Valkoisia valaita

Mitä jos ihmiset lakkaisivat haluamasta asioita?

Tuossahan ei sinällään ole mitään ihmeellistä, elämänjanon sammuttaminen on buddhistien päätavoitteita.

Mutta miten se vaikuttaa ihmiseen? Tuleeko hänestä onnellisempi, tyynempi, parempi henkilö, joka on suurten sisustusratkaisujen edessä nyt kun tavarat eivät vie kaikkea seinätilaa?

Vai tuleeko hänestä vain yksinkertaisesti tylsä henkilö, joka alkaa tulla aina luoksesi katsomaan kodinsisustus-ohjelmia ja syömään popkornisi?

Okei, vastakommentti: miksi meidän tulisi haluta asioita? Eikö shoppailu ole vain pelkkä kylmä seksin korvike? Jotain millä korvataan tyhjät aukot elämässämme?

Puoliksi tämä on totta.
Minun elämässäni oli Farscape-boksin kokoinen aukko, jonka luonnollisesti tukin Farscape-boksillani.
Mutta minä hengitin raskaasti viime katselukerralla VAIN koska olin flunssassa. Oikeasti.

Asioiden haluaminen on vähän niin kuin kunnianhimo ruskeassa paketissa joka laitetaan postitse eri lähettäjänimellä.
Se tekee gutaa, mutta sillä ei välttämättä ole kaikkialla hyvä maine.

Kun joku haluaa asioita, hän on valmis näkemään sen eteen vähän vaivaa.

Hän on valmis kestämään kämppistään, joka jostain syystä ei tee nykyään muuta kuin tuijottaa oranssiin lakanaan pukeutuneena koti kuntoon-sarjaa sekä syö vähäsuolaisia mikropoppareita. Siis niin kauan kuin tämä maksaa osansa vuokrasta. Koska järkevänä ihmisenä tämä joku haluaa neljä seinää ja katon ympärilleen.

Mitä jos kumpikin olisi luopunut haluamisesta? He olisivat molemmat pellolla yrittämässä tehdä popkornia pitelemällä suurennuslasia raakojen maissien päällä, oranssit muovipussit yllään ja pohdiskellen samalla mikä tapetinväri matsaa pahvilaatikon kanssa.

Kaikkein parasta on, jos halun kohteena on "valkoinen valas".

Se on jokin niin legendaarinen halun kohde, että tarve sen saamiseen alkaa saavuttaa jo manian piirteitä.

Ehkä olet kohdannut sen joskus, päässyt jopa näköetäisyydelle siitä.
Et kuitenkaan koskaan saanut sitä, ja tarve sen saamiseksi itsellesi muodostuu tavoitteeksi elämässäsi.
Toisinaan kuulet siitä huhuja, ja saatat jopa nähdä sen ohimennen, mutta aina se vain välttää sinut.

Minullakin on tällainen valkoinen valas, jota olen jahdannut jo monien vuosien ajan.
Kohtasin sen viime viikonloppuna taas. Se oli ulottuvillani, ja olisin voinut saada sen omakseni.

Annoin sen kuitenkin olla.

Sillä mitä minä sen jälkeen olisin enää halunnut? Ei, jahti on parempi kuin kiinnisaanti.

Sitä paitsi oranssi ei pue minua.