Tässä vaiheessa kuukautta kaikki ovat jo varmaan kuulleet kuin pääministeri Matti Vanhanen moittii mediaa (näin kärjistäen sanottuna) huonoja asioiden esilletuomisesta hyvien kustannuksella.
Jos tämä joltakulta on jäänyt huomaamatta, esim. Helsingin Sanomat uutisoi asian.
Ihan hyvä huomio sinällään, journalismi tuntuu esittelevän asioita enemmän negaation kautta kuin positiivisista näkökulmista.
Eli suunnilleen "450 kuoli Intian lauttaturmassa" tulisi muuttaa muotoon "kolme ihmistä selvisi hengissä Intian lauttaturmasta - 450 kuoli", mikä ilmiselvästi on eri asia.
Mutta koska media-alan ruotimista varten meillä on jo ansioituneempiakin blogeja, en jää makaamaan lehtirovioiden tuleen.
Mitä jos maailmassa ei olisi pahaa?
Kuulostaa hienolta, eikö?
Kaikkialla olisi rauha, lampaat joisivat samasta lammesta leijonien kanssa, säätiedotuksissa kerrottaisiin millä todennnäköisyydellä huomenna olisi sateenkaaria, ja Salatut elämät olisi lakannut pyörimästä ensimmäisen mainostauon jälkeen juonikuvioiden loputtua kesken.
Tylsää.
Ollaanpa nyt rehellisiä. Jos meillä ei olisi jotain hyvän vastapainoksi, eikö elämä olisi aika...viimeinkin pääsen sanomaan tämän...mielenkiinnotonta?
Minkälaisia olisivat esim. Star Trek-sarjan jaksot, jos maailmassa olisi rauha?
"Tähtipäiväkirja, merkintä 39032899: tapasimme tänään mukavan uuden muukalais-rodun. He tarjosivat meille paikallista kahvia ja pullaa."
"Tähtipäiväkirja, merkintä 40042899: kohtasimme uuden muukalais-rodun, ja vahvistaaksemme veljeyttämme joimme heidän kahviaan ja söimme heidän pulliaan."
"Tähtipäiväkirja, merkintä 41052899: saavuimme uuden avaruus-rodun planeetalle, ja nautimme heidän kanssaan jotain, mikä ilmeisesti oli alkeellista perustason kahvia ja pullaa."
"Tähtipäiväkirja, merkintä 42062899: närästää."
Maailma on paha paikka ja joulupukkia ei ole olemassa.
(Monet eivät tiedä tätä, mutta joulupukin olemassaolon kyseenalaisuuden selvillesaanti on hälyttävissä määrin yleisin keskeytyksen syy kansanopistoissa, sotakorkeakoulussa ja konditioria-linjoilla.
Tai no jos totta puhutaan, niin konditoria-linjojen yleisin keskeytyksen syy on se, kun oppilaille kerrotaan mikä on mokkapiirakan salainen ainesosa.
Voitte yrittää kysyä siitä konditoria-opiskelijoilta, mutta joko he purskahtavat itkuun ja juoksevat pois, tai sitten katsovat teitä hämmästyneen oloisina kylmillä, kuolleilla silmillään, jotka tuntuvat näkevän sielunne pimeimpiin nurkkiin, ja sanovat mekaanisesti: "en todellakaan tiedä mistä puhut."
Teistäkin tulisi tuollaisia jos olisitte nähneet miten salainen ainesosa valmistetaan.
Se repii sielun.)
Ihmiskunta tarvitsee pahaa.
Me emme tarvitse sitä vain sen vuoksi että käytännön filosofian opiskelijat (vaikka eromme onkin tuore, yritän silti käyttäytyä ikäni mukaisesti. Eli tämän blogin ulkopuolella makaan maassa ja potkin lattiaa.) voisivat keskustella kuinka paha oikeastaan on pahaa, vain koska hyvä määrittää sen sellaiseksi, ja hyvä taas riippuu siitä kummalla puolella aseenpiippua olet (käytännön filosofian opiskelijat vitsailevat uskoakseni noin. Hitto kuinka kaipaankaan heitä.)
Me tarvitsemme pahaa yksinkertaisesti siksi, että hyvän ja pahan välinen kiistely on mielenkiintoista ja herättää jännitteitä, jotka tuovat arkielämään vaihtelua.
Pelkkä auvoisuuden olotila kävisi ennenpitkää latteaksi. Siinä vaiheessa alkaisi kaipaamaan äkkiä jotain säpinää, mutta eihän niin voisi tehdä, koska se olisi pahaa.
Eihän?
maanantai 31. maaliskuuta 2008
perjantai 28. maaliskuuta 2008
Väliin henkilökohtaista, osa XXXVIV
Kävin taas parturi-kampaajalla.
Huonot uutiset: näytän nyt...miksi minä oikeastaan edes sitä selitän, kun voin näyttää.
Näytän ihan Jim Carreylta "Me kaksi ja Irene"-elokuvassa.
Myös ilme on sama, se tulee jotenkin tukan mukana.
Jos aiemmin ovat pikkulinnut lakanneet laulamasta ja koivutkin väistäneet, niin tilanne ei ole muuttunut sikäli mitenkään.
Voisin laittaa itse asiassa hakemuksen Metsävirastolle biologisen puidenharventajan paikasta.
Puut mieluummin kaataisivat itsensä kuin kohtaisivat tämän näköisen tyypin katseen, ja liito-oravista ei todellakaan tarvitsisi huolehtia; fiksuina eläiminä ne olisivat tajunneet nähdessään minkänäköinen elukka sieltä on tulossa että sukulaisvierailu muille metsävyöhykkeille onkin jo ollut suunnitelmissa liian kauan, ja pakkaas kulti lapset ja ota kävyt mukaan, niin liidetään.
Hyvät uutiset: tämä on jo askel parempaan.
En enää täysin näytä siltä kuin keräisin keväisin puroista nuijapäitä, kasvattaisin niitä huolella ja rakkaudella, pitäen huolta niiden jokaisesta tarpeesta, kunnes ne olisivat täysikasvuisia sammakoita ja sitten tiputtaisin ne yksitellen tehosekoittimeen.
Äitini neuvosta pyysin erikseen, että päällä oleva tukka leikattaisiin niin pitkäksi että se ei taivu. Toistelimme tätä niin monta kertaa puolin ja toisin, että asia tuli taatusti ymmärretyksi.
Päällystukka näyttääkin nyt inhimilliseltä.
Ikävä kyllä en sanonut kaikkea mitä äiti pyysi, eli en maininnut "ja sivuista leikkaa niin, että läpi ei näy.".
Ajattelin että ei kai se nyt oikeasti ole tarpeeseen, eivät kai sivut niin tärkeitä ole.
En osaa muotoilla seuraavaa lausetta muutoin kuin: kyllä, kyllä ne itse asiassa ovat.
Nyt pääni huippu näyttää normaali-ihmisen tukalta, ja kaikki siitä alaspäin näyttää, ja tarkoitan sitä sananmukaisesti, kaiken.
Minua eivät niinkään harmita luomet, jotka näyttävät siltä että ilmeisesti noihin tohtori Frankenstein kiinnitti elektrodit, mutta tuo "666" joka paljastui niskasta on pikkaisen häiritsevä.
Mutta yleistasolla, parempaan päin mennään.
Sitten jotain aivan muuta, eli "autetaan ihmisiä jotka ovat eksyneet tänne, sieluparat, koska suomenkielisiä sivustoja ei ole niin kauheasti mistä Google etsii."
--------------
Vuosilomakalentereita saatte tilattua joko Ajastolta tai teette sitten sellaisen itse vaikka MS Exceliin. Ohjeet löytyvät Microsoftin sivuilta suomeksi tai sitten käytte lataamassa valmiin mallin vaikka tältä sivulta.
--------------
Kukkaruukuista löytyy tietoa enemmän Puutarha.net:in keskustelupalstalta.
--------------
Jos teillä ei ole supervoimia, niin minä en voi auttaa.
Kunhan vitsailin.
Lähettäkää sähköpostia niin kerron mikä on oikea suhde radioaktiivista säteilyä per hämäkin paino grammoissa.
---------------
Sosiologis-sosionominen testaukseni eli se kun ilmoitin että täällä ei ole kuvia, joissa on KIIRA KORPI ALASTOMANA tuotti aika hyvät tulokset.
Joku ilkeämpi sielu laittaisi varmaan pystyyn sivun, jossa kertoisi että siellä ei ole kuvia jotka voitaisiin määritellä esim. termeillä HANNA-MARIA SEPPÄLÄ ALASTOMANA tai VIIVI AVELLAN ALASTOMANA.
Sitten tämä suoraan Mordorista oleva henkilö katsoisi miten paljon kävijöitä tulisi, ja tätä kautta osaisi arvottaa kuka kaunotar on tällä hetkellä kuuminta hottia takaa korotettuja Ladoja ajavien pre-peltilevyseppien piirissä.
Eli kuten latinistit sanoisivat: google populi, google dei.
Onneksi minä en kuitenkaan siis ole tuollainen henkilö.
Huonot uutiset: näytän nyt...miksi minä oikeastaan edes sitä selitän, kun voin näyttää.
Näytän ihan Jim Carreylta "Me kaksi ja Irene"-elokuvassa.
Myös ilme on sama, se tulee jotenkin tukan mukana.
Jos aiemmin ovat pikkulinnut lakanneet laulamasta ja koivutkin väistäneet, niin tilanne ei ole muuttunut sikäli mitenkään.
Voisin laittaa itse asiassa hakemuksen Metsävirastolle biologisen puidenharventajan paikasta.
Puut mieluummin kaataisivat itsensä kuin kohtaisivat tämän näköisen tyypin katseen, ja liito-oravista ei todellakaan tarvitsisi huolehtia; fiksuina eläiminä ne olisivat tajunneet nähdessään minkänäköinen elukka sieltä on tulossa että sukulaisvierailu muille metsävyöhykkeille onkin jo ollut suunnitelmissa liian kauan, ja pakkaas kulti lapset ja ota kävyt mukaan, niin liidetään.
Hyvät uutiset: tämä on jo askel parempaan.
En enää täysin näytä siltä kuin keräisin keväisin puroista nuijapäitä, kasvattaisin niitä huolella ja rakkaudella, pitäen huolta niiden jokaisesta tarpeesta, kunnes ne olisivat täysikasvuisia sammakoita ja sitten tiputtaisin ne yksitellen tehosekoittimeen.
Äitini neuvosta pyysin erikseen, että päällä oleva tukka leikattaisiin niin pitkäksi että se ei taivu. Toistelimme tätä niin monta kertaa puolin ja toisin, että asia tuli taatusti ymmärretyksi.
Päällystukka näyttääkin nyt inhimilliseltä.
Ikävä kyllä en sanonut kaikkea mitä äiti pyysi, eli en maininnut "ja sivuista leikkaa niin, että läpi ei näy.".
Ajattelin että ei kai se nyt oikeasti ole tarpeeseen, eivät kai sivut niin tärkeitä ole.
En osaa muotoilla seuraavaa lausetta muutoin kuin: kyllä, kyllä ne itse asiassa ovat.
Nyt pääni huippu näyttää normaali-ihmisen tukalta, ja kaikki siitä alaspäin näyttää, ja tarkoitan sitä sananmukaisesti, kaiken.
Minua eivät niinkään harmita luomet, jotka näyttävät siltä että ilmeisesti noihin tohtori Frankenstein kiinnitti elektrodit, mutta tuo "666" joka paljastui niskasta on pikkaisen häiritsevä.
Mutta yleistasolla, parempaan päin mennään.
Sitten jotain aivan muuta, eli "autetaan ihmisiä jotka ovat eksyneet tänne, sieluparat, koska suomenkielisiä sivustoja ei ole niin kauheasti mistä Google etsii."
--------------
Vuosilomakalentereita saatte tilattua joko Ajastolta tai teette sitten sellaisen itse vaikka MS Exceliin. Ohjeet löytyvät Microsoftin sivuilta suomeksi tai sitten käytte lataamassa valmiin mallin vaikka tältä sivulta.
--------------
Kukkaruukuista löytyy tietoa enemmän Puutarha.net:in keskustelupalstalta.
--------------
Jos teillä ei ole supervoimia, niin minä en voi auttaa.
Kunhan vitsailin.
Lähettäkää sähköpostia niin kerron mikä on oikea suhde radioaktiivista säteilyä per hämäkin paino grammoissa.
---------------
Sosiologis-sosionominen testaukseni eli se kun ilmoitin että täällä ei ole kuvia, joissa on KIIRA KORPI ALASTOMANA tuotti aika hyvät tulokset.
Joku ilkeämpi sielu laittaisi varmaan pystyyn sivun, jossa kertoisi että siellä ei ole kuvia jotka voitaisiin määritellä esim. termeillä HANNA-MARIA SEPPÄLÄ ALASTOMANA tai VIIVI AVELLAN ALASTOMANA.
Sitten tämä suoraan Mordorista oleva henkilö katsoisi miten paljon kävijöitä tulisi, ja tätä kautta osaisi arvottaa kuka kaunotar on tällä hetkellä kuuminta hottia takaa korotettuja Ladoja ajavien pre-peltilevyseppien piirissä.
Eli kuten latinistit sanoisivat: google populi, google dei.
Onneksi minä en kuitenkaan siis ole tuollainen henkilö.
torstai 27. maaliskuuta 2008
tymät Misit
Minä vuonna Suomi itsenäistyi?
A) 1917
B) 1907
C) Öööö...mieti, mieti...1952?
Jos vastasitte A, onnitteluni oikean vastauksen johdosta.
Jos vastasitte B, historianopettajani ei pidä teistä. Jos olisitte tunteneet hänet, olisitte tällä hetkellä hyvin, hyvin peloissanne.
Itse asiassa, jos olisitte tunteneet hänet, olisitte lähteneet juoksemaan karkuun heti kun huomasitte että oikea vastaus oli A.
Ei sillä että se olisi auttanut teitä, mutta saalistus toisinaan huvitti häntä ja hän antoi ehkä armon käydä oikeudesta. Tai näin ainakin huhuttiin.
Jos vastasitte C, olette luultavasti hallitseva Miss Suomi.
Joko se on kutiseva lobotomia-arpeni, tai sitten aistin kuinka olette jo käyneet hakemassa tämän ja edellisen lauseen välissä popkornia ja kevyt-limpparia ennen kuin "antaa dissaamisen alkaa!"-show pääsee kunnolla vauhtiin.
Antakaa minun sen sijaan kertoa mitkä kolme asiaa olen oppinut elämästä.
(Kyllä, tästä on tulossa "taas yksi niistä jutuista". Alkakaa vaan mättää roskaruokaa suuhunne ja jatkakaa lukemista.)
1. Älä syö keltaista lunta.
2. Haukkuva koira ei pure, sillä kun se puree, se ei pysty haukkumaan.
3. Ollakseen todella tyhmä pitää olla todella fiksu.
En nyt sano että olisin oppinut kaikkia näitä asioita välttämättä tässä järjestyksessä, ja ihan ensimmäisellä syöntikerralla, mutta opinpahan kuitenkin.
Yleinen harhaluulo on, että miehet pelkäävät vahvoja naisia. Kuten kuka tahansa Jallun ja/tai Kallen lukijakirjeitä koskaan lukenut voi kertoa, tämä pikemminkin on tietyissä asenno---asioissa eduksi, eli se ei ole totta.
(Minä en tiedä mitä naiset pelkäävät. Mitä jos he eivät pelkää mitään? Mitä jos maailmanväestöstä noin 50% ei pelkää mitään? Mitä jos tämä 50% päättääkin joku päivä kääntyä sitä toista 50% vastaan?
Tämän takia miehet viipyvät niin pitkään äitien helmoissa. Luultavasti se toinen 50% ei uskalla hyökätä kimppuun, jos lähistöllä on joku 100% 50%-puolen edustaja.
Joka tapauksessa tästä syystä en nyt käsittele tätä asiaa naisten näkökulmasta.
Ja olen pysynyt sinkkuna.)
Oikeasti miehet pelkäävät fiksuja ihmisiä. Ei viisaita ihmisiä, fiksuja ihmisiä.
Mitä eroa näillä kahdella älykkyydentasolla on?
Viisaat ihmiset opiskelevat tähtitiedettä. He osaavat nimetä jokaisen tähtikuvion, kertoa mikä on auringon keskilämpötila varjoisalla puolella ja saavat jonkin alle kahdeksan ihmisen tunteman teorian nimeensä.
He ovat niitä musta-valkoisen riikinkukon näköisiä tyyppejä yliopistoilla, jotka saavat sähköpostiinsa mensan pikkujoulukutsuja.
Esimerkiksi: Albert Einstein.
Fiksut ihmiset keskeyttävät hyvin alkaneen tähtitieteen opiskelunsa, ryhtyvät soittamaan jossain bändissä sekä todennäköisest harrastavat paheita kiertueillaan siinä määrin että kondomi-, panimo- ja kolumbialaiset "maanviljelijät" muistavat heitä joka joulu.
Ansaittuaan miljoonia he julkaisevat astrofysiikan väitöskirjansa, ja luultavasti palaavat takaisin harrastamaan mitä ovat tehneet viimeiset 30 vuotta.
Esimerkiksi: Queen-yhtyeen kitaristi ja lauluntekijä Brian May.
Viisaat ihmiset eivät riko heihin asetettuja ennakko-odotuksia.
He toimivat ja tekevät täsmälleen niin kuin heidän oletetaankin.
Fiksut ihmiset eivät myöskään riko heihin asetettuja ennakko-odotuksia.
Hekin toimivat ja tekevät täsmälleen niin kuin heidän oletetaankin.
Ainoa ero on se, että fiksut toimivat näin koska heidän oletetaan tekevän niin.
Joten Miss Suomi Satu Tuomisto on heitellyt tyhmiä kommentteja.
Eivätkö missit olekin juuri tuollaisia? Nättejä, mutta eihän niissä mitään syvempää ole.
Heh heh, on se varmaan ihan pikkaisen yksinkertainen.
Tämän saman asian uutisoivat mm. Ilta-Sanomat, 7 päivää-lehti, Iltalehti, MTV3:n viihdeuutiset ja kuka ties mitkä muut mediat.
Eli suunnilleen jokainen suomalainen sai kuulla asiasta.
Siis suunnilleen jokainen suomalainen kuuli Satu Tuomiston nimen. Asiayhteys voi unohtua, mutta nimi tuskin.
Paljonko OIKEA mediakampanja nimen saamiseksi tunnetuksi olisi maksanut?
Pystyäkseen tuollaiseen, ja vieläpä esittämään roolinsa noinkin täydellisesti, tulee omata niin kylmä ja laskelmoiva mieli, että me muut emme kykene edes käsittämään sen mittakaavan ajatuksenliikkeitä.
Vähän niin kuin pelaisitte tennistä ja samalla laskisitte 20 seuraavaa shakkisiirtoa Deep blue-tietokonetta vastaan.
Sellainen ihminen tietää mitä haluaa, ja ennen kaikkea miten sen saa, eikä anna minkään tulla esteeksi.
Yhtäkkiä historianopettajani ei olekaan se pelottavampi henkilö.
A) 1917
B) 1907
C) Öööö...mieti, mieti...1952?
Jos vastasitte A, onnitteluni oikean vastauksen johdosta.
Jos vastasitte B, historianopettajani ei pidä teistä. Jos olisitte tunteneet hänet, olisitte tällä hetkellä hyvin, hyvin peloissanne.
Itse asiassa, jos olisitte tunteneet hänet, olisitte lähteneet juoksemaan karkuun heti kun huomasitte että oikea vastaus oli A.
Ei sillä että se olisi auttanut teitä, mutta saalistus toisinaan huvitti häntä ja hän antoi ehkä armon käydä oikeudesta. Tai näin ainakin huhuttiin.
Jos vastasitte C, olette luultavasti hallitseva Miss Suomi.
Joko se on kutiseva lobotomia-arpeni, tai sitten aistin kuinka olette jo käyneet hakemassa tämän ja edellisen lauseen välissä popkornia ja kevyt-limpparia ennen kuin "antaa dissaamisen alkaa!"-show pääsee kunnolla vauhtiin.
Antakaa minun sen sijaan kertoa mitkä kolme asiaa olen oppinut elämästä.
(Kyllä, tästä on tulossa "taas yksi niistä jutuista". Alkakaa vaan mättää roskaruokaa suuhunne ja jatkakaa lukemista.)
1. Älä syö keltaista lunta.
2. Haukkuva koira ei pure, sillä kun se puree, se ei pysty haukkumaan.
3. Ollakseen todella tyhmä pitää olla todella fiksu.
En nyt sano että olisin oppinut kaikkia näitä asioita välttämättä tässä järjestyksessä, ja ihan ensimmäisellä syöntikerralla, mutta opinpahan kuitenkin.
Yleinen harhaluulo on, että miehet pelkäävät vahvoja naisia. Kuten kuka tahansa Jallun ja/tai Kallen lukijakirjeitä koskaan lukenut voi kertoa, tämä pikemminkin on tietyissä asenno---asioissa eduksi, eli se ei ole totta.
(Minä en tiedä mitä naiset pelkäävät. Mitä jos he eivät pelkää mitään? Mitä jos maailmanväestöstä noin 50% ei pelkää mitään? Mitä jos tämä 50% päättääkin joku päivä kääntyä sitä toista 50% vastaan?
Tämän takia miehet viipyvät niin pitkään äitien helmoissa. Luultavasti se toinen 50% ei uskalla hyökätä kimppuun, jos lähistöllä on joku 100% 50%-puolen edustaja.
Joka tapauksessa tästä syystä en nyt käsittele tätä asiaa naisten näkökulmasta.
Ja olen pysynyt sinkkuna.)
Oikeasti miehet pelkäävät fiksuja ihmisiä. Ei viisaita ihmisiä, fiksuja ihmisiä.
Mitä eroa näillä kahdella älykkyydentasolla on?
Viisaat ihmiset opiskelevat tähtitiedettä. He osaavat nimetä jokaisen tähtikuvion, kertoa mikä on auringon keskilämpötila varjoisalla puolella ja saavat jonkin alle kahdeksan ihmisen tunteman teorian nimeensä.
He ovat niitä musta-valkoisen riikinkukon näköisiä tyyppejä yliopistoilla, jotka saavat sähköpostiinsa mensan pikkujoulukutsuja.
Esimerkiksi: Albert Einstein.
Fiksut ihmiset keskeyttävät hyvin alkaneen tähtitieteen opiskelunsa, ryhtyvät soittamaan jossain bändissä sekä todennäköisest harrastavat paheita kiertueillaan siinä määrin että kondomi-, panimo- ja kolumbialaiset "maanviljelijät" muistavat heitä joka joulu.
Ansaittuaan miljoonia he julkaisevat astrofysiikan väitöskirjansa, ja luultavasti palaavat takaisin harrastamaan mitä ovat tehneet viimeiset 30 vuotta.
Esimerkiksi: Queen-yhtyeen kitaristi ja lauluntekijä Brian May.
Viisaat ihmiset eivät riko heihin asetettuja ennakko-odotuksia.
He toimivat ja tekevät täsmälleen niin kuin heidän oletetaankin.
Fiksut ihmiset eivät myöskään riko heihin asetettuja ennakko-odotuksia.
Hekin toimivat ja tekevät täsmälleen niin kuin heidän oletetaankin.
Ainoa ero on se, että fiksut toimivat näin koska heidän oletetaan tekevän niin.
Joten Miss Suomi Satu Tuomisto on heitellyt tyhmiä kommentteja.
Eivätkö missit olekin juuri tuollaisia? Nättejä, mutta eihän niissä mitään syvempää ole.
Heh heh, on se varmaan ihan pikkaisen yksinkertainen.
Tämän saman asian uutisoivat mm. Ilta-Sanomat, 7 päivää-lehti, Iltalehti, MTV3:n viihdeuutiset ja kuka ties mitkä muut mediat.
Eli suunnilleen jokainen suomalainen sai kuulla asiasta.
Siis suunnilleen jokainen suomalainen kuuli Satu Tuomiston nimen. Asiayhteys voi unohtua, mutta nimi tuskin.
Paljonko OIKEA mediakampanja nimen saamiseksi tunnetuksi olisi maksanut?
Pystyäkseen tuollaiseen, ja vieläpä esittämään roolinsa noinkin täydellisesti, tulee omata niin kylmä ja laskelmoiva mieli, että me muut emme kykene edes käsittämään sen mittakaavan ajatuksenliikkeitä.
Vähän niin kuin pelaisitte tennistä ja samalla laskisitte 20 seuraavaa shakkisiirtoa Deep blue-tietokonetta vastaan.
Sellainen ihminen tietää mitä haluaa, ja ennen kaikkea miten sen saa, eikä anna minkään tulla esteeksi.
Yhtäkkiä historianopettajani ei olekaan se pelottavampi henkilö.
keskiviikko 26. maaliskuuta 2008
Nietzsche-kortti, osa II: TUKK
Sanotaan että avaruudessa kukaan ei kuule huutoasi.
Minä olen nähnyt aika monta tieteis-elokuvaa, ja voin sanoa että niissä on huudettu aika hitsisti.
Sen sijaan internetissä kukaan ei kuule huutoasi, varsinkaan "okei, se oli hauskaa EHKÄ hetken, ja vain YHDEN kerran, unohdetaan koko juttu ja mennään eteenpäin yhteenverkottuneena yhteisönä, jookosta, EIKÄ missään nimessä ainakaan lypsetä sitä enemmän kuin Mansikkia Lypsykone 2.0 version prototyypin koetilanteessa, rauha sen lehmän sielulle"-huutoja.
Joten....
Nietzsche-kortti, osa II: Tulevat Usein Kysytyt Kysymykset
1. Miksi juuri Nietzsche?
Ensinnäkin koska kyseessä on vastine natsi-kortille, natsi ja Nietzsche kuulostavat jotenkin samalta foneettisesti.
Se on myös tarpeeksi lyhyt.
Schopenhauerin kortti tai Kierkegaardin kortti ei kuulosta ihan yhtä iskevältä.
Lisäksi kuinka moni oikeasti tietää mitä filosofista suuntausta esim. Tolstoi edusti?
(Vastaus:Nihilismiä, jonka Ambrose Bierce tiivisti loistavasti: "Nihilisti, l. venäläinen joka kiistää kaiken muun olemassaolon paitsi Tolstoin. Aatteen johtaja on Tolstoi.")
Kaikki tietävät edes jotain Nietzschestä.
2. Miten tämä homma oikein toimii?
Vähän samaan tapaan kuin natsi-kortti, eli kun Nietzsche-kortti otetaan esille, väittelijä on voittanut keskustelun.
Käytännön esimerkki:
- ...ja lopetan näihin sanoihin kaksi ja puoli tuntia kestäneen esitelmäni Borneon villimetsissä, Himalajalla pelkästään miehille tarkoitetussa munkkiluostarissa ja kadonneeksi luullulla Mu-mantereella viettämistäni vuosista, ja oletan että kokemukseni ovat muokanneet minut oikeamieliseksi ja loistavaksi johtajaksi, jolle kuuluu Seikkailijoiden kerhon puheenjohtajuus.
Tahdon kuitenkin herrasmiesmäisesti antaa puheenvuoron ainoalle kilpailijalleni.
Sir, olkaa hyvä.
- Ah, mutta eikö Nietzsche sanonut "luonnetta muokkaavat enemmän tietyntyyppisten kokemusten puute kuin koetut asiat."
- Okei, sinä voitit.
3. Miksi me tarvitsemme Nietzsche-kortin?
Kuvitellaan tilanne, jossa teille annettaisiin mahdollisuus saada itsellenne Tähtien sota-elokuvista tuttu, Jedien käyttämä valomiekka.
Voisitte miettiä hetken, että mitä ihmettä te oikein teette kaikkia fysiikan lakeja pilkkanaan pitävällä ns. teräaseella, joka kaikesta päätellen on hyvä vain pitämään "tssuuuummmmm"-ääntä.
Ja leikkaamaan paksuakin metallia.
Ja onhan siitä oikeastaan valonlähteeksikin.
Ja jos totta puhutaan, niin onhan se aika päheen näköinen.
Ja muistatte ala-asteelta pari tyyppiä, joille pitäisi opettaa heidän tapojensa erheellisyys, nyt näinkin monen vuoden jälkeen.
Ja teillä nyt sattuu olemaan mahdollisuus saada universumin (olkoonkin että se on kaukana, kaukana sijaitseva sellainen) kovimpien jätkien käyttämä tapp---eikun rauhanhallintatehtäviin suunniteltu ase--eikun siis käden ja mielenjatke, joka harmonisesti yhtyy osaksi teitä.
Ottaisitteko valomiekan vastaan? Ottaisitteko?! MINÄ EN KUULE TEITÄ!! OTTAISIT---(ai niin, tämä oli Internet, missä kukaan ei kuule huutoja).
Nyt vaihtakaa valomiekan tilalle Nietzsche-kortti.
Siksi.
4. Eli minä esitän jossain keskustelun vaiheessa Nietzsche-sitaatin ja voitan?
Kyllä, mutta lainauksen tulee jotenkin liittyä käsiteltävään asiaan, ja tarpeen vaatiessa lainaus on osattava osoittaa jostain pätevästä lähteestä.
Eli "osaan kertoa sinulle Nietzschen teoksen, sivunumeron sekä julkaisuvuoden" menee läpi 11:llä, "luin joskus Valituista Paloista" menettelee, kun taas "se oli Conan - barbaari-leffan alussa" ei ole ihan yhtä vakuuttava ja "kuulin itse Nietzscheltä viime viikon meedio-istunnossa"...ei kannata edes kokeilla.
5. Eivätkö Nietzschen puheet yli-ihmisestä ruokkineet natsien rotu-käsitystä, jolloin tällainen kortti on itseasiassa ristiriidassa itsensä kanssa?
Vastaisin muuten, mutta vetämällä natsit esiin hävisit juuri keskustelun.
Minä olen nähnyt aika monta tieteis-elokuvaa, ja voin sanoa että niissä on huudettu aika hitsisti.
Sen sijaan internetissä kukaan ei kuule huutoasi, varsinkaan "okei, se oli hauskaa EHKÄ hetken, ja vain YHDEN kerran, unohdetaan koko juttu ja mennään eteenpäin yhteenverkottuneena yhteisönä, jookosta, EIKÄ missään nimessä ainakaan lypsetä sitä enemmän kuin Mansikkia Lypsykone 2.0 version prototyypin koetilanteessa, rauha sen lehmän sielulle"-huutoja.
Joten....
Nietzsche-kortti, osa II: Tulevat Usein Kysytyt Kysymykset
1. Miksi juuri Nietzsche?
Ensinnäkin koska kyseessä on vastine natsi-kortille, natsi ja Nietzsche kuulostavat jotenkin samalta foneettisesti.
Se on myös tarpeeksi lyhyt.
Schopenhauerin kortti tai Kierkegaardin kortti ei kuulosta ihan yhtä iskevältä.
Lisäksi kuinka moni oikeasti tietää mitä filosofista suuntausta esim. Tolstoi edusti?
(Vastaus:Nihilismiä, jonka Ambrose Bierce tiivisti loistavasti: "Nihilisti, l. venäläinen joka kiistää kaiken muun olemassaolon paitsi Tolstoin. Aatteen johtaja on Tolstoi.")
Kaikki tietävät edes jotain Nietzschestä.
2. Miten tämä homma oikein toimii?
Vähän samaan tapaan kuin natsi-kortti, eli kun Nietzsche-kortti otetaan esille, väittelijä on voittanut keskustelun.
Käytännön esimerkki:
- ...ja lopetan näihin sanoihin kaksi ja puoli tuntia kestäneen esitelmäni Borneon villimetsissä, Himalajalla pelkästään miehille tarkoitetussa munkkiluostarissa ja kadonneeksi luullulla Mu-mantereella viettämistäni vuosista, ja oletan että kokemukseni ovat muokanneet minut oikeamieliseksi ja loistavaksi johtajaksi, jolle kuuluu Seikkailijoiden kerhon puheenjohtajuus.
Tahdon kuitenkin herrasmiesmäisesti antaa puheenvuoron ainoalle kilpailijalleni.
Sir, olkaa hyvä.
- Ah, mutta eikö Nietzsche sanonut "luonnetta muokkaavat enemmän tietyntyyppisten kokemusten puute kuin koetut asiat."
- Okei, sinä voitit.
3. Miksi me tarvitsemme Nietzsche-kortin?
Kuvitellaan tilanne, jossa teille annettaisiin mahdollisuus saada itsellenne Tähtien sota-elokuvista tuttu, Jedien käyttämä valomiekka.
Voisitte miettiä hetken, että mitä ihmettä te oikein teette kaikkia fysiikan lakeja pilkkanaan pitävällä ns. teräaseella, joka kaikesta päätellen on hyvä vain pitämään "tssuuuummmmm"-ääntä.
Ja leikkaamaan paksuakin metallia.
Ja onhan siitä oikeastaan valonlähteeksikin.
Ja jos totta puhutaan, niin onhan se aika päheen näköinen.
Ja muistatte ala-asteelta pari tyyppiä, joille pitäisi opettaa heidän tapojensa erheellisyys, nyt näinkin monen vuoden jälkeen.
Ja teillä nyt sattuu olemaan mahdollisuus saada universumin (olkoonkin että se on kaukana, kaukana sijaitseva sellainen) kovimpien jätkien käyttämä tapp---eikun rauhanhallintatehtäviin suunniteltu ase--eikun siis käden ja mielenjatke, joka harmonisesti yhtyy osaksi teitä.
Ottaisitteko valomiekan vastaan? Ottaisitteko?! MINÄ EN KUULE TEITÄ!! OTTAISIT---(ai niin, tämä oli Internet, missä kukaan ei kuule huutoja).
Nyt vaihtakaa valomiekan tilalle Nietzsche-kortti.
Siksi.
4. Eli minä esitän jossain keskustelun vaiheessa Nietzsche-sitaatin ja voitan?
Kyllä, mutta lainauksen tulee jotenkin liittyä käsiteltävään asiaan, ja tarpeen vaatiessa lainaus on osattava osoittaa jostain pätevästä lähteestä.
Eli "osaan kertoa sinulle Nietzschen teoksen, sivunumeron sekä julkaisuvuoden" menee läpi 11:llä, "luin joskus Valituista Paloista" menettelee, kun taas "se oli Conan - barbaari-leffan alussa" ei ole ihan yhtä vakuuttava ja "kuulin itse Nietzscheltä viime viikon meedio-istunnossa"...ei kannata edes kokeilla.
5. Eivätkö Nietzschen puheet yli-ihmisestä ruokkineet natsien rotu-käsitystä, jolloin tällainen kortti on itseasiassa ristiriidassa itsensä kanssa?
Vastaisin muuten, mutta vetämällä natsit esiin hävisit juuri keskustelun.
tiistai 25. maaliskuuta 2008
Nietzsche-kortti
Ensinnäkin käsi 45 asteen kulmaan eteenne jos tiedätte mikä on Godwinin laki.
Teille muille kerrottakoon, että kyseessä on yksinkertaistettuna "natsi-kortti", jonka esillevetäminen missä tahansa keskustelussa, joka ei koske maailmansotia tai sitä kumpi voittaisi jos Xenu ja Cthulhu tappelisivat, merkitsee kiistelyn automaattista häviämistä.
Eli keskustelussa:
- Otatko kahvia?
- Kyllä, kiitos.
- Heinrich Himmler joi kahvia, taidat olla vähän natsi?
Toiseksi puhunut henkilö paitsi joutuu kaatamaan lisää kahvia, hän myös hävisi.
Onko olemassa vastapainottavaa tekijää natsi-kortille? Maailmahan nimittäin toimii herkän tasapainon varassa: pimeys ja valo, kuuma ja kylmä, Farscape ja kaikki muut sarjat.
Siksi tahdon esitellä Nietzsche-kortin.
Kuvitellaan nyt esimerkiksi sosiaalisesti epämiellyttävä hetki, kun joku tajuaa minkä kahden lauseen Ujo piimä-vitsin min-- joku nimetön bloggaaja on venyttänyt 100 000 merkin mittaiseksi.
Tällöin on aika ottaa käyttöön taktisesti ultimaattinen maaliinohjautuva vastaisku, Nietzsche-kortti.
Kun joku sanoo ivalliseen tyyliin "heh heh, tuo juttu oli hauska silloin kun kuulin sen ensimmäisen kerran 15 vuotta sitten", -kortin haltija voi sanoa "muista että joka kerta kun naurat, kyseessä on tunne joka on kuollut" tai "ehkä tiedän miksi ihminen ainoastaan kykenee nauruun, hän yksin kärsii niin syvällisesti, että hänen täytyi keksiä nauru."
Eikö mykistänytkin?
Lopuksi vielä valmis vastaus yleisimpään kysymykseen jonka tulette kuulemaan:
K: Et kai sinä oikeasti usko että tämä Nietzsche-kortti toimii?
V: "Asian järjettömyys ei ole ristiriidassa sen olemassaolon kanssa, pikemminkin se on sen olotila."
Teille muille kerrottakoon, että kyseessä on yksinkertaistettuna "natsi-kortti", jonka esillevetäminen missä tahansa keskustelussa, joka ei koske maailmansotia tai sitä kumpi voittaisi jos Xenu ja Cthulhu tappelisivat, merkitsee kiistelyn automaattista häviämistä.
Eli keskustelussa:
- Otatko kahvia?
- Kyllä, kiitos.
- Heinrich Himmler joi kahvia, taidat olla vähän natsi?
Toiseksi puhunut henkilö paitsi joutuu kaatamaan lisää kahvia, hän myös hävisi.
Onko olemassa vastapainottavaa tekijää natsi-kortille? Maailmahan nimittäin toimii herkän tasapainon varassa: pimeys ja valo, kuuma ja kylmä, Farscape ja kaikki muut sarjat.
Siksi tahdon esitellä Nietzsche-kortin.
Kuvitellaan nyt esimerkiksi sosiaalisesti epämiellyttävä hetki, kun joku tajuaa minkä kahden lauseen Ujo piimä-vitsin min-- joku nimetön bloggaaja on venyttänyt 100 000 merkin mittaiseksi.
Tällöin on aika ottaa käyttöön taktisesti ultimaattinen maaliinohjautuva vastaisku, Nietzsche-kortti.
Kun joku sanoo ivalliseen tyyliin "heh heh, tuo juttu oli hauska silloin kun kuulin sen ensimmäisen kerran 15 vuotta sitten", -kortin haltija voi sanoa "muista että joka kerta kun naurat, kyseessä on tunne joka on kuollut" tai "ehkä tiedän miksi ihminen ainoastaan kykenee nauruun, hän yksin kärsii niin syvällisesti, että hänen täytyi keksiä nauru."
Eikö mykistänytkin?
Lopuksi vielä valmis vastaus yleisimpään kysymykseen jonka tulette kuulemaan:
K: Et kai sinä oikeasti usko että tämä Nietzsche-kortti toimii?
V: "Asian järjettömyys ei ole ristiriidassa sen olemassaolon kanssa, pikemminkin se on sen olotila."
torstai 13. maaliskuuta 2008
Väliin henkilökohtaista, ööööö...XXXVIII?
Hauskat ihmiset ovat harvoin koko ajan hauskoja.
Itse asiassa he ovat hyvin usein vakavia ja jopa masentuneita.
Sen voisi johtuvan siitä, että he näkevät maailman tarkemmin kuin muut, ja yrittävät käsitellä näkemäänsä sekä kokemaansa parhaimmalla mahdollisella tavalla jolla kykenevät; tekemällä siitä vitsin. Ikään kuin jos tilanteesta tekee tarpeeksi absurdin, ehkä se ei olekaan totta, tai ehkä sitä voi lieventää.
Se ei kuitenkaan aina riitä, ja silloin nähdään salassa koomikon kyyneleet.
Niin, se voisi johtua tästä. Mutta se ei johdu.
Heitä masentaa tieto siitä, että hetkellä millä hyvänsä heidät voidaan kutsua takaisin salaiseen huumori-luostariin, jossa heille opetettiin muinaisen Ka uhe alappaa (karaoke tarkoittaa tyhjää orkesteria, karate tarkoittaa tyhjää kättä, Ka uhe alappaa tarkoittaa "ei mitään hihoissa, ei mitään päässä ja silti minä olen täällä ja te siellä ylihintaisilla paikoillanne, ei mutta antakaa itsellenne aplodit, olette hyvä yleisö".)
Hauskaksi ei nimittäin synnytä, hauskaksi ei kasveta, hauskaksi koulutetaan.
Joka vuosi epätoivoiset vanhemmat jättävät lapsensa salaisen luostariin ("miten vanhemmat osaavat jättää lapsensa luostariin, jos se on salainen?" Okei, mutta tiedättekö TE missä se on? No niin, salainen. Loogista, eikö?), jossa heille opetetaan huumorin salaisuudet.
Miten heitetään oikeaoppisessa kulmassa kermakakku vastustajat naamalle että sen leviämispinta on maksimaalinen, kuinka kaadutaan banaaninkuoreen mahdollisimman hauskasti ja turvallisesti, mikä vaiheessa pikku-Kalle vitsiä on aika ottaa esille maksa ja kurkku ja niin edelleen.
Tästä syystä me myös itkemme seksin jälkeen, mutta se on sitten tarina eri paikkaan.
Voisi luulla että tällainen on harmitonta, mutta asia ei todellakaan ole näin. Muistan vieläkin sen kerran kun "räjähtävä sikari-vitsi 8-vuotiaan kehitystasolla oleville"-kurssilla laitettiin kuubalaiseen liian suuri panostus. En koskaan unohda heitä: kuka se nyt olikaan...se yksi jolla oli iso nenä...sen yhden kämppis...se joku jolla oli hassu nimi...
Kun olemme oppineet perusteet hauskuudesta, meidän lähetetään maailmalle. Me olemme ne henkilöt siellä kauempana koulupihalla, jotka eivät koskaan tunnu sanovan mitään, mutta me seuraamme ihmisiä ja me opimme...ja yritämme kovasti olla nauramatta.
Mutta se muisteloista.
Vakavaksi meidät vetää siis tieto, että hetkellä minä hyvänsä pantheon voi päättää että me emme ole enää niin hauskoja kuin koulutuksemme vaatisi. Tällöin juoudumme palaamaan uudelleenkoulutukseen ja virkistämään nauruhermojamme.
Useimmat meistä kutsuvat sitä "lomaksi" tai "kertausharjoituksiksi", mutta jotkut vetävät homman aina överiksi.
Joka tapauksessa, minä poistun keskuudestanne hetkeksi, laitan blogivastaajan vastaamaan viesteihin ja otan pikku-Rashidnahasemapetilonin henkilokohtaiseksi sherpakseni (jonkun pitää kantaa Suomen hauskimmat vitsit-kirjakokoelmaani).
Milloin palaan? Katsotaas, kello on 8.02...joskus illalla 25.3.
Kuullaan toisistamme silloin.
Itse asiassa he ovat hyvin usein vakavia ja jopa masentuneita.
Sen voisi johtuvan siitä, että he näkevät maailman tarkemmin kuin muut, ja yrittävät käsitellä näkemäänsä sekä kokemaansa parhaimmalla mahdollisella tavalla jolla kykenevät; tekemällä siitä vitsin. Ikään kuin jos tilanteesta tekee tarpeeksi absurdin, ehkä se ei olekaan totta, tai ehkä sitä voi lieventää.
Se ei kuitenkaan aina riitä, ja silloin nähdään salassa koomikon kyyneleet.
Niin, se voisi johtua tästä. Mutta se ei johdu.
Heitä masentaa tieto siitä, että hetkellä millä hyvänsä heidät voidaan kutsua takaisin salaiseen huumori-luostariin, jossa heille opetettiin muinaisen Ka uhe alappaa (karaoke tarkoittaa tyhjää orkesteria, karate tarkoittaa tyhjää kättä, Ka uhe alappaa tarkoittaa "ei mitään hihoissa, ei mitään päässä ja silti minä olen täällä ja te siellä ylihintaisilla paikoillanne, ei mutta antakaa itsellenne aplodit, olette hyvä yleisö".)
Hauskaksi ei nimittäin synnytä, hauskaksi ei kasveta, hauskaksi koulutetaan.
Joka vuosi epätoivoiset vanhemmat jättävät lapsensa salaisen luostariin ("miten vanhemmat osaavat jättää lapsensa luostariin, jos se on salainen?" Okei, mutta tiedättekö TE missä se on? No niin, salainen. Loogista, eikö?), jossa heille opetetaan huumorin salaisuudet.
Miten heitetään oikeaoppisessa kulmassa kermakakku vastustajat naamalle että sen leviämispinta on maksimaalinen, kuinka kaadutaan banaaninkuoreen mahdollisimman hauskasti ja turvallisesti, mikä vaiheessa pikku-Kalle vitsiä on aika ottaa esille maksa ja kurkku ja niin edelleen.
Tästä syystä me myös itkemme seksin jälkeen, mutta se on sitten tarina eri paikkaan.
Voisi luulla että tällainen on harmitonta, mutta asia ei todellakaan ole näin. Muistan vieläkin sen kerran kun "räjähtävä sikari-vitsi 8-vuotiaan kehitystasolla oleville"-kurssilla laitettiin kuubalaiseen liian suuri panostus. En koskaan unohda heitä: kuka se nyt olikaan...se yksi jolla oli iso nenä...sen yhden kämppis...se joku jolla oli hassu nimi...
Kun olemme oppineet perusteet hauskuudesta, meidän lähetetään maailmalle. Me olemme ne henkilöt siellä kauempana koulupihalla, jotka eivät koskaan tunnu sanovan mitään, mutta me seuraamme ihmisiä ja me opimme...ja yritämme kovasti olla nauramatta.
Mutta se muisteloista.
Vakavaksi meidät vetää siis tieto, että hetkellä minä hyvänsä pantheon voi päättää että me emme ole enää niin hauskoja kuin koulutuksemme vaatisi. Tällöin juoudumme palaamaan uudelleenkoulutukseen ja virkistämään nauruhermojamme.
Useimmat meistä kutsuvat sitä "lomaksi" tai "kertausharjoituksiksi", mutta jotkut vetävät homman aina överiksi.
Joka tapauksessa, minä poistun keskuudestanne hetkeksi, laitan blogivastaajan vastaamaan viesteihin ja otan pikku-Rashidnahasemapetilonin henkilokohtaiseksi sherpakseni (jonkun pitää kantaa Suomen hauskimmat vitsit-kirjakokoelmaani).
Milloin palaan? Katsotaas, kello on 8.02...joskus illalla 25.3.
Kuullaan toisistamme silloin.
keskiviikko 12. maaliskuuta 2008
Just say no
Helsingin sanomien mukaan leikkipuistoihin asennetaan Kotkassa nettikamerat.
Muistelen seuraavaksi sitä hetkeä, kun tajusin viikonloppuna kahvi oli päässyt loppumaan kauppojen sulkeutumisen jälkeen, sillä se sopii hyvin kuvastamaan tunteitani tätä uutista kohtaan: ei!
(Jos ollaan rehellisiä, niin varsinaisessa tilanteessa saattoi olla pikkaisen enemmän polvilleen lankeamista, ja "ei" taisi olla pitempi kestoltaan, vähän niin kuin kalliolta tiputtaessa ja siihen saattoi, mutta ei välttämättä, kuulua pientä nyyhkytystä.
Tämä uutinen ei kuitenkaan vaadi tilanteen täydellistä rekonstruktiota.
Minulla on muuten nykyisin kahvipaketti ikkunan välissä. Hätätilanteessa rikon lasin.)
Jos ollaan rehellisiä, minua ei kiinnostaa rikkooko se pikkutoukk-- suloisten ihmislasten kansalaisoikeuksia ja intimiteettisuojaa, kun koko kansa pääsee näkemään hiekan syöntiä ja lätäkössä hyppimistä.
Mikä minua vaivaa on se, että se tulee netissä. Kaikkien nähtäville. 24/7.
Myös niiden ihmisten jotka osaavat tallentaa livenä tulevaa kuvaa.
Jos suotte taas hetken ajatustauon, selitän miksi tämä on huolestuttavaa.
Kaksi sanaa: nolot lapsuudenkuvat.
Tämä oli aiempien sukupolvien kirous.
Isovanhemmista oli kuva, jossa he olivat alasti vatsallaan karhuntaljalla tai muun petoeläimen päällä.
Tämä johtuen siitä, että kuvien ottaminen oli hankalaa, kallista ja vaati ammattilaisen.
Pointti on että oli olemassa yksi kuva. Joten se yksi kuva oli helppo joko piilottaa, tai sitten sille sattui ikävä "onnettomuus" saksien ja tulitikun kanssa matkalla takaisin valokuva-albumiin kun se ensin oli otettu sieltä pois.
Vanhempanne (tahdon uskoa että kaikki trendikkäät pissikset ja fruittarit ovat löytäneet tämän blogin ja palvovat minua tuntemattona puolijumalanaan. Heille tiedoksi: oikeasti olen Daavid-patsaan näköinen.) joutuivat kärsimään kameratekniikan kehityksestä.
Yhtäkkiä niitä kuvia, joissa ollaan "söpöjä" olikin helppo ottaa. Ja niitä otettiin, ja otettiin ja otettiin ja otettiin...
Ensimmäinen kerta on aina onnettomuus, toinen on sattuma, kolmas vahinko mutta neljäs on jo tahallista, joten vanhempanne eivät voineet tuhota kaikkia kuvia itsestään.
Mutta ne kuvat ovat jossain...jutussa nimeltä valokuva-albumi...jossa sivuja pitää kääntää manuaalisesti?... Joten voidaan todeta että te tuskin niihin törmäätte.
Mutta te...te olette nätistä sanottuna nesteessä.
Videokamerat, nettikamerat, kännykkäkamerat, dvd-videokamerat, piilokamerat....
Teistä on enemmän nauhamateriaalia kuin Kennedyn murhatutkimuksesta.
Jokikinen askeleenne, jokikinen kerta kun olette rynnänneet alasti pesusta olohuoneen matolle, jokikinen...no ihan mikä tahansa hetki joka on nyt mielestänne ampukaa-minut-kiertoradalle-nolottava/teidän vanhempienne mielestä niin-kauhistuttavan-söötti-että-ai-ai.
Kuvitelkaa seuraavaa: olette VIIMEIN saaneet unelmienne prinssin/prinsessan/molemmat (hei, kuka minä olen tuomitsemaan?) niin pitkälle suhteessanne, että on aika tutustua vanhempiinne.
Kaikki tuntuu menevän loistavasti, KUNNES äiskä/iskä/joku muu, kuka (edelleen, mikä minä olen mitään sanomaan?) sanoo että katsotaanpa vähän kotivideoita.
Jos olette nopea ja onnekas, nappaatte tallenteen, rikotte sen lattiaan ja syötte vielä varmuuden vuoksi mitä jäi jäljelle (myöhemmin selitätte että kyseessä oli esileikki).
Jos ette kuitenkaan jaksa enää ruuan ja kahvin jälkeen liikkua, joudutte todennäköisesti toivomaan supersankarivoimienne ilmenemistä juuri sillä hetkellä trasportaation muodossa.
Sillä hyvin todennäköisesti luvassa on kolmen vartin kavalkadi aiheesta "potalle opettelu ja oman nenän tuotosten syönti".
Mikään mahti tässä maailmassa, ja rohkeana veikkauksena, missään muussakaan ei voi korjata sitä vahinkoa mitä tuo nauha juuri on tehnyt.
On eri asia kuvitella mitä se suu on tehnyt, millä suutelette, kuin oikeasti nähdä mitä se suu on tehnyt.
Kuka ajaisi lasten asiaa? Kuka olisi se rohkea poliitikko, joka kieltäisi lastenpuistojen kamerat? Kuka tulee pelastamaan tulevaisuuden lapset?
Tule apuun, Suvi!
Muistelen seuraavaksi sitä hetkeä, kun tajusin viikonloppuna kahvi oli päässyt loppumaan kauppojen sulkeutumisen jälkeen, sillä se sopii hyvin kuvastamaan tunteitani tätä uutista kohtaan: ei!
(Jos ollaan rehellisiä, niin varsinaisessa tilanteessa saattoi olla pikkaisen enemmän polvilleen lankeamista, ja "ei" taisi olla pitempi kestoltaan, vähän niin kuin kalliolta tiputtaessa ja siihen saattoi, mutta ei välttämättä, kuulua pientä nyyhkytystä.
Tämä uutinen ei kuitenkaan vaadi tilanteen täydellistä rekonstruktiota.
Minulla on muuten nykyisin kahvipaketti ikkunan välissä. Hätätilanteessa rikon lasin.)
Jos ollaan rehellisiä, minua ei kiinnostaa rikkooko se pikkutoukk-- suloisten ihmislasten kansalaisoikeuksia ja intimiteettisuojaa, kun koko kansa pääsee näkemään hiekan syöntiä ja lätäkössä hyppimistä.
Mikä minua vaivaa on se, että se tulee netissä. Kaikkien nähtäville. 24/7.
Myös niiden ihmisten jotka osaavat tallentaa livenä tulevaa kuvaa.
Jos suotte taas hetken ajatustauon, selitän miksi tämä on huolestuttavaa.
Kaksi sanaa: nolot lapsuudenkuvat.
Tämä oli aiempien sukupolvien kirous.
Isovanhemmista oli kuva, jossa he olivat alasti vatsallaan karhuntaljalla tai muun petoeläimen päällä.
Tämä johtuen siitä, että kuvien ottaminen oli hankalaa, kallista ja vaati ammattilaisen.
Pointti on että oli olemassa yksi kuva. Joten se yksi kuva oli helppo joko piilottaa, tai sitten sille sattui ikävä "onnettomuus" saksien ja tulitikun kanssa matkalla takaisin valokuva-albumiin kun se ensin oli otettu sieltä pois.
Vanhempanne (tahdon uskoa että kaikki trendikkäät pissikset ja fruittarit ovat löytäneet tämän blogin ja palvovat minua tuntemattona puolijumalanaan. Heille tiedoksi: oikeasti olen Daavid-patsaan näköinen.) joutuivat kärsimään kameratekniikan kehityksestä.
Yhtäkkiä niitä kuvia, joissa ollaan "söpöjä" olikin helppo ottaa. Ja niitä otettiin, ja otettiin ja otettiin ja otettiin...
Ensimmäinen kerta on aina onnettomuus, toinen on sattuma, kolmas vahinko mutta neljäs on jo tahallista, joten vanhempanne eivät voineet tuhota kaikkia kuvia itsestään.
Mutta ne kuvat ovat jossain...jutussa nimeltä valokuva-albumi...jossa sivuja pitää kääntää manuaalisesti?... Joten voidaan todeta että te tuskin niihin törmäätte.
Mutta te...te olette nätistä sanottuna nesteessä.
Videokamerat, nettikamerat, kännykkäkamerat, dvd-videokamerat, piilokamerat....
Teistä on enemmän nauhamateriaalia kuin Kennedyn murhatutkimuksesta.
Jokikinen askeleenne, jokikinen kerta kun olette rynnänneet alasti pesusta olohuoneen matolle, jokikinen...no ihan mikä tahansa hetki joka on nyt mielestänne ampukaa-minut-kiertoradalle-nolottava/teidän vanhempienne mielestä niin-kauhistuttavan-söötti-että-ai-ai.
Kuvitelkaa seuraavaa: olette VIIMEIN saaneet unelmienne prinssin/prinsessan/molemmat (hei, kuka minä olen tuomitsemaan?) niin pitkälle suhteessanne, että on aika tutustua vanhempiinne.
Kaikki tuntuu menevän loistavasti, KUNNES äiskä/iskä/joku muu, kuka (edelleen, mikä minä olen mitään sanomaan?) sanoo että katsotaanpa vähän kotivideoita.
Jos olette nopea ja onnekas, nappaatte tallenteen, rikotte sen lattiaan ja syötte vielä varmuuden vuoksi mitä jäi jäljelle (myöhemmin selitätte että kyseessä oli esileikki).
Jos ette kuitenkaan jaksa enää ruuan ja kahvin jälkeen liikkua, joudutte todennäköisesti toivomaan supersankarivoimienne ilmenemistä juuri sillä hetkellä trasportaation muodossa.
Sillä hyvin todennäköisesti luvassa on kolmen vartin kavalkadi aiheesta "potalle opettelu ja oman nenän tuotosten syönti".
Mikään mahti tässä maailmassa, ja rohkeana veikkauksena, missään muussakaan ei voi korjata sitä vahinkoa mitä tuo nauha juuri on tehnyt.
On eri asia kuvitella mitä se suu on tehnyt, millä suutelette, kuin oikeasti nähdä mitä se suu on tehnyt.
Kuka ajaisi lasten asiaa? Kuka olisi se rohkea poliitikko, joka kieltäisi lastenpuistojen kamerat? Kuka tulee pelastamaan tulevaisuuden lapset?
Tule apuun, Suvi!
tiistai 11. maaliskuuta 2008
Kokonaisuus vs. tyhjiö
Kaikki pienenee.
Ei, harmaakaihi ei ole vielä edennyt niin pitkälle että fyysinen näkökenttäni olisi kaventunut entisestään.
Henkinen katsantokulmani taas on ollut jo pitemmän aikaa pienempi kuin (laita lempihävyttömyytesi tähän. Anna mennä vaan, helli kerrankin itseäsi).
Tarkoitan sitä kuinka fyysisesti kaikki pienenee.
Tietokoneen osat pienenevät ja moore on varmaan todella tyytyväinen itseensä.
Kirjojen koot pienenevät, kun lukijat alkavat suosima pokkareita.
Tiedättekö mitä tämä kaikki tarkoittaa? Syntyy enemmän tilaa, kun on vähemmän tilaa vieviä asioita.
(Muuten: toisinaan, ja ihan vain toisinaan, mietin mitähän tästäkin aiheesta olisi saanut jos kirjoittaisin sisustusblogia? Se tuo minulle mieleen muistoja viattomimmista ajoista, kun bloggaaminen ei ollut vielä jokapäiväistä tuomiopäivän profetoimista.
Aikaa jolloin vielä käytin oikeaoppista kappalejakoa; hetkiä jolloin saatoin nauttia auringonvalosta koko päivän...muistoja.
Kirottuja muistoja.)
Kuten olin sanomassa, tämä on tiemme tuhoon.
Yksinkertainen fyysinen fakta. Kun jostain suljetusta alueesta poistetaan kaikki, mitä jää?
Sanotaan se kaikki yhdessä: ei mitään (ja se yksilö joka sanoi "mitäs itse, lumi?", heti seinää vasten).
Meille on siis syntynyt tyhjiö.
Tyhjiö on kautta aikojen ollut kauhistuksen aihe filosofeille. Muinaiset kreikkalaiset eivät halunneet myöntää sen olemassaoloa, sillä "kuinka olematon voi olla jotain?"
Platon taas ei voinut sietää ajatusta tyhjiöstä, sillä hänen mielestään kaikki olemassaoleva oli heijastuksia abstraktista platonisesta ideaalista (minäkin koen samoin kaikista muista blogeista suhteessa omaani. Mutta tämä ei siis johdu siitä että olisin itserakas niin kuin Platon. Minä vain olen oikeassa).
Näin ollen filosofit tulivat siihen lopputulokseen, että jos tyhjiö, sanotaan nyt viinikeskustelun vuoksi, olisi olemassa, luonnon täytyisi todella vihata sitä, ja yrittää lopettaa se alkuunsa ja kiitos, otan toki kolmannellekin jalalle, koska enempäähän niitä ei ole, heh heh, vai onko?
Ehkä he olivat oikeammassa kuin voisi kuvitella.
Kuinka monta kertaa itse olette päättäneet hankkia jotain johonkin tyhjään tilaan, ihan vain sen vuoksi että esim. "se näyttää niin autiolta" tai "kun kerran on tilaa."
Niinpä.
Tilanne on vain pahenemaan päin.
Oletteko nähneet esim. uusia Blu-ray-koteloita? Ne ovat pienempiä kuin dvd-kotelot.
Kun kymmenet miljoonat, tai jopa sadat miljoonat dvd:iden omistajat siirtyvät käyttämään blu-rayta, voitte suorastaan kuulla humahduksen, mikä kuuluu kun maailmaan syntyy lisätilaa vanhojen dvd-koteloiden lentäessä roskikseen.
Miten tällainen tyhjiön täyttyminen näkyy normaali-ihmisen normaali-elämässä?
Koska luonto voi yrittää täyttää tyhjiötä kaikilla tavoilla mitä se osaa, se tekee sen tekemällä elämästä epäkäytännöllistä.
Toimistoista piti tulla paperittomia.
Kuten kuka tahansa toimistossa käynyt osaa sanoa tämä ei ole toteutunut edes toimiston WC:ssä.
Sen sijaan paperin määrä on vain kasvanut, koska jokaista paperitonta toimistoa kohtaan on kolme paperillista, jotka tarvitsevat jokaisen asiakirjan kolmena eri paperikappaleena.
Kuten vanha betoniviidakon sanonta sanoo: Voit ottaa paperin pois toimistosta, mutta et paperia pois ihmisestä.
Ja kaikki liikenneuudistukset, joilla on pyritty lisäämään liikennejoustoja ja lyhentämään matkustusaikoja.
Kuinka monen mielestä ne oikeasti ovat onnistuneet siinä? Kuinka monen mielestä ne ovat onnistuneet vain sekoittamaan hyvin toimineen pakan?
Eli mitä enemmän tilaa, sitä enemmän kaaosta on syntynyt.
Kaikki ei kuitenkaan ole menetetty.
Oletteko huomanneet kuinka tarjolla on yhä enemmän suurempia kokonaisuuksia?
On keittiökokonaisuuksia, saunakokonaisuuksia, sivuainekokonaisuuksia, kaikki Farscapen kaudet sisältäviä dvd-boksi-kokonaisuuksia...
Näillä yritetään täyttää tyhjiä aukkoja pikaisesti, ilman että tyhjiöt aiheuttavat suurempaa tuhoa kuin mitä syntyy kun keittiökokonaisuus asennetaan paikoilleen.
Taistele sinäkin siis tyhjiötä vastaan, ja osta aina kokonaisuuksia.
(Tämän blogimerkinnän tarjosi Lego.)
Ei, harmaakaihi ei ole vielä edennyt niin pitkälle että fyysinen näkökenttäni olisi kaventunut entisestään.
Henkinen katsantokulmani taas on ollut jo pitemmän aikaa pienempi kuin (laita lempihävyttömyytesi tähän. Anna mennä vaan, helli kerrankin itseäsi).
Tarkoitan sitä kuinka fyysisesti kaikki pienenee.
Tietokoneen osat pienenevät ja moore on varmaan todella tyytyväinen itseensä.
Kirjojen koot pienenevät, kun lukijat alkavat suosima pokkareita.
Tiedättekö mitä tämä kaikki tarkoittaa? Syntyy enemmän tilaa, kun on vähemmän tilaa vieviä asioita.
(Muuten: toisinaan, ja ihan vain toisinaan, mietin mitähän tästäkin aiheesta olisi saanut jos kirjoittaisin sisustusblogia? Se tuo minulle mieleen muistoja viattomimmista ajoista, kun bloggaaminen ei ollut vielä jokapäiväistä tuomiopäivän profetoimista.
Aikaa jolloin vielä käytin oikeaoppista kappalejakoa; hetkiä jolloin saatoin nauttia auringonvalosta koko päivän...muistoja.
Kirottuja muistoja.)
Kuten olin sanomassa, tämä on tiemme tuhoon.
Yksinkertainen fyysinen fakta. Kun jostain suljetusta alueesta poistetaan kaikki, mitä jää?
Sanotaan se kaikki yhdessä: ei mitään (ja se yksilö joka sanoi "mitäs itse, lumi?", heti seinää vasten).
Meille on siis syntynyt tyhjiö.
Tyhjiö on kautta aikojen ollut kauhistuksen aihe filosofeille. Muinaiset kreikkalaiset eivät halunneet myöntää sen olemassaoloa, sillä "kuinka olematon voi olla jotain?"
Platon taas ei voinut sietää ajatusta tyhjiöstä, sillä hänen mielestään kaikki olemassaoleva oli heijastuksia abstraktista platonisesta ideaalista (minäkin koen samoin kaikista muista blogeista suhteessa omaani. Mutta tämä ei siis johdu siitä että olisin itserakas niin kuin Platon. Minä vain olen oikeassa).
Näin ollen filosofit tulivat siihen lopputulokseen, että jos tyhjiö, sanotaan nyt viinikeskustelun vuoksi, olisi olemassa, luonnon täytyisi todella vihata sitä, ja yrittää lopettaa se alkuunsa ja kiitos, otan toki kolmannellekin jalalle, koska enempäähän niitä ei ole, heh heh, vai onko?
Ehkä he olivat oikeammassa kuin voisi kuvitella.
Kuinka monta kertaa itse olette päättäneet hankkia jotain johonkin tyhjään tilaan, ihan vain sen vuoksi että esim. "se näyttää niin autiolta" tai "kun kerran on tilaa."
Niinpä.
Tilanne on vain pahenemaan päin.
Oletteko nähneet esim. uusia Blu-ray-koteloita? Ne ovat pienempiä kuin dvd-kotelot.
Kun kymmenet miljoonat, tai jopa sadat miljoonat dvd:iden omistajat siirtyvät käyttämään blu-rayta, voitte suorastaan kuulla humahduksen, mikä kuuluu kun maailmaan syntyy lisätilaa vanhojen dvd-koteloiden lentäessä roskikseen.
Miten tällainen tyhjiön täyttyminen näkyy normaali-ihmisen normaali-elämässä?
Koska luonto voi yrittää täyttää tyhjiötä kaikilla tavoilla mitä se osaa, se tekee sen tekemällä elämästä epäkäytännöllistä.
Toimistoista piti tulla paperittomia.
Kuten kuka tahansa toimistossa käynyt osaa sanoa tämä ei ole toteutunut edes toimiston WC:ssä.
Sen sijaan paperin määrä on vain kasvanut, koska jokaista paperitonta toimistoa kohtaan on kolme paperillista, jotka tarvitsevat jokaisen asiakirjan kolmena eri paperikappaleena.
Kuten vanha betoniviidakon sanonta sanoo: Voit ottaa paperin pois toimistosta, mutta et paperia pois ihmisestä.
Ja kaikki liikenneuudistukset, joilla on pyritty lisäämään liikennejoustoja ja lyhentämään matkustusaikoja.
Kuinka monen mielestä ne oikeasti ovat onnistuneet siinä? Kuinka monen mielestä ne ovat onnistuneet vain sekoittamaan hyvin toimineen pakan?
Eli mitä enemmän tilaa, sitä enemmän kaaosta on syntynyt.
Kaikki ei kuitenkaan ole menetetty.
Oletteko huomanneet kuinka tarjolla on yhä enemmän suurempia kokonaisuuksia?
On keittiökokonaisuuksia, saunakokonaisuuksia, sivuainekokonaisuuksia, kaikki Farscapen kaudet sisältäviä dvd-boksi-kokonaisuuksia...
Näillä yritetään täyttää tyhjiä aukkoja pikaisesti, ilman että tyhjiöt aiheuttavat suurempaa tuhoa kuin mitä syntyy kun keittiökokonaisuus asennetaan paikoilleen.
Taistele sinäkin siis tyhjiötä vastaan, ja osta aina kokonaisuuksia.
(Tämän blogimerkinnän tarjosi Lego.)
maanantai 10. maaliskuuta 2008
Baabelin laulukilpailu
Mikä on tärkein asia mikä erottaa ihmiset?
Pohjimmiltaanhan me kaikki olemme hiilipohjaisia elämänmuotoja (jos joku ei ole, nyt olisi hyvä hetki ilmoittaa siitä).
Ihonväri...noh, kärjistäen kysymys on vain auringonpaisteessa viihtymisestä ja kyljen vaihtamisesta ajoissa. Loppujen lopuksi sillä ei ole niinkään väliä.
Fyysiset ominaisuudet? Kenelläpä meistä ei jossain vaiheessa olisi ollut punainen nenä ja selkä poikki. Eli sekään ei ole niin iso juttu.
Kieli? Anteeksi nyt vaan kaikki jotka ovat kuluttaneet aikaa esperantoon, mutta huonosti ja lujaa puhuttu englanti yhdistettynä viittomakieleen on oikeasti se maailmankieli.
Ja kiitos television, lähes kaikki puhuvat sitä tyydyttävästi.
Se mikä hakkaa kiilaa eri kansallisuuksien ja ihmisten väliin, on kielen intonaatio eli äänenkorkeuden vaihtelu puheessa.
Käytännön esimerkkinä kerrottakoon että näin kerran ohimennen Serranon perheestä pätkän.
En ehtinyt lukea mitä (ilmeisesti perheenisä) sanoi suomeksi, mutta äänenlaadusta ja käytetystä volyymistä päätellen ajattelin, että nyt alkaa perheväkivallan toteutus 1:1 parhaaseen katseluaikaan.
Ennen kuin ehdin valita katselijapalvelun numeron puhelimen pikavalinnoista (minut tunnetaan siellä nimellä "se erittäin rasittava farscape-tyyppi"), joku vastasi televisiossa "se on 12.50".
Tällöin opin että
1. "Que hora es?" tarkoittaa "paljonko kello on?"
2. Espanjalaisilla täytyy olla todella hyvät keuhkot.
Tämä myöskin pani miettimään, miltä hän mahtaa kuulostaa vanhempana, nyt kun nuorella iällä on huutanut kurkkunsa käheäksi ja kuinkahan monta askia kurkkupastilleja tyyppi mahtaa vetää päivittäin?
Ehkä kuitenkin tärkeimpänä tuo laittoi miettimään, kuinka helppo jokin yksinkertainen asia on väärinkäsittää, pelkästään äänentason perusteella.
Me suomalaiset olemme tottuneet olemaan isompia äänivalleja rikkomatta.
Itse asiassa olen kuullut paristakin lähteestä, että esim. amerikkalaiset pelkäävät meidän puhettamme. Syynä on se, että meidän puheemme on kuulema robottimaisen tasaista, ei yhtään nuottivaihtelua tai väriä.
Jos oikeasti tahdottaisiin pyrkiä kansojen väliseen yhteisymmärrykseen, eikö siis voitaisi sopia yhteisestä intonaatiosta?
Itse asiassa, siitä voitaisiin järjestää kilpailu.
Jokainen varmasti tuntee ihmisen joka hyräilee tai humisee aina jotain sisäisen musiikkikorvansa tahtiin (onhan se ärsyttävää, mutta jos vaihtoehtona on se, että kuuntelet ruuhkabussissa kotimatkalla vieressäsi istuvan käyvän sisäistä monologia maidon ostamisesta ääneen, niin luultavasti Stairway to heaven humistuna on aika pieni uhraus, eikö?).
Jokaisessa maassa valittaisiin karsintakierrosten kautta nuotti, jolla kieltä tulisi puhua.
Maan parhaimmat hymisijät pääsisivät estradille esittelemään nuottia käytännössä.
Kun maiden parhaimmat hymisijät ja nuotti olisi valittu, järjestettäisiin iso gaala.
Siellä hymisijät kilpailisivat siitä, minkä maan edustajalla olisi paras hyminä-nuotti.
Kaikki mukana olevien maiden kansalaiset saisivat äänestää soittamalla tai teksti-viesteillä parasta hyminää.
Voittajasta tulisi sitten se nuotti, jota lapsille alettaisiin opettamaan.
Jos tästä nyt jotain huonoja puolia olisi löydettävä, niin on mahdollista että kohta kaikkialla alettaisiin puhua kuin perhe/lähi/jalkapallo/joku muu, mikä?/-väkivalta olisi vain sekunneista kiinni, mutta suuret askeleet ihmiskunnan yhtenäisyyden vuoksi ovat aina vaatineet uhrauksia, n'est-ce pas?
Pohjimmiltaanhan me kaikki olemme hiilipohjaisia elämänmuotoja (jos joku ei ole, nyt olisi hyvä hetki ilmoittaa siitä).
Ihonväri...noh, kärjistäen kysymys on vain auringonpaisteessa viihtymisestä ja kyljen vaihtamisesta ajoissa. Loppujen lopuksi sillä ei ole niinkään väliä.
Fyysiset ominaisuudet? Kenelläpä meistä ei jossain vaiheessa olisi ollut punainen nenä ja selkä poikki. Eli sekään ei ole niin iso juttu.
Kieli? Anteeksi nyt vaan kaikki jotka ovat kuluttaneet aikaa esperantoon, mutta huonosti ja lujaa puhuttu englanti yhdistettynä viittomakieleen on oikeasti se maailmankieli.
Ja kiitos television, lähes kaikki puhuvat sitä tyydyttävästi.
Se mikä hakkaa kiilaa eri kansallisuuksien ja ihmisten väliin, on kielen intonaatio eli äänenkorkeuden vaihtelu puheessa.
Käytännön esimerkkinä kerrottakoon että näin kerran ohimennen Serranon perheestä pätkän.
En ehtinyt lukea mitä (ilmeisesti perheenisä) sanoi suomeksi, mutta äänenlaadusta ja käytetystä volyymistä päätellen ajattelin, että nyt alkaa perheväkivallan toteutus 1:1 parhaaseen katseluaikaan.
Ennen kuin ehdin valita katselijapalvelun numeron puhelimen pikavalinnoista (minut tunnetaan siellä nimellä "se erittäin rasittava farscape-tyyppi"), joku vastasi televisiossa "se on 12.50".
Tällöin opin että
1. "Que hora es?" tarkoittaa "paljonko kello on?"
2. Espanjalaisilla täytyy olla todella hyvät keuhkot.
Tämä myöskin pani miettimään, miltä hän mahtaa kuulostaa vanhempana, nyt kun nuorella iällä on huutanut kurkkunsa käheäksi ja kuinkahan monta askia kurkkupastilleja tyyppi mahtaa vetää päivittäin?
Ehkä kuitenkin tärkeimpänä tuo laittoi miettimään, kuinka helppo jokin yksinkertainen asia on väärinkäsittää, pelkästään äänentason perusteella.
Me suomalaiset olemme tottuneet olemaan isompia äänivalleja rikkomatta.
Itse asiassa olen kuullut paristakin lähteestä, että esim. amerikkalaiset pelkäävät meidän puhettamme. Syynä on se, että meidän puheemme on kuulema robottimaisen tasaista, ei yhtään nuottivaihtelua tai väriä.
Jos oikeasti tahdottaisiin pyrkiä kansojen väliseen yhteisymmärrykseen, eikö siis voitaisi sopia yhteisestä intonaatiosta?
Itse asiassa, siitä voitaisiin järjestää kilpailu.
Jokainen varmasti tuntee ihmisen joka hyräilee tai humisee aina jotain sisäisen musiikkikorvansa tahtiin (onhan se ärsyttävää, mutta jos vaihtoehtona on se, että kuuntelet ruuhkabussissa kotimatkalla vieressäsi istuvan käyvän sisäistä monologia maidon ostamisesta ääneen, niin luultavasti Stairway to heaven humistuna on aika pieni uhraus, eikö?).
Jokaisessa maassa valittaisiin karsintakierrosten kautta nuotti, jolla kieltä tulisi puhua.
Maan parhaimmat hymisijät pääsisivät estradille esittelemään nuottia käytännössä.
Kun maiden parhaimmat hymisijät ja nuotti olisi valittu, järjestettäisiin iso gaala.
Siellä hymisijät kilpailisivat siitä, minkä maan edustajalla olisi paras hyminä-nuotti.
Kaikki mukana olevien maiden kansalaiset saisivat äänestää soittamalla tai teksti-viesteillä parasta hyminää.
Voittajasta tulisi sitten se nuotti, jota lapsille alettaisiin opettamaan.
Jos tästä nyt jotain huonoja puolia olisi löydettävä, niin on mahdollista että kohta kaikkialla alettaisiin puhua kuin perhe/lähi/jalkapallo/joku muu, mikä?/-väkivalta olisi vain sekunneista kiinni, mutta suuret askeleet ihmiskunnan yhtenäisyyden vuoksi ovat aina vaatineet uhrauksia, n'est-ce pas?
perjantai 7. maaliskuuta 2008
24 - kulissien takana
- No niin, menihän siinä aikaa, mutta nyt se on valmis.
- Aha, no hyvä, kiitos.
- Mitäs täällä muuten katsotaan?
- Huippuagenttimme on juuri purkamassa meidän huippu-asiantuntijan neuvojen avulla viimeistä huipputekniikkaa edustavaa todella tuhovoimaista pommia.
- Vähän niin kuin minä äsken siis.
- On siinä ehkä pikkaisen eroa.
- Ja mitäs tuo tarkoitti?
- Sinä korjasit meidän kahviautomaattimme.
- Ja?
- Tuolla puretaan pommia.
- Joten...?
- Jos tuo pommi räjähtää, kymmeniä tuhansia ihmisiä kuolee.
- Ja jos minä en saa korjattua kahviautomaatteja, kymmeniä tuhansia ihmisiä jää ilman kahvia.
- No eihän se ole ollenkaan sama asia.
- Et ole tainnut nähdä mainosgraafikoita joiden veren kofeiini-arvo on päässyt laskemaan.
- Vau, no se ei varmaan ole kaunista nähtävää.
- Sinäpä sen sanoit. Sommittelut menevät ihan pilalle.
- Heh heh, niinpä niin. Osaat varmaan ulos ihan itse.
- Hei, ei tarvitse heittäytyä tylyksi ihan vaan sen vuoksi että ei tajua.
- Mitä niin ei tajua? Tuolla on mies, joka on ollut hommissa 24 tuntia yksinään, ja sinä vertaat itseäsi häneen?
- Kyllä minullakin meni 24 tuntia.
- Sinä pidit kahden tunnin ruokatauon, puolen tunnin välein tupakkatauon, kolmen vartin välein kahvitauon ja keskellä päivää lepotauon.
- Hei, liiton säännöt, minkäs teet?
- Ja menit välillä kotiin nukkumaan ja tulit aamulla tunnin myöhässä jatkamaan hommiasi.
- Joo mutta kun minä tulin hommiin, en haissut siltä kuin en olisi päässyt vessaan ja suihkuun vuorokauteen.
- Ei siinä menossa ehdi käydä vessassa. Tosimies päästää mieluummin housuun kuin terroristin karkuun.
- Mietinkin että teillä on pitkät välit työpöytien välillä ja hyvä ilmastointi.
- Nyt taisi itse asiassa tulla valmista. Hei miten siinä kävi?
- Menihän se hitto vie tiukille, taisi jäädä jotain hiton 2 sekuntia, mutta saatiin se hitto lopulta purettua!
- Sehän meni sitten paljon paremmin kuin viimeksi. Hei tässä on yksi tyyppi jonka tahtoisin että tapaat.
- No hitto vie terve!
- ...juu pidetään ne kädet ihan itsellä, ja jos et tulisi noin lähelle...
- Tämä tyyppi sanoi että hänen työnsä on yhtä tärkeää kuin sinun.
- Hitto vieköön, tottahan se on! Ilman hänenkaltaisiaan me emme hitto voisi toimia!
- Vau, oletko...oletko oikeasti sitä mieltä?
- No hitto! Sinähän olet vastuussa meidän aikuisvaippojen varastosta, etkö vaan?
- Aha, no hyvä, kiitos.
- Mitäs täällä muuten katsotaan?
- Huippuagenttimme on juuri purkamassa meidän huippu-asiantuntijan neuvojen avulla viimeistä huipputekniikkaa edustavaa todella tuhovoimaista pommia.
- Vähän niin kuin minä äsken siis.
- On siinä ehkä pikkaisen eroa.
- Ja mitäs tuo tarkoitti?
- Sinä korjasit meidän kahviautomaattimme.
- Ja?
- Tuolla puretaan pommia.
- Joten...?
- Jos tuo pommi räjähtää, kymmeniä tuhansia ihmisiä kuolee.
- Ja jos minä en saa korjattua kahviautomaatteja, kymmeniä tuhansia ihmisiä jää ilman kahvia.
- No eihän se ole ollenkaan sama asia.
- Et ole tainnut nähdä mainosgraafikoita joiden veren kofeiini-arvo on päässyt laskemaan.
- Vau, no se ei varmaan ole kaunista nähtävää.
- Sinäpä sen sanoit. Sommittelut menevät ihan pilalle.
- Heh heh, niinpä niin. Osaat varmaan ulos ihan itse.
- Hei, ei tarvitse heittäytyä tylyksi ihan vaan sen vuoksi että ei tajua.
- Mitä niin ei tajua? Tuolla on mies, joka on ollut hommissa 24 tuntia yksinään, ja sinä vertaat itseäsi häneen?
- Kyllä minullakin meni 24 tuntia.
- Sinä pidit kahden tunnin ruokatauon, puolen tunnin välein tupakkatauon, kolmen vartin välein kahvitauon ja keskellä päivää lepotauon.
- Hei, liiton säännöt, minkäs teet?
- Ja menit välillä kotiin nukkumaan ja tulit aamulla tunnin myöhässä jatkamaan hommiasi.
- Joo mutta kun minä tulin hommiin, en haissut siltä kuin en olisi päässyt vessaan ja suihkuun vuorokauteen.
- Ei siinä menossa ehdi käydä vessassa. Tosimies päästää mieluummin housuun kuin terroristin karkuun.
- Mietinkin että teillä on pitkät välit työpöytien välillä ja hyvä ilmastointi.
- Nyt taisi itse asiassa tulla valmista. Hei miten siinä kävi?
- Menihän se hitto vie tiukille, taisi jäädä jotain hiton 2 sekuntia, mutta saatiin se hitto lopulta purettua!
- Sehän meni sitten paljon paremmin kuin viimeksi. Hei tässä on yksi tyyppi jonka tahtoisin että tapaat.
- No hitto vie terve!
- ...juu pidetään ne kädet ihan itsellä, ja jos et tulisi noin lähelle...
- Tämä tyyppi sanoi että hänen työnsä on yhtä tärkeää kuin sinun.
- Hitto vieköön, tottahan se on! Ilman hänenkaltaisiaan me emme hitto voisi toimia!
- Vau, oletko...oletko oikeasti sitä mieltä?
- No hitto! Sinähän olet vastuussa meidän aikuisvaippojen varastosta, etkö vaan?
torstai 6. maaliskuuta 2008
Avoin kirje käytännön filosofian opiskelijoille
Minusta meidän täytyy jutella suhteestamme.
Se ei toimi.
Cthulhu yksin (ja naapuritalon innokas lintubongari tietenkin) tietää monet yksinäiset aamukahvi-, iltakahvi- sekä aamun ja illan välisen ajan kahvihetkeni.
Tätä on niin kauhean vaikea kirjoittaa, mutta yritän silti jaksaa.
Kaipasin elämääni kunnon vihollista. Jotain, joka olisi arvoiseni ja pystyisi vastaamaan erityistarpeisiini.
Muut varmaan olisivat halunneet varmaan ystävän.
Jonkun jolle voisi uskoutua kaikista asioista, jonkun joka ymmärtäisi miksi ja miten Cthulhu, kahvi ja Farscape ovat niin universaalisti merkittäviä asioita.
Minä halusin vihollisen.
Oscar Wilde sanoi aikoinaan että koskaan ei voi olla tarpeeksi tarkka valitessaan vihollisiaan.
Hän oli oikeassa.
Ystävä voi kannustaa sinua eteenpäin elämässä, mutta kunnon vihollinen pakottaa sinut kehittymään.
Ystävä on aina tukenasi vaikeina hetkinä, mutta vihollinen korkeintaan antaa vauhtia kalliolta hyppäämiseen.
Ystävä on valmis vahtimaan että kukaan ei juo kaljaasi, johon käytit viimeiset rahasi, ja valomerkkikin tuli just, mutta vihollinen...no varmaan tajuatte.
Kunnon vihollinen pakottaa sinut löytämään oman potentiaalisi, auttaa sinut ylittämään rajasi. Vaikka ystävilläkin on oma funktionsa, he eivät pysty samaan kuin vihollinen.
Siksi viholliset ovat tärkeä asia.
Ja minä valitsin teidät.
En ala valehdella enää tässä vaiheessa: tärkein syy valintaanne oli se että kukaan muu ei taida haluta vihollista teistä.
Oletteko te oikeasti niin pelottavaa porukkaa, että kukaan ei halua, ei, vaan ei USKALLA haastaa teitä?
Teekkarit...heistä on vitsikirjoja. Ei välttämättä hauskoja, tai edes vitseksi tarkoitettuja, mutta vitsikirjoja kuitenkin.
Diplomi-insinöörit...älkää nyt edes pyytäkö aloittamaan.
Kuvataiteilijat...kuva todellakin kertoo enemmän kuin tuhat vitsiä.
Mutta käytännön filosofian opiskelijat...ei mitään.
Te varmaan uitatte kaikkia muita opinto-suuntauksia luentojen jälkeen Unisex-vessoissanne, ja siksi kukaan ei uskalla alkaa ryppyilemään teille.
Hitto, ajattelin, sitten minä uskallan.
Kunpa tämän seuraavan sanominen olisi helpompaa, mutta ei, minun täytyy sanoa se kerralla, nyt kun vielä pystyn kyynelten läpi kirjoittamaan.
Te ette reagoineet mitenkään.
Vaikka minä yritin kiihdyttää teitä miten tahansa, te ette reagoineet.
Makasitte vain kuin kuollut kala, kun kävin päällenne loukkauksineni.
Yritin muokata ja kehittää viestintääni, mutta te otitte sen vain zeniläisittäin vastaan, ja annoitte ilmeisesti mennä sen lävitsenne.
Minä kehityin, te ette.
En kuitenkaan voi syyttää yksinomaan teitä, syytä on minussakin.
Minun olisi pitänyt huomioida enemmän se, onko nykyään johtava suuntaus enemmän hegeliläinen vai kantilainen.
Minun olisi pitänyt myös tajuta että järki ei ole ole eriytymätön kokonaisuus, vaan sisältää eroja sekä omilla erityispiirteillään varustettuja osia.
Mutta se on nyt mennyttä, eikä tehtyä saa tekemättömäksi. Meidän molempien vuoksi on parempi että lähdemme kulkemaan eri teitä.
Tahdon kuitenkin tehdä selväksi, että minulla ei ole ketään toista, joka olisi nopeuttanut päätöstäni.
Mietin kyllä hetken aikaa media-alan ammattilaisia.
Te saattaisitte arvostaa sitä, kuinka media-alalla ollaan kriittisiä kaikkia muita paitsi itseä kohtaan.
Jos joku on 30-vuotiaana vilautellut sixpackia, niin ei voi olettaa että sama henkilö olisi samanlainen enää 58-vuotiaana.
Eikö tuossa vaiheessa saa jo nauttia munakkaan makkara-perunoilla kaikessa rauhassa jos haluaa, niin kuin toimittajat?
Tai jos julkisuuteen tottumaton missi sanoo hassuja haastattelussa, onko se oikeasti ison revittelyn aihe? Ihan niin kuin kukaan toimittaja ei koskaan olisi sanonut tyhmiä julkisuudessa?
Varmaan JSN sitten perustettiin ihan vaan kahviseuran vuoksi.
Mutta ei se tuntunut samalta.
Tuli sellainen olo kuin olisi potkinut märkää rättiä luisteluradalla; huonosti olisi käynyt kummallekin.
En halua että nyt kun emme kohtaa enää kuten aiemmin, että muistelisimme tätä loppua.
Tahtoisin että päällimmäisenä mieleen jäisivät ne hyvät hetket, joita meillä oli.
Minullekin ainakin jäävät.
TV: t.
Se ei toimi.
Cthulhu yksin (ja naapuritalon innokas lintubongari tietenkin) tietää monet yksinäiset aamukahvi-, iltakahvi- sekä aamun ja illan välisen ajan kahvihetkeni.
Tätä on niin kauhean vaikea kirjoittaa, mutta yritän silti jaksaa.
Kaipasin elämääni kunnon vihollista. Jotain, joka olisi arvoiseni ja pystyisi vastaamaan erityistarpeisiini.
Muut varmaan olisivat halunneet varmaan ystävän.
Jonkun jolle voisi uskoutua kaikista asioista, jonkun joka ymmärtäisi miksi ja miten Cthulhu, kahvi ja Farscape ovat niin universaalisti merkittäviä asioita.
Minä halusin vihollisen.
Oscar Wilde sanoi aikoinaan että koskaan ei voi olla tarpeeksi tarkka valitessaan vihollisiaan.
Hän oli oikeassa.
Ystävä voi kannustaa sinua eteenpäin elämässä, mutta kunnon vihollinen pakottaa sinut kehittymään.
Ystävä on aina tukenasi vaikeina hetkinä, mutta vihollinen korkeintaan antaa vauhtia kalliolta hyppäämiseen.
Ystävä on valmis vahtimaan että kukaan ei juo kaljaasi, johon käytit viimeiset rahasi, ja valomerkkikin tuli just, mutta vihollinen...no varmaan tajuatte.
Kunnon vihollinen pakottaa sinut löytämään oman potentiaalisi, auttaa sinut ylittämään rajasi. Vaikka ystävilläkin on oma funktionsa, he eivät pysty samaan kuin vihollinen.
Siksi viholliset ovat tärkeä asia.
Ja minä valitsin teidät.
En ala valehdella enää tässä vaiheessa: tärkein syy valintaanne oli se että kukaan muu ei taida haluta vihollista teistä.
Oletteko te oikeasti niin pelottavaa porukkaa, että kukaan ei halua, ei, vaan ei USKALLA haastaa teitä?
Teekkarit...heistä on vitsikirjoja. Ei välttämättä hauskoja, tai edes vitseksi tarkoitettuja, mutta vitsikirjoja kuitenkin.
Diplomi-insinöörit...älkää nyt edes pyytäkö aloittamaan.
Kuvataiteilijat...kuva todellakin kertoo enemmän kuin tuhat vitsiä.
Mutta käytännön filosofian opiskelijat...ei mitään.
Te varmaan uitatte kaikkia muita opinto-suuntauksia luentojen jälkeen Unisex-vessoissanne, ja siksi kukaan ei uskalla alkaa ryppyilemään teille.
Hitto, ajattelin, sitten minä uskallan.
Kunpa tämän seuraavan sanominen olisi helpompaa, mutta ei, minun täytyy sanoa se kerralla, nyt kun vielä pystyn kyynelten läpi kirjoittamaan.
Te ette reagoineet mitenkään.
Vaikka minä yritin kiihdyttää teitä miten tahansa, te ette reagoineet.
Makasitte vain kuin kuollut kala, kun kävin päällenne loukkauksineni.
Yritin muokata ja kehittää viestintääni, mutta te otitte sen vain zeniläisittäin vastaan, ja annoitte ilmeisesti mennä sen lävitsenne.
Minä kehityin, te ette.
En kuitenkaan voi syyttää yksinomaan teitä, syytä on minussakin.
Minun olisi pitänyt huomioida enemmän se, onko nykyään johtava suuntaus enemmän hegeliläinen vai kantilainen.
Minun olisi pitänyt myös tajuta että järki ei ole ole eriytymätön kokonaisuus, vaan sisältää eroja sekä omilla erityispiirteillään varustettuja osia.
Mutta se on nyt mennyttä, eikä tehtyä saa tekemättömäksi. Meidän molempien vuoksi on parempi että lähdemme kulkemaan eri teitä.
Tahdon kuitenkin tehdä selväksi, että minulla ei ole ketään toista, joka olisi nopeuttanut päätöstäni.
Mietin kyllä hetken aikaa media-alan ammattilaisia.
Te saattaisitte arvostaa sitä, kuinka media-alalla ollaan kriittisiä kaikkia muita paitsi itseä kohtaan.
Jos joku on 30-vuotiaana vilautellut sixpackia, niin ei voi olettaa että sama henkilö olisi samanlainen enää 58-vuotiaana.
Eikö tuossa vaiheessa saa jo nauttia munakkaan makkara-perunoilla kaikessa rauhassa jos haluaa, niin kuin toimittajat?
Tai jos julkisuuteen tottumaton missi sanoo hassuja haastattelussa, onko se oikeasti ison revittelyn aihe? Ihan niin kuin kukaan toimittaja ei koskaan olisi sanonut tyhmiä julkisuudessa?
Varmaan JSN sitten perustettiin ihan vaan kahviseuran vuoksi.
Mutta ei se tuntunut samalta.
Tuli sellainen olo kuin olisi potkinut märkää rättiä luisteluradalla; huonosti olisi käynyt kummallekin.
En halua että nyt kun emme kohtaa enää kuten aiemmin, että muistelisimme tätä loppua.
Tahtoisin että päällimmäisenä mieleen jäisivät ne hyvät hetket, joita meillä oli.
Minullekin ainakin jäävät.
TV: t.
keskiviikko 5. maaliskuuta 2008
Plaseboblogi
Moni konditoriatuote on fasadiltaan esteettinen, vaikka interiööri onkin vakuumia.
Tämä kronologisesti kulunut fraasi on yhä faktinen.
Presumoidaan, että fysionomia on yhtä kuin henkisten ominaisuuksien inkarnaatio.
Vaikka kasuistinen tutkimus ei olekaan konfirmoinut tätä konjektuuria, intersubjektiivisesti korollaari on ollut helppo johtaa teoreemasta.
Kaikki eivät kuitenkaan tätä ole validoineet.
Uusin tutkimus kuitenkin deregoi skeptikoiden väitteet.
Tämän monografian mukaan kallis plasebomedikaatio tuottaa parempia aktioita kuin par plasebo joka on halvemman oloinen.
Ipso facto mitä kultivoidumman auditiivisempi, jos tällainen koomisuus akkreditoidaan, sitä de facto drastisemman jonkin tulee olla.
Joten tämäkin sofistinen blogimerkintä on skolastinen.
Tämä kronologisesti kulunut fraasi on yhä faktinen.
Presumoidaan, että fysionomia on yhtä kuin henkisten ominaisuuksien inkarnaatio.
Vaikka kasuistinen tutkimus ei olekaan konfirmoinut tätä konjektuuria, intersubjektiivisesti korollaari on ollut helppo johtaa teoreemasta.
Kaikki eivät kuitenkaan tätä ole validoineet.
Uusin tutkimus kuitenkin deregoi skeptikoiden väitteet.
Tämän monografian mukaan kallis plasebomedikaatio tuottaa parempia aktioita kuin par plasebo joka on halvemman oloinen.
Ipso facto mitä kultivoidumman auditiivisempi, jos tällainen koomisuus akkreditoidaan, sitä de facto drastisemman jonkin tulee olla.
Joten tämäkin sofistinen blogimerkintä on skolastinen.
tiistai 4. maaliskuuta 2008
Valkoisia valaita
Mitä jos ihmiset lakkaisivat haluamasta asioita?
Tuossahan ei sinällään ole mitään ihmeellistä, elämänjanon sammuttaminen on buddhistien päätavoitteita.
Mutta miten se vaikuttaa ihmiseen? Tuleeko hänestä onnellisempi, tyynempi, parempi henkilö, joka on suurten sisustusratkaisujen edessä nyt kun tavarat eivät vie kaikkea seinätilaa?
Vai tuleeko hänestä vain yksinkertaisesti tylsä henkilö, joka alkaa tulla aina luoksesi katsomaan kodinsisustus-ohjelmia ja syömään popkornisi?
Okei, vastakommentti: miksi meidän tulisi haluta asioita? Eikö shoppailu ole vain pelkkä kylmä seksin korvike? Jotain millä korvataan tyhjät aukot elämässämme?
Puoliksi tämä on totta.
Minun elämässäni oli Farscape-boksin kokoinen aukko, jonka luonnollisesti tukin Farscape-boksillani.
Mutta minä hengitin raskaasti viime katselukerralla VAIN koska olin flunssassa. Oikeasti.
Asioiden haluaminen on vähän niin kuin kunnianhimo ruskeassa paketissa joka laitetaan postitse eri lähettäjänimellä.
Se tekee gutaa, mutta sillä ei välttämättä ole kaikkialla hyvä maine.
Kun joku haluaa asioita, hän on valmis näkemään sen eteen vähän vaivaa.
Hän on valmis kestämään kämppistään, joka jostain syystä ei tee nykyään muuta kuin tuijottaa oranssiin lakanaan pukeutuneena koti kuntoon-sarjaa sekä syö vähäsuolaisia mikropoppareita. Siis niin kauan kuin tämä maksaa osansa vuokrasta. Koska järkevänä ihmisenä tämä joku haluaa neljä seinää ja katon ympärilleen.
Mitä jos kumpikin olisi luopunut haluamisesta? He olisivat molemmat pellolla yrittämässä tehdä popkornia pitelemällä suurennuslasia raakojen maissien päällä, oranssit muovipussit yllään ja pohdiskellen samalla mikä tapetinväri matsaa pahvilaatikon kanssa.
Kaikkein parasta on, jos halun kohteena on "valkoinen valas".
Se on jokin niin legendaarinen halun kohde, että tarve sen saamiseen alkaa saavuttaa jo manian piirteitä.
Ehkä olet kohdannut sen joskus, päässyt jopa näköetäisyydelle siitä.
Et kuitenkaan koskaan saanut sitä, ja tarve sen saamiseksi itsellesi muodostuu tavoitteeksi elämässäsi.
Toisinaan kuulet siitä huhuja, ja saatat jopa nähdä sen ohimennen, mutta aina se vain välttää sinut.
Minullakin on tällainen valkoinen valas, jota olen jahdannut jo monien vuosien ajan.
Kohtasin sen viime viikonloppuna taas. Se oli ulottuvillani, ja olisin voinut saada sen omakseni.
Annoin sen kuitenkin olla.
Sillä mitä minä sen jälkeen olisin enää halunnut? Ei, jahti on parempi kuin kiinnisaanti.
Sitä paitsi oranssi ei pue minua.
Tuossahan ei sinällään ole mitään ihmeellistä, elämänjanon sammuttaminen on buddhistien päätavoitteita.
Mutta miten se vaikuttaa ihmiseen? Tuleeko hänestä onnellisempi, tyynempi, parempi henkilö, joka on suurten sisustusratkaisujen edessä nyt kun tavarat eivät vie kaikkea seinätilaa?
Vai tuleeko hänestä vain yksinkertaisesti tylsä henkilö, joka alkaa tulla aina luoksesi katsomaan kodinsisustus-ohjelmia ja syömään popkornisi?
Okei, vastakommentti: miksi meidän tulisi haluta asioita? Eikö shoppailu ole vain pelkkä kylmä seksin korvike? Jotain millä korvataan tyhjät aukot elämässämme?
Puoliksi tämä on totta.
Minun elämässäni oli Farscape-boksin kokoinen aukko, jonka luonnollisesti tukin Farscape-boksillani.
Mutta minä hengitin raskaasti viime katselukerralla VAIN koska olin flunssassa. Oikeasti.
Asioiden haluaminen on vähän niin kuin kunnianhimo ruskeassa paketissa joka laitetaan postitse eri lähettäjänimellä.
Se tekee gutaa, mutta sillä ei välttämättä ole kaikkialla hyvä maine.
Kun joku haluaa asioita, hän on valmis näkemään sen eteen vähän vaivaa.
Hän on valmis kestämään kämppistään, joka jostain syystä ei tee nykyään muuta kuin tuijottaa oranssiin lakanaan pukeutuneena koti kuntoon-sarjaa sekä syö vähäsuolaisia mikropoppareita. Siis niin kauan kuin tämä maksaa osansa vuokrasta. Koska järkevänä ihmisenä tämä joku haluaa neljä seinää ja katon ympärilleen.
Mitä jos kumpikin olisi luopunut haluamisesta? He olisivat molemmat pellolla yrittämässä tehdä popkornia pitelemällä suurennuslasia raakojen maissien päällä, oranssit muovipussit yllään ja pohdiskellen samalla mikä tapetinväri matsaa pahvilaatikon kanssa.
Kaikkein parasta on, jos halun kohteena on "valkoinen valas".
Se on jokin niin legendaarinen halun kohde, että tarve sen saamiseen alkaa saavuttaa jo manian piirteitä.
Ehkä olet kohdannut sen joskus, päässyt jopa näköetäisyydelle siitä.
Et kuitenkaan koskaan saanut sitä, ja tarve sen saamiseksi itsellesi muodostuu tavoitteeksi elämässäsi.
Toisinaan kuulet siitä huhuja, ja saatat jopa nähdä sen ohimennen, mutta aina se vain välttää sinut.
Minullakin on tällainen valkoinen valas, jota olen jahdannut jo monien vuosien ajan.
Kohtasin sen viime viikonloppuna taas. Se oli ulottuvillani, ja olisin voinut saada sen omakseni.
Annoin sen kuitenkin olla.
Sillä mitä minä sen jälkeen olisin enää halunnut? Ei, jahti on parempi kuin kiinnisaanti.
Sitä paitsi oranssi ei pue minua.
maanantai 3. maaliskuuta 2008
So tonight I'm gonna party like it's 1968
Ehkä kaikki lopulta tiivistyy pelkoon.
Kuka muistaa vielä vuoden 1968?
Tiedoksi niille jotka olivat tuossa vaiheessa vielä Gufissa, kyseinen vuosi tunnetaan nimellä "hullu vuosi".
Ranskassa opiskelijat aloittivat toukokuussa 1968 lakot, jotka johtivat lopulta De Gaullen hallituksen kaatumiseen.
Samanlaisia oppilaiden hallitsevaa valtaa vastaan aloittamia kampanjoita oli muuallakin maailmassa.
Suomessakin oli radikaali opiskelijaliike, joka valtasi oman opiskelijatilansa.
(Ei nyt millään pahalla ketään tuolloista radikaalia kohtaan, mutta kasvoillani on juuri nyt ilme jota käytän kun en ole kovinkaan vaikuttunut ja/tai joku on juuri pieraissut.)
Tuo on kuitenkin saivartelua.
Pointti on siinä, että 1968 oli se vuosi, kun nuoriso tajusi oman voimansa ja kyseenalaisti hallitsevat olosuhteet ensimmäisen kerran rajusti.
Mutta vallankumous syö omat lapsensa, tiesi jo Georg Büchner.
Hän jätti kertomatta hienotunteisuudesta mitä vallankumous ulostaa tämän jälkeen.
Kaikilla systeemeillä on halu palata alkuperäiseen järjestykseen, kuten termodynamiikka on meille opettanut.
Joten jossain vaiheessa uudesta radikaalista ja vallankumouksellisesta järjestelmästä tuleekin tuttu ja turvallinen.
Niistä, jotka sen aikoinaan saivat aikaan, tulee sen vakaimpia ja innokkaimpia ylläpitäjiä.
Ironisesti kaikki, mikä voisi mullistaa tämän hallitsevan asiaintilan, estetään mahdollisuuksien mukaan.
Koska muutos pelottaa.
Mutta kaikki ei kuitenkaan ole kuin 1968.
Tohtori Tarr ja professori Fether eivät enää paitsi ole johdossa, he ovat myös kehittäneet systeemin.
Kuten Bill Thompson kertoo (mr. Thompson, if you are reading this: you rock, sir.) BBC:n kolumnissaan, maailma on muuttunut.
Aiemmin lapset kasvoivat maailmassa, jonka olivat määritelleet heidän vanhempansa, ja jonka sääntöihin he joutuivat muokkaamaan omat halunsa ja tarpeensa.
Nyt aikuiset joutuvatkin astumaan tietoverkkojen ja median maailmaan, jonka ovat muokanneet nuoremmat sukupolvet, ja joka ei toimikaan samoilla säännöillä kuin oikea maailma.
Kuten Thompson kysyy, onko siis ihme että käytännöt esim. erilaisilla sosiaalisilla sivuilla, kuten Facebook, aiheuttavat huolta vanhemmille, poliitikoille ja opettajille? He eivät vättämättä käsitä niitä.
Ja se pelottaa.
Ehkä tässä lapsiporno-sivujen sensuurihässäkässä on loppujen lopuksi kyse tästä.
Vanha, hallitseva sukupolvi ymmärtää asiat omien sääntöjensä mukaan, kun taas nuoremmalle sukupolvelle kaikki on niin selkeää, että se ei ymmärrä miksi vanhempi sukupolvi ei vaan käsitä?
Tilannetta kuvaa ehkä parhaiten Ray Bradbury Theater-tv-sarjan jakso The town where no one got off (huomaatteko kumpaan sukupolveen minä kuulun?).
Jeff Goldblumin esittämä päähenkilö jää pois hetken mielijohteesta pieneen kylänpahaseen.
Häntä alkaa seuraamaan vanhus, joka lopulta paljastaa seuraamisen syyn.
Vanhus haluaa purkaa koko elämänsä turhaumat yhteen tuntemattomaan henkilöön tappamalla hänet. Vanhus laittaa kätensä taskuun...kun Goldblum sanookin saman asian.
Itse asiassa hänkin on haaveillut tuntemattoman tappamisesta, jossain pikkukaupungissa, jossain missä kukaan ei tunne häntä. Ja hänkin laittaa kätensä taskuun....
Miten kaikki päättyi? Luultavasti niin kuin tämäkin tapaus.
Kuka muistaa vielä vuoden 1968?
Tiedoksi niille jotka olivat tuossa vaiheessa vielä Gufissa, kyseinen vuosi tunnetaan nimellä "hullu vuosi".
Ranskassa opiskelijat aloittivat toukokuussa 1968 lakot, jotka johtivat lopulta De Gaullen hallituksen kaatumiseen.
Samanlaisia oppilaiden hallitsevaa valtaa vastaan aloittamia kampanjoita oli muuallakin maailmassa.
Suomessakin oli radikaali opiskelijaliike, joka valtasi oman opiskelijatilansa.
(Ei nyt millään pahalla ketään tuolloista radikaalia kohtaan, mutta kasvoillani on juuri nyt ilme jota käytän kun en ole kovinkaan vaikuttunut ja/tai joku on juuri pieraissut.)
Tuo on kuitenkin saivartelua.
Pointti on siinä, että 1968 oli se vuosi, kun nuoriso tajusi oman voimansa ja kyseenalaisti hallitsevat olosuhteet ensimmäisen kerran rajusti.
Mutta vallankumous syö omat lapsensa, tiesi jo Georg Büchner.
Hän jätti kertomatta hienotunteisuudesta mitä vallankumous ulostaa tämän jälkeen.
Kaikilla systeemeillä on halu palata alkuperäiseen järjestykseen, kuten termodynamiikka on meille opettanut.
Joten jossain vaiheessa uudesta radikaalista ja vallankumouksellisesta järjestelmästä tuleekin tuttu ja turvallinen.
Niistä, jotka sen aikoinaan saivat aikaan, tulee sen vakaimpia ja innokkaimpia ylläpitäjiä.
Ironisesti kaikki, mikä voisi mullistaa tämän hallitsevan asiaintilan, estetään mahdollisuuksien mukaan.
Koska muutos pelottaa.
Mutta kaikki ei kuitenkaan ole kuin 1968.
Tohtori Tarr ja professori Fether eivät enää paitsi ole johdossa, he ovat myös kehittäneet systeemin.
Kuten Bill Thompson kertoo (mr. Thompson, if you are reading this: you rock, sir.) BBC:n kolumnissaan, maailma on muuttunut.
Aiemmin lapset kasvoivat maailmassa, jonka olivat määritelleet heidän vanhempansa, ja jonka sääntöihin he joutuivat muokkaamaan omat halunsa ja tarpeensa.
Nyt aikuiset joutuvatkin astumaan tietoverkkojen ja median maailmaan, jonka ovat muokanneet nuoremmat sukupolvet, ja joka ei toimikaan samoilla säännöillä kuin oikea maailma.
Kuten Thompson kysyy, onko siis ihme että käytännöt esim. erilaisilla sosiaalisilla sivuilla, kuten Facebook, aiheuttavat huolta vanhemmille, poliitikoille ja opettajille? He eivät vättämättä käsitä niitä.
Ja se pelottaa.
Ehkä tässä lapsiporno-sivujen sensuurihässäkässä on loppujen lopuksi kyse tästä.
Vanha, hallitseva sukupolvi ymmärtää asiat omien sääntöjensä mukaan, kun taas nuoremmalle sukupolvelle kaikki on niin selkeää, että se ei ymmärrä miksi vanhempi sukupolvi ei vaan käsitä?
Tilannetta kuvaa ehkä parhaiten Ray Bradbury Theater-tv-sarjan jakso The town where no one got off (huomaatteko kumpaan sukupolveen minä kuulun?).
Jeff Goldblumin esittämä päähenkilö jää pois hetken mielijohteesta pieneen kylänpahaseen.
Häntä alkaa seuraamaan vanhus, joka lopulta paljastaa seuraamisen syyn.
Vanhus haluaa purkaa koko elämänsä turhaumat yhteen tuntemattomaan henkilöön tappamalla hänet. Vanhus laittaa kätensä taskuun...kun Goldblum sanookin saman asian.
Itse asiassa hänkin on haaveillut tuntemattoman tappamisesta, jossain pikkukaupungissa, jossain missä kukaan ei tunne häntä. Ja hänkin laittaa kätensä taskuun....
Miten kaikki päättyi? Luultavasti niin kuin tämäkin tapaus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
