Sinne, tänne ja takaisin II - 15 asiaa reissusta, osa 14 (K15)

En ole kulttuurimatkailija, eli en kykene lähtemään jonnekin ihan vain sen vuoksi että pääsisin katselemaan kuinka historia on tehnyt huonosta rakentamisesta jotain ylvästä. Ymmärrän että katsellessaan puolikkaita kivipilareita nykyajan talonrakentaja kiittelee teräsvalun keksijää ja pohtii kuinka parin vuorituhannen kuluttua hänenkin mökeillään on kulttuuri-arvoa.

Minulle se ei vain aukea siinä määrin, että menisin paikan päälle.

Enkä pidä auringosta löhöämisestä tai lämmöstä muutenkaan, joten Thaimaat ja muut epäjumala aurinkoa palvovat maat ovat boikotissa.
Tiedän, siellähän olisi myöskin tarjolla jotain muuta, nudge nudge, know what I mean, know what I mean, mutta yhdeksän tuntia polvet suussa vain että saisin jotain muuta itsestäni jonkun toisen suuhun 15 sekunniksi ei ole sen arvoista missään arvomaailmoistani.

Olen funktiomatkailija.
Jotta lähtisin täältä tuonne, määränpäässä tulee olla jotain tarvitsemaani, jolla on funktio myös myöhemmässä elämässäni, oli se sitten siperialainen postimyyntimorsian tai sarjakuva jonka sisällä on yksi 200:sta, erityisesti tietylle sarjakuvakaupalle tehdyistä postikortti-originaaleista (kortti numero 20, jos jotakuta kiinnostaa).

Siksi pidän Isosta-Britanniasta ja siksi tämänkertainen tarinamme koskee Harrodsia.

14. Kaikki mitä sinulta sain on Harrodsilta

Miten kuvailisin Harrods-tavarataloa? Ensinnäkin sen kutsuminen tavarataloksi on jossain määrin halventavaa. Se liittää sen samaan ryhmään muiden kauppojen kanssa, jotka myyvät tavaroita. Harrods ei myy tavaroita, vaan omien sanojensa mukaan "harvinaista, kallisarvoista ja kaunista".

Siellä on mm. myytävänä posliinitaideteoksia, joihin on varaa vain kahdentyyppisillä ihmisillä:

1. Niillä joiden omaisuudesta on kadonnut viidennes, mutta joilla on silti lompakossa noin 27 miljardia euroa seuravaa kauppareissua varten.

2. Niillä joiden vanhemmat alkoivat säästämään heti näiden synnyttyä 100-200 € viikossa, ja nyt 45-vuotissynttäreiden kunniaksi heidän on viety ostosreissulle tuhlaamaan.

Harrodsin koosta voisin sanoa, että Liechenstein on kateellinen sille, koska se on nyt vasta toiseksi pienin eurooppalainen miniputtivaltio.

Erityismainintoja tulee antaa siitä, että Harrodsilla on mm. Wrapology-palvelu, jonka ainoa elämäntehtävä on kääriä paketit lahjapaperiin ja Joulumaailma, joka aukeaa jo elokuun ensimmäinen päivä.

Huvittava yksityiskohta (no minä sanon huvittava, te sanotte narsistinen persoonallisuushäiriö) muuten on että paikoin Harrodsilla on egyptiläisiä koristeluja, ja faaraon pään kohdalla on Harrodsin omistajan Mohamed Al-Fayedin naama.

Olen valmis sanomaan että kyseessä on itseironia, sillä melkein samassa yhteydessä seinällä lukee "My name is Ozymandias, king of kings: Look on my works, ye Mighty, and despair!".

Kyseessä on ote Percy Bysshe Shelleyn runosta Ozymandias, joka kuvaa sitä kuinka kaikki lopulta tuhoutuu, oli se miten mahtavaa tahansa.

Ja sitten tietenkin on vielä tämä:


Lisäksi päättelin paikan leluosaston normaalista päivärytmistä, että mikäli tahtoisin kasvattaa omasta jälkikasvustani kurinalaisia kalvinisteja, veisin heidät leluosastolle neljä päivää ennen jouluaattoa.

Siellä selittäisin että jos et ole kunnolla, joudut vähän samantapaiseen paikkaan nimeltä Helvetti; kaikki haluamasi on niin lähellä, mutta et kuitenkaan saa niitä koskaan, ja näetkö nuo ihmispolot jotka saavat ylävartaloon haukkuja vanhemmilta ja alavartalossa nilkkoja potkivat pikkupennut? Nyt kuvittelet tilalle pirut ja että sinä olet tuo tyyppi. Eikä missään ole ilmastointia.

Mutta missä ovat kuvat?, te kysytte.

Harrodsissa ei saa kuvata ihan mitä tahansa ja milloin tahansa. Alussa mainitsemiani posliiniesineitä ei saanut kuvat missään tapauksessa, koskaan, milloinkaan, ikinä, koska niiden herkkä posliinikiille ei kestä kameroita (ei, oikeasti).

Egyptiläisiä koristeita voitte kuvata, mutta kaikki muu...voitte kokeilla. Sillä samalla hetkellä viereenne ilmestyy kuin tyhjästä vartija.

Toisin kuin kotimaiset vastineet, heillä ei ole haalareita (joissa lukee sellaisia varten jotka eivät osaa lukea tilannetta tai rivien välistä VARTIJA), heidän vyöllään ei ole tarvikkeita joista Batman vain haaveilee, eivätkä heidän tukkamuotinsa kerro kuinka heillä ei ole enää mitään menetettävää ja puhe koostuu kaksitavuisista imperatiiveista.

Harrodsilla (ja muutenkin tuollapäin) vartija on hyvin pukeutunut nuori mies/nainen, joka ystävällisesti hymyillen pyytää teitä olemaan tekemättä mitä teettekin, kiitos, koska [laita selitys tähän].

Ja sinä uskot, koska kerran kiltisti pyydettiin.
Jos et usko, vartija lamauttaa ylemmät aivotoimintosi kolmella sormellaan ja sinut kannetaan -1 kerrokseen ja sinusta ei enää koskaan kuulla; ne harvat jotka uskaltavat mainita sinut, sanovat kuiskaten että sinut on "harrodsoitu".

Suosittelen siis Harrodsilla käyntiä, mutta älkää vaan yrittäkö kuvata mitään.

Jatkuu...