torstai 21. toukokuuta 2009

Katsaus ihmiskunnan suomenkielisten Google-hakukoneen käyttäjien tilasta, osa V

Tämä on vanha tarina. Kerran työaikana tapahtui näin.

Oli vietetty pitkä päivä paiskien töitä, ja työntekijät olivat saavuttaneet pisteen, jossa eivät enää kyenneet tekemään mitään ilman kahvia.

Seuraava vuoro oli aloittamassa töitä, ja tiiminjohtaja komensi työntekijät tauolle. Kun kahvit oli kaadettu, ne jotka jaksoivat vielä puhua, jäivät juttelemaan tupakkakoppiin.

Mutta yksi työntekijä meni työpisteelleen, ja otti esille netistä listan blogiin tulleiden hakusanoista. Tiiminjohtaja huomasi sivuston ja sanoi: Työntekijä 3827/A! Yhtiön hyväksymätön sivusto pois!

Kahvitauon jälkeen työntekijää pyydettiin menemään esimiehen puhutteluun.

Esimies sanoi: perustelkaa tekonne, tai muuten rankaisen teitä kovemmin kuin ketään koskaan mahdollisesta tietoturvarikkomuksesta!

Työntekijä vastasi: herra johtaja, olen paiskinut töitä kuin hullu koko viikon. En polta, eikä minulla ole luettavaa sähköpostissani, mutta toivon että ymmärrätte vilpittömän selvitykseni.

Näin sanoen työntekijä aloitti kertomuksensa.


1. mielenkiinnotonta (pysynyt paikoillaan)
Katsokaan, kun näen että "mielenkiinnotonta" on pysynyt paikoillaan ykkösenä, tiedän että ihmisiä eniten kiinnostaa se mikä ei ole kiinnostavaa.

2. venäläinen kansansatu (uusi)

Kun näen että kakkossijalle on noussut uutena "venäläinen kansansatu", muistan että länsimaissa tarinat aina alkavat "olipa kerran..." ja Venäjällä "kerran tulee olemaan...".

3. fake korpi (noussut kolme sijaa)

Kun näen että joku on hakenut väärennettyjä korpia blogistani, tajuan että oikeastaan minä en olekaan niin säälittävä.

4. kiira korpi fake pictures (pysynyt paikoillaan)
Kun näen että joku edelliseen ryhmään kuuluvista henkilöistä on viisastunut ja tajunnut että väärennettyjä kuvia tietystä henkilöstä löytyy huomattavasti helpommin jos käyttää kyseisen henkilön koko nimeä, uskoni siihen että ihmiskunnassa on jos ei nyt toivoa, niin ainakin oppimiskykyä, vahvistuu.

5. (SENSUROITU)
Kun näen tällaisia hakutermejä, ajattelen kahta asiaa: että maailmassa on sellaista ihmissaastaa, joka pitäisi lukita pois kunnes näkevät tekojensa vääryyden. Lisäksi ajattelen että mitä helskuttia Google oikein ajattelee liittäessään minut tällaiseen hakutermiin, jota en koskaan kirjoittaisi blogiini, ja häpeän heitä.

6. aasin kuvia (uusi)
Kun näen tämän hakutermin, se saa minut muistelemaan
Jacque Ferronia.

Hän jäi kiinni Ranskassa vuonna 1750 naispuoliseen aasiin sekaantumisesta. Sekä Ferron että aasi tuomittiin kuolemaan hirttämällä, mutta kaikki kyläläiset puolustivat aasia. He kaikki allekirjoittivat vetoomuksen, jossa kerrottiin kuinka "niinä neljänä vuotena kun olemme tunteneet aasin, hän osoittanut olevansa siveä ja hyväkäytöksinen sekä kotona ja muualla ja ei ole koskaan aiheuttanut minkäänlaista turhaa huomiota".

Aasi säästettiin, Ferron hirtettiin. En voi olla miettimättä miten olisi käynyt jos jo tuolloin olisi ollut internet.

7. alaston kuva aasia (noussut kolme sijaa)
Kun näen tämän, muistan että internetin sisällöstä vain 12% on pornoa, joten liekö ihme jos sen etsijät ohjataan blogiin, jossa kaikkia pannaan halvalla, mutta vain kuvaannollisesti.

8. alastonkuva (uusi)
Kun näen tämän hakusanan, muistan kuinka media muokkaa nuorten naisten minäkuvaa ja pakottaa heidät osallistumaan Suomen uusi huippumalli-, Malliksi päivässä- ja Miss Suomi-kisoihin.

9. alkoholi kaavaa (uusi)
Kun näen että joku hakee "alkoholi kaavaa", se saa minut yrittämään paremmin pitämään kiinni edes jonkinsortin oikeinkirjoitusopista.

10. dialogeja (uusi)
Kun näen tämän hakusanan, muistan mikä on maailmassa vaikeinta: ihmisten välinen kommunikaatio.

Kun lasken yhteen listan numerot saan luvuksi 55, yhtä monta kuin on työntäyteistä minuuttia tunnissa miinus vessakäynnit ja kahvinhaku.

Katsoessani kuinka monta hakutermeistä liittyi enemmän tai vähemmän seksiin, saan luvun 5, eli yhtä monta kuin on normaalia työpäivää viikossa.

Kuten huomaatte herra johtaja, hakusanalista on minulle filosofinen oppikirja, geopoliittisen tilanteen maailmanopas, itsetunnon kohottaja, uskonluoja, muistuttaja siitä miksi minun pitää olla yksi hyviksistä, menneistä tyhmyyksistä varoittaja, halpojen vitsien lähde, mediakriittinen teos, oikeinkirjoitukseen kehottava ystävä, ihmissuhdeopas ja työkalenteri.

Rakkaat lukijat, tämä kirjoitus ei nyt ihan välttämättä ole totta.

2 kommenttia:

Alcinoe kirjoitti...

"Nerokasta, nerokasta!" hykerteli Alccis itsekseen.

T kirjoitti...

Alcinoe: "Paremman puutteessa kai tämäkin menee" kirjoittaja huokaili syvään.