sunnuntai 30. elokuuta 2009

Sinne, tänne ja takaisin, osa II - 15 asiaa reissusta, osa 5

Jälleen aamun piristykseksi visailua.

Olen kasvattamassa partaa ja useiden ihmisten mielestä ääneni on matalampi kuin aiemmin.
Mikä tähän on syynä?

A) Lomalla ei ehdi leikkaamaan jokaista ihokarvan alkua, ja ääni alkaa vasta pikkuhiljaa toipumaan flunssasta eli pystyn puhumaan tai ajattelemaan kokonaisen lauseen yskimättä keuhkonpalasia keskustelukumppanini syliin.

B) Oh yeah, pimut tykkää partaisista miehistä. Vielä kun pikkuisen madallan ääntäni, ja kasvatan tukkaani, niin...Ladyhunter is on the prey tonight! :yrittää laulaa 80-lukulaisen hevin tahtiin:

C) 5. Tapahtuma Hard Rock Cafe'ssa

Kuten on jo tullut mainittua, pääsimme Hard Rock Cafe'hen toisena iltanamme Lontoossa.

Jossain vaiheessa iltaa kysyin S:ltä missä paikan WC:t ovat. Hän neuvoi että ne ovat alakerrassa, löydän ne varmasti.

Aloin matkani kohti saniteetti-tiloja, kun eteeni pelmahti kolme polvenkorkuista poikaa, joilla ilmeisesti oli sama matka kuin minulla. He menivät sisään heti ensimmäisestä ovesta, joten ajattelin että kyseessä on ilmiselvästikin miesten wc.

Sisällä oli nainen, joka päätellen poikien laumakäyttäytymisestä oli heidän äitinsä. Noh, ajattelin, äiti tuli auttamaan pikkuisiaan pääsemään potalle, kuinka söpöä. Menin viimeiseen looshiin, jossa oli revitty irti pytyn istuinosa lattialle. Todellakin miestenvessa hard rock-paikassa, ajattelin.

Kun astuin ulos, minua vastassa oli hämmentyneen näköinen siivooja.
- Sir, tämä on naisten wc.

Selitin että luulin että kyseessä on miesten wc, koska edelläni olleet pikkupojat tulivat tänne ja pahoittelin erhettäni ja poistuin paikalta.

Törmäsin siivoojaan vielä toisen kerran, käydessäni vielä poistuttaessa wc:ssä. Hänen ilmeensä oli...no miten te katsoisitte miestä joka kertoi päätyneensä naisten wc:hen seuratessaan pikkupoikia?

En tiedä miten hyvä kasvomuisti hänellä on, mutta mikäli joskun vielä aion HRC:ssä käydä, on ehkä parempi että hän ei muista minua.

Jatkuu...

3 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Ei. Pimut ei tykkää parrakkaista miehistä. Eikä ainakaan kokoparrasta, paitsi jos jalkojen välissä on Harrikka. Tyyliin sopiva joku huoliteltu leukaparta saattaa joissain tapauksissa olla ihan okei, mutta muuten lähtisin kyllä pitämään parrattoman linjan.

ill. kirjoitti...

sänki tai vuohenparta on ok. kas kun kokopartaan jää usein huomaamatta päivän ruokalista ja se on hyi.

T kirjoitti...

Tiina & .ill: Kiitos mielipiteistänne :)

Kompromissina päätin ajella partani pois, mutta kasvatan sen takaisin jossain vaiheessa.

Ihan mikä tahansa asia mikä peittää pinta-alaa on parannusta näinkin magneettisissa kasvoissa, siis tällaisessa joka vetää puoleensa plastiikkakirurgin leikkausveistä.