Diskon merkitys taloustieteissä

Kultakanta.

Meillä ei ole enää sitä, kiitos Richard Nixonin.

Jotta tämä ei alkaisi kuulostamaan liikaa nykyrunoudelta, kerrataan mikä oli kultakanta.

Kultakanta oli rahakanta, joka perustui kullan käyttöön rahan arvon perustana. Tiettyä valuuttamäärää vastaan siis periaatteessa pankista olisi voinut saada vastaavan määrän kultaa.

Jos mietitte mikä oli logiikka tämän kaiken takana, niin kysykää vaikka Auric Goldfingeriltä.

Kultakannasta on nyt siis luovuttu, ja sen sijaan on siirrytty Fiat-järjestelmään, joka ei tarkoita autoharrastajien ja stand-up-koomikoiden riemuksi sitä itseään, vaan se tulee latinankielisestä sanasta fiat, joka tarkoittaa "se tehtäköön".

Sen perusperiaatteena on että raha on jonkin arvoinen, koska arvovaltainen taho tai valtio sanoo että "se nyt vaan on sen arvoinen, okei? Onko valittamista? Sitähän minäkin."

Kriitikot ovat syyttäneet Fiat-järjestelmää yhdeksi syyksi nykyiseen talouskriisiin. Itävaltalainen ekonomisti Ludwig von Mises kirjoitti teoksessaan Human Action: "Mitä terve pääomien kasvu tarvitsee on uusien tuotantojärjelmien luominen, ei rahaa tai taloutta tarkkailevaa mediaa. Talouskasvu on rakennettu vekselien ja talletusten hiekalle. Sen täytyy romahtaa."

Turha kai kertoa miten kävi.

Kultakantaan emme enää voi palata, mutta nykyinen systeemikään ei suoranaisesti loista.

Ehdotankin että otamme käyttöön diskokannan, joka perustuu yksinomaan vanhoihin disko-levyihin.

Logiikka tässä olisi seuraava:
- Maailmassa on vain N määrä hyviä, vanhoja disko-musiikin esittäjiä.
- Maailmassa on N määrä, ja tämä määrä nousee ja laskee välillä, hyvien, vanhojen diskomusiikin esittäjien ystäviä.
- Nämä henkilöt ovat tarpeeksi hölmö---omistautuneita maksamaan mitä pyydetään vanhoista, hyvistä diskolevyistä.

Rahan arvoa siis voitaisiin säädellä laskemalla liikenteeseen aina tarvittava määrä vinyylejä, tai joissain tapauksissa cd:itä, jolloin rahan arvo määräytyisi sen mukaan mitä näistä äänitteistä haluttaisiin maksaa.

Jos halutaan että rahan arvo nousee, markkinoilta vedettäisiin äänitteitä pois.
Päinvastaisessa tapauksessa taas markkinoille syydettäisiin lisää äänitteitä.

Kierron takaisi se, että vinyyli ei ole kovinkaan kestävä tuote ja cd:lläkin on oma, lopulta aika lyhyt elinaikansa.

Ongelmaksi saattaisi muodostua valuuttakeinottelu eli kappaleiden laittaminen vertaisverkko-jakeluun, mutta kuten tähänkin asti, viranomaiset voisivat taistella äänite-piraatteja vastaan samalla voimalla kuin nykyisin rahanväärentäjiä ja pörssihuijareita kohtaan.

Ja oikeasti, millainen ihminen haluaisi olemattoman digi-kopion "rahasta", kun vaihtoehtona on konkreettinen levy?

Jos vielä pohditte voisiko tuo oikeasti toimia, niin arvatkaa vaan paljonko täman kappaleen sisältävästä levystä pitää maksaa:



60 euroa. Käytettynä.
Miettikää sitä.