keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Sinne, tänne ja takaisin - osa I: "Koiruuksia"

Olen nyt neljän päivän koiranhoidon jälkeen kehittänyt uuden filosofisen suuntauksen.

Olen päättänyt ristiä sen "hurtaton eksistenssi-ialismi"-aatteksi.

Kansainvälisille markkinoille nimeksi tulee "keine eine kleine canine" (yhdistelmä saksaa, josta tärkeimmät filosofiset suuntaukset aina tulevat, kiitos halvan oluen ja kestävien baarinpöytien, ja englantia, jotta saadaan myytyä tämä suurelle yleisölle).

Tahdon heti alkuunsa sanoa että minä en vihaa koiria.

Koirat ovat minulle vähän kuin vuoden 1968 jälkeen tehdyt valokuvainstallaatiot: tykkään katsoa niitä, viihdyn jopa niiden läheisyydessä lyhyitä aikoja, mutta lopulta huomion kerjääminen lelujäniksellä ärsyttää enemmän kuin viehättää.

Minä pidän kissoista.
Kissat eivät kuvittele mitään hassuja olettamuksia siitä kuka on lauman el jefe, iso kahuna ja .

"Mjau", eli kissojen yleisin äännähdys, tarkoittaa ihmiskielellä joko "ruokaa, horo", "silitä, horo", "hiekkojenvaihtoon, horo" tai "puhutko sinä minulle? Puhutko sinä minulle?! Sinun täytyy puhua minulle, sillä täällä ei ole muitakaan. Ai jaa vai? Ok. Puhu selälleni, mutta anna minun pestä se ensin "

Jopa kun ne kehräävät "hrhrhrhrhrhrhrhrh" ihmiskorva ei vaan kuule äännettömäksi jäävää "o":ta.

Koirat taas...kun puhutaan että yksi koiranvuosi on ihmisvuosissa n. 7 vuotta, se tarkoittaa oikeasti sitä. Koirat ovat kuin 7-vuotiaita ihmislapsia: toisaalta halutaan olla itsenäisiä, ja osoittaa että pärjätään yksinkin, mutta loppujen lopuksi ollaan vielä riippuvaisia muista eiväkä lähdetä liian kauaksi muista.

Kissat ovat jalostaneet koko homman huippuunsa: ne näyttävät niin söpöiltä ja eleganteilta, että niitä ihaillaan ja tarjoavat tarkalleen sen verran läheisyyttä että hor---omistaja siis jaksaa ruokkia, silittää ja vaihtaa hiekat jatkossakin.

Kun joku tulee kysymään minulta mikä oli liikkeellepaneva voima
hurtattoman eksistenssi-ialismin perustamisessa, vastaan että kaikki kiitos kuuluu eräälle pa*ka-primpsessalle.

Kun olet ulkoiluttanut k.o. pa*ka-primadonnaa tunnin pakkasessa, tuiskussa ja muissa rengasmainoksista tutuissa ääriolosuhteissa, eikä vieläkään ole tullut mitään, niin siinä ehtii miettiä aika syvällisiä.

Erityisesti ajatuksia herää kun sinut sitten herätetään kello 5 aamuyöstä (kielellä joka muutama tunti sitten vielä nuoli alapäätä sellaisella instensiteetillä ja ajankestolla, että joko siellä oleva asia irtosi jo aikoja sitten tai sitten se ei koskaan tulekaan irtoamaan) ja pakotetaan viemään ulos edellämainittuihin olosuhteisiin, koska jonkun mielestä NYT on oikea aika.

Kissa sen sijaan olisi mennyt ovelle huutamaan "ovenaukaisuun, horo!", mennyt hoitamaan homman, tullut takaisin ovelle huutamaan "ovenaukaisuun, horo!", tullut sisälle ja ohimennessään maininnut "ovi kiinni, päästät kaiken lämmön ulos, horo".

Kuka siis tulee mukaan
hurtaton eksistenssi-ialismi-aatteeseen?

11 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Sä ymmärrät kissojen "sielun" "elämää" aika videliuksen hyvin...

sea kirjoitti...

Tää on kyllä niin totta, paitsi meillä ei puhuta rumia. :D

Anonyymi kirjoitti...

Huoh. Kyllä tämä iänikuinen kissan luonteen mystifioiminen kertoo vain ihmisluonteesta. Projektiota sanon minä.

Iitukka kirjoitti...

tervetuloa koiraperheen arkeen :D Uroskoirani tekee vain sen niin,että ensin nuoleskellaan nartun pissat maasta ja kun päästään sisälle, mennään nuolemaan avokin naamaa korvat tiukassa tanassa,että IHANAA kun sä oot täällä oottamassa mua! Jep. Kissat ovat hiljaisia, mutta osaavat vaatia palvelua henkilökunnaltaan.

Sirpa ja Kollo kirjoitti...

Sulla on kissojen sielunelämä hallussa. :) Kissa on itsenäinen, mutta osaa vaatia huomionsa ja tulla huomioiduksi juuri oikealla hetkellä. Ihminen on tarkoitettu nimenomaan aukomaan ovia kissalle - kissan mielestä. :D

Örkki kirjoitti...

Öh,

Jotenkin tuli mieleen, kun edellinen kissa pisti kesämökin pihalla raskaana olleen vesimyyränaaraan liiveihinsä niin että sikiöt lentelivät, ja sitten yöllä kävi ihan ystävällisyyttään nuolemassa kaikkien naamat.

Tämä siitäkin huolimatta, että olen oikeasti ihan samaa mieltä kirjoittajan kanssa.

T kirjoitti...

Zepa: kiitos, yritän mahdollisuuksieni mukaan edustaa OIKEASTI hallitsevaa eläinlajia mahdollisimman tarkasti ;)

Sea: Harrastetaanko teillä sitten "katsomista"?
Siis sitä kun kissa tulee viereen ja katsoo isoilla silmillään jotka tuntuvat sanovan: "Vau. Pelkästään vau. Sinä olet suurempi ihminen kuin kukaan muu, ja ehkäpä jopa vielä enemmänkin.
Sinä olet Godzilla ihmisten joukossa. Etkä siis se Godzilla joka oli siinä leffassa, jossa oikeasti hyvä luonnenäyttelijä Jean Reno heittelee irtovitsejä amerikkalaisesta kahvista.
Sinä olet se Godzilla, joka kohteli Tokiota kuin näppeihin tarttunutta teipinpalasta. Kyllä, sinä olet JUURIKIN se Godzilla, ja JUURIKIN ihmisten joukossa.
Ottaisin purkkiruokani nyt ja kermani lämmitettynä, kiitos, jos se vain mitenkään on mahdollista."

Anonyymi: Minusta eläinten mystifiointi on vain luontoäidin tapa suojella niitä ihmisiltä (eikä aleta väittelemään luontoäidin olemassaolosta. Yritän vieläkin toipua todella järkyttävistä kommenteista Joulupukin suhteen).

Jos ihmiset uskovat eläinten omaavan samanlaisia käyttäytymismalleja kuin he itse, niiden vahingoittaminen tulee vaikeammaksi, koska niiden koetaan olevan tuntevia ja ajattelevia olentoja, eikä pelkkiä esineitä.

Iitukka: En muista että oma kissani olisi koskaan nuollut minua. Eli ainakin tässä suhteessa Kissat - Koirat 1-0 ;)

Sirpa ja Kollo: Luin kerran Desmond Morrisin etologiaa koskevasta kirjasta, että kissat vihaavat ovia. Ne eivät kuulema käsitä miksi jokin estää niiden pääsyn jonnekin.
Oma kissani osoitti tämän sillä, että pakkasten aikaan ulos ei menty, mutta "pyydettiin" avaamaan ovi, ja sitten jäätiin kynnykselle makaamaan ;)

Örkki: Tuo on mielestäni yksi psykologisesti mielenkiintoisempia tapauksia: yhtenä hetkenä kissa voi olla verenhimoinen peto, joka tappaa kaiken elävän neliökilometrin sisällä viidessä minuutissa, ja sen jälkeen tulee jalkoihin kehräämään ja silityksiä kerjäämään.

Jos koira tekisi tuon, sehän olisi hullu!
Kun kissa tekee tuon, se on sen luonne.

Psykologisesti mielenkiintoista onkin, että koiraa pidetään "suojelijana", joten sen ei odoteta olevan väkivaltainen, kun taas kissa on "söpö, hädin tuskin tappajan mielenvikaiset vaistonsa hillitsevä otus", joten siltä siedetään enemmän.

sea kirjoitti...

T: Nooooh, kyllä se mua kattelee, mutta ei Anni kerman päälle tajua, en tosin ole kokeillut lämmittää sitä. :D Tai sitten se suunnittelee murhaani kuten sen yhden sivun mukaan...


Teipit jäi kyllä Annin tassuun tänä aamuna ja ravistelu oli kova. Sen siitä saa kun hyppää pöydälle teippiansaan. ;D

T kirjoitti...

Sea: En usko että Anni aikoo tappaa sinua.
Ensin se katselee tarpeeksi aikaa sinua että oppii peukalon käytön, jotta voisi avata itse ruokapurkkinsa.

Kun se lakkaa katselemasta sinua, SITTEN alkaisin nukkumaan yksi silmä aina auki ;)

Ta-Miit kirjoitti...

Hohoo, loistava analyysi siitä miksi EI koiria. Koirat vaan on niin... no can do.

T kirjoitti...

Ta-Miit: Tänään oli Helsingin Sanomissa juttua lemmikeistä.
Koiran päivittäiseksi hoitoajaksi päivässä kerrottiin 3 tuntia, mikä omien kokemuksieni mukaan on kyllä lievää törkeämmin alimitoitettu aika.

Minusta koirat ovat jatkuvasti joko vieressä huohottamassa "mitä sä teet? Mitä sä teet? Mitä sä teet? Mitä sä teet?" tai sitten muuten vaan eivät anna rauhaa.

Kissoilla muuten vastaava aika oli puoli tuntia, eli juurikin sen verran kun ne kestävät lepertelyä tulematta hulluksi.

Voin olla puolueellinen, mutta jotenkin arvostan sitä että kumpikin antaa toisen elää omaa elämäänsä melko rauhassa.

Eli Kissat - Koirat 1-0.