tiistai 17. kesäkuuta 2008

Coulrofobia, osa II

Minulla olisi ehdotus.

Tiedän, minulla on usein paljon ehdotuksia.
Yhtä usein myös reaktio niihin on tyyliä "senkin sairas, sairas, sairas, sairas, sairas, ja joko sanoin sairas, p*askiainen" tai "muistaakseni viimeksi tuota yrittäneet teloitettiin giljotiinissa yleisön hurratessa ympärillä. Ajattele miten noloa" sekä "kyllähän nämä uudet passikuvasi muistuttavat häntä, mutta eikö odotettaisi ja katsottaisi miten tämä uusi Hulk menestyy? Ei siis sillä ettenkö sinällään kannattaisi ehdotustasi hankkia vihreä kestopigmentointi ja tarjota palveluksiasi "halvemmalla ja vähemmän pikselöityneenä kuin CGI-teknologia" Hollywoodiin".

Kuunnellaanko se nyt kuitenkin.

Minä olen keksinyt tavan miten asiakaspalvelijoiden kiusaaminen (jos ette usko, tsekatkaa aasiakas.net) saadaan lakkaamaan.

Kohteliaisuus? Ei.
Mielenterveyspotilaiden käsittely kriisitilanteissa-kurssi? Ei.
Ärsyttävimpien asiakkaiden päiden tökkääminen kepin nokkaan kaupan ulkopuolelle muille pelotteeksi? Kerran viikossa?...Okei, ei.

Pukeutuminen.

Normaali, keskiverto ihminen lentää elämänsä läpi kamikaze-metodilla, autohetero päällä ja päästellen homokaasua, suurimman osan ajasta matalalla minkään tutkan häntä havaitsematta kohti väistämätöntä tuhoa ja kuolemaa Keisarin kunniaksi. Siinä välissä tietenkin ehtii tapahtua kaikennäköistä.

Kykenemättömyys käsitellä näitä kaikennäköisyyksiä johtaa siihen, että paineet on purettava johonkin.

Palvelutehtävissä olevat henkilöt muodostavat suuren yleisön mielessä massan, jossa on jotain hämärästi älyllistä mutta mikä ei saa reagoida vaikka sitä tökkisi millä.
Vähän niin kuin medusan ja nyrkkeilysäkin epäonnistunut tiedekokeilu (ja niin kuin se aiempi projekti, pesusieni ja jalkapallo, josta tuli pesupallo, onnistui niin hyvin...).

Tämä kaikki johtuu pukeutumisesta. Yhtenäisellä pukeutumisella pyritään luomaan yhtenäisestä, palveluhenkisestä tiimistä, joka on tietoinen siitä, että kakkua ei voi aina saada syötäväksi, joten on astuttava lautaselle kohtaamaan vaikeudet!
(BBC:n listasta "50 typerintä toimistossa kuultua bisnes-lausetta", kohta 33.)

Tämä myös johtaa siihen, että palveluhenkilöstöä ei kohdella enää ihmisenä, vaan puhuvana ja ympäriinsä liikkuvana univormu-armeijana.

Itse asiassa sairaanhoitajia tai palomiehiä pidetään yhden teorian mukaan seksikkäinä, koska heitä ei koeta ihmisinä. Sen sijaan he edustavat nimetöntä, tuntematonta ja kasvotonta, johon voi kohdistaa omat halunsa.

Miksi tämä ei toimi kaikilla? Tuskin kovinkaan monella on pervoja kuvitelmia lähikioskin myyjän asuun pukeutuneista ihmisistä.

Tähän tietenkin vaikuttaa kaksi asiaa.

1. Hoitajat koetaan enemmän fyysisiksi kuin lähikioskin myyjät.

(Lähikioskinkin myyjät toki varmaan tahtoisivat heittäytyä fyysiseksi asiakkaidensa kanssa, mutta se olisi ehkä enemmän tyyliä "eilen RAW-vapaapainimatsissa nähty vastustajan lopetusote" kuin "hellä taputus poskelle".)

2. Lähikioskin myyjien pikkujouluista ei ole yhtä paljon juoruja kuin sairaanhoitajien pippaloista.

(Tosi asiantuntijat tietenkin osaavat välittömästi sanoa että tämä johtuu siitä, että kioskinmyyjien epäpyhän hedonistiset orgiat määrittelevät joka vuosi termin "sanoinkuvaamaton orgastinen bakkanaali" uusiksi, kun taas sairaanhoitajien pipari- ja glögi-täytteiset yhteislauluillat ovat jotain mistä uskaltaa puhua kuluttajaryhmässä 18-80-vuotiaat.)

Siksipä...ei, senkin googlea väärinkäyttävät pervot, ketään ei pueta katolilaisen koulutytön asuun...kauppoihin pitäisi ottaa henkilökunnan vapaan pukeutumisen päivät.

Tällöin myyjät nähtäisiin yksilöinä ja heidän kiusaamisensa vähentyisi, koska heidät alettaisiin ymmärtää ihmisarvoisen kohtelun arvoisina, oikeasti ihmisinä.

Heidät kuitenkin tunnistettaisiin myyjiksi nimilappujen perusteella, eli heidän roolinsa asiakaspalvelijoina kuitenkin säilyisi, kuten myös itsekunnioitus.

No okei, he voisivat halutessaan pukeutua katolilaisiksi koulutytöiksi.

2 kommenttia:

Piatta kirjoitti...

Kunnon naurut vaihteeksi (:

Onnellista jussia!

T kirjoitti...

Kiitos ja kiitos :)