torstai 12. helmikuuta 2009

Sinne, tänne ja takaisin - osa III: "Aikaa palautteelle"

(Jatkamme edelleen lomani aikana kirjoittamieni tekstien julkaisuja. Tiedän, eiväthän ne ole edes normaalia scheisseniani, vaan korkeintaan puolischeissea tai ehkä 3/4 scheissen veroisia.

Jouduin kuitenkin tekemään niitä sen uhalla, että äitini saa selville epäterveen suhteeni Cthulhuun, ja minkä takia nauran Will & Grace-komediasarjassa eri asioille kuin hän.
Joten lastinpurku jatkuu.)

Tiedoksi kaikille bloginpitäjille: minä en pysty enää kommentoimaan teidän blogeihinne. En tiedä johtuuko se siitä että maailmaa hallitseva Illuminati pelkää totuuden sanojani, CIA:ta lähellä olevat tahot uskovat minun paljastavan sivulauseessa yhteyteni heihin, vai koska olen valkoinen.

(Tietenkin yksi mahdollisuus voi olla että wordpress, vuodatus.net jne. suositut blogialustat hylkivät blogspot-tunnuksiani, mutta niinhän CIA yleensä haluaa ihmisten uskovan.)

Senpä vuoksi laitan tähän nyt ne kaikki palautteet joita minun on pitänyt kirjoittaa teille, mutta en ole kyennyt siihen:

- Niin, mutta oletko miettinyt MIKÄ oli perimmäinen syy siihen että toinen tomaatti pyysi toista tomaattia ylittämään tien, vaikka tiesikin varmasti auton olevan tulossa? Hmmm?

- Mielestäni on jo olemassa sen niminen verkkosivusto. Oletko ajatellut että perustaisit sille kilpailijan, vaikka nimeltään www.kuvaussihteeriopisto.net ?

- Hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah! Jos olisit kymmenen minuuttia nuorempi ja eri sukupuolta saattaisin jopa oikeasti tykätä sinusta.

- Muista sitten kertoa saitteko sen myöskin ulos sieltä poikittain, vai jouduitteko käyttämään enemmän voita?

- Ei vaan Kurt Gödel selvästikin sanoi, että jos järjestelmä on muuttumaton, se ei voi olla valmis. Vaikka siis arvostankin konseptiasi "Tosi-tv-tosi-tv", en usko että sarja, jossa seurataan kuka jaksaa katsoa tosi-tv:tä tosi-tv:ssä televisiosta pisimpään. Sitä voitaisiin tehdä korkeintaan neljä tuontantokautta ja kolme tv-spesiaali-tv-spesiaalia.
Okei, viisi tuotantokautta JOS viimeisellä kaudella käytössä olisivat vain mustavalkoiset 20" tuuman putkitelevisiot.

- Tuota...en usko että sinun kannattaa levitellä noita Kiira Korven alastonkuvia julkisessa netissä. Tietäisitpä vain millaista porukkaa minun blogissani käy, ja minä vain vitsailen niistä.

- Onnittelut uudesta suhteestanne. En nyt tahdo olla epäileväinen mutta olen kuullut että eri kokemustasolla olevien suhteet World of Warcraftissa eivät yleensä kestä ensimmäista raidia pitempään. Jos siis eroatte, muista että yhdessä hankitut maagiset esineet voidaan joko jakaa tai halkaista.

- Minunkin mielestäni ne kaikki pitäisi hoidella viimeiseen asti, pilkkoa pieniksi palasiksi leikkuupuimurilla, ajaa tehdasvalmisteisen paperisilppurin läpi varmuuden vuoksi, hyppiä päällä Manolo Blahnikeilla, valella hunajalla ja usuttaa Moskovan kaupungintivolin sirkuskarhu kimppuun, koota jäljellä olevat hippuset yhteen kuin palapeli, ja sitten laminoida ja laittaa seinälle näytiksi muille, että näin voi käydä.
Eikö jotenkin tunnu hienolta kuinka internet yhdistää meidät samoin ajattelevat?

- En välitä mieltä sinä olet, se on ehdottomasti lordi Palmerston! Ääretön kertaa lordi Palmerston ja lukot päälle!

- Vaikka jaankin muuten käsityksesi tapahtuneesta, niin olen sitä mieltä että sitä lukua on liioiteltu. Ei se millään voi olla viisi miljoonaa, minusta oikeampi on lähempänä ehkä 300 tuhatta.
Esimerkiksi itse käytän aina välillä keramiikkamukeja, joten omasta kokemuksestani kahvinjuontia ei kannata mitata kertakäyttökupeissa, edes "suurin yksittäinen ryhmä joka on koskaan katsonut kaikki 24-tv-sarjan kaikki tuotantojaksot yhteen putkeen"-maailmanennätystä yritettäessä.

(Niin, ikävä kyllä en enää muista mikä kommentti kuuluu kenenkin blogiin, mutta eivätköhän kaikki asianomaiset löydä omansa.)

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei tarvinnut edes miettiä!

Anonyymi kirjoitti...

...oliko mulle kaksi kommenttia vai ymmärsinkö jotenkin väärin? Yksi ilmeisesti kumpaankin blogiin?

Ana kirjoitti...

"Hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah! Jos olisit kymmenen minuuttia nuorempi ja eri sukupuolta saattaisin jopa oikeasti tykätä sinusta."

Ei se mitään, olen kuullut tuon ennenkin. Puhuttaisko nyt jostain muusta?

T kirjoitti...

Polga: Sinä itse asiassa olit ensimmäinen jolla huomasin tämän kommentoimattomuus-ongelman. Olin kirjoittanut pitkän selostuksen kommentteihisi siitä, miten Ultima Thulessa (jossa vietin lomani), taksien kanssa on myös ongelmia.

Lapsia ei saada ajoissa kouluun takseilla, koska taksikeskuksen mukaan taksien pitää odottaa myöhässä olevaa Finnairin lentovuoroa, joka voi tulla ihan milloin vain näillä minuuteilla, tai ainakin seuraavan tunnin aikana.
Ehkä.
Kukaan ei ole kysynyt Finnairilta.

[sarkasmi]Prioriteetit nääs pitää olla kohdillaan[/sarkasmi].

Sitten pikkuhiljaa huomasin että en päässyt enää muihinkaan blogeihin :´(

Nyt siis heittelen täällä yksikseni käsiä ilmaan, niin kuin en välittäisi ollenkaan ja katson millaisia lauseita ne muodostuvat osuessaan näppäimistölle.

Ninni: jep, Vuodatuksen blogiisi en pääse enää käsiksi ja Sarjakuvablogit-blogiisi...no sinne tuntuu välillä pääsevän, ja välillä ei.

Zepa:

Ana kirjoitti...

T:

Iitukka kirjoitti...

en nyt muuallekkaan tätä keksi sulle laittaa. mutta mä löysin sulle sen jonkun suuren olo muodon :)

http://www.ullaneule.net/0306/ohjeet_cthulhu.html

ei ku virkkaamaan sitten vaan :D

T kirjoitti...

Zepa: Hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah! Jos olisit kymmenen minuuttia nuorempi ja eri---hups.

Iitukka: Ja laulaa alkaa kolmannella. 1, 2, 3: "Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän..."

Superkiitos :D