Ihan varmasti en ole kirjoittanut tästä aiemmin

Totuus on aika mielenkiintoinen konsepti.

Me haluaisimme sitä, me odotamme sitä ja me pyrimme jakamaan sitä.

Kuitenkin yleensä käy kuten kakkukahveilla; jotta kaikki saisivat osansa, jaettava pitää jakaa pienempiin osiin.

Valehtelu on oikeastaan totuuden hienojakoa; sitä annetaan kerrallaan vain sen verran kun koetaan tarpeelliseksi.

Ja kuten kakkukahveilla, loppuosa kuorrutetaan jollain.

Ihmiskunta pyrkii luomaan esikuvia, jotka saattaisivat meitä eteenpäin uskossamme totuuden voitosta.

Yksi esimerkki on George Washington, joka nuorna poikana tahtoi testata kirvestä, ja kaatoi isänsä kirsikkapuun, niin kuin me kaikki joskus.

Ero kuitenkin on siinä, että kun syyllistä ruvettiin etsimään George Washington tuli välittömästi tunnustamaan tekonsa koska "ei voi valehdella".

Nätti juttu, mutta se ei ole totta.

Itse asiassa kyseessä on Mason Locke Weemsin kirjoittamassa epävirallisessa (kirjoitettiin Washingtonin kuoleman jälkeen) Washingtonin elämänkerrassa nimeltään The Life of George Washington, with Curious Anecdotes Laudable to Himself and Exemplary to his Countrymen, mainittu tapaus (useita lähteitä, mutta hauskin on cracked.com).

Eli jos tarpeeksi moni uskoo valheeseen, siitä tulee totuus.

Toinen, tärkeämpi opetus kuitenkin on se, että hyvä tarina voittaa aina totuuden.

Koko maailman olemassolo perustuu kahteen asiaan: valehteluun ja sen hyväksymiseen.

Joidenkin lintujen pariutumisrituaaleihin kuuluu se, että uros yrittää pullistaa rintaansa näyttääkseen mahdollisimman isolta ja voimakkaalta.

Edes maapähkinän kokoisilla aivoilla varustettu höyhenkasa ei ole niin tyhmä, etteikö tyttölintu tajuaisi että jos poikalintu on kokoa XXS 364 päivää vuodessa, ja yhtenä päivänä se onkin XS, että jokin tässä nyt ei oikein täsmää.

Mutta se hyväksyy tämän, koska no hei, ainakin se YRITTI.

Ja näin kaikkien lauantai-aamut pysyvät edelleen pilattuna kun tsirp-tsirp-tsirp alkaa ikkunan alla jo klo 6 aamulla.

Valehtelu on kuitenkin vaikeaa, jos sen haluaa tehdä uskottavasti, kuten eräskin ex-ulkoministeri voi kertoa. Se vaatii nimittäin kuitenkin aina yrittämistä, kuten keltatulkkujen tapauksessa.

Eli ei "mielestäni tekstiviestit eivät olleet kovinkaan seksipainotteisia", koska se antaa kuvan valehtelevasta seksistisiasta, joka voidaan uhrata suurempien poliittisten tarkoitusperien vuoksi, toki iso kyynel silmäkulmassa.

Vaan "mitkä tekstiviestit? Laitan vonkausviestejä niin monelle, niin monesti päivässä, että eräskin puhelinoperaattori on luvannut nimetä tekstiviestipaketin minun mukaani. Teidän täytyy nyt tarkentaa. Ai NE viestit? Ne nyt eivät olleet kovinkaan seksipainotteisia, mutta antakaas kun näytän...", koska tämä antaa kuvan henkilöstä joka ei kykene simultaani-ajatteluun ylä-ja alapään kanssa, mutta juttua siltä riittää, ja sitä on aina arvostettu hyvä veli-kerhon saunailtojen selänpesijöissä.

Ei tätä jätkää minnekään susille heitetä, LOL.

Itse asiassa me tarvitsemme kansanopistoihin valehtelukursseja. Kutsutaan niitä vaikka "luovan fiktion tuotanto ja kehitys"-kursseiksi. Ne eivät opettaisi valehtelemaan sinänsä, vaan kätkemään totuuden.

Kursseilla luotaisiin roolileikkien avulla aidon tuntuisia tilanteita ja ympäristöjä, jotta valehtelua voitaisiin harjoitella mahdollisimman autenttisissa olosuhteissa.

Esimerkki-tilanne, lääkärissä:
- ...teillä kuulemma polttelee virtsatessa?
- Niin, sain sen varmaan hotellin vuoteesta.
- Saankö keskeyttää? Joo kuule, tuo meni ihan hyvin, hyvä kuollut ilme, vakaa katse, katsoit silmiin, mutta se mistä mä tahtoisin sanoa on se, että toi vuode-selitys ei mene enää läpi. Kokeilkaas uudestaan.
-...teillä kuulemma polttelee virtsatessa?
- Joo, kävi nimittäin niin, että olin jonkun vieraan kaverin kanssa, siis Pattayalla lomaillessani, pisuaareilla, kun joku huusi ovelta "hei Reiska!". Siinä me sitten molemmat käännyttiin samaan suuntaan, ja ilmeisesti me sitten...kosketimme toisiamme, minkä vuoksi tämä vaiva on hyvin nolo minulle, ja toivoisin että voisitte laittaa mahdollisen lääkityksen "Iho-oireita"-purkkiin.
- No niin, just noin. Toi meni muuten oikein hyvin, mutta voisitsä hymyillä vähemmän siinä "kosketimme toisiamme" kohdassa?