Vuosikatsaus 2009, osa II

Toisin kuin voi luulla, kaikki mitä aloitan ei aina päädy tänne.

Joka vuosi aloitan kirjoittamaan jotain, tai ainakin luon sille jo otsikon, mutta sitten...tapahtuukin jotain.

Se voi olla omituinen itsekritiikin puuska, sen faktan myöhäinen selviäminen minulle että ymmärtääkseen tämän pointin pitäisi katsoa kaikki Farscapen tuotantojaksot putkeen, tai että jos minä tämän julkaisen, kaikki puolueet kyselevät minua ensi vaaleihin ehdokkaaksi, ja minun on niin vaikea sanoa ei eduskunnan pumpernikkeli-kahveille.

Tänä vuonna näitä tilanteita onneksi tuli vain kaksi kappaletta.

Tietenkin koskaan materialisoitumattomia ideoita on luonnosvihkossani enemmän (se on musta, ja siinä lukee kohokirjaimin "vahinko ja typeryys ovat ihmisen etuoikeus". Pidän siitä suuresti), mutta ne ovatkin sitten huomioita tyyliin "naisten puhetyylien eroavaisuudet Quentin Tarantinon ja Joss "Buffy, vampyyrintappaja" Whedonin välillä" (elän tapahtumarikasta ja vauhdikasta elämää. Ikävä kyllä siitä suurin osa tapahtuu pääni sisällä).

Mutta noihin ehkä vielä palataan, eli nyt pääasiaan:

Kaksi juttua jotka vain eivät jaksaneet

Mikä jutun nimi oli: Blogido

Paljonko sait kirjoitettua: Bloginpitäjien itsekunnioituksen ja muiden kunnioituksen ansaitsemiseksi pitäisi perustaa blogeihin oma kunniakoodisto, blogido.

Mikä tässä oli(si) ollut pointtina: Näin taas pitkästä aikaa Ghost dog: The way of the samurai-leffan.

Siinä tärkeänä osana juonta on samuraiden kunniakoodisto, jonka ihanteiden mukaan samurait elivät ja usein kuolivat. Mitäs jos bloggaajilla olisi vastaavanlainen? Soturin polku on usein yksinäinen tie, ja nyt rehellisesti käsi pystyyn, eikö sama päde suunnilleen joka toiseen bloggaajaan?

Miksi se kuitenkin tyrehtyi alkuunsa: Itse asiassa samurailla ei ollut yhtä kunniakoodistoa, vaan useita, koska jokainen samurai-mestari tahtoi tuoda oman käsityksensä kunniasta maailmaan. Siksi sen muokkaaminen olisi ollut vaikeaa ja työlästä.

Lisäksi se olisi vaatinut enemmän kahvia ja aivotyöskentelyä kuin minulla olisi ollut vatsakalvon kestävyyttä ja/tai aikaa: kokeilkaa itse muokata "kukaan ei ole pelkuri, jos pakenee sadetta katoksen alle tai hölmö jos suojautuu pakkasta vastaan" jotenkin blogeihin sopivaksi vain yhden kahvipannullisen avulla.

Mikä jutun nimi oli: se oli nimetön, ja se muunmuassa vaikutti aiheen hylkäämiseen

Paljonko sait kirjoitettua: Islannissa kaikki tuntevat toisensa

Mikä tässä oli(si) ollut pointtina: Oletteko kuulleet jutun Islantilaisesta pankkitoiminnasta ja miten sitten kävi?

Se olisi sitä kun velkarahalla lähdettiin maailmanomistajan elkein valloittamaan maailmaa. Jos se olisi onnistunut, kaikki muut pohjoismaat olisivat olleet Islannin narttuja.

Ikävä kyllä (siis Islantilaisten kannalta, en tiedä teidän haluukkuttanne olla jonkun Thor Björgolfsson-nimisen tyypin sylikoira) tuli maailmanlaajuinen lam--taantuma, ja pankit halusivat velkansa takaisin. Islantilaisilla 20. vuosisadan viikingeillä ei löytynytkään rahaa, joten...

En koe olevani erityisen vahingoniloinen, mutta se on totta mitä sanotaan: mitä korkeammalta ne putoavat, sitä hauskempi ääni siitä lähtee.

Useampi kuukausi sitten nimittäin HS:n kuukausiliitteessä oli juttua Islannista.
Reportaasissa maalattiin kuvaa maanpäällisestä taivaasta, jossa pointtina oli että kaikki tunsivat toisensa, tai ainakin tunsivat jonkun joka aina tunsi jonkun, ja kaikilla oli siksi niin ältsinmakeen (tuo on oikea adjektiivi. Kysykää vaikka 12-vuotiailta) kivaa, että Islannissa on varmaan maailman suurimmat esiintymät sokerivuoria ja hunajaputouksia.

Voitteko siis kuvitella tilannetta, jossa tunnet tai ainakin tunnet jonkun joka tuntee sen tyypin, joka meni ahneuksissaan aiheuttamaan tilanteen, jossa ilman syytäsi menetät rahasi ja koko maan taloudellinen tulevaisuus on vaarassa?

Jep, kuulemanne hauska ääni oli juurikin tuo pudotus (jälkijäristykset tulivat siitä kun sokerivuori romahti ja hunajaputous kuivui).

Epätodellista tilannetta lisäsi se, että Islantilaiset löysivät väkivallan, ja heittivät kananmunilla pääministerin autoa. Pääministeri ei saanut kuulemma osumia, mutta henkivartijaan osui muutama keltuainen.

Tästä sain idean: mitä jos suuttunut piensijoittaja päättäisi kostaa pääministerille ainoalla tuntemallaan tavalla, eli heittelemällä tätä vapaan kanan munilla, vaikka hänen vaimonsa estelisi häntä, koska munia tarvitaan kakkuun joka tehtäisiin töitä saaneelle sukulaiselle.

Samanaikaisesti pääministeri keskustelisi henkivartijansa kanssa vartijan uudesta smokista, jonka tämä oli saanut ostettua Savillen räätäleiltä viimeisillä rahoillaan uuden työpaikan kunniaksi, ja toivoi että siitä olisi iloa vuosiksi eteenpäin, ja voisi sen avulla auttaa muuta sukuaan, jotka eivät ole yhtä onnekkaita.

Suuttunut piensijoittaja toteuttaa tekonsa, mutta ei osu pääministeriin, vaan henkivartijaan, joka paljastuu suuttuneen piensijoittajan siskonmieheksi.

Kallis puku pilalla, järjetön kananmunateko omaa sukua kohtaan, tulevaisuus pilalla, kakun valmistus vaakalaudalla...tästä on pohjoismaalaiset traagiset kansantarut tehty.

Miksi se kuitenkin tyrehtyi alkuunsa: Kauanko teiltä kesti lukea äskeinen selitys? Alkoiko teksti olemaan jossain vaiheessa liipalaapadingdonglässynlässyniä?

On syynsä sille miksi oopperoissa kuoleminen kestää puoli tuntia, ja Kauniissa ja rohkeissa yksi iltapäivää kestää kaikki viikon jaksot; koska henkilöhahmojen motiivien ja tekojen selittäminen vie aikaa.

Tuosta olisi tullut 20000-nettisivuinen nykyaikaan siirretty keskiaikainen muinais-saaga. Se taidettiin kirjoittaa jo kerran, sen nimi oli Taru sormusten Harry Potterista jotain, joten en nähnyt syytä keksiä pyörää uudelleen.

Jatkuu...