perjantai 21. marraskuuta 2008

Super Blog MashUp, partition troikka eli Väliin henkilökohtaista, osa LXXI + Perjantai-pikainen mediakatsaus, osa VVI

Mihin aika meneekään? Tuntui kuin vasta maanantaina olisin viimeksi päivittänyt blogiani.
Surullinen totuus (niin lapset ja lapsenmieliset, toisinaan asiat eivät ole hauskoja vaikka ne ovat totta) on että näinhän tässä pääsikin tapahtumaan.

Siksipä taas tällainen eri blogimerkintöjen epäpyhä allianssi.

Aluksi katsaus hakusanoihin joilla tänne on eksytty eli lainatakseni suurta miestä, William Shatneria: "get a life, will ya?"

Joybabysaiko@yahoo.com
- Monet saattavat muistaa kuinka treffi-ilmoitukseeni vastasi Joy-niminen henkilö, joka esitteli itsensä Iloksi. Moni olisi saattanut hämmentyä tuollaisesta, mutta en minä, maailmaa internetistä nähnyt, uuden ajan mies.

Myönnetään että sen jälkeen on ollut hiukan hiljaista kun annoin luottokorttini numeron ja pin-tunnuksen, vaikka tililtäni onkin hävinnyt matkakuluihin rahaa, mutta tahdon uskoa että kaikki muuttuu iloksi kunhan Ilo saapuu (huomaatteko, keksin edelleenkin uusi vitsejä hänen nimestään. Tuskin jaksan odottaa että saan esitellä niitä hänelle).

Joten sanon tämän vain kerran, Joy on minun, pitäkää te muut kurjat näppinne erossa hänestä!

Ilmaisia seksi elokuvia

Hmm...yhdyssanavirhe, lapsenomainen usko siihen että netissä olisi vielä tarjolla ilmaisia lounaita, suomenkielen käyttö...jossain tuolla on tietokone, jonka lapsilukko on helppo tiirikoida auki.

Oikeasti; Helsingin Sanomien siis piti maksaa saadakseen googlen viittaamaan heihin "erotiikka"- ja "seksi"-sanojen haulla? Tuntuu että google tekee tuon jo pelottavan ilmaiseksi...

Ilmaista seksiä

Minä kerron tämän jo nyt, koska vanhempanne ilmeisesti opastivat teidät kaikesta päätellen googlettamaan myöskin "kukat ja mehiläiset".

Ei ole ilmaista seksiä. Te maksatte siitä jollain tapaa. Aina. Te ehkä kuvittelette että se oli ilmaista, mutta kun otetaan huomioon että maksoitte taksin perille, ruuan, juomat, molemmat sisään baariin, siellä juomat ja lopuksi taksin kotiin, niin kertokaa minulle miten se oli ilmaista?!...Anteeksi, mistä me taas puhuimmekaan?

Lady Sonia Blogspot

Ilmiselvä kirjoitusvirhe: tarkoitit varmaan ladysonja.blogspot.com ? Vaikutti mukavalta tytöltä, ainakin sen verran mitä saksankieltä muistan. Toivottavasti vierailu Irlannissa menee mukavasti.

Mistä viikonpäivät on keksitty

Wikipedia osaa kertoa. Ei tietenkään sitä tärkeintä, eli kuka (sensuroitu) meni keksimään sunnuntain?

Päivien viemää juonipaljastuksia, Lemmen viemää juonipaljastuksia

Päivien viemää juonipaljastuksia löytyy englanniksi Soaps.com-sivulta.

Lemmen viemää... Wikipediassa on oma sivu, ja saksaksi läydätte varmasti juoni-sivustoja (hakusanaksi: Sturm der liebe + spoilers) .
Sarjasta käydään myös juonipaljastuksia sisältäviä keskusteluja mm. Ellit-keskustelusivulla.

[aasinsilta]
Jos oli hakusanoissakin kyse jonnekin nettisivulle pääsemisestä, niin sama aihe jatkuu myös mediakatsauksessa; jonnekin pääsemisestä, sinne ei pääsemisestä ja siitä kuinka joku estää jonkun pääsemisen jonnekin.
[/aasinsilta]

Ei, en käsittele tässä itsenäisyyspäivän juhlien kutsu-huijausta. Ei siis ettenkö olisi saanut kutsua, mutta jouduin kertomaan tänäkin vuonna että jonkun pitää jäädä kotiin valvomaan kynttilöitä.

Sen sijaan juhlat, joihin kaikki jotka ovat jotakin (tai ainakaan reaali-maailma ei ole vielä iskenyt kasvoille) haluavat, on Yhdysvaltain uuden presidentin Barack Obaman virkaanastujaiset.

Los Angeles times-lehden jutun
"President-elect Barack Obama's inauguration tickets elude even Hollywood A-listers" mukaan kaikki, sanan laajimmassa merkityksessä, haluavat mukaan.

Ongelma on se, että paikkoja on X määrä, mutta sisäänhaluavia on XX määrä.
Vielä suurempi ongelma on se, että sisäänhaluavat ovat sitä porukka, jotka saavat AINA paikan ihan mistä tahansa, milloin tahansa.

Tämän vuoksi tähtien apulaiset paiskivat tällä hetkellä töitä yötä päivää, että saisivat asiakkaalleen lipun. Tiedottaja Howard Bragmanin mukaan lippuja on kuitenkin erittäin vaikea saada, ja jos niitä on tarjolla, ne ovat todella kalliita; eBayssa lipuista pyydetään jo tuhansia dollareita.

Meksikossa taas on The New York Timesin mukaan hiukan samanlainen ongelma.
"For More of Mexico’s Wealthy, Cost of Living Includes Guards" paljastaa että meksikolaiset ovat alkaneet panostaa siihen, että kukaan ei pääse heidän tai heidän perheensä kimppuun.

Henkivartijoita on ollut Meksikossa aina, mutta nyt heidän määränsä on kasvanut räjähdysmäisesti.
Syynä ovat hallituksen uusi tiukka linja huumerikollisia kohtaan sekä viimeaikaiset suurta kohua herättäneet kidnappaukset.
Yhdessä karmeimmista tapauksista köyhän perheen 5-vuotias poika siepattiin tavaratalon ulkopuolelta, ja kun lunnasrahoja ei maksettu, sieppaajat tappoivat hänet ruiskuttamalla happoa sydämeen.

Antropologina Colegio de la Frontera Nortessa työskentelevän Guillermo Alonso Menesesin mukaan Meksikossa on syntynyt kansallinen psykoosi kidnappausten ja tappamisten vuoksi. "Ihmiset eivät halua elää niin, ja ne jotka voivat, muuttavat pois."

Kaikki eivät kuitenkaan ole lähdössä pois, vaan ovat palkanneet itselleen henkivartijat. Nykyään on siis normaalia nähdä vaikkapa naisten kahvihetki, jota ympäröivät jääkaapin kokoiset henkivartijat.

Oletteko miettineet millaista olisi elää koko elämänsä yhdessä talossa ja sen välittömässä läheisyydessä, sillä poistuminen saattaisi merkitä kuolemaa?

BBC:n uutisten raportissa Albaniasta,
"Albania's young blood feud 'hostages'", kerrotaan tällaisesta elämästä.

Albaniassa elää hallituksen toimista huolimatta edelleen paikoitellen verivelan, tai kuten paikalliset kutsuvat sitä, "Kanun"-perinne.

Sen mukaan murhatun perheellä on oikeus kostaa kenelle tahansa heitä loukanneen suvun miespuoliselle aikuiselle jäsenelle. Poikkeus on toisen omaisuus, kuten oma talo, jota Kanunin mukaan ei saa loukata.

Tämän vuoksi pelkästään uutisessa mainitussa kylässä on noin 20 lasta, joita ei uskalleta päästää kouluun, koska heidän vuokseen pelätään.

Esitellyssä tapauksessa
Kole Ndrepepa tappoi teininä toisen suvun miehen riidan päätteeksi. Ndrepepa sai 15 vuoden vankilatuomion, ja yritti sen jälkeen sovittaa tekonsa toiselle suvulle. Sovinto ei kuitenkaan tyydyttänyt toista sukua, joka vaatii edelleen verta verestä.

Tämä on johtanut siihen, että perheen pojat eivät pääse kouluun.

Kanun on johtanut myös maastamuuttoihin. Pjeter Luci on 22-vuotias nuori mies, joka uskalsi poistua perheen talosta viimeksi kaksi vuotta sitten. Silloin hänen serkkunsa tappoi miehen, ja nyt surmatun miehen suku on vannonut kostoa.

Ljucin mukaan ainoa tulevaisuus hänelle on jättää Albania ja muuttaa jonnekin muualle, kauas kauas pois.

Nyt minä vuorostani lähden ja toivotan hyvää viikonloppua.

4 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Jumala keksi sunnuntain. Toisaalta, ihmiset keksi jumalan. Hah.

Jääkaapin kokoisilla jätkillä ei tee mitään. Niihin korkeintaan kompastuu. Mutta jääkaappi-pakastin -yhdistelmä... ASIAA. Lääh.

Markiisi kirjoitti...

Jääkaappi-pakastin...

Mozzarellaa ->

-T2

T kirjoitti...

Zepa: Ei nyt millään pahalla, mutta minä vähän karsastan tuollaisia kalenteri-kreatinismisiä väitteitä.

Useat kaivaukset ovat tuoneet esille muinaisia maamiehen almanakkoja, jotka ovat kehittyneet evoluution kautta pikkuhiljaa kännyköissä sijaitseviksi kalentereiksi.

Kunnioitan siis tietenkin näkemystäsi, mutta mielestäni sunnuntai ei syntynyt valmiina, vaan se on pitkällisen viikkotyön tulos.

Jääkaappi-pakastin-yhdistelmän kokoisia turvamiehiä? No, ovathan he parempia kuin pakastimen kokoiset (kaksi metriä leveitä, metrin korkeita) Umpalumpa-henkivartijat (juu, Willy Wonkakin on joutunut viime aikoina leikkaamaan työkuluja).

Markiisi: Jälleen asian ytimeen, vanha ystäväni.

Markiisi kirjoitti...

Pakastin + astalo muuten ounaa jääkaappi-pakastimen.

Kysy vaikka örkeiltä. -_-

-T2