Jälleen aamun piristykseksi visailua.
Olen kasvattamassa partaa ja useiden ihmisten mielestä ääneni on matalampi kuin aiemmin.
Mikä tähän on syynä?
A) Lomalla ei ehdi leikkaamaan jokaista ihokarvan alkua, ja ääni alkaa vasta pikkuhiljaa toipumaan flunssasta eli pystyn puhumaan tai ajattelemaan kokonaisen lauseen yskimättä keuhkonpalasia keskustelukumppanini syliin.
B) Oh yeah, pimut tykkää partaisista miehistä. Vielä kun pikkuisen madallan ääntäni, ja kasvatan tukkaani, niin...Ladyhunter is on the prey tonight! :yrittää laulaa 80-lukulaisen hevin tahtiin:
C) 5. Tapahtuma Hard Rock Cafe'ssa
Kuten on jo tullut mainittua, pääsimme Hard Rock Cafe'hen toisena iltanamme Lontoossa.
Jossain vaiheessa iltaa kysyin S:ltä missä paikan WC:t ovat. Hän neuvoi että ne ovat alakerrassa, löydän ne varmasti.
Aloin matkani kohti saniteetti-tiloja, kun eteeni pelmahti kolme polvenkorkuista poikaa, joilla ilmeisesti oli sama matka kuin minulla. He menivät sisään heti ensimmäisestä ovesta, joten ajattelin että kyseessä on ilmiselvästikin miesten wc.
Sisällä oli nainen, joka päätellen poikien laumakäyttäytymisestä oli heidän äitinsä. Noh, ajattelin, äiti tuli auttamaan pikkuisiaan pääsemään potalle, kuinka söpöä. Menin viimeiseen looshiin, jossa oli revitty irti pytyn istuinosa lattialle. Todellakin miestenvessa hard rock-paikassa, ajattelin.
Kun astuin ulos, minua vastassa oli hämmentyneen näköinen siivooja.
- Sir, tämä on naisten wc.
Selitin että luulin että kyseessä on miesten wc, koska edelläni olleet pikkupojat tulivat tänne ja pahoittelin erhettäni ja poistuin paikalta.
Törmäsin siivoojaan vielä toisen kerran, käydessäni vielä poistuttaessa wc:ssä. Hänen ilmeensä oli...no miten te katsoisitte miestä joka kertoi päätyneensä naisten wc:hen seuratessaan pikkupoikia?
En tiedä miten hyvä kasvomuisti hänellä on, mutta mikäli joskun vielä aion HRC:ssä käydä, on ehkä parempi että hän ei muista minua.
Jatkuu...
sunnuntai 30. elokuuta 2009
perjantai 28. elokuuta 2009
Sinne, tänne ja takaisin, osa II - 15 asiaa reissusta, osa 4
Pikkukiviäkin kiinnostanee mitä söin matkan aikana, mutta vetoan siihen että yksi ystävistäni kysyi mitä söimme matkan aikana. Siksipä kerron mitä söin matkan aikana.
4. Kuakomekiki?
Ensimmäisenä iltana yritimme mennä Lontoon Hard Rock Cafe'hen, mutta sinne oli 1 h 20 min jonotusaika (kuulin ohimennen ovelta), mikä yllätti matkaseuralaiseni S:n.
Hänen mukaansa HRC on yleensä aika tyhjä, sillä pintaporukalle näyttäytyminen samassa paikassa kuukauden sisällä on hiljaisen koodin rikkomista, pint-porukka eli ne jotka juovat maitonsakin tuopeissa ei sinnepäin edes sylkäise, ja pin-porukka eli kännykkäjupit eivät syö mitään yritysvaltausten välissä.
Ainoa looginen selitys oli se, että elokuu on niin pan-eurooppalaista turistisesonkia, että kaikki paikallaolijat olivat kaltaisiamme turisteja.
Siksi päädyimme lähellä olevaan italialaistavintolaan, jonka nimeä en muista, mutta todennäköisesti se suomennettuna olisi ollut "Le tyyli ennen Le kaikkea ja Le kaikkia".
Ehkä, jos maailmantalous ei olisi mitä se on, meidän näköisemme...okei, minun näköiseni, S nyt käy eksentrisestä miljonääristä milloin vain...olisi ystävällisesti ohjattu muualle.
Mutta aikojen ollessa mitä ovat, ja ravintolan ollessa täynnä hovimestarista, tarjoilijoista ja viinimestarista, mutta ei asiakkaista, eksentrisen näköinen miljönääri ja hänen...henkivartijansa kelpaavat siinä missä muutkin.
Olenko muuten koskaan kertonut erityiskyvystäni? Minulla on taito tilata ihan minkä tahansa paikan vähäravinteisin ja pienin annos juuri silloin, kun minulla on suurin nälkä.
Tässä tapauksessa vaisto käski ottamaan pizzan, koska ne ovat aina melko varmoja tapauksia. En tosin löytänyt mitään itseäni miellyttävää väihtoehtoa. Lisäksi tuntuu että Britanniassa on pizzoissa ananasta niin paljon, että pizzan voisi ottaa C-vitamiinitabletin sijaan.
Joten otin lasagnen, ja loin mielikuvan isosta lautasesta höyryävää, täyttävää, italialaisruokaa.
Sen sijaan sain pikkaisen kohokasvuokaa isompaan kuppiin tehdyn lasagnen, joka tarjoiltiin isolla lautasella, jossa oli muutama salaatinlehti ja päällä raastettua juustoa. S sai ison spagettiannoksen kermakastikkeella.
Ei ja kyllä, siis vastauksena seuraaviin kysymyksiinne.
Ei, nälkä ei lähtenyt, vaikka ruoka olikin hyvää.
Kyllä, olisi pitänyt kysyä garcónilta mikä ruoka olisi täyttävää. Sen siitä saa kun luottaa siihen että hinta korreloi koon kanssa.
Toisena iltana pääsimme Hard Rock Cafe'hen. Asiaan palataan vielä, joten kerron vain mitä söimme.
Viime kerrasta oppineena otin Red Blue and White-hampurilaisen ja S otti kanasalaatin, jossa oli suolassa marinoituja pekaanipähkinöitä (erittäin hyvää kuulemma).
[ruokakriitikko]
Pyysin hampurilaiseni kypsänä ja sellaisena sen sain. Hampurilainen oli hyvää, joskin hiukan kuivaa. Mukana oli totta kai juustoa, sipulia, salaattia ja muita lisukkeita, mutta vasta jälkikäteen ymmärsin miksi viereen tuotiin ketsuppi ja sinappi; niitä ei ollut hampurilaisessa.
Koska minulle oli jo tuolloin alkanut kehittyä nuha, en välttämättä maistanut kaikkia aromeja, mutta olisin kaivannut mukaan esimerkiksi majoneesia. Millä ihmeellä amerikkalaiset ovat onnistuneet lihottamaan itsensä, jos hampurilaiset siellä päässä ovat näin kastikkeettomia?
Mutta hampurilainen oli parempi kuin normaali burgeri, ja nälkä lähti ja pysyi myös poissa, toisin kuin normaalilla hampurilaisaterialla
[/ruokakriitikko]
Viimeisenä iltana kävimme S:n tuntemassa pikkupaikassa Queenswaylla.
Yleensä pyrin suosimaan pikkuyrittäjiä, joten kerrottakoon että jos eksytte sinnepäin, paikan nimi on La Cabacana, osoite 27 Queensway.
Hyvää ruokaa halvalla (viime kerrasta viisastuneena kysyin S:ltä neuvoa ruuan valinnassa, joten otin pastan), mukava palvelu, hyvä katunäkymä ja paikan sisustus on mukava sekoitus 80-lukua.
En edelleenkään siis saanut maistaa spotted dickiä (Joo joo, heh heh, kasvakaa aikuisiksi...), mutta koska S tilasi fish'n'chips-annoksen, sain maistaa sitä eli ainakin jotain on poissa "asioita/ihmisiä mitä pitää hoitaa"-listalta.
Jatkuu...
4. Kuakomekiki?
Ensimmäisenä iltana yritimme mennä Lontoon Hard Rock Cafe'hen, mutta sinne oli 1 h 20 min jonotusaika (kuulin ohimennen ovelta), mikä yllätti matkaseuralaiseni S:n.
Hänen mukaansa HRC on yleensä aika tyhjä, sillä pintaporukalle näyttäytyminen samassa paikassa kuukauden sisällä on hiljaisen koodin rikkomista, pint-porukka eli ne jotka juovat maitonsakin tuopeissa ei sinnepäin edes sylkäise, ja pin-porukka eli kännykkäjupit eivät syö mitään yritysvaltausten välissä.
Ainoa looginen selitys oli se, että elokuu on niin pan-eurooppalaista turistisesonkia, että kaikki paikallaolijat olivat kaltaisiamme turisteja.
Siksi päädyimme lähellä olevaan italialaistavintolaan, jonka nimeä en muista, mutta todennäköisesti se suomennettuna olisi ollut "Le tyyli ennen Le kaikkea ja Le kaikkia".
Ehkä, jos maailmantalous ei olisi mitä se on, meidän näköisemme...okei, minun näköiseni, S nyt käy eksentrisestä miljonääristä milloin vain...olisi ystävällisesti ohjattu muualle.
Mutta aikojen ollessa mitä ovat, ja ravintolan ollessa täynnä hovimestarista, tarjoilijoista ja viinimestarista, mutta ei asiakkaista, eksentrisen näköinen miljönääri ja hänen...henkivartijansa kelpaavat siinä missä muutkin.
Olenko muuten koskaan kertonut erityiskyvystäni? Minulla on taito tilata ihan minkä tahansa paikan vähäravinteisin ja pienin annos juuri silloin, kun minulla on suurin nälkä.
Tässä tapauksessa vaisto käski ottamaan pizzan, koska ne ovat aina melko varmoja tapauksia. En tosin löytänyt mitään itseäni miellyttävää väihtoehtoa. Lisäksi tuntuu että Britanniassa on pizzoissa ananasta niin paljon, että pizzan voisi ottaa C-vitamiinitabletin sijaan.
Joten otin lasagnen, ja loin mielikuvan isosta lautasesta höyryävää, täyttävää, italialaisruokaa.
Sen sijaan sain pikkaisen kohokasvuokaa isompaan kuppiin tehdyn lasagnen, joka tarjoiltiin isolla lautasella, jossa oli muutama salaatinlehti ja päällä raastettua juustoa. S sai ison spagettiannoksen kermakastikkeella.
Ei ja kyllä, siis vastauksena seuraaviin kysymyksiinne.
Ei, nälkä ei lähtenyt, vaikka ruoka olikin hyvää.
Kyllä, olisi pitänyt kysyä garcónilta mikä ruoka olisi täyttävää. Sen siitä saa kun luottaa siihen että hinta korreloi koon kanssa.
Toisena iltana pääsimme Hard Rock Cafe'hen. Asiaan palataan vielä, joten kerron vain mitä söimme.
Viime kerrasta oppineena otin Red Blue and White-hampurilaisen ja S otti kanasalaatin, jossa oli suolassa marinoituja pekaanipähkinöitä (erittäin hyvää kuulemma).
[ruokakriitikko]
Pyysin hampurilaiseni kypsänä ja sellaisena sen sain. Hampurilainen oli hyvää, joskin hiukan kuivaa. Mukana oli totta kai juustoa, sipulia, salaattia ja muita lisukkeita, mutta vasta jälkikäteen ymmärsin miksi viereen tuotiin ketsuppi ja sinappi; niitä ei ollut hampurilaisessa.
Koska minulle oli jo tuolloin alkanut kehittyä nuha, en välttämättä maistanut kaikkia aromeja, mutta olisin kaivannut mukaan esimerkiksi majoneesia. Millä ihmeellä amerikkalaiset ovat onnistuneet lihottamaan itsensä, jos hampurilaiset siellä päässä ovat näin kastikkeettomia?
Mutta hampurilainen oli parempi kuin normaali burgeri, ja nälkä lähti ja pysyi myös poissa, toisin kuin normaalilla hampurilaisaterialla
[/ruokakriitikko]
Viimeisenä iltana kävimme S:n tuntemassa pikkupaikassa Queenswaylla.
Yleensä pyrin suosimaan pikkuyrittäjiä, joten kerrottakoon että jos eksytte sinnepäin, paikan nimi on La Cabacana, osoite 27 Queensway.
Hyvää ruokaa halvalla (viime kerrasta viisastuneena kysyin S:ltä neuvoa ruuan valinnassa, joten otin pastan), mukava palvelu, hyvä katunäkymä ja paikan sisustus on mukava sekoitus 80-lukua.
En edelleenkään siis saanut maistaa spotted dickiä (Joo joo, heh heh, kasvakaa aikuisiksi...), mutta koska S tilasi fish'n'chips-annoksen, sain maistaa sitä eli ainakin jotain on poissa "asioita/ihmisiä mitä pitää hoitaa"-listalta.
Jatkuu...
keskiviikko 26. elokuuta 2009
Sinne, tänne ja takaisin, osa II - 15 asiaa reissusta, osa 3
Mainitsin jo alkuvalmisteluissani missä hotelleissa yövyn, mutta kerrottakoon jos joku muu aikoo näissä asua millaista niissä oli.
3. Kaikki vierailuni hotellit
Ensimmäiset kaksi yötä vietin S:n kanssa Astors Hotel Victoriassa.
Eri sängyissä tietenkin: niille jotka haluavat tehdä allegorisia vertauksia parisuhteen eri vaiheista englanninkielen tunnille, kerrottakoon että "twin bed" tarkoittaa kahta erillistä sänkyä ja "double bed" kahden nukuttavaa sänkyä.
Hotelli sijaitsee muutaman minuutin kävelyn päässä Victorian metroasemalta.
Kalustukseen kuuluu televisio, sänky, kassakaappi, vaatekaappi, kirjoituspöytä, yöpöytä, vedenkeitin ja uutuutena minulle kahta eri laatua teekeksejä. Huoneemme näköala oli sivukujalle jossa ei koskaan tapahtunut mitään, mikä tarkoitti että paikka oli rauhallinen.
Erityskiitokseni siitä, että hotelli ei edes yrittänytkään ahtaa ammetta kylpyhuoneeseen, vaan siellä oli modermi suihku. Toimiva suihku on mielestäni yksi osoitus siitä, että ihminen on lopullisesti kehittynyt ajattelevaksi olennoksi.
S:n mukaan jossain internetissä oli haukuttu paikan aamiaistarjoilun ahtautta. Neljä pöytää vastaanottotiskin luona ei todellakaan anna tilaa koko jalkapallojoukkueen syödä yhtäaikaa, mutta ainakin meille löytyi aina pöytä.
Ja yllätys yllätys, melkein hotellin vieressä on kotoisa kahvila, josta saa aamiaista.
Kävimme kahvilassa ensimmäisenä iltana. Istuimme eri puolilla pöytää, koska minä olen sisältä kuollut ja S:llä on poikaystävä. Kahvi oli erinomaista (teksti lähettämästäni postikortista).
Poistuttaessa hotelli tarjoaa mahdollisuuden jättää laukut säilytykseen lukittuun huoneeseen (omalla vastuulla tietenkin, mutta ainakaan meidän laukkujamme ei viety).
Viimeiseksi yöksi siirryimme Mercure London Gatwick Airport hotelliin lentokentän lähelle, koska lähtömme oli aikainen ja tältä hotellilta lähtee erikseen bussi lentokentälle.
Täällä tapahtui vähän hämminkiä, koska meidät ohjattiin ensin huoneeseen jossa oli vain tuplavuode. Myönnetään, vastaanottovirkailija sanoi jotain "double bed", mutta olin erityisesti maininnut varatessani huoneen että haluamme "twin bed", joten ajattelin että raukkaparka sekoilee työpäivän lopuksi.
Kun kävin ilmoittamassa asiasta ja pyytelemässä kauheasti anteeksi mokaani sekä aiheuttamaani hämmennystä, tuntui että vastaanottovirkailija oikeasti suutahti minulle.
[Tässä vaiheessa luovumme hetkeksi normaalista kerrontatyylistä paremman ymmärrettävyyden vuoksi]
Minä: Minusta tuntuu että vastaanottovirjailija oikeasti suuttui minulle.
S: Eikö se antanut meille uuden huoneen?
Minä: No joo mutta silti...
S: Hei se on asiakaspalvelu-ammatissa, ihan niin kuin sinä. Muistatko sinä asiakkaitasi? Ethän sinäkään niitä vihaa?
(Muistikuvia nimettömistä rituaaleista. Rukouksia unohdetuille jumalille. Niin paljon verta...vain jotta saisit kostosi)
Minä: En tietenkään.
En tiedä vaikuttiko huoneenvaihto asiaan, mutta hotellihuoneemme oli hyvin perusmallia: sängyt, kirjoituspöytä, yöpöytä, vedenkeitin ja tv.
Lisäksi kylpyhuoneessa oli kylpyallas, mikä on kansainvälinen signaali sille, että suihkusuutin on hankittu vain ettei kaakelointi varasta kaikkea huomiota.
En tiedä oliko se hotellin alkuperäinen idea, mutta nyt tuli sellainen mielikuva että se oli tarkoitettu läpikulkupaikaksi, ehkä yhden illan ajaksi, ja sen jälkeen matka jatkuu OIKEAAN päämäärääsi. Siihen se toki kelpasi oikein hyvin.
Jatkuu...
3. Kaikki vierailuni hotellit
Ensimmäiset kaksi yötä vietin S:n kanssa Astors Hotel Victoriassa.
Eri sängyissä tietenkin: niille jotka haluavat tehdä allegorisia vertauksia parisuhteen eri vaiheista englanninkielen tunnille, kerrottakoon että "twin bed" tarkoittaa kahta erillistä sänkyä ja "double bed" kahden nukuttavaa sänkyä.
Hotelli sijaitsee muutaman minuutin kävelyn päässä Victorian metroasemalta.
Kalustukseen kuuluu televisio, sänky, kassakaappi, vaatekaappi, kirjoituspöytä, yöpöytä, vedenkeitin ja uutuutena minulle kahta eri laatua teekeksejä. Huoneemme näköala oli sivukujalle jossa ei koskaan tapahtunut mitään, mikä tarkoitti että paikka oli rauhallinen.
Erityskiitokseni siitä, että hotelli ei edes yrittänytkään ahtaa ammetta kylpyhuoneeseen, vaan siellä oli modermi suihku. Toimiva suihku on mielestäni yksi osoitus siitä, että ihminen on lopullisesti kehittynyt ajattelevaksi olennoksi.
S:n mukaan jossain internetissä oli haukuttu paikan aamiaistarjoilun ahtautta. Neljä pöytää vastaanottotiskin luona ei todellakaan anna tilaa koko jalkapallojoukkueen syödä yhtäaikaa, mutta ainakin meille löytyi aina pöytä.
Ja yllätys yllätys, melkein hotellin vieressä on kotoisa kahvila, josta saa aamiaista.
Kävimme kahvilassa ensimmäisenä iltana. Istuimme eri puolilla pöytää, koska minä olen sisältä kuollut ja S:llä on poikaystävä. Kahvi oli erinomaista (teksti lähettämästäni postikortista).
Poistuttaessa hotelli tarjoaa mahdollisuuden jättää laukut säilytykseen lukittuun huoneeseen (omalla vastuulla tietenkin, mutta ainakaan meidän laukkujamme ei viety).
Viimeiseksi yöksi siirryimme Mercure London Gatwick Airport hotelliin lentokentän lähelle, koska lähtömme oli aikainen ja tältä hotellilta lähtee erikseen bussi lentokentälle.
Täällä tapahtui vähän hämminkiä, koska meidät ohjattiin ensin huoneeseen jossa oli vain tuplavuode. Myönnetään, vastaanottovirkailija sanoi jotain "double bed", mutta olin erityisesti maininnut varatessani huoneen että haluamme "twin bed", joten ajattelin että raukkaparka sekoilee työpäivän lopuksi.
Kun kävin ilmoittamassa asiasta ja pyytelemässä kauheasti anteeksi mokaani sekä aiheuttamaani hämmennystä, tuntui että vastaanottovirkailija oikeasti suutahti minulle.
[Tässä vaiheessa luovumme hetkeksi normaalista kerrontatyylistä paremman ymmärrettävyyden vuoksi]
Minä: Minusta tuntuu että vastaanottovirjailija oikeasti suuttui minulle.
S: Eikö se antanut meille uuden huoneen?
Minä: No joo mutta silti...
S: Hei se on asiakaspalvelu-ammatissa, ihan niin kuin sinä. Muistatko sinä asiakkaitasi? Ethän sinäkään niitä vihaa?
(Muistikuvia nimettömistä rituaaleista. Rukouksia unohdetuille jumalille. Niin paljon verta...vain jotta saisit kostosi)
Minä: En tietenkään.
En tiedä vaikuttiko huoneenvaihto asiaan, mutta hotellihuoneemme oli hyvin perusmallia: sängyt, kirjoituspöytä, yöpöytä, vedenkeitin ja tv.
Lisäksi kylpyhuoneessa oli kylpyallas, mikä on kansainvälinen signaali sille, että suihkusuutin on hankittu vain ettei kaakelointi varasta kaikkea huomiota.
En tiedä oliko se hotellin alkuperäinen idea, mutta nyt tuli sellainen mielikuva että se oli tarkoitettu läpikulkupaikaksi, ehkä yhden illan ajaksi, ja sen jälkeen matka jatkuu OIKEAAN päämäärääsi. Siihen se toki kelpasi oikein hyvin.
Jatkuu...
tiistai 25. elokuuta 2009
Sinne, tänne ja takaisin, osa II - 15 asiaa reissusta, osa 2
Huolimatta siitä että hakusanojen perusteella saan jo varmaan 99% kaikesta Googlen kautta kulkevista perv---käyttäjistä blogiini, en ole vielä täysin tyytyväinen.
Siksipä kerron nyt yhden asian mitä en ainakaan omalla googlettamisellani löytänyt: lentomatka Helsingistä Gatwickin lentokentälle EasyJet-lentoyhtiöllä kestää noin 3 h 15 minuuttia.
Lisäbonuksena kerrottakoon että Gatwickin lentokentältä lähtevä Gatwick Express vie Lontooseen noin puolessa tunnissa.
Joko arvaatte päivän epistolan?
2. Matkaaminen maarajojen sisällä
Aikoinaan kun halpalentoyhtiöt jatkoivat siitä mihin keihäsmatkat lopettivat (siltä varalta että tänne eksyy joku 60-luvun jälkeen syntynyt: Kalevi Keihänen Wikipediassa), alkoi omalaatuinen pelon aikakausi.
Riippuen päivästä
A) vihollinen hyökkaisi koillisesta tai kaakosta, koska ne kerpeleet olivat oppineet koukkaamaan sitten viime kerran.
B) eläimistä tarttuisi ihmisiin tappavia pöpöjä tavoilla, joita ei edes tässä blogissa voida mainita, ja ihmiskunta kuolisi, koska ihmiset tartuttavat toisiinsa pöpöjä tavoilla, jotka on dokumentoitu monesta eri kuvakulmasta ja useissa eri asennoissa internetissä.
C) Halpalentoyhtiöt lensivät ihmisiä keskelle ei mitään halvalla, ja sitten vaativat kalliita summia viedäkseen ihmiset pois sivistyksen pariin.
A) ja B)-kohdille hymyilen vain tietäväisesti, mutta ainakaan C) ei pidä nyt ihan paikkaansa.
Gatwickista pääsee Gatwick Expressillä noin puolessa tunnissa Lontooseen Victoria-asemalle, joka on yksi keskeisimmistä asemista. Kannattaa ottaa "return"-tiketti (meno-paluu), sillä todennäköisesti palaatte Gatwickiin palatessanne Suomeen.
Hinta on tällä hetkellä 28 £ eli noin 32 €.
Saman summan muuten olisitte maksaneet jos olisitte käyttäneet kalliimpaa lentoyhtiötä ja saapuneet Heathrow'n lentokentälle ja käyttäneet Heathrow Expressiä.
Voin lisäksi vakuuttaa että ikkunoista näkyvä pittoreski britti-luokkayhteiskunnan dekadenssi on yhtä pitkää, jatkuvaa kodak-hetkeä.
Tämän jälkeen liikkuaksenne kannattaa hankkia tällainen:
Kaikki jotka nauttivat äsken it-ammattilaisten päivän tärkeimmän aterian, eli mustaa kahvia johon on sekoitettu multivitamiini-poretabletti, tajuavat että kyseessä on kolmen päivän aikuisten matkailijalippu. Toinen vilkaisu kertoo että se on vyöhykkeille 1 ja 2, joka kattaa tärkeimmän osan Lontoota.
Toisinkuin meillä, Isossa-Britanniassa lippua käytetään sisäänpääsyporteilla mennessä asemalle ja tullessa asemalta.
Menit vyöhykkeelle jolle lippusi ei oikeuta? Lainatakseni jalkapallotermejä: Kakàmpi tuuri.
Jos kuvittelitte hyppäävänne portin yli, niin kerrottakoon että portteja valvoo Britannian yleisurheilu-joukkueen kykyjenetsijä, joka tarvitsee aina uutta verta korkeushyppy-tiimiin.
Matkailjalipun voi muuten ostaa ennakkoon netistä Visit Britain-sivulta, josta se luvataan toimittaa 48 tunnin sisällä tilauksesta (toimi ainakin meidän tapauksessamme). Hinta on tällä hetkellä 18,40 £ eli noin 21 euroa.
Metrokarttoja saa jokaiselta asemalta, ja linjat ovat selkeästi merkitty eri värein, eli kunhan katsotte mihin ilmansuuntaan linja menee, loppu meneekin kauniita värejä seuraamalla.
Vielä viimeinen naula lahjomattomuuteni arkkuun: kannattaa hommata Otavan kustantama Lontoo Kartta+opas. Siinä on Lontoon metrokartta, hyvä katukartta ja paljon turistivinkkejä.
Jatkuu...
Siksipä kerron nyt yhden asian mitä en ainakaan omalla googlettamisellani löytänyt: lentomatka Helsingistä Gatwickin lentokentälle EasyJet-lentoyhtiöllä kestää noin 3 h 15 minuuttia.
Lisäbonuksena kerrottakoon että Gatwickin lentokentältä lähtevä Gatwick Express vie Lontooseen noin puolessa tunnissa.
Joko arvaatte päivän epistolan?
2. Matkaaminen maarajojen sisällä
Aikoinaan kun halpalentoyhtiöt jatkoivat siitä mihin keihäsmatkat lopettivat (siltä varalta että tänne eksyy joku 60-luvun jälkeen syntynyt: Kalevi Keihänen Wikipediassa), alkoi omalaatuinen pelon aikakausi.
Riippuen päivästä
A) vihollinen hyökkaisi koillisesta tai kaakosta, koska ne kerpeleet olivat oppineet koukkaamaan sitten viime kerran.
B) eläimistä tarttuisi ihmisiin tappavia pöpöjä tavoilla, joita ei edes tässä blogissa voida mainita, ja ihmiskunta kuolisi, koska ihmiset tartuttavat toisiinsa pöpöjä tavoilla, jotka on dokumentoitu monesta eri kuvakulmasta ja useissa eri asennoissa internetissä.
C) Halpalentoyhtiöt lensivät ihmisiä keskelle ei mitään halvalla, ja sitten vaativat kalliita summia viedäkseen ihmiset pois sivistyksen pariin.
A) ja B)-kohdille hymyilen vain tietäväisesti, mutta ainakaan C) ei pidä nyt ihan paikkaansa.
Gatwickista pääsee Gatwick Expressillä noin puolessa tunnissa Lontooseen Victoria-asemalle, joka on yksi keskeisimmistä asemista. Kannattaa ottaa "return"-tiketti (meno-paluu), sillä todennäköisesti palaatte Gatwickiin palatessanne Suomeen.
Hinta on tällä hetkellä 28 £ eli noin 32 €.
Saman summan muuten olisitte maksaneet jos olisitte käyttäneet kalliimpaa lentoyhtiötä ja saapuneet Heathrow'n lentokentälle ja käyttäneet Heathrow Expressiä.
Voin lisäksi vakuuttaa että ikkunoista näkyvä pittoreski britti-luokkayhteiskunnan dekadenssi on yhtä pitkää, jatkuvaa kodak-hetkeä.
Tämän jälkeen liikkuaksenne kannattaa hankkia tällainen:
Kaikki jotka nauttivat äsken it-ammattilaisten päivän tärkeimmän aterian, eli mustaa kahvia johon on sekoitettu multivitamiini-poretabletti, tajuavat että kyseessä on kolmen päivän aikuisten matkailijalippu. Toinen vilkaisu kertoo että se on vyöhykkeille 1 ja 2, joka kattaa tärkeimmän osan Lontoota.
Toisinkuin meillä, Isossa-Britanniassa lippua käytetään sisäänpääsyporteilla mennessä asemalle ja tullessa asemalta.
Menit vyöhykkeelle jolle lippusi ei oikeuta? Lainatakseni jalkapallotermejä: Kakàmpi tuuri.
Jos kuvittelitte hyppäävänne portin yli, niin kerrottakoon että portteja valvoo Britannian yleisurheilu-joukkueen kykyjenetsijä, joka tarvitsee aina uutta verta korkeushyppy-tiimiin.
Matkailjalipun voi muuten ostaa ennakkoon netistä Visit Britain-sivulta, josta se luvataan toimittaa 48 tunnin sisällä tilauksesta (toimi ainakin meidän tapauksessamme). Hinta on tällä hetkellä 18,40 £ eli noin 21 euroa.
Metrokarttoja saa jokaiselta asemalta, ja linjat ovat selkeästi merkitty eri värein, eli kunhan katsotte mihin ilmansuuntaan linja menee, loppu meneekin kauniita värejä seuraamalla.
Vielä viimeinen naula lahjomattomuuteni arkkuun: kannattaa hommata Otavan kustantama Lontoo Kartta+opas. Siinä on Lontoon metrokartta, hyvä katukartta ja paljon turistivinkkejä.
Jatkuu...
maanantai 24. elokuuta 2009
Sinne, tänne ja takaisin II - 15 asiaa reissusta, osa 1
Kuten arvelinkin, sain H1N1N tai J0T41N S1NN3P41N, joten vasta nyt alan olla siinä kunnossa että jaksan kirjoittaa. Sen siitä saa kun päivät ovat kuumankosteat, yöt kylmänviileät ja itse olet tasalämpöinen.
Tahdon heti alkuun kiittää matkakumppaniani/opastani/kämppistäni S:ää.
Ilman hänen seuraansa ja asiantuntemustaan sekä suunnatonta kärsivällisyyttää minua kohtaan matkasta olisi tullut huomattavasti huonompi.
Kiitos.
Sitten itse asiaan.
1. Easyjet
Ennakko-odotukseni tätä lento-yhtiötä eivät olleet kummoiset: ei paikkanumeroitua istuimia lentokoneessa, maksullinen "pikapassi" jolla pääsi ensimmäisenä lipuntarkistukseen, ei ilmaista tarjoilua lentokoneessa ja matkalaukuistakin piti maksaa etukäteen.
Itse matka osoitti luuloni vääriksi.
Maksullisen pikapassin oli lunastanut matkalle ehkä 9 ihmistä (heidän lisäkseen ensimmäisinä pääsivät perheet joissa oli alle 5-vuotiaita lapsia). Lipuntarkistuksesta matkustajat passitettiin bussiin, joka vei lentokoneelle.
Kun pääset ensimmäisenä bussiin, saat valita hyvät paikat.
Huonompi homma on että tämän jälkeen ympärillesi kokoontuu läpäisemättömäksi ihmismuuriksi ne tyypit, jotka eivät lunastaneet mitään pikapassia. Eli itse asiassa (ainakin tällä lennolla) pikapassin varanneet pääsivät ehkä jopa huonommin lentokoneen sisälle kuin muut.
Eli pikapassi toimii käytännössä vain jos sen on lunastanut tarpeeksi moni, mikä taas täällä slaavilaisen jonotus-mentaliteetin ilmapiirissä on mielestäni aika epätodennäköistä.
Koska tällä matkalla (S:n mukaan) ei ollut paljoakaan porukkaa, saimme varata vapaasti paikkamme lentokoneessa, ja tilaakin jäi ympärille: esim. lentokoneen siivellä luki selvästi "do not walk beyond this point" eli sinnekin ilmeisesti olisi päässyt.
Lisäksi iloiseksi yllätyksekseni istuimien yläpuolella oli pikkuruiset monitorit, joista näkyi tietoa mm. lentonopeudesta, missä menemme kartalla, jäljelläoleva matka-aika (paluumatkalla osan matkaa näkyi jokin brittiläinen kokkaus-show ja Kelmien kerho-jakso. Niitä seuratakseen olisi pitänyt ostaa maksulliset kuulokkeet).
Tarjoilusta piti maksaa kuten sanoin, mutta toisaalta saamani kolumbialais-paahtoinen kahvi oli Hyvää (kirjoitetaan isolla H:lla, erotuksena siihen miten normaalisti kehun nauttimiani kahveja. Korkeat periaatteeni estävä feikkamisen mm. seksin aikana, mutta kahvi on eri asia).
Lisäksi henkilökunta oli hauskaa. Vai milloin viimeksi Finnairin lennolla on esim. mainostettu arpalippuja, joissa pääpalkintona on 10 000 puntaa ja "(lentoemäntä) Victoria on lupautunut olemaan ystävänne - ainakin niin kauan kuin arpajaisvoitto-rahanne riittävät ;) ".
Jos tämän ja äskeisen kappaleen väli tuntui tavallistakin pidemmältä, se johtui siitä, että yritin hetken ponnistella jotain positiviista sanottavaa matkalaukuista.
Sitten tajusin, että koska kyseessä on tavallaan pieni lentoyhtiö, sen kyydissä matkalaukut tulevat isoja lentoyhtiöitä todennäköisemmin samaa matkaa omistajansa kanssa. Ainakaan ei siis tarvinnut pelätä että matkalaukkuni näkee enemmän maailmaa kuin minä itse.
Jatkuu...
Tahdon heti alkuun kiittää matkakumppaniani/opastani/kämppistäni S:ää.
Ilman hänen seuraansa ja asiantuntemustaan sekä suunnatonta kärsivällisyyttää minua kohtaan matkasta olisi tullut huomattavasti huonompi.
Kiitos.
Sitten itse asiaan.
1. Easyjet
Ennakko-odotukseni tätä lento-yhtiötä eivät olleet kummoiset: ei paikkanumeroitua istuimia lentokoneessa, maksullinen "pikapassi" jolla pääsi ensimmäisenä lipuntarkistukseen, ei ilmaista tarjoilua lentokoneessa ja matkalaukuistakin piti maksaa etukäteen.
Itse matka osoitti luuloni vääriksi.
Maksullisen pikapassin oli lunastanut matkalle ehkä 9 ihmistä (heidän lisäkseen ensimmäisinä pääsivät perheet joissa oli alle 5-vuotiaita lapsia). Lipuntarkistuksesta matkustajat passitettiin bussiin, joka vei lentokoneelle.
Kun pääset ensimmäisenä bussiin, saat valita hyvät paikat.
Huonompi homma on että tämän jälkeen ympärillesi kokoontuu läpäisemättömäksi ihmismuuriksi ne tyypit, jotka eivät lunastaneet mitään pikapassia. Eli itse asiassa (ainakin tällä lennolla) pikapassin varanneet pääsivät ehkä jopa huonommin lentokoneen sisälle kuin muut.
Eli pikapassi toimii käytännössä vain jos sen on lunastanut tarpeeksi moni, mikä taas täällä slaavilaisen jonotus-mentaliteetin ilmapiirissä on mielestäni aika epätodennäköistä.
Koska tällä matkalla (S:n mukaan) ei ollut paljoakaan porukkaa, saimme varata vapaasti paikkamme lentokoneessa, ja tilaakin jäi ympärille: esim. lentokoneen siivellä luki selvästi "do not walk beyond this point" eli sinnekin ilmeisesti olisi päässyt.
Lisäksi iloiseksi yllätyksekseni istuimien yläpuolella oli pikkuruiset monitorit, joista näkyi tietoa mm. lentonopeudesta, missä menemme kartalla, jäljelläoleva matka-aika (paluumatkalla osan matkaa näkyi jokin brittiläinen kokkaus-show ja Kelmien kerho-jakso. Niitä seuratakseen olisi pitänyt ostaa maksulliset kuulokkeet).
Tarjoilusta piti maksaa kuten sanoin, mutta toisaalta saamani kolumbialais-paahtoinen kahvi oli Hyvää (kirjoitetaan isolla H:lla, erotuksena siihen miten normaalisti kehun nauttimiani kahveja. Korkeat periaatteeni estävä feikkamisen mm. seksin aikana, mutta kahvi on eri asia).
Lisäksi henkilökunta oli hauskaa. Vai milloin viimeksi Finnairin lennolla on esim. mainostettu arpalippuja, joissa pääpalkintona on 10 000 puntaa ja "(lentoemäntä) Victoria on lupautunut olemaan ystävänne - ainakin niin kauan kuin arpajaisvoitto-rahanne riittävät ;) ".
Jos tämän ja äskeisen kappaleen väli tuntui tavallistakin pidemmältä, se johtui siitä, että yritin hetken ponnistella jotain positiviista sanottavaa matkalaukuista.
Sitten tajusin, että koska kyseessä on tavallaan pieni lentoyhtiö, sen kyydissä matkalaukut tulevat isoja lentoyhtiöitä todennäköisemmin samaa matkaa omistajansa kanssa. Ainakaan ei siis tarvinnut pelätä että matkalaukkuni näkee enemmän maailmaa kuin minä itse.
Jatkuu...
perjantai 21. elokuuta 2009
Sinne, tänne ja takaisin II - Palannut ja hengissä
"Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan."
- Johanneksen evankeliumi 16:12 -
- Johanneksen evankeliumi 16:12 -
maanantai 17. elokuuta 2009
Sinne, tänne ja takaisin II - Viimeiset sanat(ko?)
Jälleen kerran, ihan vaan siltä varalta että olisi pitänyt maksaa ylimääräinen maksu raittiina lentävästä lentokapteenista, sananen teille kaikille:
Sain pitää teistä kaikista, kunnian kutsua useita ystävikseni, rakastaa joitain ja toivottavasti satutin vain harvaa.
Jos minulta kysytään, mikä jää harmittamaan, niin ehkä se on Malesian vallankaappauksen tekemättä jättäminen.
Oikeasti: jos tämä paita joka minulla on, on paikallinen käsitys XL-koon ihmisistä, olisin jättiläinen siellä.
Murskaisin valtavilla jaloillani heidän pienet hökkelinsä, ja pyyhkäisisin valtavilla käsilläni heidän säälittävät sotavoimansa, jotka oli lähetetty minua vastaan.
Pikkuruiset ihmiset pakenisivat edessäni, mutta minne he ehtisivät? Vain pari askelta ja olisin heidän edessään.
Olisin totaalinen totalisaattori.
Mutta niin ei ollut määrä tapahtua. Niinpä kirjoitan niin kauan kuin kykenen, ennen kuin tämä paita lopullisesti tukkii verenkiertoni sormiin ja joudun repimään paidan yltäni viimeisillä voimillani.
Tahdon teidän tietävän että viimeinen ajatukseni oli suunnilleen: AAAAAAAAAAAAAAAAAAah, ainakin sain rakastella kerran kauniin naisen kanssa kuivalla maallaAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!
Jos kuitenkin jotenkin selviydyn perille, yritän parhaani mukaan ilmoitella tänne asiasta.
Ps. En saanut konetta mukaan, eli joudutte jännäämään reissun loppuun päivityksiä.
Sain pitää teistä kaikista, kunnian kutsua useita ystävikseni, rakastaa joitain ja toivottavasti satutin vain harvaa.
Jos minulta kysytään, mikä jää harmittamaan, niin ehkä se on Malesian vallankaappauksen tekemättä jättäminen.
Oikeasti: jos tämä paita joka minulla on, on paikallinen käsitys XL-koon ihmisistä, olisin jättiläinen siellä.
Murskaisin valtavilla jaloillani heidän pienet hökkelinsä, ja pyyhkäisisin valtavilla käsilläni heidän säälittävät sotavoimansa, jotka oli lähetetty minua vastaan.
Pikkuruiset ihmiset pakenisivat edessäni, mutta minne he ehtisivät? Vain pari askelta ja olisin heidän edessään.
Olisin totaalinen totalisaattori.
Mutta niin ei ollut määrä tapahtua. Niinpä kirjoitan niin kauan kuin kykenen, ennen kuin tämä paita lopullisesti tukkii verenkiertoni sormiin ja joudun repimään paidan yltäni viimeisillä voimillani.
Tahdon teidän tietävän että viimeinen ajatukseni oli suunnilleen: AAAAAAAAAAAAAAAAAAah, ainakin sain rakastella kerran kauniin naisen kanssa kuivalla maallaAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!
Jos kuitenkin jotenkin selviydyn perille, yritän parhaani mukaan ilmoitella tänne asiasta.
Ps. En saanut konetta mukaan, eli joudutte jännäämään reissun loppuun päivityksiä.
perjantai 14. elokuuta 2009
Sinne, tänne ja takaisin II - Meitä Kainuu opettaa
VR:n pahin virhe, siis ainakin suomalaisen käytännön filosofian kannalta, oli päätös lakkauttaa joiltain pohjoisen junavuoroilta ravintolavaunut.
Pääsin eilen nimittäin matkaamaan sellaisella rautahevosella, jossa tuollainen vielä oli. Pullakahvini aikana pääsin kuulemaan naapuripöydässä käytyä keskustelua mm. siitä, kuinka naimattomiksi jääneiden vanhojen piikojen uskonnollisessa hurmoksessa on mukana jonkin verran raakaa seksuaalisuutta.
Hehän polvistuvat rukoilemaan ristillä roikkuvan, yleensä vain lannevaatteisiin puetun, melko lihaksikkaan mieshahmon eteen.
Lähtiessäni keskustelu oli siirtymässä Paavin kirkon seksi-opetuksiin Afrikassa vs. evankelis-luterilaisen kirkon seksivalistus Afrikassa (ilmeisesti me olemme parempia).
Tuon kokemuksen jälkeen se, että sain istua sellaisen henkilön edessä, joka hengitti kuin syvänmerensukeltaja ilman happilaitteita asemien välisen matkan, ei oikeastaan tunnu miltään.
Päästyäni Helsingin vaikutuspiiriin muistin taas Kainuun markkinointikoneiston huomiotta jääneen asian.
Kainuussa kukaan ei ole tielläsi.
Heti kun saavuin Helsinkiin, etenemistäni oli estämässä parvi-mielen omaava nuorisojoukko, ei mitään mieltä omaavia turisteja, oman mielensä mukaan meneviä pikku pentel--pentu--lapsukaisia, mielestään oikealla sivulla olevia kronologisesti ansioituneita kansalaisia sekä keskelle tietä mieltään etsimään jääneitä keski-ikäisiä.
Pasilan rautatieaseman läpipääsyä klo 16 aikoihin pitäisi ehdottaa olympia-lajiksi. Säännöt olisivat samat kuin pujottelussa eli kosketuksesta saa miinuksia, nopeiten radan selvittänyt voittaa ja saat huitoa sauvoilla nopeuttaaksesi läpipääsyä.
Kainuussa ei ollut tätä ongelmaa. Koko siellä olemiseni ajan kukaan ei ollut tielläni.
Kaikki puhuvat aina Kainuun yhteydessä luonnon läheisyydestä, luonnonrauhasta ja luonnossa kohdatuista Cro-magnon-ihmisistä, mutta kukaan ei puhu siitä, että Kainuussa kukaan ei ole tielläsi.
Haluat kävellä omaa tahtiasi? Siitä vaan.
Haluat käydä kaupassa ilman että joku jää pohtimaan uutisperunoiden hinnankehitystä vaa'alle eteesi? Onnistuu.
Haluat päästä pisteestä A pisteeseen B huolehtimatta välipisteistä A1:stä, A2:sta, A3:sta? Sen kun vedät suoran jakoviivan.
Tervetuloa Kainuuseen, sinä jatkuvaan väistelemiseen ja poikitteluun kyllästynyt suurkaupunkilainen: Kainuussa kukaan ei ole tielläsi.
TJ 4.
Pääsin eilen nimittäin matkaamaan sellaisella rautahevosella, jossa tuollainen vielä oli. Pullakahvini aikana pääsin kuulemaan naapuripöydässä käytyä keskustelua mm. siitä, kuinka naimattomiksi jääneiden vanhojen piikojen uskonnollisessa hurmoksessa on mukana jonkin verran raakaa seksuaalisuutta.
Hehän polvistuvat rukoilemaan ristillä roikkuvan, yleensä vain lannevaatteisiin puetun, melko lihaksikkaan mieshahmon eteen.
Lähtiessäni keskustelu oli siirtymässä Paavin kirkon seksi-opetuksiin Afrikassa vs. evankelis-luterilaisen kirkon seksivalistus Afrikassa (ilmeisesti me olemme parempia).
Tuon kokemuksen jälkeen se, että sain istua sellaisen henkilön edessä, joka hengitti kuin syvänmerensukeltaja ilman happilaitteita asemien välisen matkan, ei oikeastaan tunnu miltään.
Päästyäni Helsingin vaikutuspiiriin muistin taas Kainuun markkinointikoneiston huomiotta jääneen asian.
Kainuussa kukaan ei ole tielläsi.
Heti kun saavuin Helsinkiin, etenemistäni oli estämässä parvi-mielen omaava nuorisojoukko, ei mitään mieltä omaavia turisteja, oman mielensä mukaan meneviä pikku pentel--pentu--lapsukaisia, mielestään oikealla sivulla olevia kronologisesti ansioituneita kansalaisia sekä keskelle tietä mieltään etsimään jääneitä keski-ikäisiä.
Pasilan rautatieaseman läpipääsyä klo 16 aikoihin pitäisi ehdottaa olympia-lajiksi. Säännöt olisivat samat kuin pujottelussa eli kosketuksesta saa miinuksia, nopeiten radan selvittänyt voittaa ja saat huitoa sauvoilla nopeuttaaksesi läpipääsyä.
Kainuussa ei ollut tätä ongelmaa. Koko siellä olemiseni ajan kukaan ei ollut tielläni.
Kaikki puhuvat aina Kainuun yhteydessä luonnon läheisyydestä, luonnonrauhasta ja luonnossa kohdatuista Cro-magnon-ihmisistä, mutta kukaan ei puhu siitä, että Kainuussa kukaan ei ole tielläsi.
Haluat kävellä omaa tahtiasi? Siitä vaan.
Haluat käydä kaupassa ilman että joku jää pohtimaan uutisperunoiden hinnankehitystä vaa'alle eteesi? Onnistuu.
Haluat päästä pisteestä A pisteeseen B huolehtimatta välipisteistä A1:stä, A2:sta, A3:sta? Sen kun vedät suoran jakoviivan.
Tervetuloa Kainuuseen, sinä jatkuvaan väistelemiseen ja poikitteluun kyllästynyt suurkaupunkilainen: Kainuussa kukaan ei ole tielläsi.
TJ 4.
tiistai 11. elokuuta 2009
Sinne, tänne ja takaisin II - Lähtöpisteet
Toivottavasti olette palanneet katsomaan näitä tyhjiä lauseita jotka tarvitsevat meitä kaikkia; minua saadakseen sisältönsä, joilla ne maksavat kulkunsa toisiin tietoisuuksiin kauttanne, aivan kuin kuolleet Kharon-lautturille Styx-joen ylittämisestä.
Kyllä, olen jättänyt maidon pois kahvistani. Aivan kuin uusi maailma olisi avautunut eteeni.
Kuvitelkaa tähän nyt hieno kuvaus siitä kuinka tämä blogi on kuumimmat bileet koko vuonna, toimin itse portsarina, ajatukseni jonottavat silkkiköyden edessä ovella, ja kaikki ne huutavat yhtäaikaa "etsä todellakaan tiedä kuka MÄ olen!?1!? Mä tunnen sun pomon!!!1111!!"
Siksi seuraavaksi päästän ajatukseni yksi kerrallaan luoksenne.
1. Seurattuani ihmisten elämää täällä Kaenuussa olen alkanut tajuamaan miksi arkeologit eivät löydä puuttuvaa linkkiä, eli kehitysvaihetta apinan ja ihmisen välillä.
(Jos joku nyt ajatteli että seuraavaksi tulee vitsi siitä kuinka he elävät ja voivat hyvin täällä Kaenuussa: hävetkää.
Tässä blogissa ei harrasteta rasistisia vitsejä, ja monet heistä ovat hyviä ystäviäni.)
Kukaan ei ole tajunnut etsiä koteloita.
Täälläpäin on monia yksilöitä, joiden koko elämä tai ainakin suurin osa siitä vietetään metalli- tai muusta aineesta koostuvan kuoren sisällä.
Elämä laitetaan alulle metallikuorisen auton sisällä, syntymän jälkeen ollaan puusta tai muovista tehdyn kuoren sisällä kehdossa, kaikkialle mennää kuoren sisällä lastenvaunuissa.
Kunhan pikkaisen kasvetaan, urheiluharrastusten myötä laitetaan oma suojakuori päälle, tai vaihtoehtoisesti "sulkeudutaan oman kuoren sisään".
Kun ollaan saavutetty täysi-ikäisyys useat hankkivat ympärilleen metallikuoren, jossa on neljä pyörää, moottori ja ratti sitä varten, että sillä pääsee kaikkialle. Tästä kuoressa käsin mm. suoritetaan monimutkaisia soidinmenoja, joihin kuuluu tiettyjen liikeratojen ajaminen uudestaan ja uudestaan mahdollisimman näyttävässä kuoressa, jotta vastakkaisen sukupuolen huomio saavutettaisiin, ja mahdollisesti saataisiin uusi kuorielämä alulle.
"Kuoret" liikkuvat yleensä öisin, mutta päivisinkin voi nähdä missä ne ovat liikkuneet, sillä ne jättävät sijaintipaikkansa ympärille, huolimatta roskisten läheisyydestä, tyhjiä karkkipapereita, tölkkejä sekä kondomipakkauksia.
Tämä kaikki voi olla primitiivistä rotumuistia, joka ajaa jotkut meistä vaistonomaisesti pukemaan itsemme kuoreen. Arkeologien työtä tietenkin vaikeuttaa se, että aikoinaan käytettävissä oli vain nahkaa, puuta ja heinää, jotka eivät kestä aikaa yhtä hyvin kuin luut.
Mutta työn haastavuus, Indiana Jones-leffat ja ruoskiminen sekä natsien hakkaaminen ovatkin syyt minkä takia arkeologiksi ryhdytään.
2. Juuri sinä päivänä kun asuntolainani korko tarkistettiin, se nousi 0,003%.
Eli jos kuulitte omituista ulinaa, jota seurasi "Miksi aina minä?! MIKSIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!"-huuto, joka ei tuntunut kuolevan millään, vaan voimistuvan jokaisen talonseinän myötä kunnes se oli kuin eksyneen lapsen itku tai kadotetun sielun valitus, se olin minä.
3. Huolimatta tästä uskalsin riskeerata, ja buukkasin itselleni ja kaverilleni matkan Isoon-Britanniaan.
Lähdemme matkaan ensi viikon tiistaina, ja palaamme perjantaina, eli en ehdi toteuttaa kuningashuoneen kaatamiseen tähtäävää suunnitelmaani, hitsi vieköön, vaan silkan turistireissun (ihan vaan siltä varalta että MI6 lukee tämän).
En mene paljastamaan paljonko reissu lentoineen ja hotelleineen maksaa per nuppi, mutta kerrottakoon että tällä hetkellä (kurssivaihteluista kun ei aina välttämättä tiedä) se maksaa 18 euroa enemmän kuin yksisuuntainen lento Finnairin sinivalkoisilla siivillä välillä Kajjjaani-Helsinki (ei siis sillä ettenkö arvostaisi suomalaisuutta ja selvinpäin olevia lentokapteeneja, mutta silti...)
Lentoyhtiönämme toimii EasyJet, eli lupaan hymyillä koko ajan kuin ilmeeni olisi aikaansaatu naulapyssyllä ja vilkutan käsiäni koko ajan siltä varalta että kamera osuu minuun.
Eli jos Bergeracin kuuloinen tyyppi selittää Lentokentällä-ohjelmassa "tämä suomalais-turisti ilmeisesti on nauttinut "hollantilaista rohkeutta" uskaltautuakseen laskeutua Isoon-Britanniaan", se olen todennäköisesti minä tai vieressäni istunut tyyppi (jos kuvaruudussa näkyvä tyyppi näyttää ihan cromagnonin ja gorillan lehtolapselta ja yrittää kulkea matkalaukku ympärillään, se olen minä).
Koska luotan edelleenkin siihen, että kukaan teistä ei soita pommiuhkauksia hotelleihin keskellä yötä, kerrottakoon että tiistaista torstaihin olemme Astors Hotellissa (neljä tähteä, yksi komeetta) ja viimeisen yön lentokentän vieressä Mercure London gatwick Airport-hotellissa (jo 200 päivää ilman että lentokoneen laskeutuminen olisi mennyt liian pitkäksi ja se olisi osunut hotelliin).
En tiedä onko syynä taantuma, vai ovatko molemmat hotellit kirotun kelttisotureiden hautausmaan ja radioaktiivisen jätteen loppukäsittelypaikan välissä, mutta kun huoneita alkoi varata, ensimmäisenä tuli "for you my internet-friend, a special price ;) "-ilmoitus ruudulle ja huoneiden alkuperäisistä hinnoista oli leikattu 50% pois.
Vaikka kaikki siis näyttää olevan kunnossa, minua hermostuttaa edelleen.
En pelkää että lentokone tulisi ennenaikaisesti alas, tai että saisin H1N1N P1PP3L11N1, vaan....minua nyt vain huolestuttaa yleisesti muutos. En pidä muutoksesta. Matkustaminen, olkoonkin jotain mitä oikeasti odotan innolla, on muutos, ja sellainen aina huolestuttaa minua.
Toivon mukaan saan reissuun tietokoneen, joten pyrin raportoimaan paikan päältä miten asiat menevät.
Sitä ennen tietenkin voi jo tulla jotain tänne, onhan tässä aikaa...paitsi nyt, sillä minun pitää kiirehtiä.
Huomenna alkavat koululaisilla koulut täälläpäin, ja minun pitää mennä jonottamaan hyvissä ajoin, jotta pääsen parhaille paikoille terassille huutamaan ohimeneville ekaluokkalaisille "hei! Siinä vaiheessa kun te valmistutte ja pääsette töihin, teidänkin euroopan korkeimmista veroistanne menee 90% minun eläkkeeni maksamiseen!" ja perään räkäistä naurua.
Ah, elämän pienet ilot.
Kyllä, olen jättänyt maidon pois kahvistani. Aivan kuin uusi maailma olisi avautunut eteeni.
Kuvitelkaa tähän nyt hieno kuvaus siitä kuinka tämä blogi on kuumimmat bileet koko vuonna, toimin itse portsarina, ajatukseni jonottavat silkkiköyden edessä ovella, ja kaikki ne huutavat yhtäaikaa "etsä todellakaan tiedä kuka MÄ olen!?1!? Mä tunnen sun pomon!!!1111!!"
Siksi seuraavaksi päästän ajatukseni yksi kerrallaan luoksenne.
1. Seurattuani ihmisten elämää täällä Kaenuussa olen alkanut tajuamaan miksi arkeologit eivät löydä puuttuvaa linkkiä, eli kehitysvaihetta apinan ja ihmisen välillä.
(Jos joku nyt ajatteli että seuraavaksi tulee vitsi siitä kuinka he elävät ja voivat hyvin täällä Kaenuussa: hävetkää.
Tässä blogissa ei harrasteta rasistisia vitsejä, ja monet heistä ovat hyviä ystäviäni.)
Kukaan ei ole tajunnut etsiä koteloita.
Täälläpäin on monia yksilöitä, joiden koko elämä tai ainakin suurin osa siitä vietetään metalli- tai muusta aineesta koostuvan kuoren sisällä.
Elämä laitetaan alulle metallikuorisen auton sisällä, syntymän jälkeen ollaan puusta tai muovista tehdyn kuoren sisällä kehdossa, kaikkialle mennää kuoren sisällä lastenvaunuissa.
Kunhan pikkaisen kasvetaan, urheiluharrastusten myötä laitetaan oma suojakuori päälle, tai vaihtoehtoisesti "sulkeudutaan oman kuoren sisään".
Kun ollaan saavutetty täysi-ikäisyys useat hankkivat ympärilleen metallikuoren, jossa on neljä pyörää, moottori ja ratti sitä varten, että sillä pääsee kaikkialle. Tästä kuoressa käsin mm. suoritetaan monimutkaisia soidinmenoja, joihin kuuluu tiettyjen liikeratojen ajaminen uudestaan ja uudestaan mahdollisimman näyttävässä kuoressa, jotta vastakkaisen sukupuolen huomio saavutettaisiin, ja mahdollisesti saataisiin uusi kuorielämä alulle.
"Kuoret" liikkuvat yleensä öisin, mutta päivisinkin voi nähdä missä ne ovat liikkuneet, sillä ne jättävät sijaintipaikkansa ympärille, huolimatta roskisten läheisyydestä, tyhjiä karkkipapereita, tölkkejä sekä kondomipakkauksia.
Tämä kaikki voi olla primitiivistä rotumuistia, joka ajaa jotkut meistä vaistonomaisesti pukemaan itsemme kuoreen. Arkeologien työtä tietenkin vaikeuttaa se, että aikoinaan käytettävissä oli vain nahkaa, puuta ja heinää, jotka eivät kestä aikaa yhtä hyvin kuin luut.
Mutta työn haastavuus, Indiana Jones-leffat ja ruoskiminen sekä natsien hakkaaminen ovatkin syyt minkä takia arkeologiksi ryhdytään.
2. Juuri sinä päivänä kun asuntolainani korko tarkistettiin, se nousi 0,003%.
Eli jos kuulitte omituista ulinaa, jota seurasi "Miksi aina minä?! MIKSIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!"-huuto, joka ei tuntunut kuolevan millään, vaan voimistuvan jokaisen talonseinän myötä kunnes se oli kuin eksyneen lapsen itku tai kadotetun sielun valitus, se olin minä.
3. Huolimatta tästä uskalsin riskeerata, ja buukkasin itselleni ja kaverilleni matkan Isoon-Britanniaan.
Lähdemme matkaan ensi viikon tiistaina, ja palaamme perjantaina, eli en ehdi toteuttaa kuningashuoneen kaatamiseen tähtäävää suunnitelmaani, hitsi vieköön, vaan silkan turistireissun (ihan vaan siltä varalta että MI6 lukee tämän).
En mene paljastamaan paljonko reissu lentoineen ja hotelleineen maksaa per nuppi, mutta kerrottakoon että tällä hetkellä (kurssivaihteluista kun ei aina välttämättä tiedä) se maksaa 18 euroa enemmän kuin yksisuuntainen lento Finnairin sinivalkoisilla siivillä välillä Kajjjaani-Helsinki (ei siis sillä ettenkö arvostaisi suomalaisuutta ja selvinpäin olevia lentokapteeneja, mutta silti...)
Lentoyhtiönämme toimii EasyJet, eli lupaan hymyillä koko ajan kuin ilmeeni olisi aikaansaatu naulapyssyllä ja vilkutan käsiäni koko ajan siltä varalta että kamera osuu minuun.
Eli jos Bergeracin kuuloinen tyyppi selittää Lentokentällä-ohjelmassa "tämä suomalais-turisti ilmeisesti on nauttinut "hollantilaista rohkeutta" uskaltautuakseen laskeutua Isoon-Britanniaan", se olen todennäköisesti minä tai vieressäni istunut tyyppi (jos kuvaruudussa näkyvä tyyppi näyttää ihan cromagnonin ja gorillan lehtolapselta ja yrittää kulkea matkalaukku ympärillään, se olen minä).
Koska luotan edelleenkin siihen, että kukaan teistä ei soita pommiuhkauksia hotelleihin keskellä yötä, kerrottakoon että tiistaista torstaihin olemme Astors Hotellissa (neljä tähteä, yksi komeetta) ja viimeisen yön lentokentän vieressä Mercure London gatwick Airport-hotellissa (jo 200 päivää ilman että lentokoneen laskeutuminen olisi mennyt liian pitkäksi ja se olisi osunut hotelliin).
En tiedä onko syynä taantuma, vai ovatko molemmat hotellit kirotun kelttisotureiden hautausmaan ja radioaktiivisen jätteen loppukäsittelypaikan välissä, mutta kun huoneita alkoi varata, ensimmäisenä tuli "for you my internet-friend, a special price ;) "-ilmoitus ruudulle ja huoneiden alkuperäisistä hinnoista oli leikattu 50% pois.
Vaikka kaikki siis näyttää olevan kunnossa, minua hermostuttaa edelleen.
En pelkää että lentokone tulisi ennenaikaisesti alas, tai että saisin H1N1N P1PP3L11N1, vaan....minua nyt vain huolestuttaa yleisesti muutos. En pidä muutoksesta. Matkustaminen, olkoonkin jotain mitä oikeasti odotan innolla, on muutos, ja sellainen aina huolestuttaa minua.
Toivon mukaan saan reissuun tietokoneen, joten pyrin raportoimaan paikan päältä miten asiat menevät.
Sitä ennen tietenkin voi jo tulla jotain tänne, onhan tässä aikaa...paitsi nyt, sillä minun pitää kiirehtiä.
Huomenna alkavat koululaisilla koulut täälläpäin, ja minun pitää mennä jonottamaan hyvissä ajoin, jotta pääsen parhaille paikoille terassille huutamaan ohimeneville ekaluokkalaisille "hei! Siinä vaiheessa kun te valmistutte ja pääsette töihin, teidänkin euroopan korkeimmista veroistanne menee 90% minun eläkkeeni maksamiseen!" ja perään räkäistä naurua.
Ah, elämän pienet ilot.
lauantai 1. elokuuta 2009
Lomapähkinä
Jälleen on koittanut uljaan kansakuntamme työväenluokan historiassa hetki jolloin---äh, lähden lomalle.
En kuitenkaan täysin hylkää teitä, vaan lähinnä tämä tarkoittaa sitä että nyt lomalla ollessani voin oikeasti painostaa kirjoituksiini, eli luvassa on pissa- JA kakkavitsejä samassa lauseessa.
Kun normaalisti virtsaan kaikkia iirikseen ja saan luulemaan että tarjoamani kerran syöty kukkanen onkin oikeasti jotain älykästä, niin nyt kultainen suihku kastelee kaikki tiedonjanoiset ja suklaapatukka-erikoisväylä tarjoaa normaalia liikennettä nopeampaa yllätyspakettivälitystä.
Mutta nyt kuitenkin lupaamani lomapähkinä, eli pohdiskelun paikka.
Richard Armitage on brittiläinen näyttelijä.
Hän näyttää suunnilleen tältä:
Suomalaisille televisionkatsojille hän lienee tutuin Ylen TV2:lta tulevasta Robin Hood-sarjasta.
Näytteleekö hän Robin Hoodia? Ei, hän näyttelee Sherwoodin sheriffiä = pahista.
Miten hyvä näyttelijä hän on? Omien sanojensa mukaan hän pyrkii aina lisäämään roolihamohmoonsa jonkin pienen yksityiskohdan, ja ihmiset huomaavat sen.
Robin Hoodissa hän on onnistunut luomaan sheriffistä ristiriitaisen hahmon, joka tuntuu välillä pyrkivän tekemään oikein, mutta joka on lopulta siihen liian heikko, ja valitsee helpoimman tien.
Välillä on itse asiassa ollut hiukan vaikeaa kannustaa Robin Hoodia, koska hänen näyttelijänsä on nyssö, jonka olisi pitänyt aikoinaan saada parempaa hammashoitoa:
Joko muuten mainitsin että Richard Armitage on 188 cm pitkä, ja soittaa huilua ja selloa eli uskoakseni tuo vastasi kysymykseen siitä onko hän parempi käsistään vai suustaan.
Ai niin, hän soittaa myös kitaraa, mikä taas vastaa kysymyksiin joihin en uskalla koskea.
Hänen äänensä on sellaista matalaa eläintarhaan suljetun pantterin murinaa, joka kielii siitä että vaikka keho onkin suljettu kultaiseen häkkiin, sielua ette ole vangnneet.
Hänen IP-kertoimensa (ilman paitaa), voitte päätellä itse seuraavasta kuvasta:
Nyt kun tiedämme tämän kaiken, on aika lomapähkinän, joka koostuu kahdesta kysymyksestä.
1. Onko teillä MITÄÄN käsitystä kuinka paljon tuolla tyypillä potentiaalia saada...oikeastaan ihan mitä vaan?!
2. Onko teillä MITÄÄN käsitystä siitä kuinka loman tarpeessa olen, jos minun kaltaiseni umpihetero (vannon: ruksin treffi-ilmoituksen "mitä kumppanini saa olla"-kohtaan "bi-seksuaali", koska olimme sitä laatiessa humalassa ja muiden mielestä se oli mahdollisuus päästä "tyttöjen välisen ystävyyden" keskelle) laittaa tällaisia postauksia nettiin?!
Pohtikaa noita kunnes olen lomaillut tarpeeksi.
Lomaterveisin, t.
Ps. Kuvien lähteet:
- http://www.minimins.com/lot-weight-lose-then-join-wemitts/48308-big-boys-need-love-too-238.html
- http://www.bbc.co.uk/nottingham/
- http://www.britishblogs.co.uk/categories/richard-armitage/
En kuitenkaan täysin hylkää teitä, vaan lähinnä tämä tarkoittaa sitä että nyt lomalla ollessani voin oikeasti painostaa kirjoituksiini, eli luvassa on pissa- JA kakkavitsejä samassa lauseessa.
Kun normaalisti virtsaan kaikkia iirikseen ja saan luulemaan että tarjoamani kerran syöty kukkanen onkin oikeasti jotain älykästä, niin nyt kultainen suihku kastelee kaikki tiedonjanoiset ja suklaapatukka-erikoisväylä tarjoaa normaalia liikennettä nopeampaa yllätyspakettivälitystä.
Mutta nyt kuitenkin lupaamani lomapähkinä, eli pohdiskelun paikka.
Richard Armitage on brittiläinen näyttelijä.
Hän näyttää suunnilleen tältä:
Suomalaisille televisionkatsojille hän lienee tutuin Ylen TV2:lta tulevasta Robin Hood-sarjasta.
Näytteleekö hän Robin Hoodia? Ei, hän näyttelee Sherwoodin sheriffiä = pahista.
Miten hyvä näyttelijä hän on? Omien sanojensa mukaan hän pyrkii aina lisäämään roolihamohmoonsa jonkin pienen yksityiskohdan, ja ihmiset huomaavat sen.
Robin Hoodissa hän on onnistunut luomaan sheriffistä ristiriitaisen hahmon, joka tuntuu välillä pyrkivän tekemään oikein, mutta joka on lopulta siihen liian heikko, ja valitsee helpoimman tien.
Välillä on itse asiassa ollut hiukan vaikeaa kannustaa Robin Hoodia, koska hänen näyttelijänsä on nyssö, jonka olisi pitänyt aikoinaan saada parempaa hammashoitoa:
Joko muuten mainitsin että Richard Armitage on 188 cm pitkä, ja soittaa huilua ja selloa eli uskoakseni tuo vastasi kysymykseen siitä onko hän parempi käsistään vai suustaan.
Ai niin, hän soittaa myös kitaraa, mikä taas vastaa kysymyksiin joihin en uskalla koskea.
Hänen äänensä on sellaista matalaa eläintarhaan suljetun pantterin murinaa, joka kielii siitä että vaikka keho onkin suljettu kultaiseen häkkiin, sielua ette ole vangnneet.
Hänen IP-kertoimensa (ilman paitaa), voitte päätellä itse seuraavasta kuvasta:
Nyt kun tiedämme tämän kaiken, on aika lomapähkinän, joka koostuu kahdesta kysymyksestä.
1. Onko teillä MITÄÄN käsitystä kuinka paljon tuolla tyypillä potentiaalia saada...oikeastaan ihan mitä vaan?!
2. Onko teillä MITÄÄN käsitystä siitä kuinka loman tarpeessa olen, jos minun kaltaiseni umpihetero (vannon: ruksin treffi-ilmoituksen "mitä kumppanini saa olla"-kohtaan "bi-seksuaali", koska olimme sitä laatiessa humalassa ja muiden mielestä se oli mahdollisuus päästä "tyttöjen välisen ystävyyden" keskelle) laittaa tällaisia postauksia nettiin?!
Pohtikaa noita kunnes olen lomaillut tarpeeksi.
Lomaterveisin, t.
Ps. Kuvien lähteet:
- http://www.minimins.com/lot-weight-lose-then-join-wemitts/48308-big-boys-need-love-too-238.html
- http://www.bbc.co.uk/nottingham/
- http://www.britishblogs.co.uk/categories/richard-armitage/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
