Hipsterit, paremman sanan puutteessa, ovat viileystanakoita.
Pidemmän selvityksen heidän asemastaan evoluution tikapuilla, tai oikeastaan siitä miten he rennosti nojailevat siihen, voitte lukea Dekadenssiblogista.
Niille, jotka ovat liian cooleja painelemaan mitään linkkejä, kerrottakoon että hipsterit ovat niitä ihmisiä, jotka ovat kaikessa kaikkien edellä. He kuuntelevat ensimmäisenä tulevia hittibändejä, pukeutuvat muodikkaasti kahta vuodenaikaa ennen muita, ja muutenkin toimivat jäänsärkijöinä kaikessa mikä on viileää.
Kun he alkavat intoilemaan ja kohkaamaan jostain, heiltä tippuu viileyttä painostaan aivan mihin tahansa mistä he juuri sillä hetkellä pitävätkin.
Mutta kuten muussakin painonpudotuksessa, paino, tai siis viileys tässä tapauksessa, kerääntyy takaisin. Ja siitä eroon päästääkseen pitää intoilla jostain uudesta.
Sen vuoksi olen joutunut tekemään uhrauksia pitääkseni heidät tyytyväisenä ja blogini viileenä.
Niin, jotta en joutuisi huutelemaan blogini kirja-, filmi-, tv- sekä pornoversio-tuloilla ostamastani keskustassa merenrannan lähellä, palveluita lähellä sijaitsevasta kolmosasunnostani syys-siiven parvekkeelta: "Te senkin korppikotkat siellä! Missä ihmeessä te olitte silloin kun esittelin ensimmäistä kertaa eeppis-lyyris-tetrismäistä kerrontaani!? Niin, juurikin sitä missä tiputellaan lauseeseen sanoja kunnes sen alkuperäinen idea on niin kaukana aloituksesta että pisteeseen mennessä ajatus katoaa ja lukija odottaa että jos hän tämän jaksaa loppuun niin ainakin saa kirjoittaa nimensä High Score-listalle eikun siis kommentteihin! Ja lakatkaa kuvaamasta tyttöystävääni; vaikka hän onkin karibialainen Victoria's secret-malli, se ei tarkoita että hän on TEIDÄN kuolattavan kuuma lihapalanne!" joudun tekemään uhrauksia.
Yksi niistä on selittämättömien taukojen pitäminen kirjoituksissa.
Mutta nyt kun te olette taas täällä, voimme luoda (toistaiseksi) viimeisen katsauksen Ison-Britannian reissuuni.
15. 3H eli kolme hajanaista huomiota
Kiinnostaako ketään mistä Isossa-Britanniassa puhuttiin matkani aikana? No, ei minuakaan, mutta mielenkiintoisempaa onkin miten aiheista puhuttiin.
Yksi BBC:n aamushow'n keskusteluaihe oli hullun lehmän tauti. Tarkemmin sanoen poikansa taudille menettänyt äiti kampanjoi sen puolesta, että jokainen Isossa-Britanniassa kuollut henkilö tarkistettaisiin taudin varalta.
Spoilerina voin kertoa että hullun lehmän tauti voidaan 100% varmentaa poraamalla reikä aivoihinne ja katsomalla löytyykö näytteestä tautia.
Vastapuolena toimi Britannian patologien yhdistyksen johtaja, joka ei sinällään vastustanut ajatusta, mutta se vaatisi lainmuutoksen, sillä tällä hetkellä laki estää kuolleiden ihmisten kalloporauksen ilman erityistä lupaa tai syytä.
Keskustelua voisi kuvata termillä "elegantti katutappelu silkkihansikkailla".
Toisella puolella oli vakaasti asiaansa uskova äiti, joka ei kuitenkaan kyennyt käsittämään miksi kaikki eivät vaan voisi antaa porata juuri kuolleen rakkaansa kalloa, jotta saataisiin selville miten tauti on levinnyt Isossa-Britanniassa.
Vastapuolena taas oli arvokas herrasmies, joka näytti ja kuulosti siltä, että kun synnytyslääkäri läimäisi häntä takapuolelle, tyyppi oli todennut "anteeksi, ja en nyt toki tahdo mitenkään arvostella ammattitaitoanne, mutta oliko tuo todella tarpeen?"
Nämä kaksi sitten sparrasivat toisiaan vastaan sellaisilla sanankäänteillä ja arvokkuudella, jonka voi vain aikaansaada brittiläinen aksentti ylähuuli jäykkänä puhuttuna sekä täydellinen ymmärrys, joskaan ei mielipiteen jakaminen, toista osapuolta kohtaan.
Jos tuo keskustelu olisi puettu tanssiesityksen muotoon, siinä kaksi täysvalkoisiin pukeutunutta henkilöä olisi hypähdellyt puolentoista metrin loikkia ja huitonut toisiaan silkkiliinoilla, samalla kun ylhäältä olisi tippunut höyheniä ja kultaströsseliä.
Toinen matkan aikana hämmentämään jäänyt asia oli pullojen kierrätys. Sitä nimittäin ei ollut tai sitten en vain osannut katsoa oikeaan suuntaan.
Ostettuani vesipullon yritin katsoa paljonko sen pantti oli, mutta siitä ei ollut mitään mainintaa. Kysyin asiaa matkakumpaniltani S:ltä mutta ei hänkään tietänyt että Britanniassa olisi pullonpalautusta. Kun olet tehnyt temppusi pullolle/pullolla/pullossa, voit heittää sen roskiin.
Syitä siihen miksi Isossa-Britanniassa ei ole vielä pullonkierrätystä (pullot joko viedään ulkomaille kierrätettäväksi, kaatopaikalle tai sitten toimitetaan "idässä sijaitseviin ulkomaihin" maantäytteeksi) on varmaan monia, mutta mielestäni se tiivistyy yhteen sanaan: Isoveli.
Isossa-Britanniassa ei ole kuvallisia henkilötunnisteita, koska niistähän voi tunnistaa ihmisen. Ymmärrättekö: tunnistaa ihmisen! Tämä on yksi askel matkalla kohti yksityisyyden rikkomista, Isoveljeä joka valvoo kaikkea kaikkialla ja riistää brittiläisyyden brittilän britistä ja sitähän ei suvaita, God save the queen!
Ai ettäkö olisi yhteinen pullojen muotojärjestelmä, ja yhteinen pullojenpalautusjärjestelmä ja yhteiset pullojenpalautuspisteet? Onko mielenvikaisuus kulkenut kauankin suvussanne, vai alkoiko se siinä vaiheessa kun isoisänne lakkasi h*ssimästä lampaita? Tämä on yksi askel matkalla kohti yksityisyyden rikkomista, Isoveljeä joka valvoo kaikkea kaikkialla ja riistää brittiläisyyden brittilän britistä ja sitähän ei suvaita, God save the queen!
Mutta ympäristö ei kestä--- Kunnon brittiläinen ympäristö on kestänyt tähänkin asti, ja kestää tulevaisuudessakin! Tuollaisen puheet ovat vain yksi askel matkalla kohti yksityisyyden rikkomista, Isoveljeä joka valvoo kaikkea kaikkialla ja riistää brittiläisyyden brittilän britistä ja sitähän ei suvaita, God save the queen!
Mutta--- Minä sanoin jo God save the queen!
Onneksi kuitenkin BBC:n uutisjutun mukaan edes paikoin pulloja kierrätetään jo.
Kolmas ja viimeinen pikkujuttu on ratkaisu aiemmin valittamaani kolikko-ongelmaan. Eli mitä ihmettä tehdä kaikille niille pikkukillingeille ja isommille kolikoille joita tarttuu matkaan, ja joiden muotoilu on on jäänyt puoliväliin aerodynaamisilta ja esteettisiltä ominaisuuksiltaan (tästäkin ideasta muuten kiitokseni S:lle).
Jätetään kolikot hotellihuoneen siivoojalle.
(Ennen kuin joku parahtaa että "etkö viime reissullasi sitten tehnyt jo näin!? Sika!" tahtoisin mainita että aiemmat kokemukseni siivoojien palkitsemisesta esim. kahvipaketeilla ovat johtaneet siihen, että ilmeisesti olen loukannut heidän proletariaatin kunniantuntoaan yrittämällä ostaa itselleni kapitalistin hyvän omantunnon halvoilla helyillä.
Tuollainen jotenkin saa perääntymään tulevista yrityksistä palkita henkilö, jonka työpanosta oikeasti arvostaa).
Näin olemmekin päässeet tämänkertaisen matkustussession purkamisen ja parkumisen loppuun.
Kiitos kaikille mukana roikkuneille, ja seuraavassa blogimerkinnässä sitten aivan jotain muuta.
LOPPU.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkalla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkalla. Näytä kaikki tekstit
tiistai 13. lokakuuta 2009
lauantai 3. lokakuuta 2009
Sinne, tänne ja takaisin II - 15 asiaa reissusta, osa 14 (K15)
En ole kulttuurimatkailija, eli en kykene lähtemään jonnekin ihan vain sen vuoksi että pääsisin katselemaan kuinka historia on tehnyt huonosta rakentamisesta jotain ylvästä. Ymmärrän että katsellessaan puolikkaita kivipilareita nykyajan talonrakentaja kiittelee teräsvalun keksijää ja pohtii kuinka parin vuorituhannen kuluttua hänenkin mökeillään on kulttuuri-arvoa.
Minulle se ei vain aukea siinä määrin, että menisin paikan päälle.
Enkä pidä auringosta löhöämisestä tai lämmöstä muutenkaan, joten Thaimaat ja muut epäjumala aurinkoa palvovat maat ovat boikotissa.
Tiedän, siellähän olisi myöskin tarjolla jotain muuta, nudge nudge, know what I mean, know what I mean, mutta yhdeksän tuntia polvet suussa vain että saisin jotain muuta itsestäni jonkun toisen suuhun 15 sekunniksi ei ole sen arvoista missään arvomaailmoistani.
Olen funktiomatkailija.
Jotta lähtisin täältä tuonne, määränpäässä tulee olla jotain tarvitsemaani, jolla on funktio myös myöhemmässä elämässäni, oli se sitten siperialainen postimyyntimorsian tai sarjakuva jonka sisällä on yksi 200:sta, erityisesti tietylle sarjakuvakaupalle tehdyistä postikortti-originaaleista (kortti numero 20, jos jotakuta kiinnostaa).
Siksi pidän Isosta-Britanniasta ja siksi tämänkertainen tarinamme koskee Harrodsia.
14. Kaikki mitä sinulta sain on Harrodsilta
Miten kuvailisin Harrods-tavarataloa? Ensinnäkin sen kutsuminen tavarataloksi on jossain määrin halventavaa. Se liittää sen samaan ryhmään muiden kauppojen kanssa, jotka myyvät tavaroita. Harrods ei myy tavaroita, vaan omien sanojensa mukaan "harvinaista, kallisarvoista ja kaunista".
Siellä on mm. myytävänä posliinitaideteoksia, joihin on varaa vain kahdentyyppisillä ihmisillä:
1. Niillä joiden omaisuudesta on kadonnut viidennes, mutta joilla on silti lompakossa noin 27 miljardia euroa seuravaa kauppareissua varten.
2. Niillä joiden vanhemmat alkoivat säästämään heti näiden synnyttyä 100-200 € viikossa, ja nyt 45-vuotissynttäreiden kunniaksi heidän on viety ostosreissulle tuhlaamaan.
Harrodsin koosta voisin sanoa, että Liechenstein on kateellinen sille, koska se on nyt vasta toiseksi pienin eurooppalainen miniputtivaltio.
Erityismainintoja tulee antaa siitä, että Harrodsilla on mm. Wrapology-palvelu, jonka ainoa elämäntehtävä on kääriä paketit lahjapaperiin ja Joulumaailma, joka aukeaa jo elokuun ensimmäinen päivä.
Huvittava yksityiskohta (no minä sanon huvittava, te sanotte narsistinen persoonallisuushäiriö) muuten on että paikoin Harrodsilla on egyptiläisiä koristeluja, ja faaraon pään kohdalla on Harrodsin omistajan Mohamed Al-Fayedin naama.
Olen valmis sanomaan että kyseessä on itseironia, sillä melkein samassa yhteydessä seinällä lukee "My name is Ozymandias, king of kings: Look on my works, ye Mighty, and despair!".
Kyseessä on ote Percy Bysshe Shelleyn runosta Ozymandias, joka kuvaa sitä kuinka kaikki lopulta tuhoutuu, oli se miten mahtavaa tahansa.
Ja sitten tietenkin on vielä tämä:
Lisäksi päättelin paikan leluosaston normaalista päivärytmistä, että mikäli tahtoisin kasvattaa omasta jälkikasvustani kurinalaisia kalvinisteja, veisin heidät leluosastolle neljä päivää ennen jouluaattoa.
Siellä selittäisin että jos et ole kunnolla, joudut vähän samantapaiseen paikkaan nimeltä Helvetti; kaikki haluamasi on niin lähellä, mutta et kuitenkaan saa niitä koskaan, ja näetkö nuo ihmispolot jotka saavat ylävartaloon haukkuja vanhemmilta ja alavartalossa nilkkoja potkivat pikkupennut? Nyt kuvittelet tilalle pirut ja että sinä olet tuo tyyppi. Eikä missään ole ilmastointia.
Mutta missä ovat kuvat?, te kysytte.
Harrodsissa ei saa kuvata ihan mitä tahansa ja milloin tahansa. Alussa mainitsemiani posliiniesineitä ei saanut kuvat missään tapauksessa, koskaan, milloinkaan, ikinä, koska niiden herkkä posliinikiille ei kestä kameroita (ei, oikeasti).
Egyptiläisiä koristeita voitte kuvata, mutta kaikki muu...voitte kokeilla. Sillä samalla hetkellä viereenne ilmestyy kuin tyhjästä vartija.
Toisin kuin kotimaiset vastineet, heillä ei ole haalareita (joissa lukee sellaisia varten jotka eivät osaa lukea tilannetta tai rivien välistä VARTIJA), heidän vyöllään ei ole tarvikkeita joista Batman vain haaveilee, eivätkä heidän tukkamuotinsa kerro kuinka heillä ei ole enää mitään menetettävää ja puhe koostuu kaksitavuisista imperatiiveista.
Harrodsilla (ja muutenkin tuollapäin) vartija on hyvin pukeutunut nuori mies/nainen, joka ystävällisesti hymyillen pyytää teitä olemaan tekemättä mitä teettekin, kiitos, koska [laita selitys tähän].
Ja sinä uskot, koska kerran kiltisti pyydettiin.
Jos et usko, vartija lamauttaa ylemmät aivotoimintosi kolmella sormellaan ja sinut kannetaan -1 kerrokseen ja sinusta ei enää koskaan kuulla; ne harvat jotka uskaltavat mainita sinut, sanovat kuiskaten että sinut on "harrodsoitu".
Suosittelen siis Harrodsilla käyntiä, mutta älkää vaan yrittäkö kuvata mitään.
Jatkuu...
Minulle se ei vain aukea siinä määrin, että menisin paikan päälle.
Enkä pidä auringosta löhöämisestä tai lämmöstä muutenkaan, joten Thaimaat ja muut epäjumala aurinkoa palvovat maat ovat boikotissa.
Tiedän, siellähän olisi myöskin tarjolla jotain muuta, nudge nudge, know what I mean, know what I mean, mutta yhdeksän tuntia polvet suussa vain että saisin jotain muuta itsestäni jonkun toisen suuhun 15 sekunniksi ei ole sen arvoista missään arvomaailmoistani.
Olen funktiomatkailija.
Jotta lähtisin täältä tuonne, määränpäässä tulee olla jotain tarvitsemaani, jolla on funktio myös myöhemmässä elämässäni, oli se sitten siperialainen postimyyntimorsian tai sarjakuva jonka sisällä on yksi 200:sta, erityisesti tietylle sarjakuvakaupalle tehdyistä postikortti-originaaleista (kortti numero 20, jos jotakuta kiinnostaa).
Siksi pidän Isosta-Britanniasta ja siksi tämänkertainen tarinamme koskee Harrodsia.
14. Kaikki mitä sinulta sain on Harrodsilta
Miten kuvailisin Harrods-tavarataloa? Ensinnäkin sen kutsuminen tavarataloksi on jossain määrin halventavaa. Se liittää sen samaan ryhmään muiden kauppojen kanssa, jotka myyvät tavaroita. Harrods ei myy tavaroita, vaan omien sanojensa mukaan "harvinaista, kallisarvoista ja kaunista".
Siellä on mm. myytävänä posliinitaideteoksia, joihin on varaa vain kahdentyyppisillä ihmisillä:
1. Niillä joiden omaisuudesta on kadonnut viidennes, mutta joilla on silti lompakossa noin 27 miljardia euroa seuravaa kauppareissua varten.
2. Niillä joiden vanhemmat alkoivat säästämään heti näiden synnyttyä 100-200 € viikossa, ja nyt 45-vuotissynttäreiden kunniaksi heidän on viety ostosreissulle tuhlaamaan.
Harrodsin koosta voisin sanoa, että Liechenstein on kateellinen sille, koska se on nyt vasta toiseksi pienin eurooppalainen miniputtivaltio.
Erityismainintoja tulee antaa siitä, että Harrodsilla on mm. Wrapology-palvelu, jonka ainoa elämäntehtävä on kääriä paketit lahjapaperiin ja Joulumaailma, joka aukeaa jo elokuun ensimmäinen päivä.
Huvittava yksityiskohta (no minä sanon huvittava, te sanotte narsistinen persoonallisuushäiriö) muuten on että paikoin Harrodsilla on egyptiläisiä koristeluja, ja faaraon pään kohdalla on Harrodsin omistajan Mohamed Al-Fayedin naama.
Olen valmis sanomaan että kyseessä on itseironia, sillä melkein samassa yhteydessä seinällä lukee "My name is Ozymandias, king of kings: Look on my works, ye Mighty, and despair!".
Kyseessä on ote Percy Bysshe Shelleyn runosta Ozymandias, joka kuvaa sitä kuinka kaikki lopulta tuhoutuu, oli se miten mahtavaa tahansa.
Ja sitten tietenkin on vielä tämä:
Lisäksi päättelin paikan leluosaston normaalista päivärytmistä, että mikäli tahtoisin kasvattaa omasta jälkikasvustani kurinalaisia kalvinisteja, veisin heidät leluosastolle neljä päivää ennen jouluaattoa.
Siellä selittäisin että jos et ole kunnolla, joudut vähän samantapaiseen paikkaan nimeltä Helvetti; kaikki haluamasi on niin lähellä, mutta et kuitenkaan saa niitä koskaan, ja näetkö nuo ihmispolot jotka saavat ylävartaloon haukkuja vanhemmilta ja alavartalossa nilkkoja potkivat pikkupennut? Nyt kuvittelet tilalle pirut ja että sinä olet tuo tyyppi. Eikä missään ole ilmastointia.
Mutta missä ovat kuvat?, te kysytte.
Harrodsissa ei saa kuvata ihan mitä tahansa ja milloin tahansa. Alussa mainitsemiani posliiniesineitä ei saanut kuvat missään tapauksessa, koskaan, milloinkaan, ikinä, koska niiden herkkä posliinikiille ei kestä kameroita (ei, oikeasti).
Egyptiläisiä koristeita voitte kuvata, mutta kaikki muu...voitte kokeilla. Sillä samalla hetkellä viereenne ilmestyy kuin tyhjästä vartija.
Toisin kuin kotimaiset vastineet, heillä ei ole haalareita (joissa lukee sellaisia varten jotka eivät osaa lukea tilannetta tai rivien välistä VARTIJA), heidän vyöllään ei ole tarvikkeita joista Batman vain haaveilee, eivätkä heidän tukkamuotinsa kerro kuinka heillä ei ole enää mitään menetettävää ja puhe koostuu kaksitavuisista imperatiiveista.
Harrodsilla (ja muutenkin tuollapäin) vartija on hyvin pukeutunut nuori mies/nainen, joka ystävällisesti hymyillen pyytää teitä olemaan tekemättä mitä teettekin, kiitos, koska [laita selitys tähän].
Ja sinä uskot, koska kerran kiltisti pyydettiin.
Jos et usko, vartija lamauttaa ylemmät aivotoimintosi kolmella sormellaan ja sinut kannetaan -1 kerrokseen ja sinusta ei enää koskaan kuulla; ne harvat jotka uskaltavat mainita sinut, sanovat kuiskaten että sinut on "harrodsoitu".
Suosittelen siis Harrodsilla käyntiä, mutta älkää vaan yrittäkö kuvata mitään.
Jatkuu...
tiistai 29. syyskuuta 2009
Sinne, tänne ja takaisin, osa II - 15 asiaa reissusta, osa 13
Rumuus ei lisäänny, vaan käsityksemme turvallisuudesta muuttuu.
Kaikkihan me tahtoisimme hengailla vain sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat olleet ihan minkä tahansa kansainvälisen naistenlehden (kunhan se on Vogue) kannessa (kunhan se on ollut viimeisen 1-3 kuukauden aikana).
Harvat meistä (enkä siis väitä ettenkö kuuluisi heihin ja etteikö se olisi syynä näiden kirjoitusten viivästymiseen) kuitenkin pääsevät tällaiseen seuraan tai edes haluaisivat tällaiseen seuraan. Sanomme muille kuinka tuollaiset pintaliitäjät eivät ole syvällistä seuraa tai kehityskelpoisia juttukavereita.
Mutta todellisuudessa pelkäämme että nämä lihaksi muuttuneet ideaalit hylkäisivät meidät huomatessaan jonkun mielenkiintoisemman tai jonka silmälasit kiiltävät houkuttelevasti.
Siksi rumuus lisääntyy; koska armottomassa tasa-arvossaan se on turvallista.
Rumuus on staattista, kauneus kausiluonteista.
Sen takia tämäkin blogi on comic sansilla, koska se on luonnehdinta sillä kirjoittajasta: ruma kuin mikä mutta omalla tavallaan hauska. Miten tämä kaikki liittyy Ison-Britannian reissuuni?
Se selviää kun luette jutun nimeltä
13. Yksi silta liikaa
"London bridge is falling down, falling down, falling down.."
Kaikki muistanevat tuon laulun nuoruudestaan englannintunnilta.
Monet nuoremmista varmaan muistavat Fergien kappaleen aiheesta (avaa youtube-linkin).
Siksipä tietovisailu.
Mikä tämä on?
A) Hmm. Silta..?
B) Olet puhunut niin paljon London Bridgestä, ja muistan nähneeni tästä kuviakin, joten ilmiselvästikin London Bridge! Mitä voitin?
C) Okei, ihan kenellä muulla tahansa se olisi silta, mutta koska kyseessä on tämä blogi, se on symbolinen ulottuvuusportti materian ja idean yhteenliittymän rajapinnalla. Tarkentaisin että kuvattuna yöllä, koska päivällä se on täynnä lentäviä dinosauruksia.
D) Tower Bridge.
Okei, mikä on tämä:
A) Hmm...toinen silta?
B) Mikä lie ylikulkusilta, eipä ole kummoisen näköinen.
C) ...Hetkinen! Tämä siltahan näkyy edellisen kuvan taustalla! Se on punainen koska lentävät dinosaurukset heittävät lihavia amerikkalais-turisteja sitä vasten sivustaseuraajien huvitukseksi ja iloksi. Mutta muuten siis joku normi-silta.
D) London Bridge.
Ensimmäinen kuva oli D) eli Tower Bridge ja toinen kuva on myös D) eli London Bridge.
Murskaa kuvitelmat, eikö?
Tower Bridge rakennettiin aikoinaan melko lailla sillä pohjalla että "no kunhan pykästään joku virranylityspaikka" (Lähde: wikipedia). Nyttemmin siitä on tullut yksi Lontoon tärkeimmistä nähtävyyksistä.
Minkä ihmeen takia London Bridge sai sitten oman laulun? Koko jutun voitte lukea wikipediasta, mutta tiivistettynä heikolle sillalle rakennettiin liikaa ja kun se romahti, oli helpompi leikkiä että hauskaahan tämä on, tehdäänpä siitä lastenlaulu.
Mutta koska vahingosta opittiin, seuraavaksi rakennettiin silta joka EI VARMASTI romahtaisi.
On olemassa epävirallisia tietoja että paikalliset olisivat tulleet seuraamaan sillan rakentamista ja itkien pyytäneet "se on jo ruma! Voi herran tähden, antakaa sen jo olla! Se on jo ruma!!", mutta wikipediassa asiasta ei mainita, joten ei se varmaan ole totta.
Jatkuu...
(Kuvien lähteet:
Tower Bridge: wikipedia
London Bridge: wikipedia
Kiitokseni kuvaajille)
Kaikkihan me tahtoisimme hengailla vain sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat olleet ihan minkä tahansa kansainvälisen naistenlehden (kunhan se on Vogue) kannessa (kunhan se on ollut viimeisen 1-3 kuukauden aikana).
Harvat meistä (enkä siis väitä ettenkö kuuluisi heihin ja etteikö se olisi syynä näiden kirjoitusten viivästymiseen) kuitenkin pääsevät tällaiseen seuraan tai edes haluaisivat tällaiseen seuraan. Sanomme muille kuinka tuollaiset pintaliitäjät eivät ole syvällistä seuraa tai kehityskelpoisia juttukavereita.
Mutta todellisuudessa pelkäämme että nämä lihaksi muuttuneet ideaalit hylkäisivät meidät huomatessaan jonkun mielenkiintoisemman tai jonka silmälasit kiiltävät houkuttelevasti.
Siksi rumuus lisääntyy; koska armottomassa tasa-arvossaan se on turvallista.
Rumuus on staattista, kauneus kausiluonteista.
Sen takia tämäkin blogi on comic sansilla, koska se on luonnehdinta sillä kirjoittajasta: ruma kuin mikä mutta omalla tavallaan hauska. Miten tämä kaikki liittyy Ison-Britannian reissuuni?
Se selviää kun luette jutun nimeltä
13. Yksi silta liikaa
"London bridge is falling down, falling down, falling down.."
Kaikki muistanevat tuon laulun nuoruudestaan englannintunnilta.
Monet nuoremmista varmaan muistavat Fergien kappaleen aiheesta (avaa youtube-linkin).
Siksipä tietovisailu.
Mikä tämä on?
A) Hmm. Silta..?
B) Olet puhunut niin paljon London Bridgestä, ja muistan nähneeni tästä kuviakin, joten ilmiselvästikin London Bridge! Mitä voitin?
C) Okei, ihan kenellä muulla tahansa se olisi silta, mutta koska kyseessä on tämä blogi, se on symbolinen ulottuvuusportti materian ja idean yhteenliittymän rajapinnalla. Tarkentaisin että kuvattuna yöllä, koska päivällä se on täynnä lentäviä dinosauruksia.
D) Tower Bridge.
Okei, mikä on tämä:
A) Hmm...toinen silta?
B) Mikä lie ylikulkusilta, eipä ole kummoisen näköinen.
C) ...Hetkinen! Tämä siltahan näkyy edellisen kuvan taustalla! Se on punainen koska lentävät dinosaurukset heittävät lihavia amerikkalais-turisteja sitä vasten sivustaseuraajien huvitukseksi ja iloksi. Mutta muuten siis joku normi-silta.
D) London Bridge.
Ensimmäinen kuva oli D) eli Tower Bridge ja toinen kuva on myös D) eli London Bridge.
Murskaa kuvitelmat, eikö?
Tower Bridge rakennettiin aikoinaan melko lailla sillä pohjalla että "no kunhan pykästään joku virranylityspaikka" (Lähde: wikipedia). Nyttemmin siitä on tullut yksi Lontoon tärkeimmistä nähtävyyksistä.
Minkä ihmeen takia London Bridge sai sitten oman laulun? Koko jutun voitte lukea wikipediasta, mutta tiivistettynä heikolle sillalle rakennettiin liikaa ja kun se romahti, oli helpompi leikkiä että hauskaahan tämä on, tehdäänpä siitä lastenlaulu.
Mutta koska vahingosta opittiin, seuraavaksi rakennettiin silta joka EI VARMASTI romahtaisi.
On olemassa epävirallisia tietoja että paikalliset olisivat tulleet seuraamaan sillan rakentamista ja itkien pyytäneet "se on jo ruma! Voi herran tähden, antakaa sen jo olla! Se on jo ruma!!", mutta wikipediassa asiasta ei mainita, joten ei se varmaan ole totta.
Jatkuu...
(Kuvien lähteet:
Tower Bridge: wikipedia
London Bridge: wikipedia
Kiitokseni kuvaajille)
maanantai 21. syyskuuta 2009
Sinne, tänne ja takaisin, osa II - 15 asiaa reissusta, osat 8-12
Olen varma että ainakin joku miettinyt hiljaa mielessään miksi nämä jutut eivät edisty (jos erehdyin, älkää vaan korjatko).
Esitän syyn ja seurauksen tavalla, jonka kaikki ymmärtävät eli kätkemällä todelliset henkilöt ja tapahtumat symbolisiin vertauksiin ja henkilöihin.
T, puhelinapinoiden kruunaamaton kuningas, saapui metsikön keskellä sijaitsevaan puumajaansa suojeltuaan taas jälleen retkikuntia tietojenkalastajilta, nigerialaisilta huijauskirjeiltä ja raivostuneilta spartalaisilta.
Pelkästään farkkuihin, t-paitaan, takkiin, sukkiin ja kenkiin pukeutuneena, ylävartalo hiestä märkänä jouduttuaan kävelemään kaksi kerrosta, sankarimme menee koneelleen ja komentaa sitä: - Computah, hae nettiverkko!
Computah päästelee kirkuvia ääniä, mutta ei tee muuta. T käskee uudestaan: - Computah! Nettiverkko! Hae!
Computah päästelee jälleen ääniä mutta ei reagoi muuten. Sankarimme T alkaa hakkaamaan rintaansa raivostuneena ja alkaa huutamaan koska rinnanhakkaaminen sattuu.
Mutta Computah ei tee huutamisesta huolimatta mitään useampaan päivään, kunnes lopulta T ymmärtää vaihtaa viidakkorumpujen ip-avaruuden osoitteen.
Koska aivosynapsinne koodaavat tällä hetkellä Whisky Tango Foxtrot, emme pidä taukoa vaan syöksymme tämänkertaiseen kirjoitukseen, joka sisältää useamman osan yhdellä kertaa ja vieläpä kuvan.
8.-12. Kaikki mitä sain
Seuraavassa yhden päivän ostosrupeaman loppusaldo:
(Klikatkaa kuvaa niin näette sen kokonaisuudessaan)
Aloittakaamme ostosten läpikäynnin myötäpäivään.
8. Conan-sarjakuvat
En ole koskaan tainnut mainita kuinka pidän Pieni talo preerialla-sarjasta? Jumalaapelkäävä Ingallsin perhe, isä, äiti ja kolme tyttöä, yrittävät selvitä villissä lännessä, ja siellä he kohtaavat kaikenlaisia ongelmia ja sattumuksia, mutta uskolla ja kovalla työllä he selviävät.
Kuvitellaan nyt että Crom-jumalaa pelkäävä Conan-barbaari yrittää selvitä aikana, jollon magia oli villiä, metsät olivat täynnä hirviöitä, ja väkivalta oli päivän teema sekä myöskin loppujen 364 kappaleen.
Todennäköisesti hän harrastaisi seksiä äidin ja kolmen tytön kanssa (ei nyt sentään yhtäaikaa, ei tässä pervoja olla), kun isä olisi poissa.
Hän kohtaisi kaikenlaisia ongelmia ja sattumuksia, mutta miekalla ja kovalla hakkaamisellä hän selviytyisi.
OIkeasti: Conan Barbaari on Pieni talo preerialla, miinus pieni talo ja preeria.
Okei, onhan se miehistä macho-pullistelu-fantasiaa mutta teillä ei-miehillä on Tiina-kirjat, joten ei aleta kiistelemään makuasioista.
9. Punisher-sarjakuvat
Suomalaisille tämä on tutumpi Tuomari-nimellä, mutta teille jotka ette häntä tunne, kerrottakoon että rikolliset tappoivat hänen perheensä, ja siitä lähtien hän on tappanut rikollisia.
Järjetöntä macho-pullistelua veren maalatessa kaikki näkyvillä olevat pinnat? Eikö Conanissa ollut jo tarpeeksi? Ei ja ehkä, mutta pointti onkin siinä miten tämä on saatu toimimaan.
Tämän sarjakuvan maailmassa rikolliset ruiskuttavat pikkutyttöön maailman vaarallisimman viruksen, Yhdysvaltain hallitus on valmis uusimaan WTC-iskut vain salatakseen suuremman rikoksen, ja ainoa suhteellisen puhdasotsainen henkilö pitää naisista jotka veloittavat tuntitaksalla.
Näin järjettömässä maailmassa ehkä maailman järkevin ihminen on mies joka uskoo hyvään ja pahaan, ja tappaa pahat.
Nihilististä, kyynistä, mutta niin kaunista.
10. Scalped-sarjakuvat
Olenko muuten koskaan maininnut miksi en pidä Quentin Tarantinon elokuvista?
Niiden juonikuvio on aina seuraavanlainen: blaablaablaablaablaa-toimintakohtaus-blaablaablaablaa-toimintakohtaus-blaablaablaablaablaablaa-toimintakohtaus-blaablaablaablaablaa-lopputekstit.
Olisin valmis antamaan paljon anteeksi miehelle joka teki Kill Bill 1:n, mutta sitten hän teki siihen kakkos-osan. On olemassa hyvää dialogia, on olemassa loistavaa dialogia, ja sitten on se millä Tarantino täyttää 98% 2 h 15 minuutin leffasta.
Se ei ole oikeaa dialogia. Se on sanojen rakastelua: henkilöt keskustelevat keskenään ja vaihtavat sanoja puolin ja toisin, tahdin kiihtyessä, kunnes he lopulta yhtäkkiä pääsevät loppuun, idean kliimaksiin, ja kuten elokuvissa yleensäkin, yhtä aikaa.
Oikea kovisten dialogi on sellaista, missä keskustelu on taistelukenttä, jolta vetäytyminen oli ainoastaan mahdollista liian monta vuotta sitten kun mutsisi sen illan hoidon olisi pitänyt vetää aiemmin ulos, tai ainakin mutsisi olisi voinut olla uskomatta jätkän juttua nytkytystekniikasta.
Mutta nyt kun olet täällä, niin vaihtoehtoina on purkanjauhaminen tai tappelu viimeiseen mieheen ja purkka loppui äsken. Ja jos luulit että sanat eivät satuta, niin sitten tästä tuleekin huiman mielenkiintoista.
Scalped kertoo FBI-agentista, joka soluttautuu intiaani-reservaattiin selvittääkseen vanhan murhan, mutta mikään ei ole niin helppoa tai yksinkertaista kuin luulisi. Suosittelen sen lukemista seuraavalle Tarantinolle.
11. Buffy, vampyyrintappaja-sarjakuvat
Lyhyesti: jokaisessa sukupolvessa on yksi valittu tyttö, joka suojelee ihmiskuntaa pimeyden voimilta. Buffy on meidän sukupolvemme valittu.
Pitemmin: tämä sarjakuva perustuu samannimiseen tv-sarjaan, ja molemmat ovat opettaneet minulle niin paljon naisista, siitä miten he puhuvat, miten he kokevat ihmissuhteet, miten he tappavat vampyyreja.
Aikana jolloin omat kokemukseni naisista olivat aikalailla äiti-keskeisiä, tämä oli minulle hyvin avartavaa.
Ja siinä oli Alyson Hannigan. Vannoin että en koske yhteenkään naiseen jos en saa ensin koskea Alyson Hanniganiin.
Nyttemmin kun olen tutustunut naisiin paremmin, olen hiukan pettynyt heidän yleiseen vampyyrintappamis-tahtiin, mutta heidän puheensa ja ihmissuhteiden kokemisensa ovat olleet hyvin kiintoisia.
Ja olen myös koskenut naisiin vaikka en olekaan päässyt koskemaan Alyson Hanniganiin, mutta se oli vain kosto siitä että hän on ollut onnellisesti naimissa Alexis Denisofin kanssa jo kuusi vuotta.
Mutta jos asia joskus tulee puheeksi Alyson Hanniganin läsnäollessa, kiistän kaiken.
12. T-paidat
The girl next door-smurffiina-paita tuli ostettua kaverille tuliaisiksi Notting Hillistä. Olen jo antanut sen eteenpäin, ja ymmärtääkseni hän ja moni muu on pitänyt siitä.
Paidan ostopaikasta muuten sen verran, että ilmeisesti myyjällä oli suomalaisia sukujuuria, sillä hän ei sanonut minulle mitään ostotapahtumana aikana. Dialogiksi puettuna tapahtuma oli seuraavanlainen:
- Hei, tahtoisin ostaa tämän paidan, kiitos.
(Ottaa paidan minulta ottaa hengarin ja hintalapun pois.)
- Tässä olkaa hyvä.
(Ottaa ojentamani tasarahan vastaan ja lyö sen kassaan. Jatkaa röntgenkatseellaan seinän läpi tuijottamista.)
Tiedän että hän osaa puhua, sillä kun S (matkakaverini) osti toisen paidan, myyjä keskusteli hänen kanssaan ihan normaalilla englannilla tai ainakin sen Notting Hillmäisellä vastineella.
Pussissa oleva t-paita on Ryhmä-X-elokuvista ja sarjakuvista tutun Xavier Instituten "virallinen" t-paita (iso kuva täällä).
Jokainen IT-alalla työskentelevä pystyy samaistumaan tarinaan siitä, kuinka maailma vihaa "erilaisia" ihmisiä, jotka yrittävät silti auttaa muita ja pelastaa maailman. Ei kiitos, osaan sovittaa itse päälleni marttyyrin t-paidan.
Kolmas t-paita, josta näette pikkaisen sivusta, on Omni Consumer Products©-yhtiön tai näin meidän kesken OCP:n virallinen mainospaita. OCP? Kukaan....?
No hitsi, luntatkaa ja katsokaa t-paidan kuva täältä.
Loput tuotteet: juomalasit menivät tuliaisiksi, punaisen pikkulaatikon sisällä on lasiesine äidin kokoelmiin ja valkoiset kohdat? Kauankos tässä on vielä jouluun...?
Jatkuu...
Esitän syyn ja seurauksen tavalla, jonka kaikki ymmärtävät eli kätkemällä todelliset henkilöt ja tapahtumat symbolisiin vertauksiin ja henkilöihin.
T, puhelinapinoiden kruunaamaton kuningas, saapui metsikön keskellä sijaitsevaan puumajaansa suojeltuaan taas jälleen retkikuntia tietojenkalastajilta, nigerialaisilta huijauskirjeiltä ja raivostuneilta spartalaisilta.
Pelkästään farkkuihin, t-paitaan, takkiin, sukkiin ja kenkiin pukeutuneena, ylävartalo hiestä märkänä jouduttuaan kävelemään kaksi kerrosta, sankarimme menee koneelleen ja komentaa sitä: - Computah, hae nettiverkko!
Computah päästelee kirkuvia ääniä, mutta ei tee muuta. T käskee uudestaan: - Computah! Nettiverkko! Hae!
Computah päästelee jälleen ääniä mutta ei reagoi muuten. Sankarimme T alkaa hakkaamaan rintaansa raivostuneena ja alkaa huutamaan koska rinnanhakkaaminen sattuu.
Mutta Computah ei tee huutamisesta huolimatta mitään useampaan päivään, kunnes lopulta T ymmärtää vaihtaa viidakkorumpujen ip-avaruuden osoitteen.
Koska aivosynapsinne koodaavat tällä hetkellä Whisky Tango Foxtrot, emme pidä taukoa vaan syöksymme tämänkertaiseen kirjoitukseen, joka sisältää useamman osan yhdellä kertaa ja vieläpä kuvan.
8.-12. Kaikki mitä sain
Seuraavassa yhden päivän ostosrupeaman loppusaldo:
(Klikatkaa kuvaa niin näette sen kokonaisuudessaan)Aloittakaamme ostosten läpikäynnin myötäpäivään.
8. Conan-sarjakuvat
En ole koskaan tainnut mainita kuinka pidän Pieni talo preerialla-sarjasta? Jumalaapelkäävä Ingallsin perhe, isä, äiti ja kolme tyttöä, yrittävät selvitä villissä lännessä, ja siellä he kohtaavat kaikenlaisia ongelmia ja sattumuksia, mutta uskolla ja kovalla työllä he selviävät.
Kuvitellaan nyt että Crom-jumalaa pelkäävä Conan-barbaari yrittää selvitä aikana, jollon magia oli villiä, metsät olivat täynnä hirviöitä, ja väkivalta oli päivän teema sekä myöskin loppujen 364 kappaleen.
Todennäköisesti hän harrastaisi seksiä äidin ja kolmen tytön kanssa (ei nyt sentään yhtäaikaa, ei tässä pervoja olla), kun isä olisi poissa.
Hän kohtaisi kaikenlaisia ongelmia ja sattumuksia, mutta miekalla ja kovalla hakkaamisellä hän selviytyisi.
OIkeasti: Conan Barbaari on Pieni talo preerialla, miinus pieni talo ja preeria.
Okei, onhan se miehistä macho-pullistelu-fantasiaa mutta teillä ei-miehillä on Tiina-kirjat, joten ei aleta kiistelemään makuasioista.
9. Punisher-sarjakuvat
Suomalaisille tämä on tutumpi Tuomari-nimellä, mutta teille jotka ette häntä tunne, kerrottakoon että rikolliset tappoivat hänen perheensä, ja siitä lähtien hän on tappanut rikollisia.
Järjetöntä macho-pullistelua veren maalatessa kaikki näkyvillä olevat pinnat? Eikö Conanissa ollut jo tarpeeksi? Ei ja ehkä, mutta pointti onkin siinä miten tämä on saatu toimimaan.
Tämän sarjakuvan maailmassa rikolliset ruiskuttavat pikkutyttöön maailman vaarallisimman viruksen, Yhdysvaltain hallitus on valmis uusimaan WTC-iskut vain salatakseen suuremman rikoksen, ja ainoa suhteellisen puhdasotsainen henkilö pitää naisista jotka veloittavat tuntitaksalla.
Näin järjettömässä maailmassa ehkä maailman järkevin ihminen on mies joka uskoo hyvään ja pahaan, ja tappaa pahat.
Nihilististä, kyynistä, mutta niin kaunista.
10. Scalped-sarjakuvat
Olenko muuten koskaan maininnut miksi en pidä Quentin Tarantinon elokuvista?
Niiden juonikuvio on aina seuraavanlainen: blaablaablaablaablaa-toimintakohtaus-blaablaablaablaa-toimintakohtaus-blaablaablaablaablaablaa-toimintakohtaus-blaablaablaablaablaa-lopputekstit.
Olisin valmis antamaan paljon anteeksi miehelle joka teki Kill Bill 1:n, mutta sitten hän teki siihen kakkos-osan. On olemassa hyvää dialogia, on olemassa loistavaa dialogia, ja sitten on se millä Tarantino täyttää 98% 2 h 15 minuutin leffasta.
Se ei ole oikeaa dialogia. Se on sanojen rakastelua: henkilöt keskustelevat keskenään ja vaihtavat sanoja puolin ja toisin, tahdin kiihtyessä, kunnes he lopulta yhtäkkiä pääsevät loppuun, idean kliimaksiin, ja kuten elokuvissa yleensäkin, yhtä aikaa.
Oikea kovisten dialogi on sellaista, missä keskustelu on taistelukenttä, jolta vetäytyminen oli ainoastaan mahdollista liian monta vuotta sitten kun mutsisi sen illan hoidon olisi pitänyt vetää aiemmin ulos, tai ainakin mutsisi olisi voinut olla uskomatta jätkän juttua nytkytystekniikasta.
Mutta nyt kun olet täällä, niin vaihtoehtoina on purkanjauhaminen tai tappelu viimeiseen mieheen ja purkka loppui äsken. Ja jos luulit että sanat eivät satuta, niin sitten tästä tuleekin huiman mielenkiintoista.
Scalped kertoo FBI-agentista, joka soluttautuu intiaani-reservaattiin selvittääkseen vanhan murhan, mutta mikään ei ole niin helppoa tai yksinkertaista kuin luulisi. Suosittelen sen lukemista seuraavalle Tarantinolle.
11. Buffy, vampyyrintappaja-sarjakuvat
Lyhyesti: jokaisessa sukupolvessa on yksi valittu tyttö, joka suojelee ihmiskuntaa pimeyden voimilta. Buffy on meidän sukupolvemme valittu.
Pitemmin: tämä sarjakuva perustuu samannimiseen tv-sarjaan, ja molemmat ovat opettaneet minulle niin paljon naisista, siitä miten he puhuvat, miten he kokevat ihmissuhteet, miten he tappavat vampyyreja.
Aikana jolloin omat kokemukseni naisista olivat aikalailla äiti-keskeisiä, tämä oli minulle hyvin avartavaa.
Ja siinä oli Alyson Hannigan. Vannoin että en koske yhteenkään naiseen jos en saa ensin koskea Alyson Hanniganiin.
Nyttemmin kun olen tutustunut naisiin paremmin, olen hiukan pettynyt heidän yleiseen vampyyrintappamis-tahtiin, mutta heidän puheensa ja ihmissuhteiden kokemisensa ovat olleet hyvin kiintoisia.
Ja olen myös koskenut naisiin vaikka en olekaan päässyt koskemaan Alyson Hanniganiin, mutta se oli vain kosto siitä että hän on ollut onnellisesti naimissa Alexis Denisofin kanssa jo kuusi vuotta.
Mutta jos asia joskus tulee puheeksi Alyson Hanniganin läsnäollessa, kiistän kaiken.
12. T-paidat
The girl next door-smurffiina-paita tuli ostettua kaverille tuliaisiksi Notting Hillistä. Olen jo antanut sen eteenpäin, ja ymmärtääkseni hän ja moni muu on pitänyt siitä.
Paidan ostopaikasta muuten sen verran, että ilmeisesti myyjällä oli suomalaisia sukujuuria, sillä hän ei sanonut minulle mitään ostotapahtumana aikana. Dialogiksi puettuna tapahtuma oli seuraavanlainen:
- Hei, tahtoisin ostaa tämän paidan, kiitos.
(Ottaa paidan minulta ottaa hengarin ja hintalapun pois.)
- Tässä olkaa hyvä.
(Ottaa ojentamani tasarahan vastaan ja lyö sen kassaan. Jatkaa röntgenkatseellaan seinän läpi tuijottamista.)
Tiedän että hän osaa puhua, sillä kun S (matkakaverini) osti toisen paidan, myyjä keskusteli hänen kanssaan ihan normaalilla englannilla tai ainakin sen Notting Hillmäisellä vastineella.
Pussissa oleva t-paita on Ryhmä-X-elokuvista ja sarjakuvista tutun Xavier Instituten "virallinen" t-paita (iso kuva täällä).
Jokainen IT-alalla työskentelevä pystyy samaistumaan tarinaan siitä, kuinka maailma vihaa "erilaisia" ihmisiä, jotka yrittävät silti auttaa muita ja pelastaa maailman. Ei kiitos, osaan sovittaa itse päälleni marttyyrin t-paidan.
Kolmas t-paita, josta näette pikkaisen sivusta, on Omni Consumer Products©-yhtiön tai näin meidän kesken OCP:n virallinen mainospaita. OCP? Kukaan....?
No hitsi, luntatkaa ja katsokaa t-paidan kuva täältä.
Loput tuotteet: juomalasit menivät tuliaisiksi, punaisen pikkulaatikon sisällä on lasiesine äidin kokoelmiin ja valkoiset kohdat? Kauankos tässä on vielä jouluun...?
Jatkuu...
torstai 10. syyskuuta 2009
Sinne, tänne ja takaisin, osa II - 15 asiaa reissusta, osa 7
Voisiko elämästäni tehdä näytelmän?
Viittaan tietenkin Ylen uutiseen siitä, kuinka arkielämä kiinnostaa teatteriyleisöä.
Menisittekö itse katsomaan näytelmää henkilöstä, joka on viime aikoina mm. saanut omituisia sähköposteja syntymäpäiväjuhlista, jotka on järjestetty hänen kunniakseen.
Kuvien perusteella siellä oli sennäköisiä ihmisiä, että päähenkilö ei unohtaisi jos olisi osallistunut noihin juhliin, ja sen lisäksi hänen syntymäpäiväänsä on vielä neljä kuukautta.
Lisäksi Facebookissa tuntemattomat ihmiset ovat alkaneet lähestyä viesteillä, jossa kysytään onko hän kenties...hän?
Aivan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, päähahmoa yrittää tavoitella tuntematon soittaja Turusta, ja numeron takaa löytyy yritysrekisterin mukaan "Muualla luokittelematon erikoistunut agentuuritoiminta".
Hmm. Ei tuossa taida oikein olla aineksia muuhun kuin paranoidiseen eksistentialismin pohdintaan, jota värittävät hurjat seksikohtaukset.
Ehkäpä kokeilen millaisia kohtauksia saisi palveluhenkilöstön ja minun kohtaamisista Ison-Britannian reissullani.
7) Kohtauksia asiakaskohtaamisista
Ensimmäisessä kohtauksessamme toisensa kohtaavat naispuolinen asiakaspalvelija sekä miespuolinen mies.
Tapahtumapaikkana on maailman maagisin kauppa tällä puolen yhdistettyä vesipiippu- ja pyssy-liikettä eli Disney Store®.
Päähenkilö ei vielä tiedä sitä, mutta lentomatkalla hänelle alkoi kehittymään tauti, joka lopulta johti nuhakuumeeseen ja korvatulehdukseen. Sen vuoksi hän ei oikein kuule hyvin.
Asiakasmyyjä: Tervehdys, rakas asiakas! Miten voisin palvella teitä tänä loisteliaana Disney®-päivänä? :D
Päähenkilö: Päivää. Ottaisin nämä lasit.
Asiakasmyyjä: Totta kai kunnioitettu asiakas! Tulevatko nämä kenties omaan käyttöönne vai lahjaksi? :D
Päähenkilö: Lahjaksi.
Asiakasmyyjä: Siinä tapauksessa sallinette että käärin nämä Disney®-lasit paperiin, ettei niille vain tapahdu mitään matkalla! :D
Päähenkilö: Kiitos.
Asiakasmyyjä: Loppusummaksi tulisi XX puntaa, ki-toos! :D
Päähenkilö: Korttini.
Asiakasmyyjä: Kiitos oikein paljon rakas asiakas! Laitammeko nämä Disney®-ostokset korttinne luotto- vai pankkipuolelle? :D
Päähenkilö: Luotto.
Asiakasmyyjä: (sanoo jotain mutta päähenkilö ei kuule mitään, koska hänen yksiönsä koon neliömetreissä kolmella neliömetrillä hakkaava, seinällä oleva näyttöruutu toitotti juuri uusinta Disney®-elokuvan traileria) :D
(Päähenkilömme miettii kuumeisesti tulisiko nyt
A. Nauraa ja sanoa "yes"
B. Ei nauraa ja sanoa "no"
C. Nyökätä ymmärtäväisesti
D. Jotain muuta, mitä?
Sekunnit menevät eteenpäin kuin vierivä kivi tervassa vastamäkeen, ja päähenkilön kasvoilta voi lukea sisäisen kamppailun, kun hän ei tiedä antaako ylpeydelle periksi vai ei. Lopulta, vierivän kiven ollessa jo melkein vuorenhuipulla, hän tekee päätöksensä.)
Päähenkilö: Anteeksi, voisitteko toistaa, en oikein kuullut äsken, kuuloni ei ole enää sama kuin nuorena miehenä.
Asiakasmyyjä: Kysyin joko teillä on suunnitelmia illaksi? :D
Päähenkilö: ...Ei, tulimme vasta ystäväni kanssa ja kiertelemme kauppoja ja katsomme sitten illalla mitä keksimme.
Asiakasmyyjä: Sehän on hienoa, kas tässä Disney®-ostoksenne ja oikein supercalifragilisticexpialidociousta loppupäivää! :D
Toisessa kohtauksessamme olemme Hard Rock Cafe'ssa, jonne päähenkilömme pääsi ystävänsä kanssa koska ystävä kertoi hovimestarille että päähenkilömme on "Hard Rock Cafe-neitsyt".
Äsken mainittu tauti on alkanut jylläämään kunnolla, ja päähenkilömme on alkanut hävitä reagointikyvyssään etanalle.
Päähenkilön ja hänen ystävänsä istuuduttua pöytään heidän tarjoilijansa saapuu.
Tarjoilija: Ei mutta tervetuloa Lontoon kuumimpaan, huimimpaan, mahtavimpaan, hauskimpaan, maittavimpaan ja ennen kaikkea rokahtavimpaan ravintolaan! Joko tiedätte mitä tilaatte vai haluatteko miettä tai kaipaatteko suosituksia tai katsoa muiden pöytiin tai otatteko sian säkissä, siis tietenkin kuvaannollisesti. :D
Ystävä: Mietimme vielä mutta ottaisimme juotavaa.
Tarjoilija: Siinä tapauksessa hyvä herrasväki olette tulleet juurikin oikeaan juottolaan, sillä meillä on meneillään erikoistarjous joka on voimassa vain täällä ja vain teille ja vain tänään! Saatte samanlaisen lasin ilmaiseksi kuin minkä juoman valitsette erikoislistaltamme, jonka loihdin teille nyt mutta sitä ennen huomatkaa kuinka hihoissani ja päässäni ei ole mitään...a voilà! :D
(Hetken miettimistä)
Ystävä: Otamme nämä drinkit (nimeää drinkit).
Tarjoilija: Vaikka saatankin kuulostaa puolueelliselta koska tarjoilen teille tänä iltana, tahdon silti sanoa että ette millään olisi voineet tehdä parempaa valintaa! Tuon juomanne a.s.a.p, älkää vain kadotko minnekään sillä välin! :D
Tarjoilija toi juomat, ja päähenkilömme siemaisi omansa samantien alas, koska lämpötila mahdollisti omeletin teon asfaltilla, takana oli pitkä päivä täynnä shoppailua, olo oli taudin vuoksi kurja ja alkoholi ei voi muuta kuin parantaa tilannetta, eikö? Tarjoilija käveli sattumalta pöydän ohi.
Tarjoilija: No mutta neitsytkuningatar nakuna neliapila napakorunaan! Harvoin olen nähnyt tuollaista nesteen sisäistämistä ja minä sentään vietin pikkulapsuuteni Tampax-tehtaan vieressä myymällä kesätöikseni pesusieniä. :D
Päähenkilö: ...Juoma...hyvä.
Tarjoilija: Sir, me täällä brittilässä kunnioitamme juoppoja, joten haluaisitteko samanlaisen drinkin, mutta eri hinnalla? :D
Päähenkilö: ...Sinä...tehdä samanlainen?
Tarjoilija: Kyllä sir, mutta erikoistarjouksena teille laitan sen eri drinkin nimellä jotta ette joudu maksamaan siitä yhtä paljon. En voisi nukkua öitäni rauhassa tietäen että en kunnioittanut toisen kanssaihminen alkoholismia luomalla sille sen kaiken potentiaalin mahdollistavia puitteita. :D
Myöhemmin illan aikana päähenkilömme ystävä poistuu hetkeksi puuteroimaan nenäänsä ja jättää käsien desifiointi-pullonsa pöydälle. Yhtäkkiä päähenkilömme havahtuu siihen että joku puhuu hänelle.
Toinen tarjoilja: Onko kaikki hyvin, sir? :D
Päähenkilö: ...Ystävä...mennyt...
Toinen tarjoilija: Älkää toki huolestuko, sir, tahdoin vain varmistaa että teillä on varmasti kaikki hyvin (laskee käden rauhoittavasti olkapäälle). Toivottavasti olette nauttineet vierailustanne Hard Rock Cafe Lontoossa? Ah, huomaan että teillä on käsi-desinfiointiainetta. :D
Päähenkilö: ...Pullo...ystävän...
Toinen tarjoilija: itsekin käytän sitä nykyään jatkuvasti, eihän nykyaikana voi olla varma millaisia pöpöjä sitä on liikenteessä, varmahan on varmaa. Nauttikaa loppuillasta ystävänne kanssa ja pitäkää oikein hauskaa senkin jälkeen! :D
Jatkuu...
Viittaan tietenkin Ylen uutiseen siitä, kuinka arkielämä kiinnostaa teatteriyleisöä.
Menisittekö itse katsomaan näytelmää henkilöstä, joka on viime aikoina mm. saanut omituisia sähköposteja syntymäpäiväjuhlista, jotka on järjestetty hänen kunniakseen.
Kuvien perusteella siellä oli sennäköisiä ihmisiä, että päähenkilö ei unohtaisi jos olisi osallistunut noihin juhliin, ja sen lisäksi hänen syntymäpäiväänsä on vielä neljä kuukautta.
Lisäksi Facebookissa tuntemattomat ihmiset ovat alkaneet lähestyä viesteillä, jossa kysytään onko hän kenties...hän?
Aivan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, päähahmoa yrittää tavoitella tuntematon soittaja Turusta, ja numeron takaa löytyy yritysrekisterin mukaan "Muualla luokittelematon erikoistunut agentuuritoiminta".
Hmm. Ei tuossa taida oikein olla aineksia muuhun kuin paranoidiseen eksistentialismin pohdintaan, jota värittävät hurjat seksikohtaukset.
Ehkäpä kokeilen millaisia kohtauksia saisi palveluhenkilöstön ja minun kohtaamisista Ison-Britannian reissullani.
7) Kohtauksia asiakaskohtaamisista
Ensimmäisessä kohtauksessamme toisensa kohtaavat naispuolinen asiakaspalvelija sekä miespuolinen mies.
Tapahtumapaikkana on maailman maagisin kauppa tällä puolen yhdistettyä vesipiippu- ja pyssy-liikettä eli Disney Store®.
Päähenkilö ei vielä tiedä sitä, mutta lentomatkalla hänelle alkoi kehittymään tauti, joka lopulta johti nuhakuumeeseen ja korvatulehdukseen. Sen vuoksi hän ei oikein kuule hyvin.
Asiakasmyyjä: Tervehdys, rakas asiakas! Miten voisin palvella teitä tänä loisteliaana Disney®-päivänä? :D
Päähenkilö: Päivää. Ottaisin nämä lasit.
Asiakasmyyjä: Totta kai kunnioitettu asiakas! Tulevatko nämä kenties omaan käyttöönne vai lahjaksi? :D
Päähenkilö: Lahjaksi.
Asiakasmyyjä: Siinä tapauksessa sallinette että käärin nämä Disney®-lasit paperiin, ettei niille vain tapahdu mitään matkalla! :D
Päähenkilö: Kiitos.
Asiakasmyyjä: Loppusummaksi tulisi XX puntaa, ki-toos! :D
Päähenkilö: Korttini.
Asiakasmyyjä: Kiitos oikein paljon rakas asiakas! Laitammeko nämä Disney®-ostokset korttinne luotto- vai pankkipuolelle? :D
Päähenkilö: Luotto.
Asiakasmyyjä: (sanoo jotain mutta päähenkilö ei kuule mitään, koska hänen yksiönsä koon neliömetreissä kolmella neliömetrillä hakkaava, seinällä oleva näyttöruutu toitotti juuri uusinta Disney®-elokuvan traileria) :D
(Päähenkilömme miettii kuumeisesti tulisiko nyt
A. Nauraa ja sanoa "yes"
B. Ei nauraa ja sanoa "no"
C. Nyökätä ymmärtäväisesti
D. Jotain muuta, mitä?
Sekunnit menevät eteenpäin kuin vierivä kivi tervassa vastamäkeen, ja päähenkilön kasvoilta voi lukea sisäisen kamppailun, kun hän ei tiedä antaako ylpeydelle periksi vai ei. Lopulta, vierivän kiven ollessa jo melkein vuorenhuipulla, hän tekee päätöksensä.)
Päähenkilö: Anteeksi, voisitteko toistaa, en oikein kuullut äsken, kuuloni ei ole enää sama kuin nuorena miehenä.
Asiakasmyyjä: Kysyin joko teillä on suunnitelmia illaksi? :D
Päähenkilö: ...Ei, tulimme vasta ystäväni kanssa ja kiertelemme kauppoja ja katsomme sitten illalla mitä keksimme.
Asiakasmyyjä: Sehän on hienoa, kas tässä Disney®-ostoksenne ja oikein supercalifragilisticexpialidociousta loppupäivää! :D
Toisessa kohtauksessamme olemme Hard Rock Cafe'ssa, jonne päähenkilömme pääsi ystävänsä kanssa koska ystävä kertoi hovimestarille että päähenkilömme on "Hard Rock Cafe-neitsyt".
Äsken mainittu tauti on alkanut jylläämään kunnolla, ja päähenkilömme on alkanut hävitä reagointikyvyssään etanalle.
Päähenkilön ja hänen ystävänsä istuuduttua pöytään heidän tarjoilijansa saapuu.
Tarjoilija: Ei mutta tervetuloa Lontoon kuumimpaan, huimimpaan, mahtavimpaan, hauskimpaan, maittavimpaan ja ennen kaikkea rokahtavimpaan ravintolaan! Joko tiedätte mitä tilaatte vai haluatteko miettä tai kaipaatteko suosituksia tai katsoa muiden pöytiin tai otatteko sian säkissä, siis tietenkin kuvaannollisesti. :D
Ystävä: Mietimme vielä mutta ottaisimme juotavaa.
Tarjoilija: Siinä tapauksessa hyvä herrasväki olette tulleet juurikin oikeaan juottolaan, sillä meillä on meneillään erikoistarjous joka on voimassa vain täällä ja vain teille ja vain tänään! Saatte samanlaisen lasin ilmaiseksi kuin minkä juoman valitsette erikoislistaltamme, jonka loihdin teille nyt mutta sitä ennen huomatkaa kuinka hihoissani ja päässäni ei ole mitään...a voilà! :D
(Hetken miettimistä)
Ystävä: Otamme nämä drinkit (nimeää drinkit).
Tarjoilija: Vaikka saatankin kuulostaa puolueelliselta koska tarjoilen teille tänä iltana, tahdon silti sanoa että ette millään olisi voineet tehdä parempaa valintaa! Tuon juomanne a.s.a.p, älkää vain kadotko minnekään sillä välin! :D
Tarjoilija toi juomat, ja päähenkilömme siemaisi omansa samantien alas, koska lämpötila mahdollisti omeletin teon asfaltilla, takana oli pitkä päivä täynnä shoppailua, olo oli taudin vuoksi kurja ja alkoholi ei voi muuta kuin parantaa tilannetta, eikö? Tarjoilija käveli sattumalta pöydän ohi.
Tarjoilija: No mutta neitsytkuningatar nakuna neliapila napakorunaan! Harvoin olen nähnyt tuollaista nesteen sisäistämistä ja minä sentään vietin pikkulapsuuteni Tampax-tehtaan vieressä myymällä kesätöikseni pesusieniä. :D
Päähenkilö: ...Juoma...hyvä.
Tarjoilija: Sir, me täällä brittilässä kunnioitamme juoppoja, joten haluaisitteko samanlaisen drinkin, mutta eri hinnalla? :D
Päähenkilö: ...Sinä...tehdä samanlainen?
Tarjoilija: Kyllä sir, mutta erikoistarjouksena teille laitan sen eri drinkin nimellä jotta ette joudu maksamaan siitä yhtä paljon. En voisi nukkua öitäni rauhassa tietäen että en kunnioittanut toisen kanssaihminen alkoholismia luomalla sille sen kaiken potentiaalin mahdollistavia puitteita. :D
Myöhemmin illan aikana päähenkilömme ystävä poistuu hetkeksi puuteroimaan nenäänsä ja jättää käsien desifiointi-pullonsa pöydälle. Yhtäkkiä päähenkilömme havahtuu siihen että joku puhuu hänelle.
Toinen tarjoilja: Onko kaikki hyvin, sir? :D
Päähenkilö: ...Ystävä...mennyt...
Toinen tarjoilija: Älkää toki huolestuko, sir, tahdoin vain varmistaa että teillä on varmasti kaikki hyvin (laskee käden rauhoittavasti olkapäälle). Toivottavasti olette nauttineet vierailustanne Hard Rock Cafe Lontoossa? Ah, huomaan että teillä on käsi-desinfiointiainetta. :D
Päähenkilö: ...Pullo...ystävän...
Toinen tarjoilija: itsekin käytän sitä nykyään jatkuvasti, eihän nykyaikana voi olla varma millaisia pöpöjä sitä on liikenteessä, varmahan on varmaa. Nauttikaa loppuillasta ystävänne kanssa ja pitäkää oikein hauskaa senkin jälkeen! :D
Jatkuu...
keskiviikko 2. syyskuuta 2009
Sinne, tänne ja takaisin, osa II - 15 asiaa reissusta, osa 6
Kafkatus-käyrä on taas nousussa.
Jos olette ihmetelleet hiljaisuuttani tässä blogissa alkuviikosta, niin syynä on tilanne johon olen joutunut.
Sain maanantaina kuulla että erään alan maailman johtava yritys on asettanut minut mustalle listalle, eli en saa käyttää heidän palveluitaan.
Yleensä tuolle listalle joutuu jos epäillään rahanpesusta, asekaupasta, valkoisesta orjakaupasta, pimeästä kissanpentujen välittämisestä tai terrorismista, mutta asianajajani neuvosta en mielestäni ole syyllistynyt mihinkään tuollaiseen.
Olen yrittänyt selvittää asiaa koko alkuviikon, mutta paikallinen asiakaspalveluhenkilöstö on kertonut että hekään eivät tiedä syytä listalle päätymiseen. Heidän tietokoneensa vain ilmoittaa että minua ei voida palvella.
Voinko päästä listalta pois? Voin kuulemma lähettää vapaamuotoisen kirjeen, valitsemallani kielellä sähköpostiin, mutta mikään ei takaa että saisin vastausta tai että minut otettaisiin takaisin palvelun piiriin.
Miksi siis joku on laittanut minulle tällaiselle esto-listalle?
Pelkään että kyseessä on vähän sama asian kuin kysyisitte miksi Jumala sallii maailman pahuuden, sodat, nälänhädän ja kuoleman?
Koska hän voi.
Siksipä tämänkertainen merkintä liikkuu yhtä paranoideissa tunnelmissa.
6. 31.12.1983, klo 23.59.59
Jotkut väittävät että Iso-Britannian on liukumassa teoksesta "1984" tutuksi valvonta-yhteiskunnaksi, jossa "Isoveli" valvoo kaikkea.
Tämä ei pidä täysin paikkaansa.
Pikemminkin Iso-Britannia on muuttumassa mummolaksi vuodelta 1974, 1994, 1964 tai vaikka 2004.
Kuitenkin sellaiseksi vuodeksi milloin olitte vielä pieni ja avuton, ja turvallisin paikka maailmassa oli mummon syli (siis keskiverto-ihmisille, ei todellakaan tämän blogin keskivertolukijoille jotka rakensivat ensimmäisen ydinsuojansa hiekkalaatikolla).
Yhteiskuntaa ei nimittäin valvo isoveli, vaan isoäiti.
Briteille asia selitetään siten, että ei valvontakameroita ole kaikkialla siksi että heitä valvottaisiin.
Itse asiassa ne ovat kaikkien turvana; jos joku ei näkisi jatkuvasti mitä tapahtuu, jotain pahaa pääsisi tapahtumaan, ja emmehän me sitä halua, emmehän?
Jokaiselle metroasemalla ja metrojunassa oli ilmoituksia joissa muistutettiin mm. että rullaportaissa ei saa kikkailla, sillä se voi johtaa loukkaantumisiin (viime vuonna näin-ja-näin monta onnettomuutta) ja ei kannata yrittää tulla jo sulkeutuvista junan ovista (viime vuonna näin-ja-näin monta onnettomuutta) sekä emmehän unohda juoda vettä, ettei vaan nesteenvajaus iske?
Lehdissä oli mainoksia palvelunumeroista, jonne voi soittaa esim. jos tuntee jonkun joka on ilmoittanut työviranomaisille olevansa käytettävissä tarvittaessa, vaikka oikeasti löhöilee Sex on the beach-drinksun kanssa Ibizalla. Sillä emmehän me tällaista veronmaksajien rahojen tuhlausta voi suvaita, emmehän?
Tällaiset henkilöt eivät ole ymmärtäneet että jos kaikki eivät leiki kiltisti, jollekulle voi tulla pipi ja mummo suuttuu.
Ja mehän emme halua tietää mitä sitten tapahtuu, emmehän?
Jatkuu...
Jos olette ihmetelleet hiljaisuuttani tässä blogissa alkuviikosta, niin syynä on tilanne johon olen joutunut.
Sain maanantaina kuulla että erään alan maailman johtava yritys on asettanut minut mustalle listalle, eli en saa käyttää heidän palveluitaan.
Yleensä tuolle listalle joutuu jos epäillään rahanpesusta, asekaupasta, valkoisesta orjakaupasta, pimeästä kissanpentujen välittämisestä tai terrorismista, mutta asianajajani neuvosta en mielestäni ole syyllistynyt mihinkään tuollaiseen.
Olen yrittänyt selvittää asiaa koko alkuviikon, mutta paikallinen asiakaspalveluhenkilöstö on kertonut että hekään eivät tiedä syytä listalle päätymiseen. Heidän tietokoneensa vain ilmoittaa että minua ei voida palvella.
Voinko päästä listalta pois? Voin kuulemma lähettää vapaamuotoisen kirjeen, valitsemallani kielellä sähköpostiin, mutta mikään ei takaa että saisin vastausta tai että minut otettaisiin takaisin palvelun piiriin.
Miksi siis joku on laittanut minulle tällaiselle esto-listalle?
Pelkään että kyseessä on vähän sama asian kuin kysyisitte miksi Jumala sallii maailman pahuuden, sodat, nälänhädän ja kuoleman?
Koska hän voi.
Siksipä tämänkertainen merkintä liikkuu yhtä paranoideissa tunnelmissa.
6. 31.12.1983, klo 23.59.59
Jotkut väittävät että Iso-Britannian on liukumassa teoksesta "1984" tutuksi valvonta-yhteiskunnaksi, jossa "Isoveli" valvoo kaikkea.
Tämä ei pidä täysin paikkaansa.
Pikemminkin Iso-Britannia on muuttumassa mummolaksi vuodelta 1974, 1994, 1964 tai vaikka 2004.
Kuitenkin sellaiseksi vuodeksi milloin olitte vielä pieni ja avuton, ja turvallisin paikka maailmassa oli mummon syli (siis keskiverto-ihmisille, ei todellakaan tämän blogin keskivertolukijoille jotka rakensivat ensimmäisen ydinsuojansa hiekkalaatikolla).
Yhteiskuntaa ei nimittäin valvo isoveli, vaan isoäiti.
Briteille asia selitetään siten, että ei valvontakameroita ole kaikkialla siksi että heitä valvottaisiin.
Itse asiassa ne ovat kaikkien turvana; jos joku ei näkisi jatkuvasti mitä tapahtuu, jotain pahaa pääsisi tapahtumaan, ja emmehän me sitä halua, emmehän?
Jokaiselle metroasemalla ja metrojunassa oli ilmoituksia joissa muistutettiin mm. että rullaportaissa ei saa kikkailla, sillä se voi johtaa loukkaantumisiin (viime vuonna näin-ja-näin monta onnettomuutta) ja ei kannata yrittää tulla jo sulkeutuvista junan ovista (viime vuonna näin-ja-näin monta onnettomuutta) sekä emmehän unohda juoda vettä, ettei vaan nesteenvajaus iske?
Lehdissä oli mainoksia palvelunumeroista, jonne voi soittaa esim. jos tuntee jonkun joka on ilmoittanut työviranomaisille olevansa käytettävissä tarvittaessa, vaikka oikeasti löhöilee Sex on the beach-drinksun kanssa Ibizalla. Sillä emmehän me tällaista veronmaksajien rahojen tuhlausta voi suvaita, emmehän?
Tällaiset henkilöt eivät ole ymmärtäneet että jos kaikki eivät leiki kiltisti, jollekulle voi tulla pipi ja mummo suuttuu.
Ja mehän emme halua tietää mitä sitten tapahtuu, emmehän?
Jatkuu...
sunnuntai 30. elokuuta 2009
Sinne, tänne ja takaisin, osa II - 15 asiaa reissusta, osa 5
Jälleen aamun piristykseksi visailua.
Olen kasvattamassa partaa ja useiden ihmisten mielestä ääneni on matalampi kuin aiemmin.
Mikä tähän on syynä?
A) Lomalla ei ehdi leikkaamaan jokaista ihokarvan alkua, ja ääni alkaa vasta pikkuhiljaa toipumaan flunssasta eli pystyn puhumaan tai ajattelemaan kokonaisen lauseen yskimättä keuhkonpalasia keskustelukumppanini syliin.
B) Oh yeah, pimut tykkää partaisista miehistä. Vielä kun pikkuisen madallan ääntäni, ja kasvatan tukkaani, niin...Ladyhunter is on the prey tonight! :yrittää laulaa 80-lukulaisen hevin tahtiin:
C) 5. Tapahtuma Hard Rock Cafe'ssa
Kuten on jo tullut mainittua, pääsimme Hard Rock Cafe'hen toisena iltanamme Lontoossa.
Jossain vaiheessa iltaa kysyin S:ltä missä paikan WC:t ovat. Hän neuvoi että ne ovat alakerrassa, löydän ne varmasti.
Aloin matkani kohti saniteetti-tiloja, kun eteeni pelmahti kolme polvenkorkuista poikaa, joilla ilmeisesti oli sama matka kuin minulla. He menivät sisään heti ensimmäisestä ovesta, joten ajattelin että kyseessä on ilmiselvästikin miesten wc.
Sisällä oli nainen, joka päätellen poikien laumakäyttäytymisestä oli heidän äitinsä. Noh, ajattelin, äiti tuli auttamaan pikkuisiaan pääsemään potalle, kuinka söpöä. Menin viimeiseen looshiin, jossa oli revitty irti pytyn istuinosa lattialle. Todellakin miestenvessa hard rock-paikassa, ajattelin.
Kun astuin ulos, minua vastassa oli hämmentyneen näköinen siivooja.
- Sir, tämä on naisten wc.
Selitin että luulin että kyseessä on miesten wc, koska edelläni olleet pikkupojat tulivat tänne ja pahoittelin erhettäni ja poistuin paikalta.
Törmäsin siivoojaan vielä toisen kerran, käydessäni vielä poistuttaessa wc:ssä. Hänen ilmeensä oli...no miten te katsoisitte miestä joka kertoi päätyneensä naisten wc:hen seuratessaan pikkupoikia?
En tiedä miten hyvä kasvomuisti hänellä on, mutta mikäli joskun vielä aion HRC:ssä käydä, on ehkä parempi että hän ei muista minua.
Jatkuu...
Olen kasvattamassa partaa ja useiden ihmisten mielestä ääneni on matalampi kuin aiemmin.
Mikä tähän on syynä?
A) Lomalla ei ehdi leikkaamaan jokaista ihokarvan alkua, ja ääni alkaa vasta pikkuhiljaa toipumaan flunssasta eli pystyn puhumaan tai ajattelemaan kokonaisen lauseen yskimättä keuhkonpalasia keskustelukumppanini syliin.
B) Oh yeah, pimut tykkää partaisista miehistä. Vielä kun pikkuisen madallan ääntäni, ja kasvatan tukkaani, niin...Ladyhunter is on the prey tonight! :yrittää laulaa 80-lukulaisen hevin tahtiin:
C) 5. Tapahtuma Hard Rock Cafe'ssa
Kuten on jo tullut mainittua, pääsimme Hard Rock Cafe'hen toisena iltanamme Lontoossa.
Jossain vaiheessa iltaa kysyin S:ltä missä paikan WC:t ovat. Hän neuvoi että ne ovat alakerrassa, löydän ne varmasti.
Aloin matkani kohti saniteetti-tiloja, kun eteeni pelmahti kolme polvenkorkuista poikaa, joilla ilmeisesti oli sama matka kuin minulla. He menivät sisään heti ensimmäisestä ovesta, joten ajattelin että kyseessä on ilmiselvästikin miesten wc.
Sisällä oli nainen, joka päätellen poikien laumakäyttäytymisestä oli heidän äitinsä. Noh, ajattelin, äiti tuli auttamaan pikkuisiaan pääsemään potalle, kuinka söpöä. Menin viimeiseen looshiin, jossa oli revitty irti pytyn istuinosa lattialle. Todellakin miestenvessa hard rock-paikassa, ajattelin.
Kun astuin ulos, minua vastassa oli hämmentyneen näköinen siivooja.
- Sir, tämä on naisten wc.
Selitin että luulin että kyseessä on miesten wc, koska edelläni olleet pikkupojat tulivat tänne ja pahoittelin erhettäni ja poistuin paikalta.
Törmäsin siivoojaan vielä toisen kerran, käydessäni vielä poistuttaessa wc:ssä. Hänen ilmeensä oli...no miten te katsoisitte miestä joka kertoi päätyneensä naisten wc:hen seuratessaan pikkupoikia?
En tiedä miten hyvä kasvomuisti hänellä on, mutta mikäli joskun vielä aion HRC:ssä käydä, on ehkä parempi että hän ei muista minua.
Jatkuu...
perjantai 28. elokuuta 2009
Sinne, tänne ja takaisin, osa II - 15 asiaa reissusta, osa 4
Pikkukiviäkin kiinnostanee mitä söin matkan aikana, mutta vetoan siihen että yksi ystävistäni kysyi mitä söimme matkan aikana. Siksipä kerron mitä söin matkan aikana.
4. Kuakomekiki?
Ensimmäisenä iltana yritimme mennä Lontoon Hard Rock Cafe'hen, mutta sinne oli 1 h 20 min jonotusaika (kuulin ohimennen ovelta), mikä yllätti matkaseuralaiseni S:n.
Hänen mukaansa HRC on yleensä aika tyhjä, sillä pintaporukalle näyttäytyminen samassa paikassa kuukauden sisällä on hiljaisen koodin rikkomista, pint-porukka eli ne jotka juovat maitonsakin tuopeissa ei sinnepäin edes sylkäise, ja pin-porukka eli kännykkäjupit eivät syö mitään yritysvaltausten välissä.
Ainoa looginen selitys oli se, että elokuu on niin pan-eurooppalaista turistisesonkia, että kaikki paikallaolijat olivat kaltaisiamme turisteja.
Siksi päädyimme lähellä olevaan italialaistavintolaan, jonka nimeä en muista, mutta todennäköisesti se suomennettuna olisi ollut "Le tyyli ennen Le kaikkea ja Le kaikkia".
Ehkä, jos maailmantalous ei olisi mitä se on, meidän näköisemme...okei, minun näköiseni, S nyt käy eksentrisestä miljonääristä milloin vain...olisi ystävällisesti ohjattu muualle.
Mutta aikojen ollessa mitä ovat, ja ravintolan ollessa täynnä hovimestarista, tarjoilijoista ja viinimestarista, mutta ei asiakkaista, eksentrisen näköinen miljönääri ja hänen...henkivartijansa kelpaavat siinä missä muutkin.
Olenko muuten koskaan kertonut erityiskyvystäni? Minulla on taito tilata ihan minkä tahansa paikan vähäravinteisin ja pienin annos juuri silloin, kun minulla on suurin nälkä.
Tässä tapauksessa vaisto käski ottamaan pizzan, koska ne ovat aina melko varmoja tapauksia. En tosin löytänyt mitään itseäni miellyttävää väihtoehtoa. Lisäksi tuntuu että Britanniassa on pizzoissa ananasta niin paljon, että pizzan voisi ottaa C-vitamiinitabletin sijaan.
Joten otin lasagnen, ja loin mielikuvan isosta lautasesta höyryävää, täyttävää, italialaisruokaa.
Sen sijaan sain pikkaisen kohokasvuokaa isompaan kuppiin tehdyn lasagnen, joka tarjoiltiin isolla lautasella, jossa oli muutama salaatinlehti ja päällä raastettua juustoa. S sai ison spagettiannoksen kermakastikkeella.
Ei ja kyllä, siis vastauksena seuraaviin kysymyksiinne.
Ei, nälkä ei lähtenyt, vaikka ruoka olikin hyvää.
Kyllä, olisi pitänyt kysyä garcónilta mikä ruoka olisi täyttävää. Sen siitä saa kun luottaa siihen että hinta korreloi koon kanssa.
Toisena iltana pääsimme Hard Rock Cafe'hen. Asiaan palataan vielä, joten kerron vain mitä söimme.
Viime kerrasta oppineena otin Red Blue and White-hampurilaisen ja S otti kanasalaatin, jossa oli suolassa marinoituja pekaanipähkinöitä (erittäin hyvää kuulemma).
[ruokakriitikko]
Pyysin hampurilaiseni kypsänä ja sellaisena sen sain. Hampurilainen oli hyvää, joskin hiukan kuivaa. Mukana oli totta kai juustoa, sipulia, salaattia ja muita lisukkeita, mutta vasta jälkikäteen ymmärsin miksi viereen tuotiin ketsuppi ja sinappi; niitä ei ollut hampurilaisessa.
Koska minulle oli jo tuolloin alkanut kehittyä nuha, en välttämättä maistanut kaikkia aromeja, mutta olisin kaivannut mukaan esimerkiksi majoneesia. Millä ihmeellä amerikkalaiset ovat onnistuneet lihottamaan itsensä, jos hampurilaiset siellä päässä ovat näin kastikkeettomia?
Mutta hampurilainen oli parempi kuin normaali burgeri, ja nälkä lähti ja pysyi myös poissa, toisin kuin normaalilla hampurilaisaterialla
[/ruokakriitikko]
Viimeisenä iltana kävimme S:n tuntemassa pikkupaikassa Queenswaylla.
Yleensä pyrin suosimaan pikkuyrittäjiä, joten kerrottakoon että jos eksytte sinnepäin, paikan nimi on La Cabacana, osoite 27 Queensway.
Hyvää ruokaa halvalla (viime kerrasta viisastuneena kysyin S:ltä neuvoa ruuan valinnassa, joten otin pastan), mukava palvelu, hyvä katunäkymä ja paikan sisustus on mukava sekoitus 80-lukua.
En edelleenkään siis saanut maistaa spotted dickiä (Joo joo, heh heh, kasvakaa aikuisiksi...), mutta koska S tilasi fish'n'chips-annoksen, sain maistaa sitä eli ainakin jotain on poissa "asioita/ihmisiä mitä pitää hoitaa"-listalta.
Jatkuu...
4. Kuakomekiki?
Ensimmäisenä iltana yritimme mennä Lontoon Hard Rock Cafe'hen, mutta sinne oli 1 h 20 min jonotusaika (kuulin ohimennen ovelta), mikä yllätti matkaseuralaiseni S:n.
Hänen mukaansa HRC on yleensä aika tyhjä, sillä pintaporukalle näyttäytyminen samassa paikassa kuukauden sisällä on hiljaisen koodin rikkomista, pint-porukka eli ne jotka juovat maitonsakin tuopeissa ei sinnepäin edes sylkäise, ja pin-porukka eli kännykkäjupit eivät syö mitään yritysvaltausten välissä.
Ainoa looginen selitys oli se, että elokuu on niin pan-eurooppalaista turistisesonkia, että kaikki paikallaolijat olivat kaltaisiamme turisteja.
Siksi päädyimme lähellä olevaan italialaistavintolaan, jonka nimeä en muista, mutta todennäköisesti se suomennettuna olisi ollut "Le tyyli ennen Le kaikkea ja Le kaikkia".
Ehkä, jos maailmantalous ei olisi mitä se on, meidän näköisemme...okei, minun näköiseni, S nyt käy eksentrisestä miljonääristä milloin vain...olisi ystävällisesti ohjattu muualle.
Mutta aikojen ollessa mitä ovat, ja ravintolan ollessa täynnä hovimestarista, tarjoilijoista ja viinimestarista, mutta ei asiakkaista, eksentrisen näköinen miljönääri ja hänen...henkivartijansa kelpaavat siinä missä muutkin.
Olenko muuten koskaan kertonut erityiskyvystäni? Minulla on taito tilata ihan minkä tahansa paikan vähäravinteisin ja pienin annos juuri silloin, kun minulla on suurin nälkä.
Tässä tapauksessa vaisto käski ottamaan pizzan, koska ne ovat aina melko varmoja tapauksia. En tosin löytänyt mitään itseäni miellyttävää väihtoehtoa. Lisäksi tuntuu että Britanniassa on pizzoissa ananasta niin paljon, että pizzan voisi ottaa C-vitamiinitabletin sijaan.
Joten otin lasagnen, ja loin mielikuvan isosta lautasesta höyryävää, täyttävää, italialaisruokaa.
Sen sijaan sain pikkaisen kohokasvuokaa isompaan kuppiin tehdyn lasagnen, joka tarjoiltiin isolla lautasella, jossa oli muutama salaatinlehti ja päällä raastettua juustoa. S sai ison spagettiannoksen kermakastikkeella.
Ei ja kyllä, siis vastauksena seuraaviin kysymyksiinne.
Ei, nälkä ei lähtenyt, vaikka ruoka olikin hyvää.
Kyllä, olisi pitänyt kysyä garcónilta mikä ruoka olisi täyttävää. Sen siitä saa kun luottaa siihen että hinta korreloi koon kanssa.
Toisena iltana pääsimme Hard Rock Cafe'hen. Asiaan palataan vielä, joten kerron vain mitä söimme.
Viime kerrasta oppineena otin Red Blue and White-hampurilaisen ja S otti kanasalaatin, jossa oli suolassa marinoituja pekaanipähkinöitä (erittäin hyvää kuulemma).
[ruokakriitikko]
Pyysin hampurilaiseni kypsänä ja sellaisena sen sain. Hampurilainen oli hyvää, joskin hiukan kuivaa. Mukana oli totta kai juustoa, sipulia, salaattia ja muita lisukkeita, mutta vasta jälkikäteen ymmärsin miksi viereen tuotiin ketsuppi ja sinappi; niitä ei ollut hampurilaisessa.
Koska minulle oli jo tuolloin alkanut kehittyä nuha, en välttämättä maistanut kaikkia aromeja, mutta olisin kaivannut mukaan esimerkiksi majoneesia. Millä ihmeellä amerikkalaiset ovat onnistuneet lihottamaan itsensä, jos hampurilaiset siellä päässä ovat näin kastikkeettomia?
Mutta hampurilainen oli parempi kuin normaali burgeri, ja nälkä lähti ja pysyi myös poissa, toisin kuin normaalilla hampurilaisaterialla
[/ruokakriitikko]
Viimeisenä iltana kävimme S:n tuntemassa pikkupaikassa Queenswaylla.
Yleensä pyrin suosimaan pikkuyrittäjiä, joten kerrottakoon että jos eksytte sinnepäin, paikan nimi on La Cabacana, osoite 27 Queensway.
Hyvää ruokaa halvalla (viime kerrasta viisastuneena kysyin S:ltä neuvoa ruuan valinnassa, joten otin pastan), mukava palvelu, hyvä katunäkymä ja paikan sisustus on mukava sekoitus 80-lukua.
En edelleenkään siis saanut maistaa spotted dickiä (Joo joo, heh heh, kasvakaa aikuisiksi...), mutta koska S tilasi fish'n'chips-annoksen, sain maistaa sitä eli ainakin jotain on poissa "asioita/ihmisiä mitä pitää hoitaa"-listalta.
Jatkuu...
keskiviikko 26. elokuuta 2009
Sinne, tänne ja takaisin, osa II - 15 asiaa reissusta, osa 3
Mainitsin jo alkuvalmisteluissani missä hotelleissa yövyn, mutta kerrottakoon jos joku muu aikoo näissä asua millaista niissä oli.
3. Kaikki vierailuni hotellit
Ensimmäiset kaksi yötä vietin S:n kanssa Astors Hotel Victoriassa.
Eri sängyissä tietenkin: niille jotka haluavat tehdä allegorisia vertauksia parisuhteen eri vaiheista englanninkielen tunnille, kerrottakoon että "twin bed" tarkoittaa kahta erillistä sänkyä ja "double bed" kahden nukuttavaa sänkyä.
Hotelli sijaitsee muutaman minuutin kävelyn päässä Victorian metroasemalta.
Kalustukseen kuuluu televisio, sänky, kassakaappi, vaatekaappi, kirjoituspöytä, yöpöytä, vedenkeitin ja uutuutena minulle kahta eri laatua teekeksejä. Huoneemme näköala oli sivukujalle jossa ei koskaan tapahtunut mitään, mikä tarkoitti että paikka oli rauhallinen.
Erityskiitokseni siitä, että hotelli ei edes yrittänytkään ahtaa ammetta kylpyhuoneeseen, vaan siellä oli modermi suihku. Toimiva suihku on mielestäni yksi osoitus siitä, että ihminen on lopullisesti kehittynyt ajattelevaksi olennoksi.
S:n mukaan jossain internetissä oli haukuttu paikan aamiaistarjoilun ahtautta. Neljä pöytää vastaanottotiskin luona ei todellakaan anna tilaa koko jalkapallojoukkueen syödä yhtäaikaa, mutta ainakin meille löytyi aina pöytä.
Ja yllätys yllätys, melkein hotellin vieressä on kotoisa kahvila, josta saa aamiaista.
Kävimme kahvilassa ensimmäisenä iltana. Istuimme eri puolilla pöytää, koska minä olen sisältä kuollut ja S:llä on poikaystävä. Kahvi oli erinomaista (teksti lähettämästäni postikortista).
Poistuttaessa hotelli tarjoaa mahdollisuuden jättää laukut säilytykseen lukittuun huoneeseen (omalla vastuulla tietenkin, mutta ainakaan meidän laukkujamme ei viety).
Viimeiseksi yöksi siirryimme Mercure London Gatwick Airport hotelliin lentokentän lähelle, koska lähtömme oli aikainen ja tältä hotellilta lähtee erikseen bussi lentokentälle.
Täällä tapahtui vähän hämminkiä, koska meidät ohjattiin ensin huoneeseen jossa oli vain tuplavuode. Myönnetään, vastaanottovirkailija sanoi jotain "double bed", mutta olin erityisesti maininnut varatessani huoneen että haluamme "twin bed", joten ajattelin että raukkaparka sekoilee työpäivän lopuksi.
Kun kävin ilmoittamassa asiasta ja pyytelemässä kauheasti anteeksi mokaani sekä aiheuttamaani hämmennystä, tuntui että vastaanottovirkailija oikeasti suutahti minulle.
[Tässä vaiheessa luovumme hetkeksi normaalista kerrontatyylistä paremman ymmärrettävyyden vuoksi]
Minä: Minusta tuntuu että vastaanottovirjailija oikeasti suuttui minulle.
S: Eikö se antanut meille uuden huoneen?
Minä: No joo mutta silti...
S: Hei se on asiakaspalvelu-ammatissa, ihan niin kuin sinä. Muistatko sinä asiakkaitasi? Ethän sinäkään niitä vihaa?
(Muistikuvia nimettömistä rituaaleista. Rukouksia unohdetuille jumalille. Niin paljon verta...vain jotta saisit kostosi)
Minä: En tietenkään.
En tiedä vaikuttiko huoneenvaihto asiaan, mutta hotellihuoneemme oli hyvin perusmallia: sängyt, kirjoituspöytä, yöpöytä, vedenkeitin ja tv.
Lisäksi kylpyhuoneessa oli kylpyallas, mikä on kansainvälinen signaali sille, että suihkusuutin on hankittu vain ettei kaakelointi varasta kaikkea huomiota.
En tiedä oliko se hotellin alkuperäinen idea, mutta nyt tuli sellainen mielikuva että se oli tarkoitettu läpikulkupaikaksi, ehkä yhden illan ajaksi, ja sen jälkeen matka jatkuu OIKEAAN päämäärääsi. Siihen se toki kelpasi oikein hyvin.
Jatkuu...
3. Kaikki vierailuni hotellit
Ensimmäiset kaksi yötä vietin S:n kanssa Astors Hotel Victoriassa.
Eri sängyissä tietenkin: niille jotka haluavat tehdä allegorisia vertauksia parisuhteen eri vaiheista englanninkielen tunnille, kerrottakoon että "twin bed" tarkoittaa kahta erillistä sänkyä ja "double bed" kahden nukuttavaa sänkyä.
Hotelli sijaitsee muutaman minuutin kävelyn päässä Victorian metroasemalta.
Kalustukseen kuuluu televisio, sänky, kassakaappi, vaatekaappi, kirjoituspöytä, yöpöytä, vedenkeitin ja uutuutena minulle kahta eri laatua teekeksejä. Huoneemme näköala oli sivukujalle jossa ei koskaan tapahtunut mitään, mikä tarkoitti että paikka oli rauhallinen.
Erityskiitokseni siitä, että hotelli ei edes yrittänytkään ahtaa ammetta kylpyhuoneeseen, vaan siellä oli modermi suihku. Toimiva suihku on mielestäni yksi osoitus siitä, että ihminen on lopullisesti kehittynyt ajattelevaksi olennoksi.
S:n mukaan jossain internetissä oli haukuttu paikan aamiaistarjoilun ahtautta. Neljä pöytää vastaanottotiskin luona ei todellakaan anna tilaa koko jalkapallojoukkueen syödä yhtäaikaa, mutta ainakin meille löytyi aina pöytä.
Ja yllätys yllätys, melkein hotellin vieressä on kotoisa kahvila, josta saa aamiaista.
Kävimme kahvilassa ensimmäisenä iltana. Istuimme eri puolilla pöytää, koska minä olen sisältä kuollut ja S:llä on poikaystävä. Kahvi oli erinomaista (teksti lähettämästäni postikortista).
Poistuttaessa hotelli tarjoaa mahdollisuuden jättää laukut säilytykseen lukittuun huoneeseen (omalla vastuulla tietenkin, mutta ainakaan meidän laukkujamme ei viety).
Viimeiseksi yöksi siirryimme Mercure London Gatwick Airport hotelliin lentokentän lähelle, koska lähtömme oli aikainen ja tältä hotellilta lähtee erikseen bussi lentokentälle.
Täällä tapahtui vähän hämminkiä, koska meidät ohjattiin ensin huoneeseen jossa oli vain tuplavuode. Myönnetään, vastaanottovirkailija sanoi jotain "double bed", mutta olin erityisesti maininnut varatessani huoneen että haluamme "twin bed", joten ajattelin että raukkaparka sekoilee työpäivän lopuksi.
Kun kävin ilmoittamassa asiasta ja pyytelemässä kauheasti anteeksi mokaani sekä aiheuttamaani hämmennystä, tuntui että vastaanottovirkailija oikeasti suutahti minulle.
[Tässä vaiheessa luovumme hetkeksi normaalista kerrontatyylistä paremman ymmärrettävyyden vuoksi]
Minä: Minusta tuntuu että vastaanottovirjailija oikeasti suuttui minulle.
S: Eikö se antanut meille uuden huoneen?
Minä: No joo mutta silti...
S: Hei se on asiakaspalvelu-ammatissa, ihan niin kuin sinä. Muistatko sinä asiakkaitasi? Ethän sinäkään niitä vihaa?
(Muistikuvia nimettömistä rituaaleista. Rukouksia unohdetuille jumalille. Niin paljon verta...vain jotta saisit kostosi)
Minä: En tietenkään.
En tiedä vaikuttiko huoneenvaihto asiaan, mutta hotellihuoneemme oli hyvin perusmallia: sängyt, kirjoituspöytä, yöpöytä, vedenkeitin ja tv.
Lisäksi kylpyhuoneessa oli kylpyallas, mikä on kansainvälinen signaali sille, että suihkusuutin on hankittu vain ettei kaakelointi varasta kaikkea huomiota.
En tiedä oliko se hotellin alkuperäinen idea, mutta nyt tuli sellainen mielikuva että se oli tarkoitettu läpikulkupaikaksi, ehkä yhden illan ajaksi, ja sen jälkeen matka jatkuu OIKEAAN päämäärääsi. Siihen se toki kelpasi oikein hyvin.
Jatkuu...
tiistai 25. elokuuta 2009
Sinne, tänne ja takaisin, osa II - 15 asiaa reissusta, osa 2
Huolimatta siitä että hakusanojen perusteella saan jo varmaan 99% kaikesta Googlen kautta kulkevista perv---käyttäjistä blogiini, en ole vielä täysin tyytyväinen.
Siksipä kerron nyt yhden asian mitä en ainakaan omalla googlettamisellani löytänyt: lentomatka Helsingistä Gatwickin lentokentälle EasyJet-lentoyhtiöllä kestää noin 3 h 15 minuuttia.
Lisäbonuksena kerrottakoon että Gatwickin lentokentältä lähtevä Gatwick Express vie Lontooseen noin puolessa tunnissa.
Joko arvaatte päivän epistolan?
2. Matkaaminen maarajojen sisällä
Aikoinaan kun halpalentoyhtiöt jatkoivat siitä mihin keihäsmatkat lopettivat (siltä varalta että tänne eksyy joku 60-luvun jälkeen syntynyt: Kalevi Keihänen Wikipediassa), alkoi omalaatuinen pelon aikakausi.
Riippuen päivästä
A) vihollinen hyökkaisi koillisesta tai kaakosta, koska ne kerpeleet olivat oppineet koukkaamaan sitten viime kerran.
B) eläimistä tarttuisi ihmisiin tappavia pöpöjä tavoilla, joita ei edes tässä blogissa voida mainita, ja ihmiskunta kuolisi, koska ihmiset tartuttavat toisiinsa pöpöjä tavoilla, jotka on dokumentoitu monesta eri kuvakulmasta ja useissa eri asennoissa internetissä.
C) Halpalentoyhtiöt lensivät ihmisiä keskelle ei mitään halvalla, ja sitten vaativat kalliita summia viedäkseen ihmiset pois sivistyksen pariin.
A) ja B)-kohdille hymyilen vain tietäväisesti, mutta ainakaan C) ei pidä nyt ihan paikkaansa.
Gatwickista pääsee Gatwick Expressillä noin puolessa tunnissa Lontooseen Victoria-asemalle, joka on yksi keskeisimmistä asemista. Kannattaa ottaa "return"-tiketti (meno-paluu), sillä todennäköisesti palaatte Gatwickiin palatessanne Suomeen.
Hinta on tällä hetkellä 28 £ eli noin 32 €.
Saman summan muuten olisitte maksaneet jos olisitte käyttäneet kalliimpaa lentoyhtiötä ja saapuneet Heathrow'n lentokentälle ja käyttäneet Heathrow Expressiä.
Voin lisäksi vakuuttaa että ikkunoista näkyvä pittoreski britti-luokkayhteiskunnan dekadenssi on yhtä pitkää, jatkuvaa kodak-hetkeä.
Tämän jälkeen liikkuaksenne kannattaa hankkia tällainen:
Kaikki jotka nauttivat äsken it-ammattilaisten päivän tärkeimmän aterian, eli mustaa kahvia johon on sekoitettu multivitamiini-poretabletti, tajuavat että kyseessä on kolmen päivän aikuisten matkailijalippu. Toinen vilkaisu kertoo että se on vyöhykkeille 1 ja 2, joka kattaa tärkeimmän osan Lontoota.
Toisinkuin meillä, Isossa-Britanniassa lippua käytetään sisäänpääsyporteilla mennessä asemalle ja tullessa asemalta.
Menit vyöhykkeelle jolle lippusi ei oikeuta? Lainatakseni jalkapallotermejä: Kakàmpi tuuri.
Jos kuvittelitte hyppäävänne portin yli, niin kerrottakoon että portteja valvoo Britannian yleisurheilu-joukkueen kykyjenetsijä, joka tarvitsee aina uutta verta korkeushyppy-tiimiin.
Matkailjalipun voi muuten ostaa ennakkoon netistä Visit Britain-sivulta, josta se luvataan toimittaa 48 tunnin sisällä tilauksesta (toimi ainakin meidän tapauksessamme). Hinta on tällä hetkellä 18,40 £ eli noin 21 euroa.
Metrokarttoja saa jokaiselta asemalta, ja linjat ovat selkeästi merkitty eri värein, eli kunhan katsotte mihin ilmansuuntaan linja menee, loppu meneekin kauniita värejä seuraamalla.
Vielä viimeinen naula lahjomattomuuteni arkkuun: kannattaa hommata Otavan kustantama Lontoo Kartta+opas. Siinä on Lontoon metrokartta, hyvä katukartta ja paljon turistivinkkejä.
Jatkuu...
Siksipä kerron nyt yhden asian mitä en ainakaan omalla googlettamisellani löytänyt: lentomatka Helsingistä Gatwickin lentokentälle EasyJet-lentoyhtiöllä kestää noin 3 h 15 minuuttia.
Lisäbonuksena kerrottakoon että Gatwickin lentokentältä lähtevä Gatwick Express vie Lontooseen noin puolessa tunnissa.
Joko arvaatte päivän epistolan?
2. Matkaaminen maarajojen sisällä
Aikoinaan kun halpalentoyhtiöt jatkoivat siitä mihin keihäsmatkat lopettivat (siltä varalta että tänne eksyy joku 60-luvun jälkeen syntynyt: Kalevi Keihänen Wikipediassa), alkoi omalaatuinen pelon aikakausi.
Riippuen päivästä
A) vihollinen hyökkaisi koillisesta tai kaakosta, koska ne kerpeleet olivat oppineet koukkaamaan sitten viime kerran.
B) eläimistä tarttuisi ihmisiin tappavia pöpöjä tavoilla, joita ei edes tässä blogissa voida mainita, ja ihmiskunta kuolisi, koska ihmiset tartuttavat toisiinsa pöpöjä tavoilla, jotka on dokumentoitu monesta eri kuvakulmasta ja useissa eri asennoissa internetissä.
C) Halpalentoyhtiöt lensivät ihmisiä keskelle ei mitään halvalla, ja sitten vaativat kalliita summia viedäkseen ihmiset pois sivistyksen pariin.
A) ja B)-kohdille hymyilen vain tietäväisesti, mutta ainakaan C) ei pidä nyt ihan paikkaansa.
Gatwickista pääsee Gatwick Expressillä noin puolessa tunnissa Lontooseen Victoria-asemalle, joka on yksi keskeisimmistä asemista. Kannattaa ottaa "return"-tiketti (meno-paluu), sillä todennäköisesti palaatte Gatwickiin palatessanne Suomeen.
Hinta on tällä hetkellä 28 £ eli noin 32 €.
Saman summan muuten olisitte maksaneet jos olisitte käyttäneet kalliimpaa lentoyhtiötä ja saapuneet Heathrow'n lentokentälle ja käyttäneet Heathrow Expressiä.
Voin lisäksi vakuuttaa että ikkunoista näkyvä pittoreski britti-luokkayhteiskunnan dekadenssi on yhtä pitkää, jatkuvaa kodak-hetkeä.
Tämän jälkeen liikkuaksenne kannattaa hankkia tällainen:
Kaikki jotka nauttivat äsken it-ammattilaisten päivän tärkeimmän aterian, eli mustaa kahvia johon on sekoitettu multivitamiini-poretabletti, tajuavat että kyseessä on kolmen päivän aikuisten matkailijalippu. Toinen vilkaisu kertoo että se on vyöhykkeille 1 ja 2, joka kattaa tärkeimmän osan Lontoota.
Toisinkuin meillä, Isossa-Britanniassa lippua käytetään sisäänpääsyporteilla mennessä asemalle ja tullessa asemalta.
Menit vyöhykkeelle jolle lippusi ei oikeuta? Lainatakseni jalkapallotermejä: Kakàmpi tuuri.
Jos kuvittelitte hyppäävänne portin yli, niin kerrottakoon että portteja valvoo Britannian yleisurheilu-joukkueen kykyjenetsijä, joka tarvitsee aina uutta verta korkeushyppy-tiimiin.
Matkailjalipun voi muuten ostaa ennakkoon netistä Visit Britain-sivulta, josta se luvataan toimittaa 48 tunnin sisällä tilauksesta (toimi ainakin meidän tapauksessamme). Hinta on tällä hetkellä 18,40 £ eli noin 21 euroa.
Metrokarttoja saa jokaiselta asemalta, ja linjat ovat selkeästi merkitty eri värein, eli kunhan katsotte mihin ilmansuuntaan linja menee, loppu meneekin kauniita värejä seuraamalla.
Vielä viimeinen naula lahjomattomuuteni arkkuun: kannattaa hommata Otavan kustantama Lontoo Kartta+opas. Siinä on Lontoon metrokartta, hyvä katukartta ja paljon turistivinkkejä.
Jatkuu...
maanantai 24. elokuuta 2009
Sinne, tänne ja takaisin II - 15 asiaa reissusta, osa 1
Kuten arvelinkin, sain H1N1N tai J0T41N S1NN3P41N, joten vasta nyt alan olla siinä kunnossa että jaksan kirjoittaa. Sen siitä saa kun päivät ovat kuumankosteat, yöt kylmänviileät ja itse olet tasalämpöinen.
Tahdon heti alkuun kiittää matkakumppaniani/opastani/kämppistäni S:ää.
Ilman hänen seuraansa ja asiantuntemustaan sekä suunnatonta kärsivällisyyttää minua kohtaan matkasta olisi tullut huomattavasti huonompi.
Kiitos.
Sitten itse asiaan.
1. Easyjet
Ennakko-odotukseni tätä lento-yhtiötä eivät olleet kummoiset: ei paikkanumeroitua istuimia lentokoneessa, maksullinen "pikapassi" jolla pääsi ensimmäisenä lipuntarkistukseen, ei ilmaista tarjoilua lentokoneessa ja matkalaukuistakin piti maksaa etukäteen.
Itse matka osoitti luuloni vääriksi.
Maksullisen pikapassin oli lunastanut matkalle ehkä 9 ihmistä (heidän lisäkseen ensimmäisinä pääsivät perheet joissa oli alle 5-vuotiaita lapsia). Lipuntarkistuksesta matkustajat passitettiin bussiin, joka vei lentokoneelle.
Kun pääset ensimmäisenä bussiin, saat valita hyvät paikat.
Huonompi homma on että tämän jälkeen ympärillesi kokoontuu läpäisemättömäksi ihmismuuriksi ne tyypit, jotka eivät lunastaneet mitään pikapassia. Eli itse asiassa (ainakin tällä lennolla) pikapassin varanneet pääsivät ehkä jopa huonommin lentokoneen sisälle kuin muut.
Eli pikapassi toimii käytännössä vain jos sen on lunastanut tarpeeksi moni, mikä taas täällä slaavilaisen jonotus-mentaliteetin ilmapiirissä on mielestäni aika epätodennäköistä.
Koska tällä matkalla (S:n mukaan) ei ollut paljoakaan porukkaa, saimme varata vapaasti paikkamme lentokoneessa, ja tilaakin jäi ympärille: esim. lentokoneen siivellä luki selvästi "do not walk beyond this point" eli sinnekin ilmeisesti olisi päässyt.
Lisäksi iloiseksi yllätyksekseni istuimien yläpuolella oli pikkuruiset monitorit, joista näkyi tietoa mm. lentonopeudesta, missä menemme kartalla, jäljelläoleva matka-aika (paluumatkalla osan matkaa näkyi jokin brittiläinen kokkaus-show ja Kelmien kerho-jakso. Niitä seuratakseen olisi pitänyt ostaa maksulliset kuulokkeet).
Tarjoilusta piti maksaa kuten sanoin, mutta toisaalta saamani kolumbialais-paahtoinen kahvi oli Hyvää (kirjoitetaan isolla H:lla, erotuksena siihen miten normaalisti kehun nauttimiani kahveja. Korkeat periaatteeni estävä feikkamisen mm. seksin aikana, mutta kahvi on eri asia).
Lisäksi henkilökunta oli hauskaa. Vai milloin viimeksi Finnairin lennolla on esim. mainostettu arpalippuja, joissa pääpalkintona on 10 000 puntaa ja "(lentoemäntä) Victoria on lupautunut olemaan ystävänne - ainakin niin kauan kuin arpajaisvoitto-rahanne riittävät ;) ".
Jos tämän ja äskeisen kappaleen väli tuntui tavallistakin pidemmältä, se johtui siitä, että yritin hetken ponnistella jotain positiviista sanottavaa matkalaukuista.
Sitten tajusin, että koska kyseessä on tavallaan pieni lentoyhtiö, sen kyydissä matkalaukut tulevat isoja lentoyhtiöitä todennäköisemmin samaa matkaa omistajansa kanssa. Ainakaan ei siis tarvinnut pelätä että matkalaukkuni näkee enemmän maailmaa kuin minä itse.
Jatkuu...
Tahdon heti alkuun kiittää matkakumppaniani/opastani/kämppistäni S:ää.
Ilman hänen seuraansa ja asiantuntemustaan sekä suunnatonta kärsivällisyyttää minua kohtaan matkasta olisi tullut huomattavasti huonompi.
Kiitos.
Sitten itse asiaan.
1. Easyjet
Ennakko-odotukseni tätä lento-yhtiötä eivät olleet kummoiset: ei paikkanumeroitua istuimia lentokoneessa, maksullinen "pikapassi" jolla pääsi ensimmäisenä lipuntarkistukseen, ei ilmaista tarjoilua lentokoneessa ja matkalaukuistakin piti maksaa etukäteen.
Itse matka osoitti luuloni vääriksi.
Maksullisen pikapassin oli lunastanut matkalle ehkä 9 ihmistä (heidän lisäkseen ensimmäisinä pääsivät perheet joissa oli alle 5-vuotiaita lapsia). Lipuntarkistuksesta matkustajat passitettiin bussiin, joka vei lentokoneelle.
Kun pääset ensimmäisenä bussiin, saat valita hyvät paikat.
Huonompi homma on että tämän jälkeen ympärillesi kokoontuu läpäisemättömäksi ihmismuuriksi ne tyypit, jotka eivät lunastaneet mitään pikapassia. Eli itse asiassa (ainakin tällä lennolla) pikapassin varanneet pääsivät ehkä jopa huonommin lentokoneen sisälle kuin muut.
Eli pikapassi toimii käytännössä vain jos sen on lunastanut tarpeeksi moni, mikä taas täällä slaavilaisen jonotus-mentaliteetin ilmapiirissä on mielestäni aika epätodennäköistä.
Koska tällä matkalla (S:n mukaan) ei ollut paljoakaan porukkaa, saimme varata vapaasti paikkamme lentokoneessa, ja tilaakin jäi ympärille: esim. lentokoneen siivellä luki selvästi "do not walk beyond this point" eli sinnekin ilmeisesti olisi päässyt.
Lisäksi iloiseksi yllätyksekseni istuimien yläpuolella oli pikkuruiset monitorit, joista näkyi tietoa mm. lentonopeudesta, missä menemme kartalla, jäljelläoleva matka-aika (paluumatkalla osan matkaa näkyi jokin brittiläinen kokkaus-show ja Kelmien kerho-jakso. Niitä seuratakseen olisi pitänyt ostaa maksulliset kuulokkeet).
Tarjoilusta piti maksaa kuten sanoin, mutta toisaalta saamani kolumbialais-paahtoinen kahvi oli Hyvää (kirjoitetaan isolla H:lla, erotuksena siihen miten normaalisti kehun nauttimiani kahveja. Korkeat periaatteeni estävä feikkamisen mm. seksin aikana, mutta kahvi on eri asia).
Lisäksi henkilökunta oli hauskaa. Vai milloin viimeksi Finnairin lennolla on esim. mainostettu arpalippuja, joissa pääpalkintona on 10 000 puntaa ja "(lentoemäntä) Victoria on lupautunut olemaan ystävänne - ainakin niin kauan kuin arpajaisvoitto-rahanne riittävät ;) ".
Jos tämän ja äskeisen kappaleen väli tuntui tavallistakin pidemmältä, se johtui siitä, että yritin hetken ponnistella jotain positiviista sanottavaa matkalaukuista.
Sitten tajusin, että koska kyseessä on tavallaan pieni lentoyhtiö, sen kyydissä matkalaukut tulevat isoja lentoyhtiöitä todennäköisemmin samaa matkaa omistajansa kanssa. Ainakaan ei siis tarvinnut pelätä että matkalaukkuni näkee enemmän maailmaa kuin minä itse.
Jatkuu...
perjantai 21. elokuuta 2009
Sinne, tänne ja takaisin II - Palannut ja hengissä
"Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan."
- Johanneksen evankeliumi 16:12 -
- Johanneksen evankeliumi 16:12 -
maanantai 17. elokuuta 2009
Sinne, tänne ja takaisin II - Viimeiset sanat(ko?)
Jälleen kerran, ihan vaan siltä varalta että olisi pitänyt maksaa ylimääräinen maksu raittiina lentävästä lentokapteenista, sananen teille kaikille:
Sain pitää teistä kaikista, kunnian kutsua useita ystävikseni, rakastaa joitain ja toivottavasti satutin vain harvaa.
Jos minulta kysytään, mikä jää harmittamaan, niin ehkä se on Malesian vallankaappauksen tekemättä jättäminen.
Oikeasti: jos tämä paita joka minulla on, on paikallinen käsitys XL-koon ihmisistä, olisin jättiläinen siellä.
Murskaisin valtavilla jaloillani heidän pienet hökkelinsä, ja pyyhkäisisin valtavilla käsilläni heidän säälittävät sotavoimansa, jotka oli lähetetty minua vastaan.
Pikkuruiset ihmiset pakenisivat edessäni, mutta minne he ehtisivät? Vain pari askelta ja olisin heidän edessään.
Olisin totaalinen totalisaattori.
Mutta niin ei ollut määrä tapahtua. Niinpä kirjoitan niin kauan kuin kykenen, ennen kuin tämä paita lopullisesti tukkii verenkiertoni sormiin ja joudun repimään paidan yltäni viimeisillä voimillani.
Tahdon teidän tietävän että viimeinen ajatukseni oli suunnilleen: AAAAAAAAAAAAAAAAAAah, ainakin sain rakastella kerran kauniin naisen kanssa kuivalla maallaAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!
Jos kuitenkin jotenkin selviydyn perille, yritän parhaani mukaan ilmoitella tänne asiasta.
Ps. En saanut konetta mukaan, eli joudutte jännäämään reissun loppuun päivityksiä.
Sain pitää teistä kaikista, kunnian kutsua useita ystävikseni, rakastaa joitain ja toivottavasti satutin vain harvaa.
Jos minulta kysytään, mikä jää harmittamaan, niin ehkä se on Malesian vallankaappauksen tekemättä jättäminen.
Oikeasti: jos tämä paita joka minulla on, on paikallinen käsitys XL-koon ihmisistä, olisin jättiläinen siellä.
Murskaisin valtavilla jaloillani heidän pienet hökkelinsä, ja pyyhkäisisin valtavilla käsilläni heidän säälittävät sotavoimansa, jotka oli lähetetty minua vastaan.
Pikkuruiset ihmiset pakenisivat edessäni, mutta minne he ehtisivät? Vain pari askelta ja olisin heidän edessään.
Olisin totaalinen totalisaattori.
Mutta niin ei ollut määrä tapahtua. Niinpä kirjoitan niin kauan kuin kykenen, ennen kuin tämä paita lopullisesti tukkii verenkiertoni sormiin ja joudun repimään paidan yltäni viimeisillä voimillani.
Tahdon teidän tietävän että viimeinen ajatukseni oli suunnilleen: AAAAAAAAAAAAAAAAAAah, ainakin sain rakastella kerran kauniin naisen kanssa kuivalla maallaAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!
Jos kuitenkin jotenkin selviydyn perille, yritän parhaani mukaan ilmoitella tänne asiasta.
Ps. En saanut konetta mukaan, eli joudutte jännäämään reissun loppuun päivityksiä.
perjantai 14. elokuuta 2009
Sinne, tänne ja takaisin II - Meitä Kainuu opettaa
VR:n pahin virhe, siis ainakin suomalaisen käytännön filosofian kannalta, oli päätös lakkauttaa joiltain pohjoisen junavuoroilta ravintolavaunut.
Pääsin eilen nimittäin matkaamaan sellaisella rautahevosella, jossa tuollainen vielä oli. Pullakahvini aikana pääsin kuulemaan naapuripöydässä käytyä keskustelua mm. siitä, kuinka naimattomiksi jääneiden vanhojen piikojen uskonnollisessa hurmoksessa on mukana jonkin verran raakaa seksuaalisuutta.
Hehän polvistuvat rukoilemaan ristillä roikkuvan, yleensä vain lannevaatteisiin puetun, melko lihaksikkaan mieshahmon eteen.
Lähtiessäni keskustelu oli siirtymässä Paavin kirkon seksi-opetuksiin Afrikassa vs. evankelis-luterilaisen kirkon seksivalistus Afrikassa (ilmeisesti me olemme parempia).
Tuon kokemuksen jälkeen se, että sain istua sellaisen henkilön edessä, joka hengitti kuin syvänmerensukeltaja ilman happilaitteita asemien välisen matkan, ei oikeastaan tunnu miltään.
Päästyäni Helsingin vaikutuspiiriin muistin taas Kainuun markkinointikoneiston huomiotta jääneen asian.
Kainuussa kukaan ei ole tielläsi.
Heti kun saavuin Helsinkiin, etenemistäni oli estämässä parvi-mielen omaava nuorisojoukko, ei mitään mieltä omaavia turisteja, oman mielensä mukaan meneviä pikku pentel--pentu--lapsukaisia, mielestään oikealla sivulla olevia kronologisesti ansioituneita kansalaisia sekä keskelle tietä mieltään etsimään jääneitä keski-ikäisiä.
Pasilan rautatieaseman läpipääsyä klo 16 aikoihin pitäisi ehdottaa olympia-lajiksi. Säännöt olisivat samat kuin pujottelussa eli kosketuksesta saa miinuksia, nopeiten radan selvittänyt voittaa ja saat huitoa sauvoilla nopeuttaaksesi läpipääsyä.
Kainuussa ei ollut tätä ongelmaa. Koko siellä olemiseni ajan kukaan ei ollut tielläni.
Kaikki puhuvat aina Kainuun yhteydessä luonnon läheisyydestä, luonnonrauhasta ja luonnossa kohdatuista Cro-magnon-ihmisistä, mutta kukaan ei puhu siitä, että Kainuussa kukaan ei ole tielläsi.
Haluat kävellä omaa tahtiasi? Siitä vaan.
Haluat käydä kaupassa ilman että joku jää pohtimaan uutisperunoiden hinnankehitystä vaa'alle eteesi? Onnistuu.
Haluat päästä pisteestä A pisteeseen B huolehtimatta välipisteistä A1:stä, A2:sta, A3:sta? Sen kun vedät suoran jakoviivan.
Tervetuloa Kainuuseen, sinä jatkuvaan väistelemiseen ja poikitteluun kyllästynyt suurkaupunkilainen: Kainuussa kukaan ei ole tielläsi.
TJ 4.
Pääsin eilen nimittäin matkaamaan sellaisella rautahevosella, jossa tuollainen vielä oli. Pullakahvini aikana pääsin kuulemaan naapuripöydässä käytyä keskustelua mm. siitä, kuinka naimattomiksi jääneiden vanhojen piikojen uskonnollisessa hurmoksessa on mukana jonkin verran raakaa seksuaalisuutta.
Hehän polvistuvat rukoilemaan ristillä roikkuvan, yleensä vain lannevaatteisiin puetun, melko lihaksikkaan mieshahmon eteen.
Lähtiessäni keskustelu oli siirtymässä Paavin kirkon seksi-opetuksiin Afrikassa vs. evankelis-luterilaisen kirkon seksivalistus Afrikassa (ilmeisesti me olemme parempia).
Tuon kokemuksen jälkeen se, että sain istua sellaisen henkilön edessä, joka hengitti kuin syvänmerensukeltaja ilman happilaitteita asemien välisen matkan, ei oikeastaan tunnu miltään.
Päästyäni Helsingin vaikutuspiiriin muistin taas Kainuun markkinointikoneiston huomiotta jääneen asian.
Kainuussa kukaan ei ole tielläsi.
Heti kun saavuin Helsinkiin, etenemistäni oli estämässä parvi-mielen omaava nuorisojoukko, ei mitään mieltä omaavia turisteja, oman mielensä mukaan meneviä pikku pentel--pentu--lapsukaisia, mielestään oikealla sivulla olevia kronologisesti ansioituneita kansalaisia sekä keskelle tietä mieltään etsimään jääneitä keski-ikäisiä.
Pasilan rautatieaseman läpipääsyä klo 16 aikoihin pitäisi ehdottaa olympia-lajiksi. Säännöt olisivat samat kuin pujottelussa eli kosketuksesta saa miinuksia, nopeiten radan selvittänyt voittaa ja saat huitoa sauvoilla nopeuttaaksesi läpipääsyä.
Kainuussa ei ollut tätä ongelmaa. Koko siellä olemiseni ajan kukaan ei ollut tielläni.
Kaikki puhuvat aina Kainuun yhteydessä luonnon läheisyydestä, luonnonrauhasta ja luonnossa kohdatuista Cro-magnon-ihmisistä, mutta kukaan ei puhu siitä, että Kainuussa kukaan ei ole tielläsi.
Haluat kävellä omaa tahtiasi? Siitä vaan.
Haluat käydä kaupassa ilman että joku jää pohtimaan uutisperunoiden hinnankehitystä vaa'alle eteesi? Onnistuu.
Haluat päästä pisteestä A pisteeseen B huolehtimatta välipisteistä A1:stä, A2:sta, A3:sta? Sen kun vedät suoran jakoviivan.
Tervetuloa Kainuuseen, sinä jatkuvaan väistelemiseen ja poikitteluun kyllästynyt suurkaupunkilainen: Kainuussa kukaan ei ole tielläsi.
TJ 4.
tiistai 11. elokuuta 2009
Sinne, tänne ja takaisin II - Lähtöpisteet
Toivottavasti olette palanneet katsomaan näitä tyhjiä lauseita jotka tarvitsevat meitä kaikkia; minua saadakseen sisältönsä, joilla ne maksavat kulkunsa toisiin tietoisuuksiin kauttanne, aivan kuin kuolleet Kharon-lautturille Styx-joen ylittämisestä.
Kyllä, olen jättänyt maidon pois kahvistani. Aivan kuin uusi maailma olisi avautunut eteeni.
Kuvitelkaa tähän nyt hieno kuvaus siitä kuinka tämä blogi on kuumimmat bileet koko vuonna, toimin itse portsarina, ajatukseni jonottavat silkkiköyden edessä ovella, ja kaikki ne huutavat yhtäaikaa "etsä todellakaan tiedä kuka MÄ olen!?1!? Mä tunnen sun pomon!!!1111!!"
Siksi seuraavaksi päästän ajatukseni yksi kerrallaan luoksenne.
1. Seurattuani ihmisten elämää täällä Kaenuussa olen alkanut tajuamaan miksi arkeologit eivät löydä puuttuvaa linkkiä, eli kehitysvaihetta apinan ja ihmisen välillä.
(Jos joku nyt ajatteli että seuraavaksi tulee vitsi siitä kuinka he elävät ja voivat hyvin täällä Kaenuussa: hävetkää.
Tässä blogissa ei harrasteta rasistisia vitsejä, ja monet heistä ovat hyviä ystäviäni.)
Kukaan ei ole tajunnut etsiä koteloita.
Täälläpäin on monia yksilöitä, joiden koko elämä tai ainakin suurin osa siitä vietetään metalli- tai muusta aineesta koostuvan kuoren sisällä.
Elämä laitetaan alulle metallikuorisen auton sisällä, syntymän jälkeen ollaan puusta tai muovista tehdyn kuoren sisällä kehdossa, kaikkialle mennää kuoren sisällä lastenvaunuissa.
Kunhan pikkaisen kasvetaan, urheiluharrastusten myötä laitetaan oma suojakuori päälle, tai vaihtoehtoisesti "sulkeudutaan oman kuoren sisään".
Kun ollaan saavutetty täysi-ikäisyys useat hankkivat ympärilleen metallikuoren, jossa on neljä pyörää, moottori ja ratti sitä varten, että sillä pääsee kaikkialle. Tästä kuoressa käsin mm. suoritetaan monimutkaisia soidinmenoja, joihin kuuluu tiettyjen liikeratojen ajaminen uudestaan ja uudestaan mahdollisimman näyttävässä kuoressa, jotta vastakkaisen sukupuolen huomio saavutettaisiin, ja mahdollisesti saataisiin uusi kuorielämä alulle.
"Kuoret" liikkuvat yleensä öisin, mutta päivisinkin voi nähdä missä ne ovat liikkuneet, sillä ne jättävät sijaintipaikkansa ympärille, huolimatta roskisten läheisyydestä, tyhjiä karkkipapereita, tölkkejä sekä kondomipakkauksia.
Tämä kaikki voi olla primitiivistä rotumuistia, joka ajaa jotkut meistä vaistonomaisesti pukemaan itsemme kuoreen. Arkeologien työtä tietenkin vaikeuttaa se, että aikoinaan käytettävissä oli vain nahkaa, puuta ja heinää, jotka eivät kestä aikaa yhtä hyvin kuin luut.
Mutta työn haastavuus, Indiana Jones-leffat ja ruoskiminen sekä natsien hakkaaminen ovatkin syyt minkä takia arkeologiksi ryhdytään.
2. Juuri sinä päivänä kun asuntolainani korko tarkistettiin, se nousi 0,003%.
Eli jos kuulitte omituista ulinaa, jota seurasi "Miksi aina minä?! MIKSIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!"-huuto, joka ei tuntunut kuolevan millään, vaan voimistuvan jokaisen talonseinän myötä kunnes se oli kuin eksyneen lapsen itku tai kadotetun sielun valitus, se olin minä.
3. Huolimatta tästä uskalsin riskeerata, ja buukkasin itselleni ja kaverilleni matkan Isoon-Britanniaan.
Lähdemme matkaan ensi viikon tiistaina, ja palaamme perjantaina, eli en ehdi toteuttaa kuningashuoneen kaatamiseen tähtäävää suunnitelmaani, hitsi vieköön, vaan silkan turistireissun (ihan vaan siltä varalta että MI6 lukee tämän).
En mene paljastamaan paljonko reissu lentoineen ja hotelleineen maksaa per nuppi, mutta kerrottakoon että tällä hetkellä (kurssivaihteluista kun ei aina välttämättä tiedä) se maksaa 18 euroa enemmän kuin yksisuuntainen lento Finnairin sinivalkoisilla siivillä välillä Kajjjaani-Helsinki (ei siis sillä ettenkö arvostaisi suomalaisuutta ja selvinpäin olevia lentokapteeneja, mutta silti...)
Lentoyhtiönämme toimii EasyJet, eli lupaan hymyillä koko ajan kuin ilmeeni olisi aikaansaatu naulapyssyllä ja vilkutan käsiäni koko ajan siltä varalta että kamera osuu minuun.
Eli jos Bergeracin kuuloinen tyyppi selittää Lentokentällä-ohjelmassa "tämä suomalais-turisti ilmeisesti on nauttinut "hollantilaista rohkeutta" uskaltautuakseen laskeutua Isoon-Britanniaan", se olen todennäköisesti minä tai vieressäni istunut tyyppi (jos kuvaruudussa näkyvä tyyppi näyttää ihan cromagnonin ja gorillan lehtolapselta ja yrittää kulkea matkalaukku ympärillään, se olen minä).
Koska luotan edelleenkin siihen, että kukaan teistä ei soita pommiuhkauksia hotelleihin keskellä yötä, kerrottakoon että tiistaista torstaihin olemme Astors Hotellissa (neljä tähteä, yksi komeetta) ja viimeisen yön lentokentän vieressä Mercure London gatwick Airport-hotellissa (jo 200 päivää ilman että lentokoneen laskeutuminen olisi mennyt liian pitkäksi ja se olisi osunut hotelliin).
En tiedä onko syynä taantuma, vai ovatko molemmat hotellit kirotun kelttisotureiden hautausmaan ja radioaktiivisen jätteen loppukäsittelypaikan välissä, mutta kun huoneita alkoi varata, ensimmäisenä tuli "for you my internet-friend, a special price ;) "-ilmoitus ruudulle ja huoneiden alkuperäisistä hinnoista oli leikattu 50% pois.
Vaikka kaikki siis näyttää olevan kunnossa, minua hermostuttaa edelleen.
En pelkää että lentokone tulisi ennenaikaisesti alas, tai että saisin H1N1N P1PP3L11N1, vaan....minua nyt vain huolestuttaa yleisesti muutos. En pidä muutoksesta. Matkustaminen, olkoonkin jotain mitä oikeasti odotan innolla, on muutos, ja sellainen aina huolestuttaa minua.
Toivon mukaan saan reissuun tietokoneen, joten pyrin raportoimaan paikan päältä miten asiat menevät.
Sitä ennen tietenkin voi jo tulla jotain tänne, onhan tässä aikaa...paitsi nyt, sillä minun pitää kiirehtiä.
Huomenna alkavat koululaisilla koulut täälläpäin, ja minun pitää mennä jonottamaan hyvissä ajoin, jotta pääsen parhaille paikoille terassille huutamaan ohimeneville ekaluokkalaisille "hei! Siinä vaiheessa kun te valmistutte ja pääsette töihin, teidänkin euroopan korkeimmista veroistanne menee 90% minun eläkkeeni maksamiseen!" ja perään räkäistä naurua.
Ah, elämän pienet ilot.
Kyllä, olen jättänyt maidon pois kahvistani. Aivan kuin uusi maailma olisi avautunut eteeni.
Kuvitelkaa tähän nyt hieno kuvaus siitä kuinka tämä blogi on kuumimmat bileet koko vuonna, toimin itse portsarina, ajatukseni jonottavat silkkiköyden edessä ovella, ja kaikki ne huutavat yhtäaikaa "etsä todellakaan tiedä kuka MÄ olen!?1!? Mä tunnen sun pomon!!!1111!!"
Siksi seuraavaksi päästän ajatukseni yksi kerrallaan luoksenne.
1. Seurattuani ihmisten elämää täällä Kaenuussa olen alkanut tajuamaan miksi arkeologit eivät löydä puuttuvaa linkkiä, eli kehitysvaihetta apinan ja ihmisen välillä.
(Jos joku nyt ajatteli että seuraavaksi tulee vitsi siitä kuinka he elävät ja voivat hyvin täällä Kaenuussa: hävetkää.
Tässä blogissa ei harrasteta rasistisia vitsejä, ja monet heistä ovat hyviä ystäviäni.)
Kukaan ei ole tajunnut etsiä koteloita.
Täälläpäin on monia yksilöitä, joiden koko elämä tai ainakin suurin osa siitä vietetään metalli- tai muusta aineesta koostuvan kuoren sisällä.
Elämä laitetaan alulle metallikuorisen auton sisällä, syntymän jälkeen ollaan puusta tai muovista tehdyn kuoren sisällä kehdossa, kaikkialle mennää kuoren sisällä lastenvaunuissa.
Kunhan pikkaisen kasvetaan, urheiluharrastusten myötä laitetaan oma suojakuori päälle, tai vaihtoehtoisesti "sulkeudutaan oman kuoren sisään".
Kun ollaan saavutetty täysi-ikäisyys useat hankkivat ympärilleen metallikuoren, jossa on neljä pyörää, moottori ja ratti sitä varten, että sillä pääsee kaikkialle. Tästä kuoressa käsin mm. suoritetaan monimutkaisia soidinmenoja, joihin kuuluu tiettyjen liikeratojen ajaminen uudestaan ja uudestaan mahdollisimman näyttävässä kuoressa, jotta vastakkaisen sukupuolen huomio saavutettaisiin, ja mahdollisesti saataisiin uusi kuorielämä alulle.
"Kuoret" liikkuvat yleensä öisin, mutta päivisinkin voi nähdä missä ne ovat liikkuneet, sillä ne jättävät sijaintipaikkansa ympärille, huolimatta roskisten läheisyydestä, tyhjiä karkkipapereita, tölkkejä sekä kondomipakkauksia.
Tämä kaikki voi olla primitiivistä rotumuistia, joka ajaa jotkut meistä vaistonomaisesti pukemaan itsemme kuoreen. Arkeologien työtä tietenkin vaikeuttaa se, että aikoinaan käytettävissä oli vain nahkaa, puuta ja heinää, jotka eivät kestä aikaa yhtä hyvin kuin luut.
Mutta työn haastavuus, Indiana Jones-leffat ja ruoskiminen sekä natsien hakkaaminen ovatkin syyt minkä takia arkeologiksi ryhdytään.
2. Juuri sinä päivänä kun asuntolainani korko tarkistettiin, se nousi 0,003%.
Eli jos kuulitte omituista ulinaa, jota seurasi "Miksi aina minä?! MIKSIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!"-huuto, joka ei tuntunut kuolevan millään, vaan voimistuvan jokaisen talonseinän myötä kunnes se oli kuin eksyneen lapsen itku tai kadotetun sielun valitus, se olin minä.
3. Huolimatta tästä uskalsin riskeerata, ja buukkasin itselleni ja kaverilleni matkan Isoon-Britanniaan.
Lähdemme matkaan ensi viikon tiistaina, ja palaamme perjantaina, eli en ehdi toteuttaa kuningashuoneen kaatamiseen tähtäävää suunnitelmaani, hitsi vieköön, vaan silkan turistireissun (ihan vaan siltä varalta että MI6 lukee tämän).
En mene paljastamaan paljonko reissu lentoineen ja hotelleineen maksaa per nuppi, mutta kerrottakoon että tällä hetkellä (kurssivaihteluista kun ei aina välttämättä tiedä) se maksaa 18 euroa enemmän kuin yksisuuntainen lento Finnairin sinivalkoisilla siivillä välillä Kajjjaani-Helsinki (ei siis sillä ettenkö arvostaisi suomalaisuutta ja selvinpäin olevia lentokapteeneja, mutta silti...)
Lentoyhtiönämme toimii EasyJet, eli lupaan hymyillä koko ajan kuin ilmeeni olisi aikaansaatu naulapyssyllä ja vilkutan käsiäni koko ajan siltä varalta että kamera osuu minuun.
Eli jos Bergeracin kuuloinen tyyppi selittää Lentokentällä-ohjelmassa "tämä suomalais-turisti ilmeisesti on nauttinut "hollantilaista rohkeutta" uskaltautuakseen laskeutua Isoon-Britanniaan", se olen todennäköisesti minä tai vieressäni istunut tyyppi (jos kuvaruudussa näkyvä tyyppi näyttää ihan cromagnonin ja gorillan lehtolapselta ja yrittää kulkea matkalaukku ympärillään, se olen minä).
Koska luotan edelleenkin siihen, että kukaan teistä ei soita pommiuhkauksia hotelleihin keskellä yötä, kerrottakoon että tiistaista torstaihin olemme Astors Hotellissa (neljä tähteä, yksi komeetta) ja viimeisen yön lentokentän vieressä Mercure London gatwick Airport-hotellissa (jo 200 päivää ilman että lentokoneen laskeutuminen olisi mennyt liian pitkäksi ja se olisi osunut hotelliin).
En tiedä onko syynä taantuma, vai ovatko molemmat hotellit kirotun kelttisotureiden hautausmaan ja radioaktiivisen jätteen loppukäsittelypaikan välissä, mutta kun huoneita alkoi varata, ensimmäisenä tuli "for you my internet-friend, a special price ;) "-ilmoitus ruudulle ja huoneiden alkuperäisistä hinnoista oli leikattu 50% pois.
Vaikka kaikki siis näyttää olevan kunnossa, minua hermostuttaa edelleen.
En pelkää että lentokone tulisi ennenaikaisesti alas, tai että saisin H1N1N P1PP3L11N1, vaan....minua nyt vain huolestuttaa yleisesti muutos. En pidä muutoksesta. Matkustaminen, olkoonkin jotain mitä oikeasti odotan innolla, on muutos, ja sellainen aina huolestuttaa minua.
Toivon mukaan saan reissuun tietokoneen, joten pyrin raportoimaan paikan päältä miten asiat menevät.
Sitä ennen tietenkin voi jo tulla jotain tänne, onhan tässä aikaa...paitsi nyt, sillä minun pitää kiirehtiä.
Huomenna alkavat koululaisilla koulut täälläpäin, ja minun pitää mennä jonottamaan hyvissä ajoin, jotta pääsen parhaille paikoille terassille huutamaan ohimeneville ekaluokkalaisille "hei! Siinä vaiheessa kun te valmistutte ja pääsette töihin, teidänkin euroopan korkeimmista veroistanne menee 90% minun eläkkeeni maksamiseen!" ja perään räkäistä naurua.
Ah, elämän pienet ilot.
torstai 19. helmikuuta 2009
Sinne, tänne ja takaisin - osa V: "Loppusanat"
Loppu.
Te kaikki jotka odotitte sitä hetkeä, jolloin nämä sepustukset lomaviikoltani saavuttavat kulminaatio-pisteensä: se on juuri nyt.
Nyt on siis tullut aika loppukommentille kaikesta koetusta.
Koska suurin osa lukijoistani luki kaiken tähänastisen päässään "Loppu. Te blaablaablaa...", on aika esitellä uusi lingvistinen harppaus kielenkehityksen upposuossa.
Kutsun sitä pitkällä nimellä Worldofwarcraftiaaniksi®, mutta voimme kutsua sitä myös wowiaaniksi®.
Seuraavaksi tiivistettynä siis koko lomareissuni, kerrottuna wowiaaniksi®.
"Pidin paikallisesta Player vs Environmentista® enemmän kuin Etelän Lämpömailla®, vaikka Pohjoisen Perukat® olikin välillä kuin Horden® kohtaaminen ahtaassa Mustan Morassin® luolissa.
En ollut kuitenkaan ihan n00b13, joten hahmollani olivat kuitenkin käytössä +5 LämmönLimittäjäTakki® ja +2 PeninkulmaSaappaat®, joten PohjoisenPerukat® aiheutti minulle korkeintaan -1 damagea per sekunti.
Seikkailuni PohjoisenPerukoilla® liittyi kahden helvetin HelvetinHurtan® valvomiseen ja PissiPaskaPaikkojen® raidaamiseen. Se oli välillä TuskienTaivalta®, mutta siinä oli BUR®-hetkensä.
Hetkittäin oli kuin olisin ollut Andorhalissa®, mutta kaikenkaikkiaan elämä oli kuin Kul Tirasissa®.
Kunpa pääsisin taas pian quest chainaamaan®."
Te kaikki jotka odotitte sitä hetkeä, jolloin nämä sepustukset lomaviikoltani saavuttavat kulminaatio-pisteensä: se on juuri nyt.
Nyt on siis tullut aika loppukommentille kaikesta koetusta.
Koska suurin osa lukijoistani luki kaiken tähänastisen päässään "Loppu. Te blaablaablaa...", on aika esitellä uusi lingvistinen harppaus kielenkehityksen upposuossa.
Kutsun sitä pitkällä nimellä Worldofwarcraftiaaniksi®, mutta voimme kutsua sitä myös wowiaaniksi®.
Seuraavaksi tiivistettynä siis koko lomareissuni, kerrottuna wowiaaniksi®.
"Pidin paikallisesta Player vs Environmentista® enemmän kuin Etelän Lämpömailla®, vaikka Pohjoisen Perukat® olikin välillä kuin Horden® kohtaaminen ahtaassa Mustan Morassin® luolissa.
En ollut kuitenkaan ihan n00b13, joten hahmollani olivat kuitenkin käytössä +5 LämmönLimittäjäTakki® ja +2 PeninkulmaSaappaat®, joten PohjoisenPerukat® aiheutti minulle korkeintaan -1 damagea per sekunti.
Seikkailuni PohjoisenPerukoilla® liittyi kahden helvetin HelvetinHurtan® valvomiseen ja PissiPaskaPaikkojen® raidaamiseen. Se oli välillä TuskienTaivalta®, mutta siinä oli BUR®-hetkensä.
Hetkittäin oli kuin olisin ollut Andorhalissa®, mutta kaikenkaikkiaan elämä oli kuin Kul Tirasissa®.
Kunpa pääsisin taas pian quest chainaamaan®."
tiistai 17. helmikuuta 2009
Sinne, tänne ja takaisin - osa IV: "Suojelkaa kotipolttoista protektionismia"
(Lupaan, nämä lomapurkauksieni purut alkavat lähestyä loppuaan. Tämä on vähän tällaista hölmöläisten tyylistä lastin lastausta hevos-kuormaan: "jos tämän jaksat, niin varmaan jaksat tämänkin, ja jos jaksat sen, niin jaksat varmaan tämänkin" jne.
Eli koska kukaan ei ole vielä uhannut tietävänsä missä asun, ja tulevansa "käymään", jatkamme "hyväksi" havaitulla linjalla.)
Ultima Thulessa lomaillessani olen havainnut yhden tärkeän eron suhtautumisessa muutoksiin.
Isoissa kaupungeissa on vallalla NIMBY-ajattelu eli Not In My BackYard, ei minun takapihallani.
Tämä tarkoittaa että oman asuinalueen läheisyyteen ei haluta mitään mikä voisi haitata ns. normaalia elämää ja/tai asunnon neliöhintaa esim. mielisairaaloita, ydinjätteen loppusijoituspaikkaa tai käytettyjen biovaippojen kierrätyskeskusta.
Täälläpäin tuosta on sosiaalisen evoluution kautta kehittynyt NIMBYANIYBYE eli Not In My BackYard, And Not In Your BackYard Either eli ei minun takapihallani, eikä muuten myöskään sinun takapihallasi.
Ymmärtääksemme miten tämä antropologiassa toistaiseksi aivan liian vähälle huomiolle jäänyt ilmiö toimii, meidän täytyy ymmärtää mitä eroa on kaupunkilaisessa maailmankuvassa ja ei-kaupunkilaisessa maailmankuvassa.
Kaupunkilainen maailmankuva on seuraavanlainen: tämä paikka missä minä olen, on sivistyksen kehto, pinnasänky, parivuode ja todennäköisesti kuolinvuode. EN voi poistua täältä, oikeastaan: en SAA poistua täältä. Sen vuoksi tänne ei saa tulla mitään mikä häiritsee minua, koska joudun elämään täällä. Varmaan muutkin ovat samaa mieltä kuin minä.
Sen sijaan ei-kaupunkilainen maailmankuva menee jotenkin näin: täällä on (/&¤% vieköön tilaa vaikka luovuttaa takaisin susille. Minkä (/&¤% takia juuri tänne pitäisi sijoittaa jotain? Ja mikä (/&¤% siinä on, että jos on oltava noin lähellä, ei voida käyttäytyä (/&¤% sivistyneesti? Olenko minä ainoa (/&¤% järki-ihminen täällä?
Tästä johtuen kaupungeissa jossa halutaan vastustaa jotain, ihmiset keräävät allekirjoituksia, kokoontuvat YKK (Yhtä Köyttä Käytämme)-yhdistyksiin ja kehittyneemmät yksilöt perustavat Facebook-ryhmän. Kaikkein fiksuimmat menevät suoraan sanomaan naapurille.
Vastustus on kollektiivista, koska koetaan että asia koskee kaikkia, joten muutkin ymmärtävät.
Kun ei-kaupunkilaiset vastustavat jotain, se ei tapahdu kollektiivisesti, vaan aina yksilötasolla, koska Muut Eivät Vaan Käsitä.
Ajatuskaava rautakangesta väännettynä menee siten, että ainoat jotka viihtyvät ryhmissä ovat citykanit, ja sopii itse lukea miten niille uhkaa käydä.
"Älä luota keheenkään" oli täälläpäin kerhon salainen tunnussana ennen Salaisia kansioita, ja te ette muuten sitten kuulleet sitä minulta.
Siksi mikään kommentointi ei tapahdu suoraan, vaan niin passiivis-agressiivisesti, että se alkaa kiertyä toisesta päästä kohti aggressiivista.
Kukaan ei kerää mitään addresseja, vaan porukka soittaa paikallislehden mielipidepuhelimeen ja ilmaisee kuinka "joidenkin" pitäisi alkaa "ymmärtää" että mitä he tekevät on "väärin".
Kukaan ei liity mihinkään yhdistykseen, koska suureen ryhmään on aina helpompi osua kuin yksinäiseen sissiin.
Älkääkä kuvitelko että naapurille sanottaisiin mitään. Huomentapäiväät, jumalan terveet ja muut moikkaukset vain jätetään sanomatta kohdattaessa, ja sopii (/&¤% vetää (/&¤% siitä (/&¤% johtopäätöksiä, (/&¤% ajattelematon törttö, (/&¤%!
Jos joku nyt on sellaisessa luulossa että tällainen faattinen viestintä olisi jotenkin ongelmallista, hän on väärässä.
Itse asiassa tällaista kanssakäymistä tulisi suojella EU-asetuksilla.
Huolimatta siitä mikä on ministeriö-tason käsitys mämmin ja rönttösten ainutlaatuisuudesta maailman mittakaavassa, oikeasti ainutlaatuista on suomalaisten kyky antaa ymmärtää ymmärtää että parempi olla ymmärtämättä, samalla ymmärtäen antaa olla kyselemättä mitä (/&¤% äsken ääneenlausumaton sanottu oikeastaan tarkoitti.
Se on oikeasti jotain niin perisuomalaista, että sitä tulisi hoivata ja huolehtia sen jatkuvuudesta myöskin tuleville sukupolville.
Tämän vuoksi Suomessa tulisi aina olla vähintään yksi tarkoin rajattu alue, jossa säilyisi mahdollisimman autenttinen Suomi-asenne viestintään.
Sinne pääsemistä ei tietenkään tulisi kieltää, mutta siitä tulisi tehdä mahdollisimman vaikeakulkuista vaikkapa junavuoroja karsimalla, jotta sinne pyrkisivät vain todella aiheesta innostuneet.
Lisäksi yhteyksien pitämistä ulkomaailmaan tulisi hankaloittaa esim. nettiyhteyksien huonontamisella, koska ulkoiset vaikutteet, kuten internetin yhteisösivut voivat sotkea ihmisten perinteiseen paikallislehteen perustuvan elämänkulun.
Pieni askel Suomelle, iso askel suomalaiselle kulttuuriperinnön vaalimiselle.
Eli koska kukaan ei ole vielä uhannut tietävänsä missä asun, ja tulevansa "käymään", jatkamme "hyväksi" havaitulla linjalla.)
Ultima Thulessa lomaillessani olen havainnut yhden tärkeän eron suhtautumisessa muutoksiin.
Isoissa kaupungeissa on vallalla NIMBY-ajattelu eli Not In My BackYard, ei minun takapihallani.
Tämä tarkoittaa että oman asuinalueen läheisyyteen ei haluta mitään mikä voisi haitata ns. normaalia elämää ja/tai asunnon neliöhintaa esim. mielisairaaloita, ydinjätteen loppusijoituspaikkaa tai käytettyjen biovaippojen kierrätyskeskusta.
Täälläpäin tuosta on sosiaalisen evoluution kautta kehittynyt NIMBYANIYBYE eli Not In My BackYard, And Not In Your BackYard Either eli ei minun takapihallani, eikä muuten myöskään sinun takapihallasi.
Ymmärtääksemme miten tämä antropologiassa toistaiseksi aivan liian vähälle huomiolle jäänyt ilmiö toimii, meidän täytyy ymmärtää mitä eroa on kaupunkilaisessa maailmankuvassa ja ei-kaupunkilaisessa maailmankuvassa.
Kaupunkilainen maailmankuva on seuraavanlainen: tämä paikka missä minä olen, on sivistyksen kehto, pinnasänky, parivuode ja todennäköisesti kuolinvuode. EN voi poistua täältä, oikeastaan: en SAA poistua täältä. Sen vuoksi tänne ei saa tulla mitään mikä häiritsee minua, koska joudun elämään täällä. Varmaan muutkin ovat samaa mieltä kuin minä.
Sen sijaan ei-kaupunkilainen maailmankuva menee jotenkin näin: täällä on (/&¤% vieköön tilaa vaikka luovuttaa takaisin susille. Minkä (/&¤% takia juuri tänne pitäisi sijoittaa jotain? Ja mikä (/&¤% siinä on, että jos on oltava noin lähellä, ei voida käyttäytyä (/&¤% sivistyneesti? Olenko minä ainoa (/&¤% järki-ihminen täällä?
Tästä johtuen kaupungeissa jossa halutaan vastustaa jotain, ihmiset keräävät allekirjoituksia, kokoontuvat YKK (Yhtä Köyttä Käytämme)-yhdistyksiin ja kehittyneemmät yksilöt perustavat Facebook-ryhmän. Kaikkein fiksuimmat menevät suoraan sanomaan naapurille.
Vastustus on kollektiivista, koska koetaan että asia koskee kaikkia, joten muutkin ymmärtävät.
Kun ei-kaupunkilaiset vastustavat jotain, se ei tapahdu kollektiivisesti, vaan aina yksilötasolla, koska Muut Eivät Vaan Käsitä.
Ajatuskaava rautakangesta väännettynä menee siten, että ainoat jotka viihtyvät ryhmissä ovat citykanit, ja sopii itse lukea miten niille uhkaa käydä.
"Älä luota keheenkään" oli täälläpäin kerhon salainen tunnussana ennen Salaisia kansioita, ja te ette muuten sitten kuulleet sitä minulta.
Siksi mikään kommentointi ei tapahdu suoraan, vaan niin passiivis-agressiivisesti, että se alkaa kiertyä toisesta päästä kohti aggressiivista.
Kukaan ei kerää mitään addresseja, vaan porukka soittaa paikallislehden mielipidepuhelimeen ja ilmaisee kuinka "joidenkin" pitäisi alkaa "ymmärtää" että mitä he tekevät on "väärin".
Kukaan ei liity mihinkään yhdistykseen, koska suureen ryhmään on aina helpompi osua kuin yksinäiseen sissiin.
Älkääkä kuvitelko että naapurille sanottaisiin mitään. Huomentapäiväät, jumalan terveet ja muut moikkaukset vain jätetään sanomatta kohdattaessa, ja sopii (/&¤% vetää (/&¤% siitä (/&¤% johtopäätöksiä, (/&¤% ajattelematon törttö, (/&¤%!
Jos joku nyt on sellaisessa luulossa että tällainen faattinen viestintä olisi jotenkin ongelmallista, hän on väärässä.
Itse asiassa tällaista kanssakäymistä tulisi suojella EU-asetuksilla.
Huolimatta siitä mikä on ministeriö-tason käsitys mämmin ja rönttösten ainutlaatuisuudesta maailman mittakaavassa, oikeasti ainutlaatuista on suomalaisten kyky antaa ymmärtää ymmärtää että parempi olla ymmärtämättä, samalla ymmärtäen antaa olla kyselemättä mitä (/&¤% äsken ääneenlausumaton sanottu oikeastaan tarkoitti.
Se on oikeasti jotain niin perisuomalaista, että sitä tulisi hoivata ja huolehtia sen jatkuvuudesta myöskin tuleville sukupolville.
Tämän vuoksi Suomessa tulisi aina olla vähintään yksi tarkoin rajattu alue, jossa säilyisi mahdollisimman autenttinen Suomi-asenne viestintään.
Sinne pääsemistä ei tietenkään tulisi kieltää, mutta siitä tulisi tehdä mahdollisimman vaikeakulkuista vaikkapa junavuoroja karsimalla, jotta sinne pyrkisivät vain todella aiheesta innostuneet.
Lisäksi yhteyksien pitämistä ulkomaailmaan tulisi hankaloittaa esim. nettiyhteyksien huonontamisella, koska ulkoiset vaikutteet, kuten internetin yhteisösivut voivat sotkea ihmisten perinteiseen paikallislehteen perustuvan elämänkulun.
Pieni askel Suomelle, iso askel suomalaiselle kulttuuriperinnön vaalimiselle.
torstai 12. helmikuuta 2009
Sinne, tänne ja takaisin - osa III: "Aikaa palautteelle"
(Jatkamme edelleen lomani aikana kirjoittamieni tekstien julkaisuja. Tiedän, eiväthän ne ole edes normaalia scheisseniani, vaan korkeintaan puolischeissea tai ehkä 3/4 scheissen veroisia.
Jouduin kuitenkin tekemään niitä sen uhalla, että äitini saa selville epäterveen suhteeni Cthulhuun, ja minkä takia nauran Will & Grace-komediasarjassa eri asioille kuin hän.
Joten lastinpurku jatkuu.)
Tiedoksi kaikille bloginpitäjille: minä en pysty enää kommentoimaan teidän blogeihinne. En tiedä johtuuko se siitä että maailmaa hallitseva Illuminati pelkää totuuden sanojani, CIA:ta lähellä olevat tahot uskovat minun paljastavan sivulauseessa yhteyteni heihin, vai koska olen valkoinen.
(Tietenkin yksi mahdollisuus voi olla että wordpress, vuodatus.net jne. suositut blogialustat hylkivät blogspot-tunnuksiani, mutta niinhän CIA yleensä haluaa ihmisten uskovan.)
Senpä vuoksi laitan tähän nyt ne kaikki palautteet joita minun on pitänyt kirjoittaa teille, mutta en ole kyennyt siihen:
- Niin, mutta oletko miettinyt MIKÄ oli perimmäinen syy siihen että toinen tomaatti pyysi toista tomaattia ylittämään tien, vaikka tiesikin varmasti auton olevan tulossa? Hmmm?
- Mielestäni on jo olemassa sen niminen verkkosivusto. Oletko ajatellut että perustaisit sille kilpailijan, vaikka nimeltään www.kuvaussihteeriopisto.net ?
- Hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah! Jos olisit kymmenen minuuttia nuorempi ja eri sukupuolta saattaisin jopa oikeasti tykätä sinusta.
- Muista sitten kertoa saitteko sen myöskin ulos sieltä poikittain, vai jouduitteko käyttämään enemmän voita?
- Ei vaan Kurt Gödel selvästikin sanoi, että jos järjestelmä on muuttumaton, se ei voi olla valmis. Vaikka siis arvostankin konseptiasi "Tosi-tv-tosi-tv", en usko että sarja, jossa seurataan kuka jaksaa katsoa tosi-tv:tä tosi-tv:ssä televisiosta pisimpään. Sitä voitaisiin tehdä korkeintaan neljä tuontantokautta ja kolme tv-spesiaali-tv-spesiaalia.
Okei, viisi tuotantokautta JOS viimeisellä kaudella käytössä olisivat vain mustavalkoiset 20" tuuman putkitelevisiot.
- Tuota...en usko että sinun kannattaa levitellä noita Kiira Korven alastonkuvia julkisessa netissä. Tietäisitpä vain millaista porukkaa minun blogissani käy, ja minä vain vitsailen niistä.
- Onnittelut uudesta suhteestanne. En nyt tahdo olla epäileväinen mutta olen kuullut että eri kokemustasolla olevien suhteet World of Warcraftissa eivät yleensä kestä ensimmäista raidia pitempään. Jos siis eroatte, muista että yhdessä hankitut maagiset esineet voidaan joko jakaa tai halkaista.
- Minunkin mielestäni ne kaikki pitäisi hoidella viimeiseen asti, pilkkoa pieniksi palasiksi leikkuupuimurilla, ajaa tehdasvalmisteisen paperisilppurin läpi varmuuden vuoksi, hyppiä päällä Manolo Blahnikeilla, valella hunajalla ja usuttaa Moskovan kaupungintivolin sirkuskarhu kimppuun, koota jäljellä olevat hippuset yhteen kuin palapeli, ja sitten laminoida ja laittaa seinälle näytiksi muille, että näin voi käydä.
Eikö jotenkin tunnu hienolta kuinka internet yhdistää meidät samoin ajattelevat?
- En välitä mieltä sinä olet, se on ehdottomasti lordi Palmerston! Ääretön kertaa lordi Palmerston ja lukot päälle!
- Vaikka jaankin muuten käsityksesi tapahtuneesta, niin olen sitä mieltä että sitä lukua on liioiteltu. Ei se millään voi olla viisi miljoonaa, minusta oikeampi on lähempänä ehkä 300 tuhatta.
Esimerkiksi itse käytän aina välillä keramiikkamukeja, joten omasta kokemuksestani kahvinjuontia ei kannata mitata kertakäyttökupeissa, edes "suurin yksittäinen ryhmä joka on koskaan katsonut kaikki 24-tv-sarjan kaikki tuotantojaksot yhteen putkeen"-maailmanennätystä yritettäessä.
(Niin, ikävä kyllä en enää muista mikä kommentti kuuluu kenenkin blogiin, mutta eivätköhän kaikki asianomaiset löydä omansa.)
Jouduin kuitenkin tekemään niitä sen uhalla, että äitini saa selville epäterveen suhteeni Cthulhuun, ja minkä takia nauran Will & Grace-komediasarjassa eri asioille kuin hän.
Joten lastinpurku jatkuu.)
Tiedoksi kaikille bloginpitäjille: minä en pysty enää kommentoimaan teidän blogeihinne. En tiedä johtuuko se siitä että maailmaa hallitseva Illuminati pelkää totuuden sanojani, CIA:ta lähellä olevat tahot uskovat minun paljastavan sivulauseessa yhteyteni heihin, vai koska olen valkoinen.
(Tietenkin yksi mahdollisuus voi olla että wordpress, vuodatus.net jne. suositut blogialustat hylkivät blogspot-tunnuksiani, mutta niinhän CIA yleensä haluaa ihmisten uskovan.)
Senpä vuoksi laitan tähän nyt ne kaikki palautteet joita minun on pitänyt kirjoittaa teille, mutta en ole kyennyt siihen:
- Niin, mutta oletko miettinyt MIKÄ oli perimmäinen syy siihen että toinen tomaatti pyysi toista tomaattia ylittämään tien, vaikka tiesikin varmasti auton olevan tulossa? Hmmm?
- Mielestäni on jo olemassa sen niminen verkkosivusto. Oletko ajatellut että perustaisit sille kilpailijan, vaikka nimeltään www.kuvaussihteeriopisto.net ?
- Hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah! Jos olisit kymmenen minuuttia nuorempi ja eri sukupuolta saattaisin jopa oikeasti tykätä sinusta.
- Muista sitten kertoa saitteko sen myöskin ulos sieltä poikittain, vai jouduitteko käyttämään enemmän voita?
- Ei vaan Kurt Gödel selvästikin sanoi, että jos järjestelmä on muuttumaton, se ei voi olla valmis. Vaikka siis arvostankin konseptiasi "Tosi-tv-tosi-tv", en usko että sarja, jossa seurataan kuka jaksaa katsoa tosi-tv:tä tosi-tv:ssä televisiosta pisimpään. Sitä voitaisiin tehdä korkeintaan neljä tuontantokautta ja kolme tv-spesiaali-tv-spesiaalia.
Okei, viisi tuotantokautta JOS viimeisellä kaudella käytössä olisivat vain mustavalkoiset 20" tuuman putkitelevisiot.
- Tuota...en usko että sinun kannattaa levitellä noita Kiira Korven alastonkuvia julkisessa netissä. Tietäisitpä vain millaista porukkaa minun blogissani käy, ja minä vain vitsailen niistä.
- Onnittelut uudesta suhteestanne. En nyt tahdo olla epäileväinen mutta olen kuullut että eri kokemustasolla olevien suhteet World of Warcraftissa eivät yleensä kestä ensimmäista raidia pitempään. Jos siis eroatte, muista että yhdessä hankitut maagiset esineet voidaan joko jakaa tai halkaista.
- Minunkin mielestäni ne kaikki pitäisi hoidella viimeiseen asti, pilkkoa pieniksi palasiksi leikkuupuimurilla, ajaa tehdasvalmisteisen paperisilppurin läpi varmuuden vuoksi, hyppiä päällä Manolo Blahnikeilla, valella hunajalla ja usuttaa Moskovan kaupungintivolin sirkuskarhu kimppuun, koota jäljellä olevat hippuset yhteen kuin palapeli, ja sitten laminoida ja laittaa seinälle näytiksi muille, että näin voi käydä.
Eikö jotenkin tunnu hienolta kuinka internet yhdistää meidät samoin ajattelevat?
- En välitä mieltä sinä olet, se on ehdottomasti lordi Palmerston! Ääretön kertaa lordi Palmerston ja lukot päälle!
- Vaikka jaankin muuten käsityksesi tapahtuneesta, niin olen sitä mieltä että sitä lukua on liioiteltu. Ei se millään voi olla viisi miljoonaa, minusta oikeampi on lähempänä ehkä 300 tuhatta.
Esimerkiksi itse käytän aina välillä keramiikkamukeja, joten omasta kokemuksestani kahvinjuontia ei kannata mitata kertakäyttökupeissa, edes "suurin yksittäinen ryhmä joka on koskaan katsonut kaikki 24-tv-sarjan kaikki tuotantojaksot yhteen putkeen"-maailmanennätystä yritettäessä.
(Niin, ikävä kyllä en enää muista mikä kommentti kuuluu kenenkin blogiin, mutta eivätköhän kaikki asianomaiset löydä omansa.)
torstai 5. helmikuuta 2009
Sinne, tänne ja takaisin - osa II: "Villi länsi/pohjola"
(Vaikka olenkin palannut työpaikalleni, jatkan edelleen reportointia lomalta villistä pohjoisesta. Jo pelkästään sen takia, että todennäköisesti vanhempani luulevat että kirjoitan nettipornoa pärjätäkseni sillä mitä saan normaalista päivätyöstäni sekä sijoituksistani kansainväliseen asekauppaan.
Tähän harhakäsitykseen heidät saattoi johdattaa se, että koirien vuoksi en voinut pitää oveani kiinni, ja aina kun kirjoitin näitä juttuja ja jompikumpi tuli huoneeseen, lopetin kirjoittamisen ja otin nopeasti jonkin muun sivun esille (olen kuullut kauhujuttuja siitä, kun vanhemmat ovat löytäneet jälkikasvunsa nettituotokset. Se ei ole ollut kaunista).
Joten lähtiessäni sain pullapussin ja "ruokarahaa", vaikka yritin vakuuttaa että pullapussi riittää oikein hyvin, joskin olisin odottanut KAHTA pullapussia. Maksoin siis äärimmäisen hinnan näistä kirjoituksista, joten...)
Käsitellään tänään kansanluonnetta.
Tai iskevämmin: terveisiä täältä viimeisestä villistä lännestä.
Olen nimittäin lomaillessani täällä havainnoinut että "villi länsi" ei välttämättä ollut pelkästään maaginen ajankohta Yhdysvaltain pitkässä kehityksessä kohti suht' sivistynyttä valtiota. Se on pikemminkin mielentila.
Aivosähkökäyrissänne se alkaa näkymään kun olette asuneet tarpeeksi kauan tarpeeksi kaukana ja ennen kaikkea katsoneet tarpeeksi kaukaisuuteen (tiedättehän sen jutun jonka mukaan jos tuijottaa pimeyteen, pimeys katsoo takaisin? No jos tuijotatte tarpeeksi kaukaisuuteen, jossain vaiheessa tajuatte miten tyhmältä näytätte siinä, ja lähdette tekemään jotain järkevää).
Alatte pitää muita ("muun" tarkoittaessa "kaikki muut paitsi me", ja "me" tarkoittaa "eivät muut". Jos tarpeeksi mietitte, niin tuo on jo niin epäloogista että se alkaa kaartumaan loogista kohti) sellaisina-jotka-eivät-tajua-millaista-on-elää-(laita paikannimi tähän).
Turha muuten edes kuvitella että voisitte huijata.
Vaikka vietinkin suurimman osan tähänastisesta elämästäni täällä, olosuhteiden pakosta suorittamani muutto etelään teki minusta rintamarikkuri keltamaksapelkuri etelänkeikarin.
Olen saanut havaita tämän jo pariin otteeseen, kun kävellessäni kylältä kotiin kylän nuoret lupaukset ovat irvailleet ulkonäöstäni ja korvaläpistäni.
(Älkää huolehtiko, käyn tällaisissa tilanteissa aina sisäisen listan läpi eli "ilmiselvän v*ttuilun tapahtuessa, tarkista seuraavat kohdat: onko kohde
() Vastakkaista sukupuolta?
() Henkilö jolle olit ensin v*ttuillut?
() Joku joka ei tajunnut että äidistäsi saa vitsailla vain sinä?
() Yli puoli metriä sinua pienempi?
() Yli puoli metriä sinua isompi?
() Selvästi mielenvikainen, koska alkoi ryppyilemään sinun näköiselle tyypille?
() Sen näköinen että luultavasti vain tykkäisi rankaisusta?
Jos ruksit yhdenkin kohdan, anna olla.
Jos et ruksinut yhtään kohtaa, legendaarisen Al Bundyn sanoin: "let's rock."
Koska kyseinen henkilö onnistui olemaan hiukan polvilumpiotani korkeammalla, selvästikin koulupäivän päättymisen aiheuttaman adrenaliiniryöpyn vaikutuksen alainen ja hämmentävää kyllä, sen näköinen että vain tykkäisi rankaisusta, en rikkonut aikoinaan tekemääni pyhää lupausta olla enää koskaan kokeilematta kääpiönheittoa.)
Villi länsi-asenteelle on ollut tarvetta ihmiskunnan historiassa.
Aikoinaan se edisti ihmiskunnan kehittymistä ja leviämistä, kun ihmisistä muodostui yhtenäisiä ryhmiä, joilla oli samat tavoitteet, ja täten halu muokata ympäristöään, kehittää ja kehittyä sen mukana (okei, voidaan sanoa että esim. Amerikkaan siirryttiin uskonvainoja karkuun, eikä niinkään seikkailunhalusta. Voidaan myöskin sanoa että ainakaan minä en anna faktojen haitata hyvää juttua).
Villi länsi-asenteen huono puoli on se, että sen kestävyys "muita" kohtaan on hyvin heikko.
Läsnäolijoiden koostuessa vain "meistä", kaikki käy kipakasti, ripaska rullaa railakkaasti ja sanaleikit syntyvät sukkelasti.
Kun ympärille alkaa tulla "muita", villi länsi-asenne alkaa hiipumaan.
Ei ole enää kivaa ulvoa kilpaa susien kanssa, kun naapuri tulee kiljumaan viereen.
Lisäksi pikku hiljaa, ihan huomaamattasi, alkaa tuntua siltä että oikeastaan tässä on oikein mukavaa; ei ole enää mitään syytä lähteä muualle.
Ja pyörähän on jo keksitty, eikö joo, mitä turhaan tuunaamaan siitä versiota 2.0?
Ennen kuin huomaatkaan, olet yksi "muista".
Siksi ihmiselle tekee välillä hyvää käydä pohjoisessa.
Tähän harhakäsitykseen heidät saattoi johdattaa se, että koirien vuoksi en voinut pitää oveani kiinni, ja aina kun kirjoitin näitä juttuja ja jompikumpi tuli huoneeseen, lopetin kirjoittamisen ja otin nopeasti jonkin muun sivun esille (olen kuullut kauhujuttuja siitä, kun vanhemmat ovat löytäneet jälkikasvunsa nettituotokset. Se ei ole ollut kaunista).
Joten lähtiessäni sain pullapussin ja "ruokarahaa", vaikka yritin vakuuttaa että pullapussi riittää oikein hyvin, joskin olisin odottanut KAHTA pullapussia. Maksoin siis äärimmäisen hinnan näistä kirjoituksista, joten...)
Käsitellään tänään kansanluonnetta.
Tai iskevämmin: terveisiä täältä viimeisestä villistä lännestä.
Olen nimittäin lomaillessani täällä havainnoinut että "villi länsi" ei välttämättä ollut pelkästään maaginen ajankohta Yhdysvaltain pitkässä kehityksessä kohti suht' sivistynyttä valtiota. Se on pikemminkin mielentila.
Aivosähkökäyrissänne se alkaa näkymään kun olette asuneet tarpeeksi kauan tarpeeksi kaukana ja ennen kaikkea katsoneet tarpeeksi kaukaisuuteen (tiedättehän sen jutun jonka mukaan jos tuijottaa pimeyteen, pimeys katsoo takaisin? No jos tuijotatte tarpeeksi kaukaisuuteen, jossain vaiheessa tajuatte miten tyhmältä näytätte siinä, ja lähdette tekemään jotain järkevää).
Alatte pitää muita ("muun" tarkoittaessa "kaikki muut paitsi me", ja "me" tarkoittaa "eivät muut". Jos tarpeeksi mietitte, niin tuo on jo niin epäloogista että se alkaa kaartumaan loogista kohti) sellaisina-jotka-eivät-tajua-millaista-on-elää-(laita paikannimi tähän).
Turha muuten edes kuvitella että voisitte huijata.
Vaikka vietinkin suurimman osan tähänastisesta elämästäni täällä, olosuhteiden pakosta suorittamani muutto etelään teki minusta rintamarikkuri keltamaksapelkuri etelänkeikarin.
Olen saanut havaita tämän jo pariin otteeseen, kun kävellessäni kylältä kotiin kylän nuoret lupaukset ovat irvailleet ulkonäöstäni ja korvaläpistäni.
(Älkää huolehtiko, käyn tällaisissa tilanteissa aina sisäisen listan läpi eli "ilmiselvän v*ttuilun tapahtuessa, tarkista seuraavat kohdat: onko kohde
() Vastakkaista sukupuolta?
() Henkilö jolle olit ensin v*ttuillut?
() Joku joka ei tajunnut että äidistäsi saa vitsailla vain sinä?
() Yli puoli metriä sinua pienempi?
() Yli puoli metriä sinua isompi?
() Selvästi mielenvikainen, koska alkoi ryppyilemään sinun näköiselle tyypille?
() Sen näköinen että luultavasti vain tykkäisi rankaisusta?
Jos ruksit yhdenkin kohdan, anna olla.
Jos et ruksinut yhtään kohtaa, legendaarisen Al Bundyn sanoin: "let's rock."
Koska kyseinen henkilö onnistui olemaan hiukan polvilumpiotani korkeammalla, selvästikin koulupäivän päättymisen aiheuttaman adrenaliiniryöpyn vaikutuksen alainen ja hämmentävää kyllä, sen näköinen että vain tykkäisi rankaisusta, en rikkonut aikoinaan tekemääni pyhää lupausta olla enää koskaan kokeilematta kääpiönheittoa.)
Villi länsi-asenteelle on ollut tarvetta ihmiskunnan historiassa.
Aikoinaan se edisti ihmiskunnan kehittymistä ja leviämistä, kun ihmisistä muodostui yhtenäisiä ryhmiä, joilla oli samat tavoitteet, ja täten halu muokata ympäristöään, kehittää ja kehittyä sen mukana (okei, voidaan sanoa että esim. Amerikkaan siirryttiin uskonvainoja karkuun, eikä niinkään seikkailunhalusta. Voidaan myöskin sanoa että ainakaan minä en anna faktojen haitata hyvää juttua).
Villi länsi-asenteen huono puoli on se, että sen kestävyys "muita" kohtaan on hyvin heikko.
Läsnäolijoiden koostuessa vain "meistä", kaikki käy kipakasti, ripaska rullaa railakkaasti ja sanaleikit syntyvät sukkelasti.
Kun ympärille alkaa tulla "muita", villi länsi-asenne alkaa hiipumaan.
Ei ole enää kivaa ulvoa kilpaa susien kanssa, kun naapuri tulee kiljumaan viereen.
Lisäksi pikku hiljaa, ihan huomaamattasi, alkaa tuntua siltä että oikeastaan tässä on oikein mukavaa; ei ole enää mitään syytä lähteä muualle.
Ja pyörähän on jo keksitty, eikö joo, mitä turhaan tuunaamaan siitä versiota 2.0?
Ennen kuin huomaatkaan, olet yksi "muista".
Siksi ihmiselle tekee välillä hyvää käydä pohjoisessa.
keskiviikko 4. helmikuuta 2009
Sinne, tänne ja takaisin - osa I: "Koiruuksia"
Olen nyt neljän päivän koiranhoidon jälkeen kehittänyt uuden filosofisen suuntauksen.
Olen päättänyt ristiä sen "hurtaton eksistenssi-ialismi"-aatteksi.
Kansainvälisille markkinoille nimeksi tulee "keine eine kleine canine" (yhdistelmä saksaa, josta tärkeimmät filosofiset suuntaukset aina tulevat, kiitos halvan oluen ja kestävien baarinpöytien, ja englantia, jotta saadaan myytyä tämä suurelle yleisölle).
Tahdon heti alkuunsa sanoa että minä en vihaa koiria.
Koirat ovat minulle vähän kuin vuoden 1968 jälkeen tehdyt valokuvainstallaatiot: tykkään katsoa niitä, viihdyn jopa niiden läheisyydessä lyhyitä aikoja, mutta lopulta huomion kerjääminen lelujäniksellä ärsyttää enemmän kuin viehättää.
Minä pidän kissoista.
Kissat eivät kuvittele mitään hassuja olettamuksia siitä kuka on lauman el jefe, iso kahuna ja .
"Mjau", eli kissojen yleisin äännähdys, tarkoittaa ihmiskielellä joko "ruokaa, horo", "silitä, horo", "hiekkojenvaihtoon, horo" tai "puhutko sinä minulle? Puhutko sinä minulle?! Sinun täytyy puhua minulle, sillä täällä ei ole muitakaan. Ai jaa vai? Ok. Puhu selälleni, mutta anna minun pestä se ensin "
Jopa kun ne kehräävät "hrhrhrhrhrhrhrhrh" ihmiskorva ei vaan kuule äännettömäksi jäävää "o":ta.
Koirat taas...kun puhutaan että yksi koiranvuosi on ihmisvuosissa n. 7 vuotta, se tarkoittaa oikeasti sitä. Koirat ovat kuin 7-vuotiaita ihmislapsia: toisaalta halutaan olla itsenäisiä, ja osoittaa että pärjätään yksinkin, mutta loppujen lopuksi ollaan vielä riippuvaisia muista eiväkä lähdetä liian kauaksi muista.
Kissat ovat jalostaneet koko homman huippuunsa: ne näyttävät niin söpöiltä ja eleganteilta, että niitä ihaillaan ja tarjoavat tarkalleen sen verran läheisyyttä että hor---omistaja siis jaksaa ruokkia, silittää ja vaihtaa hiekat jatkossakin.
Kun joku tulee kysymään minulta mikä oli liikkeellepaneva voima hurtattoman eksistenssi-ialismin perustamisessa, vastaan että kaikki kiitos kuuluu eräälle pa*ka-primpsessalle.
Kun olet ulkoiluttanut k.o. pa*ka-primadonnaa tunnin pakkasessa, tuiskussa ja muissa rengasmainoksista tutuissa ääriolosuhteissa, eikä vieläkään ole tullut mitään, niin siinä ehtii miettiä aika syvällisiä.
Erityisesti ajatuksia herää kun sinut sitten herätetään kello 5 aamuyöstä (kielellä joka muutama tunti sitten vielä nuoli alapäätä sellaisella instensiteetillä ja ajankestolla, että joko siellä oleva asia irtosi jo aikoja sitten tai sitten se ei koskaan tulekaan irtoamaan) ja pakotetaan viemään ulos edellämainittuihin olosuhteisiin, koska jonkun mielestä NYT on oikea aika.
Kissa sen sijaan olisi mennyt ovelle huutamaan "ovenaukaisuun, horo!", mennyt hoitamaan homman, tullut takaisin ovelle huutamaan "ovenaukaisuun, horo!", tullut sisälle ja ohimennessään maininnut "ovi kiinni, päästät kaiken lämmön ulos, horo".
Kuka siis tulee mukaan hurtaton eksistenssi-ialismi-aatteeseen?
Olen päättänyt ristiä sen "hurtaton eksistenssi-ialismi"-aatteksi.
Kansainvälisille markkinoille nimeksi tulee "keine eine kleine canine" (yhdistelmä saksaa, josta tärkeimmät filosofiset suuntaukset aina tulevat, kiitos halvan oluen ja kestävien baarinpöytien, ja englantia, jotta saadaan myytyä tämä suurelle yleisölle).
Tahdon heti alkuunsa sanoa että minä en vihaa koiria.
Koirat ovat minulle vähän kuin vuoden 1968 jälkeen tehdyt valokuvainstallaatiot: tykkään katsoa niitä, viihdyn jopa niiden läheisyydessä lyhyitä aikoja, mutta lopulta huomion kerjääminen lelujäniksellä ärsyttää enemmän kuin viehättää.
Minä pidän kissoista.
Kissat eivät kuvittele mitään hassuja olettamuksia siitä kuka on lauman el jefe, iso kahuna ja .
"Mjau", eli kissojen yleisin äännähdys, tarkoittaa ihmiskielellä joko "ruokaa, horo", "silitä, horo", "hiekkojenvaihtoon, horo" tai "puhutko sinä minulle? Puhutko sinä minulle?! Sinun täytyy puhua minulle, sillä täällä ei ole muitakaan. Ai jaa vai? Ok. Puhu selälleni, mutta anna minun pestä se ensin "
Jopa kun ne kehräävät "hrhrhrhrhrhrhrhrh" ihmiskorva ei vaan kuule äännettömäksi jäävää "o":ta.
Koirat taas...kun puhutaan että yksi koiranvuosi on ihmisvuosissa n. 7 vuotta, se tarkoittaa oikeasti sitä. Koirat ovat kuin 7-vuotiaita ihmislapsia: toisaalta halutaan olla itsenäisiä, ja osoittaa että pärjätään yksinkin, mutta loppujen lopuksi ollaan vielä riippuvaisia muista eiväkä lähdetä liian kauaksi muista.
Kissat ovat jalostaneet koko homman huippuunsa: ne näyttävät niin söpöiltä ja eleganteilta, että niitä ihaillaan ja tarjoavat tarkalleen sen verran läheisyyttä että hor---omistaja siis jaksaa ruokkia, silittää ja vaihtaa hiekat jatkossakin.
Kun joku tulee kysymään minulta mikä oli liikkeellepaneva voima hurtattoman eksistenssi-ialismin perustamisessa, vastaan että kaikki kiitos kuuluu eräälle pa*ka-primpsessalle.
Kun olet ulkoiluttanut k.o. pa*ka-primadonnaa tunnin pakkasessa, tuiskussa ja muissa rengasmainoksista tutuissa ääriolosuhteissa, eikä vieläkään ole tullut mitään, niin siinä ehtii miettiä aika syvällisiä.
Erityisesti ajatuksia herää kun sinut sitten herätetään kello 5 aamuyöstä (kielellä joka muutama tunti sitten vielä nuoli alapäätä sellaisella instensiteetillä ja ajankestolla, että joko siellä oleva asia irtosi jo aikoja sitten tai sitten se ei koskaan tulekaan irtoamaan) ja pakotetaan viemään ulos edellämainittuihin olosuhteisiin, koska jonkun mielestä NYT on oikea aika.
Kissa sen sijaan olisi mennyt ovelle huutamaan "ovenaukaisuun, horo!", mennyt hoitamaan homman, tullut takaisin ovelle huutamaan "ovenaukaisuun, horo!", tullut sisälle ja ohimennessään maininnut "ovi kiinni, päästät kaiken lämmön ulos, horo".
Kuka siis tulee mukaan hurtaton eksistenssi-ialismi-aatteeseen?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
