lauantai 1. elokuuta 2009

Lomapähkinä

Jälleen on koittanut uljaan kansakuntamme työväenluokan historiassa hetki jolloin---äh, lähden lomalle.

En kuitenkaan täysin hylkää teitä, vaan lähinnä tämä tarkoittaa sitä että nyt lomalla ollessani voin oikeasti painostaa kirjoituksiini, eli luvassa on pissa- JA kakkavitsejä samassa lauseessa.

Kun normaalisti virtsaan kaikkia iirikseen ja saan luulemaan että tarjoamani kerran syöty kukkanen onkin oikeasti jotain älykästä, niin nyt kultainen suihku kastelee kaikki tiedonjanoiset ja suklaapatukka-erikoisväylä tarjoaa normaalia liikennettä nopeampaa yllätyspakettivälitystä.

Mutta nyt kuitenkin lupaamani lomapähkinä, eli pohdiskelun paikka.

Richard Armitage on brittiläinen näyttelijä.

Hän näyttää suunnilleen tältä:












































Suomalaisille televisionkatsojille hän lienee tutuin Ylen TV2:lta tulevasta Robin Hood-sarjasta.

Näytteleekö hän Robin Hoodia? Ei, hän näyttelee Sherwoodin sheriffiä = pahista.

Miten hyvä näyttelijä hän on? Omien sanojensa mukaan hän pyrkii aina lisäämään roolihamohmoonsa jonkin pienen yksityiskohdan, ja ihmiset huomaavat sen.

Robin Hoodissa hän on onnistunut luomaan sheriffistä ristiriitaisen hahmon, joka tuntuu välillä pyrkivän tekemään oikein, mutta joka on lopulta siihen liian heikko, ja valitsee helpoimman tien.

Välillä on itse asiassa ollut hiukan vaikeaa kannustaa Robin Hoodia, koska hänen näyttelijänsä on nyssö, jonka olisi pitänyt aikoinaan saada parempaa hammashoitoa:
































Joko muuten mainitsin että Richard Armitage on 188 cm pitkä, ja soittaa huilua ja selloa eli uskoakseni tuo vastasi kysymykseen siitä onko hän parempi käsistään vai suustaan.

Ai niin, hän soittaa myös kitaraa, mikä taas vastaa kysymyksiin joihin en uskalla koskea.

Hänen äänensä on sellaista matalaa eläintarhaan suljetun pantterin murinaa, joka kielii siitä että vaikka keho onkin suljettu kultaiseen häkkiin, sielua ette ole vangnneet.

Hänen IP-kertoimensa (ilman paitaa), voitte päätellä itse seuraavasta kuvasta:

























Nyt kun tiedämme tämän kaiken, on aika lomapähkinän, joka koostuu kahdesta kysymyksestä.

1. Onko teillä MITÄÄN käsitystä kuinka paljon tuolla tyypillä potentiaalia saada...oikeastaan ihan mitä vaan?!

2. Onko teillä MITÄÄN käsitystä siitä kuinka loman tarpeessa olen, jos minun kaltaiseni umpihetero (vannon: ruksin treffi-ilmoituksen "mitä kumppanini saa olla"-kohtaan "bi-seksuaali", koska olimme sitä laatiessa humalassa ja muiden mielestä se oli mahdollisuus päästä "tyttöjen välisen ystävyyden" keskelle) laittaa tällaisia postauksia nettiin?!

Pohtikaa noita kunnes olen lomaillut tarpeeksi.

Lomaterveisin, t.

Ps. Kuvien lähteet:
-
http://www.minimins.com/lot-weight-lose-then-join-wemitts/48308-big-boys-need-love-too-238.html
- http://www.bbc.co.uk/nottingham/
-
http://www.britishblogs.co.uk/categories/richard-armitage/

11 kommenttia:

Polga kirjoitti...

Minä en tuota miestä kyllä huolisi! (vrt. happamia sanoi kettu jne.) Aivan varmaahan siis on, että se ei pysyisi edes sängyssä, saati sitten kotona kuin ehkä korkeintaan tunnin... Ei kannata, jos aikoo panostaa ns. perinteiseen parisuhteeseen.

Ja jos luit tuossa viime viikon postauksiani - kai sinullakin on suhteellisen terveet kädet? *pakenee takavasemmalle*

Tuossa bi-seksuaalissa on vain yksi juttu ja tämäkin tarina on tosi: Ystäväni H. ja M. leidejä molemmat, olivat jopa kihloissa ja asuivat yhdessä monta monituista vuotta - kunnes tuli Se Suuri Ero ja Tragedia. H. hengaili jonkun aikaa itsekseen, kunnes löysi Tuomon, suuren lohduttajan. Nyt H. ja Tuomo ovat naimiaisissa ja kääpiöitäkin on ainakin yksi kappale. Vaaroja on täynnä tämä maailma!

Tiina kirjoitti...

Panisin seriffiä mutta en Robinia.

Katselin muuten sitä sarjaa joku aika sitten ja ihmettelin, miten Robin Hoodiksi onkin valittu noin törpön näköinen jantteri. Ei yhtään karismaa eikä mitään!

T kirjoitti...

Polga: Ei kai nyt tuollaista luonnonvoimaa voi sitoa yhteen paikkaan? Hänhän on kuin myrskytuuli joka koettelee merenkävijöitä, mutta jättää heidät vahvemmaksi seuraavaa kertaa varten (juu, vasta yksi kokonainen päivä lomalla ;))

Olen aina sanonut, mm. pyytäessäni lisää kahvia tai toivottaessani hyvää huomenta, että ihmisten seksuaalisuus on vähän niin kuin minun alushousuni: ne vaihtuvat joka toinen viikko nurinpäin, tai sitten aivan uuteen pariin.

Ikävä kyllä oma bi-tarinani ei ole yhtä jännittävä kuin teitin.

Unohdin koko jutun, kunnes minuun alkoi ottamaan yhteyttä 25-30 vuotta vanhempia herrasmiehiä, joita voisin kuvailla homoseksuaaleja tappaneen saksalaisen Fritz Haarmannin sanoin, kun hänelle esitettiin erään kuolleen nuorukaisen kuva: "älkää viitsikö, hän on aivan liian ruma minulle".

Nykyisin profiilissani etsin vain heteroita ja naisia. Jos kyseessä on vieläpä hetero nainen, olen hyvin tyytyväinen.

Tiina: Sasso.

Muun muuassa Errol Flynnin ja Kevin Costnerin jälkeen on turha yrittääkään esittää, että tuollainen maitohapoista humaltuva fruittari olisi muka ristiretkiltä palannut sotaveteraani.

Itse asiassa tuntuu että pahisten roolitukseen on käytetty enemmän aikaa/energiaa kuin hyvisten. Tai sitten >gasp< pahiksia näyttelevät paremmat näyttelijät.

Markiisi kirjoitti...

"maitohapoista humaltuva fruittari", kiitos tästä. :D

Saat vastalahjaksi sanan "silkkimuna", joka tarkoittaa jokseenkin samaa. Vanha klassikko jonka löysin uudelleen! :)

-T2, JI

PS.: Ropeconissa oli cthulhuvauvoja...

T kirjoitti...

Markiisi: Hassua mitä löytyykän netistä kun vähän etsii:
Jonas Armstrongin, a.k.a. Silk Egg, kommentti Robin Hoodin osan saamisesta:

"I'd heard through the grapevine that the BBC were doing Robin Hood and I was sitting in the pub with a few mates in the business talking about who we thought was going to get cast and coming up with all these established names.

I remember thinking, 'Fucking hell. Imagine if I got an audition for Robin Hood.'

Lo and behold, I get this call not long before I was due to go to India for work and my agent said I'd got a meeting for Robin Hood.
I said, 'Oh, great. For what part?' She said, 'Robin Hood.' I just laughed down the phone. 'Don't be daft,' I said. 'There's no way in hell.' I mean, I'm quite a slight guy and they're going to be looking for some six-foot-three guy, chisel-featured, blond, golden wavy hair down to his shoulders. You know, a massive meaty fellah.

Eli BBC:llä joku koulukiusattu päätti että "nyt mää kostan: meitin sankari on tää kauhee ruipelo, ja pahis on niinku tällänen kauhee karju, mut se silti niinqu häviää koko ajan. Kukas nyt nauraa!? Kukaaa !? Hahahahahahah!!!!"

Tunnistitko cthulhu-vauvat siitä että ne lepertelivät "ph'nglui mglw'nafh Cthulhu R'lyeh wgah'nagl fhtagn" ja sitten oksensivat äitinsä rinnuksille?

Maria kirjoitti...

En nyt millään haluaisi olla ilonpilaaja, mutta koska en voi valitettavasti vastustaa sisälläni piilevää pilkunviilaajaa, joka suhtautuu hyvin skeptisesti ihmisten harhaanjohtamiseen ja niin edespäin, on minun sanottava ettei herra Armitage näyttele ko sarjassa Nottinghamin sheriffiä vaan tämän oikeaa kättä (ei siis ruumiinosaa vaan...kyllä te tiedätte) ;)

Muuten kiitos taas päivän-öö-illan piristyksestä!

T kirjoitti...

Maria: Onneksi olkoon siis ensimmäiselle tarkkaavaiselle lukijalle! :D Meillä on lomapähkinän voittaja :)

Armitage ei todellakaan näyttele Sheriffiä vaan Guy of Gisbornea.

Sheriffin esittäjä on koomikko/näyttelijä Keith Allen, mikä selittänee paljon ;)

Onnittelut vielä kerran :)

(Miten niin sekoilin itse ja keksin koko kilpailun vasta nyt? Hei, ette pysty todistamaan mitään. Lisäksi asianajajani on todella hyvä.)

Polga kirjoitti...

Sokkotreffit jne. Ilmankos sinusta ei ole kuulunut niin mitään O__O
-> http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1716843

T kirjoitti...

Polga: Tarjosin omaa tarinaani lehdelle, mutta sain kuulla että heillä 7 Päivää-lehdessä on sentään JONKIN tason hyvä maku ja itsesensuuri.

Polga kirjoitti...

Jestas, veit jalat suustani =I En pysty sanomaan enää mitään... *vaikenee kuin muuri, Kiinan muuri*

T kirjoitti...

Polga: Kaenuussa ollessani olen ollut pakotettu käyttämään ns. vessalukemistona mm. Hymy-lehteä (oikeasti, vaikuttaisiko se paikan ammattitaidolla ylläpidettyyn neo-maalaisromanttisuuteen jos lehtipisteissä olisi täällä muutakin kuin hömppä-, bodaus-, ja seksi-lehtiä kaikilla kolmella kielellä?).

Pitkään taistelin vastaan, mutta lopulta vaihtoehtoina olivat Me Naiset ja Hymy.

Valitsin normaaliin tyyliini väärin, joten ei tule yllätyksenä, että aloin tuntea katsellessani "BB-tähden DD-rinnat maan alla" (wannabe-tyrkky kaivoksessa, yläosattomissa, kaksi keilapalloa siinä missä normaali-ihmisellä on rinnat) kuinka lehti alkoi vaikuttaa selkäydin-botoxin tavoin aivoryppyihini, jotka alkoivat suoristumaan nopeammin kuin koskaan aiemmin.

Heitin lehden pois ennen kuin olisin menettänyt viimeisenkin kykyni ajatella epäeuklisidisia kaaria kolmiulotteisessa fraktaali-ympäristössä ja muita vaikeita termejä.

Kun lehti osui maahan, näin jotain mikä kylmäsi sieluani myöten: äitini nimi, ja sen vieressä KESTOTILAUS.

Onneksi pääsin lähtemään täältä ajoissa.