perjantai 28. maaliskuuta 2008

Väliin henkilökohtaista, osa XXXVIV

Kävin taas parturi-kampaajalla.

Huonot uutiset: näytän nyt...miksi minä oikeastaan edes sitä selitän, kun voin näyttää.
Näytän ihan Jim Carreylta "Me kaksi ja Irene"-elokuvassa.

Myös ilme on sama, se tulee jotenkin tukan mukana.
Jos aiemmin ovat pikkulinnut lakanneet laulamasta ja koivutkin väistäneet, niin tilanne ei ole muuttunut sikäli mitenkään.

Voisin laittaa itse asiassa hakemuksen Metsävirastolle biologisen puidenharventajan paikasta.

Puut mieluummin kaataisivat itsensä kuin kohtaisivat tämän näköisen tyypin katseen, ja liito-oravista ei todellakaan tarvitsisi huolehtia; fiksuina eläiminä ne olisivat tajunneet
nähdessään minkänäköinen elukka sieltä on tulossa että sukulaisvierailu muille metsävyöhykkeille onkin jo ollut suunnitelmissa liian kauan, ja pakkaas kulti lapset ja ota kävyt mukaan, niin liidetään.

Hyvät uutiset: tämä on jo askel parempaan.

En enää täysin näytä siltä kuin keräisin keväisin puroista nuijapäitä, kasvattaisin niitä huolella ja rakkaudella, pitäen huolta niiden jokaisesta tarpeesta, kunnes ne olisivat täysikasvuisia sammakoita ja sitten tiputtaisin ne yksitellen tehosekoittimeen.

Äitini neuvosta pyysin erikseen, että päällä oleva tukka leikattaisiin niin pitkäksi että se ei taivu. Toistelimme tätä niin monta kertaa puolin ja toisin, että asia tuli taatusti ymmärretyksi.

Päällystukka näyttääkin nyt inhimilliseltä.

Ikävä kyllä en sanonut kaikkea mitä äiti pyysi, eli en maininnut "ja sivuista leikkaa niin, että läpi ei näy.".
Ajattelin että ei kai se nyt oikeasti ole tarpeeseen, eivät kai sivut niin tärkeitä ole.

En osaa muotoilla seuraavaa lausetta muutoin kuin: kyllä, kyllä ne itse asiassa ovat.

Nyt pääni huippu näyttää normaali-ihmisen tukalta, ja kaikki siitä alaspäin näyttää, ja tarkoitan sitä sananmukaisesti, kaiken.

Minua eivät niinkään harmita luomet, jotka näyttävät siltä että ilmeisesti noihin tohtori Frankenstein kiinnitti elektrodit, mutta tuo "666" joka paljastui niskasta on pikkaisen häiritsevä.

Mutta yleistasolla, parempaan päin mennään.

Sitten jotain aivan muuta, eli "autetaan ihmisiä jotka ovat eksyneet tänne, sieluparat, koska suomenkielisiä sivustoja ei ole niin kauheasti mistä Google etsii."
--------------
Vuosilomakalentereita saatte tilattua joko Ajastolta tai teette sitten sellaisen itse vaikka MS Exceliin. Ohjeet löytyvät Microsoftin sivuilta suomeksi tai sitten käytte lataamassa valmiin mallin vaikka tältä sivulta.
--------------
Kukkaruukuista löytyy tietoa enemmän Puutarha.net:in keskustelupalstalta.
--------------
Jos teillä ei ole supervoimia, niin minä en voi auttaa.

Kunhan vitsailin.

Lähettäkää sähköpostia niin kerron mikä on oikea suhde radioaktiivista säteilyä per hämäkin paino grammoissa.
---------------
Sosiologis-sosionominen testaukseni eli se kun ilmoitin että täällä ei ole kuvia, joissa on KIIRA KORPI ALASTOMANA tuotti aika hyvät tulokset.

Joku ilkeämpi sielu laittaisi varmaan pystyyn sivun, jossa kertoisi että siellä ei ole kuvia jotka voitaisiin määritellä esim. termeillä HANNA-MARIA SEPPÄLÄ ALASTOMANA tai VIIVI AVELLAN ALASTOMANA.

Sitten tämä suoraan Mordorista oleva henkilö katsoisi miten paljon kävijöitä tulisi, ja tätä kautta osaisi arvottaa kuka kaunotar on tällä hetkellä kuuminta hottia takaa korotettuja Ladoja ajavien pre-peltilevyseppien piirissä.

Eli kuten latinistit sanoisivat: google populi, google dei.

Onneksi minä en kuitenkaan siis ole tuollainen henkilö.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Rakas T.

Haluaisin tuoda tietoosi tärkeän asian:
parturi ei voi leikata hiuksiasi pidemmiksi.

Ellet usko minua, voit varmistaa tämän vaikka ädiltäsi. Jos siis haluat pidemmän leikkauksen olisi kenties syytä odottaa, että on jotain mitä parturi voi päähäsi jättää.

Ja toinen asia on tämä ohjeitten antaminen kampaajalle. Olet päässytkin siinä jo hieman eteenpäin. Nyt olisi toivottavaa, että painaisit tapahtumat sydämeesi ja tutkisit niitä siellä, kuten eräässä suositussa kirjassakin tehdään. Ohjeet ja lopputulos ovat kovasti kausaalisia toistensa suhteen.

Koita nyt jo hyvä ihminen ryhdistäytyä! Sinä saat sen tehtyä! Go Girrrrl!

Vaikka toisaalta, onhan se hyvää materiaalia blogiin. Sattumaako...?

-TP

T kirjoitti...

Hyvä TP.

Pystyypäs. Hiuspidenteet

Minulla oli mitä päähän jättää, mutta myönnettäköön, kun sanot "niin pitkä että ei taivu" saat *gasp* jenkkisiilin eli minä nyt sitten näytän Street fighter 2:n Zangiefilta kunnes tukka kasvaa takaisin.

Tukka muuten on yllättävän tärkeä asia, ja varsinkin se luottoparturi. Äidilleni (parturikampaaja, nyk. eläkkeellä) vieläkin useamman kuukauden jälkeen soittavat asiakkaat että etkö nyt millään voisi leikata vielä kerran, kun ei tämä uusi kampaaja osaa silleen niin kuin sinä...

Eli koulutus jatkuu. Ensi kerralla sanon että leikataan vain sivuilta jotta virtuaalitodellisuustaistelukypärä mahtuu päähän, ja ei kosketa päänpäälliseen.

Se on sitä hyvää bloginkirjoitusmateriaalia ;)