Väliin henkilökohtaista, osa LXXIII

Aikuisviihdenäyttelijä Jenna Haze (Wikipediassa on artikkeli hänestä, jos joku häneen ei ole tutustunut. Tiedän, mutta toisinaan tahdon osoittaa olevani suurempi ihminen jättämällä käyttämättä helpon kaksimielisen vitsin paikan) kertoi aikoinaan tavanneensa yhden poikaystävistään kuvauksissa.

Ei siis elokuvan kuvauksissa per se (kas, tuostakin on wikipedia-artikkeli. Eikun siis tarkoitin tätä), vaan jonkun trendi-lehden järjestämässä kuvaussessiossa, jossa joku meille täällä sivistyksen parissa eläneille tuntemattoman rock-bändin laulaja tuli kuvattavaksi aikuisviihde-tähtien keskelle.

Kuvauksen jälkeen hän oli mennyt kysymään neiti Hazelta:
- So, what are you doing this afternoon?

Johon neiti Haze vastasi:
- You.

(Tahtoisin niiiiiin kovasti kertoa mitä sitten tapahtui, mutta meidän kaikkien (eikä vähiten minun), suruksi tämä ei ole sellainen blogi.

Tahtoisin lisäksi niiiiin kovasti linkittää tarinan alkuperäislähteeseen, mutta saan jo tarpeeksi harmia siitä, että blogini on Googlessa hakusanalla "natsien pantheon" heti kakkosena, oikean natsien pantheonin ollessa siis ykkösenä.)

Minun tarinani tälle viikolle nimittäin on vähän samanlainen.

Minä kävelen lavasteisiin, jotka ilmeisesti on suunniteltu kreikkalaisen tragedian uudelleenfilmatisointiin.
Siis sellaisen näytelmän, jossa kuolevaiset joutuvat kohtalon armoille, kun ennalta-arvaamattomat tilanteet vievät jo alunperin huonoissa lähtökohdissa ollutta elämää kohti väistämätöntä tuhoa.

Paikalla on joku ratsastajanhousuihin, tummiin saappaisiin, valkoiseen silkkipaitaan ja mustaan baskeriin pukeutunut henkilö, joka polttaa ketjussa ja toisessa silmässä on monokkeli.

Kysyn häneltä:
- Hienot kulissit. Kenen ympäriltä ne kaatuvat?

Hän vastaa minulle, samalla puhaltaen savua kasvoilleni:
- Sinun.

Jotta tästä ei tulisi liiaksi venäläistä romantiikan ajan kaunokirjallista tuotantoa korreloivaa eeposta, käytän listausta.

1. Lapset, älkää opiskelko it-alaa.

Monet luulevat että tietotekniikka on mystistä salatiedettä, jota voivat harjoittaa vain vanhempiensa luona asuvat muinaisten druidien ja alkemistien jälkeläiset; nuo finninaamat jotka tietävät muilta kielletyt pedon nimet kuten Linux, Microsoft ja Apple sekä tuntevat taidot, jotka ovat häväistys jumalan silmien edessä ja joiden tahrat eivät lähde tietokoneruudulta, vaikka miten tärpätillä hinkkaisit.

Tämä tietenkin on väärin.

Oikeasti tämä homma on vähän kuin amerikkalaista vapaa-painia.

Meillä on painijoita, joiden kuutiotilavuus on 2 m*1 m*2 m ihan miten tahansa käänneltynä sekä sukupuoleen katsomatta, ja jotka söivät aina aamupuuronsa, sekä kaikkien muiden puurot.

Näillä painijoilla on tarttuvia iskulauseita, kuten "MITÄÄÄÄ!!!!???" ja "SILLÄ EI OLE VÄLIÄ MITÄ SINÄ AJATTELET!!!".

Heillä on aina päällä vihanpitoa joidenkin painijoiden kanssa, ja toisten painijoiden kanssa taas muodostetaan liittoja näitä muita painijoita kohtaan.

Tärkeintä koko hommassa ei painiminen, vaan show-meininki eli näyttävät painiliikkeet, liioitellut eleet ja yleisön huudattaminen.

Nyt te varmaan kuvittelette että it-ammattilaiset ovat kuin vapaa-painijat. Mutta erehdytte taas: Tietokoneohjelmat ovat vapaapainijoita. It-ammattilaiset ovat kehätuomareita.

Tiedättehän te tyypin: liian tyhmä yliopistoon mutta liian fiksu mielestään putkimieheksi; liian nopea liikkeissään Dressman-mainoksiin, mutta ei tarpeeksi nopea jääkiekkoilijaksi; liian ruma gigoloksi, mutta liian hyvännäköinen rumien ihmisten mallitoimistoon.

Sellainen hontelo tyyppi, jolta vapaapainijat aina lapsena söivät aamiaispuuron, ja joka kuvitteli että nyt, nyt viimeinkin hän on se joka määrää.

Kukaan ei ikävä kyllä kertonut hänelle että hänestä tulee (tai siis hän jatkaa edelleen hyvin alkanutta olemassaoloaan tällaisena) koominen sivuhahmo.

Yleisö vihaa häntä, koska hän keskeyttää hyvän matsin, ja vapaapainijat käyttävät häntä lyömä-aseena jos tuolit loppuvat kesken.

Kuvitelkaa nyt että olette kehätuomari.
Molemmilla puolilla rinkiä on useamman metsätyökoneen massan, voiman, ja koneiden sisällä istuvien kuskien mystisyyden, omaava vapaa-painijaryhmittymä, joiden välejä voisi kuvailla termeillä "kuin cheddar juustoraastimelle", "kuin joulu sialle", ja kaikkien suosikki, "kuin Britney Spearsin uuden sinkun julkaisu Tuska-festivaaleilla".

Kuvitelkaa seuraavaksi, että menette näiden ryhmittymien keskelle, ja sanotte "no niin...miehet?...anteeksi, miehet ja yksi nainen: tahdon että tästä tulee reilu peli. Muistutan että minulla on pilli, enkä pelkää käyttää sitä. No niin, voitte alkaa".

Kuvitelkaa seuraavaksi että kaikki hyökkäsivät kaikkien kimppuun heti kun sanoitte "no". Kuvitelkaa että olette siinä keskellä, ja yritätte saada lihavuoren pysähtymään hetkeksi, että saatte sanottua lauseenne loppuun, ja yritätte epätoivoisesti puhaltaa pilliinne, mutta kukaan ei kuule mitään lihan mäiskeen keskellä.

Sellaista on it-ammattilaisen arki ja sitä minä harrastin koko alkuviikon.

2. Betsy on poissa.

Viime maanantaina hän ei vain enää käynnistynyt, vaikka kokeilin mitä.

Hän ehti olla keskuudessamme vain vuoden, kaksi viikkoa ja kolme päivää.
Ainoa lohtu on että digiboksin vuosissa tuo oli ainakin 30 vuotta.

Vein Betsyn takuuhuoltoon, josta saamassani kuitissa annettin ymmärtää että todennäköisesti tämä oli ihan turha keikka, minun pitäisi hävetä että rasitan huoltoa näin, ja luultavasti kaikki oli ihan vaan minun syytäni.

En yhtään ihmettele: ystäväni mukaan näissä tapauksissa epäillään aina ensimmäisenä lähisukulaisia (hän kuuluu siis kategoriaan "hauskempi kuin minä mutta ei pidä blogia". Omien sanojensa mukaan hänellä ei ole "aikaa tapettavaksi", sillä hänellä on liikaa ihmisiä tapettavaksi. Ihmettelen aina miksi hän jättää tuosta kohdasta heittomerkit pois, mutta kun kysyn Igorilta, niin hän vain vastaa että "siberia opjetti hjuumorimjieheksi", ja hytkyy naurusta tatuointineen ja arpineen todella hassusti).

Joitain voi ihmetyttää tunnesitoumukseni digiboksiini. Kohtelen tunteitani kuin leipäpussia; otan tarvittavan määrän käyttööni, ja loput suljen tiukasti pussiin ja laitan ne pois pakkaseen. Tarvittaessa otan esille kylmästä leipää sulamaan, ja käytän ne. Toisinaan unohdan leivät pakkaseen, ja kun törmään niihin myöhemmin, en enää pysty erottamaan jään ja homeen välistä tarkalleen mitä ne ovat, ja mihin tarkoitukseen.

Lisäksi tunteista vitsailu on parasta mitä on tapahtunut sitten valmiiksi viipaloidun leivän.

Älkää ymmärtäkö väärin, on minulla muutakin elämässäni kuin digiboksini Betsy, mutta...Farscape-boksi tuntuu aika kovalta maatessaan vieressäni sängyllä, ja Cthulhu nyt vain haluaa ajaa minut hulluksi.

Siksi Betsy oli niin tärkeä minulle: lämmin, neljältä kanavalta yhtäaikaa tallentava ja suriseva.

Lepää rauhassa, vanha ystävä.

3. Elämä EI ole ihanaa.

Kuten Al Bundy aikoinaan totesi: "It's not a wonderful life, it's a stinking life!".

Jonkinlaisena armonlaukauksena edes nupullaan olleelle optimismin rikkaruoholle näyttää siltä, että ymmärsin aikoinaan "saat palkankorotuksen marraskuussa"-lauseen väärin (johtuen jostain hämärästä syystä saan kuun palkan aina kuun lopussa eli lokakuun palkan lokakuun viimeisenä päivänä, marraskuun palkan marraskuun viimeisenä päivänä jne.).

Sain nimittäin palkkakuittini jo etuajassa, ja siinä ei näkynyt palkankorotusta ja kiitos verotuksen, tuskin palkkaakaan.

En voi olla pohtimatta että saako tuolla jossain pikkupiru sarvet aina kun minua potuttaa?