Väliin henkilökohtaista, osa LXXXVI

Kokeillaan tällä kertaa jotain uutta. Vastaan tässä blogin ulkopuolella minulle esitettyihin kysymyksiin.

1. Paljonko kello on?

- Olipas filosofisen kiehtova kysymys, sillä paljonko kello oikeastaan ON? Niin monet ottavat kellon itsestäänselvyytenä, mutta kukaan ei koskaan kysy mikä sen arvo meille oikeastaan on. Tuo on itse asiassa jossain määrin schopenhauerilainen kysymyksen asettelu, sillä se itsessään jo sisältää vastauksen: kellon on oltava paljon, sillä muutoin sillä ei olisi arvoa ollenkaan ja kysymys olisi siis täysin turha esitettäväksi.

Kello on siis paljon.

2. Miten seurustelu-jutut etenee?

- The New York Times julkaisi äskettäin artikkelin "Walt Disney expert uses sciende to draw boy viewers".

Kelly Pênan johdolla ryhmä antropologeja tutkii mitä 6-14-vuotiaat pojat haluavat. Tarkoituksena on saada tarvittavaa tietoa Walt Disney Companylle uutta media-ohjelmistoa varten.

Tytöille on tarjolla Hannah Montana, Helinä-keiju ja Disneyn Prinsessa-sarja, kun taas poikiin vetoavia brändejä ovat olleet vain Pirates of the Caribbean, Cars ja Toy Story, jotka kaikki ovat tällä hetkellä tauolla.

Markkinatutkimuksen mukaan 6-14-vuotiaat pojat vastaavat maailmanlaajuisesti n. 50 miljardin ostovoimaa, joten Disney on hyvin kiinnostunut heistä (tuo kuulosti jotenkin omituiselta...äh, nauroitte sille kuitenkin).

Tähän mennessä on jo selvinnyt, että pojat arvostavat suuresti mm. päähenkilöä joka yrittää parhaansa mukaan kehittää kykyjään ja saavuttaa tavoitteensa, vaikka ei siinä onnistuisikaan lopulta, kuten Aaron Stone samannimisessä sarjassa.

Eli houkutellakseni 6-14-vuotiaita poikia...lukijoiksi...blogiini, minun täytyy ylläpitää kuvaa siitä, kuinka yritän parhaani mukaan kehittää itseäni ja saavuttaa tavoitteenii treffailussa.
Kunhan vain ensin selviää mikä se on.

3. Eihän tuo tukka niin kauhea ole niin kuin aina sanot?

- Olen saanut selville mistä nykyisen tukkani malli on saatu:



Tämä selittyy sillä, että varsinaisen kampaaja-parturini poikaystävä hyräilee aina hempeitä rakkauslauluja, ja jos radiosta tulee Eros Ramazzottin kappale, laulaa sen mukana (tiedän, mutta menkää itse sanomaan siitä tyypille, joka heiluttelee teräviä esineitä korvanne juurella JA näyttää siltä että ei ota hyvin vastaan rakentavaa kritiikkiä lauluäänestään).

Ilmeisesti Righteous Brothersin tukkamuoti teki niin suuren vaikutuksen, että kaikki jotka istuvat tuoliin ja sanovat "kyllä" kysymykseen "siistitään?" saavat "siistin" kampauksen 1950-luvulta.

Tosin kai pitäisi olla kiitollinen, sillä jos hän pitäisi tuoreemmasta musiikista, voisin näyttää tämän bändin solistilta:



Pointti kuitenkin on, se että tahtoisin siis kampauksen, jossa tukkani olisi suunnilleen yhtä peittävä kaikkialta, eikä päähänsopivan tuotantotehokkaan talousmetsän malli suhteessa 1:10 000.

Kuulitteko 6-14-vuotiaat pojat? Minulla on tavoite.

4. Etkö voisi olla jo haukkumatta (pun unintended) koiria koko aikaa?

- Ensinnäkin koiria olen dissannut vain pariin otteeseen, kun taas esim. Salattujen elämien käsikirjoittajista olen vitsaillut huomattavasti tasaisempaan tahtiin. Silti kukaan ei ole hermostunut siitä. Herättää kysymyksiä, eikö?

Toisekseen sanon nyt saman kuin pikkusiskoni koirille aina kun tulen heille kylään: hei, ei hypitä nenille, nartut.

5. Ihan niin kuin et kirjoittaisi yhtä pitkävetei---pitkiä juttuja kuin ennen?

- Palattuani takaisin entisiin hommiini olen joutunut tekemään oikeasti töitä, joten aikaa ei ole enää entiseen malliin kierrellä ja kaarrella ja keskellä tekstiä tehdä U-käännös.

Lisäksi olen tietoisesti alkanut miettimään "juu, tietenkin tuo voisi olla hauska irtovitsi, mutta palveleeko se tekstiä?".
Minusta on kai tullut vanhemmiten enemmän Simon Cowell kuin Paula Abdul, kun en jaksa enää antaa jokaiselle huumoripläjäykselle mahdollisuutta.

Lupaan kuitenkin parhaani mukaan yrittää kehittyä Randyksi.