Väliin henkilökohtaista, osa LXXVIII

Olen lähinnä nauttinut kylmästä.

Siis vastauksena kysymykseenne mitä harrastin kirjoittamattomuuteni aikana.

(Jos kirjoittajan tehtävä siis on kirjoittaa, eikö kaikki aika jolloin hän kirjoita silloin ole "kirjoittamattomuutta"? Joten toimittajan vapaa-aika on "toimittamattomuutta"?
Ja jos prostituoitujen varsinainen ammatti on kaupallisen seksin harjoittaminen, niin aika milloin he eivät tätä harrasta on "melko lailla hyvä kuvaus tämän bloginpitäjän elämästä".)

Tiedoksi siis teille pohjoisille lukijoilleni: täällä etelässä on ollut leuto talvi. Lämpötilat ovat liidelleet positiivisella ja lunta ei ole ollut juurikaan. Tälläkin hetkellä suurimmaksi osaksi maassa makaava veden kolmas olotila on jäätynyttä aamukosteutta. Mutta nyt ainakin on kylmä, tänä aamuna -7 mittarissani.

Ei, en ala seuraavaksi selittämään teille miten kauniita kuvioita pakkanen on tehnyt ikkunoihin, ja miten olen alkanut harrastaa kerrospukeutumista.
(Huomaatteko? Alan olla aika hyvä tässä ajatustenne arvaamisessa.)

Syntyessäni alastomana, avuttomana ja nälkäisenä (eli se ainoa hetki elämässäni, jolloin muut tuntemuksen veivät voiton siitä ylivoimaisesta ajatuksesta, että olen liian vanha tähän roskaan) ulkona oli yksi sen talven kylmimmistä ja pimeimmistä päivistä.

En tiedä vaikuttiko se kuinka paljon asiaan, mutta siitä lähtien olen viihtynyt parhaiten pimeässä ja viileässä.

Kyllä, ihan niin kuin muutkin keskiverrot kasvikset.
(Tuo ei muuten ollut kovinkaan kiva ajatus teidän osaltanne).

Joten olen vain kävellyt ja nauttinut siitä tunteesta, kun yrität saada kasvoillesi mahdollisimman kaikensanovan ilmeen, koska tiedät että se jäätyy kasvoillesi ainakin viideksi ensimmäiseksi minuutiksi ruokakauppaan päästyäsi.

Joo joo, mutta harjoituksen puute on aiheuttanut sen että -7 on jo kova juttu minulle. Toisinaan oikeasti kaipaan pohjoisen -25 asteen pakkasia, ja kuinka kaikki alle -20 oli "lievää pikkupakkasta".
(Siis koska ihmettelitte olenko alkanut wanhoilla, etelä-Suomeen keskittyneillä päivilläni nyssöilemään kelien suhteen.)

Pakkanen on minun duracellini. Kesät olen kuin joku-toinen-nimetön-patterimalli, jolloin vain yritän olla työntämättä päätäni pakastimeen, ja tähänkin vaikuttaa eniten se, että en vaan jaksa nostaa ylävartaloani niin korkealle.

Hassua kun mainitsitte asiasta.
Minuakin ihmetytti C.S.I:New York-tv-sarjan viimeisimmän Suomessa esitetyn kauden jakso, jossa tutkittiin viinikellarissa tapahtunutta murhaa, ja se kohtaus jossa Duracellin pattereita kuvattiin erikseen seitsemän sekuntia ennen kuin ne laitettiin digikameraan.
Tosin minun tapauksessani kaikki muut suuret elektroniikka-valmistajat maksoivat siitä ETTEI heitä mainittaisi blogissani.
(Vastauksena kysymykseenne olenko alkanut myymään tinkimättömyyttäni mainostamisen suhteen, ja saamaa APUa ANNAlta, joita SEURAa muiden medioiden, kuten MIKROBITTI ja TEKNIIKAN MAAILMA mainitseminen, ALIBIn muodostuessa siitä että IMAGEni on lahjomaton, kuten AKU ANKKA.)

Pakkanen on kiihdyttänyt ajatustoimintaani, saaden aikaan henkisiä ja usein äänettömiä pohdintoja mm. siitä, kumpi voittaisi jos Wakan Tanka ja Odin tappelelisivat?

Lisäksi olen kehitellyt sisustus-ohjelmat, rikossarjat sekä itämaisen henkisyyden yhdistävää ohjelma-formaattia. Työnimeni sille on "Sillä etsivän silmällä".

Ohjelmassa kaksi etsivää, joilla on käytössään viimeisimmät feng shui-tiedot, tutkivat erilaisia rikoksia joiden epäillään liittyvän jotenkin sisustukseen ja pihakoristeluun.

Kunnia tästä on annettava Chuck Palahniukin Haunted-teokselle, jossa esiteltiin teoria feng shuin avulla tappamisesta. Ette voi, sillä ehdin huutaa jo "apus eka" täällä näin.
(Mietitte kuitenkin mistä näitä ideoita tulee, ja voisitteko jälleensyntyä Chuck Palahniukina.)

Sarjassa olisi kaksi päähenkilöä, sukupuolella ei niinkään väliä; pääasia on että toinen pitää ainakin naisista ja toinen ainakin pitää miehistä, siis laajimman yleisörakenteen saavuttamiseksi.

Juonikuvioissa mm. selvitettäisiin miksi rikas liikemies yhtäkkiä menetti melkein kaikki rahansa: oliko syynä kaikkien itsestäänselvänä syyllisenä pitämä varainhoitaja, joka muutti äskeittäin paksujen matkalaukkujen kanssa maahan, jolla ei ole rikollisten luovutussopimusta minnekään?

Vai oliko kaiken takana sittenkin rannalla sijaitseva vastarakennettu venemaja, joka estää positiivisten energioiden suuntautumisen kohti taloa ja sen omistajaa sekä lisää negatiivista varallisuutta?

Salaperäisten mysteerien ratkaisemisen ohella uhrien kodit voitaisiin suunnitella uudestaan siten, että ne kuvastaisivat parhaiten asujien yhteyttä luonnossa vapaana sykkivään energiaan ja luontaiseen, kielettömään tyylikkyyteen.

Uskoisin että kulttimaine olisi taattu viimeistään dvd-julkaisuna, kun sama porukka joka osti Avec Sara-dvd-boksin hankkii tuonkin.
("kuka ihme tuotakin katsoisi?!")