvipaketeilla ovat johtaneet siihen, että ilmeisesti olen loukannut heidän proletariaatin kunniantuntoaan yrittämällä ostaa itselleni kapitalistin hyvän omantunnon halvoilla helyillä.

Tuollainen jotenkin saa perääntymään tulevista yrityksistä palkita henkilö, jonka työpanosta oikeasti arvostaa).

Näin olemmekin päässeet tämänkertaisen matkustussession purkamisen ja parkumisen loppuun.

Kiitos kaikille mukana roikkuneille, ja seuraavassa blogimerkinnässä sitten aivan jotain muuta.

LOPPU.

Sinne, tänne ja takaisin II - 15 asiaa reissusta, osa 14 (K15)

En ole kulttuurimatkailija, eli en kykene lähtemään jonnekin ihan vain sen vuoksi että pääsisin katselemaan kuinka historia on tehnyt huonosta rakentamisesta jotain ylvästä. Ymmärrän että katsellessaan puolikkaita kivipilareita nykyajan talonrakentaja kiittelee teräsvalun keksijää ja pohtii kuinka parin vuorituhannen kuluttua hänenkin mökeillään on kulttuuri-arvoa.

Minulle se ei vain aukea siinä määrin, että menisin paikan päälle.

Enkä pidä auringosta löhöämisestä tai lämmöstä muutenkaan, joten Thaimaat ja muut epäjumala aurinkoa palvovat maat ovat boikotissa.
Tiedän, siellähän olisi myöskin tarjolla jotain muuta, nudge nudge, know what I mean, know what I mean, mutta yhdeksän tuntia polvet suussa vain että saisin jotain muuta itsestäni jonkun toisen suuhun 15 sekunniksi ei ole sen arvoista missään arvomaailmoistani.

Olen funktiomatkailija.
Jotta lähtisin täältä tuonne, määränpäässä tulee olla jotain tarvitsemaani, jolla on funktio myös myöhemmässä elämässäni, oli se sitten siperialainen postimyyntimorsian tai sarjakuva jonka sisällä on yksi 200:sta, erityisesti tietylle sarjakuvakaupalle tehdyistä postikortti-originaaleista (kortti numero 20, jos jotakuta kiinnostaa).

Siksi pidän Isosta-Britanniasta ja siksi tämänkertainen tarinamme koskee Harrodsia.

14. Kaikki mitä sinulta sain on Harrodsilta

Miten kuvailisin Harrods-tavarataloa? Ensinnäkin sen kutsuminen tavarataloksi on jossain määrin halventavaa. Se liittää sen samaan ryhmään muiden kauppojen kanssa, jotka myyvät tavaroita. Harrods ei myy tavaroita, vaan omien sanojensa mukaan "harvinaista, kallisarvoista ja kaunista".

Siellä on mm. myytävänä posliinitaideteoksia, joihin on varaa vain kahdentyyppisillä ihmisillä:

1. Niillä joiden omaisuudesta on kadonnut viidennes, mutta joilla on silti lompakossa noin 27 miljardia euroa seuravaa kauppareissua varten.

2. Niillä joiden vanhemmat alkoivat säästämään heti näiden synnyttyä 100-200 € viikossa, ja nyt 45-vuotissynttäreiden kunniaksi heidän on viety ostosreissulle tuhlaamaan.

Harrodsin koosta voisin sanoa, että Liechenstein on kateellinen sille, koska se on nyt vasta toiseksi pienin eurooppalainen miniputtivaltio.

Erityismainintoja tulee antaa siitä, että Harrodsilla on mm. Wrapology-palvelu, jonka ainoa elämäntehtävä on kääriä paketit lahjapaperiin ja Joulumaailma, joka aukeaa jo elokuun ensimmäinen päivä.

Huvittava yksityiskohta (no minä sanon huvittava, te sanotte narsistinen persoonallisuushäiriö) muuten on että paikoin Harrodsilla on egyptiläisiä koristeluja, ja faaraon pään kohdalla on Harrodsin omistajan Mohamed Al-Fayedin naama.

Olen valmis sanomaan että kyseessä on itseironia, sillä melkein samassa yhteydessä seinällä lukee "My name is Ozymandias, king of kings: Look on my works, ye Mighty, and despair!".

Kyseessä on ote Percy Bysshe Shelleyn runosta Ozymandias, joka kuvaa sitä kuinka kaikki lopulta tuhoutuu, oli se miten mahtavaa tahansa.

Ja sitten tietenkin on vielä tämä:


Lisäksi päättelin paikan leluosaston normaalista päivärytmistä, että mikäli tahtoisin kasvattaa omasta jälkikasvustani kurinalaisia kalvinisteja, veisin heidät leluosastolle neljä päivää ennen jouluaattoa.

Siellä selittäisin että jos et ole kunnolla, joudut vähän samantapaiseen paikkaan nimeltä Helvetti; kaikki haluamasi on niin lähellä, mutta et kuitenkaan saa niitä koskaan, ja näetkö nuo ihmispolot jotka saavat ylävartaloon haukkuja vanhemmilta ja alavartalossa nilkkoja potkivat pikkupennut? Nyt kuvittelet tilalle pirut ja että sinä olet tuo tyyppi. Eikä missään ole ilmastointia.

Mutta missä ovat kuvat?, te kysytte.

Harrodsissa ei saa kuvata ihan mitä tahansa ja milloin tahansa. Alussa mainitsemiani posliiniesineitä ei saanut kuvat missään tapauksessa, koskaan, milloinkaan, ikinä, koska niiden herkkä posliinikiille ei kestä kameroita (ei, oikeasti).

Egyptiläisiä koristeita voitte kuvata, mutta kaikki muu...voitte kokeilla. Sillä samalla hetkellä viereenne ilmestyy kuin tyhjästä vartija.

Toisin kuin kotimaiset vastineet, heillä ei ole haalareita (joissa lukee sellaisia varten jotka eivät osaa lukea tilannetta tai rivien välistä VARTIJA), heidän vyöllään ei ole tarvikkeita joista Batman vain haaveilee, eivätkä heidän tukkamuotinsa kerro kuinka heillä ei ole enää mitään menetettävää ja puhe koostuu kaksitavuisista imperatiiveista.

Harrodsilla (ja muutenkin tuollapäin) vartija on hyvin pukeutunut nuori mies/nainen, joka ystävällisesti hymyillen pyytää teitä olemaan tekemättä mitä teettekin, kiitos, koska [laita selitys tähän].

Ja sinä uskot, koska kerran kiltisti pyydettiin.
Jos et usko, vartija lamauttaa ylemmät aivotoimintosi kolmella sormellaan ja sinut kannetaan -1 kerrokseen ja sinusta ei enää koskaan kuulla; ne harvat jotka uskaltavat mainita sinut, sanovat kuiskaten että sinut on "harrodsoitu".

Suosittelen siis Harrodsilla käyntiä, mutta älkää vaan yrittäkö kuvata mitään.

Jatkuu...