tiistai 21. huhtikuuta 2009

Missä työ on?

Meidän tulee ottaa käyttöön kirjaroviot, mikäli tahdomme selviytyä.

Innokkaimmat teistä ovat jo nyt kasaamassa pihakeinun alle Valittujen Palojen kirjavalioita ja yrittämässä sytyttää kokon iskemällä puutarhakivetyksiä toisiinsa kipinän toivossa.

Teille vähemmän ehdotuksille alttiille tarjoan selityksen ehdotukseeni.

Toisin kuin luullaan niissä porukoissa, jossa Vartiotornia pidetään ykkösmediana kun halutaan ajanmukaista faktaa tärkeimmistä maailmantapahtumista, yhteiskunta ei ole paikka jossa suuriman osan ajasta vievät esi-aviollinen seksi, rock'n'roll, lantioiden heiluttaminen kävellessä ja Harry Potter-kirjamaratonit.

Itse asiassa tärkeintä on työ.

Useat eivät pidä siitä, jotkut rakastavat sitä ja savolaisille se on taannut loputtoman selittelyn aiheen siitä mitä he oikein tarkoittavat sanoessaan hommien raskautta valittavalle pullamössö-sukupolvelle "työ ette vuan tiijä mitä oikee työ on, työ senkin nulikat".

Yhteiskunta on kehittynyt siinä määrin että heikoimmista jäsenistä pyritään pitämään huolta, eikä seurata vain vierestä mitä jännää darwinismi tällä kertaa mahtaa tarjota.

Ruokahuolto siis yleensä toimii, vaikka maailmalla pelätäänkin ruokakriisiä.

Enemmän minusta kannattaisi olla pulassa työpulasta. Enkä nyt tarkoita työttömyyttä, sillä jos ihmisillä ei ole muuta tekemistä, opetelkaa vaikka cobol-ohjelmoijiksi niin varmasti saatte hommia.

Tarkoitan sitä että työt, siis suomeksi sanottuna tekeminen, on loppumassa.

Nykyinen yhteiskunta suosii tehokkuutta mahdollisimman pienillä kustannuksilla.
Tämä tarkoittaa sitä että jos työ aiemmin vaati kolmen ihmisen työpanoksen, se vaatii nykyään vain kahden ihmisen tai yhden humanistin työpanoksen. Jos ei muuten, niin sitten humanisti itkee ja tekee.

Lopputuloksen meillä on enemmän tekijöitä kuin töitä.

Ihmiskunta on sananmukaisesti maalaamaassa itseään nurkkaan tehokkaasti ja taloudellisesti, vain huomatakseen nurkkaan jouduttuaan että ei ole enää tekemistä.

Miksi työn loppuminen olisi pahempi kuin ruuan loppuminen?

Jokaisen itseään ja peilikuvaansa kunnioittavan, enemmän tai vähemmän suljetun valtion johtajaksi pyrkivän henkilön tulee kysyä itseltään onko parempi että kansa kuolee nälkään vai tylsyyteen?

Jos porukalla on tekemistä, niin se fakta että äsken kaivamaasi ojaa uudestaan täyttänyt kanssatoverisi kuolee nälkään on pientä sen verralla, että hei, pääset kaivamaan kaverillesi haudan ja sinulla on lisää töitä, jippii!

Jos porukalla ei ole tekemistä, niin se fakta että vieruskumppanisi kuoli juuri nälkään on sopiva syy alkaa harrastaa sen hetkisen valtiojohdon kannalta epäterveellistä liikehdintää, prkle!

Maailmanhistoria olisi huomattavasti erilaisempi, jos 10 000 palan palapelejä olisi jaettu tyytymättömille kansalaisille sen sijaan että kehotettiin heitä syömään leivonnaisia.

Ainoa tapa ratkaista työtilanne on siirtyä palvelu-yhteiskuntaan.

Ihmisillä olisi yksi ammatti, jossa he olisivat hyviä. Toiset ihmiset tarvitsisivat heidän palveluksiaan, ja maksaisivat niistä. Koska kaikki siis tarvitsisivat toistensa palveluksia, kaikille olisi töitä.

Ainoa haittapuoli, jos nyt sellaisia välttämättä on pakko kaivaa esille, olisi se että tällainen yhteiskunta ei kestäisi oma-aloitteisuutta. Yhteiskunta määräisi henkilöille työn, tai sitten he saisivat valita sen itse, ja pysyisivät siinä koko elämänsä.

Tämän vuoksi ensimmäisenä meidän tulisi polttaa kaikki tee-se-itse-oppaat ja "tyhmyrin opas..."-kirjat. Tämän tehtävän suorittaisivat Viralliset Kirjankokoajat®, jotka keräisivät kirjat Virallisille Kirjanpolttajille®, jotka huolehtisivat epäterveellisen kirjallisuuden hävittämisestä.

Samoin Viralliset Internet-tarkkailijat® poistaisivat internetistä kaikki Wikipedian sivut ja opaste-sivut, sillä ne sisältävät Virallisen Järjestelmän Vastaista Materiaalia.

Voisihan tuo vaatia hiukan totuttelemista, mutta [LOPPU POISTETTU VIRALLISEN JÄRJESTELMÄN VASTAISENA MATERIAALINA]

2 kommenttia:

P.Olka kirjoitti...

Hei, heihei, loppuosasta puuttu se pahin, ns. elämäntaito-oppaat... minä voisin jopa osallistua niiden lopulliseen tuhoamiseen, samoin VP:n lyhenneltyjen klassikoiden *ehheeheeehhhhhhhhhh*! Jopa minä, siis. Lisäksi vaikka olen sairaslomalla tulen tänään työllistämään monta ihmistä ja hautaamaan yhden.
Saako pisteitä, kahvia ja C...

T kirjoitti...

P.Olka: elämäntaito-oppaat säästetään samaan satsiin puhelinluetteloiden kanssa, eli kun järjestetään ensimmäinen Virallinen Kansallisen Itsetunnon Kohotus®-kampanja, ne on varattu lihaksikkaimmalle kahtia revittäväksi (pikkulapsille on varattu märkää vessapaperia, humanisteille on märkiä hesareita ja muut saavat repiä hupia katsellessaan humanisteja yrittämässä tehdä jotain fyysisesti vaativaa työtä).