perjantai 4. heinäkuuta 2008

Super Blog MashUp eli Väliin henkilökohtaista, osa XXXXVIIII + Dialogiharjoituksia + 7 sanaa joita suomalaisessa internetissä saa sanoa

Koska töissä ja tulevan matkan hermoilussa on pitänyt kiirettä, en ole ehtinyt panostamaan blogiin niin kuin ennen. Tilanne jatkuu vielä jonkin aikaa, mutta ainakin tällä kertaa voin pelastaa tilanteen Mashupilla eli mahdollisimman monen blogikirjoituksen yhteenliittämisellä (olin vähällä sanoa "saumattomasti", mutta kunnioittaakseni tätäkin blogia lukevia, ahkerasti työskenteleviä hitsaajia, en sano niin).

(Koskenkorva on alkoholijuoma, joka oikeasti maistuu pahalta. Siis aikuisten oikeasti, lapset älkää kokeilko sitä kotona.)

Erehdyin eilen katsomaan muuten tämänkin blogin lukijalukuja. Kulttisuosioni jatkaa kasvuaan, nyt vakituisia lukijoita oli jo viisi, mikä voisi jollekulle kokemattomalle ja nuoremmalle bloginkirjoittajalle aiheuttaa suorituspaineita, jotka voisivat lopulta johtaa aineiden ja seksin väärinkäyttöön, siitä kirjoittamiseen, tuhansien lukijoiden saamiseen ja lopulta elokuvasopimukseen.

Teidän ja kaikkien elokuvakriitikoiden onneksi minä osaan pitää tilanteen hallinnassa.

(Jaloviina ja Jallu ovat Altia Oyj:n omistamia tuotemerkkejä. Eli onko periaatteessa jallukola, jaloviinasta ja kola-juomasta valmistettu drinkki, tuotemerkkirikos?)

Oli kuitenkin mukavaa huomata, että kun viime perjantaina media-katsauksessa aiheena oli porno, lukijaluvut suunnilleen kasvoivat 700%.
En tahtoisi mennä tekemään mitään syvääluotaavia arvioita siitä ihmiskunnan osasta, joka on oppinut internetin hakukoneiden käytön, pelkästään siis tuon kävijähypähdyksen perusteella.

Sanoisinpa kuitenkin että tilanne kamppailussa ihmiskunnan yleisen tietoisuuden kasvattamiseksi virtuaalisten rajoitteiden murtuessa siitä miten parantaa ihmiselämää vs. ihmiskunnan yleisen tietoisuuden kasvattaminen virtuaalisten rajoitteiden murtuessa siitä miltä vastakkainen sukupuoli näyttää alasti, on väliajalle mentäessä 0-2 (ylimääräinen piste tuli viime vuoden haetuimpien sanojen listasta).

(Pirtua valmistavat punkkarit huomio: rommia voidaan muuten valmistaa pirtusta, vedestä ja makuaineista)

Sitten matka-asiaa (jep, kuitenkin ihmettelitte miten se näin pitkään jaksoi olla taas jauhamatta siitä).

Kävin tuossa pari päivää sitte Pulp fiction-henkisen keskustelun brittiläisistä hampurilaisista:
- ...yksi juttu muuten mäkkäristä kun olet siellä Englannissa. Älä käy mäkkärillä.
- Onko siellä hullun lehmän lihaa tarjolla?
- Hampurilaiset ovat ihan pikkuruisia.
- Onko noin?
- Joo, suomen hampurilaiset ovat ihan eri kokoa. Paikalliset mäkkärin hampurilaiset on ihan sellaisia pikkuruisia.
- Sen siitä saa kun ei kuulu metri-järjestelmään.
- Siis ne ovat ihan sellaisia pieniä, ei yhtään samanlaisia kuin mitä Suomessa tarjoillaan. Ja arvaas mitä muuta? Hampurilaisen nimi ei ole McPurilainen.
- Miksi ne sitten kutsuvat McPurilaista?
- Se on McBurger.
- McBurger? Ha ha ha ha. Mikä sitten on kerroshampurilainen?
- En mä tiedä, ei siellä ollut Heseä.

(Liköörejä on valmistettu Suomessa konditorioissa. Okei, SE selittää sen makean hajun...)

Ruokailusta voi oikeasti tulla mielenkiintoista. Lounaan saan koulutuspaikassa, mutta aamiaisen ja illallisen nautin hotellilla.

Aamiainen luonnollisista syistä, ja otan ehdotuksia vastaan siitä otanko mannermaisen vai brittiläisen aamiaisen, mutta illallisen tarina menee mielenkiintoiseksi.

Ensinnäkin minä en tunne paikallista gastronomiaa.
Fish&Chips eli kala ja ranskalaiset ei taida olla kovinkaan ravitsevaa ja minähän en kalaa syö. Eikä edes aleta mistään munuaispiirakasta.

Toisekseen hotelli sijaitsee keskellä kaunista, brittiläistä maalaismaisemaa l. keskellä ei mitään.
Keskeltä ei mitään on hiukan hankalampi lähteä etsimään ruokaravintolaa.

Joudun nyt siis alistumaan ajatukselle, että viikko nautitaan sisäfilettä pont neuf perunoiden kanssa, karamellisoitua ankkaa pont neuf perunoiden kanssa tai talon oma hampurilainen (sanotaan se kaikki yhdessä) pont neuf perunoiden kanssa (älkääkä kysykö mikä on "pont neuf". Kaikki mitä minä löydän netistä on ranskalainen silta.)

(Konjakin valmistukseen liittyy "enkelten osuus", "elämänvesi" ja "naittaminen". Ja te kun vain luulitte että unohdetaan rypälemehu tynnyriin ja katsotaan mitä syntyy.)

Elämä sielläkin olisi niiiiin paljon helpompaa, jos voisin tehdä ruuat itse.
Jotenkin vain tuntuu siltä että hotellissa saatettaisiin karsastaa keittolevyn tuomista omaan huoneeseen.

Olen muuten alkanut hyödyntämään useampi vuosi sitten saamaani joululahjaa, eli Buffy, vampyyrintappaja
®©-lounaslaatikkoa.

Ikävä kyllä Suomeen ei ole koskaan juurtunut amerikkalaisten käytäntö liittyen k.o. lounaslaatikkoon, joten eilenkin jouduin tilanteeseen, jossa totesin: "Huomaan että teistä tämä on hauskaa. Minusta ei kuitenkaan ole kivaa että te nauratte. Katsokaas, Buffy, vampyyrintappaja®©-lounaslaatikko ei pidä siitä että ihmiset nauravat. Se saa sellaisen hullun idean että te nauratte sille. Jos nyt pyydätte anteeksi, kuten tiedän että pyydätte, saattaisin saada sen uskomaan että te ette oikeasti tarkoittaneet mitään."

Osa teistä saattaa kokea että oli väärin tehdä noin ja varsinkin mitä sen jälkeen tapahtui, mutta hitto vie, jos ne saavat hekotella nelivuotiaana hiekkalaatikolla
Buffy, vampyyrintappaja®©-lounaslaatikolle , isona ne hihittelevät Farscapen kausi-bokseille, ja sitä en salli.

(Whiskyn eli viskin nimi tulee gaelin kielen termistä
uisge beatha tai härmäläisittäin "elämänvesi". Senkin valmistukseen liittyy tynnyriin unohtaminen. Näkeekö joku muu tässä tiettyä kaavaa..?)

Ja sitten takaisin Ison-Britannian reissuun.

Kuinka paljon käteistä kannattaa ottaa mukaan? Minulla on luottokortti, ja uskon sekä toivon että Visalla saa nostettua rahaa pankkiautomaateista, mutta kannattaako siihen luottaa? Miten se puntien saanti edes menee? Kävelen pankkiin ja sanon "N määrä euroja punniksi, tänk juu" vai onko joku yksityinen lafka parempi?

Miten tullissa suhtaudutaan karkkeihin käsimatkatavaroissa? Ajattelin viedä mukanani ksylitoli-pastilleja, koska niitä tuskin Brittien saarilta saa. Menevätkö läpi, luokitellaanko ne huumeiksi, vai huomaanko ennen kuin ehdin selittää että ristiselkääni painaa kylmä, ympyränmuotoinen teräsesine ja joku huutaa korvani vieressä "freeze motherfucker terrorist son of a bitch drug mule!!"

Tämä asia tulikin tuolla viimeisimmän blogimerkinnän palautteissa esille, eli siellä minne menen on mm. Etonin poikakoulu tai mikä lie.

Se selittäisi mm. sen miksi hotellini manitsee erityisesti olevansa "homoystävällinen".

Minullahan ei sinällään ole mitään ketään vastaan, niin kauan kuin noudatetaan kultaista sääntöä eli "ei aleta mulle".

Silti jos olette kuin minä, seuraavat asiat tulevat mieleen tuosta ilmoituksesta:
- Miksi sitä erikseen pitää mainostaa?
- Tarkoittaako tämä että jossain on "heteroystävällinen" hotelli?
- Hetkinen, tarkoittaako tämä että jossain on myös "lesboystävällinen" hotelli?
- Voi hitsi jos hotellikanavilta ei tule mitään muuta kuin alastomien kolkkapoikien puoliväliin jääviä pukkihyppelyjä, niin olenpa minä pettynyt.
- Jossain on siis oltava "homovihamielinen" hotelli...
- Miksi minä mietin näitä asioita?!

(Gin tonic on muuten alkoholijuoma joka saadaan yhdistämällä giniä ja tonic-vettä.)

Näin saimme muuten umpeen seitsemän sanaa joita suomalaisessa internetissä ei saa sanoa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen mukaan yli väkevien alkoholijuomien eli tiivistetysti mutkia oikoen yli 20% alkoholijuomien esilletuominen, kuten drinkkiohjeiden yhteydessä sanan "jaloviina" (sen pitää olla "leikattu konjakki") julkaiseminen on kiellettyä.
Kaikki juomasekoitus-sivut siis periaatteessa ovat laittomia.

Jos tätä sivua ei ole suljettu ensi viikkoon mennessä, pyrin palaamaan silloin taas tänne.
Hyvää viikonloppua!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys t =)

Hyvää matkaa ja tervetuloa takaisin sinne minne menetkin.
Vanhin tyttöni oli hiljattain tanssikisoissa Saksassa ja hotellin mainittiin netissä olevan myös homoystävällinen. Jäi minullekin arvoitukseksi mitä se tarkoittaa=))

Oikaisen...yli 22% alkoholijuomia ei saa mainostaa netissä.
Kossu on siis jatkossakin vain kirkasta;)
Ja jaloviina leikattua mitä lie...

Voi hyvin!
Kati

SannaSaatana kirjoitti...

Voit laskea sen varaan, että myös keskeltäeimitään löytyy britanniassa joko kiinalainen tai intialainen, joskus jopa molemmat. Ja sikäli mikäli sellaiset sattuvat vastaan, kannattaa tankata hyvästi brittikeittiön välttämiseksi.

Hauskaa matkaa! Hyvää sivistystä!

Zepander kirjoitti...

Ravinto. Ei brittiaamiaista. Tai testaa kerran niin näet. Ravinto muuten: niin paljon kuin mahdollsita, suuntaa eksopaikkoihin. Intialainen, nepalilainen, thaikku, pizza, mikä tahansa. Jopa trad. pubiruoka voisi olla maistamisen arvoista kerran. Mutta varovasti sitten. Englantilainen keittiö tosiaankin on aika, tota, maineensa veroinen.

Osta ihmisten ilmoilta ruokaa hotellille. Hedelmiä, vissyä, keksejä, olutta, semmosta millä selviää seuraavaan ateriaan saakka. Mulle on aina Lontoossa sattunut hotelleja, joissa on ollut vedenkeitin huoneessa vakiona. Kysy, jos homoystävällisilläkin on.

Rahanvaihto on halvinta Forexissa, esim. Hgissä rautatientorilla tai Forumissa (eikä kukaan voi tietää paljonko sun pitää vaihtaa!). Muista sitten, että tyhmät ulkomaalaiset ryöstetään heti. Oikeesti, hyväuskoisuus ja "ihmisiin luottaminen" ja muu paska videliukseen, paranoiaa tilalle. Kaulapussi ihoa vasten, eikä sitä lompakkoa roikkumaan suomipoikatapaan takataskusta. Käteinen pidetään aina piilossa.

Muista sitten kun syöt ulkona, että lisäät laskuun aina tipit, noin 15-20 % laskun loppusummasta.

Käsimatkatavarat: karkit on "nesteitä". Lita isommat lastit sinne ruumaan menevään.

Markiisi kirjoitti...

Jos English breakfast on yhtään samanlainen kuin Irish breakfast l. "kardiovaskulaarinen aamupala", vedä niitä niin että napa ruskaa. Ei tarvii välttis brunssia, välipalaa, lounasta tai illallista nauttia. :P

Pankkiautomaateista saa puntia. Tai ainakin sivistysvaltioissa saa paikallista valuuttaa.

Homoystävällinen (SETA-ystävättäreni mukaan) tarkoittaa mm. sitä, ettei respa kaiva tiskin alta kieronsuoristinta mikäli samaa sukupuolta oleva pariskunta ilmoittaa ottavansa parisängyn parin sängyn sijaan.

-T2, JI

T kirjoitti...

Kati: kiitos selvennyksestä noiden alkoholijuomien suhteen. Erehdyin siis vain 2%...mikä tosin meinaa sitä, että joitain mainitsemistani juomista saa oikeasti mainita netissä. Hups.

Sannasaatana ja Zepander: ongelma ruokailussa on se että hotelli on aika lailla ihan oikeasti keskellä ei mitään.

Muistatteko britti-sarjoista kun ajetaan keskellä niittyä olevaan maalaiskartanoon ja ympärillä on aakeat laakeat metsästysmaat?

Minun hotellini on juurikin sellainen, eli se ei ole keskellä sivistystä, vaan se on luonut oman sivistyksensä.
Siellä olisi samana viikonloppuna kun menen sinne tarjolla "murhamysteeri-viikonloppu".

Veikkaan että seuraavana viikonloppuna on luvassa Helvetintulen kerhon kokoontuminen, jossa kaikki esittelevät toisille prinssi Albertejaan (kukaan ei tainnut tajuta tätä vitsiä ;) Tai noita aiempiakaan :( )

Säilytän lompakkoa yleensä etutaskussa, koska tahdon pitää suvun kaikki kalleudet mahdollisimman lähellä toisiaan (No..? Vau. Olettepa te vaikea yleisö), joten en usko että sitä kukaan sieltä vie. Kiitos kuitenkin varoituksesta ja karkkitilanteen selvennyksestä :)

Markiisi: tietämättömille kerrottakon että kardiovaskulaarinen aamupala tarkoittaa (ja markiisi on hyvä ja korjaa jos meni väärin) sellaista aamupalaa, joka koostuu pekonista, makkarasta ja parista vihreästä (mielellään salaattia, mutta tarpeen vaatiessa voi mennä kananmunakin) asiasta värin vuoksi.

Jokainen tuollainen vie elämästäsi 1 tunnin, mutta toisaalta se on sen arvoista ja te olisitte kuitenkin vain katsoneet senkin ajan Salattujen elämien kesä-uusintoja.

Kiitos homoystävällinen-termin selvennyksestä. Paljosta muuten vetoa että kun menen sinne, vastaanottotiskin takana lukee "No blacks, no dogs, no irish"? ;)