Lopettaminen ei tullut enää kysymykseen. Olin jo niin kaukana pisteestä jossa olisin voinut kätellä paikallaolijat, kääntyä kannoillani ja poistua, että en edes muista miltä se oli näyttänyt.
Epäilin oliko sitä edes koskaan ollutkaan.
Tapanani ei ole valittaa. Sääntöjä ei muuteta kesken leikin, luovuttaminen ei ole vaihtoehto, ja jos olit tyhmyyttäsi laittanut hihaasi pataässän, oma virheesi. Mutta tämä oli kovaa.
Minä ja kova olimme vanhoja kavereita. Mitä tapahtuu kun se mikä ei voi järkähtää kohtaa sen mitä ei voi pysäyttää? Fiksumpi väistää. Tällä kertaa se en ollut minä.
Tiesin että lopulta kaikki päätyisi tähän. Jos kohtalomme on kirjoitettu tähtiin, minun leimahti juuri voimakkaasti ja kuoli sitten. Kai sitä lohdutti viimeisellä hetkellään tieto siitä, että tekisin sille kohtaa seuraa.
Neljä päivää olin yrittänyt oppia kaiken mitä minulle kerrottiin. Mitä, kuinka, missä, paljonko, miten.
Kun kysymykset asettaa noin, ne eivät vaikuta miltään.
Kun ne saavat vastauksensa, alat tuntea uudenlaista sympatiaa pyörremyrskyssä Ihmemaa Oziin matkaavaa Dorothya kohtaan.
Sanotaan että ihmismielen kyvyllä oppia uutta ei ole rajoja. Tuo osoittaa vain sen että mietelauseiden tekijät eivät ole käyneet oikeita kouluja.
Olisinko voinut lukea enemmän? Olisinko voinut keskittyä eri asioihin? Olisiko pitänyt ryhtyä putkimieheksi alun pitäen?
Jälkiviisaudet ovat kivoja. Omalla, erityisellä, selkäänpuukottavien paskiaisten tavalla kivoja.
Kuin puolisokea labyrintissä, joka yrittää tunnustella tiensä ulos. Ontuva kielikuva, mutta kaikki kuulostaa siltä ulkopuolelta.
Henkilökohtainen maailmanloppu.
Tuhon kynnyksellä.
Ragnarök.
Kun käytte siellä missä minäkin, ymmärrätte.
Tässä kokeessa ei ollut kyse siitä kuinka paljon tiesit tai kuinka hyvä olit.
Se oli pelkkää kaaosta ja tuuria, ja kukaan joka sanoo toista on hölmö.
Olinko ansainnut kaiken tämän jälkeen onnellisen lopun?
Ikävä kyllä onnellinen loppu petti minut yhden kerran liikaa. Emme ole olleet enää pitkään aikaan puheväleissä.
Ei se mitään, olin kuitenkin oppinut uutta, mikä oli tärkeämpää.
Mietin vain kauanko minun pitää toista tuota ennen kuin siitä tulee totuus.
Jatkuu...
keskiviikko 30. heinäkuuta 2008
tiistai 29. heinäkuuta 2008
Sinne, tänne ja takaisin: hotellille saapuminen (selkokielinen versio)
Hotellille saapuessani oli todella epätavanomainen brittiläinen keli: aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja kevyt tuulenvire viilensi keliä.
Pyytelin anteeksi hotellin aspassa sekoiluani taksin kanssa ja kysyin huonettani, ja minulle kerrottiin että jos voin odotella hetken, juoda vaikka kahvia, minulle ilmoitetaan kun se on valmis.
Menin ravintolaan, sain kahvia, luin päivän lehteä ja kohta minulle tultiin sanomaan että huone on valmis.
Yritin kuunnella ohjeita, mutta kuten todettua, korva ihan tukossa, joten ainoa minkä ymmärsin oli "tuosta ovesta sisään ja..."
Pari yritystä ja erehdystä siinä meni, mutta lopulta pääsin huoneeseeni, jossa katselin tv:tä (siellä tuli mm. kaksi jaksoa perätysten uutta Doctor Who:ta!) kunnes oli illallisaika.
Jatkuu...
Pyytelin anteeksi hotellin aspassa sekoiluani taksin kanssa ja kysyin huonettani, ja minulle kerrottiin että jos voin odotella hetken, juoda vaikka kahvia, minulle ilmoitetaan kun se on valmis.
Menin ravintolaan, sain kahvia, luin päivän lehteä ja kohta minulle tultiin sanomaan että huone on valmis.
Yritin kuunnella ohjeita, mutta kuten todettua, korva ihan tukossa, joten ainoa minkä ymmärsin oli "tuosta ovesta sisään ja..."
Pari yritystä ja erehdystä siinä meni, mutta lopulta pääsin huoneeseeni, jossa katselin tv:tä (siellä tuli mm. kaksi jaksoa perätysten uutta Doctor Who:ta!) kunnes oli illallisaika.
Jatkuu...
Sinne, tänne ja takaisin: matkustaja saapuu hotellille
Tuuli hyväili hellästi puiden vihreänä loistavia lehtiä, kun ne yrittivät kurkottaa kohti rakasta aurinkoaan ja julistaa sille ikuista rakkauttaan. Jos tuuli tiesi tämän, se ei osoittanut sitä; ehkä se salaa toivoi lehvien vielä jonain päivänä kääntyvän yksin sen puoleen.
Linnut lauloivat harmoniaansa ylistäen tätä hetkeä, joka tuntui niistä ikuiselta ja muuttumattomalta. Eivätkä ne olisi uskoneet jos joku olisi kertonut, että samoin tekivät myös niitä ennen olleet ja niiden jälkeen tulevat, sillä tämä oli heidän hetkensä, heidän laulunsa; vain ja yksin heidän.
Kaiken tämän keskellä oli Rakennus, joka ei tiennyt mitään tuulen rakkaushuolista tai lintujen hupsuudesta. Sen ei tarvinnut tietää muuta kuin miten olla liikkumatta ja miten pitää kaikki tietämänsä sisällään.
Tuuli olisi kutsunut tätä tragediaksi, koska se ei ymmärtäisi koskaan miten kukaan voisi ikuisesti pysyä paikallaan.
Linnut kutsuisivat tätä narrien komediaksi, sillä ne eivät koskaan ymmärtäisi miksi kätkeä jotain mitä tietää.
Mutta Rakennus ymmärsi mitä on velvollisuus. Siksi se pysyi liikkumatta ja oli vaiti tietämästään, vaikka Tuuli yritti viekoitella sitä, vaikka Linnut yrittivät saada sitä puhumaan ja vaikka edes aurinko ei antanut sille armoa.
Tämä kaikki ja paljon muuta tapahtui, mutta meitä kiinnostavia niistä oli vain yksi.
Kaiken keskelle saapui matkustaja.
Hänet toi musta vaunu, ja mikä sen sopivampaa hänelle, sillä olihan hän muutenkin pukeutunut mustaan. Vain hänen tukkansa oli muuta väriä, ja se antoi hänelle edes jonkinlaista pehmeyttä, vaikka tuima ilme veikin osan tästä mennessään.
Tuuli yritti houkutella matkustajaa leikkiin pyyhkien tämän hiuspehkoa.
Matkustaja vain käänsi kasvonsa.
Linnut yrittivät kysellä tuliko matkustaja kaukaakin, kenties Floridasta, ne olivat kuulleet kaukaisilta ystäviltään muuttomatkoillaan tästä paikasta.
Jos matkustaja kuulikin, hän ei vastannut.
Rakennus ei tehnyt mitään. Se tiesi että ennemmin tai myöhemmin jokainen saapunut tulisi sen tykö, eikä sillä ollut kiire.
Matkustaja antoi mustan vaunun kuljettajalle mustasta rahapussistaan palkkion ja otti mustat kantamuksensa ja lähti kohti rakennusta. Totisesti ei kovin montaa tällaista matkustajaa liene niillä main ollut aiemmin.
Matkustaja asteli vastaanottotiskille ja lausui tervehdyksensä.
- Oikein hyvää huomenta. Nimeni on t.
- Hyvää huomenta, sir.
- Ensinnäkin tahdon pahoitella aivan uskomattoman/hirvittävän/suunnattoman paljon tämän aamuista sekoilua taksien suhteen. Otan siitä täyden vastuun, minulla oli ja itse asiassa on vieläkin oikea korva aivan lukossa, joten en kuule sillä mitään.
- En ollut itse tuolloin puhelimessa, sir, vaan kollegani, mutta uskon että ei se mitään.
- Täytyy sitten pyytää kollegaltanne myöhemmin anteeksi.
- Mitä turhia, sir.
- Sovin myös aiemmin sähköpostin välityksellä, että voisin tulla hotellihuoneeseeni aiemmin kuin kello 11 joka on virallinen sisäänkirjautumisaika. Ymmärrän että kello ei ole vielä kovinkaan paljoa, joten voin odotella tässä aulassa.
- Aivan, sir. Muistan että sovimme niin, ja siivoojia pyydettiin huolehtimaan ensimmäisenä teidän huoneestanne. Heillä menee vielä hetken aikaa, mutta ei teidän toki tarvitse tässä aulassa odotella, sir. Voitte mennä ravintolaamme juomaan vaikka kahvia, sanokaa että olette hotellin asukas niin se on ilmaista.
- Kiitos oikein paljon.
Matkustaja siirtyi kantamuksineen ravintolaan. Hän oli tuskin ehtinyt istua pöytään, kun tarjoilija tuli kysymään mitä muukalaisen tekisi mieli?
Matkustaja tilasi kahvin, ja tuskin kukaan hämmästyy kun se tarjoilla mustana.
Tuuli vietteli rakkaimpiaan väsymättä, Linnut kertoivat, jos eivät elämän, niin ainakin sen hetken tarkoituksen jokaiselle joka suostui kuuntelemaan ja Rakennus...Rakennus seurasi.
Se seurasi uutta, mitä kaikki asiat olivat, kunnes niistä tuli vanhoja, tai kunnes ne poistuivat jonnekin minne sen katse ei yltänyt.
Matkustajana tunnettu oli sille jotain uutta. Se seurasi kuinka tämä joi kahviaan, ja katseli hiljaisena kaikkea kuin etsien jotain mitä muut eivät voineet nähdä. Rakennus saattoi ymmärtää tämän, ja se oli tyytyväinen löydettyään jonkun lähes kaltaisensa.
Rakennus seurasi kuinka tälle uudelle asialle tultiin sanomaan että huone oli valmis, ja kuinka tämä kömpelösti vielä varmisti yhdeltä vanhoista asioista että paljonko kahvi maksoi, hän siis on asukas täällä, ja sai juuri kuulla huoneensa olevan valmis ja hänelle kerrottiin että hän voi odottaa ravintolassa, ja että kahvi on ilmaista, mutta hän ei ollut ihan varma että oliko asia näin.
Rakennus oli pettynyt, tämä uusi asia oli sittenkin lintujen kaltainen. Ja niin uusi asia muuttui vanhaksi, ja Rakennus menetti mielenkiintonsa.
Kaiken tämän oli tallentanut muistiinsa Tarina, joka lopetteli juuri tehtäviään.
Tarina kertoi vielä lukijoilleen kuinka matkustaja ensin eksyi väärään kerrokseen, mutta löysi lopulta oman huoneensa.
Enemmän olisi ollut jo liikaa tietoa mutta vähemmän olisi jättänyt lukijat epätietoisuuteen.
Harvoin hahmot kertomuksessa tietävät olevansa vain Tarinan luomuksia, mutta se tieto ei muuttaisi mitään.
Siksi jossain Tuuli, Linnut ja Rakennus tulevat tekemään mitä tekevät ikuisesti, ja hetken sen jälkeen.
Matkustaja? Hänen kertomuksensa ei vielä loppunut, mutta tämä tarina on ohi.
Linnut lauloivat harmoniaansa ylistäen tätä hetkeä, joka tuntui niistä ikuiselta ja muuttumattomalta. Eivätkä ne olisi uskoneet jos joku olisi kertonut, että samoin tekivät myös niitä ennen olleet ja niiden jälkeen tulevat, sillä tämä oli heidän hetkensä, heidän laulunsa; vain ja yksin heidän.
Kaiken tämän keskellä oli Rakennus, joka ei tiennyt mitään tuulen rakkaushuolista tai lintujen hupsuudesta. Sen ei tarvinnut tietää muuta kuin miten olla liikkumatta ja miten pitää kaikki tietämänsä sisällään.
Tuuli olisi kutsunut tätä tragediaksi, koska se ei ymmärtäisi koskaan miten kukaan voisi ikuisesti pysyä paikallaan.
Linnut kutsuisivat tätä narrien komediaksi, sillä ne eivät koskaan ymmärtäisi miksi kätkeä jotain mitä tietää.
Mutta Rakennus ymmärsi mitä on velvollisuus. Siksi se pysyi liikkumatta ja oli vaiti tietämästään, vaikka Tuuli yritti viekoitella sitä, vaikka Linnut yrittivät saada sitä puhumaan ja vaikka edes aurinko ei antanut sille armoa.
Tämä kaikki ja paljon muuta tapahtui, mutta meitä kiinnostavia niistä oli vain yksi.
Kaiken keskelle saapui matkustaja.
Hänet toi musta vaunu, ja mikä sen sopivampaa hänelle, sillä olihan hän muutenkin pukeutunut mustaan. Vain hänen tukkansa oli muuta väriä, ja se antoi hänelle edes jonkinlaista pehmeyttä, vaikka tuima ilme veikin osan tästä mennessään.
Tuuli yritti houkutella matkustajaa leikkiin pyyhkien tämän hiuspehkoa.
Matkustaja vain käänsi kasvonsa.
Linnut yrittivät kysellä tuliko matkustaja kaukaakin, kenties Floridasta, ne olivat kuulleet kaukaisilta ystäviltään muuttomatkoillaan tästä paikasta.
Jos matkustaja kuulikin, hän ei vastannut.
Rakennus ei tehnyt mitään. Se tiesi että ennemmin tai myöhemmin jokainen saapunut tulisi sen tykö, eikä sillä ollut kiire.
Matkustaja antoi mustan vaunun kuljettajalle mustasta rahapussistaan palkkion ja otti mustat kantamuksensa ja lähti kohti rakennusta. Totisesti ei kovin montaa tällaista matkustajaa liene niillä main ollut aiemmin.
Matkustaja asteli vastaanottotiskille ja lausui tervehdyksensä.
- Oikein hyvää huomenta. Nimeni on t.
- Hyvää huomenta, sir.
- Ensinnäkin tahdon pahoitella aivan uskomattoman/hirvittävän/suunnattoman paljon tämän aamuista sekoilua taksien suhteen. Otan siitä täyden vastuun, minulla oli ja itse asiassa on vieläkin oikea korva aivan lukossa, joten en kuule sillä mitään.
- En ollut itse tuolloin puhelimessa, sir, vaan kollegani, mutta uskon että ei se mitään.
- Täytyy sitten pyytää kollegaltanne myöhemmin anteeksi.
- Mitä turhia, sir.
- Sovin myös aiemmin sähköpostin välityksellä, että voisin tulla hotellihuoneeseeni aiemmin kuin kello 11 joka on virallinen sisäänkirjautumisaika. Ymmärrän että kello ei ole vielä kovinkaan paljoa, joten voin odotella tässä aulassa.
- Aivan, sir. Muistan että sovimme niin, ja siivoojia pyydettiin huolehtimaan ensimmäisenä teidän huoneestanne. Heillä menee vielä hetken aikaa, mutta ei teidän toki tarvitse tässä aulassa odotella, sir. Voitte mennä ravintolaamme juomaan vaikka kahvia, sanokaa että olette hotellin asukas niin se on ilmaista.
- Kiitos oikein paljon.
Matkustaja siirtyi kantamuksineen ravintolaan. Hän oli tuskin ehtinyt istua pöytään, kun tarjoilija tuli kysymään mitä muukalaisen tekisi mieli?
Matkustaja tilasi kahvin, ja tuskin kukaan hämmästyy kun se tarjoilla mustana.
Tuuli vietteli rakkaimpiaan väsymättä, Linnut kertoivat, jos eivät elämän, niin ainakin sen hetken tarkoituksen jokaiselle joka suostui kuuntelemaan ja Rakennus...Rakennus seurasi.
Se seurasi uutta, mitä kaikki asiat olivat, kunnes niistä tuli vanhoja, tai kunnes ne poistuivat jonnekin minne sen katse ei yltänyt.
Matkustajana tunnettu oli sille jotain uutta. Se seurasi kuinka tämä joi kahviaan, ja katseli hiljaisena kaikkea kuin etsien jotain mitä muut eivät voineet nähdä. Rakennus saattoi ymmärtää tämän, ja se oli tyytyväinen löydettyään jonkun lähes kaltaisensa.
Rakennus seurasi kuinka tälle uudelle asialle tultiin sanomaan että huone oli valmis, ja kuinka tämä kömpelösti vielä varmisti yhdeltä vanhoista asioista että paljonko kahvi maksoi, hän siis on asukas täällä, ja sai juuri kuulla huoneensa olevan valmis ja hänelle kerrottiin että hän voi odottaa ravintolassa, ja että kahvi on ilmaista, mutta hän ei ollut ihan varma että oliko asia näin.
Rakennus oli pettynyt, tämä uusi asia oli sittenkin lintujen kaltainen. Ja niin uusi asia muuttui vanhaksi, ja Rakennus menetti mielenkiintonsa.
Kaiken tämän oli tallentanut muistiinsa Tarina, joka lopetteli juuri tehtäviään.
Tarina kertoi vielä lukijoilleen kuinka matkustaja ensin eksyi väärään kerrokseen, mutta löysi lopulta oman huoneensa.
Enemmän olisi ollut jo liikaa tietoa mutta vähemmän olisi jättänyt lukijat epätietoisuuteen.
Harvoin hahmot kertomuksessa tietävät olevansa vain Tarinan luomuksia, mutta se tieto ei muuttaisi mitään.
Siksi jossain Tuuli, Linnut ja Rakennus tulevat tekemään mitä tekevät ikuisesti, ja hetken sen jälkeen.
Matkustaja? Hänen kertomuksensa ei vielä loppunut, mutta tämä tarina on ohi.
Sinne, tänne ja takaisin: väliaika
Olisin jatkanut matkatarinaani aiemmin, mutta piti käydä lääkärillä, koska oikea korvani ei ole vieläkään auennut.
Sain tabuja sekä nenäsumutetta, jotka tekevät tuhojaan limakalvoilleni ja toivottavasti opettavat sille farmaseutin pelkoa siinä määrin, että ensi kerralla limakalvoni ei supistu sen pelossa, että otan nenäsumutteen esille.
Okei, olen myös tajunnut että työkännykässäni on minipelinä Sudoku, mutta se ei...juurikaan...liity tähän.
Seuraavasta merkinnästä teen kaksi versiota: toinen on epämääräinen ja ennalta tuhoontuomittu yritykseni kaunokirjallisuuteen, ja toinen on selkokielinen versio samasta aiheesta.
Ymmärrätte syyn tähän kun molemmat on julkaistu.
Sain tabuja sekä nenäsumutetta, jotka tekevät tuhojaan limakalvoilleni ja toivottavasti opettavat sille farmaseutin pelkoa siinä määrin, että ensi kerralla limakalvoni ei supistu sen pelossa, että otan nenäsumutteen esille.
Okei, olen myös tajunnut että työkännykässäni on minipelinä Sudoku, mutta se ei...juurikaan...liity tähän.
Seuraavasta merkinnästä teen kaksi versiota: toinen on epämääräinen ja ennalta tuhoontuomittu yritykseni kaunokirjallisuuteen, ja toinen on selkokielinen versio samasta aiheesta.
Ymmärrätte syyn tähän kun molemmat on julkaistu.
torstai 24. heinäkuuta 2008
Sinne, tänne ja takaisin: saapuminen
On olemassa viiden terminaalin pyhä allianssi, kaukana siellä mikä on ihmisen tuntemaa. Yhdessä ne ovat avoin kuin suunnaton avaruus, ja yhtä ikuisia kuin aika itse.
Valon ja varjon keskellä, tieteen ja taikauskon välissä, yhtä kaukana ihmisen peloista kuten tämän tietämyksestä. Tämä on mielikuvituksen ulottuvuutta. Tämä on alue jota kutsumme Heathrow'n lentokentäksi.
Seuratkaa kanssamme miestä nimeltään t, joka on juuri saapunut.
Hänet on kuljetettu lentokoneesta bussilla jonnekin, ja monien kyselyjen ja eksymisten jälkeen hän löysi lopulta tiensä lähtoaulaan.
Kaikki näyttää menevän kuten hän oletti, lento oli mukava, ja häntä odottamaan kutsuttiin eilen illalla ystävän toimesta oma taksi hotellille, joten hänen ei tarvitse edes miettiä mistä saada kyyti.
Mutta tämä on Heathrow'n lentokenttä, ja hän oppii pian mitä se merkitsee.
T katselee hämmentyneenä ympärilleen. Tuolla näkyvät taksikuskit kortteineen, mutta ei yhtään jossa oli hänen nimensä. Eikö siellä pitäisi olla ainakin yksi jossa on hänen nimensä? Eikö elokuvissa aina homma mene niin, että taksikuskilla näyttää kyllästyneeltä ja seisoo ison plakaatin kanssa jossa lukee kuskattavan nimi? Millainen surkea, Hollywoodilaisia perinteitä hyljeksivä maa tämä oikein on?
Mutta ei hätää, t:llä on aikaa. Joskin takki joka hänellä on päällään alkaa tuntua yhä kuumemmalta. Miksi hänellä on takki? Oikeampi kysymys on miksi ison-Britannian ilmasto ei nyt kerrankin tee mitä siltä odotetaan? Miksi auringon on paistettava pilvettömältä taivaalta? Eikö täällä pitänyt sataa 24/7/365?
Turvamiehet, korjaus, aseistetut turvamiehet katsovat pitkään t:tä, joka näyttää floridalaiselta palkkamurhaajalta joka luki jostain että Isossa-Britanniassa sataa aina ja lämpimän ilmaston ystävänä pukeutui mustaan takkiin kesän kuumimpana päivänä.
Tämä reissu ei ala hyvin. T alkaa vakavissaan hermostua.
T kuitenkin odottaa, mutta taksia ei näy eikä kuulu.
Lisäksi t:n oikea korva, se korva jota hän käyttää puhelimeen vastaamiseen, on aivan tukossa eli käyttökelvoton. Sen siitä saa kun lentää pikku-kuumeessa.
T:llä oli itsellään suunnitelma: soittaa taksi paikan päällä, mennä vastapäiseen parkkihalliin noutopisteeseen, nousta siellä taksin kyytiin ja päästä pois tältä ihan minkä tahansa jumaluuden (nyt kun kuitenkin ollaan moni-kulttuurisessa maassa) hylkäämältä lentokentältä. Mutta eeeeeiiii...."me soitettiin sinulle taksi, se odottaa siellä valmiina sinua, sinun ei tarvitse itse tehdä mitään, eikö ollakin kivoja?"
T kiroaa hiljaa mielessään.
Taksikuskia ei näy eikä kuulu. T päättää soittaa hotellille, missä taksi on.
- Hotelli, miten voin auttaa?
- Päivää, nimeni on t, ja olen juuri saapunut UK:hin ja minulle tilattiin eilen taksi odottamaan minua lentoni saavuttua.
- Mikä olikaan nimenne, sir?
- t.
- Kyllä .... pitäisi olla ...annatteko....niin pyydän...teille?
- Anteeksi, oikea korvani on aivan tukossa, ja en kuule sillä mitään. Voisitteko toistaa?
- Kyllä meidän tietojemme mukaan siellä pitäisi olla taksi. Annatteko kännykkänumeronne, sir, niin pyydän taksifirmaa soittamaan teille?
- ...(voi (/&¤#"()==&¤#)...tajusin ikävä kyllä juuri että tämä on työkännykkäni, jonka numeroa en muista. Voinko soittaa teille kohta uudestaan?
- Toki, sir.
T alkaa oikeasti hermostumaan.
Ensinnäkään hän ei tiedä mistä saa kännykkää isommalle, koska kyseessä ei ole hänen oma kännykkänsä.
Lisäksi hän tajuaa että hänellä ei ole kynää mukana, joten hän ei voi kirjoittaa mitään muistiin. Onneksi vieressä on jokin kioskin kaltainen laitos, josta hän käy ostamassa kynän. Äänentaso...no sille ei voi mitään.
T päättää soittaa kotiinsa.
- Muori.
- T tässä hei. Täällä ei ollut mitään taksia odottamassa, ja soitin hotellille ja heidän mukaansa täällä pitäisi olla taksi. Jotta saisin homman selvitettyä tarvitsen tämän kännykän puhelinnumeron, jota en muista. Voitsitko kertoa minulle mikä on tämä numero josta soitan?
- Novoetokkiinsamitenkäsenytnoinkylläsenolisipitänymitensinänyt---
- Anteeksi, mutta ota nyt vaan se (RUMA SANA) puhelinnumero, ja anna se (RUMA SANA) minulle!
- ...No en minä sitä tästä näe, minä soitan sinulle kohta.
- Kiitos.
Hetki menee, ja t päättää riisua takkinsa sekä katua ikävää sävyään. Muori soittaa kohta ja antaa numeron, jonka t kirjoittaa fysiologisesti haasteellisessa asennossa pitäen paperia ja kynää yhtäaikaa paikallaan seinää vasten.
T kiittää ja pyytää anteeksi. Muori lupaa että t on edelleen testamentissa mukana.
T soittaa uudestaan hotellille.
- Hotellilla, miten voin auttaa?
- Hei, nimeni on t, ja soitin teille äsken taksistani, joka ei olekaan tullut tänne.
- Kyllä....asian...siellä....te...sir?
- Anteeksi, oikea korvani on aivan tukossa lennon jäljiltä, en kuule sillä mitään. Voisitteko toistaa?
- Kyllä, tarkistin asian ja taksin...mitä jos....sir?
- Anteeksi, en oikein kuullut tuota, voisitteko toistaa?
- Kyllä, tarkistin asian, ja taksin tulisi olla siellä odottamassa teitä..soittaa...sir?
- Anteeksi vielä kerran, mutta lennon jäljiltä en kuule mitään. Ette millään voisi toistaa vielä kerran tuota viimeistä kohtaa?
- Voisin antaa teille taksin suoran numeron, jotta voisitte soittaa sinne itse suoraan ja sopia haun itse, sir.
- ...kyllähän se käy. Mikä numero on?
- 1234....89.
- Anteeksi mikä?
- 123....789.
- Anteeksi mikä?
- 123456789.
- Kiitos. Soitan taksille.
- Kiitos ja kuulemiin, sir.
T näppäilee taksin numeron.
- Calcutta-London all night long taxi-cab, miten voin auttaa?
- Hyvää päivää, nimeni on t ja minulle tilattiin kuljetus eilen hotellille, mutta täällä ei näkynyt ketään. Voisinko nyt tilata kuljetuksen? Olen terminaali 1:ssä.
- Olen aivan uskomattoman tavattoman hirvittävän pahoillani, sir, tietenkin, sir. Menkää.....tulkaa....ja...odottakaa...pian, sir.
- Anteeksi voisitteko toistaa, oikea korvani on aivan kuuro lennon jäljiltä.
- Menkää ulko-ovista...tulkaa...terminaali 1:ssä ja odottakaa siellä....sinne aivan pian, sir.
- Anteeksi, nyt en kuullut.
- Menkää ulko-ovista ulos, ja tulkaa toiseen kerrokseen Terminaali 1:ssä ja odottakaa siellä noutopisteessä, tulen sinne aivan pian, sir.
- Kiitos, kuulemiin.
- Kuulemiin, sir.
T oli viimein tyytyväinen. Viimeinkin asiat näyttivät menevän hyvin. Ei muuta kuin toiseen kerrokseen ja asiat olisivat järjestyksessä.
Okei, ulko-ovista ulos, kas tuossa on portaat vieressä, no sitähän tässä varmaan tarkoitettiin, ei muuta kuin niitä pitkin ylös, onpas laukku painava ja aurinko kuuma. Näitä kaikkia asioita t pohtii kulkiessaan ylös.
Nyt t on hämmentynyt. Tasanteella on ihmisiä, mutta missä ovat taksit? Näkyvillä on kaksi liikekaistaa, mutta kumpi niistä on oikea? Ihmisiä odottaa kummallakin kaistalla. Keiden esimerkkiä seurata? Mikä on oikea puoli (kirottu vasemmanpuoleinen kaistalla-ajo, tekee asioista niin vaikeaa seurata)?
T odottaa hetken kaistalla 1 oikealla puolella. Ihmisiä menee ohi (tuijottavatko he? Olenko oikealla puolella?), mutta taksia ei näy.
T vaihtaa kaistan toiselle puolelle.
Ei, taksia ei näy, mutta ihmisiä on paljon. Laukku painaa enemmän. Ilmeisesti t on väärällä puolella, joten hän vaihtaa kokonaan kaistalle 2.
T alkaa taas hermostua. Kummalla puolella tässä nyt oikein pitäisi olla? Hän vaihtaa vielä puolikymmentä kertaa kaistaa sekä sitä puolta jolla odottaa taksia. Sitä ei kuitenkaan näy.
T soittaa taas taksifirmaan.
- Calcutta-London all night long taxi-cab, miten voin auttaa?
- Hyvää päivää, soitin äsken tilatakseni taksin Heathrow'n lentokentälle. Olin siis se henkilö jolle oli tilattu taksi eilen viemään hotellille, mutta teitä ei ikävä kyllä näkynyt alhaalla, mutta sitten te neuvoitte minua tulemaan tänne ylös odottelemaan taksia mutta sitä ei vieläkään näy, joten pyydän anteeksi soittoani, mutta tahdoin vain varmistaa että onhan taksi tulossa?
- Kyllä....rekisteri....sir.
- Anteeksi, voisitteko toistaa? Olen kauhean pahoillani mutta lennon jäljiltä en kuule mitään oikealla korvallani.
- Kyllä, taksi on tulossa, sir. Sen rekisterinumero....sir.
- Anteeksi nyt kauheasti, mutta ette millään voisi toistaa? Olen todella pahoillani mutta lento laittoi korvani aivan lukkoon ja nyt en kuule mitään oikealla korvallani.
- Ei se mitään, sir. Taksi on tulossa, sen rekisteri numero on 321 6...sir.
- Anteeksi mikä?
- 321...98, sir.
- Anteeksi mikä?
- 32...67...8, sir.
- ...Kiitos, odottelen sitä täällä.
- Kiitos ja kuulemiin, sir.
T vaihtoi vielä kerran kaistaa ja puolta jolla odottaa. Sitten hän tajusi että ensimmäinen kaista on pelkästään paketti-autojen ja bussien purkamiseen ja täyttämiseen, koska kaikki henkilöautot näyttivät menevän suoraan toiselle kaistalle.
T vaihtoi takaisin toiselle kaistalle, ja päätteli mielessään että kaipa vasemmanpuoleinen kaista vasemmanpuoleisessa liikenteessä on se oikea. Samalla hetkellä kaistalle ajoi taksi, jonka rekisterinumero näytti olevan 321...mitä liekään. Kuski astui ulos.
- Soititte taksista, sir?
- Luojan kiitos, kyllä.
T pakkasi laukkunsa autoon.
- Minne ajetaan, sir?
- Viekää minut vain helvettiin täältä, kiitos.
- Hyvä on, sir.
Ihmiselämässä on aikoja jolloin esitämme toiveita, jotka muulloin jättäisimme tekemättä.
Ne jäävät täyttymättä, ja kenties parempi niin.
Mutta kuka osaa sanoa mitä näille pyynnöille tapahtuu, kun ne esitetään Heathrow'n lentokentällä?
(Jatkuu...)
Valon ja varjon keskellä, tieteen ja taikauskon välissä, yhtä kaukana ihmisen peloista kuten tämän tietämyksestä. Tämä on mielikuvituksen ulottuvuutta. Tämä on alue jota kutsumme Heathrow'n lentokentäksi.
Seuratkaa kanssamme miestä nimeltään t, joka on juuri saapunut.
Hänet on kuljetettu lentokoneesta bussilla jonnekin, ja monien kyselyjen ja eksymisten jälkeen hän löysi lopulta tiensä lähtoaulaan.
Kaikki näyttää menevän kuten hän oletti, lento oli mukava, ja häntä odottamaan kutsuttiin eilen illalla ystävän toimesta oma taksi hotellille, joten hänen ei tarvitse edes miettiä mistä saada kyyti.
Mutta tämä on Heathrow'n lentokenttä, ja hän oppii pian mitä se merkitsee.
T katselee hämmentyneenä ympärilleen. Tuolla näkyvät taksikuskit kortteineen, mutta ei yhtään jossa oli hänen nimensä. Eikö siellä pitäisi olla ainakin yksi jossa on hänen nimensä? Eikö elokuvissa aina homma mene niin, että taksikuskilla näyttää kyllästyneeltä ja seisoo ison plakaatin kanssa jossa lukee kuskattavan nimi? Millainen surkea, Hollywoodilaisia perinteitä hyljeksivä maa tämä oikein on?
Mutta ei hätää, t:llä on aikaa. Joskin takki joka hänellä on päällään alkaa tuntua yhä kuumemmalta. Miksi hänellä on takki? Oikeampi kysymys on miksi ison-Britannian ilmasto ei nyt kerrankin tee mitä siltä odotetaan? Miksi auringon on paistettava pilvettömältä taivaalta? Eikö täällä pitänyt sataa 24/7/365?
Turvamiehet, korjaus, aseistetut turvamiehet katsovat pitkään t:tä, joka näyttää floridalaiselta palkkamurhaajalta joka luki jostain että Isossa-Britanniassa sataa aina ja lämpimän ilmaston ystävänä pukeutui mustaan takkiin kesän kuumimpana päivänä.
Tämä reissu ei ala hyvin. T alkaa vakavissaan hermostua.
T kuitenkin odottaa, mutta taksia ei näy eikä kuulu.
Lisäksi t:n oikea korva, se korva jota hän käyttää puhelimeen vastaamiseen, on aivan tukossa eli käyttökelvoton. Sen siitä saa kun lentää pikku-kuumeessa.
T:llä oli itsellään suunnitelma: soittaa taksi paikan päällä, mennä vastapäiseen parkkihalliin noutopisteeseen, nousta siellä taksin kyytiin ja päästä pois tältä ihan minkä tahansa jumaluuden (nyt kun kuitenkin ollaan moni-kulttuurisessa maassa) hylkäämältä lentokentältä. Mutta eeeeeiiii...."me soitettiin sinulle taksi, se odottaa siellä valmiina sinua, sinun ei tarvitse itse tehdä mitään, eikö ollakin kivoja?"
T kiroaa hiljaa mielessään.
Taksikuskia ei näy eikä kuulu. T päättää soittaa hotellille, missä taksi on.
- Hotelli, miten voin auttaa?
- Päivää, nimeni on t, ja olen juuri saapunut UK:hin ja minulle tilattiin eilen taksi odottamaan minua lentoni saavuttua.
- Mikä olikaan nimenne, sir?
- t.
- Kyllä .... pitäisi olla ...annatteko....niin pyydän...teille?
- Anteeksi, oikea korvani on aivan tukossa, ja en kuule sillä mitään. Voisitteko toistaa?
- Kyllä meidän tietojemme mukaan siellä pitäisi olla taksi. Annatteko kännykkänumeronne, sir, niin pyydän taksifirmaa soittamaan teille?
- ...(voi (/&¤#"()==&¤#)...tajusin ikävä kyllä juuri että tämä on työkännykkäni, jonka numeroa en muista. Voinko soittaa teille kohta uudestaan?
- Toki, sir.
T alkaa oikeasti hermostumaan.
Ensinnäkään hän ei tiedä mistä saa kännykkää isommalle, koska kyseessä ei ole hänen oma kännykkänsä.
Lisäksi hän tajuaa että hänellä ei ole kynää mukana, joten hän ei voi kirjoittaa mitään muistiin. Onneksi vieressä on jokin kioskin kaltainen laitos, josta hän käy ostamassa kynän. Äänentaso...no sille ei voi mitään.
T päättää soittaa kotiinsa.
- Muori.
- T tässä hei. Täällä ei ollut mitään taksia odottamassa, ja soitin hotellille ja heidän mukaansa täällä pitäisi olla taksi. Jotta saisin homman selvitettyä tarvitsen tämän kännykän puhelinnumeron, jota en muista. Voitsitko kertoa minulle mikä on tämä numero josta soitan?
- Novoetokkiinsamitenkäsenytnoinkylläsenolisipitänymitensinänyt---
- Anteeksi, mutta ota nyt vaan se (RUMA SANA) puhelinnumero, ja anna se (RUMA SANA) minulle!
- ...No en minä sitä tästä näe, minä soitan sinulle kohta.
- Kiitos.
Hetki menee, ja t päättää riisua takkinsa sekä katua ikävää sävyään. Muori soittaa kohta ja antaa numeron, jonka t kirjoittaa fysiologisesti haasteellisessa asennossa pitäen paperia ja kynää yhtäaikaa paikallaan seinää vasten.
T kiittää ja pyytää anteeksi. Muori lupaa että t on edelleen testamentissa mukana.
T soittaa uudestaan hotellille.
- Hotellilla, miten voin auttaa?
- Hei, nimeni on t, ja soitin teille äsken taksistani, joka ei olekaan tullut tänne.
- Kyllä....asian...siellä....te...sir?
- Anteeksi, oikea korvani on aivan tukossa lennon jäljiltä, en kuule sillä mitään. Voisitteko toistaa?
- Kyllä, tarkistin asian ja taksin...mitä jos....sir?
- Anteeksi, en oikein kuullut tuota, voisitteko toistaa?
- Kyllä, tarkistin asian, ja taksin tulisi olla siellä odottamassa teitä..soittaa...sir?
- Anteeksi vielä kerran, mutta lennon jäljiltä en kuule mitään. Ette millään voisi toistaa vielä kerran tuota viimeistä kohtaa?
- Voisin antaa teille taksin suoran numeron, jotta voisitte soittaa sinne itse suoraan ja sopia haun itse, sir.
- ...kyllähän se käy. Mikä numero on?
- 1234....89.
- Anteeksi mikä?
- 123....789.
- Anteeksi mikä?
- 123456789.
- Kiitos. Soitan taksille.
- Kiitos ja kuulemiin, sir.
T näppäilee taksin numeron.
- Calcutta-London all night long taxi-cab, miten voin auttaa?
- Hyvää päivää, nimeni on t ja minulle tilattiin kuljetus eilen hotellille, mutta täällä ei näkynyt ketään. Voisinko nyt tilata kuljetuksen? Olen terminaali 1:ssä.
- Olen aivan uskomattoman tavattoman hirvittävän pahoillani, sir, tietenkin, sir. Menkää.....tulkaa....ja...odottakaa...pian, sir.
- Anteeksi voisitteko toistaa, oikea korvani on aivan kuuro lennon jäljiltä.
- Menkää ulko-ovista...tulkaa...terminaali 1:ssä ja odottakaa siellä....sinne aivan pian, sir.
- Anteeksi, nyt en kuullut.
- Menkää ulko-ovista ulos, ja tulkaa toiseen kerrokseen Terminaali 1:ssä ja odottakaa siellä noutopisteessä, tulen sinne aivan pian, sir.
- Kiitos, kuulemiin.
- Kuulemiin, sir.
T oli viimein tyytyväinen. Viimeinkin asiat näyttivät menevän hyvin. Ei muuta kuin toiseen kerrokseen ja asiat olisivat järjestyksessä.
Okei, ulko-ovista ulos, kas tuossa on portaat vieressä, no sitähän tässä varmaan tarkoitettiin, ei muuta kuin niitä pitkin ylös, onpas laukku painava ja aurinko kuuma. Näitä kaikkia asioita t pohtii kulkiessaan ylös.
Nyt t on hämmentynyt. Tasanteella on ihmisiä, mutta missä ovat taksit? Näkyvillä on kaksi liikekaistaa, mutta kumpi niistä on oikea? Ihmisiä odottaa kummallakin kaistalla. Keiden esimerkkiä seurata? Mikä on oikea puoli (kirottu vasemmanpuoleinen kaistalla-ajo, tekee asioista niin vaikeaa seurata)?
T odottaa hetken kaistalla 1 oikealla puolella. Ihmisiä menee ohi (tuijottavatko he? Olenko oikealla puolella?), mutta taksia ei näy.
T vaihtaa kaistan toiselle puolelle.
Ei, taksia ei näy, mutta ihmisiä on paljon. Laukku painaa enemmän. Ilmeisesti t on väärällä puolella, joten hän vaihtaa kokonaan kaistalle 2.
T alkaa taas hermostua. Kummalla puolella tässä nyt oikein pitäisi olla? Hän vaihtaa vielä puolikymmentä kertaa kaistaa sekä sitä puolta jolla odottaa taksia. Sitä ei kuitenkaan näy.
T soittaa taas taksifirmaan.
- Calcutta-London all night long taxi-cab, miten voin auttaa?
- Hyvää päivää, soitin äsken tilatakseni taksin Heathrow'n lentokentälle. Olin siis se henkilö jolle oli tilattu taksi eilen viemään hotellille, mutta teitä ei ikävä kyllä näkynyt alhaalla, mutta sitten te neuvoitte minua tulemaan tänne ylös odottelemaan taksia mutta sitä ei vieläkään näy, joten pyydän anteeksi soittoani, mutta tahdoin vain varmistaa että onhan taksi tulossa?
- Kyllä....rekisteri....sir.
- Anteeksi, voisitteko toistaa? Olen kauhean pahoillani mutta lennon jäljiltä en kuule mitään oikealla korvallani.
- Kyllä, taksi on tulossa, sir. Sen rekisterinumero....sir.
- Anteeksi nyt kauheasti, mutta ette millään voisi toistaa? Olen todella pahoillani mutta lento laittoi korvani aivan lukkoon ja nyt en kuule mitään oikealla korvallani.
- Ei se mitään, sir. Taksi on tulossa, sen rekisteri numero on 321 6...sir.
- Anteeksi mikä?
- 321...98, sir.
- Anteeksi mikä?
- 32...67...8, sir.
- ...Kiitos, odottelen sitä täällä.
- Kiitos ja kuulemiin, sir.
T vaihtoi vielä kerran kaistaa ja puolta jolla odottaa. Sitten hän tajusi että ensimmäinen kaista on pelkästään paketti-autojen ja bussien purkamiseen ja täyttämiseen, koska kaikki henkilöautot näyttivät menevän suoraan toiselle kaistalle.
T vaihtoi takaisin toiselle kaistalle, ja päätteli mielessään että kaipa vasemmanpuoleinen kaista vasemmanpuoleisessa liikenteessä on se oikea. Samalla hetkellä kaistalle ajoi taksi, jonka rekisterinumero näytti olevan 321...mitä liekään. Kuski astui ulos.
- Soititte taksista, sir?
- Luojan kiitos, kyllä.
T pakkasi laukkunsa autoon.
- Minne ajetaan, sir?
- Viekää minut vain helvettiin täältä, kiitos.
- Hyvä on, sir.
Ihmiselämässä on aikoja jolloin esitämme toiveita, jotka muulloin jättäisimme tekemättä.
Ne jäävät täyttymättä, ja kenties parempi niin.
Mutta kuka osaa sanoa mitä näille pyynnöille tapahtuu, kun ne esitetään Heathrow'n lentokentällä?
(Jatkuu...)
tiistai 22. heinäkuuta 2008
Sinne, tänne ja takaisin: the beginning is the end of another beginning
Matkaani edeltävänä iltana minulla oli matkakuumetta.
Sananmukaisesti; olin 38,6 asteen kuumeessa.
Onneksi en kuitenkaan pidä "pienempiä ei saa kiusata"-sääntöä mitenkään erityisempänä kuin elämänfilosofiaa käsittelevän Sudenpentujen käsikirjan luvun alaviitteenä (mitä järkeä on edes kiusata isompiaan? Nehän hakkaavat sinut 10-0).
Siksipä pikku basillit ja bakteerit saivat kyytiä kun nappasin lääkekaapista kaikki mahdolliset tabut, oraalinesteet ja nurkasta hometta ihan vaan siltä varalta että siihen olisi muodostunut jo aspiriinia.
En ole ihan varma miten kuumeen kanssa loppujen lopuksi kävi, mutta kun huomisaamu koitti, olin valmiina lentämään maagisella lohikäärmeellä kohti maan hylkäämää ja meren vaalimaa saarivaltakuntaa kohti taistellakseni Gaian puolesta. Luultavasti sitä taisi olla vielä pikkaisen.
Suurin osa tämänkin lukijoista on varmaan käynyt läpi jossain muodossa henkilötietojen tarkistuksen, jota on seurannut ainakin osittainen riisuutuminen ja koko vartalon fyysinen tarkistus (ottaen myös huomioon minkälaista porukkaa tämäkin blogi on kerännyt, tahdon huomauttaa että jos tuo äsken mainittu ei tapahtunut lentokentällä, en tahdo tietää).
Teille tätä (lentokentällä siis) kokemattomille kerrottakoon, että helpottaa jos koko hommaa lentokentällä ajattelee leikkinä nimeltään Faarao Farscapen sokkelo.
1. Ensin esitätte Portinvartijalle eli lentoyhtiönne lippuluukun virkailijalle matkatositteenne (nykyään e-lippu eli hienompi nimitys sähköpostille, jonka itse tulostin). Samalla hän myös kysyy onko teillä käärmei--laukkuja jotka haluaisitte luovuttaa ruumaan?
Vastaatte joko "ei", "kyllä" tai "ei , mutta on mulla pari pussia, jotka mä voisin luovuttaa sun ruumaan, ehe ehe", riippuen siitä onko teillä muita kuin käsimatkatavaroita, tai miten nopeasti haluatte päästä sanomaan "...hei..." viiksekkäälle, kaksimetriselle bodarille, joka antaa kumihanskojen hoitaa kaiken kommunikoinnin.
Jos olitte fiksu, vastaanottovirkailija neuvoo missäpäin on Turvatarkastus.
2. Sitten joudutte seikkailemaan Turvatarkastus-labyrintissa, sillä helpottaakseen jonojen muodostumista ei-normaaliin suomalaiseen tapaan (luotisuoraan, ulottuen seinästä seinään, estäen minkä tahansa elollisen ja trukkia pienemmän elottoman materiaalin läpipääsyn), reitti on aidattu.
3. Päästyänne Turvatarkastus-labyrintin läpi pääsette Avaimenhaltijan eli turvatarkastajan (vai mikä se nyt on?) luokse. Hän antaa teille lootan, johon kannattaa laittaa kaikki mahdollinen mikä irtoaa eli lompakko, kello, takki, kännykkä, ketjut, samuraimiekka, pokèmon-pallot jne.
Samoin laitatte kaikki matkatavaranne rullalle, joka vie kaiken yllämainitun röntgen-laitteen läpi, samalla kun te astelette metallinpaljastimen läpi (joka ei todennäköisesti vie teiltä hedelmällisyyttänne, mutta älkää huoliko, ne röntgen-säteilytyt pikkuhousut kyllä hoitavat sen).
Jos metallinpaljastin piippaa (kuten se tuntui tekevän jokaisen kohdalla. Luultavasti syynä olivat farkuissa olevat metalliosat) tai suunnitelmanne kuljettaa koskenkorvaa kananmunissa lentokoneeseen paljastuu, tapahtuu toinen kahdesta asiasta.
Ensimmäisessä tapauksessa teitä pyydetään nostamaan kädet vaaka-asentoon, ja sitten sen näköinen tyyppi, joka alkoi tähän hommaan koska se oli ainoa tapa miten hän voi saada fyysista kontaktia muihin ihmisiin, taputtelee teidät läpikotaisin. Hyvällä tuurillä hän ei vietä epäilyttävän pitkää aikaa käydessään läpi pakaroitanne.
Toisessa tapauksessa kädet pyydetään nostamaan ylä-asentoon ja muistatteko sen kumihanskatyypin jonka mainitsin aiemmin? Vaikuttaa siltä että jonkun huono päivä alkaa juuri muuttua paremmaksi.
Ensimmäisessä tapauksessa teidät päästetään kuitenkin jatkamaan matkaa, ja toisessa tapauksessa...no tämä ei ole sellainen tarina. Jos tämä olisi sellainen tarina, tämä olisi alkanut sanoilla "Rakkaat Jallun lukijat, tahdon kertoa teille...", ja voisin hyvinkin visuaalisen inhorealistisesti/inhointohimoisesti kuvailla mitä sitten tapahtuu.
4. Ennen kuin olette päässeet Faarao Farscapen sokkelon läpi, joudutte vielä esittämään Kerberokselle, eli yksipäiselle (jos niitä on useampia, olisi ehkä kannattanut hillitä rauhoittavien ottamista) portinvartijalle henkilötunnisteenne.
Koska itse matkasin EU-maiden sisällä, ja vieläpä Isoon-Britanniaan, minulle riitti sähköinen henkilökortti.
Jos kaikki on ok, voitte jatkaa, jos ei...no te taidattekin jo arvata.
Onneksi olkoon, nyt olette läpikäyneet Faarao Farscapen sokkelon!
Voittaja on se, joka ensimmäisenä on ostamassa tax-free-kaupasta 3 kilon suklaalevyä.
Suurin häviäjä on se joka useiten tutustui elämänkoulussa proktologian jalon taidon oppineeseen virkamieheen.
(Jatkuu....)
Sananmukaisesti; olin 38,6 asteen kuumeessa.
Onneksi en kuitenkaan pidä "pienempiä ei saa kiusata"-sääntöä mitenkään erityisempänä kuin elämänfilosofiaa käsittelevän Sudenpentujen käsikirjan luvun alaviitteenä (mitä järkeä on edes kiusata isompiaan? Nehän hakkaavat sinut 10-0).
Siksipä pikku basillit ja bakteerit saivat kyytiä kun nappasin lääkekaapista kaikki mahdolliset tabut, oraalinesteet ja nurkasta hometta ihan vaan siltä varalta että siihen olisi muodostunut jo aspiriinia.
En ole ihan varma miten kuumeen kanssa loppujen lopuksi kävi, mutta kun huomisaamu koitti, olin valmiina lentämään maagisella lohikäärmeellä kohti maan hylkäämää ja meren vaalimaa saarivaltakuntaa kohti taistellakseni Gaian puolesta. Luultavasti sitä taisi olla vielä pikkaisen.
Suurin osa tämänkin lukijoista on varmaan käynyt läpi jossain muodossa henkilötietojen tarkistuksen, jota on seurannut ainakin osittainen riisuutuminen ja koko vartalon fyysinen tarkistus (ottaen myös huomioon minkälaista porukkaa tämäkin blogi on kerännyt, tahdon huomauttaa että jos tuo äsken mainittu ei tapahtunut lentokentällä, en tahdo tietää).
Teille tätä (lentokentällä siis) kokemattomille kerrottakoon, että helpottaa jos koko hommaa lentokentällä ajattelee leikkinä nimeltään Faarao Farscapen sokkelo.
1. Ensin esitätte Portinvartijalle eli lentoyhtiönne lippuluukun virkailijalle matkatositteenne (nykyään e-lippu eli hienompi nimitys sähköpostille, jonka itse tulostin). Samalla hän myös kysyy onko teillä käärmei--laukkuja jotka haluaisitte luovuttaa ruumaan?
Vastaatte joko "ei", "kyllä" tai "ei , mutta on mulla pari pussia, jotka mä voisin luovuttaa sun ruumaan, ehe ehe", riippuen siitä onko teillä muita kuin käsimatkatavaroita, tai miten nopeasti haluatte päästä sanomaan "...hei..." viiksekkäälle, kaksimetriselle bodarille, joka antaa kumihanskojen hoitaa kaiken kommunikoinnin.
Jos olitte fiksu, vastaanottovirkailija neuvoo missäpäin on Turvatarkastus.
2. Sitten joudutte seikkailemaan Turvatarkastus-labyrintissa, sillä helpottaakseen jonojen muodostumista ei-normaaliin suomalaiseen tapaan (luotisuoraan, ulottuen seinästä seinään, estäen minkä tahansa elollisen ja trukkia pienemmän elottoman materiaalin läpipääsyn), reitti on aidattu.
3. Päästyänne Turvatarkastus-labyrintin läpi pääsette Avaimenhaltijan eli turvatarkastajan (vai mikä se nyt on?) luokse. Hän antaa teille lootan, johon kannattaa laittaa kaikki mahdollinen mikä irtoaa eli lompakko, kello, takki, kännykkä, ketjut, samuraimiekka, pokèmon-pallot jne.
Samoin laitatte kaikki matkatavaranne rullalle, joka vie kaiken yllämainitun röntgen-laitteen läpi, samalla kun te astelette metallinpaljastimen läpi (joka ei todennäköisesti vie teiltä hedelmällisyyttänne, mutta älkää huoliko, ne röntgen-säteilytyt pikkuhousut kyllä hoitavat sen).
Jos metallinpaljastin piippaa (kuten se tuntui tekevän jokaisen kohdalla. Luultavasti syynä olivat farkuissa olevat metalliosat) tai suunnitelmanne kuljettaa koskenkorvaa kananmunissa lentokoneeseen paljastuu, tapahtuu toinen kahdesta asiasta.
Ensimmäisessä tapauksessa teitä pyydetään nostamaan kädet vaaka-asentoon, ja sitten sen näköinen tyyppi, joka alkoi tähän hommaan koska se oli ainoa tapa miten hän voi saada fyysista kontaktia muihin ihmisiin, taputtelee teidät läpikotaisin. Hyvällä tuurillä hän ei vietä epäilyttävän pitkää aikaa käydessään läpi pakaroitanne.
Toisessa tapauksessa kädet pyydetään nostamaan ylä-asentoon ja muistatteko sen kumihanskatyypin jonka mainitsin aiemmin? Vaikuttaa siltä että jonkun huono päivä alkaa juuri muuttua paremmaksi.
Ensimmäisessä tapauksessa teidät päästetään kuitenkin jatkamaan matkaa, ja toisessa tapauksessa...no tämä ei ole sellainen tarina. Jos tämä olisi sellainen tarina, tämä olisi alkanut sanoilla "Rakkaat Jallun lukijat, tahdon kertoa teille...", ja voisin hyvinkin visuaalisen inhorealistisesti/inhointohimoisesti kuvailla mitä sitten tapahtuu.
4. Ennen kuin olette päässeet Faarao Farscapen sokkelon läpi, joudutte vielä esittämään Kerberokselle, eli yksipäiselle (jos niitä on useampia, olisi ehkä kannattanut hillitä rauhoittavien ottamista) portinvartijalle henkilötunnisteenne.
Koska itse matkasin EU-maiden sisällä, ja vieläpä Isoon-Britanniaan, minulle riitti sähköinen henkilökortti.
Jos kaikki on ok, voitte jatkaa, jos ei...no te taidattekin jo arvata.
Onneksi olkoon, nyt olette läpikäyneet Faarao Farscapen sokkelon!
Voittaja on se, joka ensimmäisenä on ostamassa tax-free-kaupasta 3 kilon suklaalevyä.
Suurin häviäjä on se joka useiten tutustui elämänkoulussa proktologian jalon taidon oppineeseen virkamieheen.
(Jatkuu....)
sunnuntai 20. heinäkuuta 2008
Prologi: Sinne, tänne ja takaisin
I did my best, it wasn't much
I couldn't feel, so I learned to touch
I've told the truth, I didn't come to fool you
And even though it all went wrong
I'll stand before the Lord of Song
With nothing on my lips but Hallelujah
- Leonard Cohen: Hallelujah -
I couldn't feel, so I learned to touch
I've told the truth, I didn't come to fool you
And even though it all went wrong
I'll stand before the Lord of Song
With nothing on my lips but Hallelujah
- Leonard Cohen: Hallelujah -
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
