Hotakaisuja

En ole arvollinen mainitsemaan tässä blogissa Kari Hotakaisen nimeä, joten en tee sitä.

Eräs nimeltä mainitsematon kirjailija kuitenkin julkaisi pari vuotta sitten Finnhits-nimisen teoksen. Se koostui lyhyistä tarinoista, jotka kertoivat ihmisistä, eli kohderyhmä-ajattelu oli loppuun asti harkittu.

Yleensä saan ideoita kaikkeudelta, jotka sitten muokkaan tunnistamattomiksi. Viime aikoina minulle on kuitenkin tuputettu tilanteita, melkein lyhyitä tarinoita, joissa ei oikeastaan ole mitään ideaa.

Aivokapasiteetillani pystyy muistamaan kerrallaan vain salasanan tietokoneeseen, työkavereideni nimet, pizzerian puhelinnumeron, kaikki combo-iskuyhdistelmät Street Fighter 4:een, ja pari hassua blogi-ideaa.

Minun pitää nyt siis joko kertoa tietokoneeni salasana tai tarinani.

:teatraalisen syvä huokaus:

Kauppahalli oli joko puoliksi tyhjä tai sitten arkkitehti oli vain halunnut siitä liikkumatilaltaan verrannollisen lentokonehalliin. Asiakkaat, joiden kerran ylpeät esi-isät olivat metsästäneet mammutteja aroilla, ostivat omansa kolmen purkin tarjouksissa ylähyllyltä.

Kaikkea heidän näkemäänsä tai kuulemaansa hallitsivat kovat neonvalot ja vielä kovemmat taustamusiikit kovaäänisistä. Ei sillä että ihmiset valittaisivat; maailma kaupan ulkona, joka kerran oli kylpenyt valon lämmössä, nyt kuivatteli itseään pimeyden verhoon kylmyydessä, ja mikä tahansa mikä sai heidän mielensä pois tämän tietämisestä, edes hetkeksi, kelpasi.

Mitä lähemmäksi asiakkaat pääsivät ulospääsyään, sitä ärtyisimmiksi he tulivat.

Mikä oikeus kenelläkään on viedä heidät pois täältä? Pois maailmaan jossa sateenkaaren päässä ei ollut kultakirstua, koska sateenkaarta ei koskaan ollutkaan? Palata jatkuvaan kilpailuun aikaa vastaan vaikka voittajakin hävisi? Täällä he voisivat tarttua ikuiseen hetkeen pesuaineen valinnan ja päätöksen välillä, olla ainiaan suloisessa unohduksessa jossa elämän ei tarvitse sattua.

Mutta vaikka heidän ei tarvinnutkaan vielä lähteä, he eivät voineet jäädä. Ja sääli kassoja, noita portinvartijoita olevaisuuksien välillä, sillä he saisivat kaiken maailmantuskan niskaansa.

Taustamusiikki sammui ja ääni alkoi puhua:
- Anteeksi että keskeytän ostostapahtumanne. Erään kassahenkilöstöömme kuuluvan henkilön molemmat vanhemmat ovat kuolleet omituisessa reki-onnettomuudessa johon liittyy sirkuselefantti. Soitamme heidän kunniakseen Bachin sonaatti c:n sooloviululle. Kiitos.

Sinä päivänä kukaan ei kiusannut kassahenkilöstöä.
Eikä myöskään muinakaan jolloin tuntemattoman kassahenkilön lähiomaiset kuolivat.

Myöhemmin tätä tapausta pidettiin zombie-epidemian ensimmäisenä kirjattuna manifestaationa.