tiistai 22. joulukuuta 2009

Lentävät lautaset Helsingin yllä, osa 10

Tapahtunut tähän mennessä:
Lentävä lautanen ilmaantui Helsingin ylle. Avaruusaluksesta ilmaantui neljä muukalaista, jotka ilmoittivat haluavansa auttaa maan ihmisiä. Osoituksena tästä he kertoivat rakentavansa voimalähteen, joka ratkoo kaikki maailman energiaongelmat. Näin todellakin tapahtui, ja kaikki odottivat mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan...

-
Tahtoisimme nyt auttaa teitä kehittymään henkisesti eteenpäin, koska materiaalinen puoli on hoidettu "laitoksen", kuten teidän kielessänne sitä kutsutaan, kautta.

Näin ilmoitti asiaa kysyttäessä muukalaisten puhemieheksi itsensä esitellyt Norbert.

- Jos se mitenkään olisi mahdollista, yleisö voisi lähettää meille kysymyksiä, joihin vastaisimme parhaamme mukaan minun välitykselläni.

- Nämä kysymys-ja-vastaus-sessiot, tuo lienee oikea termi, voitaisiin lähettää kaikkien medioidenne kautta, jotta ne saavuttaisivat mahdollisimman laajan kosketuspinnan neuvojen tarpeessa oleviin.

Median edustajien mielestä tämä oli loistava idea: noinkin kaukaa tulleilla vierailla on varmasti erilainen näkökulma asioihin (eikä siis pelkästään sen vuoksi että he katselivat meitä taivaista käsin, heh heh, pikku vitsi tähän), ja he varmasti ymmärsivät asioita paremmin kosmisten vaellustensa ja kohtaamistensa vuoksi.

Itse asiassa tämä ei ollut pelkästään loistava idea, tämähän oli JUURI sitä mitä osakeyh---ihmiskunta oli aina kaivannut!

Kävi ilmi että tiedotusvälineet eivät olleet yksin tämän mielipiteen kanssa.

Viestejä tuli niin sähköisesti kuin vanhanaikaisesti, ja innokkaimmat tulivat tuomaan kysymyksensä itse, niin läheltä kuin maailman kaukaisimmilta laidoilta.

Tästä huolimatta Norbert "ehdottomasti pyysi" että heidän vastaus-tuokionsa eivät kestäisi kuin korkeintaan kolme tuntia illassa. He eivät halunneet millään muodoin olla muun laatuviihteen tiellä, ja tokihan heidän oli jossain vaiheessa keskusteltava keskenään siitä, mitä kysyjille vastattaisiin. Tietenkin jos suosio jatkuisi, asiasta voitaisiin keskustella uudestaan.

Ensimmäinen tällainen tilaisuus oli yleisömenestys: katselija-, kuuntelija- ja nettivideon vertaisverkosta ladanneiden lukujen mukaan jokainen maapallon kansalainen näki tapahtuman ainakin 1,7 kertaa (0,3 ajasta vietettiin joko jääkaapilla tai vessassa).

Osa kysymyksistä oli vakavia...
- Kyllä, valon ja varjon käyttö 1800-luvun gobeliineissa oli todellakin hienojakoista.

....osa oli enemmänkin mielipidekysymyksiä...
- Tarinaa olisi voinut tiivistää, henkilöhahmot olisivat kaivanneet enemmän kuin pelkän ulkonäön esittelyn, tapahtumien taustoitusta olisi saanut olla, mutta kaiken kaikkiaan ihan hyvä yritys näin ensimmäiseksi pitkäksi tarinaksi.

...osa kosketti suurta yleisöä...
- Zombien maailmanvalloituksen voi estää hautaamalla kaikki kuolleet tästä lähtien naama alaspäin.

...Ja osa taas ei.
- Ei, sitä ei kannata työntää enää syvemmälle jos tuntuu siltä että jokin alkaa panna vastaan.

Viimeinen osa huomenna...

2 kommenttia:

Polga kirjoitti...

Liikaa tavaraa, jos jokin panee vastaan ,D Toisaalta, zombi tekee sen kuitenkin *eheheheeh*.

T kirjoitti...

Polga:
1.Kuten postinkantajani on osoittanut: kyllä se aina sisään saadaan kun tarpeeksi tungetaan.

2. Totta kai, mutta meneepähän vähän aikaa, kun hyvällä tuurilla zombit löytävät itsensä keskelta merta haiden seasta tai jänkhältä susien joukosta (riippuen missä ovat alunperin haudatut).