perjantai 1. elokuuta 2008

Sinne, tänne ja takaisin: lopputekstit eli joitain pikkuhuomioita, osa I

Lentäminen

Freudin mukaan ihminen nähdessään unta lentämisesta oikeastaan uneksii rakastelusta.
Tämä johtopäätös voi johtua joko siitä, että Freud ei koskaan harrastanut seksiä oikein, tai todennäköisemmin, hän ei ollut koskaan lentänyt.

Vastenhakoisuuteni matkustamiseen johtuu siitä, että tähän asti olen aina mennyt joko autolla, bussilla tai junalla.
Matkustaminen on siis ollut joko hidasta, tuskallista, ahdasta tai viimeistään radiokanava jota kuuntelemme ei ole ollut mieleeni.

Mutta nyt suomut ovat tippuneet silmiltäni. Lentäminen on minun matkustustapani. Nopeaa, helppoa, yksinkertaista.

Teini-muoti Britanniassa

Jostain kumman syystä melkein kaikilla teinitytöillä oli jalassaan vuorivillaiset saappaat, jotka olisivat omiaan magneettisen pohjoisnavan etsintäreissulle.

Kun niitä kuitenkin käytetään ympäristössä, jossa "lumi" on tulee kakkos-arvauksena kysymykseen "valkoinen aine, jota esiintyy esimerkiksi Andien vuoristoissa", ja loppukeho on eristetty auringonkukka-mekolla, näky on...jotain mitä en luultavasti vanhana kalkkiksena vaan tajua :huokaus:

Ruoka

Kurssin aikana ruokailu tapahtui siten, että maagisesti jossain vaiheessa ilmeisesti pikku menninkäiset toivat kulhoja ja kippoja täynnä ruokaa.

Ruuan tarkoittaessa että yhdessä kulhossa oli rasvaisia tuotteita kuten lihapullia tai pizzaa, yhdessä rasvaista kakkua ja pullaa, yhdessä rasvaisia brittiläisiä kolmioleipiä ja yhdessä rasvaisia pekonimausteisia perunalastuja.

Mukana tuli yksi myös kulho hedelmiä, mutta koska mukana ei tullut voinappeja joilla olisimme voineet voidella hedelmät, emme tahtoneet häiritä kehon rasvapitoisuutta.

Juomaksi oli joko Coca-Colaa tai Coca-Cola Lightia.
Brittiläinen ruokaympyrä siis hiukan poikkeaa suomalaisesta versiosta, tai sitten en ole huomannut perunalastujen sijoittumista ympyrään.

Vaikka muutoin olikin vaihtelua (saimme toisinaan rasvaista appelsiinimehua), niin rasvaiset perunalastut olivat aina mukana. Voi kuulostaa näin luettuna ihan kivalta ruokavaliolta, mutta viisi päivää rasvaista kioskiruokaa saa kaipaamaan makaronilaatikkoa.

Kysyin opettajaltamme syökö hän joka päivä tällä tavoin, ja hän loi minuun katseen joka varataan henkilöille jotka kyselevät itsestäänselvyyksiä, kuten "hengitätkö sinäkin happea?", ja vastasi äänensävyllä joka varataan vain tällaisia kysymyksiä esittäville henkilöille: "kyllä...?"

Onnistuin myös havaitsemaan eron brittiläisessä ja suomalaisessa bakteerikannassa, kun erehdyin kerran ottamaan kaksi rasvaista kananmuna-majoneesi-kolmioleipää (vaihtoehtona olisi ollut jotain mikä näytti kaksi minuuttia sitten luokkarakennuksen ulkopuolelta suoraan siasta leikatuilta lihapaloilta, jotka oli näön vuoksi laitettu tikkuun ja valeltu ketsupilla ja rasvalla).

Loppupäivä ja -ilta meni palvoessa suurta posliinijumalaa, kun yritin soittaa Norjaan.

Mutta britti-aamiaiset hotellissani olivat sitten aivan eri asia.
Onko olemassa jotain Anonyymit Britti-aamiaiseen kajahtaneet-ryhmää?

Olkoonkin että sydämenlyönnit tuntui hidastuvan jokaisen suupalan jälkeen, uppopaistetut kananmunat paahtoleivällä maistui/maistuu taivaalliselta.
Eniten kuitenkin kaipaan paahtoleipiä aamiais-hillon kanssa, SHMVSP (syvä huokaus, murinaa vatsasta, sydän protestoi).

Ai niin, aiemmin miettimäni pont neuf-perunat tarkoittavat...jos joku sanoi upporasvassa paistettu, hänelle rasvainen selkääntaputus...siis rasvassa uppopaistettuja, isoja suorakulmion muotoisia perunoita, jotka voi kasata yhteen ja leikkiä huojuvaa tornia jos ei välitä tarjoilijoiden kummeksuvista katseista.

Suihku

Suihkussakäymiseen ovat vaikuttaneet suuresti kaksi asiaa maailmanhistorian aikana.

Ensimmäinen on Psycho-elokuva.
Toinen on se kun joku päätti antaa brittien tappaa aikaa kehittämällä oma suihkujärjestelmä.

Muualla maailmassa on totuttu siihen, että ollaan yhteydessä muihin kulttuureihin, ja nämä enemmän tai vähemmän hellävaraisesti tuovat omia vaikutteitaan isäntä-kulttuuriin.
Tällöin tapahtuu ns. Will Smith-efekti, eli jossain vaiheessa ihan mitä tahansa kehitysprosessia joku aina sanoo "Aww, hell no!", ja sitten palataan piirustuspöydän ääreen, ja homma mietitään uusiksi.

Iso-Britannia, jos joku ei ole sattunut tietämään, on saari.

Tämä on vaikuttanut kahdella eri tapaa.

Ensinnäkin kukaan ei ole tullut toisesta kulttuurista kesken homman kehittelyn lausumaan olkapään yli mitään epäluottamuslauseita, ja näin pilaamaan kaikkien työn.

Toisekseen...no tämä vaatii vähän historiallista taustoitusta.

Isossa-Britanniassa ovat enemmän tai vähemmän pitäneet valtaa mm. roomalaiset, saksit ja ranskalaiset.

Kuka tahansa asiansa osaava valloittaja tietää, että kun joku alkaa kuvittelemaan itsestään liikoja, ja kysyy "ai jaa vai? Sanot sinä ja mikä armeija?", on hyvä olla k.o. armeija johon (usein sananmukaisesti) viitata.

Kun kuitenkin ollaan eristyksissä saarella, jonne armeijan saaminen ajoissa mantereelta siten, että edellämainittu viittaaminen ei kuulostaisi tyhmältä (kukaan ei tykkää siitä kun keksii hauskan vastakommentin viisi minuuttia liian myöhään) on melko vaikeaa, on keksittävä muita keinoja pitää alaiset kurissa.

Kahdeksan kymmenestä suosittelee sulaa lyijyä linnanhuipulta kapinallisten niskaan, ja se yhdeksäs Gobin autiomaasta jäiden noutamista drinkkejä varten, mutta viisas kymmenes tietää että jos porukalla on muuta tekemistä, kapina ei ole ykkösprioriteetti.

Eli kun vihainen väkijoukko on linnanmuurin ulkopuolella soihtujen ja talikoiden kanssa vaatimassa nykyisen hallinnon näkökulmasta dramaattisia hallitusmuodon uudelleenjärjestelyjä, fiksu sanoo "kuulkaas, te siellä. Vaikka saisittekin vallan, niin mites suihkut?".
Johon väkijoukko: "Pää poik--- ai niin mitkä?"
Vastaus: "suihkut, tiedättehän te, pesua varten?"
"Suihku...?"
"Niin, tuli tässä vain mieleeni että noinkin aikaansaava porukka varmaan osaisi kehitellä jonkin todella fiksun tavan pestä itsensä."
"Me käydään joessa!"
"Niin niin, oikein mukavaa, mutta eikö joki ole talvisin aika kylmä, uskoisin?"
"..No joo, mutta.."
"Ja kun ette käy joessa, maalaisromantiikkaa tihkuvissa pikku mökeissänne varmaa haiskahtaa, eikö?"
"...juu..."
"Eikö siis olisi aika kehitellä jokin parempi ratkaisu? Kai te nyt siihen pystytte, jos kerran onnistuitte kansannousunkin aikaansaamaan? Vai onko niin että ette muuta osaa kuin huitoa maatalousvälineillä keinovalossa?"
"Ei, eikun siis joo, eikun siis...me palataan vielä!"

----- 3 viikkoa eteenpäin -----

"Pää poikki kuninkaalta! Pää poikki kuninkaalta!"
"Ah, te palasitte."
"Joo, me ei olla tyhmiä! Me keksittiin amme!"
"Hmm...niin...miten se toimii?"
"Niinku se on sellainen tavallista isompi ämpäri, jonne mahtuu ihminen, ja sinne niinku kaadetaan vettä, ja sinne niinku mennään makamaan, ja siinä niinku puhdistuu."
"Ihastuttavaa, aivan fantastista! Miten siinä voi seistä?"
"...tuota, siis ei siinä varsinaisesti seistä, siinä maataan, siinähän kaatuu muuten..."
"Olisin kyllä odottanut että te olisitte nyt keksineet sellaisen ratkaisun jossa voi seistä. Voi harmi, taitaa teidänkin tietotaidollanne olla rajat, tsk tsk."
"...Tässä kenenkään tietotaidosta ole puute! Kyllä me sellainenkin keksitään! Me palataan taas!"

----- Toiset 3 viikkoa eteenpäin ----

"Pää poikki kuninkaalta! Pää poikki kuninkaalta!"
"Kas veikkoset, tulitte sitten taas!"
"Joo, eikä mitään viivytyksiä tällä kertaa! Me keksittiin tämä juttu nimeltään suihku!"
"Suihku? Sehän on hienoa."
"Joo siinä niinku on sankko ammeen päässä, mutta niinku korkealla, ja sitten niinku vedetään narusta, joka niinku keikauttaa sen sankosta vettä niskaan."
"No mutta tehän olette aikaansaava väkijoukko. Voisitteko asentaa sellaisen minulle?"
"Asentaa? Me tultiin tekemään vallankaappausta! Ei me asenneta mitään!"
"Ikävä kyllä minusta tuntuu että asennatte, ja sitten menette kiltisti kotiinne."
"Ai jaa vai? Sanot sinä ja mikä armeija?"
"Näettekö tuon rannan jonne osoitan? Sinne saapuivat eilen joukkoni mantereelta sillä välin kun te keksitte suihkun. Eli vastaus kysymykseeni on "tuo armeija"".
"...Selvä, sir, aivan heti, sir. Kauan eläköön kuningas, sir."

Samalla tavoin syntyi myöhemmin suihkun lämpöjärjestelmä, jossa lämpöä ei säädeta yhdellä kahvalla, vaan lämmintä ja kylmää varten on eri kahvat.

Todella tiukkaa poliittista tilannetta varten Britannian parlamentissa on pääministein huoneessa hätälasin takana lappunen, jossa lukee "joo joo, ennenaikaiset vaalit ja pääministeri vaihtoon, mutta ette tekään varmasti osaisi tehdä suihkua jossa on vain yksi lämmönsäätönuppi."

Jatkuu...

4 kommenttia:

Ana kirjoitti...

:-DDDD Snää oot ihana.

Markiisi kirjoitti...

Kardiovaskulaarinen aamiainen. <3

Rasvalla voidellaan putket, suolalla lyödään ahtopaineet. :)

Tuota tuplahanasysteemiä ei kyllä pysty järjellä käsittämään... Tajuan sen just-just yksityisasunnossa (kylmää, kuumaa, sopivaa vettä lavuaarissa jossa sitten huljutellaan .. asiat), mutta että PUBISSA? Fui.

Iitukka kirjoitti...

Jos ajatellaan että siellä vissiin on saniteettitila muutakin kuin pajusta kyhätty sermi puutarhassa, jossa tämä ns. suihku on.. on tuo sentään jo jonkin asteinen innovaasio niin suuressa enklannissa :D

T kirjoitti...

Zepander: kiitos kiitos, kaada vaan itsellesikin ;)

Markiisi: luin äskettäin että Jamie Oliverin yritys saada koululaiset syömään terveellisemmin à la Suomen koululaitoksen tarjoamat ateriat on epäonnistunut tavallaan.

Vanhemmat eivät ymmärrä miten heidän paaperonsa voisi jaksaa esim. jollain hifaisella keitolla, hedelmällä ja leivällä koko koulupäivän.

Siksi vanhemmat ovat alkaneet antamaan pennuille rahaa, että käykää snägärillä hakemssa makkara-perunat hampurilaisella että jaksatte, tai jossain tapauksissa jopa tuoneet kouluun kesken koulupäivän ranskalaiset ja kerrospurilaisen.

Kuka haluaa arvata mikä kansakunta kuolee ensimmäisenä kollektiiviseen rasvan yliannostukseen?

Iitukka: minä oikeastaan jäin kaipaamaan tuon kaksi-hanan järjestelmän epävakautta.

Tiedoksi siis niille jotka eivät sitä ole kokeneet: se, että löydätte oikean kuuma/kylmä-suhteen, EI tarkoita että se pysyisi.

Suomeksi sanottuna lämmin arvuuttelu ihon sietokyvystä saattaa muuttua yhtäkkiä kipukynnyskysymykseksi ja vastauksena suihkusuuttimesta alkaa tulla laavaa veden muodossa.

Jotenkin nämä suomalaiset suihkut...niitä vaan ei saa samalla lailla kuumiksi.