Sinne, tänne ja takaisin: kurssisadonkorjuu

Lopettaminen ei tullut enää kysymykseen. Olin jo niin kaukana pisteestä jossa olisin voinut kätellä paikallaolijat, kääntyä kannoillani ja poistua, että en edes muista miltä se oli näyttänyt.

Epäilin oliko sitä edes koskaan ollutkaan.

Tapanani ei ole valittaa. Sääntöjä ei muuteta kesken leikin, luovuttaminen ei ole vaihtoehto, ja jos olit tyhmyyttäsi laittanut hihaasi pataässän, oma virheesi. Mutta tämä oli kovaa.

Minä ja kova olimme vanhoja kavereita. Mitä tapahtuu kun se mikä ei voi järkähtää kohtaa sen mitä ei voi pysäyttää? Fiksumpi väistää. Tällä kertaa se en ollut minä.

Tiesin että lopulta kaikki päätyisi tähän. Jos kohtalomme on kirjoitettu tähtiin, minun leimahti juuri voimakkaasti ja kuoli sitten. Kai sitä lohdutti viimeisellä hetkellään tieto siitä, että tekisin sille kohtaa seuraa.

Neljä päivää olin yrittänyt oppia kaiken mitä minulle kerrottiin. Mitä, kuinka, missä, paljonko, miten.
Kun kysymykset asettaa noin, ne eivät vaikuta miltään.
Kun ne saavat vastauksensa, alat tuntea uudenlaista sympatiaa pyörremyrskyssä Ihmemaa Oziin matkaavaa Dorothya kohtaan.

Sanotaan että ihmismielen kyvyllä oppia uutta ei ole rajoja. Tuo osoittaa vain sen että mietelauseiden tekijät eivät ole käyneet oikeita kouluja.

Olisinko voinut lukea enemmän? Olisinko voinut keskittyä eri asioihin? Olisiko pitänyt ryhtyä putkimieheksi alun pitäen?
Jälkiviisaudet ovat kivoja. Omalla, erityisellä, selkäänpuukottavien paskiaisten tavalla kivoja.

Kuin puolisokea labyrintissä, joka yrittää tunnustella tiensä ulos. Ontuva kielikuva, mutta kaikki kuulostaa siltä ulkopuolelta.
Henkilökohtainen maailmanloppu.
Tuhon kynnyksellä.
Ragnarök.

Kun käytte siellä missä minäkin, ymmärrätte.

Tässä kokeessa ei ollut kyse siitä kuinka paljon tiesit tai kuinka hyvä olit.
Se oli pelkkää kaaosta ja tuuria, ja kukaan joka sanoo toista on hölmö.

Olinko ansainnut kaiken tämän jälkeen onnellisen lopun?
Ikävä kyllä onnellinen loppu petti minut yhden kerran liikaa. Emme ole olleet enää pitkään aikaan puheväleissä.

Ei se mitään, olin kuitenkin oppinut uutta, mikä oli tärkeämpää.
Mietin vain kauanko minun pitää toista tuota ennen kuin siitä tulee totuus.

Jatkuu...