maanantai 23. kesäkuuta 2008

Väliin henkilökohtaista, osa XXXXVII

Asioiden seuraamisen helpottamisen seuraamiseksi luovumme tällä kertaa normaalista kaunokirjallisesta ilmaisusta. Sen sijaan saatte nauttia lyhyitä ilmoituspätkiä, jotka on luokiteltu asteikolla 1-5 ruskeaa paperipussia.

Yksi ruskea paperipussi tarkoittaa että en ota asiasta stressiä.

Kaksi ruskeaa paperipussia tarkoittaa että alan läiskiä henkisesti naamaani ja toistelemaan "miksi aina MINÄ?"

Kolme ruskeaa paperipussia tarkoittaa sitä että yritän vaistomaisesti hamuta kuvitteellista heittoistuin-nappulaa, jotta voisin hypätä pois elämästäni.

Neljä ruskeaa paperipussia tarkoittaa että naamallani on vappulasit, naurettavan epäaidon näköiset viikset, suussani sikari ja yritän näyttää siltä kuin en todellakaan mitenkään liity tähän juttuun, mikä se sitten onkaan, jättäkää minut rauhaan.

Viisi ruskeaa paperipussia tarkoittaa että yritän hengittää rauhallisesti sisään ja ulos, ja samalla onnistun pyörittämään keskikokoisen tuulivoimalan kaikkia tuulimyllyjä pelkästään huokailemalla niiden suuntaan.

Okei, aloitetaan.

Uusiin työtehtäviin siirtyminen:

Aloitan ensi kuun alussa uudessa hommassa. Tietenkään en voi kertoa kaikkia yksityiskohtia uudesta työstäni, mutta pikku vihjeenä: tiedättekö minkä takia Godzilla ei ole onnistunut pitkään aikaan tuhoamaan Tokiota? Jep, juuri siitä syystä.

Vaikka onkin jännittävää siirtyä porukoihin joiden on sallittu käyttää 3. asteen mustaa magiaa, se ei sinällään ole kauhean stressaavaa.

Ruskeita paperipusseja: 1

Passin hankinta:

Saadakseen passin kansalaisen tulee todistaa henkilöllisyytensä. Suunnilleen kaikki muu rippikuvasta etsintäkuulutukseen käy, paitsi EI ajokortti.
Jostain netistä luin että kuvallinen kelakortti kävisi.

Joten kävin Kelalla tänään, jossa käytiin (lievästi dramatisoituna mielenkiinnon lisäämiseksi) seuraavanlainen keskustelu:
- Hei muukalainen. Mikä tuo sinut tällaisena päivänä ihmiskohtaloiden tavernaan?
- Hei. Tarvitse kuvallisen kelakortin.
- Kyllä muuten mutta ei.
- Mitä tarkoitat?
- Artiklan 3 B alaviiva 2.1 mukaan kuvalliset kelakortit lakkaavat olemasta vuoden 2014 jälkeen tai jo 2012 jos Mayojen kalenteriin on uskominen.
- Mutta minä tarvitsen kuvallisen kelakortin. Et kai muuten luulisi että olisin tullut ruskettamaan itseäni polttavan katseesi alle?
-
Artiklan 3 B alaviiva 2.1 mukaan kuvalliset kelakortit lakkaavat olemasta vuoden 2014 jälkeen tai jo 2012 jos Mayojen kalenteriin on uskominen.
- Niin, mutta. Minä tarvitsen. Kuvallisen. Kelakortin.
- Miksi heittäydyt rikkinäiseksi levysoittimeksi?
- Korostamalla vanhentunutta analogista teknologiaa tahdon luoda analogian kuvallisen kelakortin ja passin välillä.
-
Artiklan 3 B alaviiva 2.1 mukaan kuvalliset kelakortit lakkaavat olemasta vuoden 2014 jälkeen tai lissunlässyn jo 2012 jos Mayojen kalenteriin on uskominen.
- Lissunlässyn?
- Tahdoin tarkistaa kuuntelitko. Ei siis tipu.
- Tarvitse korttia saadakseni passin.
- Vaikka sääresi ovatkin yllättävän kehittyneet, uskon että et normaalisti kävele, vaan sinulla on ajokortti?
- Kyllä, mutta se ei käy. Poliisin sivuilla sanotaan niin.
- Pidän kiinni lapsenuskostani että poliisisedän myöntämä ajokortti kelpaisi toiselle poliisisedälle.
- Ilmeisesti emme surffaile samoilla sivuilla joissa esiintyy virka-asuisia ihmisiä pukeutumisen eri vaiheissa, mutta siellä missä puvut ovat koko ajan päällä, sanotaan että ajokortti ei käy, mutta esimerkiksi kuvallinen kelakortti kelpuutetaan.
- Tiedätkö että näytät komealta kun valehtelet?
- Minä näytän aina tältä. Todistan sen neuvomalla sinua käymään poliisin sivuilla.
- www.sikaniskagestapokyttäpamputtajasinivuokko.fi?
- www.poliisi.fi käy myös.
- Täällä ei sanota asiasta mitään.
- Onneksesi tuo avonainen kaula-aukkosi puhui työhaastattelussa enemmän kuin kyky kirjoittaa 90 sanaa minuutissa . Kyllä se on siellä.
- Vaikka tulenkin aina pitämään tätä ohimenevää hetkeä yhtenä tärkeimmistä kohtaamisistani ihmislajin kanssa, tuolla jossain minua odottaa sukunimi kahvi, etunimi Paulig. Anna 30 hopearahaasi niin saat sen kolmasti kirotun korttisi kahden viikon kuluessa.
- Tuossa. Äläkä tuhlaa kaikkea kerralla yhteen hevoseen.
- Tiedän jo yhden varman tapauksen. Sen nimi on "ala vetää senkin haiseva hippi, ennen kuin muutan mieleni".

Tästä pari tuntia eteenpäin ja saan kuulla että oikeastaan minun tulisi hakea henkilökorttia. Poliisiasemalta. Hinta 40 €. Saantiaika noin kaksi viikkoa.

Ruskeita paperipusseja: 2


Uusiin työtehtäviin kouluttautuminen:

Koska on hyvin todennäköistä että pomonikin lukee tämän (hän ei ole pomo turhan takia) niin sanottakoon että sinällään kouluttautumisessa ei ole mitään pahaa.
Ongelmia tuottaa vain koulutusmateriaali.

Minun tulee suorittaa netissä kaksi online-kurssia liittyen kopernikaanista periaatetta hyödyntävään tietokone-ohjelmaan.

Eikä siinäkään vielä mitään.

Ongelma on siinä, että kyseessä ei ole tekstipohjainen kurssi, vaan valitun kansan eli amerikkalaisten tekemä huippumoderni multimediaesitys, joka on jaoteltu eri osa-alueisiin, joiden lopuksi on testi, joka on päästävä läpi tai muuten ei pääse eteenpäin.

Eikä vielä tässäkään vielä mitään.

Mutta kun kysymykset ovat tasoa:

"Äskeisessä video-esityksessä sivulauseessa ohimennen kertoja mumisi jotain siitä miten tutkakuvasta erottaa onko kyseessä Godzilla vai Mechagodzilla. Kumpi voittaisi jos ne tappelisivat nyt?

A. Godzilla.
B. Mechagodzilla.
C. Ei kumpikaan, vaan Mothra tulisi ja hakkaisi kummatkin.
D. A ja C.
E. A ja B.
F. B ja C."

...Alan läpikäydä putkimies-fantasiaani eli "oi miksi en alkanut putkimieheksi aikoinaan?".

Lisäksi "rgh":in muuten niin vokaaliseen "aaaaa":han lisäsivät hassut pikku tietokone-ongelmat.

Ohjelma on harjoitustehtäviä, jotka on suoritettava...kyllä, "jotta pääsisi eteenpäin". Niissä tarvitaan näppäinyhdistelmiä, jotta "oppisit tuntemaan ohjelman toiminnan paremmin".

Samanaikaisesti olen oppinut tuntemaan pinnani kestävyyden.

Se ei ilmeisesti ole pitkä, sillä yritin vain 300 kertaa painaa ctrl + L päästäkseni tehtävässä eteenpäin.
En saanut aikaiseksi ohjelman haluamaa reaktiota, vaan tietokoneeni avasi minulle jonkin tiedostopolkumääritelmä-ikkunan, eikä millään uskonut että minä en nyt kaipaa sen apua.

Tällöin myöskin tapahtui pieni askel ihmiskunnalle mutta suuri minulle, kun v*t*t*skäyräni irrottautui maan vetovoimasta ja alkoi matkansa jonnekin, minne yhdenkään ihmisen ärsyyntyminen ei ole vielä mennyt.

Ja joko muuten mainitsin että noita kursseja on kaksi, ja ne on suoritettava kolmen viikon sisällä?

Ruskeita paperipusseja: 3

Miksi minä oikeastaan tarvitsen passia:

Minä en pidä matkustamisesta.

Minä pidän tästä paikasta, jossa olen nyt.
Vaikka tuolla jossain onkin luultavasti toinenkin paikka, josta pitäisin, en ymmärrä miksi minun pitäisi nähdää vaivaa vaihtaakseni yhden viihtyisän paikan toiseen viihtyisään paikkaan.

Tuo on epäloogista energian ja ajan tuhlaamista; viihtyisä paikka on viihtyisä paikka on viihtyisä paikka.

Jos pelkästään kotimaan sisällä matkustaminen, eli kun joudun menemään Kaenuuseen ja takaisin silloiseen tukikohtaani, aiheuttaa minulle stressiä, unettomia öitä ja suunnattoman himon suklaaseen.

Pisin ja melko lailla ainoa ulkomaanreissuni (Haaparantaa ei lasketa) on suunnilleen 8-vuotiaana suoritettu päiväristeily Tukholmaan vanhempien kanssa.

Kurssi, jota varten minun pitää suorittaa kaksi aiemmin mainitsemaani kurssia kolmen viikon sisällä, ja jonne siis menen yksin, järjestetään Isossa-Britanniassa.

Ruskeita paperipusseja: 4

Pienet kysymykset:

Mitä vaatteita minä otan mukaan? Mitä kenkiä minä otan mukaan? Paljonko käteistä otan mukaan? Miten saan ne mahtumaan lompakkoon? Mikä on vaihtokurssi? Onko siellä kallista? Pitääkö minun ostaa matkalaukku vai -kassi? Pitääkö kaikki tavarat laittaa matkalaukkuun vai otanko käsilaukun? Miksi minä tarvitsen käsilaukkua, minä olen mies? Mitä lennoille saa nykyään edes ottaa mukaan? Saanko ottaa shampoota ja clearasilia? Mitä jos lentoyhtiä kadottaa matkalaukkuni? Miten ihmeessä minä kuljen Isossa-Britanniassa? Miten ihmeessä minä liikun hotellini ja opiskelupaikkani väliä? Mitä ja miten ihmeessä minä syön aamulla, päivällä ja illalla? Minä tarvitsen 7 dl maitoa päivässä pitääksen luustoni kunnossa, miten ihmeessä minä sen saan? Sehän on iltapäiväteestään tuttu maa, mistä minä saan kahvia? Miten minä ehdin käydä ostamassa kaverin pyytämät levyt?
Miten minä selviän?

Ruskeita paperipusseja: 5

8 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Ok, toi Tokio ja Godzilla -problematiikka ei kuulu vahvimpaan ydinosaamisalueeseeni, mutta Megha-Streisand kumminkin pärjää niille kaikille. Tokiollekin!

Sää pääset Brittiään, ja joku vielä maksaa matkat!! En tarjois kyllä viittä pussia tälle tärpille!

Koneeseen saa ottaa melkein mitä vain, kunhan pistää ne matkustamaan ruumassa. Käsimatkatavaroihin ei saa ottaa mitään mitä keskivertonainen tarvitsisi kolmen tunnin lennon aikana. (Paskiaiset!) Ja joo, siellä on kallista.

T kirjoitti...

Megha-Streisand olisi luultavasti ollut se oikea vastaus. Nuo kerpeleen testit vievät hermot mennessään...

Pääsen Brittilään OPISKELEMAAN, eli ei se hupireissu ole.

Todennäköinen skenaario: 8 tuntia viitenä päivänä jossain kämäisessä luokassa kun joku ranskalainen selittää skotti-aksentillaan miksi pitää tehdä niin ja näin, ja lopuksi on sitten testi joka pitää läpäistä tai muuten...:hamuaa ruskeaa paperipussia:

Kuulin että esim. nesteitä kuten muotoiluvaahto ei saisi ottaa reisuun eli sillä hermoilen shampoon puolesta.

Mutta mitäpä sitä ei tekisi urakehityksen vuoksi ;)

Anonyymi kirjoitti...

No huuhhuh. Odotan enemmän kuin innolla matkakertomuksia (:

Markiisi kirjoitti...

Nesteitä saa ottaa mukaan jos ne mahtuvat yhteen (1) Suljettavaan Viralliseen Minigrip-pussiin, joita saa varmaankin kentiltä. Max pakkauskoko 1 dl.

Näin siis käsimatkatavaroissa. Ruumaan saat laittaa jokseenkin mitä huvittaa.*

Vaihtokurssi lienee pyöreät 1,5.

Kävellen tai bussilla. Muista käteinen.

Syöt todennäköisesti huonoa ruokaa, jossa on liikaa suolaa.

*Älä. Edes. Ajattele. Sitä.

-T2, JI

T kirjoitti...

Piatta: varmaan ainoa tarina minkä kuulette on Poliisi-tv:ssä, jossa kerrotaan Britanniaan lähteneestä tyypistä, josta ei sen jälkeen ole kuultu mitään :(

Olisi edes joku kaveri mukana, mutta eeeeiiiii...Kuten kungfutse sanoi: "synnymme yksin, lähdemme ensimmäiselle ulkomaanreissulle yksin ja kuolemme yksin. Kaikki muu on harhaa ja huru-ukkojen hapatusta"

markiisi: kiitos neuvosta :)

Liian myöhäistä, ajattelin jo sitä ;D

Koulutuspaikka on maaseudulla, eli sinne pitää kuulema mennä ensin junalla ja sitten vielä taksilla, paitsi jos saan hotellin koulutuspaikan läheisyydestä. Hermostuttaa ahtaat junat (olen lukenut...tarinoita...BBC:n sivuilta) ja se että mistä ihmeestä minä tiedän missä jäädä pois?

Pahoin pelkään tuollaista ruokavaliota: kuitenkin ainoa asia mitä uskallan syödä on paikallinen kebaani. Saa nähdä missä vaiheessa se alkaa tulla ulos korvista...

Merituuli kirjoitti...

Rakas T,

- Siellä on kaikki halvempaa kuin täällä. Kurssi on 1,30 paikkeilla. Kortilla voi maksaa joka paikassa, joten et tarvitse salkullista käteistä.

- Junat ovat paremmassa kunnossa kuin VR:llä.

- Ravintoloita riitää, joten saat juuri sellaista ruokaa kuin haluat.

- Täältä löydät ohjeet nesteiden kuljettamiseen: http://www.ilmailuhallinto.fi/Nesteiden_kuljetus

- Ja mikä parasta: osaat englantia superhyvin ja britit neuvoo mielellään ystävällistä, kysyvää turistia.

En usko hetkeäkään ettetkö selviäisi :)

Markiisi kirjoitti...

Ennen paikallisen kebaanin syömistä, katso Lock, Stock & Two smoking barrels.

Vai oisko ollu Snatch, emmuista. :(

-T2, JI

T kirjoitti...

Kiitos Merituulelle ja Markiisille neuvoista :)