lauantai 16. toukokuuta 2009

Aamu alkaa A:lla

(Kiitokset Mitch Hedbergille, jonka haudalla en ole edes arvollinen tanssimaan hitaasti)

Paljastan teille nyt yhden salaisuuden blogimerkintöjen kirjoitustekniikastani.

Aloitukset ovat minulle ongelmallisia, kuten myös loppu, kaikki siinä välissä ja sivut (kyynärpäätila on minulle hyvin tärkeä asia).

Olenkin ikuisesti kiitollinen internetin blogilistoille, jotka ovat opettaneet minulle että rytmityksellä, loogisuudella, syvällisillä henkilöhahmoilla, tai edes lahjakkuudella ei ole mitään tekemistä sillä lukevatko ihmiset sinua.
Tärkeintä on se miten aloitat, ja miltä ne ensimmäiset lauseet näyttävät blogisi esittelyssä, sillä ne saavat lukijat koukkuun.

Siksi kiinnitän erityistä huomiota aloituksiin.

Lukemanne aloitukset eivät ole yleensä niitä joilla aloitin. Tekniikkani on kirjoittaa aloitus, sitten katsoa sitä kriittisellä silmällä (se on yleensä vasen), ja jos en ole tyytyväinen kirjoittamaani, otan aloituksesta sanat pois ja vaihdan ne toisiin sanoihin. Tärkeintä kuitenkin on että perimmäinen ajatus pysyy samana.

Ajattelin kuitenkin nyt raottaa hiukan salaperäisyyden verhoa ja esitellä joitain aloituksiani, sekä näyttää mitä niistä sitten lopulta tuli.

Alkuperäinen:

Ne tietävät että minä tiedän että ne tietävät minun tietävän. Siksi minun täytyy kertoa teille, olkoonkin että teitä vapaita ihmisiä on vain muutama....voi ei, enää kaksi!
Kertokaa se eteenpäin kaikille tutuillenne kun vielä on aikaa! Maailman täytyy tietää totuus Varjohallituksen salaisesta suunnitelmasta ja miten se voidaan vielä pysäyttää!

Muutoksen jälkeen:

Minulla olisi ehdotus.
Mitä jos luottokorttien salaisen pin-koodin sijaan meillä olisikin salaiset kädenpuristukset? Ajatelkaas nyt: ei enää turhien numeroiden muistamista päässänne, vaan painaisitte vain mieleenne oman salaisen kädenpuristuksenne.

Eikö se toisi muuten niin kylmään kaupankäyntiin oman inhimillisen tuntuman?
Tietenkin voitte vastustaa sitä sanomalla että entäs kauppojen kassahenkilökunnat, mutta tässä piileekin nerokkuus: jokaiselle kassalle määrättäisiin omat henkilökohtaiset asiakkaat, joiden salaiset kädenpuristukset kassahenkilökunta sitten opettelisi.

Alkuperäinen:

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisicing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.


Muutoksen jälkeen:

Viime vuoden tilastojen mukaan suomalaiset joivat eniten maailmassa kahvia. Lisäksi olemme ykkösiä Pisa-tutkimuksessa, jossa vertaillaan koululaisten suorituksia.

Tyypilliseen suomalaiseen tyyliin tuloksia on vain ihasteltu, eikä kukaan ole miettinyt tärkeämpää asiaa, eli miten nämä saavutetut sijat voidaan säilyttää.

Siksi minulla onkin ehdotus: meidän tulee perustaa uusi huippu-yliopisto, jossa harjoitellaan vain kahvinjuomista ja katsellaan paljon tv:tä, sillä O.C. ja Gossip Girl ovat oikeasti sekä motivoijat lukemisen opiskeluun ja mitä eniten Suomessa luetaan.

Luonnollinen sijoituspaikka tälle uudelle tiedon keitaalle olisi jo hajasijoitus-periaatteen mukaisesti Kupittaa, jonne perustettava opinahjo voitaisiin nimetä Kupinottola & Katsomo.

Alkuperäinen:

- No mut-ta hei Kal-le Kaa-li-ma-to!
- Ei mut-ta huo-men-ta-päi-vää Ee-tu E-ta-na!
- Mi-ten si-nun päi-vä-si on al-ka-nut?
- Kii-tos ky-sy-mäs-tä, oi-kein hyv-in, o-len ot-ta-nut a-si-at hi-taa-sti, en-tä-pä mi-ten si-nun aa-mu-si?
- En ol-lut a-ikai-sen lin-nun nap-paa-ma ma-to, jo-ten oi-ke-in hy-vin kii-tos ky-sy-mäs-tä!

Muutoksen jälkeen:

Harvemmin kerrottu totuus etanoista (kiitos tehokkaiden painostusryhmien, jatkuvan lobbaamisen ja suuribudjettisen PR-kampanjan vuoksi), on se että ne ovat raaimmat ja verenhimoisimmat eläimet, joita maailman luonnonhistoria tuntee.

Niiden ainoa todellinen luonnollinen vihollinen on hitaus, mikä ainoana hillitsee etanoiden halua hyökätä kaiken niistä viiden metrin etäisyydellä päässeen kimppuun. Koska kasvikset ovat ainoita jotka eivät pääse ajoissa karkuun, ne joutuvat etanoiden hillitsemättömän ja täysin tarpeettoman väkivallan uhreiksi.

Väitteet siitä etteivät etanat kommunikoi, johtuu ainostaan siitä että kukaan ei ole kuulemassa, kun ne julistavat pikkuäänellään omistussuhdettaan kaikkeen näkemäänsä, tyyliin "tuo kivi. Mun narttu. Tuo putoava lehti. Mun narttuni kanssa. Tuo ohimenevä tyyppi. Jep, mun narttu."

Alkuperäinen:

Ensin kaatuu kristittyjen jumala. Sitten kaatuu hindujen jumala. Jopa ylpeiden muslimien jumala kaatuu. Sitten tuhoutuvat muut jumalat ja lopulta yksin Cthulhu hallitsee.
Ph'nglui mglw'nafh C'thulhu R'lyeh wgah'nagl fhtagn!!

Liittykää minuun kun vielä voitte ja lupaan että teidät ja vain teidät säästetään kun vuosi yksi koittaa!

Muutoksen jälkeen:

Paljastan teille nyt yhden salaisuuden blogimerkintöjen kirjoitustekniikastani.

Aloitukset ovat minulle ongelmallisia, kuten myös loppu, kaikki siinä välissä ja sivut (kyynärpäätila on minulle hyvin tärkeä asia).

Olenkin ikuisesti kiitollinen internetin blogilistoille, jotka ovat opettaneet minulle että rytmityksellä, loogisuudella, syvällisillä henkilöhahmoilla, tai edes lahjakkuudella ei ole mitään tekemistä sillä lukevatko ihmiset sinua.
Tärkeintä on se miten aloitat, ja miltä ne ensimmäiset lauseet näyttävät blogisi esittelyssä, sillä ne saavat lukijat koukkuun.

3 kommenttia:

Alcinoe kirjoitti...

Ei helevettiläinen... =D

Polgara kirjoitti...

...mutta... minähän uskon Suuriin Muinaisiin ja varsinkin Cthulhuun... Enhän minä, enhän? *itkeä pillittää*
Ja etanoista olen aivan samaa mieltä, verenhimoisia pirulaisia. Siksi ne onkin niin hyvä syödä pois valkosipulin kanssa - syö tuntemasi vihollinen siis!

T kirjoitti...

Alcinoe: Neljä vaihtoehtoa sille, mitä on tapahtunut:

1. Nyt kun aika ei yksinkertaisesti riitä tuottamaan tasaiseen tahtiin scheissea, pitää sitten tuottaa korkealaatuista scheissea kun kerrankin ehtii kirjoittaa.

2. Perheessäni on uusi jäsen. Kutsun häntä nimellä Herr Krups. Hän keittää minulle espressoa.
Nyt tiedän miltä kofeiinin pitää maistua.

3. Yritän pelotella niitä ihmisiä jotka OIKEASTI luulevat löytävänsä täältä v-u-o-s-i-l-o-m-a-k-a-l-e-n-t-e-r-e-i-t-a.

4. Kaikki ylläolevat.

Polgara: Noh, noh. Nohnohnoh. Sinähän olet ollut listalla mukana aina, eli ei hätiä.

Itse en kykenisi syömään etanoita - mitä jos ne ovatkin vain feikanneet koko ajan, että pääsisivät lähemmäksi kurkkuasi?
Liian suuri riski otettavaksi.