Dialogeja joita tahtoisin kuulla: Sananen sponsoreiltamme, osa II

- Eläinlääkärin työ on varmasti todella mukavaa, Annasatu. Mikäs sinusta tulee isona Kari-Olli?
- Ajatuspoliisi.
- ...Ajatuspoliisi. Mitäs se sellainen ajatuspoliisi oikein sitten tekee?
- Ajatuspoliisi ei tee mitään muuta kuin lukee vaan kaikki päivät internetissä olevia juttuja.
- Ei kai se---
- Opettaja kuuntelee nyt loppuun. Ajatuspoliisi lukee kaikkien muiden ihmisten kirjoituksia netistä, ja laittaa muistiin mistä ajatuksista se ei tykkää. Kun ajatuspoliisilla on tarpeeksi nimiä kasassa, se alkaa tekemään kotikäyntejä.
- ...Miksi ajatuspoliisi tekisi kotikäyntejä?
- Opettajalla näköjään silmälasit ei oikeasti tee viisaaksi. No tietenkin sen takia, että pahikset viedään aina kaikissa tv-sarjoissa poliisiasemalle sen jälkeen kun niiden kotiin on ensin menty potkimalla ovi sisään ja niille on laitettu käsiraudat.
- Mitä näille...pahiksille sitten tehdään?
- Tietenkin ne laitetaan oikeuteen, jossa ihmisille esitetään aivojen kuvia ja kysytään että mihin kohtaan aivolohkoa niitä sattui kun ne luki näitten pahisten kirjoittamia juttuja.
- Ai...ja miten näitä rikollisia sitten rangaistaan?
- Koska ne ei osoittaneet minkäänlaista katumusta tuottaessaan näitä juttuja, ne laitetaan kärsimään rangaistusta toimimalla joka päivä viiden tunnin ajan teksti-tv-chatin juontajina. Sitten loppuajan ne on pienessä kopissa ja kirjoittavat Reginaan naisten unelmia-novelleja. Rahat ne joutuu luovuttamaan ajatuspoliiisille joka ostaa koko rahalla velliä.
- Velliä?
- Ei kai kukaan jaksa netistä lukea juttuja ilman velliä?
- Tarkoitatko...?
- Kyllä, macchiavelliä.

MACCHIAVELLI - SITÄ JOKAINEN TULEVAISUUDEN RUHTINAS NAUTTII!

Monologeja joita tahtoisin kuulla: Sananen sponsoreiltamme

"Alus tuhoutuu kymmenen, yhdeksän, kahdeksan, seitsemän..."

Kaikki tuntevat ääneni, mutta kukaan ei tiedä mikä sen salaisuus on.

Hei, olen Helen Rain ja paljastan sen teille nyt.

Toisin kuin monet kuvittelevat, en aloittanut uraani äänenä joka ilmoittaa aluksen itsetuhosta. Pikkulapsena olin kuin kuka tahansa pikkutyttö: haaveilin yhtenä päivänä olevani prinsessa, toisena eläinlääkäri ja kolmantena kotiäiti.

Minusta ei kuitenkaan tullut mitään noista. Kasvaessani huomasin kuinka ääneni on vahvin osa-alueeni, joten pyrin kehittämään sitä laulutunneilla.

Ikävä kyllä laulunopettajani sanoi että vaikka ääneni oli kirkas ja selkeä, en koskaan kyennyt ilmaisemaan sen kautta minkäänlaisia tunteita. En siten koskaan olisi voinut kohota karaoke-illan voittajaa korkeammalle esiintyjän urallani.

Olin pettynyt, mutta tiesin että Jumalalla oli suunnitelma varalleni, joten en antanut tämän lannistaa itseäni.

Hain erilaisiin ääninäyttelijän töihin, mutta ilman virallista näyttelijäkoulutusta näitä töitä oli mahdoton löytää.

En häpeä myöntää että hetken kokeilin jopa seksipuhelin-linjoilla työskentelyä, mutta asiakkaat valittivat sitä kuinka jopa "munasta" puhuessani kuulostin siltä kuin olisin kertonut omeletin valmistamisesta.

Sain siis potkut, mutta näin jälkikäteen ymmärrän että se oli korkeamman johdatusta.

Heti seuraavana päivänä nimittäin hain opiskelemaan journalismia ja tiesin lopultakin löytäneeni tieni onneen.

Opettajani olivat jopa hämmentyneitä siitä, kuinka kykenin välittämään tiedon siitä kuinka 19 leikkikoululaista on kuollut mitä hirvittävimmällä tavalla onnettomuudessa samalla äänensävyllä, jolla kerroin eläintarhan gotlanninponien saaneen bio-passit.

Tehdessäni tätä työtä minulle tehtiin tarjous josta en voinut kieltäytyä, oikea toiveideni täyttymys: tahtoisinko tulla työskentelemään yritykselle, joka tuottaa monikansallisten yritysten aluksille monitoreista kuuluvat tietokone-ilmoitukset?

Lopultakin tiesin mitä Herra oli suunnitellut varalleni.

Nyt, näin monen vuoden jälkeen, saavutettuani unelmani, mietin toisinaan millä jaksoin kaikki nämä vuodet?

Sitten tajuan että kaiken aikaa mukana on ollut uskoni ja Sihi-Pop©-juoma.

Olkoon kyse sitten sen ilmoittamisesta, että aluksen itsetuho alkaa kymmenen sekunnin kuluttua tai että huippuvaarallinen bio-näyte on paennut, minkä vuoksi kaikki biologinen elämä puhdistetaan aluksen sisältä, voin luottaa siihen että Sihi-Pop©-juoman avulla ääneni jaksaa.

Toisinaan minulta kysytään, mikä motivoi minua työssäni eniten?

Voin valehtelematta sanoa että ensimmäinen on tieto siitä että sielut pääsevät Herransa tykö.
Toinen on se, että nämä sieluparat eivät ehkä koskaan pääse enää maistamaan Sihi-Pop©-juomaa.

Mutta samalla iloitsen siitä, että ehkä joku heistä ehtii ääneni kuultuaan evakuointi-alukseen, ja selviää näkemään toisen Luojan heille suoman päivän ja nauttimaan Sihi-Pop©-juomasta.

Kunnes siis kuulette ääneni, luottakaa Herraan ja Sihi-Pop©-juomaan.

Kuulemiin ja hyvää päivänjatkoa.

Dialogeja joita tahtoisin kuulla: So you think you're funny

(Tämä idea on napattu Piattan blogi-kirjoituksesta huhtikuulta. Tarkoituksena on siis kirjoittaa juttu, joka on komediallinen ja keskeisenä tapahtumapaikkan tulee olla teltta rockfestivaalien leirintäalueella, ja mittaa tekstille saa olla enintään neljä sivua.

Tykkäsin ideasta, mutta koska minulla ei ole kunnianhimoa, huumorintajua tai jännetuppitulehduksetonta rannetta, en saa aikaiseksi yhtä hauskaa, valmista tai kliseistä vapaata tarinaa kuin hän.

Lukekaa siis se mieluummin kuin tämä. Hus. Menkää jo.)

I Näytös
------------
- Huomentapäivää, mitäs teille saisi olla?
- Tultiin ostamaan pojalle festaritelttaa.
- ...päivää, telttaa joo....
- Ai että festaritelttaa? No eihän se ole mies joka festareilla hotellissa yöpyy! MIllaista olitte ajatelleet?
- ...no sellaista hyvää...
- Ei mitään turhan kallista, mutta pitää olla kuitenkin sen verran hyvä että kehtaa leiriytyä ja kestää säätä.
- No sellaisiahan meillä pelkästään on, ei mitään muuta kehdattaisi tarjotakaan, heh heh. Katsotaan nyt vaikka tätä mallia.
- Mikäs se tämä malli on, kovin näyttää hepposelta.
- Tämä onkin uusinta uutta idän ihmemaista: ohutta kangasta, mutta kestää kelillä kuin kelillä eikä lähde lentoon vaikka tuuli yltyisi nollasta sataan alle 10 sekunnissa.
- Jaa, mitenkäs se sitten menee kiinni maahan?
- Telttakepit ovat karkaistua adamantiumia, joten varmasti kun maahan kerran isket, niin siellä ovat ja pysyvät eivätkä irti lähde ennen kuin itse vedät.
- Mites nämä langat vai mitkä lie, kestävätkö ne kovaa kulutusta?
- Näissä on takuu joko 2 vuotta tai sitten viidet festarit.
- ...kuulostaa ihan ok:lta....
- Vaan kovin on kallis, ihan vaan yksiä festareita varten...
- Tämä pitääkin miettiä sijoituksena. Oikein käytettynä ja huollettuna kestää isältä pojalle, ja eihän sitä tiedä vaikka tällaisessa laitettaisiin alulle se pojanpoikakin, heh.
- Hmmm. Olisiko teillä mitään käytettynä, ei sitä oikein viitsisi laittaa noin paljon rahaa ensimmäiseen festaritelttaan...
- Toki toki. Tässä olisi justiinsa käytettynä tullut, oikein hyvässä kuosissa vielä oleva teltta. Sen omisti festareilla kiertänyt rokkari, jonka ei juuri koskaan tarvinnut nukkua omassa teltassaan.
- Tämähän se näyttää oikein hyvältä ja sopii ensimmäiseksi teltaksi. Saanko kokeilla miten vetoketju liikkuu?
- Tietenkin, eihän sitä jumittuvaa vetoketjua missään nimessä festareilla voi olla, jää vielä sormet tai muuta väliin, heh.
- Hyvinhän tuo tuntuu liikkuvan ja näyttää nauhatkin vielä olevan kunnossa, eiköhän me oteta tämä. No poika, sano sinäkin nyt jotain.
- ...joo, oikein hyvä on, otetaan vaan...

II Näytös
-------------
- Ostiko sun faija oikeasti sulle festariteltan?
- No kun se välttämättä halusi...
- Okei. Kun me päästään festarialueen leirintäalueelle, niin ihan vaan oman hyväs vuoksi et mene kertomaan kenellekään että sun faija osti sun festariteltan.
- Miksi?
- Okei kato nyt. Tosi kovat äijät ei asu pappa betalade-teltoissa, vaan ne on itse ommelleet ne perunasäkeistä ja muovipusseista ja maalanneet ne joka kelin kestävillä maaleilla vihreäksi, tai mihin väriin niillä nyt riittikin rahat, ja sit ne on itse takoneet tettakeppinsä ja tehneet telttanarut omasta heviletistään.
- Ai jaa...
- Okei, jos sä nyt menet kato kertomaan kaikille, että sun teltta on kaupasta, sä et ole yks kovista äijistä, vaan niistä tyypeistä jotka salaa kuuntelee Novaa korvalapuilla.
- En mää...
- Kato sää et voi olla vaan jokotai, ac/dc, strum und drang. Sä joko oot tai sitten sä et ole oikee festaritelttailija.
- Joo, kyl mä tiedän...
- Mä kato sanon tämän vaan sun omaksi parhaakses. Ne haistaa tuolla festareilla tehdasvalmisteisen ompeleen hajun.

III Näytös
--------------
- Eii-ii helkutti! Mitä mun silmät näkee? Mitä mun silmät näkee?!
- ...anteeksi?
- Se kysyi mitä sen silmät näkee, etkö sä kuullut?
- Niin, se kysyy.
- Hei, me ei tahdota mitään ongelmii, me vaan pystytetään meidän telttaa...
- Nii-in, teidän telttaa! Mutta mitä telttaa? Siis mitä telttaa?!
- ...tätä telttaa..?
- Yy-yrität sä olla hauska? Yritätsä olla hauska! Yritätsä olla hauska?!
- Niin, yrittää olla hauska.
- Niin, olla hauska.
- Sii-is, TEHDASvalmisteista telttaa! TEHDASvalmisteista telttaa? Mun teltan viereen!?
- Me voidaan kyllä mennä muualle, ei tässä mitään hätää.
- Hei mitä täällä tapahtuu taas?
- Moii-i kulta! Opetan tässä vähän tapoja! Siis mä haistan tehtaassa tehdyn ompeleen noiden teltasta! Tehtaassa tehdyn ompeleen?!
- Se opettaa tapoja.
- Niin, opettaa tapoja.
- Etkö sä nyt voi antaa noiden olla? Mitä sitten jos se ei ole niiden itse tekemä? Mitä jos ne ovat ensimmäistä kertaa festareilla teltan kanssa?
- Heii-i! Mun ITSETEKEMÄNI teltta ei kosketa samoja neliömetrejä kuin TEHDASvalmisteinen teltta!
- ...me tästä lähdetään tuonne.
- Joo, me ei haluta olla ongelmaksi.
- Juu-ust! Parempi että lähdette vetämään!
- Parempi lähteä vetämään.
- Niin, parempi vetää.
- Mä olen kauhean pahoillani mun poikakaverin ja kavereiden vuoksi, ei ne yleensä ole tollasia.
- ...ei se mitään...
- Äkkiäkös me uus paikka löydetään.

IV Näytös
--------------
- Tää vaikuttaa oikein hyvältä paikalta, jäädään tähän.
- ...yksi keppi taisi pudota...
- Mä en ainakaan aio mennä enää koskaan ton jätkän etäisyydelle, sillä taitaa olla käsittelemättömiä festariteltta-ongelmii. Mennään sitten vaikka kolmella kepillä tai tehään oma.
- Hei, anteeksi, teiltä taisi äsken tippua tämä kun lähditte niin kiireellä.
- ...kiitos...
- Mä olen vieläkin kauhean pahoillani, mä ymmärrän kyllä ettei kaikilla voi heti olla itsetehtyjä festaritelttoja.
- Ei se mitään, ton isä pakotti sen ostamaan tän, muuten se olis tehny tän ite. Se on tosi hyvä käsitöissä.
- Ai sori, mä en tiennyt.
- ...ei se mitään...
- Eii-ikä! Mitä mä näenkään! Mitä mä näenkään?!
- Mitä se näkeekään?
- Niin, mitä näkee.
- Onn-nko se todellakin herra tehdasvalmisteinen teltta, joka yrittää nyt iskeä mun naista? Onko se todellakin! Onko se todellakin?!
- ...itseasiassa ei....
- Sä ylireagoit taas--
- Naii-inen vaietkoon festareiden leirintäalueella! Mä olen saanut tarpeeksi tosta tyypistä! Olenko mä saanut todellakin tarpeeksi tosta tyypistä?!
- Onko se saanut tarpeekseen?
- Niin, onko saanut.
- Niinku mä sanoin, me ei haluta mitään ongelmii--
- Suu-u kiinni! Nyt tämä selvitetään lopullisesti! Ai että me selvitetään tää lopullisesti?!
- ...öööh, en tahdo tapella....
- Huoo-omio kaikki! Täällä selvitetään nyt välit festariteltta-tyyliin! Kaksi telttaa tulee sisään festareiden leirintäalueelle, vain yksi teltta jää festareiden leirintäalueelle!
- Kaksi telttaa tulee, yksi jää.
- Niin, mitä se sano.
- Noo-o niin, herra tehdasvalmisteinen teltta! Säännöt on seuraavat: teltat puretaan, ja sen jälkeen ne pystytetään ja vetskari laitetaan kiinni! Se joka kasaa nopeammin, on voittaja ja saa jäädä leirintäalueelle!. Se joka on hitaampi, saa yöpyä hotellissa!
- ...ei kuulosta niin kauhealta...
- Haa-ah! Ne on jo niin täynnä herätysjuhliin tulleita, että ainoat vapaat paikat on tanssi/ruoka-ravintolan yläpuolella! Sä et halua kuulla viimeisenä asiana illalla ja ensimmäisenä asiana aamulla suomitangoa ja tekohampaiden loksuntaa! Nyt aloitetaan!
- Hyvä hyvä, laita se teltta pystyyn.
- Niin, teltta pystyyn.
- Hei mikä sulla oikein on!? Sä aloitit niin hyvin!
- ...vetskarinreuna on revennyt, en saa kiinni...
- Jaa-a, eihän mulla näköjään oo tässä mitään kiirettä! Et saa edes tehdasvalmisteista telttaa pystyyn! Edes tehdasvalmisteista telttaa?!
- Edes tehdasvalmisteista telttaa.
- Niin, tehdasvalmisteinen teltta.
- ...anna äkkiä hiuksia..!
- Öh, okei, tuossa on...
- ...anna äkkiä kuusenneula...!
- Tuossa on, mut miten sä muka...
- Haa-ah, kukaan ei pysty neulomaan noilla! Siis kuka muka osaisi neuloa noilla! Siis kuka muka pystyisi neulomaan noilla!?
- ...jos hiuksia on vahvistettu hoitoaineilla, ja teltan kangas on jo lähtökohtaisesti niin heikkoa että ratkeaa, kuusenneula kykenee tekemään siihen reiät ja loppu on vain kiinni sormentaidoista...
- Ää-lä viitsi, hiuksia voisi vahvistaa vain värjättyjen hiuksien hoitoaineet! Mun kulta on aito brunetti! Eikö mun kulta olekin aito brunetti!?
- Aito brunetti on.
- Niin, aito on.
- Joo-ten, vaikka tää onkin ollut hauskaa, sä voisit nyt kerätä suosiolla--Mitä! Mitä?!
- ...noin, nyt vetskari meni kiinni. Taisin siis voittaa...
- Heei! Sähän sait sen ommeltua kiinni! Sä voitit!
- Kuu-ulta! Etkö sä sanonut että sä olet aito brunetti! Etkö sä sanonut!?
- Sanonut että on aito brunetti.
- Niin, aito brunetti.
- Kuules "kulta", mussa taitaa olla paljon mitä sä et tiedä, etkä tule koskaan tietämään. Varsinkaan koska sä joudut nyt poistumaan hotelliin. Ja ilman mua.
- Muu-utta kulta! Kulta! Kulta?!
- Ja voit jättää telttasi muuten tänne. Mä voin ottaa sen haltuuni. Veikkaan että mulla sille löytyy käyttöä.
- ...öh, kätenne on tainnut eksyä minun...hyvänen aika....

Jälkinäytös
-----------------
- Huomentapäivää, mitäs teille saisi olla?
- Päivää. Ajattelin että kun nuorimmainen on ensimmäistä kertaa festareille menossa, että ostetaan festariteltta.
- Sehän on hienoa kun ajattelette jälkikasvun parasta. Saanko suositella jotain? Meillä on nimittäin käytetty teltta, jonka omisti festareita kiertänyt rokkari. Se ei ole kulunut juuri ollenkaan. Ja olen kuullut että hän tai kukaan mukaan sen omistanut ei ole joutunut nukkumaan siinä...

Missä työ on?

Meidän tulee ottaa käyttöön kirjaroviot, mikäli tahdomme selviytyä.

Innokkaimmat teistä ovat jo nyt kasaamassa pihakeinun alle Valittujen Palojen kirjavalioita ja yrittämässä sytyttää kokon iskemällä puutarhakivetyksiä toisiinsa kipinän toivossa.

Teille vähemmän ehdotuksille alttiille tarjoan selityksen ehdotukseeni.

Toisin kuin luullaan niissä porukoissa, jossa Vartiotornia pidetään ykkösmediana kun halutaan ajanmukaista faktaa tärkeimmistä maailmantapahtumista, yhteiskunta ei ole paikka jossa suuriman osan ajasta vievät esi-aviollinen seksi, rock'n'roll, lantioiden heiluttaminen kävellessä ja Harry Potter-kirjamaratonit.

Itse asiassa tärkeintä on työ.

Useat eivät pidä siitä, jotkut rakastavat sitä ja savolaisille se on taannut loputtoman selittelyn aiheen siitä mitä he oikein tarkoittavat sanoessaan hommien raskautta valittavalle pullamössö-sukupolvelle "työ ette vuan tiijä mitä oikee työ on, työ senkin nulikat".

Yhteiskunta on kehittynyt siinä määrin että heikoimmista jäsenistä pyritään pitämään huolta, eikä seurata vain vierestä mitä jännää darwinismi tällä kertaa mahtaa tarjota.

Ruokahuolto siis yleensä toimii, vaikka maailmalla pelätäänkin ruokakriisiä.

Enemmän minusta kannattaisi olla pulassa työpulasta. Enkä nyt tarkoita työttömyyttä, sillä jos ihmisillä ei ole muuta tekemistä, opetelkaa vaikka cobol-ohjelmoijiksi niin varmasti saatte hommia.

Tarkoitan sitä että työt, siis suomeksi sanottuna tekeminen, on loppumassa.

Nykyinen yhteiskunta suosii tehokkuutta mahdollisimman pienillä kustannuksilla.
Tämä tarkoittaa sitä että jos työ aiemmin vaati kolmen ihmisen työpanoksen, se vaatii nykyään vain kahden ihmisen tai yhden humanistin työpanoksen. Jos ei muuten, niin sitten humanisti itkee ja tekee.

Lopputuloksen meillä on enemmän tekijöitä kuin töitä.

Ihmiskunta on sananmukaisesti maalaamaassa itseään nurkkaan tehokkaasti ja taloudellisesti, vain huomatakseen nurkkaan jouduttuaan että ei ole enää tekemistä.

Miksi työn loppuminen olisi pahempi kuin ruuan loppuminen?

Jokaisen itseään ja peilikuvaansa kunnioittavan, enemmän tai vähemmän suljetun valtion johtajaksi pyrkivän henkilön tulee kysyä itseltään onko parempi että kansa kuolee nälkään vai tylsyyteen?

Jos porukalla on tekemistä, niin se fakta että äsken kaivamaasi ojaa uudestaan täyttänyt kanssatoverisi kuolee nälkään on pientä sen verralla, että hei, pääset kaivamaan kaverillesi haudan ja sinulla on lisää töitä, jippii!

Jos porukalla ei ole tekemistä, niin se fakta että vieruskumppanisi kuoli juuri nälkään on sopiva syy alkaa harrastaa sen hetkisen valtiojohdon kannalta epäterveellistä liikehdintää, prkle!

Maailmanhistoria olisi huomattavasti erilaisempi, jos 10 000 palan palapelejä olisi jaettu tyytymättömille kansalaisille sen sijaan että kehotettiin heitä syömään leivonnaisia.

Ainoa tapa ratkaista työtilanne on siirtyä palvelu-yhteiskuntaan.

Ihmisillä olisi yksi ammatti, jossa he olisivat hyviä. Toiset ihmiset tarvitsisivat heidän palveluksiaan, ja maksaisivat niistä. Koska kaikki siis tarvitsisivat toistensa palveluksia, kaikille olisi töitä.

Ainoa haittapuoli, jos nyt sellaisia välttämättä on pakko kaivaa esille, olisi se että tällainen yhteiskunta ei kestäisi oma-aloitteisuutta. Yhteiskunta määräisi henkilöille työn, tai sitten he saisivat valita sen itse, ja pysyisivät siinä koko elämänsä.

Tämän vuoksi ensimmäisenä meidän tulisi polttaa kaikki tee-se-itse-oppaat ja "tyhmyrin opas..."-kirjat. Tämän tehtävän suorittaisivat Viralliset Kirjankokoajat®, jotka keräisivät kirjat Virallisille Kirjanpolttajille®, jotka huolehtisivat epäterveellisen kirjallisuuden hävittämisestä.

Samoin Viralliset Internet-tarkkailijat® poistaisivat internetistä kaikki Wikipedian sivut ja opaste-sivut, sillä ne sisältävät Virallisen Järjestelmän Vastaista Materiaalia.

Voisihan tuo vaatia hiukan totuttelemista, mutta [LOPPU POISTETTU VIRALLISEN JÄRJESTELMÄN VASTAISENA MATERIAALINA]

A Game Of You

Omistettu Elanalle, jolla ei lopulta ollut enää syytä jatkaa.
Toivottavasti hän on löytänyt rauhan kaukana peleistä.

- Hei. R.
- Terve. E.
- Kumpi aloittaa?
- Ole hyvä vain.
- Kiitos. Sinä ihastut ensimmäisenä tukkaani, koska se on niin pitkä.
- Sinä pidät silmieni väristä, jota muistuttaa jotain ihailemaasi filmitähteä.
- Pidät pukeutumistani konservatiivisena, mutta et ylivarovaisena.
- Et voi lakata tuijottamasta aniilinpunaista paitaani.
- Viet minut ensimmäisellä kerralla pihvipaikkaan.
- Syöt vain salaattia ja perunoita lautaseltasi.
- Tajuat vasta myöhemmin että se johtuu vegetarismista.
- Jostain syystä et kuitenkaan suutu tästä, vaan kiität "normaalista poikkeavasta" ja hienosta illasta.
- Sanot että seuraavalla kerralla sinä valitset paikan.
- Ensi kerralla menemme kasvisravintolaan.
- Vaivihkaa mainitset ravintolan ulkopuolella että yleensä käyt tällaisissa paikoissa.
- Onnistut näyttelemään viatonta, vaikka pääsi sisällä kiroat tyhmyyttäsi.
- Ilta tulee olemaan onnistunut.
- Sinusta kuoriutuu varsinainen hurmuri.
- Sinä et ole koskaan ole ollut niin viehättävä kuin sinä iltana.
- Kysyt illan lopussa voisitko päästä vielä käymään luonani vessassa ennen kotiisi palaamista.
- Sinä näyttelet empiväsi mutta oikeasti odotit, ja salaa toivoit, jotain tällaista koko illan.
- Päästät minut kotiisi.
- Sinä viettelet minut, ja annan sen tapahtua.
- Olet ensimmäistä kertaa pitkään aikaan onnellinen.
- Sinä uskot viimeinenkin löytäneesi sen oikean elämääsi.
- Jatkamme tällaista kauan.
- Kumpikaan ei uskalla tehdä tai sanoa mitään, mikä voisi rikkoa tämän lumouksen minkä vallassa olemme.
- Lopulta sinä päätät viedä suhteemme uudelle tasolle.
- Et vastustele kun ehdotan yhteenmuuttamista.
- Yllätyt miten hetken sisimmässäsi tunnet epärointiä ehdottaessasi sitä, mutta pian sinut valtaa hyvän olon tunne, joka pyyhki kaiken muun pois.
- Ohikiitävän tunteen ajan tahtoisit vastustella, mutta se on pian ohi ja unohdat kohta sen koskaan olleenkaan.
- Muutamme yhteiseen asuntoon, joka ei ole aivan sellainen unelmien pilvilinna jota lapsena halusit, mutta ne olivatkin lapsuuden haihatuksia.
- Asunnostamme tulee enemmän sinun näköinen, koska uskot että se on oikeutesi koska laitat enemmän rahaa vaikuttaa sisustukseen.
- Kaikesta huolimatta tunnet olosi onnelliseksi, koska olet viimeinkin rakkaasi kanssa.
- Olet iloinen koska et kuvitellut koskaan pystyväsi tällaiseen.
- Sinusta kaikki on hyvin.
- Sinusta kaikki on loistavasti.
- Kohtaamme ensimmäisen ison kriisin.
- Se pelottaa meitä, koska tähän asti kaikki on mennyt niin hyvin.
- Sinä sanot että et ole valmis ottamaan yksin syyllisyyttä niskaasi tapahtuneesta.
- Sinä vastaat että tällaiseen tilanteeseen vaaditaan aina useampi tekijä.
- Järkytyt huomatessasi kuinka helposti suutut minulle.
- Et käsitä miksi olet ensimmäisenä vaatimassa minua tilille tapahtuneesta.
- Pyydät minulta anteeksi.
- Lyöt kaiken leikiksi ja vitsailet kuinka sovintoseksi nyt ainakin tulee olemaan mahtavaa,
- Emme kuitenkaan rakastele sinä iltana.
- Emmekä sitä seuraavinakaan.
- Sinä suljet minut pois.
- Et päästä minua enää sisimpääsi.
- Leikkaat tukkasi, koska mielestäsi se on liian vaikea hoitaa niin pitkänä.
- Alat käyttämään värillisiä piilolinssejä, koska sinusta näkösi on heikentynyt.
- Tunnet, että jokin on muuttunut, mutta et osaa laittaa sormeasi siihen.
- Olosi on outo, aivan kuin olisit sairas sisimmässäsi.
- Alat juomaan, vaikka muut eivät tilaisi mitään.
- Alat katsella muita, vaikka olenkin paikalla.
- Et pidä siitä kun flirttailen avoimesti muiden kanssa sinusta piittaamatta.
- Sinusta olen erilainen ja tavallaan pelottava kun alan juomaan.
- Et halua luovuttaa suhteeni, koska uskot minuun edelleen.
- Vaikka miten pieni ja sinnikäs ääni sisälläsi väittää muuta, suurin osa sinusta edelleen pitää minusta, etkä halua erota.
- Alat herättää huomiota juomisellasi, ja sillä millainen sinusta tulee humalassa.
- Pikku flirttisi alkavat muuttua vakavammiksi ja pidemmälle meneviksi.
- Juomisesi alkaa viedä yhä enemmän aikaasi, ja alat sulkea kaiken muun elämästäsi pois.
- Muut alkavat kiinnostaa sinua entistä enemmän ja pikkuhiljaa hylkäät minut.
- Alkoholi vie lopulta kaiken aikasi, ja alat menettää elämäsi hallinnan.
- Sinä petät minua jonkun yhteisen kaverimme kanssa.
- Et enää erota päivänaikaa juomiseltasi, ja käytöksesi muuttuu kaoottiseksi ja kontrolloimattomaksi huolimatta ajasta tai paikasta.
- Suhteita alkaa kertyä lisää ja uskot että en tiedä niistä.
- Toivot että kukaan ei huomaa juomistasi, varsinkaan oma rakkaasi.
- Jonain iltana vietät aikaa baarissa sen illan seuralaisesi kanssa, toivoen että olen jo sammunut.
- Saavut kuitenkin baariin ympäripäissäsi ja huomaat meidät molemmat.
- Yrität esitellä toisen henkilön vanhana opiskelukaverinasi, joka on tullut käymään kaupunkiin.
- Alat huutaa ikäerosta, siitä kuinka ilmeisesti 6-vuotiaatkin aikoinaan pääsivät opiskelemaan.
- Yrität hiljentää minut.
- Sinä et lakkaa huutamasta ja kiinnittämästä kaikkien huomiota meihin.
- Sinä lyöt minua.
- Anteeksi että keskeytän, mutta nyt olisi taas aika vaihtaa partneria. Teillä kyllä näytti tuota juttua riittävän, mutta tiedättehän te miten nämä ryhmäpikatreffit toimivat? Vähän aikaa yhden partnerin kanssa ja sitten vaihdetaan seuraavaan. Mutta hei, teillähän on toistenne tiedot, eli jos nyt syntyi jotain sutinaa, niin voittehan te jatkaa myöhemmin, eikö juu? Eli jos sinä vaihtaisit tähän pöytään, niin seuraava pääsee tähän istumaan, okei? Kivakiva.
- Huomentapäivää, minä olen T.
- Hei, T. Oletko valmis pelaamaan?

Haiku siitä miksi viime aikoina on ollut hiljaista blogissa

kaikki on hyvin
kerrankin mahtavasti
ei voi kirjoittaa

naurata meitä
universumi tahtoo
minulta jälleen

pellen salaisuus
suru hymyn takana
kipu sisällä

selvä peli siis
universumi sanoo
helppo järjestää

Niin pilvilinna
kuten korttitaloni
rikotaan jälleen

naurata meitä
universumi tahtoo
raunioissani

en kykene
ainakaan vielä
korjaan sydäntä

Antakaa ahneudelle mahdollisuus

Ahneus on saanut viime aikoina tarpeettoman huonon maineen.

Tämä johtuu täysin siitä että ahneus sekoitetaan yleisesti himoon.

Näiden kahden termin yhdistäminen on kuitenkin sama kuin sanoisi että "sosialismi ja kommunismi ovat sama asia" (normaalilukijoilleni) tai että "Kiira Korpi Eevan asussaan ja Kiira Korpi alasti ovat sama asia" (teille googlen käyttäjille).

Mikä on näiden erona? Otetaan esimerkkinä vaikka Aku Ankasta tuttu Roope-setä.

Moni voi luulla että hän on ahne, koska hankkii koko ajan lisää rahaa vaikka hänellä onkin sitä jo useampi fantastiljardi.

Roope ei oikeasti ole ahne, vaan hän himoitsee rahaa; hän on säilyttänyt ensimmäisen kolikkonsa, hän ei säilytä kolikoitaan pankissa vaan tarkoin vartioiduissa holveissa ja hän rypee kolikoissa.

Vaihtakaa sanan "kolikoita" tilalle "internet-porno" ja meillä on eksentrisen maxi-miljardöörin esikuvan sijaan todella kieroutuneen persoonallisuuden oppikirja-esimerkki (lisäksi opitte että mikä tahansa on sairasta vain, jos köyhät harrastavat sitä).

Sitä on himo.

Onko ahneutta sitten se, kun amerikkalaisen Merrill Lynch-pankin toimitusjohtaja John Thain kalusti uutta toimistoaan mm. 28 000 dollarin verhoilla? Siis samanaikaisesti kun pankki pyysi tukea Yhdysvaltain hallitukselta ja irtisanoi tuhansia työntekijöitään?

Ei, se on vain tyhmää.

Bling-blingin käyttäjät eli Pirkko-pojat eivät käsitä, että sinä hetkenä kun pukivat korun, jota yksikään tajuissaan/ ei aseella uhattu/ järjissään oleva nainen ei käyttäisi, tai he hankkivat koreamman toimiston kuin heidän pomollaan on, jotain tapahtui.

He saapuivat huomaamattaan juuri "Tulevaisuuden ennuste ei ole kovinkaan hyvä"-vyöhykkeelle (paitsi jos he ovat rikkaita).

Oikeaa ahneutta on haluta ja käyttää sitä, mikä kuuluu teille.

Itse asiassa maailma oli parempi paikka, jos ahneutta olisi enemmän.

Ei olisi ensinnäkään maita, jotka voisi uudessa maailmankartassa nimetä suoraan massiviiseksi halpatehdas-alueeksi. Ihmiset siellä olisivat ahneita, ja vaatisivat että heille tulee maksaa vähintään yhtä hyvää palkkaa kuin muuallakin. Joten tuotantoa olisi turha siirtää sinne.

Eipä silti, meillä ei olisi halpatuotteita, sillä ihmiset olisivat sen verran ahneita, että haluaisivat vain laatutuotteita, koska he ovat sen mielestään ansainneet.

Työttömiä olisi vähemmän, sillä työnantajat olisivat ahneita työvoiman perään ja tietenkin osaavan työvoiman tuottaman voiton perään.

Työntekijät olisivat ahneita kunnon palkan perään, sillä kuten todettua, he ahnehtisivat laatuotuotteita, jotka maksavat. Tämä tietenkin lisäisi tuotteiden kysyntää, mikä lisäisi työtä. Oikea ahneuden oravanpyörä siis.

Ihmiset käyttäisivät enemmän vapaa-aikaa hyödyllisesti, sillä hitto vieköön he ovat mielestään ansainneet sen.

Maailmanlaajuisesti sotia olisi huomattavasti vähemmän. Ahneet ihmiset laskisivat, paljonko sotatoimet maksaisivat kokonaisuudessaan ja miten rauhallinen kanssakäynti toisten kanssa tuottaisi. Samoin muista huolehdittaisiin paremmin, sillä ahneus rakastaa seuraa jota ahnehtia.

Yrittäkää siis olla ahneita (paitsi jos olette jo rikkaita).

Blaa blaa blaa blaa blaa blaa

(Omistettu Chuck Palahniukille, joka kiitti Haunted-kirjan loppupuheessaan kaikkia jotka jaksoivat lukea hänen kirjoittamansa kirjan, kolmelle lukijalleni sekä ystävälleni, joka ei lue blogiani, koska siinä on liikaa sanoja.)

Miksi kukaan enää kirjoittaa mitään?
Eivät ihmiset jaksa lukea mitään Harry Potterista kertovien slash-tarinoiden tällä puolen.

Kuvitellaan että Lapissa aikoinaan oli korkeasti sivistynyt ja edistyksellinen kansa, jossa mm. miehen oravannahka oli naisen oravannahka, eikä kolme ja puoli päästäisen nahkaa.

Jatketaan pohtimalla, että mitäpä jos heidän keskuuteensa syntyi aikuisten oikeasti vapahtaja? (Ei nyt millään pahalla nykyisiä uskonnollisia uskomuksia kohtaan, mutta oikeasti: Israel on ns. Herran luvattu maa? Eihän siellä ole muuta kuin hiekkaa kahdessa tunnetussa ilmenemismuodossaan eli kengän sisällä ja kengän ulkopuolella.
Nähtävästi erittäin hyvä PR-toimisto heillä kuitenkin on aikoinaan ollut.)

Näillä ihmisillä olisi ollut tietoa ja taitoa jotka saattaisivat nykyihmisen saavutukset häpeään, ja olisivat hämmentäneet meitä kovin.

Miksi meillä ei kuitenkaan ole mitään tietoa näistä ihmisistä?

Varmaan samasta syystä miksi yksi Mayojen kalentereista loppuu 21.12.2010.

Veikkaan että siinä kävi suunnilleen näin:

Kaunis, aurinkoinen päivä Mayojen valtakunnassa.
Yksinäinen kivenhakkaaja lyö kiveen päivämääriä. Ulkona muut nauttivat auringonpaisteessa ja juovat paikallista käsitystä Sex on the beach-drinkistä. Kaikilla tuntuu olevan hauskaa.

Yksinäinen kivenhakkaaja kuitenkin ei välitä ihmisten ilakoinnista, vaan vastuuntuntoisesti hakkaa edelleen vaan päivämääriä: 15.12.2010, 16.12.2010, 17.12.2010...

Kylläpäs muuten tuolla porukalla tuntuu olevan hauskaa, kivenhakkaaja tuumii. Ja ihan niin kuin joku tuolla tanssisi pöydällä...18.12.2010, 19.12.2010...

Onhan tätä Tezcatlipocan kalenteria koputeltu jo lähemmäs viiden tuhannen vuoden ajan. Eikö nyt Quetzalcoatlautta voitaisi kerrankin pitää hauskaa...20.12.2010, 21.12.2010...

Kivenhakkaaja katsoo kun porukkaa alkaa juomaan toistensa keholta, ja sitten hän katsoo kiveä jota hakkaa: huomenna nuo ihmiset ovat selvinpäin ja eivät niin hauskoja kuin nyt, mutta tämä Yum Cimilin kivipaasi olisi täällä varmasti maailmanloppuun saakka.

Äh, Ixtab vieköön, ehtiihän sitä huomennakin, kivenhakkaaja tuumii ja lähtee muiden joukkoon.

Seuraavana päivänä julistetaan seuraavaa uutista kaiken kansan kuultavaksi:
"Kalenterikivenhakkaajan paikka julistetaan avoimesti haettavaksi.

Edellinen kivenhakkaaja on eilen yrittänyt kännipäissään näyttää miten "tosi-mayat" eivät tarvitse talttaa ja vasaraa kivenhakkaamiseen, mutta onnistui vain rikkomaan nyrkkiensä lisäksi kivipaasen, jossa lukee nyt "ja niinä päivinä" ja "tulee tapahtumaan" eli ensimmäisenä tehtävänä olisi hakata uusi tapahtumakalenteri.

Kiveen hakatut, alle tonnin painoiset hakemukset voi toimittaa laitimmaiseen temppeliin, viisi kilometriä viidakon keskelle."

Sitten kuitenkin tapahtui jotain, mitä kukaan ei tiedä ja tässä sitä nyt ollaan.

Ehkä se muinainenkin lappilaiskansa lopulta katosi sen vuoksi, että joku keksi mitä tapahtuu kun melkein ihan minkä tahansa nesteen jättää käymään liian pitkäksi aikaa, mutta kukaan ei keksinyt toimivaa krapulalääkettä. Kaikki suuret rakennelmat ja mahtavat keksinnöt tuhosi lopulta aika, ilmasto tai viimeistään humalainen lentävän lautasen kuski.

Kaikki mikä meille jäi muistoksi heistä oli kulttuurinsa viimeisen edustajan luolanseinään universaalilla, ja helposti ymmärrettävällä koodilla kirjoittama "vhttu mhä olen nhii khännssä!!!!Mks kukaan ei ymmrä mua????", mutta antropologit ovat kautta aikojen hylänneet sen epätodennäköisenä käännöksenä, ja yrittävät saada sitä liitettyä jotenkin poronkusenjuoksemien mittaamiseen ja kävyn kokojen muuttumiseen.

Siksi kirjoittakaa.

'Cause you ride on time

(Koska me kaikki alitajuisesti tiedämme, että kaikki tarinat kerrottiin jo raamatussa sekä Homeroksen Odysseiassa, ja sen jälkeen tullut proosa on vain niiden kalpeita variaatioita, ei tämäkään kirjoitus ole originelli.

Mutta edellämainittujen lähteiden sijaan tämänkertaisen älynväläyksen lähteenä on Mari Koo:n blogimerkintä "Suomalaisyritykset joukolla sosiaaliseen mediaan tänä vuonna?" ja siellä esitetyt kommentit.
Kiitos siis asianomaisille.)

Kuka muistaa Päiväni murmelina-elokuvan?

Elokuvassa Bill Murray (jota, toisin kuin jotkin edesvastuuttomat sivustot kehottavat, ei pidä mennä halaamaan ja sitten teeskennellä että luuli hänen olevan Kurt Vonnegut. Luottakaa sanaani tässä tapauksessa) näyttelee tv-kanavan toimittajaa, joka joutuu tuntemattomasta syystä elämään saman päivän uudestaan ja uudestaan alkaen joka aamu klo 6.

Mitä jos aika ei olekaan suora linja, vaan lähinnä ellipsi, joka tekee laajan kaarren ja sitten tekee riippuen mielialasta joko U, V, C tai P-mutkan (viimeksimainittu selittää Matti Nykäsen seurustelusuhteiden kehitykset) palaten alkuun ja aloittaen koko homman uudestaan.

Eli aika ei olisikaan loppumaton sadan metrin aidat maaliviivalle asti vaan ikuinen F1-kisa, jota selostaa näkökannasta riippuen Odin tai Buddha.

Otetaan nyt esimerkkinä vaikka tämän blogin kaltaiset kärsivällisyyttä, huonojen vitsien sietokykyä, sekä pitkiä kahvitaukoja vaativat tekstit.

Ne sisältävät tietoa, jota harvalla on enää aikaa lukea nykyisen multippelin multimediallisen informaatio-tulvan, ja sitä seuraavan informaatioähkyn vuoksi. Joten blogeissa olevan tiedon tulisi tulla käyttäjille tiivistettynä, helposti käsiteltävän ja nopeasti.

Siksi meillä on informaation uudelleenkäsittelylaitoksia.

Boston Globe-lehden jutussa Life is tweet kerrotaan twitter-järjestelmän kehittäjästä, Biz Stonesta.
Stonen mukaan bloggaaminen on kuolemassa pois, koska on kehittymässä muita tapoja kommunikoida internetin kautta, kuten Twitter.

Twitter on lyhyesti kerrottuna palvelu jossa käyttäjät voivat internetin kautta lähettää ja lukea tekstipohjaisia viestejä, joiden enimmäispituus on 140 merkkiä (lähde: Wikipedian Twitter-artikkeli).

Eli sen sijaan että ihmiset kirjoittaisivat tai edes lukisivat pitkiä jaarituksia, tulevaisuus näyttäisi kirjoitettavan alle kännykän tekstiviestin pituisiin teksteihin.

Tiedättekö miten nykyaikainen uutistenkirjoitus-tyyli syntyi? Siis se mitä kuulette esimerkiksi radiouutisissa, eli ensin kärkeen pääasia, ja sitten sitä taustoitetaan muutamalla lauseella.

Sen synnytti Yhdysvaltain sisällissota.

Tuolloin Yhdysvaltoihin oli vedetty puhelinlangat, joiden kautta onnistui sähkeiden lähettäminen. Niinpä lehtien lukijat saivat aika hyvin tiedon sotatilan kehittymisestä lehdistä.

Ikävä kyllä puhelinlangoilla oli ikävähkö tapa joutua ristituleen, jolloin puhelinlangat, ja siten myös tiedonkulku, katkesivat.

Ratkaisuna tähän kehitettiin uudenlainen tapa kirjoittaa uutisia. Enää ei maalailtu maapallon reunan yli menevien kielikuvien avulla ihmiskuntaa vaivaavaa halua taistella veli veljeä vastaan sotaa, vaan kerrottiin vain faktat: "100 sotilasta kuollut taisteluissa. Syynä vihollisen tykistötulitus. Armeija vetäytyi pois."

Mikäli yhteys katkeaisi kesken, ainakin tärkein informaatio saataisiin perille.

Nykyään uhkana ei välttämättä enää ole puhelinlankojen ampuminen, vaan majavat jotka purevat kuitukaapelit poikki. Pyrkimys kaiken tiivistämiseen on kuitenkin sama.

Taas.

Olemme siis jälleen palaamassa samaan alkupisteeseen mistä aikoinaan lähdimme.

Nykyistä taloustaantumaa verrataan jatkuvasti aiempiin lamoihin, ja kerrotaan mitä yhteistä niissä oli.
Vanhoista elokuvista tehdään nykyaikaistettuja uusinta-versioita, sen sijaan että keksittäisiin uutta.
Televisiosta tulee vain uusintoja, ja nekin ihan vääristä sarjoista.

Alussa mainitsin Päiväni murmelina-elokuvan.
Lopulta Bill Murrayn esittämä toimittaja oppi mikä on tärkeää elämässä, ja hänen piinansa päättyi.

Mitä ihmiskunnan tulisi oppia jotta meille kävisi samoin?

Kalenteri on kuollut - kauan eläköön kalenteri!

Tänään, kuten kaikki varmaan tietävät, on ruotsalaisuuden päivä. Tarkoitukseni oli kirjoittaa siitä, mutta jostain syystä en keksi vitsejä ruotsalaisuudesta tai ruotsista. Sen sijaan jos kyse olisi maailman vihatuimmasta kansasta, hollantilaisista, minulla olisi paljonkin sanottavaa.

Ikävä kyllä kalenterista ei löydy puuteollisuuden (ajatelkaa millaiset puukenkä-markkinat meillä olisivat) harmiksi hollantilaisuuden päivää. Mikä johtaa vain yhteen johtopäätelmään.

Meidän tulee uudistaa kalenteria.

Aikoinaan kalenteri oli elintärkeä oheislaite maanviljelijöille, joiden tuli tietää milloin kylvää siemenet ja milloin kerätä sato noin yhdeksän kuukauden jälkeen (tai jotain sinnepäin. Ainoa asia mitä tiedän esim. perunan valmistumisajasta on niiden uunissapaisto-aika).

Tuo on kuitenkin merkki paitsi yhteiskunnan kehittymisestä vaeltaja-metsästäjästä maanviljelys-kulttuuriin, ja siitä pizzapuhelimen numeron lisäämiseen kännykän pikavalintoihin, myös osoitus siitä kuinka aikakaudet nykyisellään ovat menettäneet merkitystään.

Aikaisemmin joulukuu oli se kuukausi, jolloin ostettiin joulukalenteri, hankittiin lahjoja ja tehtiin jouluisia juttuja.

Nyt ensimmäiset joulukoristeet tulevat myyntiin jo lokakuussa, ja marraskuussa alkaa jo hössötys siitä kuinka "toivotuin lahja on rakkaus". Ja mikään ei sano "rakkaus" niin kuin viimeisin pelikonsoli tai hittilelu (tämän vuoden ehdokkaat muuten löydätte The Independent-lehdestä).

Nykyaikainen teknologia on myös mahdollistanut sen, että vuodenaika ei määrittele aktiviteetteja. Luisteluradat jäädytetään jo marraskuun alussa etelässäkin, kun taas jalkapallokentät pysyvät sulina lämmityksen ansiosta läpi talven.

(Tämä kaikki voi olla hämmentävää teille tulevaisuuden lukijoille, jotka käytte läpi tätä pakollisella "2000-luvun ihmeellisyyksiä, osa 1: Internetissä julkaistut ainoastaan yksiulotteiset kirjoitukset" kurssillanne, mutta kunnes keinoäly-hologrammi-opettajanne ehtii vastata teille, kerrottakoon että "luistelu" ja "jalkapallo" viittasivat fyysiseen toimintaan. Siis aikaan ennen kuin tajuttiin että urheilu sopii vain niille, jotka eivät jo ole täydellisiä).

Voisimme siis luopua joistain kuukausista täysin.

Tätä tukee Tekniikka&Talous-lehden juttu "Hidastele ja sano EI".

Se kertoo uudesta elämänlaadun parantamiseen tähtäävästä tekniikasta, jonka pääpointteina ovat työtahdin hidastaminen ja tehtävien karsiminen, mutta paremmin tekeminen.

Oletetaan siis että voisimme poistaa kaikkien joulukuuta edeltävien kuukausien nimet, ja yhdistää ne kaikki samaksi kuukaudeksi. Sanotaan nyt vaikka että lokakuu, marraskuu ja joulukuu yhdistettäisiin joulukuuksi (on tärkeää pitää tutu nimet, etteivät ihmiset mene liian sekaisin).

Aikaisemmin kun olette luvanneet tekevänne jotain joulukuussa, teillä oli 31 päivää kyseiseen suoritukseen.

Uudessa systeemissä teilla oli loka+marras+joulu eli pikaisesti laskien 92 päivää aikaa. Tietenkin päivien lukumäärä menisi uusiksi, mutta jouluaattoa voitaisiin silti juhlia, tietenkin nyt joulukuun 85.päivä.

Miettikääpä myös hetki vakavissanne sitä suklaan määrää, minkä saisitte luvallisesti syödä 85-luukkuisesta joulukalenterista.

Ja viikonpäivät...tarvitsemmeko oikeasti sunnuntaita? Se on vähän sellainen muinaisjäänne ajoilta kun joku vielä kuului kirkkoon ja jopa kävi siellä.
Eikö voitaisi sopia että perjantain ja maanantain välillä olisi yksi tosi pitkä lauantai?

Voihan se olla että alkuun nämä muutokset olisivat vaikeita ymmärtää, mutta toisaalta niistä olisi hyötyä metsäteollisuudelle kaikkien kalenterien uudelleenmuokkauksen kautta.

Se olisi vähintä mitä voisimme tehdä heidän puolestaan siitä hyvästä, että kukaan ei kuitenkaan innostuisi hollantilaisten päivästä.

Julkkisten luonnonmukainen käyttäytyminen

(Koska olen alkanut selittelemään syvempiä motiivejani näiden blogien alussa , niin kerrottakoon että tämänkertaisen inspiroivat Iltalehden otsikot "Julkkikset kertovat mikä auttaa kaamokseen" ja "Iltalehti kysyi julkkiksilta: pelottaako lama?")

Julkkis (lat. Varttis Valokeilas) alkaa olla yleisinimike ihan mille tahansa yksilölle, joka esiintyy ihan missä tahansa mediassa.
Heitä ei enää käsitellä yksittäistapauksina, vaan suurena massana, "julkkiksina".
Ei kukaan tiedä esim. yksittäisen punatulkun nimeä, vaan se on vain "punatulkku". Pian ihmiset eivät kohta enää tiedä kuka lehtikuvassa on, paitsi että se on "julkkis".

Mitä jos julkkikset käyttäytyisivät kuten muutkin suuret eläinkunnat?

Kesällä julkkikset tulisivat jostain ihmisten ilmoille, pukeutuneena huomiota herättävän kauniisti ja koreilisivat ihmisten iloksi julkisilla paikoilla. Lisäksi ne päästelisivät suustaan mitä ihanimpia mielipiteitä ihmisten huvitukseksi.

Julkkikset saisivat ravintonsa (julkkis juo päivässä kolme kertaa oman painonsa) ravintoloiden avajaisissa, lehtien haastatteluissa, kirjojen tai levyjen julkaisutilaisuuksissa sekä tv-ohjelmien lämpiöistä.

Kukaan ei oikein tietäisi missä julkkikset asuvat, sillä julkkikset olisivat tarkkoja yksityisyydestään. Poikkeuksen muodostaisivat tietenkin ne hetket kun julkkikset esittelisivät pesäänsä ja/tai kotiaan kahdella aukeamalla naistenlehdessä ja/tai naisille suunnatussa lehdessä.

Joku voisi kuitenkin väittää nähneensä julkkiksen jossain baarissa, mutta mitään muuta varmennusta tästä ei olisi kuin suttuinen kamerakännykällä otettu kuva, joka voisi olla kuka tahansa ei-julkkis.

Sen vuoksi tänne tulisi julkkisbongareita, jotka sulautuisivat ympäristöön menemällä päiviksi pakettiautoon. Sieltä käsin he tarkkailisivat ympäristöstä, jos vaikka jokin todella harvinainen julkkis sattuisi tulemaan kiikareiden eteen, ja ilmoittaisivat kaikille kavereilleen.

Näistä julkkisbongauksista tietenkin pidettäisiin kirjaa, ja välillä väiteltäisiin siitä onko joku todella harvinainen julkkis oikeasti bongattu joulun aikaan Lapissa, vai oliko se vaan joku toinen julkkis vai julkkis ollenkaan.

Julkkiksilla olisi myös kiima-aika, jolloin ne yrittäisivät paritella toisten julkkisten kanssa.
Ikävä kyllä julkkikset saavat harvoin pentuja, mutta silloin kun ne saavat, niitä tulee usein monta. Siis jälkikasvusta kirjoitettuja artikkeleita, tietenkin.

Näin olisi taattu julkkisten luonnonmukainen säilyminen Suomen luonnossa, eikä ulkomailta tarvitse tuoda istutuksia. Niissä kun on aina riskinä että muualta tuodut julkkikset eivät välttämättä pärjää paikallisessa media-ilmastossa kauaa.

Talven koittaessa koreat julkkikset lähtisivät suurin joukoin julmaa talvea sekä harmaita, peittäviä vaatteita pakoon jonnekin etelään lehtien kustantamana.

Talven yli siis jouduttaisiin kärsimään pimeydestä, kylmästä ja eduskunnan lähetekeskusteluiden suorista televisio-lähetyksistä. Ainoita valonpilkahduksia olisivat raportit siitä, miten julkkikset pärjäävät huonepalvelun ja aurinkorasvan suojakertoimen ulkomaan kielellä kertovan tekstin kanssa jossain etelässä.

Pian kuitenkin koittaisi taas kevät, ja ensimmäiset julkkishavainnot julkistettaisiin.

Sillä kuten vanha sanonta sanoo: kuu kestosuosikista kesään, puolikuuta big brother-kilpailijasta, filmitähdestä vähäsen, pin-up-starasta ei päivääkään.

Ja näin julkkisten ulkopuoliselle julmana, mutta kiehtovana esittäytyvä elämänkulku alkaisi uudestaan.

Kivakivakiva

George Carlinille

(Aluksi asioiden selvennys: kirjoittajalla ei ole minkäänlaista yhteyttä Pertti Linkolaan ja oikeastaan kirjoittaja pitää ukkoa pikkaisen höppänänä.

Joskin kirjoittaja näki kerran talvipakkasilla Linkolan odottavan junaa villapaidassa ja tuohireppu selässä, samalla kun kirjoittaja itse hytisi toppatakissaan.

Kirjoittaja kuitenkin kuuluu mies-sukupuoleen, joten hänen vielä kartoittamattomassa geneettisessä kartassaan on "täällä olla tiikereitä"-alue.

Tämä ehdollistaa miehen siten, että kun joku tieten tahtoen vahingoittaa itseään osoittaakseen olevansa joko kovis ja/tai suositun tv-ohjelman päätähti, sitä on kunnioitettava.

Eli vaikka kirjoittaja ei jaa Linkolan mielipiteitä, on kirjoittajan myönnettävä geneettisestä lähtökohdasta että Linkola on Mies, ja kirjoittaja itse Pullamössöä.)

Aina toisinaan kuulee puhuttavan siitä, että ihminen on menettänyt kunnioituksensa luontoa kohtaan. Mutta mitä jos luonto vihaakin meitä?

Kuvitellaan että luontoäidillä on viisivuotissuunnitelma.

Siis sellainen suunnitelma että nyt seuraavien vuosien aikana esim. kukkii N määrä kukkia, sukupuuttoon kuolee N määrä lajeja, uusi lajeja syntyy N määrä, ja kaikille lajeille on N määrä kuolleita.

Tietenkin kaikkien lajien edustajia kuolee ihan normaalisti mm. solujen hapettumisen myötä, mutta ei ehkä ihan siihen tahtiin kuin luonnon suunnitelmataloudessa sopisi.

Mikä voisi olla sopiva ratkaisu luontoäisin mielestä?

Luonnonmullistukset tietenkin ovat aina kivoja, mutta ne pikku penteleet oppivat varautumaan niihin, ja ne ovat vielä niin sikiävää porukkaa että äkkiäkös hävikki on paikattu.

Taudeilla apuharvennus ihmispopulaatiossa on aina ollut hyvä konsti, mutta hitsi kun niillä on penisilliini ja Pertti Linkola jota pitää esikuvanaan talvipakkasilla.

On kuitenkin olemassa yksi asia mitä kukaan ei voi vastustaa.

Kiva.

Kaikki joko haluavat pitää kivaa tai sitten nauttia kivaa tai tehdä kivaa.
Siksi kaikki kiva tappaa.

Luontoäidin tarvitsee vain laittaa jotain esille, ja ihmiskunta hallitsevana lajina (on olemassa teoria että alunperin kanojen piti olla johtava laji. Ikävä kyllä joku mokasi jossain vaiheessa ja teki niistä hyvänmakuisia) keksii tavan tehdä siitä kivaa.

Rasvainen ruoka maistuu hyvälle ja on kivaa. Se myös tekee verisuonille saman kuin tehosekoitin sammakoille.

Tupakointi on kivaa. Keuhkot vain näyttävät sen jälkeen grilliin unohtuneilta lehtipihveiltä.

Ja ihan vaan siltä varalta että joku on välttynyt noilta, kuntoilukin on "kivaa". Kuinka moni tuntee allergian nimeltään "kuntoilun aiheuttama hengenahdistus"?

Aluksi ihoa kutittaa ja saatatte saada ihottumaa, sitten pikkuhiljaa rintakehää tuntuu puristavan ja lopulta teillä on vaikeuksia hengittää. Onneksi olkoon, olette allerginen urheilulle.

Kivan siis ollessa, jos joku ei ole vielä tajunnut, synonyymi termille "absoluuttisen ehdottomasti tappava välillä koti - puutarha".

Itse asiassa tilannetta varten tulee ottaa käyttöön aivan uudet ironian asteikot, sillä ihmiskunta tietää että kaikki kiva tappaa, mutta ei silti ole valmis luopumaan kivasta.

Itse asiassa koemme että kiva on jotain mikä tekee elämästä elämisen arvoisen.

Ihmiskunta on siis idootti ja luontoäiti on narttu.

Mutta siinä missä ihmiskunta kuolee sydänkohtaukseen isot ranskalaiset sylissään ja kevytsavuke huulillaan, katsellessaan Baywatchin hitaita juoksukohtauksia dvd:ltä, luontoäiti kaikesta napojen sulamisesta huolimatta porskuttaa eteenpäin.

Jos siis on hakemalla haettava jokin opetus, niin se voisi olla se että kannattaa ennemmin olla narttu kuin kiva.

Blogin kulissien takana

Miltä blogimerkinnän idean keksiminen oikein tapahtuu? Se menee jotensakin näin:

- No niin aivosolut, taas olisi aika aloittaa bloginkirjoitus. Antaa tulla ehdotuksia.

Kaiken mahdollisen automatisointi ja helpottaminen johtaa lopulta kohteliaisuus-sääntöjen tuhoon. Automaattiset ovet johtavat siihen, että kukaan ei pääse avaamaan ovia toisille. Lapsiystävälliset purkinkannet vievät vahvoilta tarpeen auttaa heikompiaan. Googlen ansiosta keneltäkään ei tarvitse kysyä enää mitään.

- Älkää nyt viitsikö. Tuo oli vielä laimeampi ehdotus kuin se viimekertainen "kaikki helpottuu liikaa ja pian ihmiset joutuvat sen ainoan tyypin joka ymmärtää miten digiboksi kytketään tv:seen diktatuurin alle". Seuraava!

Blogiooppera.

- Okei, kuuntelen.

Ei, ei kuuntelua. Itseasiassa blogioopperassa kukaan ei laula varttitunnin lurinoita, vaan kirjoittaa henkilökohtaiseen blogiinsa tuntemuksensa. Eli saman ajan jonka ihmiset joutuisivat kuuntelemaan inhimillisen merisireenin ääntelyä, he lukevatkin kaiken blogistaan. Kuolinkohtaukset eivät kestäisi enää 5 laulun verran, vaan yksinkertaisesti ruudulle tulisi teksti "aarrgghh...tänään kuolen."

- Hienoa. Loistavaa. Mahtavaa. Upeaa. Näen jo kuinka tuon voisi saada helposti tiivistettyä hauskaksi ja koherentiksi blogimerkinnäksi, jonka lukee alle kahdessa minuutissa läpi...NOT! Seuraava!

Öh...tuota...miksi kaikkea juhlitaan liian myöhään? Miksi esimerkiksi polttareita vietetään juuri silloin kun niiden kohde ei voi kohta enää juhlia kuin ennen vanhaan? Ranskalaiset ovat ymmärtäneet tämän täysin, koska heillä polttareita kutsutaan nimellä enterrement de vie de garcon eli "nuoren miehen elämän hautajaiset". Eikö tällainen toiminta ole epätavallista ja julmaa?

- Vau. Onko varhais-iän dementia jo noin pitkällä, vai pitääkö minun aloittaa ryyppääminen ihan vaan selittääkseni muille miksi aivoni ovat niin avuttomia. Mistä ihmeestä minä nyt keksin tälle päivälle jotain kirjoitettavaa?
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
- Pitäisiköhän meidän tehdä jotain?
- En minä vaan tiedä. Ihan tasapainoinenhan tuo näyttää olevan.
- Mistä sinä voit sen tietää?
- Näetkö? Kuolaa valuu tasaisesti molemmista suunpielistä.
- Älä nyt viitsi pilailla! Se vaan tuijottaa tyhjyyteen tuossa koneen edessä ja kuolaa syliinsä.
- Kai se tuosta tokenee, ainakaan sitä ei koskaan näy töissä ruokatunnin jälkeen.
- Joo, mutta on se vaan julmannäköistä. Mitähän se raukka oikein kuvittelee tekevänsä?

Maailma ilman MacGuffinia

Aluksi mahdollisimman monia loukkaava vitsi.

Joukko Mustat Pantterit-militanttisiiven naispuolisen osaston edustajia, jotka kuuluivat kyseessä olevan ryhmän gootti-vähemmistöön, saapuivat kerhon ovenkäynnin eteen.

Tällöin portsari, joka ei ollut koskaan kuullut kenenkään kertovan, että steroidien käyttö pienentää suhteessa lihasten kasvuun tiettyjä elimiä (kuten aivoja), katsoi heitä alaspäin ja sanoi "hei, tänne käy vain valkoiset..."

Ikävä kyllä alussa mainittu ryhmä oli viettänyt sen verran "tiivistä" aikaa yhdessä, että heidän premenstruaalisen syndrooman kiertonsa oli yhdenmukaistanut, joten heillä kaikilla oli se aika kuukaudesta, jolloin kuka tahansa järkevä miespuolinen henkilö olisi mieluummin kroolannut kuivan maan pullonsirumeressä kuin kohdannut heidät.

Myöhemmin kun suurin osa, tai ainakin suurimmat osat portsarista oli löydetty, ja saatu kiinnitettyä portsariin, lääkärit ihmettelivät miksi mies tuntui toistelevan koko ajan sanaa "tennissukat".

BBC uutisoi äskettäin Jakob Nielsenin vuosittaisen internet-sivujen käyttäjätutkimuksen tulokset.

Tulosten mukaan ihmisten internetsivujen käyttö on muuttunut. He eivät halua enää viipyä internetsivulla ja kikkailla sivuilla olevilla jipoilla eli animaatioilla tai testeillä.

Nykyään ihmiset haluavat tulla sivulle, hakea haluamansa ja poistua samantien.

Sivuilmiönä hakukoneiden valta on kasvanut, koska ihmiset haluavat löytää haluamansa heti.
Tämä ikävä kyllä johtaa siihen, että tämäkin sivusto on löydetty menneiden viikkojen aikana seuraavilla halu--eikun hakusanoilla:
- yo värssy
- "karvattomuus"
- antennipistokkeen säätö
- rakastelun äänet

Kukaan ei halua enää MacGuffinia.

MacGuffin voi joko olla olemassa tai sitten sitä ei olekaan. Se kuitenkin on asia, joka motivoi eteenpäin, kuten seikkailuelokuvassa vaikka kätketty aarre, jota päähenkilöt metsästävät.

Se onko aarre oikeasti olemassa, on toissijainen seikka. Tärkeintä on se, että se pitää tarinan liikkeessä.

Nyt kaikki haluavat MacGyverin, jonkin joka on todellista, ja palvelee heidän tarpeitaan heti.

Siksi heti alussa oli vitsi.
Sillä mitä hyötyä on medianlukutaidosta, jos ei ole kärsivällisyyttä lukea?

Johtaako tämä siihen, että kohta kenelläkään ei ole kärsivällisyyttä kirjoittaa mitään lopp

Maailman luonnollisin tila, osa II

(Tapahtunut tähän mennessä: sankarimme, urhea blogikirjoittaja alkoi eilen kirjoittamaan metapsykosomaattista mestariteostaan, "Maailman luonnollisin tila" nimistä hunajakarkkia aivoille.

Kesken kirjoituksen hän kuitenkin tajusi olevansa liian väsynyt saattamaan teostaan loppuun. Kun jäljellä oli enää 8 tuntia ja 30 minuuttia työaikaa, sankarimme päätti tehdä tempun jota kukaan ei osannut aavistaa, vaikka oli sitä odottanut jo kauan: hän lopetti kirjoittamisen.

Nyt bloggaajamme aikoo palata kirjoituksensa pariin, mutta muistaako hän enää mitä eilen ajatteli? Kykeneekö hän enää palaamaan menneisiin ajatuksiin?
Minne karhut menevät kakille kun metsänhoitoa tehostetaan koko ajan?
Olisiko uudenkin paavin pitänyt olla puolalainen?

Vain jatkamalla lukemista se selviää...)

Henkilö joka sanoi että asiat taistelevat, eivät ihmiset olisi osittain oikeassa. Asiat todellakin taistelevat, mutta ne käyttävät pelinappuloinaan ihmisiä.

Monet kokevat että tällaisia taisteluja ovat vain uskonsodat (vinkki: panostakaa Cthulhuun), Autobotien ja Decepticonien taistelut tai Coca-cola vs. Pepsi.

Tärkeimmät sodat käydään kuitenkin niin salaa ja samalla niin näkyvästi, että yleensä me emme käsitä niitä.

Yksi näistä sodista käydään suhdemuotojen välillä. Tai rautalankaversiona: avioliitto vs. sinkkuus.

Tahtoisin kertoa milloin tämäkin sota alkoi, mutta kuten kaikilla ihmistä suuremmilla asioilla, tälläkään ei ole alkua.
Kuka osaa sanoa milloin aurinko paistoi ensimmäisen kerran pilvettömältä taivaalta? Milloin joku olento kerran tajusi olevansa yksilö? Milloin karhu kakki ensimmäisen kerran metsään?

Siksi voin vain kertoa mitä siinä on viimeksi tapahtunut.

Helsingin sanomat kertoi 14.5 avioliiton suosion kasvusta.

Sama lehti kertoo (en tiedä kummalla puolella se on tässä titaanien taistossa, mutta jos olisin sinkku, en välttämättä kääntäisi selkääni hesarille aamiaispöydässä mikäli juustohöylä on pöydällä) 16.5 että "pienituloisin väestöryhmä Suomessa ovat yksinasuvat, 16–24-vuotiaat nuoret."

Vastapuoli ei tietenkään ole pysynyt pelkästään puolustusasemissa.

Se on aloittanut massiivisen offensiivin, jonka saatatte tuntea termillä Sinkkuelämää-elokuva.

Tätä ennen se oli tehnyt myyräntyötä julkaisemalla artikkelin, jossa tutkijat kertovat kuinka avio-onnea kestää vain neljä vuotta, jonka jälkeen alamäki alkaa (lähde: Uusisuomi.fi).

Muita suuria taisteluja on mm. kännykät vastaan (Aamulehti: "Tutkimus: kännykänkäyttö raskauden aikana johtaa lasten käytösongelmiin") ja puolesta (IT-viikko: "kännykkäproto välittää rakastavaisten kosketuksen").

Onko maailman luonnollisin tila jatkuva konfliktien suma, vai olisiko se itse asiassa tyhjyys, jossa mikään ei ole ristiriidassa?

(Bloggaaja/sankarimme miettii hetken tulisiko hänen jatkaa ajatuksenkulkuaan, joka lopulta johtaisi uuteen filosofiseen suuntaukseen pohjautuvan kahvila-ketjun perustamiseen, nimeltään "Kahvi kaikella".
Mutta toisaalta se olisi poissa aktiivisesta kahvinjuomis-ajasta, joten urhea kielenkäyttäjämme päättää jättää sen toiseen kertaan.

Feidaus kahvinkeittimeen ja lopputekstit.)

Maailman luonnollisin tila

Toisin kuin kuka tahansa taistelujen karaisema ja arpien peitossa oleva palkkasotilas (joka on ansainnut kannuksensa Avaruusmerijalkaväessä taistellessaan ulkoavaruuden valloittajia vastaan koko 14-vuotiaan käsi-silmä-koordinaationsa taidolla, ja tilttiin menevää pelikonetta hakkaavan nyrkkinsä voimalla) on valmis kertomaan teille energiajuoman äärellä, sota ei ole ihmiskunnan luonnollinen olotila.

He ovat kuitenkin osittain oikeassa.

Koko ajan on käynnissä näkymättömiä taisteluja, joita me emme vain huomaa.

Sama ilma, jonka julistamme omaksemme, on reviiritaistelujen aihe linnuilla.

Sama piha, jonka kerromme kuuluvan meille, on taistelutantereena kissoille ja koirille siitä, kuka on sen oikeutettu haltija.

Sama maa, jonka uskomme olevan meidän, on...no en ole ihan varma miten verisiä taisteluja madot käyvät, mutta uskon niiden olevan eeppisiä, koska kukaan ei ole selvinnyt kertomaan niistä.

Konflikti on maailmaa eteenpäin vievä voima.

Jos kaikkialla olisi rauha, millään ei olisi syytä kehittyä.

Mutta kun meille luodaan jokin haaste, joka meidän tulee voittaa, joudumme oppimaan uutta ja sopeutumaan. Samalla viemme kehitystä eteenpäin.

Jatkuu huomenna

Perjantai-pikainen media-katsaus II

Muuttuvien kuluttajamarkinoiden vaikutus ystävyyteen on jotain, mikä mielestäni voisi olla hyvinkin mielenkiintoista tutkittavaa.

Printti-media alkaa olla niiiiin viime kautta, jota käytetään vain autojen ja muiden henkilökohtaista ja intiimiä kyytiä lupaavien tahojen mainostamiseen.

TV:n mainokset herättävät vain keskustelua siitä, että pitääkö niiden olla niin lujalla, että kun katsot tv-ohjelmaa tällä äänentasolla, niin YHTÄKKIÄ MAINOKSET ALKAVATKIN KUULUA NÄIN LUJAA JA SE SIITÄ NAAPURISOVUSTA.

Radio-mainokset...mitä vähemmän kuulette niistä, sitä parempi.

Markkinoiden pelastukseksi nousi viraalimarkkinointi.

Lyhyesti sanottuna se on markkinointia vastaanottajien sosiaalisia kanavia pitkin.

Tämä voi olla esim. videoiden levittämistä kavereille.

Mielenkiintoisin ilmiö on kuitenkin mielestäni word of mouth- eli puskaradio-markkinointi.

Saat jonkin asian tai esineen ilmaiseksi, mutta vastineeksi siitä pitää kertoa N määrälle ihmisiä.

Ihan vaan varmuuden vuoksi sinun pitää antaa näiden ihmisten nimet ja puhelinnumerot firmalle, jotta he (mahdollisesti) voisivat tarkistaa myöhemmin onko näin oikeasti tapahtunut.

Sosiaalisilla yhteisösivuilla, kuten Facebookissa, joudut kutsumaan ystäviäsi sovelluksen käyttäjäksi, jotta saisit tulokset tai jotain hienompaa sovellukseen liittyvää.

Tai sitten kutsumalla ystäväsikin mukaan itse saamasi potti kasvaa! (Vrt. WinCapita)

Aiemmin ystävät olivat jotain mitä arvostettiin.

Nykymarkkinoilla heistäkin on tulossa vain kauppatavaraa.

Kielipuolikoulutusehdotus

Tahdon heti alkuunsa sanoa että en ole juurikaan kiinnostunut poliitikasta.

Käyn toki äänestämässä, mutta valitsen aina sen harmittomimman oloisimman ehdokkaan, jota äänestävät luultavasti vain omat lähisukulaiset ja kaverit, joista heistäkin puolet vain sanoo äänestäneensä ehdokasta.

Kutsun tätä "vaalikauden hyväksi teoksi", jonka vuoksi olen lakannut harrastamasta "päivän hyvää työtä".
Kun toista pitäisi harrastaa joka päivä, ja toista muutaman vuoden välein, ymmärrätte kumman kaltaiseni kiireinen henkilö valitsee.

Lisäksi mielestäni sellaisten ihmisten jotka haluavat johtaa ei koskaan tulisi päästää lähellekään mitään haastavampaa kuin joulukuusen kynttilöiden valvoja-vastaavan virkaa, ja tuolloinkin vain jos kyseessä ovat sähkökynttilät.

Sitä paitsi kun Cthulhu viimein herää, kaikki maalliset instituutiot lakkaavat olemasta ja uusi aikakausi alkaa.

Siksipä uskallankin viitata uusisuomi.fi:n uutiseen, jossa SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen ehdottaa kaikille maahanmuuttajille pakkosuomen opetusta.

Muuten ihan kannatettava ehdotus, mutta onko sen ihan välttämättä olla pakkosuomi?

Kuinka paljon Suomessa nimittäin menestyäkseen oikeastaan tarvitaan ensimmäistä kotimaista?

Jos joku on tarpeeksi hyvä ihan missä tahansa, mitä muut eivät osaa yhtä hyvin, niin ympäröivä maailma on kyllä valmis tekemään todellisuusmutkan tarpeen vaatiessa tapahtumahorisonttiin.

Mitä jos maahanmuuttajille alettaisiinkin opettaa ensimmäisen kotimaisen sijaan ohjelmointikieliä?

Herra työvoimavirkailija yksin tietää että niiden puhujista on enemmän pulaa kuin 15 sijamuodon taitajista.

Ja toisin kuin voisitte luulla, minulla on todisteita väitteeni tueksi.

Digitoday.fi:n mukaan maailman nopeiten kasvava kieli on nimittäin nörtti.
(Tiedän, minäkin olen hyvin pettynyt Volapükin suosion kasvuun, mutta maailma on paha paikka.)

Sen etuna on se, että huolimatta puhujien äidinkielestä he käyttävät samoja teknisiä termejä, jotka ovat kaikkialla samat.

Eli jos oikeasti tahtoisimme auttaa maahanmuuttajia olemaan hyödyllisiä uudelle kotimaalleen, heille tulisi alkaa opettaa 1:stä ja 0:aa.

Nälkäkuoleman estämiseksi ennenaikaisesti heille tietenkin opetettaisiin myös nörttien eniten tarvitsemat termit eli "isot-ranskalaiset-ja-kevyt-kokis", "mikroaaltouuni-pizza", "pizza-numero-8-ilman-sardiinia" sekä "kebab-kermaperunoilla-ja-kevyt-kokis".

Jotkut hellämielisimmät lukijoistani varmaan nyt huokaisevat dramaattisesti ja miettivät miten näiden ihmisparkojen asunnonsaannin jne. kanssa käy, kun he eivät puhu ollenkaan kieltämme?

Itse asiassa tässähän autetaan heitä juurikin tässä asiassa.

Jos joku puhuu A-kielenään C:tä (keksikää itse parempi vitsi), työnantajat ovat valmiit maksamaan asunnon, auton, kaapeli-tv:n ja jääkaapin täyteen ruokaa.

Eikä tämä edes ole niin kaukaa haettua kuin luulette.

Tietokone-lehden mukaan teineillekin aletaan opettaa miten tehdään mobiilipelejä. Miksei siis maahanmuuttajille?

Perjantai-pikainen media-katsaus

Kiire, joten ihan nopea media-huomio tällä kertaa.

Tosi-tv-formaatin väheksyminen on must jokaisen aikaansa seuraavan intellektuellin sosiaalisessa elämässä. Tämä on aiheuttanut jotain mitä kutsun "formaatti-sokeudeksi".

Tämä takia kukaan ei ole älähtänyt uudesta "ja näin paljon olet (laita sopiva verbi tähän) (laita sopiva substantiivi tähän) (laita sopiva numeraali tähän)(laita sopiva aikamuoto tähän) ajan (laita sopiva verbi tähän) ja miten tilannetta voitaisiin parantaa"-formaatista?

Siis tyyliin "ja näin paljon olet KULUTTANUT SYLKEÄ SEITSEMÄN PÄIVÄN ajan NUOLAISTESSASI PEUKALOA AINA VAIHTAESSASI SIVUA, ryhdy käyttämään peukalosuojaa"

Ei voi olla mahdollista että se on ainoa iva&pilkka-ruostesuojattu tv-formaatti.

Olihan se ihan kivaa aluksi nähdä paljonko muut ihmiset käyttävät ruokaa (kts. Olet mitä syöt), mutta nyt alkavat näkymään alustavat väsymisen merkit.

Pian alkaa televisiosta tulemaan "ja näin paljon olet TUOTTANUT ROSKAA SEITSEMÄN PÄIVÄN ajan KOTONASI ja miten voit vähentää sitä", mikä yleensä on lähestyvän formaatintuhon ensimmäinen airut.

Nimittäin siinä vaiheessa kun ihan mikä tahansa ohjelma siirtyy yhdestä jokapäiväisestä asiasta toiseen jokapäiväiseen asiaan, me kaikki tiedämme että on olemassa vain tietty määrä asioita, joiden välillä voi siirtyä.

Ensin meillä on ruoka, sitten meillä on roskat ja seuraavaksi meillä rakentaminen ("ja näin paljon olet SAANUT AIKAAN KOLMEN KUUKAUDEN ajan ALOITETTUASI, ja miten saat muut olemaan valittamatta siitä").

Tiedättekö mikä meillä on viimeksi? Meillä on...rakastelu.

Ei varsinainen akti tietenkään, koska kohdeyleisönä ovat 17-35-vuotiaat urbaanit, kulutustavaroihin 125 € kuukaudessa käyttävät edelläkävijä-nuoret, jotka eivät koskaan harrasta seksiä.

Sen sijaan kaikki sen ympärille liittyvä hyödynnetään.

Kohta meillä on siis televisio täynnä "ja näin paljon olet KULUTTANUT KUMIA KUUDEN VIIKON ajan VAIHDETUN VAIMOSI KANSSA, annas kun neuvomme uudenlaisen nytkytystekniikan" sekä ns. tuhma MTV-versio "ja näin paljon olet (SENSUROITU) PÄIVÄN ajan LÖYDETTYÄSI INTERNETIN, nyt kerromme että siitä sokeutuu ja saat karvoja käsiin".

Kirjoittaja pelkää että joku tekee "ja näin paljon olet KIRJOITTANUT SCHEISSEA BLOGISI OLEMASSOLON AJAN, annas kun kaadamme sen niskaasi"-tositv-sarjan.

Onko tästä jo puhuttu? Ristiriitaista, koska en muista.

"Moni vanhemman polven kriitikko tuomitsikin arkeologin seikkailut kulttuuri-imperialistisena massaviihteenä: valkoinen mies suorittaa urotekoja maalla, meressä ja ilmassa. Naiset nauravat ja alkuasukkaa ihailevat."

Tykkään aloittaa blogimerkinnät toisten ajatuksilla. Ostan sillä tavoin aikaa itselleni ajatella.

(Äskeinen lainaus, joka siis ei ollut kirjoittajansa oma mielipide, vaan lainaus muiden ajatuksista (toisinaan me kirjoittajat ostamme ajatteluaikaa kesken jutun), oli muuten Helsingin Sanomien Nyt-liitteestä, kirjoittajana Jukka Kangasjärvi.)

Kyseinen kommentti koski ensimmäistä Indiana Jones-elokuvaa.

Ymmärrän elokuvaa kritisoineiden mielipiteen täysin. Miksi kukaan ei koskaan ajattele kallonkutistajien tunteita? Eivätkö hekin ole ihmisiä?

Tälläkin hetkellä jossain Amazonin (olin vähällä huomauttaa että "ei sen nettikirjakaupan", mutta sitten muistin omat kokemukseni kirjankustantantajista.
Joten: "mahdollisesti, ehkäpä hyvinkin todennäköisesti myös sen nettikirjakaupan") liepeillä kallonkutistajien perhe viettää normaalia kallonkutistajien päivää.

Tytär kallonkutistaja leikkii paikallista tee-kutsujen vastinetta eli curare-kutsuja, hyvien ystäviensä herra apinan, herra jäniksen, herra ankan ja herra boan---hups, nyt niitä leikitään vain herra boan kanssa sekä herra boan vatsassa sulavien herra apinan, herra jäniksen ja herra ankan kanssa.

Poika kallonkutistaja puuhastelee ikioman "joka pojan kallonkutistajan leikkisetin" kanssa ja kutistelee sammakoiden päitä.

Äiti kallonkutistaja katsoo että kaikki kutistettavat kallot ovat kutistumassa ja pyyhkii pölyjä jo aiemmin kutistetuista kalloista.

Isä kallonkutistaja on lähdössä töihin hankkimaan perheelleen elantoa ja uusi kalloja kutistettavaksi.

Eikä edes aleta natseista.

Kun katsoo kaiken kansanmurhan ja maailmansodan aloittamisen taakse, huomaa että oikeasti kyse on vain pikkulapsista, jotka vain haluavat halauksen, pukeutua mustiin ja tappaa kaikki alemmat rodut.

Ikävä kyllä jonkun tunteita tullaan aina satuttamaan tässä universumissa.

Tämä tunteiden satuttaminen ei välttämättä ole moottoriöljy, joka pitää kaikkeuden rattaat pyörimässä. Pikemminkin sitä voitaisiin Pimp my ride-tyylisenä ratkaisuna, jossa kohtalaisesti toimivaa Linnunrataa tuunataan hiukan, ja lopputuloksena onkin uusi ja uljas Kakadurata.

Maailma tarvitsee ristiriitaa.

Kaikki hauskimmat vitsit ja esim. toimivimmat ohjelma-ideat perustuvat siihen.

Vitsin ydin on siinä, että se viimeinen näytös onkin aivan jotain muuta kuin odotimme.

Kuinka moni edes muistaa kuinka monta tv-sarjaa perustuu siihen, että täysin toisiinsa yhteensopimattomat tilanteet tapahtuvat yhtäaikaa? Tai täysiinsä yhteensopimattomat henkilöt tuleva--- asuvat yhdessä?

Minä pelkään joidenkin esittämää visiota maailmankaikkeudesta jossa kaikki ovat veljiä ja siskoja keskenään.

Ensinnäkin, ja älkää yrittäkö näytellä hämmentynyttä, tekin ajattelitte sitä, se herättäisi vakavia kysymyksiä sukurutsasta.

Toisekseen, millaista elämä olisi?
Kaikki olisivat kivoja toisilleen.

Kukaan ei yrittäisi olla toista parempi.

Yksikään blogikirjoittaja ei yrittäisi lähettää subliminaalisia viestejä bloginsa kautta maailmanvalloitusmielessä, vaan tahtoisi vain testata näyttävätkö ajatukset yhtä hienoilta kirjoitettuna kuin ne kuulostavat ajateltuna.

Tylsää.

Jopa idean pisimmälle vieneessä Star Trek-sarjassa, jossa kaikkien maailmankaikkauden kansat elivät rauhassa, aluksissa oli tykit ja miehistöllä oli aseet.

Ristiriitaista? Siksi se toimi.