Lentävät lautaset Helsingin yllä, osa 2

Sillä välin kun Suomen omat päättäjät kiistelivät miten toimia edelleen Helsingin yllä viipyvän lentävän lautasen kanssa, muut maat reagoivat kukin omalla tavallaan.

Useimmat olivat sitä mieltä, että ottaen huomioon Suomen geopoliittisen ilmastonmuutostyön sekä historiallis-matemaattisen sijainnin leveysasteilla, unohtamatta kuitenkaan pituusasteita, on suhteellisesti ottaen erinomaisen tärkeää havainnoida mikä lopputulema tulee olemaan, siis lopulta.

Harvemmin oli yhtä kaunosanaisesti sanottu "Miten niin meidän ongelma? Ketkä me? No habla finlais".

Maailmassa oli kuitenkin yhä valtioita, joilla oli oma näkemys aiheesta.

Toisen tällaisen valtion katsantokulma voitiin kiteyttää kultaiseen sääntöön: "se kenellä on kulta, määrää säännöt, ja se jolla on ladattu ase kädessään, saa ottaa muidenkin kullan".

Toisen taas...no lyhykäisyydessään se oli "crash, boom, pam, poks, ylivertaiselle aseteknologialle iso kiitos!"

Kumpikin kuitenkin ymmärsi että on helpompi saada anteeksi kuin lupa johonkin.

Senpä vuoksi molemmat mahti-valtiot lähettivät parhaimmat sotakoneensa kohti Helsinkiä ja muualta tullutta vierasta, ainoana ohjeena tulittaa kaikella mahdollisella kunnes lentävä lautanen tunnettaisiin nimellä "lentävä siivilä".

Jotain omituista kuitenkin tapahtui mitä lähemmäksi tuhon välineet pääsivät. Niiden tehot alkoivat heiketä, ja mitä lähemmäksi ne kohdettaan pääsivät, sitä heikommiksi ne tulivat. Aivan kuin niiden aiottu uhri olisi ollut tietoinen niiden aikomuksista ja puolustautui niitä vastaan.

Lopulta ne olivat niin tehottomia että kynnelle kykenevät joutuivat kääntymään takaisin, ja ne jotka olivat jo liian pitkällä, pääsivät kokemaan miltä tuntuu yrittää tehdä U-mutkaa kivireessä joka kulkee rasvattua alamäkeä.

Kaiken aikaa lentävä lautanen, paremman sanan puutteessa, oli.

Monet alkoivat jo uskoa että ehkä mitään ei tapahdukaan; ehkä lentävä lautanen on aikansa tuossa varjostamassa maanpintaa, ja karkoittamassa lokit, ja sitten se häipyy.

Sitten viesti saapui.

Jatkuu...