Mikä on hauskaa?
Ei ainakaan kysymyksellä aloittaminen, kuten keskiverto äidinkielenopettajanne osaisi teille kertoa.
Ikävä kyllä suurin vaikuttaja kirjoittamiseeni ei koskaan ollut äidinkielen opettajani. Tämä luultavasti kyseenalainen kunnia kuuluu biologianopettajalleni.
Hän opetti meille kerran hyvän koevastauksen mallia. Hänen mukaansa vastauksena ei pidä olla ranskalaisilla viivoilla annettu selvitys esim. maksan toiminnasta, vaan johdonmukaisesti etenevä essee-vastaus. Se voisi alkaa vaikkapa "maksa, kas siinä oiva elin!"
Silloin päässäni naksahti (1). Koska kuulun siihen sukupolveen joka vielä jossain määrin ymmärsi kunnioittaa opettajia, minusta oli todella pahaan lsd:hen upotettujen kärpässienien aiheuttamaan trippiin (3) verrattavaa se, että noinkin kunnianarvoisa henkilö heittää tuollaista vitsiä. Ja vieläpä sellainen jolta ei sitä odottanut!
Voisiko olla, että maailma ei olisikaan niin suora ja yksinkertainen paikka kuin luulin? Todellisuus, mikä konsepti...
Tämä myös opetti minulle mikä tekee jostain oikeasti hauskaa.
Ristiriita.
Suomalaiset ovat oikeasti hiljaista porukkaa. Siksi suomalaisista on hauskaa kun joku huutaa (4). Tyylipisteitä saa lisää kiroilusta.
Sen vuoksi Kiroileva siili on hauska ja tämä blogi saa aikaan repeämistä julkisesti.
Ihmiset eivät odota että jokin söpö kuten siili kiroilisi, tai että blogi voisi koostua pelkästään ja yksinomaan raivoamisesta, kiroilemisesta ja kaiken mahdollisen vihaamisesta.
Koska se on ristiriidassa odotusten kanssa, ihmiset reagoivat. Yleensä nauramalla.
Okei, jos kerran ristiriita on kaiken komedian a ja å, niin sittenhän minun pitäisi pystyä vetelemään esille vitsejä joiden loppuhuipennusta ette edes osanneet aavistaa, vaikka hihoissani ja päässäni ei olekaan mitään. Eikö?
Kokeillaas...
"Te kaikki varmaan tunnette puhelinvastaajan? Se on se näppärä laitos johon voitte äänittää viestin jonka soittaja sitten kuulee jos ette vastaa.
Oletteko koskaan ajatelleet miten näppärää se olisi jos teidän kädellännekin olisi sellainen? Kyllähän te tiedätte? "Puhu mun kädelle" ja silleen...(vau, vaikea yleisö)...tyyliin "Hei, tämä on T:n käsi. Olen juuri tällä hetkellä joko pitelemässä jotain, työntymässä jonnekin tai kyvytön olemaan paikallani liian monen kahvikupillisen jälkeen. Siksi en voi juuri nyt kuunnella mitä halusit sanoa, mutta jätä viesti niin palaan asiaan.
Jos haluat että T ei käy teilaamassa asiakasta joka huusi puhelimeen että "verkko on kaatunut!" ja T:n kysyessä missä, asiakas vastasi "tää on taas teidän syytä!" ja löi luurin korvaan, nosta peukalo ylös. Jos haluat että asiakkaalle tapahtuu "onnettomuus", laske peukalo alas.
Jos haluat ilmaista pettymystäsi T:hen siitä että hän löi vetoa että pystyy juomaan juoma-automaatin pikakahvia, joka maistuu siltä kuin kuumaan veteen olisi liuotettu ruskea liitu, eikä hän kutsunut sinua katsomaan sitä, heiluttele etusormeasi edestakaisin.
Jos olit ensimmäisessä kohdassa mainittu asiakas, nosta keskisormi pystyyn.
Jos oleskelulupasi maassa alkaa umpeutua, ja tarvitset äkkiä kulissiavioliiton sen jatkamiseksi, heiluttele vasemman käden nimetöntä houkuttelevasti.
Jos olet päättänyt tulla ulos komerosta, ja mielestäsi T on aina ollut jollain oudolla tavalla viehättävä, koukista pikkurilliäsi merkitsevästi.
Kiitos."
Oliko tuo hauskaa? Niinpä. No te ymmärrätte sen sitten myöhemmin.
(1) Kuten monia muita asioita joita kokee ensimmäisen kerran, myöskään sitä ensimmäistä kertaa kun päässä naksahtaa ei unohda. En ole myöskään unohtanut sitä ensimmäistä kertaa kun ymmärsin että Kafka ei kirjoittanut fiktiota (2)
(2) Olimme unohtaneet hakea kesätöissäni postilaatikosta eilisen päivän postin, jonka tiesimme odottavan siellä meitä. Saadaksemme postin meidän piti saada sihteeriltä avain postilaatikkoon. Seuraava dialogi on suunnilleen mitä tapahtui:
- Hei, saisinko postilaatikkomme avaimen, ottaisin sieltä postit pois.
- Siellä ei voi olla postia.
- Kyllä siellä on, unohdimme käydä hakemassa eilen postin. Tarvitsisimme postin, joten voisinko mitenkään saada avainta hetkeksi lainaan?
- Siellä ei ole postia.
- Ai, minä kun luulin siellä oli, koska me olemme odottaneet yhtä pakettia ja siellä ovat eilisen lehdet, joten kyllä siellä on sitä postia.
- Siellä ei voi olla postia.
- Mutta kun minä tiedän että siellä on sitä postia. Miten niin siellä ei voi olla postia?
- Koska postinjakaja ei ole vielä käynyt tältä päivältä.
- Ai, no tulen sitten myöhemmin uudestaan, mutta tarvitsisin nyt eilisen postin, joten sitä avainta...
- Eikun siellä ei voi olla postia, koska postinkantaja ei ole vielä käynyt tälle päivälle.
- Mutta kävihän postinkantaja siellä eilen. Siellä on siis eilisen postin, jota emme hakeneet eilen. Joten siellä on postia. Etkö nyt voisi antaa sitä avainta edes pieneksi hetkeksi?
- En kun siellä ei ole postia. Mistä sinä edes tiedät että siellä on postia? Oletko sinä yrittänyt murtautua postilaatikkoon?
- En! Mutta...eilen...ei haettu postia...joten siellä pitää olla postia ja...
- Postin avainta ei anneta kuin vasta sitten kun postia on. Hei.
Myöhemmin, kun posti oli jaettu, olin hyvin lähellä näyttää eilen päivättyjä lehtiä, mutta jos elämä on opettanut jotain, niin pyhien miesten kanssa ei ryssitä, koska heillä on jumala puolellaan, ja aikanaan kansanmurhan yrityksestä ja veronkierrosta vankilassa istuneen näköisten sihteerien kanssa ei ryssitä, koska heillä on hallintojohtaja puolellaan.
(3) Olen kuunnellut isojen poikien puheita.
(4) Totuuden nimissä on kerrottava, että huutaminen on toisinaan vakava asia. Esimerkiksi ulkomailla "huutaminen" on suomalaisten toiseksi eniten käyttämä kieli "huonon enklannin" lisäksi.
Tämä perustuu siihen teoriaan, että äänenvoimakkuuden lisääntyessä ihmisten käsityskyky lisääntyy suhteessa saman verran.
Sen takia esimerkki Tuska-hevifestareilla 99% kävijöistä saapuu paikalle vain bilettämään, mutta festivaalien loputtua he keskustelevat kuinka rationaalisuus oikeastaan on normatiivisesti arvostelma-herkkien asenteiden puolesta perustavia perusteita parempi.
torstai 6. syyskuuta 2007
Testejä, osa II
What book are you?You're The Sound and the Fury!
by William Faulkner
Strong-willed but deeply confused, you are trying to come to grips with a major crisis in your life. You can see many different perspectives on the issue, but you're mostly overwhelmed with despair at what you've lost. People often have a hard time understanding you, but they have some vague sense that you must be brilliant anyway. Ultimately, you signify nothing.
Linkki alkuperäiseen testiin.
keskiviikko 5. syyskuuta 2007
Loppu
Kaikki on ohi.
Oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti, mutta tosiasiat on myönnettävä.
En enää saa viestejä syvyyksistä.
Antakaas kun selitän.
Kirjoittajat, huolimatta kyvyistään tai lähtökohdistaan, eivät oikeasti keksi juttujaan. Kaikki me saamme ideamme jostain tuntemattomasta lähteestä, joka auttaa meitä keksimään tarinamme. Aivan yhtäkkiä vain mieleemme tulee jokin niin loistava idea, että meidän on saatava se vangittua joksikin käsitettäväksi, vaikka tekstiksi muille luettavaksi.
Älkää ymmärtäkö väärin, tämä tuntematon muusa, jota itse siis kutsun syvyydeksi, ei ole turhan tarkka siitä kenelle se ideoitaan heittelee (1).
Kenties se valitsee jonain päivänä teidät.
Itse en ole yhtä onnekkaassa asemassa kuin esim. Neil Gaiman (2). Minä en saa ideoita, minä saan ideanpätkiä. Näita ideanpätkiä yritän sitten jollain ihmeliimaan verrannollisella aasinsilta-tekniikalla yhdistää edes jotenkin luettavaksi tekstiksi.
Viime aikoina en ole saanut edes näitäkään. Ainoat asiat mitä olen saanut ovat jotkin välähdykset eeppisiä mittakaavoja saavuttavasta yliluonnollisesta tarinakokonaisuudesta (3) ja
Miksi ihmisistä käytetään positiivisessa mielessä termiä "hän on kuin kallio"? Kalliothan ovat geologisissa piireissä todella huonossa maineessa. Nehän eivät siis tee mitään, ne vain ovat. Otetaan nyt esimerkiksi mantereet; ne ovat huomattavasti isompia, mutta silti ne sentään ovat koko ajan liikkeessä, joskaan ihmiset eivät sitä huomaa. Mutta siis kalliot! Nehän ovat vapaamatkustajia mantereiden selässä.
Kalliot, kivikunnan luovuttajat...
sekä
Tietenkin pystyisin kuvittelemaan itseni tyttöystävän kanssa. Se ei tietenkään tarkoita että ryhtyisin tekoihin (lapsena kuvittelin aikuisena ryhtyväni astronautiksi;olin kiinnostunut astronomiasta todella paljon. Sitten kuitenkin tajusin korkean ja avaran paikan kammoni. Universumi ilmeisesti jo tuolloin pitänyt ajatuksesta että astuisin sen varpaille metafyysisesti tai edes fyysisesti. En pysty vieläkään katsomaan kaikkia sci-fi-leffoja). Pelottaa ajatella mitä tyttöystävän jälkeen alkaisin pelkäämään.
lisäksi
Talous on minusta todella seksikästä. En nyt tarkoita rahaa sinällään (joskin se joka sanoi että rahalla ei saa ostettua rakkautta ei vain suostunut tarjoamaan sitä tarpeeksi), vaan talouteen liittyviä asioita; monimutkaisia mekanismeja, verkostoitumista, asioiden muovautumista ja luksusta (Tajuan että äskeinen luonnehdinta pätee myös Victoria's secret-alusasuliikkeestä ostettaviin liiveihin).
Voin kuvitella seuraavanlaisen dialogin:
- Kulti, tekisitkö sinä sen..yhden jutun?
- Taasko? Vastahan minä viime viikolla sen tein.
- Niin mutta kun...minä sitten lupaan korvata sen.
- (huokaus) Kun lainakoroissa mainitaan nimelliskoron olevan emissiokurssiin sidottu, lainan korko riippuu silloin valtion viitelainanperusteen kulloisenkin päivän kurssikehityksestä.
- Emissiokurssiin vai? Sinä taidatkin olla tuhma tyttö....
Miten ihmeessä minä voisin noista luoda jotain?! Ihmiset luulisivat että putoan normaalia enemmän työtuoliltani lattialle pää edellä. Mutta ei hätää. Yritetään vielä kerran.
Viimeisimmän kävijätilaston mukaan minun pitää vain keksiä nyt jotain huvittavaa viideksi minuutiksi molemmille lukijoilleni. Syvyys, jos voisit olla niin ystävällinen...
Ai siis tyydyttää kaksi henkilöä viidessä minuutissa? Ei hätää, minulla on salaa kotikameralla kuvattua materiaalia joka todistaa tämän onnistuneen aiemminkin.
Vau. Tämä taitaa olla alku pitkälle kuivalle kaudelle.
(1) Silmälasipäinen, pikkaisen nörtihkö poika saa kuulla että hänestä tulee vielä jonain päivänä suuri velho, jolla on tärkeä rooli hyvän ja pahan välisessä taistelussa. Poika on menettänyt vanhempiaan, mutta onneksi hänellä on mm. lempipöllö.
Jos sanoitte "Harry Potter" sallikaa itsellenne henkinen selkääntaputus. Jos sanoitte "Tim Hunter!" sallikaa itsellenne toinen taputus. Tim Hunter seikkailee Books of magic-sarjakuvassa, jonka loi Neil Gaiman. En sano enkä väitä, mutta Tim Hunter luotiin 1989, Harry Potter taas 1997. Toisinaan syvyyskin voi mokata.
(2) Mies joka on keksinyt käsitteen L-avaruus, ei juurikaan tarvinne esittelyjä, mutta kerrottakoon että hän on maininnut saavansa niin paljon ideoita, ettei koskaan ehdi niitä kaikkia kirjoittamaan ylös.
Vähän niin kuin minä siis: muutatte vain kohtaan "ideoita" kahvia, ja "kirjoittamaan ylös" juomaan.
(3) Jossain tuolla on Neil Gaimanin miettimässä "hmm...missähän lienee se eeppisiä mittakaavoja saavuttavan yliluonnollisen tarinakokonaisuuden idea minkä tilasin aikoja sitten?"
Ei hätää, heti kun Neil soittaa minulle, lupaan luovuttaa idean hänelle. Laitoin jo hänelle postia aiheesta. Hänen vastauksensa mukaan hän oli joko hulluna ideaan tai sitten hänestä se oli hullu idea tai sitten hän kutsui minua hulluksi idiootiksi. Myöskään englantini ei ole enää kovinkaan hyvissä kantimissa.
Oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti, mutta tosiasiat on myönnettävä.
En enää saa viestejä syvyyksistä.
Antakaas kun selitän.
Kirjoittajat, huolimatta kyvyistään tai lähtökohdistaan, eivät oikeasti keksi juttujaan. Kaikki me saamme ideamme jostain tuntemattomasta lähteestä, joka auttaa meitä keksimään tarinamme. Aivan yhtäkkiä vain mieleemme tulee jokin niin loistava idea, että meidän on saatava se vangittua joksikin käsitettäväksi, vaikka tekstiksi muille luettavaksi.
Älkää ymmärtäkö väärin, tämä tuntematon muusa, jota itse siis kutsun syvyydeksi, ei ole turhan tarkka siitä kenelle se ideoitaan heittelee (1).
Kenties se valitsee jonain päivänä teidät.
Itse en ole yhtä onnekkaassa asemassa kuin esim. Neil Gaiman (2). Minä en saa ideoita, minä saan ideanpätkiä. Näita ideanpätkiä yritän sitten jollain ihmeliimaan verrannollisella aasinsilta-tekniikalla yhdistää edes jotenkin luettavaksi tekstiksi.
Viime aikoina en ole saanut edes näitäkään. Ainoat asiat mitä olen saanut ovat jotkin välähdykset eeppisiä mittakaavoja saavuttavasta yliluonnollisesta tarinakokonaisuudesta (3) ja
Miksi ihmisistä käytetään positiivisessa mielessä termiä "hän on kuin kallio"? Kalliothan ovat geologisissa piireissä todella huonossa maineessa. Nehän eivät siis tee mitään, ne vain ovat. Otetaan nyt esimerkiksi mantereet; ne ovat huomattavasti isompia, mutta silti ne sentään ovat koko ajan liikkeessä, joskaan ihmiset eivät sitä huomaa. Mutta siis kalliot! Nehän ovat vapaamatkustajia mantereiden selässä.
Kalliot, kivikunnan luovuttajat...
sekä
Tietenkin pystyisin kuvittelemaan itseni tyttöystävän kanssa. Se ei tietenkään tarkoita että ryhtyisin tekoihin (lapsena kuvittelin aikuisena ryhtyväni astronautiksi;olin kiinnostunut astronomiasta todella paljon. Sitten kuitenkin tajusin korkean ja avaran paikan kammoni. Universumi ilmeisesti jo tuolloin pitänyt ajatuksesta että astuisin sen varpaille metafyysisesti tai edes fyysisesti. En pysty vieläkään katsomaan kaikkia sci-fi-leffoja). Pelottaa ajatella mitä tyttöystävän jälkeen alkaisin pelkäämään.
lisäksi
Talous on minusta todella seksikästä. En nyt tarkoita rahaa sinällään (joskin se joka sanoi että rahalla ei saa ostettua rakkautta ei vain suostunut tarjoamaan sitä tarpeeksi), vaan talouteen liittyviä asioita; monimutkaisia mekanismeja, verkostoitumista, asioiden muovautumista ja luksusta (Tajuan että äskeinen luonnehdinta pätee myös Victoria's secret-alusasuliikkeestä ostettaviin liiveihin).
Voin kuvitella seuraavanlaisen dialogin:
- Kulti, tekisitkö sinä sen..yhden jutun?
- Taasko? Vastahan minä viime viikolla sen tein.
- Niin mutta kun...minä sitten lupaan korvata sen.
- (huokaus) Kun lainakoroissa mainitaan nimelliskoron olevan emissiokurssiin sidottu, lainan korko riippuu silloin valtion viitelainanperusteen kulloisenkin päivän kurssikehityksestä.
- Emissiokurssiin vai? Sinä taidatkin olla tuhma tyttö....
Miten ihmeessä minä voisin noista luoda jotain?! Ihmiset luulisivat että putoan normaalia enemmän työtuoliltani lattialle pää edellä. Mutta ei hätää. Yritetään vielä kerran.
Viimeisimmän kävijätilaston mukaan minun pitää vain keksiä nyt jotain huvittavaa viideksi minuutiksi molemmille lukijoilleni. Syvyys, jos voisit olla niin ystävällinen...
Ai siis tyydyttää kaksi henkilöä viidessä minuutissa? Ei hätää, minulla on salaa kotikameralla kuvattua materiaalia joka todistaa tämän onnistuneen aiemminkin.
Vau. Tämä taitaa olla alku pitkälle kuivalle kaudelle.
(1) Silmälasipäinen, pikkaisen nörtihkö poika saa kuulla että hänestä tulee vielä jonain päivänä suuri velho, jolla on tärkeä rooli hyvän ja pahan välisessä taistelussa. Poika on menettänyt vanhempiaan, mutta onneksi hänellä on mm. lempipöllö.
Jos sanoitte "Harry Potter" sallikaa itsellenne henkinen selkääntaputus. Jos sanoitte "Tim Hunter!" sallikaa itsellenne toinen taputus. Tim Hunter seikkailee Books of magic-sarjakuvassa, jonka loi Neil Gaiman. En sano enkä väitä, mutta Tim Hunter luotiin 1989, Harry Potter taas 1997. Toisinaan syvyyskin voi mokata.
(2) Mies joka on keksinyt käsitteen L-avaruus, ei juurikaan tarvinne esittelyjä, mutta kerrottakoon että hän on maininnut saavansa niin paljon ideoita, ettei koskaan ehdi niitä kaikkia kirjoittamaan ylös.
Vähän niin kuin minä siis: muutatte vain kohtaan "ideoita" kahvia, ja "kirjoittamaan ylös" juomaan.
(3) Jossain tuolla on Neil Gaimanin miettimässä "hmm...missähän lienee se eeppisiä mittakaavoja saavuttavan yliluonnollisen tarinakokonaisuuden idea minkä tilasin aikoja sitten?"
Ei hätää, heti kun Neil soittaa minulle, lupaan luovuttaa idean hänelle. Laitoin jo hänelle postia aiheesta. Hänen vastauksensa mukaan hän oli joko hulluna ideaan tai sitten hänestä se oli hullu idea tai sitten hän kutsui minua hulluksi idiootiksi. Myöskään englantini ei ole enää kovinkaan hyvissä kantimissa.
tiistai 4. syyskuuta 2007
Sankareista
Kaipaan sankareita.
Tiedättehän tyypin: mies tai nainen joka asettaa oman asemansa tai hyvinvointinsa vaaraan vain auttaakseen muita.
Heitä ei ole enää nykyään.
Nykyään sankarit ovat angstisia hermokimppuja, jotka yrittävät joko korvata menneitä, itse tekemiään vääryyksiä tai sitten henkilöitä jotka tunnistaa pahiksista siitä, että heillä on isommat aseet tai he muuten vain ovat epätäydellisiä yksilöitä.
Oikeat sankarit eivät ole tällaisia.
Heillä voi olla heikouksia, mutta syitä niihin ei tiedetä. He saapuvat paikalle suurimman hädän hetkellä, ja kun se on ohi, he katoavat. Kukaan ei tiedä miksi he tulivat, miksi he tekevät mitä tekevät, miksi heillä tuntuu olevan rahaa vaikka he eivät koskaan työskentele, ja minne he menevät kaiken jälkeen.
Vain se on tärkeää että he ovat sankareita.
Usein kuulee nykyisin valitettavan, että pahikset ovat kiinnostavampia kuin hyvikset, että heille kirjoitetaan mielenkiintoisempia repliikkejä ja mielenkiintoisempia historioita. Vika ei mielestäni ole siinä että pahikset saavat paremman henkilöhistorian, vaan siinä että hyvis edes saa sellaisen.
Ei kukaan oleta että sankarilla on syy. Hän on Sankari. Hän tekee sen mitä me kaikki haluaisimme tehdä, antaa pahiksille opetuksen, pelastaa päivän ja varmistaa onnellisen lopun.
Jos hän on kuin tyhjä taulu, voimme samaistua häneen, kehittää hänelle oman elämämme kanssa yhteensopivan taustatarinan; me voisimme olla hän. Hitto, salaa me olemme hän.
Tieto tuhoaa tuon kaiken.
Kun tiedämme liikaa sankarista, hänen sädekehänsä karisee, ja ihminen kaiken alta paljastuu.
Che Guevera oli kylmäverinen tappaja, joka johti Fidel Castron teloituskomppanioita.
Äiti Teresa kehui Haitin diktaattoria "Baby Docia" köyhien ystäväksi, vaikka tämä juuri oli kansansa köyhyyden takana.
John Wayne sai aikoinaan huonoa mainetta rasistisilla kommenteillaan siitä, kuinka hänen mielestää mustille ei voida antaa valtaa, ennen kuin nämä ovat kouluttaneet itseään lisää.
Ei, kaikki tuo vie meidät harhateille. Nuo tiedot eivät ole oleellisia. Seuraavat asiat ovat oleellisia:
Che Guevera loi itsestään käsitteen jonka avulla nuoret jaksavat taistella oikeuksiensa puolesta.
Äiti Teresa opetti ihmisiä välittämään muista.
John Wayne...jos joskus joudun todistamaan kuinka heikompi on joutua voimakkaamman sortamaksi, muistan että John Wayne ei olisi koskaan elokuvissaan katsonut vierestä tuollaista, ja toimin.
Sankareita ei enää ole.
Mutta ihanne heistä elää ikuisesti.
Tiedättehän tyypin: mies tai nainen joka asettaa oman asemansa tai hyvinvointinsa vaaraan vain auttaakseen muita.
Heitä ei ole enää nykyään.
Nykyään sankarit ovat angstisia hermokimppuja, jotka yrittävät joko korvata menneitä, itse tekemiään vääryyksiä tai sitten henkilöitä jotka tunnistaa pahiksista siitä, että heillä on isommat aseet tai he muuten vain ovat epätäydellisiä yksilöitä.
Oikeat sankarit eivät ole tällaisia.
Heillä voi olla heikouksia, mutta syitä niihin ei tiedetä. He saapuvat paikalle suurimman hädän hetkellä, ja kun se on ohi, he katoavat. Kukaan ei tiedä miksi he tulivat, miksi he tekevät mitä tekevät, miksi heillä tuntuu olevan rahaa vaikka he eivät koskaan työskentele, ja minne he menevät kaiken jälkeen.
Vain se on tärkeää että he ovat sankareita.
Usein kuulee nykyisin valitettavan, että pahikset ovat kiinnostavampia kuin hyvikset, että heille kirjoitetaan mielenkiintoisempia repliikkejä ja mielenkiintoisempia historioita. Vika ei mielestäni ole siinä että pahikset saavat paremman henkilöhistorian, vaan siinä että hyvis edes saa sellaisen.
Ei kukaan oleta että sankarilla on syy. Hän on Sankari. Hän tekee sen mitä me kaikki haluaisimme tehdä, antaa pahiksille opetuksen, pelastaa päivän ja varmistaa onnellisen lopun.
Jos hän on kuin tyhjä taulu, voimme samaistua häneen, kehittää hänelle oman elämämme kanssa yhteensopivan taustatarinan; me voisimme olla hän. Hitto, salaa me olemme hän.
Tieto tuhoaa tuon kaiken.
Kun tiedämme liikaa sankarista, hänen sädekehänsä karisee, ja ihminen kaiken alta paljastuu.
Che Guevera oli kylmäverinen tappaja, joka johti Fidel Castron teloituskomppanioita.
Äiti Teresa kehui Haitin diktaattoria "Baby Docia" köyhien ystäväksi, vaikka tämä juuri oli kansansa köyhyyden takana.
John Wayne sai aikoinaan huonoa mainetta rasistisilla kommenteillaan siitä, kuinka hänen mielestää mustille ei voida antaa valtaa, ennen kuin nämä ovat kouluttaneet itseään lisää.
Ei, kaikki tuo vie meidät harhateille. Nuo tiedot eivät ole oleellisia. Seuraavat asiat ovat oleellisia:
Che Guevera loi itsestään käsitteen jonka avulla nuoret jaksavat taistella oikeuksiensa puolesta.
Äiti Teresa opetti ihmisiä välittämään muista.
John Wayne...jos joskus joudun todistamaan kuinka heikompi on joutua voimakkaamman sortamaksi, muistan että John Wayne ei olisi koskaan elokuvissaan katsonut vierestä tuollaista, ja toimin.
Sankareita ei enää ole.
Mutta ihanne heistä elää ikuisesti.
Väliin henkilökohtaista, osa III
Hitto vie, universumi. Tämä ei ole enää kenenkään mielestä hauskaa.
Tilasin itselleni pari viikkoa sitten "Opi Cobol-ohjelmointikieli 24 tunnissa"-oppaan. Tiedoksi teille joita ei ole kastettu IT-teknologian ylitsevuotavassa maljassa, Cobol on wanha ohjelmointikieli, mitä käytetään monissa paikoissa.
Vitsi nimittäin on että vaikka normaalia kotikonetta voi ohjelmoida vaikka millä ohjelmointikielellä, aikoinaan kun te ette edes olleet vielä suorittamassa elämänne ensimmäistä ja merkittävintä kilpajuoksua (1) muiden siittöiden kanssa, todella isoja tietokone-systeemejä ohjelmoitiin Cobolilla.
Vaikka näitä järjestelmiä ollaankin siirtämässä helpommille ja yleisimmille ohjelmointikielille, vielä ainakin jonkin aikaa Cobol-ohjelmoijille riittää takuuvarmasti hommia (2).
Tänään sitten sain kirjan. Mikä minua odottikaan? Saman kustantajan ja saman tekijän "Opi tietoliikenneverkot 24 tunnissa"-opas.
Kerpele.
En minä halunnut oppia jotain oikeasti hyödyllistä. Mutta koska luottamukseni postin toimintaan on mitä on (4), en aio lähettää sitä takaisin. Kai sitä on sitten opiskeltava jotain merkityksellistä, mikä sotii kaikkea sitä vastaan mitä uskon (5).
(1) En oikein ymmärrä mitä varten ihmiset enää juoksevat. Haloo, te voititte jo!
(2) Jotkut teistä voivat älähtää miksi en opettelisi jotain uutta ohjelmointikieltä, josta myöskin varmasti olisi tulevaisuudessa hyötyä. Annan tämän anteeksi, sillä te ette ymmärrä miten nörttien piireissä haetaan coolius-pisteitä.
Ihan missä tahansa muussa laumayhteisössä viileyttä saa sillä, että ulvoo muiden susien mukana, mutta ulvoo lujempaa.
Nörttien parissa positiivista kylmyyttä saa kun ei ulvo muiden susien kanssa, vaan jodlaa.
Tiedättekö kuinka korkealle arvostetaan henkilöä, joka osaa maailman ensimmäisten ohjelmointikielien joukkoon kuuluvaa koodia? Jos Brad Pitt ja George Clooney saisivat yhteisen lapsen Angelina Jolien kanssa, tämä yksilö ei olisi lähelläkään sitä jumalaista olentoa joka osaa Cobolia (3)
(3) Tietenkin on vielä kovempi yksilö, jota me kaikki nörtit kadehdimme. Nimittäin muinaisten kielten professuurin omaava tohtori. Jaa miksikö?
"Hei, minä osaan ohjelmoida suuria ohjelmakokonaisuuksia harvojen tuntemalla ohjelmointikielellä. Saanko tarjota sinulle seuraavan...anteeksi, silmälasini höyrystyivät...öh, mitä nyt sitten juotkaan?"
"Hei, minä osaan kirjoittaa laajoja tekstikokonaisuuksia jo kuolleiksi luulleilla kielillä. Saanko tarjota juotavaa? Onko muuten kukaan koskaan kirjoittanut Kama Sutran alkuperäiskääröjä kielellään huvikummullesi sumerilaisten nuolenpääkirjoituksella? Ai sinä haluat tarjota minulle? Voi kiitos..."
(4) Sain tänään työsopimukseni. Siis sen mikä oli lähtenyt liikenteeseen noin puolitoista viikkoa sitten. Ensin se oli näköjään mennyt aivan väärään paikkaan, sitten se oli mennyt vanhaan osoitteeseeni ja nyt se oli löytänyt tiensä tänne.
(5) Opiskelin aikoinaan viestintää. Päätelkää itse loput.
Tilasin itselleni pari viikkoa sitten "Opi Cobol-ohjelmointikieli 24 tunnissa"-oppaan. Tiedoksi teille joita ei ole kastettu IT-teknologian ylitsevuotavassa maljassa, Cobol on wanha ohjelmointikieli, mitä käytetään monissa paikoissa.
Vitsi nimittäin on että vaikka normaalia kotikonetta voi ohjelmoida vaikka millä ohjelmointikielellä, aikoinaan kun te ette edes olleet vielä suorittamassa elämänne ensimmäistä ja merkittävintä kilpajuoksua (1) muiden siittöiden kanssa, todella isoja tietokone-systeemejä ohjelmoitiin Cobolilla.
Vaikka näitä järjestelmiä ollaankin siirtämässä helpommille ja yleisimmille ohjelmointikielille, vielä ainakin jonkin aikaa Cobol-ohjelmoijille riittää takuuvarmasti hommia (2).
Tänään sitten sain kirjan. Mikä minua odottikaan? Saman kustantajan ja saman tekijän "Opi tietoliikenneverkot 24 tunnissa"-opas.
Kerpele.
En minä halunnut oppia jotain oikeasti hyödyllistä. Mutta koska luottamukseni postin toimintaan on mitä on (4), en aio lähettää sitä takaisin. Kai sitä on sitten opiskeltava jotain merkityksellistä, mikä sotii kaikkea sitä vastaan mitä uskon (5).
(1) En oikein ymmärrä mitä varten ihmiset enää juoksevat. Haloo, te voititte jo!
(2) Jotkut teistä voivat älähtää miksi en opettelisi jotain uutta ohjelmointikieltä, josta myöskin varmasti olisi tulevaisuudessa hyötyä. Annan tämän anteeksi, sillä te ette ymmärrä miten nörttien piireissä haetaan coolius-pisteitä.
Ihan missä tahansa muussa laumayhteisössä viileyttä saa sillä, että ulvoo muiden susien mukana, mutta ulvoo lujempaa.
Nörttien parissa positiivista kylmyyttä saa kun ei ulvo muiden susien kanssa, vaan jodlaa.
Tiedättekö kuinka korkealle arvostetaan henkilöä, joka osaa maailman ensimmäisten ohjelmointikielien joukkoon kuuluvaa koodia? Jos Brad Pitt ja George Clooney saisivat yhteisen lapsen Angelina Jolien kanssa, tämä yksilö ei olisi lähelläkään sitä jumalaista olentoa joka osaa Cobolia (3)
(3) Tietenkin on vielä kovempi yksilö, jota me kaikki nörtit kadehdimme. Nimittäin muinaisten kielten professuurin omaava tohtori. Jaa miksikö?
"Hei, minä osaan ohjelmoida suuria ohjelmakokonaisuuksia harvojen tuntemalla ohjelmointikielellä. Saanko tarjota sinulle seuraavan...anteeksi, silmälasini höyrystyivät...öh, mitä nyt sitten juotkaan?"
"Hei, minä osaan kirjoittaa laajoja tekstikokonaisuuksia jo kuolleiksi luulleilla kielillä. Saanko tarjota juotavaa? Onko muuten kukaan koskaan kirjoittanut Kama Sutran alkuperäiskääröjä kielellään huvikummullesi sumerilaisten nuolenpääkirjoituksella? Ai sinä haluat tarjota minulle? Voi kiitos..."
(4) Sain tänään työsopimukseni. Siis sen mikä oli lähtenyt liikenteeseen noin puolitoista viikkoa sitten. Ensin se oli näköjään mennyt aivan väärään paikkaan, sitten se oli mennyt vanhaan osoitteeseeni ja nyt se oli löytänyt tiensä tänne.
(5) Opiskelin aikoinaan viestintää. Päätelkää itse loput.
maanantai 3. syyskuuta 2007
Zombie-blogit
Blogit ovat vähän niin kuin zombeja.
Niissä ei varsinaisesti ole elämää (1), ne kaipaavat elääkseen aivoja (2), taistelu niitä vastaan on hyödytöntä (3) ja ne halveksivat reaalimaailman todennäköisyyksiä (5).
(1) Blogin alkuperäinen merkityshän oli olla päiväkirja verkossa eli kertoa jokapäiväisestä elämästä. Tässä vaiheessa törmätään siihen ongelmaan, että harvan elämä on oikeasti niin mielenkiintoista että siitä jaksaisi lukea.
Jos minä kirjoittaisin oikeasta elämästäni kaikki merkinnät menisivät suunnilleen seuraavaa rataa: heräsin, tajuan pikkuhiljaa missä olen ja kuka olen ja mitä teen työkseni, menen suihkuun että kukaan ei huomaa kun itken, aamiaisen jälkeen menen töihin, missä yritän säilyttää Zen-munkin tyyneyteni ja "Pc:n käyttöopas tyhmille"-asenteeni oikeassa suhteessa, illalla tulen kotiin, heitän interverkkoon päivän saaliini, katson TV:tä ja menen nukkumaan.
Toistetaan 365 kertaa vuodessa.
Copy-paste-bloggaamista.
(2) Niiden perustaminen ei sellaista ole koskaan vaatinut. Itse ainakin olen huomannut että ainoa mitä oikeasti kaipaat ovat kovat pakaralihakset. Monien mielestä aivoni ovat myös siellä.
(3) Kysykää vaikka keneltä tahansa kustannusalan ihmiseltä, kuinka paljon heille tulee ruutupaperille kirjoitettuja kirjeitä, joissa on vain nettiosoite ja pikku saate "kaverit on kovasti kehunneet mun kirjotuksia, ja sanneet että kyll sun pitsi tarjota niitä oikee julkastaviksi. Mää niinku kirjotan mun elämästä ja oikeen hauskasti niinku ku mä oon sinkku ja niinku mull kato sattuu kaikkee hauskaa niinku kerranki kun naapurin reskan munat jäi mankelin väliin ja kun mee naurettiin. Mää oon ajatellu että jos me sovitaan niinku könttäsumma 100 000 niin saatte julkasta kaien mitä mulla on ja mitä tulee" (4)
Aina kun yhdelle on tehty selväksi mitä mieltä hänen tekstistään ollaan, niin jo pukkaa toista perään.
(4) Ne kurjat pikku filistealaiset eivät ole vieläkään vastanneet minulle.
(5) Kysymys täältä luokan perältä: zombit ovat siis kuolleita, eikö? Miten nopeita voivat olla haudasta nousseet, koko ajan mätänevät ja hajoavat ihmisruumiit? Luulisi että niiden ympärillä voi vaikka pyöriä ympyrää. Eikö olisi fiksua ottaa ruokaa puoleksi vuodeksi ja lähteä jonnekin paratiisisaarelle ja odotella että luonto hoitaa homman? Miten joku zombie selviäisi talvesta?
Toinen kysymys täältä luokan perältä: tämähän pitäisi olla hauskaa? Miten oikein kuvittelit lopettavasi blogin zombeista hauskasti? Millä tiivistät sanomasi pariin viisaaseen mietteeseen? Onko sinulla muka takataskussasi jotain hauskaa viime hetken ylläty
Niissä ei varsinaisesti ole elämää (1), ne kaipaavat elääkseen aivoja (2), taistelu niitä vastaan on hyödytöntä (3) ja ne halveksivat reaalimaailman todennäköisyyksiä (5).
(1) Blogin alkuperäinen merkityshän oli olla päiväkirja verkossa eli kertoa jokapäiväisestä elämästä. Tässä vaiheessa törmätään siihen ongelmaan, että harvan elämä on oikeasti niin mielenkiintoista että siitä jaksaisi lukea.
Jos minä kirjoittaisin oikeasta elämästäni kaikki merkinnät menisivät suunnilleen seuraavaa rataa: heräsin, tajuan pikkuhiljaa missä olen ja kuka olen ja mitä teen työkseni, menen suihkuun että kukaan ei huomaa kun itken, aamiaisen jälkeen menen töihin, missä yritän säilyttää Zen-munkin tyyneyteni ja "Pc:n käyttöopas tyhmille"-asenteeni oikeassa suhteessa, illalla tulen kotiin, heitän interverkkoon päivän saaliini, katson TV:tä ja menen nukkumaan.
Toistetaan 365 kertaa vuodessa.
Copy-paste-bloggaamista.
(2) Niiden perustaminen ei sellaista ole koskaan vaatinut. Itse ainakin olen huomannut että ainoa mitä oikeasti kaipaat ovat kovat pakaralihakset. Monien mielestä aivoni ovat myös siellä.
(3) Kysykää vaikka keneltä tahansa kustannusalan ihmiseltä, kuinka paljon heille tulee ruutupaperille kirjoitettuja kirjeitä, joissa on vain nettiosoite ja pikku saate "kaverit on kovasti kehunneet mun kirjotuksia, ja sanneet että kyll sun pitsi tarjota niitä oikee julkastaviksi. Mää niinku kirjotan mun elämästä ja oikeen hauskasti niinku ku mä oon sinkku ja niinku mull kato sattuu kaikkee hauskaa niinku kerranki kun naapurin reskan munat jäi mankelin väliin ja kun mee naurettiin. Mää oon ajatellu että jos me sovitaan niinku könttäsumma 100 000 niin saatte julkasta kaien mitä mulla on ja mitä tulee" (4)
Aina kun yhdelle on tehty selväksi mitä mieltä hänen tekstistään ollaan, niin jo pukkaa toista perään.
(4) Ne kurjat pikku filistealaiset eivät ole vieläkään vastanneet minulle.
(5) Kysymys täältä luokan perältä: zombit ovat siis kuolleita, eikö? Miten nopeita voivat olla haudasta nousseet, koko ajan mätänevät ja hajoavat ihmisruumiit? Luulisi että niiden ympärillä voi vaikka pyöriä ympyrää. Eikö olisi fiksua ottaa ruokaa puoleksi vuodeksi ja lähteä jonnekin paratiisisaarelle ja odotella että luonto hoitaa homman? Miten joku zombie selviäisi talvesta?
Toinen kysymys täältä luokan perältä: tämähän pitäisi olla hauskaa? Miten oikein kuvittelit lopettavasi blogin zombeista hauskasti? Millä tiivistät sanomasi pariin viisaaseen mietteeseen? Onko sinulla muka takataskussasi jotain hauskaa viime hetken ylläty
sunnuntai 2. syyskuuta 2007
Vainoharhainen avara luonto
Useampi viikko sitten katsoessani ikkunasta ulos törmäsin omituiseen näkyyn.
Joukko city-jäniksiä (1) istui puolikehässä talon pihalla ja joukko harakoita istui puissa. Hetken tätä tuijoteltuani jatkoin muita hommiani (2).
Se mitä seuraavaksi selitän on käsitykseni tapahtuneesta:
Pihalla EVR(EKSTK) (3) kokoontuu taas, kun se yhtäkkiä kokee keskeytyksen.
- ...ja olemme siis samaa mieltä siitä että--- katsooko tuo ihminen meitä? Kaikki liikkumatta ja olkaa luonnollisia!
- Ööö, miten me voidaan olla liikkumatta ja luonnollisesti, eikös siinä ole--
- Kuo---tur---no mikä se nyt teillä jäniksillä onkaan hiljaa ja olkaa vaan siinä! No nyt se taisi mennä pois.
- Kuulikohan se mitä me puhuttiin?
- Noista elukoista ei koskaan tiedä. Vannon että toisinaan niiden silmissä vilahtaa jotain etäisesti fiksun oloista.
- Mutta mitä me tehdään jos se kuuli mitä me suunniteltiin?
- Emme voi ottaa riskiä näin lähellä määränpäätä, meidän täytyy hoidella se...
En nyt sano enkä väitä, mutta tuon päivän jälkeen mm. linnunpoikaset ovat suhahtaneet pelottavankin läheltä minua "lentoharjoituksillaan" ja yksi lintu törmäsi suoraan ikkunaan kun istuin pöydän ääressä ikkunan vieressä (4). Olen myös huomannut että oravien määrä aina liikkuessani ulkona on lisääntynyt, eivätkä ne katso minua enää kuten yleensä (5).
Lisäksi olen alkanut kuulemaan lokkien (6) ääniä täälläpäin, vaikka merta ei ole lähellä.
Mitä Henry Kissinger sanoikaan? Se että olet vainoharhainen ei tarkoita etteikö sinua tarkkailtaisi.
(1) Selityksenä teille jotka ette asu kehä 1:n tällä puolen: city-jänis on muuten tavallinen jänis, mutta se asuu kaupunki-alueella. Täällä sillä ei ole luonnollisia vihollisia, koska kuten uutisista on saatu kuulla, ammuskelu asuinalueella ei ole oikeuden mielestä kuuminta hottia ja New Yorkilla on yksinoikeus viemäreissä asuviin alligaattoreihin.
Sen vuoksi jäniksiä on paikoitellen runsaasti.
(2) Pidätte minusta enemmän jos en kerro mitä tämä käsite sisältää.
(3) Eläinten Vapautus-Rintama (Ei Koske Susia Tai Kettuja).
(4) Ei hätää, sille ei käynyt mitenkään, alhaalla ei näkynyt linnunruumista kun tarkistin. Se taisi kyllä oppia ikkunan merkityksen.
(5) "Ai kun söötti. Kun sitä katsoo tästä kulmasta se näyttää melkein älykkäältä. Pitäisiköhän sille antaa jotain...ei se varmaan kuitenkaan uskalla ottaa mitään. No niin, jatketaanpa taas matkaa."
(6) Toisin kuin city-jäniksillä, city-lokeilla oli luonnollisia vihollisia. Painotus sanalla "oli". Kukaan ei oikeastaan tiedä mitä niille tapahtui; yhtenä päivänä niitä oli, mutta seuraavana päivänä niitä ei enää löytynyt. Lisäksi kaikkialla oli city-lokkeja jotka näyttivät siltä kuin ne joko näyttivät pidättelevän naurua tai yrittävän viheltää huolettomasti.
Näissä lokeissa nimittäin yhdistyvät Väiski Vemmelsäären oveluus, Kelju K. Kojootin kekseliäisyys, Repe Sorsan röyhkeys, Tasmanian tuholaisen ruokahalu ja 200-kiloisen sumuisten vuorten gorillalauman Alfa-uroksen itsetunto.
Kun nämä ominaisuudet yhdistyvät kahvipöydistä varastetuista possumunkeista johtuvaan sokerihumalaan, ja muistetaan että alunperin tämä olento tarkoitettiin nauttimaan suolaisia kaloja, voitte kuvitella millainen lopputulos on.
Joukko city-jäniksiä (1) istui puolikehässä talon pihalla ja joukko harakoita istui puissa. Hetken tätä tuijoteltuani jatkoin muita hommiani (2).
Se mitä seuraavaksi selitän on käsitykseni tapahtuneesta:
Pihalla EVR(EKSTK) (3) kokoontuu taas, kun se yhtäkkiä kokee keskeytyksen.
- ...ja olemme siis samaa mieltä siitä että--- katsooko tuo ihminen meitä? Kaikki liikkumatta ja olkaa luonnollisia!
- Ööö, miten me voidaan olla liikkumatta ja luonnollisesti, eikös siinä ole--
- Kuo---tur---no mikä se nyt teillä jäniksillä onkaan hiljaa ja olkaa vaan siinä! No nyt se taisi mennä pois.
- Kuulikohan se mitä me puhuttiin?
- Noista elukoista ei koskaan tiedä. Vannon että toisinaan niiden silmissä vilahtaa jotain etäisesti fiksun oloista.
- Mutta mitä me tehdään jos se kuuli mitä me suunniteltiin?
- Emme voi ottaa riskiä näin lähellä määränpäätä, meidän täytyy hoidella se...
En nyt sano enkä väitä, mutta tuon päivän jälkeen mm. linnunpoikaset ovat suhahtaneet pelottavankin läheltä minua "lentoharjoituksillaan" ja yksi lintu törmäsi suoraan ikkunaan kun istuin pöydän ääressä ikkunan vieressä (4). Olen myös huomannut että oravien määrä aina liikkuessani ulkona on lisääntynyt, eivätkä ne katso minua enää kuten yleensä (5).
Lisäksi olen alkanut kuulemaan lokkien (6) ääniä täälläpäin, vaikka merta ei ole lähellä.
Mitä Henry Kissinger sanoikaan? Se että olet vainoharhainen ei tarkoita etteikö sinua tarkkailtaisi.
(1) Selityksenä teille jotka ette asu kehä 1:n tällä puolen: city-jänis on muuten tavallinen jänis, mutta se asuu kaupunki-alueella. Täällä sillä ei ole luonnollisia vihollisia, koska kuten uutisista on saatu kuulla, ammuskelu asuinalueella ei ole oikeuden mielestä kuuminta hottia ja New Yorkilla on yksinoikeus viemäreissä asuviin alligaattoreihin.
Sen vuoksi jäniksiä on paikoitellen runsaasti.
(2) Pidätte minusta enemmän jos en kerro mitä tämä käsite sisältää.
(3) Eläinten Vapautus-Rintama (Ei Koske Susia Tai Kettuja).
(4) Ei hätää, sille ei käynyt mitenkään, alhaalla ei näkynyt linnunruumista kun tarkistin. Se taisi kyllä oppia ikkunan merkityksen.
(5) "Ai kun söötti. Kun sitä katsoo tästä kulmasta se näyttää melkein älykkäältä. Pitäisiköhän sille antaa jotain...ei se varmaan kuitenkaan uskalla ottaa mitään. No niin, jatketaanpa taas matkaa."
(6) Toisin kuin city-jäniksillä, city-lokeilla oli luonnollisia vihollisia. Painotus sanalla "oli". Kukaan ei oikeastaan tiedä mitä niille tapahtui; yhtenä päivänä niitä oli, mutta seuraavana päivänä niitä ei enää löytynyt. Lisäksi kaikkialla oli city-lokkeja jotka näyttivät siltä kuin ne joko näyttivät pidättelevän naurua tai yrittävän viheltää huolettomasti.
Näissä lokeissa nimittäin yhdistyvät Väiski Vemmelsäären oveluus, Kelju K. Kojootin kekseliäisyys, Repe Sorsan röyhkeys, Tasmanian tuholaisen ruokahalu ja 200-kiloisen sumuisten vuorten gorillalauman Alfa-uroksen itsetunto.
Kun nämä ominaisuudet yhdistyvät kahvipöydistä varastetuista possumunkeista johtuvaan sokerihumalaan, ja muistetaan että alunperin tämä olento tarkoitettiin nauttimaan suolaisia kaloja, voitte kuvitella millainen lopputulos on.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
