Sinne, tänne ja takaisin, osa II - 15 asiaa reissusta, osa 4

Pikkukiviäkin kiinnostanee mitä söin matkan aikana, mutta vetoan siihen että yksi ystävistäni kysyi mitä söimme matkan aikana. Siksipä kerron mitä söin matkan aikana.


4. Kuakomekiki?

Ensimmäisenä iltana yritimme mennä Lontoon Hard Rock Cafe'hen, mutta sinne oli 1 h 20 min jonotusaika (kuulin ohimennen ovelta), mikä yllätti matkaseuralaiseni S:n.

Hänen mukaansa HRC on yleensä aika tyhjä, sillä pintaporukalle näyttäytyminen samassa paikassa kuukauden sisällä on hiljaisen koodin rikkomista, pint-porukka eli ne jotka juovat maitonsakin tuopeissa ei sinnepäin edes sylkäise, ja pin-porukka eli kännykkäjupit eivät syö mitään yritysvaltausten välissä.

Ainoa looginen selitys oli se, että elokuu on niin pan-eurooppalaista turistisesonkia, että kaikki paikallaolijat olivat kaltaisiamme turisteja.

Siksi päädyimme lähellä olevaan italialaistavintolaan, jonka nimeä en muista, mutta todennäköisesti se suomennettuna olisi ollut "Le tyyli ennen Le kaikkea ja Le kaikkia".

Ehkä, jos maailmantalous ei olisi mitä se on, meidän näköisemme...okei, minun näköiseni, S nyt käy eksentrisestä miljonääristä milloin vain...olisi ystävällisesti ohjattu muualle.
Mutta aikojen ollessa mitä ovat, ja ravintolan ollessa täynnä hovimestarista, tarjoilijoista ja viinimestarista, mutta ei asiakkaista, eksentrisen näköinen miljönääri ja hänen...henkivartijansa kelpaavat siinä missä muutkin.

Olenko muuten koskaan kertonut erityiskyvystäni? Minulla on taito tilata ihan minkä tahansa paikan vähäravinteisin ja pienin annos juuri silloin, kun minulla on suurin nälkä.

Tässä tapauksessa vaisto käski ottamaan pizzan, koska ne ovat aina melko varmoja tapauksia. En tosin löytänyt mitään itseäni miellyttävää väihtoehtoa. Lisäksi tuntuu että Britanniassa on pizzoissa ananasta niin paljon, että pizzan voisi ottaa C-vitamiinitabletin sijaan.

Joten otin lasagnen, ja loin mielikuvan isosta lautasesta höyryävää, täyttävää, italialaisruokaa.

Sen sijaan sain pikkaisen kohokasvuokaa isompaan kuppiin tehdyn lasagnen, joka tarjoiltiin isolla lautasella, jossa oli muutama salaatinlehti ja päällä raastettua juustoa. S sai ison spagettiannoksen kermakastikkeella.

Ei ja kyllä, siis vastauksena seuraaviin kysymyksiinne.

Ei, nälkä ei lähtenyt, vaikka ruoka olikin hyvää.

Kyllä, olisi pitänyt kysyä garcónilta mikä ruoka olisi täyttävää. Sen siitä saa kun luottaa siihen että hinta korreloi koon kanssa.

Toisena iltana pääsimme Hard Rock Cafe'hen. Asiaan palataan vielä, joten kerron vain mitä söimme.

Viime kerrasta oppineena otin Red Blue and White-hampurilaisen ja S otti kanasalaatin, jossa oli suolassa marinoituja pekaanipähkinöitä (erittäin hyvää kuulemma).

[ruokakriitikko]
Pyysin hampurilaiseni kypsänä ja sellaisena sen sain. Hampurilainen oli hyvää, joskin hiukan kuivaa. Mukana oli totta kai juustoa, sipulia, salaattia ja muita lisukkeita, mutta vasta jälkikäteen ymmärsin miksi viereen tuotiin ketsuppi ja sinappi; niitä ei ollut hampurilaisessa.

Koska minulle oli jo tuolloin alkanut kehittyä nuha, en välttämättä maistanut kaikkia aromeja, mutta olisin kaivannut mukaan esimerkiksi majoneesia. Millä ihmeellä amerikkalaiset ovat onnistuneet lihottamaan itsensä, jos hampurilaiset siellä päässä ovat näin kastikkeettomia?

Mutta hampurilainen oli parempi kuin normaali burgeri, ja nälkä lähti ja pysyi myös poissa, toisin kuin normaalilla hampurilaisaterialla
[/ruokakriitikko]

Viimeisenä iltana kävimme S:n tuntemassa pikkupaikassa Queenswaylla.
Yleensä pyrin suosimaan pikkuyrittäjiä, joten kerrottakoon että jos eksytte sinnepäin, paikan nimi on La Cabacana, osoite 27 Queensway.

Hyvää ruokaa halvalla (viime kerrasta viisastuneena kysyin S:ltä neuvoa ruuan valinnassa, joten otin pastan), mukava palvelu, hyvä katunäkymä ja paikan sisustus on mukava sekoitus 80-lukua.

En edelleenkään siis saanut maistaa spotted dickiä (Joo joo, heh heh, kasvakaa aikuisiksi...), mutta koska S tilasi fish'n'chips-annoksen, sain maistaa sitä eli ainakin jotain on poissa "asioita/ihmisiä mitä pitää hoitaa"-listalta.

Jatkuu...