Mitä jos kaikki olisivat kännissä koko ajan?
Tiedän, aika huono idea näin äkkiseltään ajateltuna, mutta toisaalta te olettekin (todennäköisesti) tätä lukiessanne selvinpäin, eli ette osaa ajatella objektiivisesti.
Nykyinen yhteiskunta ja maailma on suunniteltu selvinpäin olevia henkilöitä varten.
Kun yhteiskunnan toimintaan osallistuvat tahot sitten alkavat juoda viinaa, tapahtuu arvomaailmojen törmäys, joka ei ole koskaan kaunista katseltavaa.
Sen vuoksi koko homma pitäisi aloittaa aivan alusta, mutta tällä kertaa suunnittelu tulisi tehdä kännissä.
Miten känninen yhteiskunta sitten toimisi?
Ensinnäkin meillä olisi "eri yhteiskuntaluokkien" sijaan "eri humala-tasossa olevia".
Yhteiskunnallista järjestystä ja hyvinvointia ylläpitävät alat, kuten poliisit ja lääkärit, olisivat pikku nousuhumalassa. Tällöin osa olisi hyvinkin hilpeitä ja osa todella äreiä, eli oikeastaan selvinpäin vallalla olevat luonteenpiirteet vain tulisivat paremmin esille.
Korkeat virkamiehet olisivat siinä humalan vaiheessa, jossa kaikki ovat parhaimpia kavereitasi, ja juttusi ovat todella hauskoja, ja puhut normaalilla äänentasolla. Kuten äskenkin, mikään ei siis olisi muuttunut selvinpäin olemisesta.
Todella korkeat johtajat olisivat aina siinä vaiheessa, jossa kadutaan menneitä tekoja ja tekemättömyyksiä. Näin he eivät tekisi mitään todella tyhmiä päätöksiä, niin kuin päättäisivät leikkiä monopolia tehtailla siirtämällä niitä maasta toiseen.
Kaikki tukitehtävissä työskentelevät henkilöt, varsinkin it-tuessa, olisivat jatkuvasti krapulassa.
Se olisi niille ihan oikein, sillä maailman pahuus on muutenkin niiden syytä, varsinkin it-tuen.
Liikenne sellaisenaan kuin me sen tunnemme ei koskaan kävisi päinsä kännisessä maailmassa.
Merenkulun ammattilaiset ovat jo välillä osoittaneet, että ainakin vesillä tarvittaisiin väljempiä reittejä. Tämän ei luulisi olevan ongelma, sillä 2/3 maapallostahan on meren peitossa.
Lisäksi matkustajien tulisi varautua siihen, että päivä-risteilyjen sijaan alettaisiin myymään 1-4-päivän risteilyjä, jotka ehkä päätyisivät määränpäähän, tai ainakin sen lähelle, tai ainakin kaikilla olisi hauskaa.
Sen sijaan maantieliikenteessä jouduttaisiin tekemään aika radikaaleja muutoksia.
Ensinnäkin kaikki tiet jouduttaisiin aitaamaan, ihan vaan sen estämiseksi että joku päättäisi ajaa ojaan.
Seuraavaksi tiepalkit, hidasteet ja sun muut vauhdintappajat korvattaisiin täysmuovisilla vaihtoehdoilla. Kun näihin törmättäisiin, mitään vahinkoa ei tapahtuisi.
Tämän edesauttamiseksi lyhyiden matkojen suorittamiseen kaikille annettaisiin polkuautot, jolloin saataisiin samalla kunto-ongelmat ratkottua.
Asutus muuttuisi siten, että kyliä alkaisi syntymään sinne, minne porukka jaksaa mennä kännissä, tai jossa on parhaimmat bileet. Pohjois-Suomi saataisiin asutettua, sillä siellä olisi tilaa örveltää ja soittaa musiikkia sekä puhua hauskoja niin lujaa kuin vain haluaa. Ainoa vaara olisivat humalaiset hirvet,
Asuntojen ääneneristystä jouduttaisiin lisäämään, sekä tietenkin poistamaan kaikki terävät kulmat. Lopulta kaikki alkaisivat asumaan igluissa.
Kuinka sitten ensinnäkin sopeuduttaisiin siihen, että ihmiset käyttätyvät humalassa eri tavoilla?
Yhteiskunnassa olisi edelleen poliisi, joka huolehtisi niistä, jotka eivät ymmärrä pelisääntöjä.
Kuten selvässä yhteiskunnassa, kukaan ei jaksa humalaisessa yhteiskunnassakaan kännisiä ääliöitä. Sen vuoksi tällaiset yksilöt laitettaisiin uudelleenkoulutukseen, jossa heiltä kiellettäisiin alkoholi.
Koska täysraittiit eivät kuitenkaan jaksaisi känniääliöitä, he haluaisivat pian juoda.
Tätä ei kuitenkaan suvaittaisi heille, ennen kuin he lupaisivat pyhästi käyttäytyä paremmin.
Kolmannesta tällaisesta rikkomuksesta ei joutuisi vankilaan, vaan töihin jonnekin Lähi-Idän maahan, jossa ei suvaita alkoholia uskonnon vuoksi.
Tietenkin tällainen yhteiskuntajärjestelmä ei olisi täydellinen, tuskin kukaan pitkään kestäisi jatkuvaa pämppäystä ja krapula-ruokaa, mutta kaikki suuret yhteiskuntamuutokset ovat aina vaatineet uhrinsa.
Tämän maailman etuna olisi se, että olisitte luultavasti liian kännissä välittääksenne.
torstai 31. tammikuuta 2008
keskiviikko 30. tammikuuta 2008
Poikkitieteellisen taiteellinen näkemys siitä, miksi teille tapahtuu pahoja asioita
Mitä on elämä?
Ne teistä, jotka vasta saivat ensimmäisen > 0,5 litran kahviannoksenne itseensä, varmaan siirtyivät lukemaan päivän Viiviä ja Wagneria.
Ne teistä, jotka ovat jo saaneet < 0,5 litraanne, alkoivat varmaan pohtimaan jotain todella syvällistä, ja idän filosofioita mukailevaa vertauskuvaa, jossa isot asiat ilmaistaan pienin esimerkein.
Silläkin uhalla, että nyt nämäkin ihmiset siirtyvät Viiviin ja Wagneriin, te olette väärässä.
Elämä on tilapäinen, paikallisesti entropiaa eli vapaata energiaa kuluttava ilmiö, jonka mahdollistavat proteiini-pohjaiset kemikaalireaktiot ja jonka jatkuvuuden takaavat nukleoproteiinit (DNA tai RNA), mutta joka on tuomittu epäonnistumaan lopulta.
(Lähde: Life and energy)
Elämä, siis tiivistäen, on energiaa.
(Jos olen väärässä, älkää vaan tulko korjaamaan.
Jos kuulutte tähän porukkaan, pyydän oikein kiltisti kermavaahdon kanssa, jonka päällä on Newtonin omena, että älkää vaan tulko korjaamaan.)
Mitä on ihminen?
(Voi kuulostaa siltä että minä suorastaan kerjään että ihmiset lähtevät lukemaan Viiviä ja Wagneria, mutta kestäkää nyt vielä hetki.)
Tämä on kysymys jonka varaan moni omaelämänkerran haamuukirjoittaja, naistenlehden toimittaja sekä patologi on perustanut menestyksekkään uransa, joten en vaivaa teitä sillä.
Ihminen on loppujen lopuksi kvarkeista ja leptoneista koostuva materian keskittymä.
(Lähde: Kemian ja Fysiikan kurssi)
Kvarkit ja leptonit ovat materiahiukkasia, jotka muodostavat protoneja ja neutroneita, jotka taas muodostavat kaiken.
Kukaan ei oikein tiedä mistä materiahiukkaset tulevat. Ne vain näyttävät ilmaantuvan jostain, jopa tyhjiössä.
Kvarkit ja leptonit muodostavat kolme materian perhettä, jotka aikaansaavat (yksinkertaistaen) reaktioita, jotka taas aikaansaavat (yksinkertaistaen edelleen) kaiken.
(Lähde: Mistä maailma koostuu?)
Kaikki, jotka eivät vilkuile Viivi ja Wagner-sarjakuvaa toisessa selainikkunassa, yhä mukana? Hyvä.
Mitä jos kaikki pahat asiat jotka tapahtuvat teille ovatkin oikeastaan fysikaalinen ilmiö, joka on selitettävissä yksinkertaisella varauksen muuttumisella elämänä tunnetussa energiavirrassa?
On vanha uskomus että pahat asiat tapahtuvat kolmen ryhmissä.
Mitä jos nämä "kolmen tapahtumat" ovatkin vain materian perheiden fysikaalisten hajoamisten (toisen ja kolmannen perheen hiukkaset ovat raskaita ja epästabiileja, joten ne hajoavat nopeasti ensimmäisen perheen hiukkasiksi) lopputulos, jonka me koemme arvomaailmassamme epäonneksi?
Mitä tämä sitten tarkoittaa?
Että elämä sellaisenaa ei ole mitään muuta kuin satunnaiseti ilmaantuvien, toiminnoiltaan jossain määrin tuntemattomien, pientäkin pienempien hippusten aikaansaamaa ketjureaktiota?
Kunnes asiaa käsitellään Viivi ja Wagner-sarjakuvassa, emme voi olla varmoja.

tiistai 29. tammikuuta 2008
Väliin henkilökohtaista, osa XXXII
Minä en ole homo.
Siis ihan vaan jotta tuo tulisi kaikille selväksi, vaikka käytänkin yllättävän paljon aikaani tässä blogissa tukka-asioideni läpikäymiseen.
Kävin taas eilen parturi-kampaajalla raivaamassa tilaa korvien ja silmien kohdalta, kuten vain tosimiehet asian ilmaisevat.
Hyvän hetero-ystäväni suosituksesta (joka on luvannut hommata minulle edullisesti kasvojenhoito-balsamia ja muita ihonhoitotuotteita, koska olen karski, itseäni ihaileva, mutta en siis mitenkään homomaisesti, mies) selitin parturi-kampaajalleni että tahtoisin kokeilla jotain uutta.
Normaalin siistitään&trimmataan-operaation sijaan pyysin että päältä otettaisiin normaalia enemmän pois. Tätä seurasi normaali kyllä/eikös se ole vähän homppelia/ei-kyselysessio, jonka päätteeksi molemmat olimme tyytyväisiä keskustelun lopputulokseen.
Vaikka tuskin kumpikaan meistä pääsisi Harvardin Yliopiston väittelykerhoon, vietimme ihan mukavasti aikaa jutellen niitä näitä, samalla kun hän onnistui jälleen olemaan leikkaamatta korviani saksilla ja minä onnistuin ajattelemaan tyttöjä.
Mitä sanoisin sitten lopputuloksesta?
Edelleenkin tulen käymään parturi-kampaajallani, ja olen valmis suosittelemaan häntä.
Sen sijaan alan epäilemään että toisin kuin loppuosa minusta, tukkani voi olla jotain muuta kuin hetero.
Jos tämänkertaista kampausta tulisi jotenkin luonnehtia, niin kuvitelkaa että opiskelette ja olette soluasunnossa. Keskellä yötä yhtäkkiä joku potkaisee ovenne sisään, ja seuraavanlainen dialogi käydään läpi:
- KOMPPANIASSA HERÄTYS!
- Ei kai taas...
- Montako kertaa meidän täytyy tehdä tämä?
- Hei oikeasti, tämä on jo viides yö putkeen, tämä ei ole enää hauskaa....
- OLETTEKO TE HOMOJA!? MINÄ AINAKAAN EN OLE!
- Öööh, ei, mutta tytöillä ei kohta ole enää ollenkaan pikkuhousuja jos me käymme varastamassa joka niitä joka yö ja...
- EI VÄITETÄ VASTAAN! KAIKKI HETEROT MUKAANI! MARS MARS!
- Ja minun piti levätä tänä yönä...
Jos joku ei vielä tajunnut ilmeistä, henkilöllä, joka potki oven sisään, on minun tukkani.
Oikeastaan kai pitäisi olla ylpeä tästä tukasta, sehän on sentään Yhdysvaltain armeijan salainen ase.
Sikäläiset sotilaat menevät aina taisteluun hattu tai kypärä päässä, jotta tilanteen ollessa todella tukala he voivat ottaa ne pois.
Tällöin paljastuu yleensä niin syvällä kaapissa piileskelevän henkilön tukkalaite, että kontrasti koipalloja täynnä olevan tukan, kaupunkisissi-asusteen, ja M-60-konekiväärin välillä on niin jyrkkä, että kukaan joka sen näkee ei voi tehdä muuta kuin kieriskellä maassa ja nauraa itsensä kuoliaaksi.
Mutta ihan vain korostaakseni omaa heterouttani, koska siis en ole homo, otin RobotRabbitin blogista itselleni uuden, miehekkään taustakuvan.
Muita ilmoitusluonteisia asioita: uusi rakkaani saapuu tänään.
Hänessä on AMD Athlon 64x2 5000+ prosessori, 2 gigan muisti, 500 gigan SATA-kiintolevy, tallentava supermulti dvd-asema ja nVidia nV 8400GS 256 Mb -näytönohjain.
En jaksa odottaa että pääsen painelemaan hänen nappuloitaan, tunnustelemaan hänen syvimpiä piirejään, kokeilemaan hänen suorituskykyään, murskaamaan numeroita, vierittämään kuvaa...
Kuten sanottua, en ole homo.
Mutta olen it-nörtti.
Palaamme normaaliin lähetykseen huomenna.

maanantai 28. tammikuuta 2008
Älkää yrittäkö auttaa ihmisiä!
Isossa-Britanniassa aloitetaan 100 miljoonaa euroa maksava kampanja, jonka tarkoituksena on saada ylipainoisten ihmisten määrä maassa laskuun.
(Lähde: Taloussanomat)
Tuo on niin väärin niin monesta syystä.
Ensinnäkin tarkoituksena on siis saada valtion kampanjalla ihmiset tajuamaan, että liian rasvaisen ruuan ylisyöminen on väärin.
Jos on luottamista Aamulehden Lontoon kirjeenvaihtajaan, tuo ei toimi.
Ymmärrettäväähän tuo on; eivät ihmiset usko mitään, mitä ihan mikä tai kuka tahansa auktoriteetti heille yrittää tuputtaa. Juurikin tästä syystä meillä on diktatuurit.
Oletteko koskaan nähneet lihavia diktatuurissa eläviä ihmisiä? Ette, koska jos diktatuurissa auktoriteetti sanoo että nyt loppui syöminen, nyt loppui syöminen.
Kukaan ei myöskään tahdo olla ensimmäisenä ottamassa esille kes-ki-tys-lei-re-jä (en tahdo tietää millaista porukkaa tänne eksyisi googlesta tuon sanan normaalin kirjoittamisen jälkeen), mutta miten olisivat e-rit-tä-in hy-vin var-ti-oi-dut lo-ma-lei-rit? (ja en todellakaan tahdo tietää millaista porukkaa tuo tänne toisi.)
Mutta diktatuuri on nykyään niin viime vuosituhantista, että siihen ei ole paluuta.
Pahempaa kuitenkin on, että tällainen lihavuutta vastaan kampanjointi lähettää ikävän signaalin bloggaajien kannalta.
Signaali sanoo että yhteiskunta on valmis toimiin kun sen toimintaa uhataan.
Enkä nyt tarkoita mitään sellaista, että seuraavaksi aletaan jyräämään yhteiskunnan rauhaa häiritseviä blogeja (koska edes jos näin kävisi, saisin viimeisen blogilista.fi-listauksen mukaan nukkua yöni rauhassa piiiitkään).
Tarkoitan että jos kaikki yhteiskunnan toimintaa uhkaavat tekijät (liikalihavat, parveketupakoijat, koulureputtajat jne.) hoidetaan, meiltä viedään kaikki kirjoittamis-materiaali.
Tänään lihavat, huomenna parveketupakoitsijat ja ylihuomenna koululaitosta uudistetaan paremmin vastaamaan nykyajan haasteita.
Mistä ihmeestä tässä enää kohta kirjoitetaan jos kaikki ärsyttävät asiat viedään pois? Jos kaikista tulee sopusuhtaisia, tupakoimattomia ja fiksuja, niin mistä ihmeestä enää voi valittaa?
Tekohengittämällä voisi saada ehkä 1-2 viikoa lisää elinaikaa kun valittaisi kaikkien samankaltaisuudesta.
Lopulta kuitenkin palautelaatikkoon alkaisi tulla viestejä, jossa osoitettaisiin että esim. hegeliläisen prosessin kautta nykyinen asioiden tila itseasiassa on ensimmäinen tila eli täydellisyyden tila, mutta vain palautettuna itseensä korkeammassa, todellisemmassa, rikkaammassa ja täydemmässä muodossa (kun porukka ei käytä aikaansa syömiseen tai tupakoimiseen, vaan opiskelee koko ajan, on pakko olettaa palautteiden paranevan).
Ja vaikka olette kuulleet toisenlaisia väitteitä kahviloissa, joissa kuumat juotavat tarjoillaan laseihin, alkuolion tarkastelu itsessään ei ole kovinkaan antoisaa.
Siksi pyydänkin meidän kaikkien bloggaajien (tai ainakin itseni) puolesta kaikilta hallituksilta: älkää yrittäkö parantaa meidän elämänlaatuamme. Jatkakaa vain niin kuin nytkin.
Kiitos.

perjantai 25. tammikuuta 2008
Avoin kirje suomalaisille tv-kanaville
On paljon asioita joita en tiedä.
Osasyy voi olla siinä että elin ensimmäiset kuukaudet täysin avuttomana, ja minusta huolehtimassa oli vain karvattomia tai vähäkarvaisia kädellisiä.
Tämän jälkeen olin edelleen avuton, ja huomasin kuuluvani äsken mainittuun apinoiden pitkälle evoluutiossa ehtineeseen kehityshaaraan, mikä ei todellakaan innostanut oppimaan lisää itsestäni.
Myöhemmin on ollut tilanteita, joihin olen tullut liian myöhään. Näitä hetkiä on ollut esim. se kerta kun kaikille jaettiin "perusopas ihmisten välisestä kanssakäymisestä normaaleissa arkipäivän tilanteissa, toinen laajennettu versio", mutta minä olin sen sijaan katselemassa kauniita perhosia.
Tämä blogi, ja kaikki sen kahdeksan lukijaa tietävät kuinka tämä tietämättömyyteni on tehnyt elämästäni, paremman, alle A4:n täyttävän termin puuttuessa, "haasteellista".
Minä olen kuitenkin oppinut hyväksymään sen osana minua. Minä olen arvokas, tai ainakin petän itseäni onnistuneesti.
Mutta missä Cthulhueiautan vaiheessa päätettiin että urheilulla on ylivalta ylitse kaiken muun maan päällä ja maanpäällisissä lähetyksissä?
Miksi juuri urheilu?
Miksei vaikka kielletty 60-lukulainen itä-Saksalainen, poliittisella kartalla oikeallepäin värittynyt underground-nukke-animaatio?
Miksei Thorin, muinaisen ukkosenjumalan kunniaksi käytävät salaiset taistelut, joissa määritellään ihmiskunnan kohtalo joka perjantai nakkikioskilla seuraavan viikon ajaksi?
Miksi...juuri...urheilu?
Katsotaas nyt tilastoja.
Ilta-Sanomien uutisen mukaan "Suomalaismiehistä normaalipainoisia on enää 33 prosenttia ja naisista 48 prosenttia. Lihavia molemmista on jo 20 prosenttia (painoindeksi yli 30)."
Vaikuttavatko noiden tilastojen ihmiset sellaisilta, että he harrastavat urheilua? Vaikuttavatko he sellaisilta, että he seuraavat urheilua?
Itse asiassa, peruutan tuon äskeisen.
He vaikuttavat hyvinkin sellaisilta ihmisiltä, jotka seuraavat urheilua.
He käyvät ostamassa kaksi kiloa tarjousmakkaraa, mäyräkoiran ja sille seuraa pitämään Karhun. Lisäksi ostetaan vihanneksia, jotka on siivutettu, paistettu rasvassa ja lisätty suolaa sekä pantu käytön helpottamiseksi pussiin.
Tämän jälkeen kisakatsomo on valmis, ja urheilun seuranta voi alkaa.
Joka hetki kun tv.stä tulee urheilua, he ahtavat itseensä enemmän ja enemmän rasvaa ja suoloja. Ainoat paussit ovat mainostauoilla, jolloin käydään vessassa luomassa lisätilaa.
Ilmankos maailma on täynnä lihavia ihmisiä.
Onko teillä mitään aavistusta mitä yksikin pelin lisäaika tekee heidän kolesteroli-arvoilleen?
Missä on teidän vastuunne?
Ensin te pakotatte jostain tuntemattomasta syystä ihmiset katsomaan urheilua, ja sitten vaarannatte heidän terveytenne holtittomalla ohjelma-aika-suunnittelullanne.
Hävetkää.
Näillä puheilla oletan siis, että ensi lauantain NCIS alkaa sovittuna aikana, eikä niin paljon myöhässä jääkiekko-ottelun vuoksi, että nauhoitukseni on lakannut kesken.
Mutta muistakaa että minä en ole tärkein, vaan suomalaisten hyvinvointi.

torstai 24. tammikuuta 2008
Tämä on kaikille teille nörteille, osa II
Kaikki alkaa kirjaimista.
Kukin uusi osanen näin valikoituvaa aihetta luo hiljalleen erityisen kaanonin.
Aluksi kaikki kuulostaa uskomattoman oudolta. Niinpä vahingossa annetaan lauseen hämätä entisestään.
Kuitenkin ajatuksella kerrattuna koko ultimaattinen oivallus näiden visioiden alta lisää henkilön etenemistä kohti aiemmin kerrottua kohokohtaa.
Usein on näin, vaikka ajatus liikuttaisikin hetkisen edestä.
Allekirjoittanut uskoo tähän, tosin aiemmat kokemukset auttavat antamalla mahdollisuuden ehdollistaa itse tuotos. Älkää piitatko edessä luetelluista aiheista, sillä toisinaan aihe karkaa aavistamatta aiemmin ideoimattomille tasoille.
Siispä esimerkki nolotusta naispuolisesta etymologista: "G" lauseen aloituksena, draamallinen oikosulku suorastaan, ei lauhduttanut ärsyyntynyttä äännehistorioitsijaa.
Lähteet: Wikipedia ja BBC

keskiviikko 23. tammikuuta 2008
Ammattitaidolla tehdään myös...
Meitä on huijattu.
(Tuollainen vahva, toteava aloitus on aina hyvä. Siinä ladotaan heti kuolleen miehen käden kortit heti pöytään, ja tehdään selväksi missä mennään, jos tällainen vitsailu suvaitaan. Kiitos, toki otan kahvia.)
Mikään tässä maailmassa ei ole ikuista, paitsi tyhmyys ja kirotusvireet.
(Tykkään myöskin aina kertoa suuria, universaaleja elämäntotuuksia. Jotenkin koen että elämä ennen internetiä ja kännyköitä on tehnyt minusta vahvemman ihmisen kuin jos olisin jo aikoinaan surffaillut netistä kuuropornoa. Kahviako? Kaada pois vaan.)
Miksi siis itse maailma olisi jotenkin erilainen?
(Tällaisia lauseita ei voisi aikaansaada ilman yhdeksän vuoden media-alan opiskelua. Ja kahvia, heh heh, josta puheenollen...)
Mitä jos sen huippuhetket koettiin n. viisi minuuttia sitten ja nyt koko pulju alkaa hajoilemaan?
(Pyrin kuitenkin kaikesta huolimatta säilyttämään nöyryyteni ja kansanomaisen läheisyyteni käyttämällä helposti lähestyttäviä termejä, kuten "pulju". Tai kahvi, joka muuten on loppunut.)
Jos yksi perustavaa laatua olevista universumin laista on se, että "ihan mikä tahansa objekti, huolimatta siitä onko se kivi-, eläin-, kasvi- tai Satakunnan kasvatteja, alkaa sisäisen hajoamisprosessinsa sen hetken jälkeen, kun lakisääteinen vakuutus sen korvaamisesta käyttäjälle on rauennut", niin eikö saman tulisi päteä myös maahan?
(Vaikka sitä ei usein huomaakaan, näiden juttujen hiomiseen menee kauan. Tämänkin lauseen "satakunta"-vitsiä miettiessä meni ainakin minuutti ja pari pannua kahvia. Koen kuitenkin että kahvi oli sen arvoista. Ei kun siis se. Ei kahvi. Mutta ottaisin mielelläni lisää sitä. Siis kahvia.)
Maan hajoaminen korjauskyvyttömäksi ei tietenkään tapahtuisi samoilla linjoilla kuin keskiverto kotielektroniikan.
(Kuten jälleen huomaatte, pyrin pitämään vertauskuvat lukijakunnan kaltaisina, eli hiukkasen maitoa ja ei sokeria. Miten niin minun pitäisi hillitä kahvinjuontiani?)
Todennäköisesti siis porukka ei alkaisi toteamaan "jotenkin tuo Kravun kääntöpiiri, se vaan on pikkaisen erilaisemman oloinen kuin tuo Kauriin kääntöpiiri. Onkohan kääntöpiireissä jotain vikaa?" ja sitten alettaisiin pohtia että ihan satavarmasti talvet olivat aikaisemmin jotenkin lyhyempiä, onkohan tuo elliptinen kiertorata enemmän ovaali kuin aiemmin?
(Kahvi pysyy mahdollisimman luonnollisena ja tuoreena, kun kuuntelen kahvia busseissa, junissa, kahvissa, sekä muissa liikennevälineissä joita käytän usein, ja käytän kahvia.)
Kuka tietää, ehkä ilmastonmuutoskin on vain merkki maan lunastuskunto-hetken lähestymisestä.
(Jotenkin tällainen yhteiskunnallinen tiedostaminen on aina ollut lähellä sydäntäni. Aina mahdollisuuksien mukaan pyrin käyttämään termejä "ilmastonmuutos", "kahvi", "kansainvälinen yhteisö", "kahvi" ja "lähimmäisten auttaminen" sekä "kahvi" mahdollisimman usein. Antakaa lisää kahvia.)
(Keskustelun vuoksi myönnettäköön sellainenkin vaihtoehto, että Jumala loi maailman, ja siksi Hän ainoastaan tietää milloin maa lakkaa olemasta kiinteä taivaankappale.
En kuitenkaan perehdy aiheeseen enempää, sillä kuten C.S.I.:Jerusalem-sarjan hyvin lyhyt, mutta sitäkin ytimekkäämpi ensimmäinen tuotantokausi osoitti, uskonnollisista jutuista ei nyt vaan saa kovin helpolla isoja massoja viihdyttävää tuotetta.
Niille, jotka eivät ole istuneet tv:n ääressä yhtä tiukasti kuin minä, tässä C.S.I.:Jerusalem-sarjan ensimmäinen jakso kokonaisuudessaan:
- Shalom.
- Shalom.
- Mitä tietoja meillä on ruumiista?
- Miespuolinen, n. 30-40-vuotias, puristaa käsissään kolmea aidosta lampaanvillasta kerittyä lankarullaa.
- Aha. Oliko muuta?
- Takapihalla on ainakin rekkalastillinen pingispalloja, ruumiin vieressä oli "Modernin mikrotalouden näkökulma jouluun: ei kannata"-kirjan pokkaripainos, ja hän oli kuulema ollut yhteydessä paikallisen kolmos-divarin jalkapallon sekajoukkueen vetäjään. Mitä uskot tapahtuneen?
- Minun mielipiteilläni ei ole merkitystä, tapahtunut oli Jumalan tahto.
- Eli ihan kuin kaikki muutkin tapaukset, sitähän minäkin. Mennään vahvalle, sokeriselle kahville.)
(Pidin viimeisestä lauseesta erityisesti. Siinä on kahvia. Kahvi on hyvää.)
Tärkein kysymys siis on: minne voimme palauttaa maailman?
(Pidän kahvista, enkä kun kysymyksistä, koska niihin on hauska saada helposti kahvia, eikä kun mielenkiintoisia kahveja, eikä kun vastauksia, eikä kun kahveja.)
Jos maailmankaikkeus noudattaa edes jonkinlaisia pelisääntöjä (olkoonkin että sillä on tapana tehdä shakissa siirrot jääkiekkomailalla), niin eikö meillä ole oikeus palauttaa epäkelvoksi havaittu asia?
(Toisinaan mietin pitäisikö minun rajoittaa kahvinjuontiani, jos se johtaa tällaisiin lauseisiin, mutta unohdan sen seuraavaan kahvikuppiin mennessä. Eikö se kahvi ole jo tippunut?!)
En tiedä teistä, mutta ainakaan en pyytänyt tällaista maailmaa.
(Hei, minä tiedän missä vaiheessa minun kahvinjuontini alkaa vaikuttamaan minun kirjoittamiseeni! Nyt irti siitä kahvipannusta tai alan leipomaan taikinanaamoja!)
Missä ihmeessä ovat yksisarviset? Maagiset metsätkin ovat ilmeisesti joutuneet Harry Potter-kirjojen paperiksi, tai sitten ne on kulotettu. Älkääkä edes pyytäkö aloittamaan merenneidoista.
(Kahvi. Kahvi. Kahvi. Kahvi. Kahvi. Kahvi. Kahvi. Kahvi. Kahvi.)
Tämä maailma tulisi palauttaa kosmiselle palautuskassalle, ja pyytää uusi, parempi versio tilalle.
(Niin, olikos tämä kahvimainos nyt sitten tässä?)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)