Sinne, tänne ja takaisin II - 15 asiaa reissusta, osa 15

Hipsterit, paremman sanan puutteessa, ovat viileystanakoita.

Pidemmän selvityksen heidän asemastaan evoluution tikapuilla, tai oikeastaan siitä miten he rennosti nojailevat siihen, voitte lukea Dekadenssiblogista.

Niille, jotka ovat liian cooleja painelemaan mitään linkkejä, kerrottakoon että hipsterit ovat niitä ihmisiä, jotka ovat kaikessa kaikkien edellä. He kuuntelevat ensimmäisenä tulevia hittibändejä, pukeutuvat muodikkaasti kahta vuodenaikaa ennen muita, ja muutenkin toimivat jäänsärkijöinä kaikessa mikä on viileää.

Kun he alkavat intoilemaan ja kohkaamaan jostain, heiltä tippuu viileyttä painostaan aivan mihin tahansa mistä he juuri sillä hetkellä pitävätkin.

Mutta kuten muussakin painonpudotuksessa, paino, tai siis viileys tässä tapauksessa, kerääntyy takaisin. Ja siitä eroon päästääkseen pitää intoilla jostain uudesta.

Sen vuoksi olen joutunut tekemään uhrauksia pitääkseni heidät tyytyväisenä ja blogini viileenä.

Niin, jotta en joutuisi huutelemaan blogini kirja-, filmi-, tv- sekä pornoversio-tuloilla ostamastani keskustassa merenrannan lähellä, palveluita lähellä sijaitsevasta kolmosasunnostani syys-siiven parvekkeelta: "Te senkin korppikotkat siellä! Missä ihmeessä te olitte silloin kun esittelin ensimmäistä kertaa eeppis-lyyris-tetrismäistä kerrontaani!? Niin, juurikin sitä missä tiputellaan lauseeseen sanoja kunnes sen alkuperäinen idea on niin kaukana aloituksesta että pisteeseen mennessä ajatus katoaa ja lukija odottaa että jos hän tämän jaksaa loppuun niin ainakin saa kirjoittaa nimensä High Score-listalle eikun siis kommentteihin! Ja lakatkaa kuvaamasta tyttöystävääni; vaikka hän onkin karibialainen Victoria's secret-malli, se ei tarkoita että hän on TEIDÄN kuolattavan kuuma lihapalanne!" joudun tekemään uhrauksia.

Yksi niistä on selittämättömien taukojen pitäminen kirjoituksissa.

Mutta nyt kun te olette taas täällä, voimme luoda (toistaiseksi) viimeisen katsauksen Ison-Britannian reissuuni.

15. 3H eli kolme hajanaista huomiota

Kiinnostaako ketään mistä Isossa-Britanniassa puhuttiin matkani aikana? No, ei minuakaan, mutta mielenkiintoisempaa onkin miten aiheista puhuttiin.

Yksi BBC:n aamushow'n keskusteluaihe oli hullun lehmän tauti. Tarkemmin sanoen poikansa taudille menettänyt äiti kampanjoi sen puolesta, että jokainen Isossa-Britanniassa kuollut henkilö tarkistettaisiin taudin varalta.

Spoilerina voin kertoa että hullun lehmän tauti voidaan 100% varmentaa poraamalla reikä aivoihinne ja katsomalla löytyykö näytteestä tautia.

Vastapuolena toimi Britannian patologien yhdistyksen johtaja, joka ei sinällään vastustanut ajatusta, mutta se vaatisi lainmuutoksen, sillä tällä hetkellä laki estää kuolleiden ihmisten kalloporauksen ilman erityistä lupaa tai syytä.

Keskustelua voisi kuvata termillä "elegantti katutappelu silkkihansikkailla".

Toisella puolella oli vakaasti asiaansa uskova äiti, joka ei kuitenkaan kyennyt käsittämään miksi kaikki eivät vaan voisi antaa porata juuri kuolleen rakkaansa kalloa, jotta saataisiin selville miten tauti on levinnyt Isossa-Britanniassa.

Vastapuolena taas oli arvokas herrasmies, joka näytti ja kuulosti siltä, että kun synnytyslääkäri läimäisi häntä takapuolelle, tyyppi oli todennut "anteeksi, ja en nyt toki tahdo mitenkään arvostella ammattitaitoanne, mutta oliko tuo todella tarpeen?"

Nämä kaksi sitten sparrasivat toisiaan vastaan sellaisilla sanankäänteillä ja arvokkuudella, jonka voi vain aikaansaada brittiläinen aksentti ylähuuli jäykkänä puhuttuna sekä täydellinen ymmärrys, joskaan ei mielipiteen jakaminen, toista osapuolta kohtaan.

Jos tuo keskustelu olisi puettu tanssiesityksen muotoon, siinä kaksi täysvalkoisiin pukeutunutta henkilöä olisi hypähdellyt puolentoista metrin loikkia ja huitonut toisiaan silkkiliinoilla, samalla kun ylhäältä olisi tippunut höyheniä ja kultaströsseliä.

Toinen matkan aikana hämmentämään jäänyt asia oli pullojen kierrätys. Sitä nimittäin ei ollut tai sitten en vain osannut katsoa oikeaan suuntaan.

Ostettuani vesipullon yritin katsoa paljonko sen pantti oli, mutta siitä ei ollut mitään mainintaa. Kysyin asiaa matkakumpaniltani S:ltä mutta ei hänkään tietänyt että Britanniassa olisi pullonpalautusta. Kun olet tehnyt temppusi pullolle/pullolla/pullossa, voit heittää sen roskiin.

Syitä siihen miksi Isossa-Britanniassa ei ole vielä pullonkierrätystä (pullot joko viedään ulkomaille kierrätettäväksi, kaatopaikalle tai sitten toimitetaan "idässä sijaitseviin ulkomaihin" maantäytteeksi) on varmaan monia, mutta mielestäni se tiivistyy yhteen sanaan: Isoveli.

Isossa-Britanniassa ei ole kuvallisia henkilötunnisteita, koska niistähän voi tunnistaa ihmisen. Ymmärrättekö: tunnistaa ihmisen! Tämä on yksi askel matkalla kohti yksityisyyden rikkomista, Isoveljeä joka valvoo kaikkea kaikkialla ja riistää brittiläisyyden brittilän britistä ja sitähän ei suvaita, God save the queen!

Ai ettäkö olisi yhteinen pullojen muotojärjestelmä, ja yhteinen pullojenpalautusjärjestelmä ja yhteiset pullojenpalautuspisteet? Onko mielenvikaisuus kulkenut kauankin suvussanne, vai alkoiko se siinä vaiheessa kun isoisänne lakkasi h*ssimästä lampaita? Tämä on yksi askel matkalla kohti yksityisyyden rikkomista, Isoveljeä joka valvoo kaikkea kaikkialla ja riistää brittiläisyyden brittilän britistä ja sitähän ei suvaita, God save the queen!

Mutta ympäristö ei kestä--- Kunnon brittiläinen ympäristö on kestänyt tähänkin asti, ja kestää tulevaisuudessakin! Tuollaisen puheet ovat vain yksi askel matkalla kohti yksityisyyden rikkomista, Isoveljeä joka valvoo kaikkea kaikkialla ja riistää brittiläisyyden brittilän britistä ja sitähän ei suvaita, God save the queen!

Mutta--- Minä sanoin jo God save the queen!

Onneksi kuitenkin BBC:n uutisjutun mukaan edes paikoin pulloja kierrätetään jo.

Kolmas ja viimeinen pikkujuttu on ratkaisu aiemmin valittamaani kolikko-ongelmaan. Eli mitä ihmettä tehdä kaikille niille pikkukillingeille ja isommille kolikoille joita tarttuu matkaan, ja joiden muotoilu on on jäänyt puoliväliin aerodynaamisilta ja esteettisiltä ominaisuuksiltaan (tästäkin ideasta muuten kiitokseni S:lle).

Jätetään kolikot hotellihuoneen siivoojalle.

(Ennen kuin joku parahtaa että "etkö viime reissullasi sitten tehnyt jo näin!? Sika!" tahtoisin mainita että aiemmat kokemukseni siivoojien palkitsemisesta esim. kahvipaketeilla ovat johtaneet siihen, että ilmeisesti olen loukannut heidän proletariaatin kunniantuntoaan yrittämällä ostaa itselleni kapitalistin hyvän omantunnon halvoilla helyillä.

Tuollainen jotenkin saa perääntymään tulevista yrityksistä palkita henkilö, jonka työpanosta oikeasti arvostaa).

Näin olemmekin päässeet tämänkertaisen matkustussession purkamisen ja parkumisen loppuun.

Kiitos kaikille mukana roikkuneille, ja seuraavassa blogimerkinnässä sitten aivan jotain muuta.

LOPPU.