Tarinat jotka jäivät kertomatta

Maailmassa on oikeasti jänniä kertomuksia.

Tarinoita esimerkiksi siitä miksi alakerran naapurissani on joulutähti-koriste nurinpäin, ja miksi sieltä kuuluu öisin omituista messuamista.

Tai miksi kukaan ei enää leiki pihan hiekkalaatikolla, johon on ilmestynyt omituisia kumpuja ja miksi siellä on palanut koko joulun ajan lyhty.

Sitten ovat minun tekstini.

Vaikka toisin luulisi, kaikki juttuni eivät koskaan näe päivänvaloa. Lukemanne (tai siis ainakin nopeasti vilkaistut ensimmäiset kaksi riviä kunnes tajuatte, että täällä ei ole Kiira Korven alastonkuvia tai Lemmen viemää-sarjan juonipaljastuksia) jurinat ovat siis läpikäyneet jonkinlaisen seulan.
Olkoonkin että suhteutettuna reaalimaailmaan se olisi sellainen neulansilmä josta kameli pääsisi läpi, mutta seula kuitenkin.

Näin vuoden lopulla kuitenkin täytyy olla rehellinen ja katsoa mitä on jättänyt taakseen. Siksipä seuraavaksi pahimmat/parhaimmat "näitä ette lukeneet"-jutut ja selitykset siihen miksi näin.
Lisäksi olen lievässä kuumeessa. Siksipä kehossani pyörii tällä hetkellä erinäisiä tabuja, vihreää teetä, mustaa kahvia, ja 3G (ginsengiä, guar-kuitua sekä ginoliininkeltaista väriainetta). Siitäs saatte, basillit!
Joten voi olla että kadun tätä päätöstäni jahka selviän, mutta siihen asti nauttikaa.
----------------------------------------
Jutun nimi: Viimeinen tukihenkilö

Mikä oli pointti: Eeppis-poeettinen legenda maailmanhistoran viimeisestä it-tukihenkilöstä

Mitä ihmettä oikein ajattelit?!: Innoituksena tälle tekstille toimi sen faktan huomiointi, että viimeisimmästä asetekniikasta 96%:sti teknologiansa napannut, entisissä akselivaltioissa valmistettu, viimeisintä huutoa ja kirkumista ollut, ja usein myös aiheuttanut, mikroaaltouuni työpaikallani meni rikki ja siten se kierrätetään takaisin laserpistooleiksi.
Se ehtikin palvella hulppeat 100 vuotta mikroaaltouunin iässä, eli vajaat pari vuotta ihmisiässä.

Sen tilalle tuotiin vuodelta Kekkonen ja Neuvostoliitto oleva, aikoinaan poistettu mikroaaltouuni, jonka ikä ihmisiässä on varmaan 2000 vuotta.
Se toimii vieläkin.
Se oli tehty Suomessa.
Kuullessanne toimivan mikroaaltouunin merkkiääneen, saatte kertoa johtopäätelmänne.

Miten et kuitenkaan julkaissut sitä? Ei siis sillä ettemmekö olisi kiitollisia..:

Sain kirjoitettua:

"Tukihenkilö viimeinen, kuolinvuoteellaan makaa hän
Ammatti halpamainen, maksoi vain elämän

Mistä hänet muistetaan, mikä perinnöksi jää?
Muistot deletoidaan, tarinat uusiksi joku säätää

Loppu aina uuden aloittaa, vain muuttuvat näyttelijät
Tukihenkilöitä tarina ei kaipaa, voitte unohtaa heidät"

Sen jälkeen tajusin että tuo oli tekotaiteellista pseudodadaa. Vaikka osaatkin kirjoittaa onomatopoeettinen, se ei tarkoita että oikeasti osaisit jotain.
-----------------------------------------------
Jutun nimi: Nimetön

Mikä oli pointti: Missä vaiheessa vanhempien sukupolvien vastuu ympäristöstä ja maailmantilasta lakkaa ja missä nuorempien alkaa?

Mitä ihmettä oikein ajattelit: Alkoi ottaa niin kauhistuttavasti päähän lenkkeilypolulle kävellessäni se, kuinka paljon roskia maassa oli. En väitä etteivätkö vanhuksetkin niitä olisi jättäneet, mutta päätellen karkkipapereista ja mehutölkeistä teineilläkin oli osuutensa näkymän pilaamisessa.

Miten et kuitenkaan julkaissut sitä? Eli syy järkiin tulemiseesi:

Tämän verran sain aikaiseksi:

"Vastuu; substantiivi.

1. Olla vastuussa, tilillepantavana tai asioista vastaavana.
Esim. "vastuu on raskas taakka".

2. Velvollisuus, velvoite, tai sitoumus josta asianomainen vastaa.
Esim. "mitä olet tehnyt köyden kanssa? Olet sitoutunut siihen!"
"Mahtavien valtioiden velvollisuus on palvella, eikä hallita maailmaa." - Harry S. Truman.

Kaikki sen tietävät, mutta kuka osaa sanoa missä vaiheessa se loppuu?

Onko sillä jokin tietty voimassaoloaika, vai onko sen olemassaolo yhtä pitkä kuin matala-taajuuksisen (teille fysiikkaa vähemmän tunteville "radioaktiivinen") aineksen puoliintumisaika?

Vastuu, substantiivi.
Irrallinen rasite, joka voidaan helposti siirtää muiden harteille, esim. Jumalan, kohtalon, onnen, tuurin tai naapurin. Kun astrologia oli vielä voimissaan, k.o. asia oli tapana siirtää tähdelle. - Ambrose Bierce: Devil's dictionary - "

Sitten tajusin että suuttuminen johtaa vihaan, ja viha johtaa mummolan pimeään perunakellariin miettimään asioita. Aikoinaan olisin kirjoittanut loputkin, mutta näin dinosaurus-iässä alan näkemään vain harmaan eri sävyjä (hitsin harmaakaihi). Mitä ihmettä minun raivoamiseni olisi auttanut? Siksi jätin tämän kesken.
-----------------------------------------
Jutun nimi: Päivä jolloin maailma pysähtyi

Mikä oli pointti: Irvailla journalismin nykyiselle Seksivau!-tasolle ja yhdistää se talouskriisiin.

Mitä ihmettä oikein ajattelit: Kutsukaa wanhakantaiseksi, reaaliteetteja ymmärtämättömäksi wanhukseksi (okei: "senkin wanhakantainen, reaaliteetteja ymmärtämätön wanhus!"), mutta jotenkin tuntuu että aikoinaan vielä medialla oli jonkin verran itsearvoa. Sieltä tuli uutisia, jotka oikeasti valottivat maailmaa, joilla oikeasti oli merkitystä, ja ihmiset lukivat sitä.

Nykyään se on suurimmaksi osaksi hömppää ja otsikointia, joissa käytetään huutomerkkejä ja kysymysmerkkejä kuin ne poistettaisiin näppäimistöstä huomenna...ja ihmiset lukevat sitä enemmän kuin koskaan, mikä sattuu minuun enemmän kuin uskotte.

Miten et kuitenkaan julkaissut sitä? Ja nyt kaikki tarkkana, että tiedätte mitä kiittää:

Kaikki mitä sain kirjoitettua oli:

"Kukaan ei osannut odottaa sitä.

Tietenkin jotkut sanoivat että he kyllä olivat jo varoitelleet pitemmän aikaa että näin vielä käy. Mukana oli niitäkin, joiden mielestä näin tulikin käydä, että näin oli oikeastaan parempi.

Jälkiviisauksia. Miten ne auttavat heitä, jotka olivat menettämässä jotain tärkeää elämässään?
Miten kukaan kykeni elämään maailmassa romahduksen jälkeen?

Kaikki tapahtui niin nopeasti, aivan liian nopeasti että kukaan olisi ehtinyt estää tapahtumia täysin.

Se päivä alkoi normaalisti. Jotkut ottivat esille puhelinluettelonsa, ja alkoivat soittelemaan normaaleille kontakteilleen että mitenkäs se viikonloppu, tuliko sekoiltua taas?

Toiset menivät julkkisten blogeihin, tarkistamaan mitä erityisen pökerryttävää tänään oli kirjoitettu.

He kaikki tulivat pettymään. Viikonloppuna oli kuulema tultu sekoiltua joo, mutta ihan sitä normaalia, ei mitään ihmeempää, ei tässä enää vanha jaksa, heh heh. Blogeissa ei ollut mitään uusia kirjoituksia, ei kai normaali-ihminen nyt aina jaksa koneen edessä istua.

Nämä olivat julkkiskriisin ensimmäiset merkit.

Kansainvälisistäkään lähteistä ei ollut apua. Sitä entistä oli tarjolla: se-ja-se erosi (liekö 10:s vai yhdestoista kerta, ei kiinnosta ketään), se yksi oli ollut humalassa (no hohhoijaa, eikös sillä ole vuoteen vieressä oma vodkatiputuspullo?) ja ne yhdet olivat puhuneet maailmanrauhan puolesta pakolaisleirillä (taas ja taas ja taas ja taas...)

Samaa kuin aina ennenkin, mikä ei ollut tarpeeksi tyydyttämään aina erilaisempaa ja erikoisempaa haluavan kansan tarpeita. Se oli tottunut saamaan yhä enemmän, nopeammin ja useammin viimeisimmät kuulumiset julkkismaailmasta, mielellään videon ja/tai kuvan kanssa.

Mediatalot olivat laajentaneet toimituksiaan, ostaneet uusia kahvinkeittimiä toimittajille, lisänneet lehtien ja ohjelmien määrää - kaikki siinä uskossa että julkkisten määrä lisääntyisi.

Nyt tuo kaikki oli taaksejäänyttä elämää."

Jutusta oli tulossa saarnaava, tylsä, pitkä, päämäärätön ja suoraan sanottuna liian vaativa teknisesti, ja minulla on tietyt rajat sen suhteen, paljonko vuodatan verta per juttu.
--------------------------------------------
Jutun nimi: Nimetön

Mikä oli pointti: Suomenkieli on liian pehmeänkuuloinen kunnon kapinointiin.

Mitä ihmettä oikein ajattelit: Uskoisitteko että olin hyvin humalassa? Entä että kokeilin polttaa pesemättömiä sukkia? Tai että minut pakotettiin kirjoittamaan ase ohimolla? Okei, luulin olevani kovinkin hauska, koska halusin saada juttuun mukaan sanan "onomatopoeettinen".

Miten et kuitenkaan julkaissut sitä?

Hengentuotokseni alku näytti tältä:

"Suomenkieli ei lähtökohtaisesti suosi sellaisia, jotka ovat haluavat murskata nykyisen yhteiskuntajärjestelmän.

Sanat ovat liian pitkiä, pehmeitä vokaaleja käytetään tavattoman paljon, ja 15 taivutusmuotoa haittavat kun pitää miettiä käyttääkö allatiivia ("kuolema systeemille") vai essiiviä ("systeemi kuolemana").

Esimerkiksi kun anglikaanisissa maissa pyritään irti johtajista, virkavallan kommentointi esim. "motherfucking pigs!"-argumentilla on hyvin suosittua ja yleistä.

Se luo aivan erilaisen tunnelman kuin kotimainen vastine "avio/avoliitossa, jossa on myös lapsia, asuvat sorkkaeläimet!"

Pyrittäessä räjäyttämään vuosisatojen mätä yhteiskunnan rattaista on syytä pyrkiä

Liberté, Égalité, Fraternité"

Sitten muistin että "ai niin perkele: perkele!" ja pointti niin sanoaksemme katosi tapahtumahorisontin taakse.
----------------------------------------------
Jutun nimi: Supersankarillinen maailma

Mikä oli pointti: Mitä jos ihan oikeasti olisi mahdollista saada supervoimat?

Mitä ihmettä oikein ajattelit: Tämä oli sitä aikaa kun oikeasti kuvittelin että oma supervoimani on keksiä uskomattoman hauskoja, oivaltavia tarinoita sekä jollain ihmiskunnan historiaa vanhemmalla primitiivisellä tavalla syvältä ihmismieliä kouraisevia kielikuvia.

Miten et kuitenkaan julkaissut sitä? Ja ketä saamme kiittää siitä:

Teksti näytti tältä:

"Mitä jos ihmisillä olisi supervoimia?

Siis ihan normaaleilla ihmisillä ilmenisikin yhtäkkiä voimia, jotka ylittävät käsityskykymme. Miten he reagoisivat siihen? Miten muu maailma reagoisi siihen?

Ensinnäkin kun havaitsiin että supersankareita oikeasti syntyy, kaikki kaivaisivat esille vanhat sarjakuvansa. Nehän ovat parhaimmat lähdeteokset aiheesta "kuinka saat supervoimat".

Tiedän, minustakin tuosta olisi tullut aivan loistava tv-sarja, mutta jostain kumman syystä tv-yhtiössä ei oikein lämmetty sille. Noh, odotan joka tapauksessa heidän soittoaan ihan minä hetkenä hyvänsä..."

Vanha periviholliseni eli kylmä todellisuus kuitenkin heitti naamalleni kryptoniittia, ja tajusin että tästähän tulisi vain lista siitä, kuinka Tshernobylin ydinvoimalaan alettaisiin järjestää pakettireissuja, miten lemmikkiliikkeet alkaisivat myymään säteilytettyjä eläimiä sen perusteella, millaiset voimat ihmiset haluaisivat ja luonnosta loppuisivat hämähäkit, koska kaikki tahtoisivat hämähäkkimieheksi.
Eli päämäärätöntä sekoilua ilman mitään suurempaa sanomaa.
--------------------------------------------

Jutun nimi: Epävirtuaalitodellista

Mikä oli pointti: Tiedättekö mitä? En muista kuolemaksenikaan.

Mitä ihmettä oikein ajattelit: No kun, no kun, no kun....katsokaa! Halleyn komeetta! :juoksee pakoon:

Miten et kuitenkaan julkaissut sitä? Siis tarvinneeko tuota edes kysyäkään..:

Siksi:

"Todellisuus on aikamoinen konsepti.

Siksi moni ei tahdo viettää aikaansa siinä. Heidän onnekseen internet on pullollaan mahdollisuuksia todellisuuspakoon.

Virtuaalisissa maailmoissa on mahdollista taistella lohikäärmeitä vastaan, osallistua intergalaktisiin massiivisiin hyökkäyksiin ja kohdata uusia ihmisiä muista maista.

Minä en usko että ne tulevat toimimaan.

Kuvitellaanpa tilanne jossa olet virtuaalisessa maailmassa. Näet ryhmän ihmisiä. Mitä ajattelet?

1. "Huomio miehet. Olen saanut kontaktin viholliseen. Komennostani Alfa-ryhmä kiertää kaakon kautta heidän taakseen, ja Beta-ryhmä hyökkää edestä. Sitten vuorossa on konsertto M-16:lle, säestämässä Colt mukanaan ystävänsä Smith&Wesson. Sillon liikkuu!!"

2. "Hmmmm...mistä ihmeestä tuo punapää oikein on hommannut tuon asun? Onkohan se aitoa vinyylin näköistä pikseliä..?"

3. "Ei. Koska minä sanon niin. Minähän sanoin jo ei! Miksi sinä et usko? Viimeisen kerran, ei. No hyvä on, mutta vain koska kaikista äänistä pääni sisällä pidän sinusta eniten."

4. "Jee, lisää sotilaita Herran armeijaa varten! He tuskin jaksavat odottaa riemusanomaa! Ich komme, mein schatz!"

5. " (Jotain minkä pukeminen sanoiksi tähän saisi ilman liekehtimään ja meret muuttumaan punaisiksi.) "

6. Jotain muuta, mitä?

Pointti on se, että todennäköisesti te toimisitte ja ajattelisitte aivan samalla tavoin kuin oikeassa maailmassa. Saattaisitte ehkä tehdä jotain muuta toisin kuin yleensä, eli ennen keskustelua yrittäisitte taktista ydiniskua, mutta lopulta kuitenkin keskustelisitte.

Vaikka moni sanoo, että on aivan jotain muuta virtuaalimaailmassa, me tuomme mukanamme käyttäytymiskoodejamme oikeasta maailmasta.
Koska vaikka voimme valehdella muille, meidän täytyy olla rehellisiä itsellemme.

Ihmiset toimivat siis virtuaalimaailmassa kuin oikeassakin maailmassa.

Tämän vuoksi virtuaalimaailmat ovat hukkaan heitettyä potentiaalia. Kerrankin kun ihmisillä olisi mahdollisuus irtautua arkisesta elämästään, he vain tuovat sen toiselle tasolle.
Vaikka kahvin nimi olisikin "vadelmanmakuinen frappuccino kevytkermalla ja sokerilla", se on silti kahvia, paitsi isolla hintalapulla.

Mutta nämähän ovat "reaalimaailmaan" kuuluvia virtuaalitodellisuuksia. Entä vaikkapa World of Warcraft? Se ruokkii mielikuvitusta ja siellä voit olla vaikkapa Temppeliritari, joita ei muuten viime näkemällä näkynyt työvoimatoimiston Avoimia paikkoja-listalla. Eikös tämä ole esimerkki onnituneesta virtuaalimaailmasta, ja täydellisestä todellisuuspaosta?

liitoksissa oikeaan maailmaan (miekan ryöstö)
kehitystasot"
------------------------------------------------------

Tällaisia tarinoita siis on jäänyt julkaisematta tähän asti. Tuskin jaksan odottaa mitä ensi vuonna jää julkaisematta.

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!

TV: t.