Me tarvitsemme uuden Mikael Agricolan.
Agricola kehitti suomen kirjakielen raamatunsuomennoksellaan. Tälläkin hetkellä suurin osa käyttämistämme sanoista on Agricolan kädenjälkeä.
Tämä määrä on kuitenkin laskemassa koko ajan.
Olen toki ensimmäisenä myöntämässä kaikkien kirjakaupan myyjien joukossa, että moni nykynuori puhuu aivan täydellistä Agricolan luomaa kirjakieltä tullessaan tiskille ja sanoessaan "yx abc kiria, kitos."
Kieli on kuitenkin kehittynyt uuden ulottuvuuden tultua mukaan, KVG vaikka.
Aikoinaan kun kirjakieltä luotiin, ei ollut muuta kuin Mikael, sulkakynä ja papurys, mikä oli tosi ihqu aikanaan.
Nyt meillä kuitenkin on mese ja IRC sekä B-)
Ne lukijat jotka ovat jo saaneet kahvinsa tai joiden äiti viittasi kintaalla kahvinjuontirajoituksiin raskauden aikana, älähtävät nyt (siis ainakin ensinmainittu porukka. En tiedä mikä teitä muita friikkejä vaivaa, enkä haluakaan tietää) että kielihän ei ole staattinen asia, vaan jatkuvasti muuttuva ja kehittyvä organismi :P
Hyvä huomio.
Kieli itsessäänhän ei koskaan jäänyt Agricolan ruohonpäristäjän (nyk. pelikaani) tasolle, vaan se on muovautunut ja kehittynyt ajanmyötä, LOL.
Jos kuitenkin toisimme lasten ja nuorison nykyisin käyttämän, ja siten tulevien yleisönosastokirjoittajien, Helsingin Sanomien pääkirjoituksen tekijöiden ja Salattujen Elämien käsikirjoittajien käyttämän kieliasun viralliseksi kirjakieleksi, myöntäisimme muutoksen.
Siis sen, että uudet innovaatiot ovat vaikuttaneet kulttuuriimme enemmän kuin uskommekaan, eikä paluuta enää ole, IMHO.
Eli kieli siis on Fubar.
Teitä n00beja voi tietenkin huolestuttaa miten tälläinen vaikuttaa teksteihin, mutta L33t-porukat kyllä ovat valmiita auttamaan teitä, NP :D
Ei kannata siis sanoa EVVK vaan 8D
keskiviikko 9. huhtikuuta 2008
tiistai 8. huhtikuuta 2008
Ihan varmasti en ole kirjoittanut tästä aiemmin
Totuus on aika mielenkiintoinen konsepti.
Me haluaisimme sitä, me odotamme sitä ja me pyrimme jakamaan sitä.
Kuitenkin yleensä käy kuten kakkukahveilla; jotta kaikki saisivat osansa, jaettava pitää jakaa pienempiin osiin.
Valehtelu on oikeastaan totuuden hienojakoa; sitä annetaan kerrallaan vain sen verran kun koetaan tarpeelliseksi.
Ja kuten kakkukahveilla, loppuosa kuorrutetaan jollain.
Ihmiskunta pyrkii luomaan esikuvia, jotka saattaisivat meitä eteenpäin uskossamme totuuden voitosta.
Yksi esimerkki on George Washington, joka nuorna poikana tahtoi testata kirvestä, ja kaatoi isänsä kirsikkapuun, niin kuin me kaikki joskus.
Ero kuitenkin on siinä, että kun syyllistä ruvettiin etsimään George Washington tuli välittömästi tunnustamaan tekonsa koska "ei voi valehdella".
Nätti juttu, mutta se ei ole totta.
Itse asiassa kyseessä on Mason Locke Weemsin kirjoittamassa epävirallisessa (kirjoitettiin Washingtonin kuoleman jälkeen) Washingtonin elämänkerrassa nimeltään The Life of George Washington, with Curious Anecdotes Laudable to Himself and Exemplary to his Countrymen, mainittu tapaus (useita lähteitä, mutta hauskin on cracked.com).
Eli jos tarpeeksi moni uskoo valheeseen, siitä tulee totuus.
Toinen, tärkeämpi opetus kuitenkin on se, että hyvä tarina voittaa aina totuuden.
Koko maailman olemassolo perustuu kahteen asiaan: valehteluun ja sen hyväksymiseen.
Joidenkin lintujen pariutumisrituaaleihin kuuluu se, että uros yrittää pullistaa rintaansa näyttääkseen mahdollisimman isolta ja voimakkaalta.
Edes maapähkinän kokoisilla aivoilla varustettu höyhenkasa ei ole niin tyhmä, etteikö tyttölintu tajuaisi että jos poikalintu on kokoa XXS 364 päivää vuodessa, ja yhtenä päivänä se onkin XS, että jokin tässä nyt ei oikein täsmää.
Mutta se hyväksyy tämän, koska no hei, ainakin se YRITTI.
Ja näin kaikkien lauantai-aamut pysyvät edelleen pilattuna kun tsirp-tsirp-tsirp alkaa ikkunan alla jo klo 6 aamulla.
Valehtelu on kuitenkin vaikeaa, jos sen haluaa tehdä uskottavasti, kuten eräskin ex-ulkoministeri voi kertoa. Se vaatii nimittäin kuitenkin aina yrittämistä, kuten keltatulkkujen tapauksessa.
Eli ei "mielestäni tekstiviestit eivät olleet kovinkaan seksipainotteisia", koska se antaa kuvan valehtelevasta seksistisiasta, joka voidaan uhrata suurempien poliittisten tarkoitusperien vuoksi, toki iso kyynel silmäkulmassa.
Vaan "mitkä tekstiviestit? Laitan vonkausviestejä niin monelle, niin monesti päivässä, että eräskin puhelinoperaattori on luvannut nimetä tekstiviestipaketin minun mukaani. Teidän täytyy nyt tarkentaa. Ai NE viestit? Ne nyt eivät olleet kovinkaan seksipainotteisia, mutta antakaas kun näytän...", koska tämä antaa kuvan henkilöstä joka ei kykene simultaani-ajatteluun ylä-ja alapään kanssa, mutta juttua siltä riittää, ja sitä on aina arvostettu hyvä veli-kerhon saunailtojen selänpesijöissä.
Ei tätä jätkää minnekään susille heitetä, LOL.
Itse asiassa me tarvitsemme kansanopistoihin valehtelukursseja. Kutsutaan niitä vaikka "luovan fiktion tuotanto ja kehitys"-kursseiksi. Ne eivät opettaisi valehtelemaan sinänsä, vaan kätkemään totuuden.
Kursseilla luotaisiin roolileikkien avulla aidon tuntuisia tilanteita ja ympäristöjä, jotta valehtelua voitaisiin harjoitella mahdollisimman autenttisissa olosuhteissa.
Esimerkki-tilanne, lääkärissä:
- ...teillä kuulemma polttelee virtsatessa?
- Niin, sain sen varmaan hotellin vuoteesta.
- Saankö keskeyttää? Joo kuule, tuo meni ihan hyvin, hyvä kuollut ilme, vakaa katse, katsoit silmiin, mutta se mistä mä tahtoisin sanoa on se, että toi vuode-selitys ei mene enää läpi. Kokeilkaas uudestaan.
-...teillä kuulemma polttelee virtsatessa?
- Joo, kävi nimittäin niin, että olin jonkun vieraan kaverin kanssa, siis Pattayalla lomaillessani, pisuaareilla, kun joku huusi ovelta "hei Reiska!". Siinä me sitten molemmat käännyttiin samaan suuntaan, ja ilmeisesti me sitten...kosketimme toisiamme, minkä vuoksi tämä vaiva on hyvin nolo minulle, ja toivoisin että voisitte laittaa mahdollisen lääkityksen "Iho-oireita"-purkkiin.
- No niin, just noin. Toi meni muuten oikein hyvin, mutta voisitsä hymyillä vähemmän siinä "kosketimme toisiamme" kohdassa?
Me haluaisimme sitä, me odotamme sitä ja me pyrimme jakamaan sitä.
Kuitenkin yleensä käy kuten kakkukahveilla; jotta kaikki saisivat osansa, jaettava pitää jakaa pienempiin osiin.
Valehtelu on oikeastaan totuuden hienojakoa; sitä annetaan kerrallaan vain sen verran kun koetaan tarpeelliseksi.
Ja kuten kakkukahveilla, loppuosa kuorrutetaan jollain.
Ihmiskunta pyrkii luomaan esikuvia, jotka saattaisivat meitä eteenpäin uskossamme totuuden voitosta.
Yksi esimerkki on George Washington, joka nuorna poikana tahtoi testata kirvestä, ja kaatoi isänsä kirsikkapuun, niin kuin me kaikki joskus.
Ero kuitenkin on siinä, että kun syyllistä ruvettiin etsimään George Washington tuli välittömästi tunnustamaan tekonsa koska "ei voi valehdella".
Nätti juttu, mutta se ei ole totta.
Itse asiassa kyseessä on Mason Locke Weemsin kirjoittamassa epävirallisessa (kirjoitettiin Washingtonin kuoleman jälkeen) Washingtonin elämänkerrassa nimeltään The Life of George Washington, with Curious Anecdotes Laudable to Himself and Exemplary to his Countrymen, mainittu tapaus (useita lähteitä, mutta hauskin on cracked.com).
Eli jos tarpeeksi moni uskoo valheeseen, siitä tulee totuus.
Toinen, tärkeämpi opetus kuitenkin on se, että hyvä tarina voittaa aina totuuden.
Koko maailman olemassolo perustuu kahteen asiaan: valehteluun ja sen hyväksymiseen.
Joidenkin lintujen pariutumisrituaaleihin kuuluu se, että uros yrittää pullistaa rintaansa näyttääkseen mahdollisimman isolta ja voimakkaalta.
Edes maapähkinän kokoisilla aivoilla varustettu höyhenkasa ei ole niin tyhmä, etteikö tyttölintu tajuaisi että jos poikalintu on kokoa XXS 364 päivää vuodessa, ja yhtenä päivänä se onkin XS, että jokin tässä nyt ei oikein täsmää.
Mutta se hyväksyy tämän, koska no hei, ainakin se YRITTI.
Ja näin kaikkien lauantai-aamut pysyvät edelleen pilattuna kun tsirp-tsirp-tsirp alkaa ikkunan alla jo klo 6 aamulla.
Valehtelu on kuitenkin vaikeaa, jos sen haluaa tehdä uskottavasti, kuten eräskin ex-ulkoministeri voi kertoa. Se vaatii nimittäin kuitenkin aina yrittämistä, kuten keltatulkkujen tapauksessa.
Eli ei "mielestäni tekstiviestit eivät olleet kovinkaan seksipainotteisia", koska se antaa kuvan valehtelevasta seksistisiasta, joka voidaan uhrata suurempien poliittisten tarkoitusperien vuoksi, toki iso kyynel silmäkulmassa.
Vaan "mitkä tekstiviestit? Laitan vonkausviestejä niin monelle, niin monesti päivässä, että eräskin puhelinoperaattori on luvannut nimetä tekstiviestipaketin minun mukaani. Teidän täytyy nyt tarkentaa. Ai NE viestit? Ne nyt eivät olleet kovinkaan seksipainotteisia, mutta antakaas kun näytän...", koska tämä antaa kuvan henkilöstä joka ei kykene simultaani-ajatteluun ylä-ja alapään kanssa, mutta juttua siltä riittää, ja sitä on aina arvostettu hyvä veli-kerhon saunailtojen selänpesijöissä.
Ei tätä jätkää minnekään susille heitetä, LOL.
Itse asiassa me tarvitsemme kansanopistoihin valehtelukursseja. Kutsutaan niitä vaikka "luovan fiktion tuotanto ja kehitys"-kursseiksi. Ne eivät opettaisi valehtelemaan sinänsä, vaan kätkemään totuuden.
Kursseilla luotaisiin roolileikkien avulla aidon tuntuisia tilanteita ja ympäristöjä, jotta valehtelua voitaisiin harjoitella mahdollisimman autenttisissa olosuhteissa.
Esimerkki-tilanne, lääkärissä:
- ...teillä kuulemma polttelee virtsatessa?
- Niin, sain sen varmaan hotellin vuoteesta.
- Saankö keskeyttää? Joo kuule, tuo meni ihan hyvin, hyvä kuollut ilme, vakaa katse, katsoit silmiin, mutta se mistä mä tahtoisin sanoa on se, että toi vuode-selitys ei mene enää läpi. Kokeilkaas uudestaan.
-...teillä kuulemma polttelee virtsatessa?
- Joo, kävi nimittäin niin, että olin jonkun vieraan kaverin kanssa, siis Pattayalla lomaillessani, pisuaareilla, kun joku huusi ovelta "hei Reiska!". Siinä me sitten molemmat käännyttiin samaan suuntaan, ja ilmeisesti me sitten...kosketimme toisiamme, minkä vuoksi tämä vaiva on hyvin nolo minulle, ja toivoisin että voisitte laittaa mahdollisen lääkityksen "Iho-oireita"-purkkiin.
- No niin, just noin. Toi meni muuten oikein hyvin, mutta voisitsä hymyillä vähemmän siinä "kosketimme toisiamme" kohdassa?
maanantai 7. huhtikuuta 2008
Miten toimia lottovoiton sattuessa kohdalle?
Mistä tunnistaa amatöörin?
Amatööri menee tarjoamaan heti lottovoiton jälkeen pomolleen pitkään omien haaveiden roviolla, työuupumuksen päässä marinoidut sanat ja irtisanoutuu.
Esimerkkitapauksemme on Ilta-sanomista: tuore lottomiljonääri meni huutamaan pomolleen että "minä häivyn nyt" ja lopetti hommat siihen.
Tarinan kerrontatyylistä päätellen voittaja laittoi tämän jälkeen tupakaksi ja kysyi pomoltaan tuntuiko se hänestäkin yhtä hyvältä?
Mistä me sitten tiedämme kuka on ammattilainen?
Esimerkkitapaus on Iltalehdestä: lottovoiton jälkeen hummailtiin hetki vapaaherran elämää, mutta sitten palataan töihin snägärille.
Miksi tämä on ammattilaista, ja tuo toinen ei?
Koska oikeasti tekemättömyys on tylsää, vaikka miten haaveilisit ikuisesta kalaretkestä Bahamalle.
Se on hauskaa, koska se on saavuttamaton haave. Heti kun se toteutuu, huomaat että kala haisee ja et kestä laittaa matoa ongenkoukkuun.
Sen sijaan töissä oleminen on nerokkuutta.
Asiakas ryppyilee? Sano: "minun ei tarvitse sietää tätä, minä voitin lotossa" ja sanot asiakkaalle ansaitusti takaisin.
Asiakas valittaa esimiehellesi? Sano "minun ei tarvitse sietää tätä, minä voitin lotossa" ja sanot esimiehelle ansaitusti takaisin.
Esimies antaa potkut? Sano "minun ei tarvitse sietää tätä, minä voitin lotossa" ja itket koko matkan pankkiin.
Seuraavana päivänä ilmoittaudut työvoimatoimistoon, ja tiedättekö mitä teette seuraavassa työpaikassanne?
Tuo on ammattilaisuutta.
Amatööri menee tarjoamaan heti lottovoiton jälkeen pomolleen pitkään omien haaveiden roviolla, työuupumuksen päässä marinoidut sanat ja irtisanoutuu.
Esimerkkitapauksemme on Ilta-sanomista: tuore lottomiljonääri meni huutamaan pomolleen että "minä häivyn nyt" ja lopetti hommat siihen.
Tarinan kerrontatyylistä päätellen voittaja laittoi tämän jälkeen tupakaksi ja kysyi pomoltaan tuntuiko se hänestäkin yhtä hyvältä?
Mistä me sitten tiedämme kuka on ammattilainen?
Esimerkkitapaus on Iltalehdestä: lottovoiton jälkeen hummailtiin hetki vapaaherran elämää, mutta sitten palataan töihin snägärille.
Miksi tämä on ammattilaista, ja tuo toinen ei?
Koska oikeasti tekemättömyys on tylsää, vaikka miten haaveilisit ikuisesta kalaretkestä Bahamalle.
Se on hauskaa, koska se on saavuttamaton haave. Heti kun se toteutuu, huomaat että kala haisee ja et kestä laittaa matoa ongenkoukkuun.
Sen sijaan töissä oleminen on nerokkuutta.
Asiakas ryppyilee? Sano: "minun ei tarvitse sietää tätä, minä voitin lotossa" ja sanot asiakkaalle ansaitusti takaisin.
Asiakas valittaa esimiehellesi? Sano "minun ei tarvitse sietää tätä, minä voitin lotossa" ja sanot esimiehelle ansaitusti takaisin.
Esimies antaa potkut? Sano "minun ei tarvitse sietää tätä, minä voitin lotossa" ja itket koko matkan pankkiin.
Seuraavana päivänä ilmoittaudut työvoimatoimistoon, ja tiedättekö mitä teette seuraavassa työpaikassanne?
Tuo on ammattilaisuutta.
perjantai 4. huhtikuuta 2008
Väliin henkilökohtaista, osa XXXVV
Olen nukkunut viisi tuntia.
Söin aamiaisen töissä kaksi minuuttia sitten.
Kantelin koko eilisen illan, yön ja osan tätä aamua 20 kilon laastisäkkejä.
Teimme siis kaverini luona remonttia, ja tarkemmin sanoen...itse asiassa en tiedä oikeaa termiä....asfaltoimme(?) hänen uuden talonsa takkahuoneen lattiaa.
Nyt kuulostan, näytän ja tunnun siltä että olisin nauttinut seksiä, rokkia, viinaa ja bändäreitä ainakin kolmen kärkikymmenikköön päässeen hitin ajan. Ja että ainoat tauot ovat olleen viiden minuutin vessataukoja kerran kahdessa tunnissa, kun on pitänyt lepuuttaa...ruumiinjäseniä.
Tämä ei kuitenkaan ole syy siihen miksi en kirjoita mitään kunnollista blogimerkintää. Syy on se, että olen nyt jumittunut siihen väsymyksen tilaan jossa suunnilleen kaikki on omasta mielestä hauskaa.
Esimerkiksi Polgan eilisestä palautteesta antamani vastaus eli "The Blackrock Depths eli Mustakiven syvyyksissä, joka käsittää Mustakivi-vuoren syvimmät kohdat, joita hallitsevat Tumman Raudan kääpiöt johtajanaan Keisari Dagran Thaurissan", herättää aivan uskomattoman hallitsemattomia sisäisiä hihitys-kohtauksia:
- Me olemme Tumman Raudan kääpiöitä Mustakivi-vuorelta!
- Tumman raudan?
- Niin.
- Ei teiltä löytyisi sitä muissa väreissä?
- Ei.
- Ai sori, etsin enemmänkin cyaniin vivahtavaa rautaa, jotakin mikä toisi eloa kylppäriin.
- Kolme vuorta tuonnepäin, ohitatte Kuolonhymy-laakson, käännytte pinkkipolulle, menette läpi Puuvillankutitus-solan ja olette Pastellisävykivi-vuorella.
- Ai kun kiva, kiitos.
Siksi.
Palaamme normaaliin lähetykseen maanantaina.
Söin aamiaisen töissä kaksi minuuttia sitten.
Kantelin koko eilisen illan, yön ja osan tätä aamua 20 kilon laastisäkkejä.
Teimme siis kaverini luona remonttia, ja tarkemmin sanoen...itse asiassa en tiedä oikeaa termiä....asfaltoimme(?) hänen uuden talonsa takkahuoneen lattiaa.
Nyt kuulostan, näytän ja tunnun siltä että olisin nauttinut seksiä, rokkia, viinaa ja bändäreitä ainakin kolmen kärkikymmenikköön päässeen hitin ajan. Ja että ainoat tauot ovat olleen viiden minuutin vessataukoja kerran kahdessa tunnissa, kun on pitänyt lepuuttaa...ruumiinjäseniä.
Tämä ei kuitenkaan ole syy siihen miksi en kirjoita mitään kunnollista blogimerkintää. Syy on se, että olen nyt jumittunut siihen väsymyksen tilaan jossa suunnilleen kaikki on omasta mielestä hauskaa.
Esimerkiksi Polgan eilisestä palautteesta antamani vastaus eli "The Blackrock Depths eli Mustakiven syvyyksissä, joka käsittää Mustakivi-vuoren syvimmät kohdat, joita hallitsevat Tumman Raudan kääpiöt johtajanaan Keisari Dagran Thaurissan", herättää aivan uskomattoman hallitsemattomia sisäisiä hihitys-kohtauksia:
- Me olemme Tumman Raudan kääpiöitä Mustakivi-vuorelta!
- Tumman raudan?
- Niin.
- Ei teiltä löytyisi sitä muissa väreissä?
- Ei.
- Ai sori, etsin enemmänkin cyaniin vivahtavaa rautaa, jotakin mikä toisi eloa kylppäriin.
- Kolme vuorta tuonnepäin, ohitatte Kuolonhymy-laakson, käännytte pinkkipolulle, menette läpi Puuvillankutitus-solan ja olette Pastellisävykivi-vuorella.
- Ai kun kiva, kiitos.
Siksi.
Palaamme normaaliin lähetykseen maanantaina.
torstai 3. huhtikuuta 2008
Ilmainen on tämän kevään uusi musta
Kaikki ovat varmasti lukeneet Chris Andersonin artikkelin "Free! Why $ 0.00 is the future of business" helmikuun Wired-lehdestä.
Teille, jotka ette sitä vielä ole lukeneet, annan hetken aikaa käydä vilkaisemassa sitä...dumdidum..ilmoja pidellyt ja linnut laulaa...no niin, joko tuli luettua?
Jos ette ehtineet otsikkoa pidemmälle, niin tiivistettynä koko juttu kuuluu seuraavasti: "tulevaisuudessa suurin osa kaikesta on ilmaista, mutta joudutte kärsimään sen vuoksi."
Eli esimerkiksi jos haluatte nähdä jonkin tv-sarjan netistä, saatte sen ilmaiseksi, mutta joudutte kärsimään mainoksia, joita ei voi pikakelata.
Tai saatte jonkin ohjelman ilmaiseksi, mutta saatte samalla vaikkapa täytettäväksi käyttäjätutkimuslomakkeen ja joudutte luovuttamaan sähköposti-osoitteenne mainostusta varten.
Jossain vaiheessa voi hyvinkin herätä kysymys wanhoista hyvistä ajoista, kun riitti että antoi uhrilahjan Cthulhulle ja seuraavana päivänä satoi vettä pellolle.
Tällainen toiminta kuitenkin on tavallaan ristiriitaista.
Koska te haluatte yhtiön Z tekemän tuotteen, joudutte kestämään tulevaisuudessa Z:n mainostuksia, jotta saisitte Z:n kalliin tuotteen X.
Sen sijaan tuote C, jota tekee yhtiö V, on yhtä hyvä, mutta ei yhtä kallis. Ainoa ero siis on hinta.
Mikä tekee Z:n X:stä haluttavamman kuin C:n V:stä? (En tiedä teistä, mutta minulle tulee todella, todella ikäviä muistikuvia matematiikan tunneilta. )
Se on merkki Z, jota myös brändiksi kutsutaan.
Tiedättekö esimerkiksi miten huippumuodin brändit toimivat?
Siis sen muodin tason, millä liikutaan kun jos kysytte paljonko tuo Chanelin iltapuku maksaa, ja teidät ohjataan hellävaraisesti mutta päättäväisesti ulos kaupasta.
Ensinnäkin maailmassa on ihmisiä, jotka ovat hulluja - nimittäin muodin perään.
He ovat valmiita maksamaan teidän puolen vuosikymmenen bruttotulojenne verran jostain vaatekappaleesta, jonka on suunnitellut tyyppi, joka luultavasti laulaa aina baari-illan päätteeksi karaokessa Elton Johnin "Rocket man"-kappaleen, koska siinä on SE lause (I'm not the man they think I am at home).
Tätä kutsutaan nimellä haute couture.
Kuitenkin maailmassa on eniten ihmisiä, jotka eivät ole ihan valmiita ihan uhraamaan ihan kaikkea ihan rättien vuoksi.
Siksi heille valmistetaan edellämainituista haute couture-mallistosta halpismalleja, joista tosin ei pidetä suuremmin ääntä. Tällä halpis-mallistolla kuitenkin oikeasti kustannetaan pitkät ja kosteat karaoke-illat.
Kaikki yhä mukana juonessa?
Brändi on paha koska se lisää hintaa.
Bränditön tuote on halpa koska siinä ei ole tunnettua brändiä.
Saadaksenne brändin tuotteen halvalla tulevaisuudessa halvalla tai ilmaiseksi joudutte kestämään mainoksia.
Ajatteletteko samaa kuin minä?
Sitten tekin ajattelette että mitäpä jos kulutustavaroihin saisi mainoksia?
Mitä jos saisitte Chanelin iltapuvun ilmaiseksi, tai ainakin hyvin halvalla, jos siinä olisi sen arvosta mainoksia?
Eikö se, että kannatte pukua jossa lukee "Reiskan putkikorjaamo ja jynssäämö, puh. 555- 0987 654" ole pienen huomion arvoista, jos se kuitenkin on Chanelia?
(- Tiedätkö että takapuolesi kohdalla lukee "Hellää ja huolellista hoitoa, proktologi Teemu-Markus Jynssänen, puh. 555-123 654"?
- Juu, mutta tämä onkin Chanelia.
- Ai no sitten...onpas muuten hieno.
- Kiitos. Olisin saanut vähän halvemmalla jos olisin ottanut mammografia-mainoksen rintamuksen kohdalle, mutta ajattelin kerrankin törsätä.)
Entäpä jos saisitte opiskelijakämppäänne halvalla kunnon vuodesohvan, jos vain kestäisitte sen että tapettien väriin sulautuvan värimaailman sijaan sohva olisikin täynnä keskustelulinja-mainoksia?
Kokonaisen astiasarjan, jossa jokaisessa kupissa ja kulhossa lukisi isolla astianpesuaineiden mainoksia?
Jos nyt suotte anteeksi, menen juomaan ilmaista kahvia kupistani jossa lukee "Backstage".
Teille, jotka ette sitä vielä ole lukeneet, annan hetken aikaa käydä vilkaisemassa sitä...dumdidum..ilmoja pidellyt ja linnut laulaa...no niin, joko tuli luettua?
Jos ette ehtineet otsikkoa pidemmälle, niin tiivistettynä koko juttu kuuluu seuraavasti: "tulevaisuudessa suurin osa kaikesta on ilmaista, mutta joudutte kärsimään sen vuoksi."
Eli esimerkiksi jos haluatte nähdä jonkin tv-sarjan netistä, saatte sen ilmaiseksi, mutta joudutte kärsimään mainoksia, joita ei voi pikakelata.
Tai saatte jonkin ohjelman ilmaiseksi, mutta saatte samalla vaikkapa täytettäväksi käyttäjätutkimuslomakkeen ja joudutte luovuttamaan sähköposti-osoitteenne mainostusta varten.
Jossain vaiheessa voi hyvinkin herätä kysymys wanhoista hyvistä ajoista, kun riitti että antoi uhrilahjan Cthulhulle ja seuraavana päivänä satoi vettä pellolle.
Tällainen toiminta kuitenkin on tavallaan ristiriitaista.
Koska te haluatte yhtiön Z tekemän tuotteen, joudutte kestämään tulevaisuudessa Z:n mainostuksia, jotta saisitte Z:n kalliin tuotteen X.
Sen sijaan tuote C, jota tekee yhtiö V, on yhtä hyvä, mutta ei yhtä kallis. Ainoa ero siis on hinta.
Mikä tekee Z:n X:stä haluttavamman kuin C:n V:stä? (En tiedä teistä, mutta minulle tulee todella, todella ikäviä muistikuvia matematiikan tunneilta. )
Se on merkki Z, jota myös brändiksi kutsutaan.
Tiedättekö esimerkiksi miten huippumuodin brändit toimivat?
Siis sen muodin tason, millä liikutaan kun jos kysytte paljonko tuo Chanelin iltapuku maksaa, ja teidät ohjataan hellävaraisesti mutta päättäväisesti ulos kaupasta.
Ensinnäkin maailmassa on ihmisiä, jotka ovat hulluja - nimittäin muodin perään.
He ovat valmiita maksamaan teidän puolen vuosikymmenen bruttotulojenne verran jostain vaatekappaleesta, jonka on suunnitellut tyyppi, joka luultavasti laulaa aina baari-illan päätteeksi karaokessa Elton Johnin "Rocket man"-kappaleen, koska siinä on SE lause (I'm not the man they think I am at home).
Tätä kutsutaan nimellä haute couture.
Kuitenkin maailmassa on eniten ihmisiä, jotka eivät ole ihan valmiita ihan uhraamaan ihan kaikkea ihan rättien vuoksi.
Siksi heille valmistetaan edellämainituista haute couture-mallistosta halpismalleja, joista tosin ei pidetä suuremmin ääntä. Tällä halpis-mallistolla kuitenkin oikeasti kustannetaan pitkät ja kosteat karaoke-illat.
Kaikki yhä mukana juonessa?
Brändi on paha koska se lisää hintaa.
Bränditön tuote on halpa koska siinä ei ole tunnettua brändiä.
Saadaksenne brändin tuotteen halvalla tulevaisuudessa halvalla tai ilmaiseksi joudutte kestämään mainoksia.
Ajatteletteko samaa kuin minä?
Sitten tekin ajattelette että mitäpä jos kulutustavaroihin saisi mainoksia?
Mitä jos saisitte Chanelin iltapuvun ilmaiseksi, tai ainakin hyvin halvalla, jos siinä olisi sen arvosta mainoksia?
Eikö se, että kannatte pukua jossa lukee "Reiskan putkikorjaamo ja jynssäämö, puh. 555- 0987 654" ole pienen huomion arvoista, jos se kuitenkin on Chanelia?
(- Tiedätkö että takapuolesi kohdalla lukee "Hellää ja huolellista hoitoa, proktologi Teemu-Markus Jynssänen, puh. 555-123 654"?
- Juu, mutta tämä onkin Chanelia.
- Ai no sitten...onpas muuten hieno.
- Kiitos. Olisin saanut vähän halvemmalla jos olisin ottanut mammografia-mainoksen rintamuksen kohdalle, mutta ajattelin kerrankin törsätä.)
Entäpä jos saisitte opiskelijakämppäänne halvalla kunnon vuodesohvan, jos vain kestäisitte sen että tapettien väriin sulautuvan värimaailman sijaan sohva olisikin täynnä keskustelulinja-mainoksia?
Kokonaisen astiasarjan, jossa jokaisessa kupissa ja kulhossa lukisi isolla astianpesuaineiden mainoksia?
Jos nyt suotte anteeksi, menen juomaan ilmaista kahvia kupistani jossa lukee "Backstage".
keskiviikko 2. huhtikuuta 2008
Poikabändit ovat voittaneet...
...Ja kaikki kopioijat ja tribuuttibändit ja tv:n kykyjenetsintä-ohjelmien tuottajat ovat voittaneet, jos annamme matkinnan muokata kulttuuriamme, oli sitten syynä ideoiden puute tai ylikorostettu kunnioitus.
Hämmentävää törmätä tässä blogissa selväjärkiseen, tiivistettyyn ja kriittiseen mielipiteeseen. Varsinkin minulle.
Tuo ei kuitenkaan ei ole minusta lähtöisin vaan Chumbawamba-yhtyeen uusimman levyn The Boy bands have won-albumin nimikkokappaleesta (bändin viimeisimpiä kuulumisia kannattaa lukea brittiläisestä The Independent-verkkolehdestä).
He ovat tietenkin oikeassa. Ja samalla väärässä.
Jos ihmiset eivät haluaisi katsoa esimerkiksi laulajien etsinnästä kertovaa moniosaista tosi-tv-ohjelmaa, sitä ei tehtäisi.
Nykymaailmassa ja varsinkin sen huomattavasti alkukantaisemmassa versiossa eli tv-tuotantoyhtiöiden piireissä mikään heikkoutta osoittava ei selvidy.
Vaikka ohjelmalla olisi kuinka uskollisia katsojia, se voidaan lopettaa koska katsojia ei ole tarpeeksi (vrt. Jericho).
Jopa tv-sarjat, jotka saisivat kriitikoiden kannustusta ja palkintoja, mutta eivät vedä katselijoita, joutuvat lopetetuiksi (vrt. Carnivàle).
Mutta tosi-tv-ohjelmat porskuttavat ja pysyvät? No ei niinkään.
Niiden katselijaluvut (ja joidenkin mielestä taso) on laskenut jo vuodesta 2005 lähtien (lähde: New York Times).
Ihmisiä eivät kiinnostaa enää nöyryyttämiseen, selkäänpuukottamiseen ja hyönteisten syömiseen niiden valkuaisaineiden vuoksi perustuvat tosi-tv-sarjat.
Tämä ei tietenkään tarkoita etteivätkö tosi-tv-sarjat, joissa katsotaan kuka kestää sananmukaisesti esimerkiksi hyönteisten syömistä, olisi lakanneet kiinnostamasta ihmisiä.
Ero onkin siinä, että ensinmainitussa kyse on yhteiskunnallisia allegorioita sisältävän kirjallisen mestariteoksen typistämisestä yhteen lauseeseen, joka mitä ilmeisimmin on "niinkö ihmisiä olis keskenään ja sitten niinkö ne joutuis aina kilpailee siitä kuka on kenenkin kaveri ja niinkö sitten aina yks joutuis pois, koska kukaan ei oikeesti tykänny siitä niinkö".
Toisessa taas lause on "jos et syö hyönteisiä, niin siitä vaan, mutta sitten et saa 100 000 dollaria."
Näitä molempia ja muitakin tosi-tv-sarjojen formaatteja kuitenkin yhdistää yksi asia.
Pienet tarinat.
Ihmisiä ovat aina kiinnostaneet pienet kertomukset vaikkapa siitä, kuinka joku aloittaa tuntemattomana numero 43:na kykykilpailuissa, pääsee jatkoon, etenee välieriin, joutuu kamppailemaan selviytyäkseen muita vastaan, ja lopulta päätyy voittamaan koko kisan ja saa levytys-sopimuksen.
Tapahtumakaaressa on selkeä alku, välikohta, kriisi, ja loppuhuipentuma. Voiko enempää pyytää?
Siksi ihmisiä kiinnostavat kopioijat ja tribuuttibändit ja tv:n kykyjenetsintä-ohjelmat.
Niitä ei voi siis syyttää täysin kulttuurin "perikadosta", vaan korkeintaan siitä, että ne tietävät mitä nappeja ihmisissä painaa.
Kukaan ei estä muita tekemästä samaa. Olenko koskaan muuten kertonut miten minä pääsin tämän blogin kirjoittajaksi?
Hämmentävää törmätä tässä blogissa selväjärkiseen, tiivistettyyn ja kriittiseen mielipiteeseen. Varsinkin minulle.
Tuo ei kuitenkaan ei ole minusta lähtöisin vaan Chumbawamba-yhtyeen uusimman levyn The Boy bands have won-albumin nimikkokappaleesta (bändin viimeisimpiä kuulumisia kannattaa lukea brittiläisestä The Independent-verkkolehdestä).
He ovat tietenkin oikeassa. Ja samalla väärässä.
Jos ihmiset eivät haluaisi katsoa esimerkiksi laulajien etsinnästä kertovaa moniosaista tosi-tv-ohjelmaa, sitä ei tehtäisi.
Nykymaailmassa ja varsinkin sen huomattavasti alkukantaisemmassa versiossa eli tv-tuotantoyhtiöiden piireissä mikään heikkoutta osoittava ei selvidy.
Vaikka ohjelmalla olisi kuinka uskollisia katsojia, se voidaan lopettaa koska katsojia ei ole tarpeeksi (vrt. Jericho).
Jopa tv-sarjat, jotka saisivat kriitikoiden kannustusta ja palkintoja, mutta eivät vedä katselijoita, joutuvat lopetetuiksi (vrt. Carnivàle).
Mutta tosi-tv-ohjelmat porskuttavat ja pysyvät? No ei niinkään.
Niiden katselijaluvut (ja joidenkin mielestä taso) on laskenut jo vuodesta 2005 lähtien (lähde: New York Times).
Ihmisiä eivät kiinnostaa enää nöyryyttämiseen, selkäänpuukottamiseen ja hyönteisten syömiseen niiden valkuaisaineiden vuoksi perustuvat tosi-tv-sarjat.
Tämä ei tietenkään tarkoita etteivätkö tosi-tv-sarjat, joissa katsotaan kuka kestää sananmukaisesti esimerkiksi hyönteisten syömistä, olisi lakanneet kiinnostamasta ihmisiä.
Ero onkin siinä, että ensinmainitussa kyse on yhteiskunnallisia allegorioita sisältävän kirjallisen mestariteoksen typistämisestä yhteen lauseeseen, joka mitä ilmeisimmin on "niinkö ihmisiä olis keskenään ja sitten niinkö ne joutuis aina kilpailee siitä kuka on kenenkin kaveri ja niinkö sitten aina yks joutuis pois, koska kukaan ei oikeesti tykänny siitä niinkö".
Toisessa taas lause on "jos et syö hyönteisiä, niin siitä vaan, mutta sitten et saa 100 000 dollaria."
Näitä molempia ja muitakin tosi-tv-sarjojen formaatteja kuitenkin yhdistää yksi asia.
Pienet tarinat.
Ihmisiä ovat aina kiinnostaneet pienet kertomukset vaikkapa siitä, kuinka joku aloittaa tuntemattomana numero 43:na kykykilpailuissa, pääsee jatkoon, etenee välieriin, joutuu kamppailemaan selviytyäkseen muita vastaan, ja lopulta päätyy voittamaan koko kisan ja saa levytys-sopimuksen.
Tapahtumakaaressa on selkeä alku, välikohta, kriisi, ja loppuhuipentuma. Voiko enempää pyytää?
Siksi ihmisiä kiinnostavat kopioijat ja tribuuttibändit ja tv:n kykyjenetsintä-ohjelmat.
Niitä ei voi siis syyttää täysin kulttuurin "perikadosta", vaan korkeintaan siitä, että ne tietävät mitä nappeja ihmisissä painaa.
Kukaan ei estä muita tekemästä samaa. Olenko koskaan muuten kertonut miten minä pääsin tämän blogin kirjoittajaksi?
tiistai 1. huhtikuuta 2008
Tulevaisuuden työpaikat
Tällä hetkellä työmarkkinat käyvät kuumina, koska jossain lähitulevaisuudessa kaikista yli 30-vuotiaista tehdään soylent greeniä tms. (asiaa ei ole käsitelty Hämähäkkimies-lehdessä, joten en ole ihan varma miten se menee. Olen kuitenkin varma että Hämähäkkimies kuitenkin hoitaa homman).
Tällöin vapautuviin työpaikkoihin siis tarvitaan tekijöitä.
Työpaikat eivät kuitenkaan ole samanlaisia kuin isosiskon vaatteet, eli saatte ne kun ne eivät enää käy hänelle (ja kyllä, totta kai tiedän pari tapausta, joissa tällaisen toiminnan seurauksena on ollut todella hämmentyneitä poikia).
Työpaikat voivat kehittyä, muuttua tai kadota kokonaan. Joitain työpaikkoja ei edes vielä ole olemassakaan.
Senpä vuoksi seuraavassa esittelyssä muutama tulevaisuuden työpaikka, joita ei vielä todennäköisesti ole.
Kännykän ennustavan tekstisyötön tuunaaja
Tässä ammatissa tärkeintä ei ole laajan sanavaraston, vaan tietyn ammatti- ja/tai ikä-jakauman sanaston tunteminen.
Koska tulevaisuudessa väestöstä tulee entistä heterogeenisempi (se on adjektiivi, hassut), myöskin viestinnän täytyy mukautua tähän.
Sen vuoksi nykyinen yleismaailmallinen, ennustava tekstisyöttö ei enää käy. Tulevaisuudessa tekstisyötön tulee osata arvata onko kyseessä "KUORMAsta_syönti" vai "KUORMAnjakokytkin".
Tämä ei ole niin helppoa kuin voisi kuvitella.
Insinöörit joutuvat soluttautumaan viikoiksi, jopa kuukausiksi eri ihmisryhmien joukkoon ja yrittää käydä ihmistä. Tämän kaiken tarkoituksena on saada selville mistä ja miten ihmiset oikeasti puhuvat.
Jos tässä onnistutaan, tuloksena voi olla maailmanluokan menestys kun erikseen tuunatut tekstisyötöt saapuvat kauppoihin.
Jos insinööri kuitenkin jää kiinni, lopputuloksena voi olla kännykkäfirman eteen jätetty insinööri, jonka pikkuhousut on vedetty tiukille takamukseen tai märkää sormea on käytetty korvassa.
Siksi tämä ammatti on paitsi antoisa, myös vaarallinen, minkä luulisi houkuttelevan tietyn tyypin henkilöitä (=ei kovin välkkyjä).
Henkilökohtainen sosiaalisten nettisuhteiden ylläpitäjä-assistentti
Ihmisillä ei tulevaisuudessa...tai no oikeastaan: ihmisillä ei ole enää aikaa hoitaa sosiaalisia suhteitaan lähikontaktissa. Syynä on liika energisyys; Helsingin Sanomien haastatteleman asiantuntijan mukaan nykyiset nuoret eivät väsy siinä määrin kuin aiemmat sukupolvet, ja siksi taukoja ei osata pitää.
Tämän vuoksi nuoret eivät myöskään ehdi mihinkään vaativaan reaalimaailmassa, vaan pyrkivät hoitamaan kaiken mahdollisen alle kolmessa minuutissa (voitte muuten käyttää tätä tekstiä vapaasti kun yritätte todistaan että "vannon kulta, se ON keskiverto-aika. Interverkon blogissa sanotaan niin, joten sen TÄYTYY olla totta!").
Tulevaisuudessa siis on kysyntää henkilökohtaisille assistenteille, jotka mm. täyttävät muiden puolesta tyhjänpäiväisiä testejä, joiden todenmukaisuutta kukaan ei oikeasti tarkista, erilaisilla netin ystäväsivuilla ja saavat ystävänne tuntemaan olonsa hyväksi.
Tällä välin oikeat henkilöt voivat jatkaa oikeaa elämäänsä ja oikean vatsahaavan saantia.
Peukaloterapeutti
Kiitos henkilökohtaisten sosiaalisten nettisuhteiden ylläpitäjä-assistenttien (tai näin meidän kesken hesaneylasien. Antakaa sille aikaa, kohta tuo termi jää päähänne), ihmisten oikea vapaa-aika lisääntyy.
Koska kaikki tulee olemaan mahdollisimman yksinkertaista ja automatisoitua, oikeastaan tarvitaan vain peukaloa kaukosäätimen painamiseen tai tekstiviestien kirjoittamiseen yksilöidyllä tekstin ennustuksella.
Lopputuloksena meillä on paljon kipeytyneitä peukaloita, jotka ovat ylirasittuneet kaikesta näpyttelystä.
(Ihan vaan mielenkiintoisena välihuomiona: Detroitin pormestari Kwame Kilpatrick, jota vaaditaan eroamaan tekstiviestien lähettämisen vuoksi sihteerilleen, lähetti kahden kuukauden aikana 14 000 tekstiviestiä. Se tekee n. 233 viestiä päivässä, mukaan lukien viikonloput.
Ilkka Kanerva taisi laittaa parikymmentä tekstaria useamman viikon aikana.
En nyt sano enkä väitä, mutta tuleeko jollekulle muullekin mieleen termi "heikkopeukaloinen amatööri"?)
Jos siis olette lukemassa fysioterapeutiksi, kannattaa erikoistua jo tässä vaiheessa peukaloon.
Opiskelupaikkojen rekrytoijat
Tämä on kaikkein vaarallisin ammatti tulevaisuudessa. Koska vapaan, kouluttamattoman väestön määrä laskee merkittävästi tulevaisuudessa, kaikille koulutusaloille ei riitä tarpeeksi hakijoita.
Tällöin osa niistä tullaan lakkauttamaan, jolloin koulutus-alalla olevan henkilöstön tulevaisuus ei näytä hyvältä.
Siksi taistelu käytössä olevasta opiskelijamateriaalista tulee saavuttamaan sellaiset mittapuut, että Maailmansota II tulee näyttämään piknikiltä Marseillesin puutarhaan kevätaikaan.
Markkinoinnissa saavutetaan uusia sfäärejä, kun jokainen koulutusala tahtoo välttämättä saada omasta alastaan kertovan tosi-tv-sarjan parhaaseen katseluaikaan tv-kanaville ("Gynekologia astetta syvempää" osoittautuu yllätyshitiksi, mutta "Jätteidenhuolto - ei paskahomma" ei niinkään).
Lisäksi kilpailua pyritään eliminoimaan sananmukaisesti eliminoimalla muita rekrytoijia. Salamurhat, "onnettomuudet" ja myrkytetyt päiväkahvit tulevat niin olennaiseksi osaksi ihmisten arkea, että niitä ei enää edes noteerata iltapäivälehdissä.
Vastapainoksi tälle vaaralliselle työlle opiskelupaikkojen rekrytoijat tulevat saamaan samanlaista palkkaa kuin luomutuottajat, kännykkäyhtiöiden toimitusjohtajat sekä it-tuessa työskentelevät henkilöt.
Tällöin vapautuviin työpaikkoihin siis tarvitaan tekijöitä.
Työpaikat eivät kuitenkaan ole samanlaisia kuin isosiskon vaatteet, eli saatte ne kun ne eivät enää käy hänelle (ja kyllä, totta kai tiedän pari tapausta, joissa tällaisen toiminnan seurauksena on ollut todella hämmentyneitä poikia).
Työpaikat voivat kehittyä, muuttua tai kadota kokonaan. Joitain työpaikkoja ei edes vielä ole olemassakaan.
Senpä vuoksi seuraavassa esittelyssä muutama tulevaisuuden työpaikka, joita ei vielä todennäköisesti ole.
Kännykän ennustavan tekstisyötön tuunaaja
Tässä ammatissa tärkeintä ei ole laajan sanavaraston, vaan tietyn ammatti- ja/tai ikä-jakauman sanaston tunteminen.
Koska tulevaisuudessa väestöstä tulee entistä heterogeenisempi (se on adjektiivi, hassut), myöskin viestinnän täytyy mukautua tähän.
Sen vuoksi nykyinen yleismaailmallinen, ennustava tekstisyöttö ei enää käy. Tulevaisuudessa tekstisyötön tulee osata arvata onko kyseessä "KUORMAsta_syönti" vai "KUORMAnjakokytkin".
Tämä ei ole niin helppoa kuin voisi kuvitella.
Insinöörit joutuvat soluttautumaan viikoiksi, jopa kuukausiksi eri ihmisryhmien joukkoon ja yrittää käydä ihmistä. Tämän kaiken tarkoituksena on saada selville mistä ja miten ihmiset oikeasti puhuvat.
Jos tässä onnistutaan, tuloksena voi olla maailmanluokan menestys kun erikseen tuunatut tekstisyötöt saapuvat kauppoihin.
Jos insinööri kuitenkin jää kiinni, lopputuloksena voi olla kännykkäfirman eteen jätetty insinööri, jonka pikkuhousut on vedetty tiukille takamukseen tai märkää sormea on käytetty korvassa.
Siksi tämä ammatti on paitsi antoisa, myös vaarallinen, minkä luulisi houkuttelevan tietyn tyypin henkilöitä (=ei kovin välkkyjä).
Henkilökohtainen sosiaalisten nettisuhteiden ylläpitäjä-assistentti
Ihmisillä ei tulevaisuudessa...tai no oikeastaan: ihmisillä ei ole enää aikaa hoitaa sosiaalisia suhteitaan lähikontaktissa. Syynä on liika energisyys; Helsingin Sanomien haastatteleman asiantuntijan mukaan nykyiset nuoret eivät väsy siinä määrin kuin aiemmat sukupolvet, ja siksi taukoja ei osata pitää.
Tämän vuoksi nuoret eivät myöskään ehdi mihinkään vaativaan reaalimaailmassa, vaan pyrkivät hoitamaan kaiken mahdollisen alle kolmessa minuutissa (voitte muuten käyttää tätä tekstiä vapaasti kun yritätte todistaan että "vannon kulta, se ON keskiverto-aika. Interverkon blogissa sanotaan niin, joten sen TÄYTYY olla totta!").
Tulevaisuudessa siis on kysyntää henkilökohtaisille assistenteille, jotka mm. täyttävät muiden puolesta tyhjänpäiväisiä testejä, joiden todenmukaisuutta kukaan ei oikeasti tarkista, erilaisilla netin ystäväsivuilla ja saavat ystävänne tuntemaan olonsa hyväksi.
Tällä välin oikeat henkilöt voivat jatkaa oikeaa elämäänsä ja oikean vatsahaavan saantia.
Peukaloterapeutti
Kiitos henkilökohtaisten sosiaalisten nettisuhteiden ylläpitäjä-assistenttien (tai näin meidän kesken hesaneylasien. Antakaa sille aikaa, kohta tuo termi jää päähänne), ihmisten oikea vapaa-aika lisääntyy.
Koska kaikki tulee olemaan mahdollisimman yksinkertaista ja automatisoitua, oikeastaan tarvitaan vain peukaloa kaukosäätimen painamiseen tai tekstiviestien kirjoittamiseen yksilöidyllä tekstin ennustuksella.
Lopputuloksena meillä on paljon kipeytyneitä peukaloita, jotka ovat ylirasittuneet kaikesta näpyttelystä.
(Ihan vaan mielenkiintoisena välihuomiona: Detroitin pormestari Kwame Kilpatrick, jota vaaditaan eroamaan tekstiviestien lähettämisen vuoksi sihteerilleen, lähetti kahden kuukauden aikana 14 000 tekstiviestiä. Se tekee n. 233 viestiä päivässä, mukaan lukien viikonloput.
Ilkka Kanerva taisi laittaa parikymmentä tekstaria useamman viikon aikana.
En nyt sano enkä väitä, mutta tuleeko jollekulle muullekin mieleen termi "heikkopeukaloinen amatööri"?)
Jos siis olette lukemassa fysioterapeutiksi, kannattaa erikoistua jo tässä vaiheessa peukaloon.
Opiskelupaikkojen rekrytoijat
Tämä on kaikkein vaarallisin ammatti tulevaisuudessa. Koska vapaan, kouluttamattoman väestön määrä laskee merkittävästi tulevaisuudessa, kaikille koulutusaloille ei riitä tarpeeksi hakijoita.
Tällöin osa niistä tullaan lakkauttamaan, jolloin koulutus-alalla olevan henkilöstön tulevaisuus ei näytä hyvältä.
Siksi taistelu käytössä olevasta opiskelijamateriaalista tulee saavuttamaan sellaiset mittapuut, että Maailmansota II tulee näyttämään piknikiltä Marseillesin puutarhaan kevätaikaan.
Markkinoinnissa saavutetaan uusia sfäärejä, kun jokainen koulutusala tahtoo välttämättä saada omasta alastaan kertovan tosi-tv-sarjan parhaaseen katseluaikaan tv-kanaville ("Gynekologia astetta syvempää" osoittautuu yllätyshitiksi, mutta "Jätteidenhuolto - ei paskahomma" ei niinkään).
Lisäksi kilpailua pyritään eliminoimaan sananmukaisesti eliminoimalla muita rekrytoijia. Salamurhat, "onnettomuudet" ja myrkytetyt päiväkahvit tulevat niin olennaiseksi osaksi ihmisten arkea, että niitä ei enää edes noteerata iltapäivälehdissä.
Vastapainoksi tälle vaaralliselle työlle opiskelupaikkojen rekrytoijat tulevat saamaan samanlaista palkkaa kuin luomutuottajat, kännykkäyhtiöiden toimitusjohtajat sekä it-tuessa työskentelevät henkilöt.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
