"Minä vihaan vihreää teetä."
Noh (ajatteli bloginpitäjä), siinä on mukaansatempaava aloitus (ja lähti jatkamaan tarinaa).
"Vihreä tee on kuin nestemäistä anti-lobotomiaa. Sinä missä kahvi aiheuttaa ihan rehellisiä harhakuvia, vihreä tee polttaa 50 kaloria päivässä."
Niin, sepä se (mietti bloginpitäjä ja siemaisi N:ttä kahviaan sinä aamuna), kyllä juoman pitää pystyä muuhunkin kuin haihduttamaan 10 näkkileipää kehosta.
"Vihreä tee korkeintaan terävöittää aisteja, mikä on maailmanlaajuisesti levinneenä ilmiönä voisi johtaa sanoinkuvaamattomaan tuhoon.
Ei kukaan oikeasti halua ymmärtää maailmaa tai itseään; se on vähän niin kuin saisi pussillisen karkkeja koska oli kiltisti lääkärissä, mutta tajuaisi hetken kuluttua että ne ovatkin tavallista värikäämpiä peräpuikkoja."
No niin, (bloginpitäjä myhäili) heräteltiin taas porukkaa pikkaisen roisimmalla mielikuvalla. Siitä ne googlettajat tykkää, ihan niin kuin "Kiira Korpi alasti"-mielikuvista.
"Kahvi on syystäkin kuin huumetta, joka aiheuttaa harha-aistimuksia. Miltä teistä tuntuisi tajuta jokaikinen päivä mitä olette tehneet tod. näk. ainoalla elämällänne? Taustamelussa olisi varmaan kirkumista nykyistä enemmän.
Muusikot käyttävät huumeita syystä.
Onhan se tietenkin kivaa esiintyä massiiviselle yleisölle, mutta että joudut esittämään ne samat uuden levysi kappaleet ja sen yhden hitin edelliseltä levyltäsi joka hitsin ilta, joka kerta samalla tavalla koska niin yleisö haluaa...se alkaa jossain vaiheessa nakertaa mielenrauhaa.
Keikan jälkeen, kun haluaisit vain mennä jonnekin hiljaiseen paikkaan kavereiden kanssa yhdelle tyopille, joudutkin tekemään asioita joista myöhemmin kerrot kirjassasi, vain koska se kuuluu kaikkien mielestä "rock'n roll-elämään".
Ja sitten matkustat uskomattomassa zombie-krapulassa (haiset kuin olisit mädäntynyt, toivoisit olevasi kuollut ja haluat aivot, mielellään omasi, mutta muidenkin kelpaa) tuntikaupalla seuraavaan paikkaan, jossa toistat kaiken tuon.
Jos et turruta aistejasi jollain, olet lopulta niin hullu että porukka alkaa puhumaan että sekoilet ruskeista karkeista tarjoilukulhossa."
Nonniin, nonniin, nonniin (bloginpitäjä tuumaili itsekseen), nyt aletaan päästä vauhtiin! (tajuamatta itsekään tarkoittiko hän kahvinjuontiaan vai kirjoitustaan).
"Ainoa syy miksi itse olen juonut viime aikoina vihreää teetä on influenssa-virus."
Noin (bloginpitäjä tuumiskeli), henkilökohtainen ote saa porukat aina innostumaan.
"Varmaan influenssallakin oli oma darwinistinen tarkoituksensa aikoinaan erotellessaan heikot vahvoista. Nykyään käytettävissä on niin paljon ol-, ana- ja -ini-loppuisia lääkkeitä, että se on lähinnä hidastava ärsyke.
Olen kuitenkin kohdellut sitä aina kunnioitettuna vastustajana.
Taistelen sitä vastaan ja jos voitan, hyvä, ja jos en, koetan sairastaa viikonloppuna tai lomalla, kuten kristittynä herrasmiehenä ja uskollisena työläisenä velvollisuuteni on.
Ikäväkseni influenssa ei tunnu nykyään jakavan samoja Oxfordin tappelusääntöjä kuin minä."
Näin on (bloginpitäjä mutisi kahviinsa), aikoinaan taudeillakin oli kunniantajua.
"Yritin parina viime viikkona vihreää teetä nauttimalla lykätä taudin puhkeamista kesken työviikon. Ainoana lopputuloksena tuli tylsiä, saarnaavia, normaaliakin heikkolaatuisempia blogimerkintöjä sekä kokoaikainen karsea olo.
Mutta ei kuumetta joka olisi kalistellut kehossani hetken, ja sitten poistunut odottamaan seuraavaa immuniteetin pettämistä.
Joten kyllästyin, otin oraalijauhetta pari päivää ja siirryin takaisin kahviin. Voin vilpittömästi todeta että oloni on huomattavasti parempi nyt."
No, se oli siinä (bloginpitäjä totesi). Tuon pitäisi selittää kaikille miksi viimeaikoina jutut ovat olleet mitä ovat olleet. Mitä mieltä sinä olet?
Hmmm....(pieni vaaleanpunainen möhköfantti bloginpitäjän olkapäällä mietti). En ole ihan varma painotitko tarpeeksi kahvin hallusinogeenisiä tendenssejä.
Nooooh, enpä usko että niitä oikeasti nyt niin kauheasti on (bloginpitäjä sanoi ja joi kahviaan).
torstai 29. tammikuuta 2009
keskiviikko 28. tammikuuta 2009
Antakaa ahneudelle mahdollisuus
Ahneus on saanut viime aikoina tarpeettoman huonon maineen.
Tämä johtuu täysin siitä että ahneus sekoitetaan yleisesti himoon.
Näiden kahden termin yhdistäminen on kuitenkin sama kuin sanoisi että "sosialismi ja kommunismi ovat sama asia" (normaalilukijoilleni) tai että "Kiira Korpi Eevan asussaan ja Kiira Korpi alasti ovat sama asia" (teille googlen käyttäjille).
Mikä on näiden erona? Otetaan esimerkkinä vaikka Aku Ankasta tuttu Roope-setä.
Moni voi luulla että hän on ahne, koska hankkii koko ajan lisää rahaa vaikka hänellä onkin sitä jo useampi fantastiljardi.
Roope ei oikeasti ole ahne, vaan hän himoitsee rahaa; hän on säilyttänyt ensimmäisen kolikkonsa, hän ei säilytä kolikoitaan pankissa vaan tarkoin vartioiduissa holveissa ja hän rypee kolikoissa.
Vaihtakaa sanan "kolikoita" tilalle "internet-porno" ja meillä on eksentrisen maxi-miljardöörin esikuvan sijaan todella kieroutuneen persoonallisuuden oppikirja-esimerkki (lisäksi opitte että mikä tahansa on sairasta vain, jos köyhät harrastavat sitä).
Sitä on himo.
Onko ahneutta sitten se, kun amerikkalaisen Merrill Lynch-pankin toimitusjohtaja John Thain kalusti uutta toimistoaan mm. 28 000 dollarin verhoilla? Siis samanaikaisesti kun pankki pyysi tukea Yhdysvaltain hallitukselta ja irtisanoi tuhansia työntekijöitään?
Ei, se on vain tyhmää.
Bling-blingin käyttäjät eli Pirkko-pojat eivät käsitä, että sinä hetkenä kun pukivat korun, jota yksikään tajuissaan/ ei aseella uhattu/ järjissään oleva nainen ei käyttäisi, tai he hankkivat koreamman toimiston kuin heidän pomollaan on, jotain tapahtui.
He saapuivat huomaamattaan juuri "Tulevaisuuden ennuste ei ole kovinkaan hyvä"-vyöhykkeelle (paitsi jos he ovat rikkaita).
Oikeaa ahneutta on haluta ja käyttää sitä, mikä kuuluu teille.
Itse asiassa maailma oli parempi paikka, jos ahneutta olisi enemmän.
Ei olisi ensinnäkään maita, jotka voisi uudessa maailmankartassa nimetä suoraan massiviiseksi halpatehdas-alueeksi. Ihmiset siellä olisivat ahneita, ja vaatisivat että heille tulee maksaa vähintään yhtä hyvää palkkaa kuin muuallakin. Joten tuotantoa olisi turha siirtää sinne.
Eipä silti, meillä ei olisi halpatuotteita, sillä ihmiset olisivat sen verran ahneita, että haluaisivat vain laatutuotteita, koska he ovat sen mielestään ansainneet.
Työttömiä olisi vähemmän, sillä työnantajat olisivat ahneita työvoiman perään ja tietenkin osaavan työvoiman tuottaman voiton perään.
Työntekijät olisivat ahneita kunnon palkan perään, sillä kuten todettua, he ahnehtisivat laatuotuotteita, jotka maksavat. Tämä tietenkin lisäisi tuotteiden kysyntää, mikä lisäisi työtä. Oikea ahneuden oravanpyörä siis.
Ihmiset käyttäisivät enemmän vapaa-aikaa hyödyllisesti, sillä hitto vieköön he ovat mielestään ansainneet sen.
Maailmanlaajuisesti sotia olisi huomattavasti vähemmän. Ahneet ihmiset laskisivat, paljonko sotatoimet maksaisivat kokonaisuudessaan ja miten rauhallinen kanssakäynti toisten kanssa tuottaisi. Samoin muista huolehdittaisiin paremmin, sillä ahneus rakastaa seuraa jota ahnehtia.
Yrittäkää siis olla ahneita (paitsi jos olette jo rikkaita).
Tämä johtuu täysin siitä että ahneus sekoitetaan yleisesti himoon.
Näiden kahden termin yhdistäminen on kuitenkin sama kuin sanoisi että "sosialismi ja kommunismi ovat sama asia" (normaalilukijoilleni) tai että "Kiira Korpi Eevan asussaan ja Kiira Korpi alasti ovat sama asia" (teille googlen käyttäjille).
Mikä on näiden erona? Otetaan esimerkkinä vaikka Aku Ankasta tuttu Roope-setä.
Moni voi luulla että hän on ahne, koska hankkii koko ajan lisää rahaa vaikka hänellä onkin sitä jo useampi fantastiljardi.
Roope ei oikeasti ole ahne, vaan hän himoitsee rahaa; hän on säilyttänyt ensimmäisen kolikkonsa, hän ei säilytä kolikoitaan pankissa vaan tarkoin vartioiduissa holveissa ja hän rypee kolikoissa.
Vaihtakaa sanan "kolikoita" tilalle "internet-porno" ja meillä on eksentrisen maxi-miljardöörin esikuvan sijaan todella kieroutuneen persoonallisuuden oppikirja-esimerkki (lisäksi opitte että mikä tahansa on sairasta vain, jos köyhät harrastavat sitä).
Sitä on himo.
Onko ahneutta sitten se, kun amerikkalaisen Merrill Lynch-pankin toimitusjohtaja John Thain kalusti uutta toimistoaan mm. 28 000 dollarin verhoilla? Siis samanaikaisesti kun pankki pyysi tukea Yhdysvaltain hallitukselta ja irtisanoi tuhansia työntekijöitään?
Ei, se on vain tyhmää.
Bling-blingin käyttäjät eli Pirkko-pojat eivät käsitä, että sinä hetkenä kun pukivat korun, jota yksikään tajuissaan/ ei aseella uhattu/ järjissään oleva nainen ei käyttäisi, tai he hankkivat koreamman toimiston kuin heidän pomollaan on, jotain tapahtui.
He saapuivat huomaamattaan juuri "Tulevaisuuden ennuste ei ole kovinkaan hyvä"-vyöhykkeelle (paitsi jos he ovat rikkaita).
Oikeaa ahneutta on haluta ja käyttää sitä, mikä kuuluu teille.
Itse asiassa maailma oli parempi paikka, jos ahneutta olisi enemmän.
Ei olisi ensinnäkään maita, jotka voisi uudessa maailmankartassa nimetä suoraan massiviiseksi halpatehdas-alueeksi. Ihmiset siellä olisivat ahneita, ja vaatisivat että heille tulee maksaa vähintään yhtä hyvää palkkaa kuin muuallakin. Joten tuotantoa olisi turha siirtää sinne.
Eipä silti, meillä ei olisi halpatuotteita, sillä ihmiset olisivat sen verran ahneita, että haluaisivat vain laatutuotteita, koska he ovat sen mielestään ansainneet.
Työttömiä olisi vähemmän, sillä työnantajat olisivat ahneita työvoiman perään ja tietenkin osaavan työvoiman tuottaman voiton perään.
Työntekijät olisivat ahneita kunnon palkan perään, sillä kuten todettua, he ahnehtisivat laatuotuotteita, jotka maksavat. Tämä tietenkin lisäisi tuotteiden kysyntää, mikä lisäisi työtä. Oikea ahneuden oravanpyörä siis.
Ihmiset käyttäisivät enemmän vapaa-aikaa hyödyllisesti, sillä hitto vieköön he ovat mielestään ansainneet sen.
Maailmanlaajuisesti sotia olisi huomattavasti vähemmän. Ahneet ihmiset laskisivat, paljonko sotatoimet maksaisivat kokonaisuudessaan ja miten rauhallinen kanssakäynti toisten kanssa tuottaisi. Samoin muista huolehdittaisiin paremmin, sillä ahneus rakastaa seuraa jota ahnehtia.
Yrittäkää siis olla ahneita (paitsi jos olette jo rikkaita).
maanantai 26. tammikuuta 2009
Väliin henkilökohtaista, osa LXXIX
Tapahtunut tähän mennessä tukkani suhteen:
Jouduin luopumaan vuosikymmenten vakioparturi-kampaajastani Helsinkiin muuton yhteydessä. Bongasin parturikampaajan läheltä rautatieasemaa, koska en uskaltanut liikkua yksin Helsingissä morlokkien pelossa.
Ilmeisesti siellä mistä hän oli kotoisin ei oltu vielä siirrytty metrijärjestelmään, joten "pari senttiä päältä ja pikkaisen enemmän sivuilta" päätyi tarkoittamaan "jätetään sen verran tukkaa, että se antaa vähän väriä muuten kalpeaan kalloon".
Ensimmäisen kerran alkujärkytyksen jälkeen olen pikku hiljaa suunnannut parturi-kampaajaani oikeaan suuntaan, tavoitteena jonain päivänä vielä saada takaisin tukkamalli johon olin tottunut vuosien mittaan.
Tämä on ollut pitkä ja ohdakkeinen tie, mutta parin vuoden ehdollistamisen jälkeen joko tukkani alkoi näyttää taas hyvältä tai sitten en enää muistanut miltä se alunperin näytti.
Sitten ikävä kyllä peliin astui parturi-kampaajan mustasukkainen poikaystävä, joka ei antanut rakkaansa koskea vieraiden miesten hilseeseen.
Koska poikaystävä oli partakoneen ja kamman pyhään kaksinaisuuden kannattaja, tukkani ajankohtaisuudessa tuli yhtä aikaa takapakkia sekä etumatkaa (olin siis jäljessä muodissa, koska nyt suositaan 80-lukua, mutta koska muoti vaihtuu eikä kehity, samalla edellä muodissa noin pari vuotta, jolloin 50-luku on taas suosiossa).
Tulisinko enää koskaan saamaan takaisin tukkamallini sellaisena kuin muistin? Pääsisinkö enää koskaan oman parturi-kampaajani käsittelyyn? Pysyikö kukaan enää kärryillä missä mennään?
Tarinamme jatkuu tästä tilanteesta:
Kävin viime perjantaina jälleen parturi-kampaajallani. Tällä kertaa siellä oli yllätyksekseni vain oma, alkuperäinen parturi-kampaajani. Kauan kestänyt odotukseni oli siis ohi.
Istun tuolille ja parturi-kampaajani kysyy haluaisinko että tällä kertaa jätetään hiukan enemmän tukkaa jäljelle, eli ilmeisesti äänensävyni kun totesin viime kerralla leikkauksen olevan "ainutkertainen lajissaan" ei ollut jäänyt huomaamatta.
Sitten se tapahtui.
Kuulen itseni sanovan "ei leikataan vain samanlainen kuin viimeksikin." Parturi-kampaajani sanoi hiukan oudoksuen että kyllä tukkani voidaan leikata eri tavalla kuin viimeksi. Edelleen kuulen itseni sanovan "ei, jätetään se vain silleen lyhyeksi, kaverini eivät edes muista että minulla olisi joskus ollut erilainen kampaus."
Joten, tässä sitä ollaan. Näytän taas Vihreän liiton punamustan siiven äärimilitantti-kannattajalta.
Olen hyvin pettynyt itseeni; itselleni saa pottuilla eli itseironia on sallittu, mutta tähän asti on ollut itsestäänselvyys että itsekurista ei lipsuta. Joten en ole puhunut itsekseni perjantain jälkeen, koska olen tällä hetkellä itseni kanssa puhelakossa.
Joten voisiko joku sanoa itselleni jos näette häntä, että voisiko itse vähän rajoittaa kahvin juomista ennen näiden blogimerkintöjen kirjoittamista? Niistä tuppaa meinaan muuten tulemaan aika villejä.
Jouduin luopumaan vuosikymmenten vakioparturi-kampaajastani Helsinkiin muuton yhteydessä. Bongasin parturikampaajan läheltä rautatieasemaa, koska en uskaltanut liikkua yksin Helsingissä morlokkien pelossa.
Ilmeisesti siellä mistä hän oli kotoisin ei oltu vielä siirrytty metrijärjestelmään, joten "pari senttiä päältä ja pikkaisen enemmän sivuilta" päätyi tarkoittamaan "jätetään sen verran tukkaa, että se antaa vähän väriä muuten kalpeaan kalloon".
Ensimmäisen kerran alkujärkytyksen jälkeen olen pikku hiljaa suunnannut parturi-kampaajaani oikeaan suuntaan, tavoitteena jonain päivänä vielä saada takaisin tukkamalli johon olin tottunut vuosien mittaan.
Tämä on ollut pitkä ja ohdakkeinen tie, mutta parin vuoden ehdollistamisen jälkeen joko tukkani alkoi näyttää taas hyvältä tai sitten en enää muistanut miltä se alunperin näytti.
Sitten ikävä kyllä peliin astui parturi-kampaajan mustasukkainen poikaystävä, joka ei antanut rakkaansa koskea vieraiden miesten hilseeseen.
Koska poikaystävä oli partakoneen ja kamman pyhään kaksinaisuuden kannattaja, tukkani ajankohtaisuudessa tuli yhtä aikaa takapakkia sekä etumatkaa (olin siis jäljessä muodissa, koska nyt suositaan 80-lukua, mutta koska muoti vaihtuu eikä kehity, samalla edellä muodissa noin pari vuotta, jolloin 50-luku on taas suosiossa).
Tulisinko enää koskaan saamaan takaisin tukkamallini sellaisena kuin muistin? Pääsisinkö enää koskaan oman parturi-kampaajani käsittelyyn? Pysyikö kukaan enää kärryillä missä mennään?
Tarinamme jatkuu tästä tilanteesta:
Kävin viime perjantaina jälleen parturi-kampaajallani. Tällä kertaa siellä oli yllätyksekseni vain oma, alkuperäinen parturi-kampaajani. Kauan kestänyt odotukseni oli siis ohi.
Istun tuolille ja parturi-kampaajani kysyy haluaisinko että tällä kertaa jätetään hiukan enemmän tukkaa jäljelle, eli ilmeisesti äänensävyni kun totesin viime kerralla leikkauksen olevan "ainutkertainen lajissaan" ei ollut jäänyt huomaamatta.
Sitten se tapahtui.
Kuulen itseni sanovan "ei leikataan vain samanlainen kuin viimeksikin." Parturi-kampaajani sanoi hiukan oudoksuen että kyllä tukkani voidaan leikata eri tavalla kuin viimeksi. Edelleen kuulen itseni sanovan "ei, jätetään se vain silleen lyhyeksi, kaverini eivät edes muista että minulla olisi joskus ollut erilainen kampaus."
Joten, tässä sitä ollaan. Näytän taas Vihreän liiton punamustan siiven äärimilitantti-kannattajalta.
Olen hyvin pettynyt itseeni; itselleni saa pottuilla eli itseironia on sallittu, mutta tähän asti on ollut itsestäänselvyys että itsekurista ei lipsuta. Joten en ole puhunut itsekseni perjantain jälkeen, koska olen tällä hetkellä itseni kanssa puhelakossa.
Joten voisiko joku sanoa itselleni jos näette häntä, että voisiko itse vähän rajoittaa kahvin juomista ennen näiden blogimerkintöjen kirjoittamista? Niistä tuppaa meinaan muuten tulemaan aika villejä.
torstai 22. tammikuuta 2009
Kiira Korven alastonkuvien hakuopas googlen avulla tyhmyreille
Tämänkertaisen jutun inspiraatio-kiitos menee hänelle/heille, jotka googlettivat "Kiira Korven alastonkuvat", päätyivät tänne seitsemän kertaa ja viipyivät täällä 2 min 29 sekuntia, mikä on noin 2 minuuttia ja 28 sekuntia enemmän kuin normaali kävijä.
Täytyy nyt tuottaa pettymys: uutisissa kuulemanne lipsahdus tapahtui Ekaterina Rublevalle, ja jos nyt välttämä---äh, kuvia löytyy ainakin MTV3:n sivuilta.
(Onko kukaan muuten pohtinut sitä, että kun Yhdysvalloissa 2 sekuntia vilahti Janet Jacksonin nänni Super Bowlin väliaika-show'ssa, siellä porukka suunnilleen otti viimeisimmistä noitavainoista jääneet talikot ja soihdut esille ja lähti vaatimaan paholaisnaisen polttamista, jonka lisäksi tv-yhtiö sai suuret sakot, joista käydään vieläkin oikeutta.
Kun Euroopassa vilahtaa kokonainen rinta, puoli päivää ihmetellään että onpas hassua: puku petti ja tissi näkyi.
Sitten ryhdytään analysoimaan sitä kuinka Savtšenko otti jäästä tukea kädellään kolmoissalchowissa, mikä oli kaikkien mielestä todella paha virhe.
Eikös amerikkaan aikoinaan lähdetty sen vuoksi, että Euroopassa oli niin ahdistava ja sivaitsematon tunnelma?)
Siksipä sen sijaan että alkaisin normaaliin tapaani tekemään tänne ihmeellisillä hakusanoilla eksyneistä ihmisistä hupaisia kapakkalauluja, otan uudenlaisen asenteen.
Me opettelemme nyt miten Googlen hakupalveluja käytetään oikein haettaessa Kiira Korven alastonkuvia.
1. Jos kirjoitatte hakusanan "Kiira Korven alastonkuvat", Google oletusarvoisesti hakee vain noilla sanoilla, ja te päädytte tänne.
2. Google tuntee taivutusmuodot eli yksittäinen sana, esim. "alastokuva", löytää myös "alastonkuvat", "alastonkuviin", "alastonkuvia" jne.
3. Google käyttää yleisiä logistiikan perussääntöjä, eli se tuntee TAI-operaattorin.
Käytännössä tämä tarkoittaa että laitatte │merkin hakujenne väliin (sen saa aikaiseksi painamalla Num Lock-näppäimestä, ja sitten pidätte pohjassa Alt-näppäintä ja kirjoitatte yleensä oikeassa reunassa olevalla numeronäppäimistöllä 179).
Esimerkiksi siis: Kiira Korven alastonkuva│Kiira Korven alastonkuvia │Kiira Korpi alasti
4. Ei-operaattori tarkoittaa että haluatte jotain mutta ETTE kuitenkaan jotain tiettyä asiaa. Tämä tapahtuu lisäämällä - ei-halutun asian eteen.
Jälleen esimerkki google-hausta: Kiira Korpi -vaatteet
5. Toisinaan Googlen kanssa törmätään ääkkösongelmaan, eli ä:n ja ö:n puuttumiseen maailman muista merkittävistä kielistä.
Tämä kierretään laittamalla + merkki haun eteen.
Esimerkiksi: ilman +rihmankiertämää Kiira Korpi
6. Jos ette ole muista tarkalleen, mikä on Kiira Korven nimeä etsiessänne hänen alastonkuviaan, voitte käyttää koko sanan korvausmerkkiä eli *
Eli: " * Korven alastonkuvat" tai "Kiira * alastonkuvat"
7. Google mahdollistaa myös hakemisen tietyltä internet-sivulta. Peruskaava tähän on HAETTAVA ASIA site:HAETTAVA SIVU (huomatkaa että site: ja haettava sivu ovat yhdessä. Tämä sama pätee myös muihin googlen erityishakuihin).
Vaikkapa siis: Kiira Korven alastonkuvat site:www.kiirakorpialasti.com
8. Tämä on hiukan asian venyttämistä, mutta Googlella voi tehdä sanakirjamäärityksiin perustuvia hakuja.
Toistaiseksi tämä toimii ikävä kyllä vain englanniksi, mutta kuka tietää, ehkä suomalainen kaunoluistelija on jonkun mielestä sanakirja-esimerkki internetissä väitetysti olevista alastonkuvista tai sitten ihmisten kyvystä huijata itseään.
Tämä haku toimii laittamalla define:HAETTAVA ASIA eli: define:Kiira Korven Alastonkuvat
9. Vertaistuki on hyvin tärkeää.
Jos siis oletamme että enemmän kuin yksi ihminen on älynnyt laittaa sivuilleen tekstiä jossa mainitaan Kiira Korven alastonkuvat, voitte etsiä samantapaisia sivuja hyvinkin helposti.
Kirjoitatte googlen hakukenttään vain related:HAETTAVA SIVUSTO eli: related:Kiira Korven alastonkuvia
10. Jos haluatte vain pikaisesti etsiä otsikoista tiettyä asiaa, se on mahdollista haulla intitle:HAETTAVA ASIA.
Luonnollisesti siis: intitle:Kiira Korven alastonkuvat
11. On myös mahdollista etsiä vain nettisivun osoitteen perusteella inurl:HAETTAVA ASIA
Meidän tapauksessamme siis inurl:Kiira Korven alastonkuvat
12. Itseäni eniten hyödyttävä haku on googlen haku itse tekstistä, koska tännehän te kuitenkin päädytte.
Komento tähän on intext:HAETTAVA ASIA eli: intext:Kiira Korven alastonkuvat.
Tervetuloa muuten uudestaan.
13. Googlella on mahdollista rajata haku tiedostotyypin, tietyn aiheen tai luvun perusteella.
Tiedostotyyppiin rajaus tapahtuu komennolla filetype:TIEDOSTOTYYPPI eli filetype:jpeg. Kokonainen hakulauseke olisi siis: Kiira Korven alastonkuvat filetype:jpeg.
Tietyn aiheen rajaukset voivat olla esim. music:HAETTAVA ASIA, picture:HAETTAVA ASIA tai movie:HAETTAVA ASIA.
Siis:
music:ääni joka kuuluu kun Kiira Korpi riisuutuu
movie: Kiira Korpi riisuutumassa
picture: Kiira Korpi alasti
14. Google mahdollistaa haun numeerisilla arvoilla, eli haettavaa asiaa voi rajata luvuilla.
Kannattaa siis kokeilla hakua tyyliin: Kiira Korpi Alastonkuvat strategiset mitat 78-58-85
15. Lopuksi vielä ehkäpä kaikkein tärkein ja hyödyllisin vihje.
Voitte käyttää googlen omaa seuranta-agenttia, joka käy läpi internettiä haluamaanne tahtiin, ja ilmoittaa teille sähköpostiinne kun Kiira Korven alastonkuvat mainitaan jossain.
Tämän palvelun voi käydä aktivoimassa osoitteessa http://www.google.com/alerts
Täytyy nyt tuottaa pettymys: uutisissa kuulemanne lipsahdus tapahtui Ekaterina Rublevalle, ja jos nyt välttämä---äh, kuvia löytyy ainakin MTV3:n sivuilta.
(Onko kukaan muuten pohtinut sitä, että kun Yhdysvalloissa 2 sekuntia vilahti Janet Jacksonin nänni Super Bowlin väliaika-show'ssa, siellä porukka suunnilleen otti viimeisimmistä noitavainoista jääneet talikot ja soihdut esille ja lähti vaatimaan paholaisnaisen polttamista, jonka lisäksi tv-yhtiö sai suuret sakot, joista käydään vieläkin oikeutta.
Kun Euroopassa vilahtaa kokonainen rinta, puoli päivää ihmetellään että onpas hassua: puku petti ja tissi näkyi.
Sitten ryhdytään analysoimaan sitä kuinka Savtšenko otti jäästä tukea kädellään kolmoissalchowissa, mikä oli kaikkien mielestä todella paha virhe.
Eikös amerikkaan aikoinaan lähdetty sen vuoksi, että Euroopassa oli niin ahdistava ja sivaitsematon tunnelma?)
Siksipä sen sijaan että alkaisin normaaliin tapaani tekemään tänne ihmeellisillä hakusanoilla eksyneistä ihmisistä hupaisia kapakkalauluja, otan uudenlaisen asenteen.
Me opettelemme nyt miten Googlen hakupalveluja käytetään oikein haettaessa Kiira Korven alastonkuvia.
1. Jos kirjoitatte hakusanan "Kiira Korven alastonkuvat", Google oletusarvoisesti hakee vain noilla sanoilla, ja te päädytte tänne.
2. Google tuntee taivutusmuodot eli yksittäinen sana, esim. "alastokuva", löytää myös "alastonkuvat", "alastonkuviin", "alastonkuvia" jne.
3. Google käyttää yleisiä logistiikan perussääntöjä, eli se tuntee TAI-operaattorin.
Käytännössä tämä tarkoittaa että laitatte │merkin hakujenne väliin (sen saa aikaiseksi painamalla Num Lock-näppäimestä, ja sitten pidätte pohjassa Alt-näppäintä ja kirjoitatte yleensä oikeassa reunassa olevalla numeronäppäimistöllä 179).
Esimerkiksi siis: Kiira Korven alastonkuva│Kiira Korven alastonkuvia │Kiira Korpi alasti
4. Ei-operaattori tarkoittaa että haluatte jotain mutta ETTE kuitenkaan jotain tiettyä asiaa. Tämä tapahtuu lisäämällä - ei-halutun asian eteen.
Jälleen esimerkki google-hausta: Kiira Korpi -vaatteet
5. Toisinaan Googlen kanssa törmätään ääkkösongelmaan, eli ä:n ja ö:n puuttumiseen maailman muista merkittävistä kielistä.
Tämä kierretään laittamalla + merkki haun eteen.
Esimerkiksi: ilman +rihmankiertämää Kiira Korpi
6. Jos ette ole muista tarkalleen, mikä on Kiira Korven nimeä etsiessänne hänen alastonkuviaan, voitte käyttää koko sanan korvausmerkkiä eli *
Eli: " * Korven alastonkuvat" tai "Kiira * alastonkuvat"
7. Google mahdollistaa myös hakemisen tietyltä internet-sivulta. Peruskaava tähän on HAETTAVA ASIA site:HAETTAVA SIVU (huomatkaa että site: ja haettava sivu ovat yhdessä. Tämä sama pätee myös muihin googlen erityishakuihin).
Vaikkapa siis: Kiira Korven alastonkuvat site:www.kiirakorpialasti.com
8. Tämä on hiukan asian venyttämistä, mutta Googlella voi tehdä sanakirjamäärityksiin perustuvia hakuja.
Toistaiseksi tämä toimii ikävä kyllä vain englanniksi, mutta kuka tietää, ehkä suomalainen kaunoluistelija on jonkun mielestä sanakirja-esimerkki internetissä väitetysti olevista alastonkuvista tai sitten ihmisten kyvystä huijata itseään.
Tämä haku toimii laittamalla define:HAETTAVA ASIA eli: define:Kiira Korven Alastonkuvat
9. Vertaistuki on hyvin tärkeää.
Jos siis oletamme että enemmän kuin yksi ihminen on älynnyt laittaa sivuilleen tekstiä jossa mainitaan Kiira Korven alastonkuvat, voitte etsiä samantapaisia sivuja hyvinkin helposti.
Kirjoitatte googlen hakukenttään vain related:HAETTAVA SIVUSTO eli: related:Kiira Korven alastonkuvia
10. Jos haluatte vain pikaisesti etsiä otsikoista tiettyä asiaa, se on mahdollista haulla intitle:HAETTAVA ASIA.
Luonnollisesti siis: intitle:Kiira Korven alastonkuvat
11. On myös mahdollista etsiä vain nettisivun osoitteen perusteella inurl:HAETTAVA ASIA
Meidän tapauksessamme siis inurl:Kiira Korven alastonkuvat
12. Itseäni eniten hyödyttävä haku on googlen haku itse tekstistä, koska tännehän te kuitenkin päädytte.
Komento tähän on intext:HAETTAVA ASIA eli: intext:Kiira Korven alastonkuvat.
Tervetuloa muuten uudestaan.
13. Googlella on mahdollista rajata haku tiedostotyypin, tietyn aiheen tai luvun perusteella.
Tiedostotyyppiin rajaus tapahtuu komennolla filetype:TIEDOSTOTYYPPI eli filetype:jpeg. Kokonainen hakulauseke olisi siis: Kiira Korven alastonkuvat filetype:jpeg.
Tietyn aiheen rajaukset voivat olla esim. music:HAETTAVA ASIA, picture:HAETTAVA ASIA tai movie:HAETTAVA ASIA.
Siis:
music:ääni joka kuuluu kun Kiira Korpi riisuutuu
movie: Kiira Korpi riisuutumassa
picture: Kiira Korpi alasti
14. Google mahdollistaa haun numeerisilla arvoilla, eli haettavaa asiaa voi rajata luvuilla.
Kannattaa siis kokeilla hakua tyyliin: Kiira Korpi Alastonkuvat strategiset mitat 78-58-85
15. Lopuksi vielä ehkäpä kaikkein tärkein ja hyödyllisin vihje.
Voitte käyttää googlen omaa seuranta-agenttia, joka käy läpi internettiä haluamaanne tahtiin, ja ilmoittaa teille sähköpostiinne kun Kiira Korven alastonkuvat mainitaan jossain.
Tämän palvelun voi käydä aktivoimassa osoitteessa http://www.google.com/alerts
tiistai 20. tammikuuta 2009
6 sattumanvaraista asiaa minusta
Kantapöytä-blogissa minut haastettiin kertomaan kuusi satunnaista asiaa itsestäni.
1. En hallitse ihmisenä olemisen pelisääntöjä.
Ei, en ole ulkoavaruudesta saapuvan, tulevien hallitsijoidenne ensimmäisen hyökkäysaallon salaa maapallolle sijoittama tiedustelija. Toisaalta jos olisin, eikö helpoin tapa hälventää epäilyksiä tästä olisi sanoa noin suoraan?
Noh, se vitsailusta ainakin kunnes muut saapuvat. Tarkoitan että en ymmärrä kaikkia pikku nyansseja ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Kadehdin muita ihmisiä jotka joko näyttävät tuntevan pelisäännöt tai sitten he tietävät minne lunttikortit on kätketty.
Jos käytökseni tuntuu omituiselta, niin se johtuu että paremman käsikirja-lähdemateriaalin puutteessa olen ammentanut omat käsitykseni supersankari-sarjakuvista ja tv:stä (eli sen vuoksi saatan saapua paikalle pikkuhousut farkkujen päällä ja lukittaudun vessaan "vaatteiden vaihtoa" varten")
2. Tykkään katsella asioita ulkopuolelta
Ulkopuolisuudesta on toisinaan hyötyä. Koska en käsitä monia asioita, voin kysyä muilta mikä niiden funktio on? Heistä tämä on yleensä hauskaa; ihmiset jossain vaiheessa aina ryhtyvät ottamaan asioita itsestäänselvyytenä, ja unohtavat mitä ne alunperin olivat.
Kun sen kertoo heille, oikean totuuden ja hyväksytyn totuuden välinen ristiriita aiheuttaa psykologisen reaktion, joka purkautuu yleensä nauruna ( ainakaan viime aikoina en ole juurikaan joutunut kuulemaan "tuolla se on, ottakaa se kiinni!")
3. Vaikka olen oikeakätinen, teen asioita mielelläni vasemmalla kädellä
Lapsena kun vielä käytin rannekelloa, pidin sitä aina oikeassa kädessäni. En ymmärtänyt mikä pointti oli pitää kelloa siinä kädessä, jota et muuten käytä aktiivisesti.
Useampi vuosi sitten kuulin vasuria käyttävältä kaveriltani, että hän käyttää mielellään oikeaa kättään, ihan vaan sen tuoman haasteen vuoksi ja kehittäähän se aivoja eri tavalla.
Päätin itse kokeilla vasenta kättä tietokonehiiren ohjaukseen, ja alkuhankaluuksien jälkeen olen oppinut pitämään vasenta luontevampana ohjauskätenä.
Jos nyt jotain negatiivista on sanottava, niin jostain syystä vasemman käden motoristen kykyjen kehittymisen myötä olen alkanut unohtamaan sanoja. Sen sijaan olen alkanut muistamaan paremmin numeroita.
Arkielämässä tämä näkyy siinä, että äsken yritin muistella termiä "vuodenajat", mutta parasta mihin kykenin oli "luonnonajat".
Lisäksi olen kerran käyttänyt lauseessa "onpas ironista" sijaan "onpas Alanis Morissettea" (siis johtuen hänen kappaleestaan "Ironic").
Mutta muistan piin arvon jo kuuden numeron verran, eli kaipa tämä on sitten sen arvoista.
4. Jos voisin, vaihtaisin verbaalilahjakkuuteni ihan mihin muuhun kykyyn
Ehkä en koskaan tule koskaan kirjoittamaan Suurta Suomalaista Blogimerkintää, mutta kai me kaikki voimme myöntää että kykyni sanoa kymmenellä tuhannella sanalla sama, mikä muilta vie 5-10 kirjainta, on osoitus ainakin jostain.
Ikävä kyllä verbaalilahjakkuus on ihmiskykyjen joukossa kaikkein raadollisin. Kaikki muut tietyllä kyvykkyydellä siunatut henkilöt kykenevät tulemaan toistensa kanssa toimeen.
Olet hyvä silmän ja käden yhteiskoordinaatiossa? Tervetuloa Suomen jousiampujain liittoon.
Osaat käytännön läheistä avaruudellista hahmottamista ja sen soveltamista? Astu neulojien alati kasvavaan lämminhenkiseen blogiyhteisöön.
Osaat kirjoittaa hyvemmin kuin muut? Joo kato kyllä me MUUTEN otettaisiin sut mukaan meidän leikkiin, mutta kun sun eeppisen kerronnan keinot eivät ole meidän mielestä "sillä tasolla".
Lähes kaikki osaavat puhua ja kirjoittaa. Se että osaat mielestäsi kirjoittaa HYVIN on sama kuin huutelisit keskustorilla että vesi on märkää.
Epäonnekseni kykyä nauttia kahvia ei varmaan lasketa myöskään lahjakkuudeksi.
5. Minä muistan sellaista mitä en halua ja tiedän asioita joita en tahdo
Noin totesi Cicero aikoinaan, ja hän oli niin hyvin oikeassa.
Muistan edelleen joskus hyvin, hyvin, hyvin, kauan sitten tyhmyyttäni tai ajattelemattomuuttani tai edes minusta riippumattomista syistä tapahtuneita tai tekemiäni ns. tyhmiä juttuja.
Enkä pysty koskaan korvaamaan niitä.
Se masentaa välillä hyvinkin paljon.
6. Pidän pienistä ja yksinkertaisista asioista
Suosin pieniä tarinoita suurten romaanien sijaan (huolimatta omasta kirjoitustyylistäni) ja pidän pienistä mikrotason faktoista makro-kokonaisuuksien sijaan.
Suurin osa tapahtumista ja asioista saa kuitenkin alkunsa jostain mitättömänä tai vähäpätöisenä pidetystä. Näiden tietäminen auttaa ymmärtämään laajempaa kokonaiskuvaa ja käsittämään kaiken takana olevaa laajempaa kaavaa.
--------------------------------------
Ja säännöt tälle meemille olivat:
1. Link to the person who tagged you. / Linkitä henkilö joka haastoi sinut.
2. Post the rules on your blog. / Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Write six random things about yourself. / Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Tag six people at the end of your post and link to them. / Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Let each person know they have been tagged and leave a comment on their blog. / Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Let the tagger know when your entry is up. / Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.
Ikävä kyllä kaikki tuntemani henkilöt on jo linkitetty, joten minun osaltani tämä jää tähän, mutta jos unohdin jonkun, niin tästä saa ottaa itselleen haasteen ja anteeksipyyntön koska olin unohtanut hänet.
1. En hallitse ihmisenä olemisen pelisääntöjä.
Ei, en ole ulkoavaruudesta saapuvan, tulevien hallitsijoidenne ensimmäisen hyökkäysaallon salaa maapallolle sijoittama tiedustelija. Toisaalta jos olisin, eikö helpoin tapa hälventää epäilyksiä tästä olisi sanoa noin suoraan?
Noh, se vitsailusta ainakin kunnes muut saapuvat. Tarkoitan että en ymmärrä kaikkia pikku nyansseja ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Kadehdin muita ihmisiä jotka joko näyttävät tuntevan pelisäännöt tai sitten he tietävät minne lunttikortit on kätketty.
Jos käytökseni tuntuu omituiselta, niin se johtuu että paremman käsikirja-lähdemateriaalin puutteessa olen ammentanut omat käsitykseni supersankari-sarjakuvista ja tv:stä (eli sen vuoksi saatan saapua paikalle pikkuhousut farkkujen päällä ja lukittaudun vessaan "vaatteiden vaihtoa" varten")
2. Tykkään katsella asioita ulkopuolelta
Ulkopuolisuudesta on toisinaan hyötyä. Koska en käsitä monia asioita, voin kysyä muilta mikä niiden funktio on? Heistä tämä on yleensä hauskaa; ihmiset jossain vaiheessa aina ryhtyvät ottamaan asioita itsestäänselvyytenä, ja unohtavat mitä ne alunperin olivat.
Kun sen kertoo heille, oikean totuuden ja hyväksytyn totuuden välinen ristiriita aiheuttaa psykologisen reaktion, joka purkautuu yleensä nauruna ( ainakaan viime aikoina en ole juurikaan joutunut kuulemaan "tuolla se on, ottakaa se kiinni!")
3. Vaikka olen oikeakätinen, teen asioita mielelläni vasemmalla kädellä
Lapsena kun vielä käytin rannekelloa, pidin sitä aina oikeassa kädessäni. En ymmärtänyt mikä pointti oli pitää kelloa siinä kädessä, jota et muuten käytä aktiivisesti.
Useampi vuosi sitten kuulin vasuria käyttävältä kaveriltani, että hän käyttää mielellään oikeaa kättään, ihan vaan sen tuoman haasteen vuoksi ja kehittäähän se aivoja eri tavalla.
Päätin itse kokeilla vasenta kättä tietokonehiiren ohjaukseen, ja alkuhankaluuksien jälkeen olen oppinut pitämään vasenta luontevampana ohjauskätenä.
Jos nyt jotain negatiivista on sanottava, niin jostain syystä vasemman käden motoristen kykyjen kehittymisen myötä olen alkanut unohtamaan sanoja. Sen sijaan olen alkanut muistamaan paremmin numeroita.
Arkielämässä tämä näkyy siinä, että äsken yritin muistella termiä "vuodenajat", mutta parasta mihin kykenin oli "luonnonajat".
Lisäksi olen kerran käyttänyt lauseessa "onpas ironista" sijaan "onpas Alanis Morissettea" (siis johtuen hänen kappaleestaan "Ironic").
Mutta muistan piin arvon jo kuuden numeron verran, eli kaipa tämä on sitten sen arvoista.
4. Jos voisin, vaihtaisin verbaalilahjakkuuteni ihan mihin muuhun kykyyn
Ehkä en koskaan tule koskaan kirjoittamaan Suurta Suomalaista Blogimerkintää, mutta kai me kaikki voimme myöntää että kykyni sanoa kymmenellä tuhannella sanalla sama, mikä muilta vie 5-10 kirjainta, on osoitus ainakin jostain.
Ikävä kyllä verbaalilahjakkuus on ihmiskykyjen joukossa kaikkein raadollisin. Kaikki muut tietyllä kyvykkyydellä siunatut henkilöt kykenevät tulemaan toistensa kanssa toimeen.
Olet hyvä silmän ja käden yhteiskoordinaatiossa? Tervetuloa Suomen jousiampujain liittoon.
Osaat käytännön läheistä avaruudellista hahmottamista ja sen soveltamista? Astu neulojien alati kasvavaan lämminhenkiseen blogiyhteisöön.
Osaat kirjoittaa hyvemmin kuin muut? Joo kato kyllä me MUUTEN otettaisiin sut mukaan meidän leikkiin, mutta kun sun eeppisen kerronnan keinot eivät ole meidän mielestä "sillä tasolla".
Lähes kaikki osaavat puhua ja kirjoittaa. Se että osaat mielestäsi kirjoittaa HYVIN on sama kuin huutelisit keskustorilla että vesi on märkää.
Epäonnekseni kykyä nauttia kahvia ei varmaan lasketa myöskään lahjakkuudeksi.
5. Minä muistan sellaista mitä en halua ja tiedän asioita joita en tahdo
Noin totesi Cicero aikoinaan, ja hän oli niin hyvin oikeassa.
Muistan edelleen joskus hyvin, hyvin, hyvin, kauan sitten tyhmyyttäni tai ajattelemattomuuttani tai edes minusta riippumattomista syistä tapahtuneita tai tekemiäni ns. tyhmiä juttuja.
Enkä pysty koskaan korvaamaan niitä.
Se masentaa välillä hyvinkin paljon.
6. Pidän pienistä ja yksinkertaisista asioista
Suosin pieniä tarinoita suurten romaanien sijaan (huolimatta omasta kirjoitustyylistäni) ja pidän pienistä mikrotason faktoista makro-kokonaisuuksien sijaan.
Suurin osa tapahtumista ja asioista saa kuitenkin alkunsa jostain mitättömänä tai vähäpätöisenä pidetystä. Näiden tietäminen auttaa ymmärtämään laajempaa kokonaiskuvaa ja käsittämään kaiken takana olevaa laajempaa kaavaa.
--------------------------------------
Ja säännöt tälle meemille olivat:
1. Link to the person who tagged you. / Linkitä henkilö joka haastoi sinut.
2. Post the rules on your blog. / Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Write six random things about yourself. / Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Tag six people at the end of your post and link to them. / Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Let each person know they have been tagged and leave a comment on their blog. / Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Let the tagger know when your entry is up. / Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.
Ikävä kyllä kaikki tuntemani henkilöt on jo linkitetty, joten minun osaltani tämä jää tähän, mutta jos unohdin jonkun, niin tästä saa ottaa itselleen haasteen ja anteeksipyyntön koska olin unohtanut hänet.
maanantai 19. tammikuuta 2009
Blaa blaa blaa blaa blaa blaa
(Omistettu Chuck Palahniukille, joka kiitti Haunted-kirjan loppupuheessaan kaikkia jotka jaksoivat lukea hänen kirjoittamansa kirjan, kolmelle lukijalleni sekä ystävälleni, joka ei lue blogiani, koska siinä on liikaa sanoja.)
Miksi kukaan enää kirjoittaa mitään?
Eivät ihmiset jaksa lukea mitään Harry Potterista kertovien slash-tarinoiden tällä puolen.
Kuvitellaan että Lapissa aikoinaan oli korkeasti sivistynyt ja edistyksellinen kansa, jossa mm. miehen oravannahka oli naisen oravannahka, eikä kolme ja puoli päästäisen nahkaa.
Jatketaan pohtimalla, että mitäpä jos heidän keskuuteensa syntyi aikuisten oikeasti vapahtaja? (Ei nyt millään pahalla nykyisiä uskonnollisia uskomuksia kohtaan, mutta oikeasti: Israel on ns. Herran luvattu maa? Eihän siellä ole muuta kuin hiekkaa kahdessa tunnetussa ilmenemismuodossaan eli kengän sisällä ja kengän ulkopuolella.
Nähtävästi erittäin hyvä PR-toimisto heillä kuitenkin on aikoinaan ollut.)
Näillä ihmisillä olisi ollut tietoa ja taitoa jotka saattaisivat nykyihmisen saavutukset häpeään, ja olisivat hämmentäneet meitä kovin.
Miksi meillä ei kuitenkaan ole mitään tietoa näistä ihmisistä?
Varmaan samasta syystä miksi yksi Mayojen kalentereista loppuu 21.12.2010.
Veikkaan että siinä kävi suunnilleen näin:
Kaunis, aurinkoinen päivä Mayojen valtakunnassa.
Yksinäinen kivenhakkaaja lyö kiveen päivämääriä. Ulkona muut nauttivat auringonpaisteessa ja juovat paikallista käsitystä Sex on the beach-drinkistä. Kaikilla tuntuu olevan hauskaa.
Yksinäinen kivenhakkaaja kuitenkin ei välitä ihmisten ilakoinnista, vaan vastuuntuntoisesti hakkaa edelleen vaan päivämääriä: 15.12.2010, 16.12.2010, 17.12.2010...
Kylläpäs muuten tuolla porukalla tuntuu olevan hauskaa, kivenhakkaaja tuumii. Ja ihan niin kuin joku tuolla tanssisi pöydällä...18.12.2010, 19.12.2010...
Onhan tätä Tezcatlipocan kalenteria koputeltu jo lähemmäs viiden tuhannen vuoden ajan. Eikö nyt Quetzalcoatlautta voitaisi kerrankin pitää hauskaa...20.12.2010, 21.12.2010...
Kivenhakkaaja katsoo kun porukkaa alkaa juomaan toistensa keholta, ja sitten hän katsoo kiveä jota hakkaa: huomenna nuo ihmiset ovat selvinpäin ja eivät niin hauskoja kuin nyt, mutta tämä Yum Cimilin kivipaasi olisi täällä varmasti maailmanloppuun saakka.
Äh, Ixtab vieköön, ehtiihän sitä huomennakin, kivenhakkaaja tuumii ja lähtee muiden joukkoon.
Seuraavana päivänä julistetaan seuraavaa uutista kaiken kansan kuultavaksi:
"Kalenterikivenhakkaajan paikka julistetaan avoimesti haettavaksi.
Edellinen kivenhakkaaja on eilen yrittänyt kännipäissään näyttää miten "tosi-mayat" eivät tarvitse talttaa ja vasaraa kivenhakkaamiseen, mutta onnistui vain rikkomaan nyrkkiensä lisäksi kivipaasen, jossa lukee nyt "ja niinä päivinä" ja "tulee tapahtumaan" eli ensimmäisenä tehtävänä olisi hakata uusi tapahtumakalenteri.
Kiveen hakatut, alle tonnin painoiset hakemukset voi toimittaa laitimmaiseen temppeliin, viisi kilometriä viidakon keskelle."
Sitten kuitenkin tapahtui jotain, mitä kukaan ei tiedä ja tässä sitä nyt ollaan.
Ehkä se muinainenkin lappilaiskansa lopulta katosi sen vuoksi, että joku keksi mitä tapahtuu kun melkein ihan minkä tahansa nesteen jättää käymään liian pitkäksi aikaa, mutta kukaan ei keksinyt toimivaa krapulalääkettä. Kaikki suuret rakennelmat ja mahtavat keksinnöt tuhosi lopulta aika, ilmasto tai viimeistään humalainen lentävän lautasen kuski.
Kaikki mikä meille jäi muistoksi heistä oli kulttuurinsa viimeisen edustajan luolanseinään universaalilla, ja helposti ymmärrettävällä koodilla kirjoittama "vhttu mhä olen nhii khännssä!!!!Mks kukaan ei ymmrä mua????", mutta antropologit ovat kautta aikojen hylänneet sen epätodennäköisenä käännöksenä, ja yrittävät saada sitä liitettyä jotenkin poronkusenjuoksemien mittaamiseen ja kävyn kokojen muuttumiseen.
Siksi kirjoittakaa.
Miksi kukaan enää kirjoittaa mitään?
Eivät ihmiset jaksa lukea mitään Harry Potterista kertovien slash-tarinoiden tällä puolen.
Kuvitellaan että Lapissa aikoinaan oli korkeasti sivistynyt ja edistyksellinen kansa, jossa mm. miehen oravannahka oli naisen oravannahka, eikä kolme ja puoli päästäisen nahkaa.
Jatketaan pohtimalla, että mitäpä jos heidän keskuuteensa syntyi aikuisten oikeasti vapahtaja? (Ei nyt millään pahalla nykyisiä uskonnollisia uskomuksia kohtaan, mutta oikeasti: Israel on ns. Herran luvattu maa? Eihän siellä ole muuta kuin hiekkaa kahdessa tunnetussa ilmenemismuodossaan eli kengän sisällä ja kengän ulkopuolella.
Nähtävästi erittäin hyvä PR-toimisto heillä kuitenkin on aikoinaan ollut.)
Näillä ihmisillä olisi ollut tietoa ja taitoa jotka saattaisivat nykyihmisen saavutukset häpeään, ja olisivat hämmentäneet meitä kovin.
Miksi meillä ei kuitenkaan ole mitään tietoa näistä ihmisistä?
Varmaan samasta syystä miksi yksi Mayojen kalentereista loppuu 21.12.2010.
Veikkaan että siinä kävi suunnilleen näin:
Kaunis, aurinkoinen päivä Mayojen valtakunnassa.
Yksinäinen kivenhakkaaja lyö kiveen päivämääriä. Ulkona muut nauttivat auringonpaisteessa ja juovat paikallista käsitystä Sex on the beach-drinkistä. Kaikilla tuntuu olevan hauskaa.
Yksinäinen kivenhakkaaja kuitenkin ei välitä ihmisten ilakoinnista, vaan vastuuntuntoisesti hakkaa edelleen vaan päivämääriä: 15.12.2010, 16.12.2010, 17.12.2010...
Kylläpäs muuten tuolla porukalla tuntuu olevan hauskaa, kivenhakkaaja tuumii. Ja ihan niin kuin joku tuolla tanssisi pöydällä...18.12.2010, 19.12.2010...
Onhan tätä Tezcatlipocan kalenteria koputeltu jo lähemmäs viiden tuhannen vuoden ajan. Eikö nyt Quetzalcoatlautta voitaisi kerrankin pitää hauskaa...20.12.2010, 21.12.2010...
Kivenhakkaaja katsoo kun porukkaa alkaa juomaan toistensa keholta, ja sitten hän katsoo kiveä jota hakkaa: huomenna nuo ihmiset ovat selvinpäin ja eivät niin hauskoja kuin nyt, mutta tämä Yum Cimilin kivipaasi olisi täällä varmasti maailmanloppuun saakka.
Äh, Ixtab vieköön, ehtiihän sitä huomennakin, kivenhakkaaja tuumii ja lähtee muiden joukkoon.
Seuraavana päivänä julistetaan seuraavaa uutista kaiken kansan kuultavaksi:
"Kalenterikivenhakkaajan paikka julistetaan avoimesti haettavaksi.
Edellinen kivenhakkaaja on eilen yrittänyt kännipäissään näyttää miten "tosi-mayat" eivät tarvitse talttaa ja vasaraa kivenhakkaamiseen, mutta onnistui vain rikkomaan nyrkkiensä lisäksi kivipaasen, jossa lukee nyt "ja niinä päivinä" ja "tulee tapahtumaan" eli ensimmäisenä tehtävänä olisi hakata uusi tapahtumakalenteri.
Kiveen hakatut, alle tonnin painoiset hakemukset voi toimittaa laitimmaiseen temppeliin, viisi kilometriä viidakon keskelle."
Sitten kuitenkin tapahtui jotain, mitä kukaan ei tiedä ja tässä sitä nyt ollaan.
Ehkä se muinainenkin lappilaiskansa lopulta katosi sen vuoksi, että joku keksi mitä tapahtuu kun melkein ihan minkä tahansa nesteen jättää käymään liian pitkäksi aikaa, mutta kukaan ei keksinyt toimivaa krapulalääkettä. Kaikki suuret rakennelmat ja mahtavat keksinnöt tuhosi lopulta aika, ilmasto tai viimeistään humalainen lentävän lautasen kuski.
Kaikki mikä meille jäi muistoksi heistä oli kulttuurinsa viimeisen edustajan luolanseinään universaalilla, ja helposti ymmärrettävällä koodilla kirjoittama "vhttu mhä olen nhii khännssä!!!!Mks kukaan ei ymmrä mua????", mutta antropologit ovat kautta aikojen hylänneet sen epätodennäköisenä käännöksenä, ja yrittävät saada sitä liitettyä jotenkin poronkusenjuoksemien mittaamiseen ja kävyn kokojen muuttumiseen.
Siksi kirjoittakaa.
torstai 15. tammikuuta 2009
Näyttäkää minulle sankari ja minä kirjoitan teille tragedian
Oletteko miettineet mitä mainosten tarinoissa oikeasti tapahtuu?
Lempimainokseni tällä hetkellä näillä kriteereillä on se-mikä-lie-nolla-prosenttinen-kokisjuoma, jota pääministeri Vanhanenkin toisinaan kuulema juo tai ainakin joi.
Mainoksessa mies on eroamassa tyttöystävästään, hörppää kokista ja maailma muuttuu Quentin Tarantinon käsitykseksi 70-luvusta.
En tiedä onko mainoksen tarkoitus saada aikaa visio siitä että Quentin Tarantino hörppii tätä juomaa vai että jos Quentin Tarantino joisi jotain, se olisi tämä juoma, vai että tosimiehet, kuten Quentin Tarantino, juovat tätä juomaa.
Itse koen että tämä on traaginen tarina siitä, kun virvoitusjuomatehtaalla oli päätetty aloittaa työväen vähennys.
YT-neuvottelujen aikana kukaan ei ehtinyt tarkkailla E150ACDC-lisäaineen annostelua juomapullo-erään, koska kaikki olivat ahtautuneet taukohuoneeseen pullalle ja kahville kuulemaan huonoja uutisia.
Yhtiö huomasi virheen vasta sen jälkeen kun virvoitusjuomat oli jo pullotettu ja pakattu matkaa varten. Sen sijaan että valmistuserä olisi tuhottu, yhtiä päättikin säästää ja lähetti sen huitsin Nevadan erämaahan.
Siellä pahaa-aavistamaton mieshenkilö on kutsunut tyttöystävänsä "keskustelemaan mihin meidän juttumme etenee".
Hänen kurkkuaan alkaa kuristaa nähdessään naisen, jonka kanssa hän aikoi vielä muutama päivä sitten viettää koko loppuelämänsä; kuinka nopeasti voikaan elämä muuttua niin lyhyessä ajassa.
Hän tilaa itselleen kokiksen kurkunkostukkeeksi koska haluaa olla selvinpäin, ainakin tämän hetken.
Tyttöystävä istuutuu pöytään, tervehtii. Miehen kurkkua alkaa puristaa enemmän. Nainen kysyy jotain, mitä mies ei kuule, sillä hän on niin hermostunut että ei kestä ilman juotavaa. Mies ottaa hörpyn.
Myöhemmin: kuvitelkaa mies ja nainen johonkin huoneeseen. Se ei ole mitenkään erityinen huone, väritön sisustukseltaan, yksi ikkuna, ja ainoat kalusteet kaksi tuolia, pöytä ja sänky.
Mies ja nainen istuvat tuoleilla vieretysten, ikkunan luona ja kaikki ympärillä on niin kovin tavattoman kliinisen näköistä.
Mies tuijottaa ulos ikkunasta tyhjyyteen, hymyillen. Nainen yrittää sanoa jotain, ja koskettaa miehen kättä, mutta mies ei reagoi mitenkään. Mies näkee kaukaisuudessa jotain mielenkiintoisempaa.
Nainen laskee katseensa, huokaisee syvään, nousee tuolista ja kävelee ovelle. Hän katsoo vielä kerran taakseen ja poistuu.
Ja jossain mies viettää sellaista elämää niin kuin se tulisi olla.
Lempimainokseni tällä hetkellä näillä kriteereillä on se-mikä-lie-nolla-prosenttinen-kokisjuoma, jota pääministeri Vanhanenkin toisinaan kuulema juo tai ainakin joi.
Mainoksessa mies on eroamassa tyttöystävästään, hörppää kokista ja maailma muuttuu Quentin Tarantinon käsitykseksi 70-luvusta.
En tiedä onko mainoksen tarkoitus saada aikaa visio siitä että Quentin Tarantino hörppii tätä juomaa vai että jos Quentin Tarantino joisi jotain, se olisi tämä juoma, vai että tosimiehet, kuten Quentin Tarantino, juovat tätä juomaa.
Itse koen että tämä on traaginen tarina siitä, kun virvoitusjuomatehtaalla oli päätetty aloittaa työväen vähennys.
YT-neuvottelujen aikana kukaan ei ehtinyt tarkkailla E150ACDC-lisäaineen annostelua juomapullo-erään, koska kaikki olivat ahtautuneet taukohuoneeseen pullalle ja kahville kuulemaan huonoja uutisia.
Yhtiö huomasi virheen vasta sen jälkeen kun virvoitusjuomat oli jo pullotettu ja pakattu matkaa varten. Sen sijaan että valmistuserä olisi tuhottu, yhtiä päättikin säästää ja lähetti sen huitsin Nevadan erämaahan.
Siellä pahaa-aavistamaton mieshenkilö on kutsunut tyttöystävänsä "keskustelemaan mihin meidän juttumme etenee".
Hänen kurkkuaan alkaa kuristaa nähdessään naisen, jonka kanssa hän aikoi vielä muutama päivä sitten viettää koko loppuelämänsä; kuinka nopeasti voikaan elämä muuttua niin lyhyessä ajassa.
Hän tilaa itselleen kokiksen kurkunkostukkeeksi koska haluaa olla selvinpäin, ainakin tämän hetken.
Tyttöystävä istuutuu pöytään, tervehtii. Miehen kurkkua alkaa puristaa enemmän. Nainen kysyy jotain, mitä mies ei kuule, sillä hän on niin hermostunut että ei kestä ilman juotavaa. Mies ottaa hörpyn.
Myöhemmin: kuvitelkaa mies ja nainen johonkin huoneeseen. Se ei ole mitenkään erityinen huone, väritön sisustukseltaan, yksi ikkuna, ja ainoat kalusteet kaksi tuolia, pöytä ja sänky.
Mies ja nainen istuvat tuoleilla vieretysten, ikkunan luona ja kaikki ympärillä on niin kovin tavattoman kliinisen näköistä.
Mies tuijottaa ulos ikkunasta tyhjyyteen, hymyillen. Nainen yrittää sanoa jotain, ja koskettaa miehen kättä, mutta mies ei reagoi mitenkään. Mies näkee kaukaisuudessa jotain mielenkiintoisempaa.
Nainen laskee katseensa, huokaisee syvään, nousee tuolista ja kävelee ovelle. Hän katsoo vielä kerran taakseen ja poistuu.
Ja jossain mies viettää sellaista elämää niin kuin se tulisi olla.
maanantai 12. tammikuuta 2009
Teidän olisi pitänyt olla siellä
Ollaanpa hetki brutaalisen itsekehuisia.
Viimeinen viestini oli melko lailla parasta mitä pikaviestinnässä voi harrastaa.
Se oli jokseenkin loogisessa järjestyksessä ajatukset jäsentävä, suht' hauska, positiivinen, ja sisälsi pienen cliffhangerin ja säännöstellyn määrän hymiöitä.
Se oli yksinkertaisesti jotain mihin oli hyvä lopettaa.
Miksi minä sitten tieten tahtoen tahdon pilata muiston siitä?
Onko syynä se, että kuten puhujat huolimatta suoritustasostaan rakastavat omaa ääntään, minä kirjoittajana pidän siitä äänestä mikä syntyy kun kirjoitan jotain (hiton naksuvat nivelet) ?
Ei täysin.
Minusta on tullut sitten viime kerran vanhempi kuin olin. Tämä aiheutti sen, että ryhdyin miettimään omaa kuolevaisuuttani (koska en voi täysin luottaa siihen että robottikehoni valmistuu ajoissa).
Mitä minä tulisin katumaan eniten kuollessani sarjakuvista valmistamani pyramidi-sokkelon sisälle; kun en muista enää pitikö Nakke Nakuttajasta kääntyä vasempaan käytävään vai vasta Teräsmiehen kohdalla (tiedän, olen tainnut mainita jotain 70 kissasta jotka hankin ja jotka syövät kehoni kuoleman jälkeen, mutta se nyt on niiiiiin vuotta 2008; pitää seurata aikoja).
Tajusin että se olisi se, että en koskaan saa tietää miten tämä kaikki päättyy.
Enkä tarkoita "pääsevätköhän nuo ihmiset koskaan pois tuolta saarelta?"-tyyppisiä pohdintoja, vaan sitä miten tämä kaikki, maailma, ihmiset siinä ja historia mitä läpikäymme, tulee loppumaan.
Loppuuko aikani juuri jännimmällä hetkellä, vai kesken asioiden kehittymisen vai ehkä juuri sen hetkisen onnellisen lopun aikana? Sitä minä tulen eniten kaipaamaan.
Siksi olisi väärin jättää kertomatta miten minulle kävi. Saatoitte varmaan seurata tilanteen kehittymistä hetken, mutta kun mitään ei kuulunut, uskoitte että varmaan kaikki meni hyvin.
Ikävä kyllä olen melko lailla automatisoinut kaiken laskunmaksun ja työpaikallanikin varmaan vain ihmeteltäisiin ensimmäiset kaksi kuutta miten kahvia tuntuu riittävän pitempään.
Ehkä tekin olisitte ajatellut sitä, ja tuhlanneet aikaanne asian seuraamiseen.
Jos elämä on peli, se ei ole käänteinen ventti jossa kaikki hyvä alkaa vasta 21:n jälkeen. Se on vinksahtanut monopoli jossa vankilaan mennään usein kulkien pankin kautta, tai shakki jossa kuninkaan ollessa uhattuna pelinappulat potkaistaan laudalta pois.
Yritän sanoa että säännöt eivät ole sellaiset kuin annetaan ymmärtää, vaan ne opetellaan tapauskohtaisesti.
Siksi "hellyttävän peräänantamattoman kirjeenvaihdon" ja "sairaalloisen kieroontuneen vainoamisen" raja on hiuksenhieno ja usein uudelleen veteen piirretty.
Tämän vuoksi kerron täällä miten kävi:
"Sain alas 1,4 kiloa mutta sitten tapahtui se mistä ei koskaan puhuta maailman seksikkäintä kasvissyöjää valitessa, eli entsyymit alkoivat pilkkomaan kasvisruokaa.
Tuo oli kiltti versio siitä, että aloin tuottamaan metaania kuin EU:n kokorajoitusten tarkemmin määrittelemä keskikokoinen navetallinen lehmiä.
Suoraan sanottuna aloin päästelemään siinä määrin luonnonkaasuja, että olisin voinut esittää Girl from Ipanema-kappaleen kaksitahtisesti samalla vihellellen.
Oli siis pakko lopettaa siinä vaiheessa, kun ilmeisesti johtuen aiheuttamastani aukosta otsonikerroksessa aurinko alkoi lämmittää niin lujaa, että pihan puuhun tulivat ensimmäiset hiirenkorvat. Se ei siis ollut kaunista, mutta selvisin ;)"
Toivottavasti pääsitte piinastanne.
Viimeinen viestini oli melko lailla parasta mitä pikaviestinnässä voi harrastaa.
Se oli jokseenkin loogisessa järjestyksessä ajatukset jäsentävä, suht' hauska, positiivinen, ja sisälsi pienen cliffhangerin ja säännöstellyn määrän hymiöitä.
Se oli yksinkertaisesti jotain mihin oli hyvä lopettaa.
Miksi minä sitten tieten tahtoen tahdon pilata muiston siitä?
Onko syynä se, että kuten puhujat huolimatta suoritustasostaan rakastavat omaa ääntään, minä kirjoittajana pidän siitä äänestä mikä syntyy kun kirjoitan jotain (hiton naksuvat nivelet) ?
Ei täysin.
Minusta on tullut sitten viime kerran vanhempi kuin olin. Tämä aiheutti sen, että ryhdyin miettimään omaa kuolevaisuuttani (koska en voi täysin luottaa siihen että robottikehoni valmistuu ajoissa).
Mitä minä tulisin katumaan eniten kuollessani sarjakuvista valmistamani pyramidi-sokkelon sisälle; kun en muista enää pitikö Nakke Nakuttajasta kääntyä vasempaan käytävään vai vasta Teräsmiehen kohdalla (tiedän, olen tainnut mainita jotain 70 kissasta jotka hankin ja jotka syövät kehoni kuoleman jälkeen, mutta se nyt on niiiiiin vuotta 2008; pitää seurata aikoja).
Tajusin että se olisi se, että en koskaan saa tietää miten tämä kaikki päättyy.
Enkä tarkoita "pääsevätköhän nuo ihmiset koskaan pois tuolta saarelta?"-tyyppisiä pohdintoja, vaan sitä miten tämä kaikki, maailma, ihmiset siinä ja historia mitä läpikäymme, tulee loppumaan.
Loppuuko aikani juuri jännimmällä hetkellä, vai kesken asioiden kehittymisen vai ehkä juuri sen hetkisen onnellisen lopun aikana? Sitä minä tulen eniten kaipaamaan.
Siksi olisi väärin jättää kertomatta miten minulle kävi. Saatoitte varmaan seurata tilanteen kehittymistä hetken, mutta kun mitään ei kuulunut, uskoitte että varmaan kaikki meni hyvin.
Ikävä kyllä olen melko lailla automatisoinut kaiken laskunmaksun ja työpaikallanikin varmaan vain ihmeteltäisiin ensimmäiset kaksi kuutta miten kahvia tuntuu riittävän pitempään.
Ehkä tekin olisitte ajatellut sitä, ja tuhlanneet aikaanne asian seuraamiseen.
Jos elämä on peli, se ei ole käänteinen ventti jossa kaikki hyvä alkaa vasta 21:n jälkeen. Se on vinksahtanut monopoli jossa vankilaan mennään usein kulkien pankin kautta, tai shakki jossa kuninkaan ollessa uhattuna pelinappulat potkaistaan laudalta pois.
Yritän sanoa että säännöt eivät ole sellaiset kuin annetaan ymmärtää, vaan ne opetellaan tapauskohtaisesti.
Siksi "hellyttävän peräänantamattoman kirjeenvaihdon" ja "sairaalloisen kieroontuneen vainoamisen" raja on hiuksenhieno ja usein uudelleen veteen piirretty.
Tämän vuoksi kerron täällä miten kävi:
"Sain alas 1,4 kiloa mutta sitten tapahtui se mistä ei koskaan puhuta maailman seksikkäintä kasvissyöjää valitessa, eli entsyymit alkoivat pilkkomaan kasvisruokaa.
Tuo oli kiltti versio siitä, että aloin tuottamaan metaania kuin EU:n kokorajoitusten tarkemmin määrittelemä keskikokoinen navetallinen lehmiä.
Suoraan sanottuna aloin päästelemään siinä määrin luonnonkaasuja, että olisin voinut esittää Girl from Ipanema-kappaleen kaksitahtisesti samalla vihellellen.
Oli siis pakko lopettaa siinä vaiheessa, kun ilmeisesti johtuen aiheuttamastani aukosta otsonikerroksessa aurinko alkoi lämmittää niin lujaa, että pihan puuhun tulivat ensimmäiset hiirenkorvat. Se ei siis ollut kaunista, mutta selvisin ;)"
Toivottavasti pääsitte piinastanne.
perjantai 9. tammikuuta 2009
Perjantai-pikainen mediakatsaus, osa VVIII
Tällä viikolla puhutaan lahjoista. Miten lahjoja markkinoidaan, oliko lahjan antaminen fiksua ja millaiseen elämään lahja on tuomittu?
Tiedän että joulu meni jo, mutta seuraavaan on aikaa alle 12 kuukautta.
Joten eikö ole parempi että asiat käsitellään nyt, kun pällinne ei leviä kuin vadelmahyytelö maalinsekoituslaitteessa tietoisena siitä, että joudutte menemään markettiin ostamaan "vielä yhden lahjan"?
Yksi niistä asioista mitä isät eivät yleensä opeta pojilleen (joo, kiitti vaan faija) on se, että jos yritätte lähestyä naista ihan millä tahansa pokauslauseella (kyllä, mukaan lukien "Anteeksi, olen Brad Pitt. Juoksiko joku tästä ohi paitani kanssa?"), niin se tarkoittaa että haluatte vain jotain välillä "toistuva pneumaattinen liike" ja "toistuva pneumaattinen liike, mutta eri asennossa".
Jos sen sijaan aloitatte ja osoitatte halukkuuttanne aitoon keskusteluun, se merkitsee että haluatte pitempiaikaista sitoutumista, joka voi hyvinkin alkaa toistuvalla pneumaattisella liikkeellä.
Tätä teoriaa tukee The New York Timesin juttu Sex sells, but a commitment can help.
Siinä kerrotaan kuluttajatutkimuksesta, jossa kävi ilmi mitä mieltä naiset ovat seksuaalisuudesta mainoksissa.
Naisille näytettiin seksuaalisesti värittynyttä (enkä usko että kukaan on yhtä pettynyt kuin minä todetessani että mainoksesta ei ole kuvia) kello-mainosta.
Mainos sai keskiarvon 3,83 kun se esitettiin tyyliin "mies antaa naiselle lahjaksi kellon".
Mutta kun mainosta muokattiin siten, että kyseessä oli "lahja mieheltä hänen elämänsä erityiselle naiselle", keskiarvo nousi 4,67:ään.
Tutkijoiden mukaan syynä arvojen erilaisuuteen on se, että naiset tarvitsevat "parisuhteen oikeutuksen seksuaaliseen käyttäytymiseen".
Huono uutinen on se, että mainos joka vetosi naisiin, ei toiminut miehille.
Miehet kokivat että "merkittävästä taloudellisesta resurssista luopuminen seurusteluun liittyvässä kontekstissa on epämukavaa" (eli suomeksi "rakastaako hän minua vai rahojani? Kun hän sanoi että koolla ei oikeasti ole merkitystä, puhuiko hän VARMASTI pankkitilistäni...?").
Aiheeseen liittyen: ette kai menneet ja ostaneet jollekin elämänne erityiselle lapselle läppäriä? Paha virhe.
Digitodayssa julkaistussa artikkelissa kerrotaan miten kävi köyhille lapsille, joille hankittiin tietokone.
Jutun otsikko kertookin kaiken eli "Tietokone heikensi köyhien lasten koulumenestystä".
Romanian valtio tuki tietokoneen hankkimista vähävaraisiin perheisiin, ja samalla tarkkailtiin miten tämä vaikutti perheiden lapsiin.
Tulokset eivät ollee rohkaisevia. Lapset kuluttivat vähemmän aikaa kotiläksyihin, nukkuivat vähemmän ja heikensi jatko-opintojen houkuttelevuutta.
Kokeilua seuranneet tutkijat pitävät suurimpana syynä negatiivisiin tuloksiin oli valvonnan puute. Koska perheillä ei ollut varaa koulunjälkeiseen iltapäivähoitoon, lapset tekivät tietokoneilla kaikkea muuta paitsi koulutehtäviä. Tätä teoriaa tulee se, että perheissä joissa äiti oli kotona, negatiiviset vaikutukset olivat pienempiä.
Moni teistä varmaan kuitenkin teki mielestään oikean ratkaisun ja osti toisenlaisen lahjan, kuten vuohen?
En nyt tahdo ripotella magnesium-jauhoa kenenkään yhdeksännelle pilvelle, mutta kai tajusitte että ostamalla vuohen tuomitsitte sen pakko-selibaattiin?
BBC raportoi tavoista joihin afrikkalaiset maanviljelijät joutuvat turvautumaan kuivuuden vuoksi. Yksi näistä tavoista on vuohien kondomi tai paikallisittain "olor".
Goat "condoms" save kenyan herds kertoo vuohenviljelijöiden käyttämästä tavasta estää uusien kilien syntymä: pukkien eli urosvuohien vatsan alle sidotaan ilmalla täytetty pussi, joka on tehty joko lehmännahasta tai muovista.
Tällä tavoin estetään kuivina kausina (täytyy...vastustaa...helppoa....vitsiä..) naarasvuohia eli kuttuja rasittavat synnytykset ja vuohipentujen eli kilien mahdollinen kuolema vedenpuutteeseen.
Onneksi "olorin" käyttö ei ole koko vuoden kestävää, vaan se poistetaan pukeilta kuivan kauden päättyessä (täytyy...edelleen...vastustaa...helppoa...vitsiä...) marraskuun tienoilla, kun sateet taas alkavat.
Tässä kaikki tällä kertaa kirjoittajaltanne, joka ei ole (enää) ollenkaan (juurikaan) katkera siitä että oli koko joulukuun kiltti vain kuullakseen, että joululahja-rahoilla oli ostettu lehmä Afrikkaan, eikä kirjoittaja itse päässyt matkalle mukaan.
Hyvää viikonloppua!
Tiedän että joulu meni jo, mutta seuraavaan on aikaa alle 12 kuukautta.
Joten eikö ole parempi että asiat käsitellään nyt, kun pällinne ei leviä kuin vadelmahyytelö maalinsekoituslaitteessa tietoisena siitä, että joudutte menemään markettiin ostamaan "vielä yhden lahjan"?
Yksi niistä asioista mitä isät eivät yleensä opeta pojilleen (joo, kiitti vaan faija) on se, että jos yritätte lähestyä naista ihan millä tahansa pokauslauseella (kyllä, mukaan lukien "Anteeksi, olen Brad Pitt. Juoksiko joku tästä ohi paitani kanssa?"), niin se tarkoittaa että haluatte vain jotain välillä "toistuva pneumaattinen liike" ja "toistuva pneumaattinen liike, mutta eri asennossa".
Jos sen sijaan aloitatte ja osoitatte halukkuuttanne aitoon keskusteluun, se merkitsee että haluatte pitempiaikaista sitoutumista, joka voi hyvinkin alkaa toistuvalla pneumaattisella liikkeellä.
Tätä teoriaa tukee The New York Timesin juttu Sex sells, but a commitment can help.
Siinä kerrotaan kuluttajatutkimuksesta, jossa kävi ilmi mitä mieltä naiset ovat seksuaalisuudesta mainoksissa.
Naisille näytettiin seksuaalisesti värittynyttä (enkä usko että kukaan on yhtä pettynyt kuin minä todetessani että mainoksesta ei ole kuvia) kello-mainosta.
Mainos sai keskiarvon 3,83 kun se esitettiin tyyliin "mies antaa naiselle lahjaksi kellon".
Mutta kun mainosta muokattiin siten, että kyseessä oli "lahja mieheltä hänen elämänsä erityiselle naiselle", keskiarvo nousi 4,67:ään.
Tutkijoiden mukaan syynä arvojen erilaisuuteen on se, että naiset tarvitsevat "parisuhteen oikeutuksen seksuaaliseen käyttäytymiseen".
Huono uutinen on se, että mainos joka vetosi naisiin, ei toiminut miehille.
Miehet kokivat että "merkittävästä taloudellisesta resurssista luopuminen seurusteluun liittyvässä kontekstissa on epämukavaa" (eli suomeksi "rakastaako hän minua vai rahojani? Kun hän sanoi että koolla ei oikeasti ole merkitystä, puhuiko hän VARMASTI pankkitilistäni...?").
Aiheeseen liittyen: ette kai menneet ja ostaneet jollekin elämänne erityiselle lapselle läppäriä? Paha virhe.
Digitodayssa julkaistussa artikkelissa kerrotaan miten kävi köyhille lapsille, joille hankittiin tietokone.
Jutun otsikko kertookin kaiken eli "Tietokone heikensi köyhien lasten koulumenestystä".
Romanian valtio tuki tietokoneen hankkimista vähävaraisiin perheisiin, ja samalla tarkkailtiin miten tämä vaikutti perheiden lapsiin.
Tulokset eivät ollee rohkaisevia. Lapset kuluttivat vähemmän aikaa kotiläksyihin, nukkuivat vähemmän ja heikensi jatko-opintojen houkuttelevuutta.
Kokeilua seuranneet tutkijat pitävät suurimpana syynä negatiivisiin tuloksiin oli valvonnan puute. Koska perheillä ei ollut varaa koulunjälkeiseen iltapäivähoitoon, lapset tekivät tietokoneilla kaikkea muuta paitsi koulutehtäviä. Tätä teoriaa tulee se, että perheissä joissa äiti oli kotona, negatiiviset vaikutukset olivat pienempiä.
Moni teistä varmaan kuitenkin teki mielestään oikean ratkaisun ja osti toisenlaisen lahjan, kuten vuohen?
En nyt tahdo ripotella magnesium-jauhoa kenenkään yhdeksännelle pilvelle, mutta kai tajusitte että ostamalla vuohen tuomitsitte sen pakko-selibaattiin?
BBC raportoi tavoista joihin afrikkalaiset maanviljelijät joutuvat turvautumaan kuivuuden vuoksi. Yksi näistä tavoista on vuohien kondomi tai paikallisittain "olor".
Goat "condoms" save kenyan herds kertoo vuohenviljelijöiden käyttämästä tavasta estää uusien kilien syntymä: pukkien eli urosvuohien vatsan alle sidotaan ilmalla täytetty pussi, joka on tehty joko lehmännahasta tai muovista.
Tällä tavoin estetään kuivina kausina (täytyy...vastustaa...helppoa....vitsiä..) naarasvuohia eli kuttuja rasittavat synnytykset ja vuohipentujen eli kilien mahdollinen kuolema vedenpuutteeseen.
Onneksi "olorin" käyttö ei ole koko vuoden kestävää, vaan se poistetaan pukeilta kuivan kauden päättyessä (täytyy...edelleen...vastustaa...helppoa...vitsiä...) marraskuun tienoilla, kun sateet taas alkavat.
Tässä kaikki tällä kertaa kirjoittajaltanne, joka ei ole (enää) ollenkaan (juurikaan) katkera siitä että oli koko joulukuun kiltti vain kuullakseen, että joululahja-rahoilla oli ostettu lehmä Afrikkaan, eikä kirjoittaja itse päässyt matkalle mukaan.
Hyvää viikonloppua!
torstai 8. tammikuuta 2009
'Cause you ride on time
(Koska me kaikki alitajuisesti tiedämme, että kaikki tarinat kerrottiin jo raamatussa sekä Homeroksen Odysseiassa, ja sen jälkeen tullut proosa on vain niiden kalpeita variaatioita, ei tämäkään kirjoitus ole originelli.
Mutta edellämainittujen lähteiden sijaan tämänkertaisen älynväläyksen lähteenä on Mari Koo:n blogimerkintä "Suomalaisyritykset joukolla sosiaaliseen mediaan tänä vuonna?" ja siellä esitetyt kommentit.
Kiitos siis asianomaisille.)
Kuka muistaa Päiväni murmelina-elokuvan?
Elokuvassa Bill Murray (jota, toisin kuin jotkin edesvastuuttomat sivustot kehottavat, ei pidä mennä halaamaan ja sitten teeskennellä että luuli hänen olevan Kurt Vonnegut. Luottakaa sanaani tässä tapauksessa) näyttelee tv-kanavan toimittajaa, joka joutuu tuntemattomasta syystä elämään saman päivän uudestaan ja uudestaan alkaen joka aamu klo 6.
Mitä jos aika ei olekaan suora linja, vaan lähinnä ellipsi, joka tekee laajan kaarren ja sitten tekee riippuen mielialasta joko U, V, C tai P-mutkan (viimeksimainittu selittää Matti Nykäsen seurustelusuhteiden kehitykset) palaten alkuun ja aloittaen koko homman uudestaan.
Eli aika ei olisikaan loppumaton sadan metrin aidat maaliviivalle asti vaan ikuinen F1-kisa, jota selostaa näkökannasta riippuen Odin tai Buddha.
Otetaan nyt esimerkkinä vaikka tämän blogin kaltaiset kärsivällisyyttä, huonojen vitsien sietokykyä, sekä pitkiä kahvitaukoja vaativat tekstit.
Ne sisältävät tietoa, jota harvalla on enää aikaa lukea nykyisen multippelin multimediallisen informaatio-tulvan, ja sitä seuraavan informaatioähkyn vuoksi. Joten blogeissa olevan tiedon tulisi tulla käyttäjille tiivistettynä, helposti käsiteltävän ja nopeasti.
Siksi meillä on informaation uudelleenkäsittelylaitoksia.
Boston Globe-lehden jutussa Life is tweet kerrotaan twitter-järjestelmän kehittäjästä, Biz Stonesta.
Stonen mukaan bloggaaminen on kuolemassa pois, koska on kehittymässä muita tapoja kommunikoida internetin kautta, kuten Twitter.
Twitter on lyhyesti kerrottuna palvelu jossa käyttäjät voivat internetin kautta lähettää ja lukea tekstipohjaisia viestejä, joiden enimmäispituus on 140 merkkiä (lähde: Wikipedian Twitter-artikkeli).
Eli sen sijaan että ihmiset kirjoittaisivat tai edes lukisivat pitkiä jaarituksia, tulevaisuus näyttäisi kirjoitettavan alle kännykän tekstiviestin pituisiin teksteihin.
Tiedättekö miten nykyaikainen uutistenkirjoitus-tyyli syntyi? Siis se mitä kuulette esimerkiksi radiouutisissa, eli ensin kärkeen pääasia, ja sitten sitä taustoitetaan muutamalla lauseella.
Sen synnytti Yhdysvaltain sisällissota.
Tuolloin Yhdysvaltoihin oli vedetty puhelinlangat, joiden kautta onnistui sähkeiden lähettäminen. Niinpä lehtien lukijat saivat aika hyvin tiedon sotatilan kehittymisestä lehdistä.
Ikävä kyllä puhelinlangoilla oli ikävähkö tapa joutua ristituleen, jolloin puhelinlangat, ja siten myös tiedonkulku, katkesivat.
Ratkaisuna tähän kehitettiin uudenlainen tapa kirjoittaa uutisia. Enää ei maalailtu maapallon reunan yli menevien kielikuvien avulla ihmiskuntaa vaivaavaa halua taistella veli veljeä vastaan sotaa, vaan kerrottiin vain faktat: "100 sotilasta kuollut taisteluissa. Syynä vihollisen tykistötulitus. Armeija vetäytyi pois."
Mikäli yhteys katkeaisi kesken, ainakin tärkein informaatio saataisiin perille.
Nykyään uhkana ei välttämättä enää ole puhelinlankojen ampuminen, vaan majavat jotka purevat kuitukaapelit poikki. Pyrkimys kaiken tiivistämiseen on kuitenkin sama.
Taas.
Olemme siis jälleen palaamassa samaan alkupisteeseen mistä aikoinaan lähdimme.
Nykyistä taloustaantumaa verrataan jatkuvasti aiempiin lamoihin, ja kerrotaan mitä yhteistä niissä oli.
Vanhoista elokuvista tehdään nykyaikaistettuja uusinta-versioita, sen sijaan että keksittäisiin uutta.
Televisiosta tulee vain uusintoja, ja nekin ihan vääristä sarjoista.
Alussa mainitsin Päiväni murmelina-elokuvan.
Lopulta Bill Murrayn esittämä toimittaja oppi mikä on tärkeää elämässä, ja hänen piinansa päättyi.
Mitä ihmiskunnan tulisi oppia jotta meille kävisi samoin?
Mutta edellämainittujen lähteiden sijaan tämänkertaisen älynväläyksen lähteenä on Mari Koo:n blogimerkintä "Suomalaisyritykset joukolla sosiaaliseen mediaan tänä vuonna?" ja siellä esitetyt kommentit.
Kiitos siis asianomaisille.)
Kuka muistaa Päiväni murmelina-elokuvan?
Elokuvassa Bill Murray (jota, toisin kuin jotkin edesvastuuttomat sivustot kehottavat, ei pidä mennä halaamaan ja sitten teeskennellä että luuli hänen olevan Kurt Vonnegut. Luottakaa sanaani tässä tapauksessa) näyttelee tv-kanavan toimittajaa, joka joutuu tuntemattomasta syystä elämään saman päivän uudestaan ja uudestaan alkaen joka aamu klo 6.
Mitä jos aika ei olekaan suora linja, vaan lähinnä ellipsi, joka tekee laajan kaarren ja sitten tekee riippuen mielialasta joko U, V, C tai P-mutkan (viimeksimainittu selittää Matti Nykäsen seurustelusuhteiden kehitykset) palaten alkuun ja aloittaen koko homman uudestaan.
Eli aika ei olisikaan loppumaton sadan metrin aidat maaliviivalle asti vaan ikuinen F1-kisa, jota selostaa näkökannasta riippuen Odin tai Buddha.
Otetaan nyt esimerkkinä vaikka tämän blogin kaltaiset kärsivällisyyttä, huonojen vitsien sietokykyä, sekä pitkiä kahvitaukoja vaativat tekstit.
Ne sisältävät tietoa, jota harvalla on enää aikaa lukea nykyisen multippelin multimediallisen informaatio-tulvan, ja sitä seuraavan informaatioähkyn vuoksi. Joten blogeissa olevan tiedon tulisi tulla käyttäjille tiivistettynä, helposti käsiteltävän ja nopeasti.
Siksi meillä on informaation uudelleenkäsittelylaitoksia.
Boston Globe-lehden jutussa Life is tweet kerrotaan twitter-järjestelmän kehittäjästä, Biz Stonesta.
Stonen mukaan bloggaaminen on kuolemassa pois, koska on kehittymässä muita tapoja kommunikoida internetin kautta, kuten Twitter.
Twitter on lyhyesti kerrottuna palvelu jossa käyttäjät voivat internetin kautta lähettää ja lukea tekstipohjaisia viestejä, joiden enimmäispituus on 140 merkkiä (lähde: Wikipedian Twitter-artikkeli).
Eli sen sijaan että ihmiset kirjoittaisivat tai edes lukisivat pitkiä jaarituksia, tulevaisuus näyttäisi kirjoitettavan alle kännykän tekstiviestin pituisiin teksteihin.
Tiedättekö miten nykyaikainen uutistenkirjoitus-tyyli syntyi? Siis se mitä kuulette esimerkiksi radiouutisissa, eli ensin kärkeen pääasia, ja sitten sitä taustoitetaan muutamalla lauseella.
Sen synnytti Yhdysvaltain sisällissota.
Tuolloin Yhdysvaltoihin oli vedetty puhelinlangat, joiden kautta onnistui sähkeiden lähettäminen. Niinpä lehtien lukijat saivat aika hyvin tiedon sotatilan kehittymisestä lehdistä.
Ikävä kyllä puhelinlangoilla oli ikävähkö tapa joutua ristituleen, jolloin puhelinlangat, ja siten myös tiedonkulku, katkesivat.
Ratkaisuna tähän kehitettiin uudenlainen tapa kirjoittaa uutisia. Enää ei maalailtu maapallon reunan yli menevien kielikuvien avulla ihmiskuntaa vaivaavaa halua taistella veli veljeä vastaan sotaa, vaan kerrottiin vain faktat: "100 sotilasta kuollut taisteluissa. Syynä vihollisen tykistötulitus. Armeija vetäytyi pois."
Mikäli yhteys katkeaisi kesken, ainakin tärkein informaatio saataisiin perille.
Nykyään uhkana ei välttämättä enää ole puhelinlankojen ampuminen, vaan majavat jotka purevat kuitukaapelit poikki. Pyrkimys kaiken tiivistämiseen on kuitenkin sama.
Taas.
Olemme siis jälleen palaamassa samaan alkupisteeseen mistä aikoinaan lähdimme.
Nykyistä taloustaantumaa verrataan jatkuvasti aiempiin lamoihin, ja kerrotaan mitä yhteistä niissä oli.
Vanhoista elokuvista tehdään nykyaikaistettuja uusinta-versioita, sen sijaan että keksittäisiin uutta.
Televisiosta tulee vain uusintoja, ja nekin ihan vääristä sarjoista.
Alussa mainitsin Päiväni murmelina-elokuvan.
Lopulta Bill Murrayn esittämä toimittaja oppi mikä on tärkeää elämässä, ja hänen piinansa päättyi.
Mitä ihmiskunnan tulisi oppia jotta meille kävisi samoin?
keskiviikko 7. tammikuuta 2009
Väliin henkilökohtaista, osa LXXVIII
Olen lähinnä nauttinut kylmästä.
Siis vastauksena kysymykseenne mitä harrastin kirjoittamattomuuteni aikana.
(Jos kirjoittajan tehtävä siis on kirjoittaa, eikö kaikki aika jolloin hän kirjoita silloin ole "kirjoittamattomuutta"? Joten toimittajan vapaa-aika on "toimittamattomuutta"?
Ja jos prostituoitujen varsinainen ammatti on kaupallisen seksin harjoittaminen, niin aika milloin he eivät tätä harrasta on "melko lailla hyvä kuvaus tämän bloginpitäjän elämästä".)
Tiedoksi siis teille pohjoisille lukijoilleni: täällä etelässä on ollut leuto talvi. Lämpötilat ovat liidelleet positiivisella ja lunta ei ole ollut juurikaan. Tälläkin hetkellä suurimmaksi osaksi maassa makaava veden kolmas olotila on jäätynyttä aamukosteutta. Mutta nyt ainakin on kylmä, tänä aamuna -7 mittarissani.
Ei, en ala seuraavaksi selittämään teille miten kauniita kuvioita pakkanen on tehnyt ikkunoihin, ja miten olen alkanut harrastaa kerrospukeutumista.
(Huomaatteko? Alan olla aika hyvä tässä ajatustenne arvaamisessa.)
Syntyessäni alastomana, avuttomana ja nälkäisenä (eli se ainoa hetki elämässäni, jolloin muut tuntemuksen veivät voiton siitä ylivoimaisesta ajatuksesta, että olen liian vanha tähän roskaan) ulkona oli yksi sen talven kylmimmistä ja pimeimmistä päivistä.
En tiedä vaikuttiko se kuinka paljon asiaan, mutta siitä lähtien olen viihtynyt parhaiten pimeässä ja viileässä.
Kyllä, ihan niin kuin muutkin keskiverrot kasvikset.
(Tuo ei muuten ollut kovinkaan kiva ajatus teidän osaltanne).
Joten olen vain kävellyt ja nauttinut siitä tunteesta, kun yrität saada kasvoillesi mahdollisimman kaikensanovan ilmeen, koska tiedät että se jäätyy kasvoillesi ainakin viideksi ensimmäiseksi minuutiksi ruokakauppaan päästyäsi.
Joo joo, mutta harjoituksen puute on aiheuttanut sen että -7 on jo kova juttu minulle. Toisinaan oikeasti kaipaan pohjoisen -25 asteen pakkasia, ja kuinka kaikki alle -20 oli "lievää pikkupakkasta".
(Siis koska ihmettelitte olenko alkanut wanhoilla, etelä-Suomeen keskittyneillä päivilläni nyssöilemään kelien suhteen.)
Pakkanen on minun duracellini. Kesät olen kuin joku-toinen-nimetön-patterimalli, jolloin vain yritän olla työntämättä päätäni pakastimeen, ja tähänkin vaikuttaa eniten se, että en vaan jaksa nostaa ylävartaloani niin korkealle.
Hassua kun mainitsitte asiasta.
Minuakin ihmetytti C.S.I:New York-tv-sarjan viimeisimmän Suomessa esitetyn kauden jakso, jossa tutkittiin viinikellarissa tapahtunutta murhaa, ja se kohtaus jossa Duracellin pattereita kuvattiin erikseen seitsemän sekuntia ennen kuin ne laitettiin digikameraan.
Tosin minun tapauksessani kaikki muut suuret elektroniikka-valmistajat maksoivat siitä ETTEI heitä mainittaisi blogissani.
(Vastauksena kysymykseenne olenko alkanut myymään tinkimättömyyttäni mainostamisen suhteen, ja saamaa APUa ANNAlta, joita SEURAa muiden medioiden, kuten MIKROBITTI ja TEKNIIKAN MAAILMA mainitseminen, ALIBIn muodostuessa siitä että IMAGEni on lahjomaton, kuten AKU ANKKA.)
Pakkanen on kiihdyttänyt ajatustoimintaani, saaden aikaan henkisiä ja usein äänettömiä pohdintoja mm. siitä, kumpi voittaisi jos Wakan Tanka ja Odin tappelelisivat?
Lisäksi olen kehitellyt sisustus-ohjelmat, rikossarjat sekä itämaisen henkisyyden yhdistävää ohjelma-formaattia. Työnimeni sille on "Sillä etsivän silmällä".
Ohjelmassa kaksi etsivää, joilla on käytössään viimeisimmät feng shui-tiedot, tutkivat erilaisia rikoksia joiden epäillään liittyvän jotenkin sisustukseen ja pihakoristeluun.
Kunnia tästä on annettava Chuck Palahniukin Haunted-teokselle, jossa esiteltiin teoria feng shuin avulla tappamisesta. Ette voi, sillä ehdin huutaa jo "apus eka" täällä näin.
(Mietitte kuitenkin mistä näitä ideoita tulee, ja voisitteko jälleensyntyä Chuck Palahniukina.)
Sarjassa olisi kaksi päähenkilöä, sukupuolella ei niinkään väliä; pääasia on että toinen pitää ainakin naisista ja toinen ainakin pitää miehistä, siis laajimman yleisörakenteen saavuttamiseksi.
Juonikuvioissa mm. selvitettäisiin miksi rikas liikemies yhtäkkiä menetti melkein kaikki rahansa: oliko syynä kaikkien itsestäänselvänä syyllisenä pitämä varainhoitaja, joka muutti äskeittäin paksujen matkalaukkujen kanssa maahan, jolla ei ole rikollisten luovutussopimusta minnekään?
Vai oliko kaiken takana sittenkin rannalla sijaitseva vastarakennettu venemaja, joka estää positiivisten energioiden suuntautumisen kohti taloa ja sen omistajaa sekä lisää negatiivista varallisuutta?
Salaperäisten mysteerien ratkaisemisen ohella uhrien kodit voitaisiin suunnitella uudestaan siten, että ne kuvastaisivat parhaiten asujien yhteyttä luonnossa vapaana sykkivään energiaan ja luontaiseen, kielettömään tyylikkyyteen.
Uskoisin että kulttimaine olisi taattu viimeistään dvd-julkaisuna, kun sama porukka joka osti Avec Sara-dvd-boksin hankkii tuonkin.
("kuka ihme tuotakin katsoisi?!")
Siis vastauksena kysymykseenne mitä harrastin kirjoittamattomuuteni aikana.
(Jos kirjoittajan tehtävä siis on kirjoittaa, eikö kaikki aika jolloin hän kirjoita silloin ole "kirjoittamattomuutta"? Joten toimittajan vapaa-aika on "toimittamattomuutta"?
Ja jos prostituoitujen varsinainen ammatti on kaupallisen seksin harjoittaminen, niin aika milloin he eivät tätä harrasta on "melko lailla hyvä kuvaus tämän bloginpitäjän elämästä".)
Tiedoksi siis teille pohjoisille lukijoilleni: täällä etelässä on ollut leuto talvi. Lämpötilat ovat liidelleet positiivisella ja lunta ei ole ollut juurikaan. Tälläkin hetkellä suurimmaksi osaksi maassa makaava veden kolmas olotila on jäätynyttä aamukosteutta. Mutta nyt ainakin on kylmä, tänä aamuna -7 mittarissani.
Ei, en ala seuraavaksi selittämään teille miten kauniita kuvioita pakkanen on tehnyt ikkunoihin, ja miten olen alkanut harrastaa kerrospukeutumista.
(Huomaatteko? Alan olla aika hyvä tässä ajatustenne arvaamisessa.)
Syntyessäni alastomana, avuttomana ja nälkäisenä (eli se ainoa hetki elämässäni, jolloin muut tuntemuksen veivät voiton siitä ylivoimaisesta ajatuksesta, että olen liian vanha tähän roskaan) ulkona oli yksi sen talven kylmimmistä ja pimeimmistä päivistä.
En tiedä vaikuttiko se kuinka paljon asiaan, mutta siitä lähtien olen viihtynyt parhaiten pimeässä ja viileässä.
Kyllä, ihan niin kuin muutkin keskiverrot kasvikset.
(Tuo ei muuten ollut kovinkaan kiva ajatus teidän osaltanne).
Joten olen vain kävellyt ja nauttinut siitä tunteesta, kun yrität saada kasvoillesi mahdollisimman kaikensanovan ilmeen, koska tiedät että se jäätyy kasvoillesi ainakin viideksi ensimmäiseksi minuutiksi ruokakauppaan päästyäsi.
Joo joo, mutta harjoituksen puute on aiheuttanut sen että -7 on jo kova juttu minulle. Toisinaan oikeasti kaipaan pohjoisen -25 asteen pakkasia, ja kuinka kaikki alle -20 oli "lievää pikkupakkasta".
(Siis koska ihmettelitte olenko alkanut wanhoilla, etelä-Suomeen keskittyneillä päivilläni nyssöilemään kelien suhteen.)
Pakkanen on minun duracellini. Kesät olen kuin joku-toinen-nimetön-patterimalli, jolloin vain yritän olla työntämättä päätäni pakastimeen, ja tähänkin vaikuttaa eniten se, että en vaan jaksa nostaa ylävartaloani niin korkealle.
Hassua kun mainitsitte asiasta.
Minuakin ihmetytti C.S.I:New York-tv-sarjan viimeisimmän Suomessa esitetyn kauden jakso, jossa tutkittiin viinikellarissa tapahtunutta murhaa, ja se kohtaus jossa Duracellin pattereita kuvattiin erikseen seitsemän sekuntia ennen kuin ne laitettiin digikameraan.
Tosin minun tapauksessani kaikki muut suuret elektroniikka-valmistajat maksoivat siitä ETTEI heitä mainittaisi blogissani.
(Vastauksena kysymykseenne olenko alkanut myymään tinkimättömyyttäni mainostamisen suhteen, ja saamaa APUa ANNAlta, joita SEURAa muiden medioiden, kuten MIKROBITTI ja TEKNIIKAN MAAILMA mainitseminen, ALIBIn muodostuessa siitä että IMAGEni on lahjomaton, kuten AKU ANKKA.)
Pakkanen on kiihdyttänyt ajatustoimintaani, saaden aikaan henkisiä ja usein äänettömiä pohdintoja mm. siitä, kumpi voittaisi jos Wakan Tanka ja Odin tappelelisivat?
Lisäksi olen kehitellyt sisustus-ohjelmat, rikossarjat sekä itämaisen henkisyyden yhdistävää ohjelma-formaattia. Työnimeni sille on "Sillä etsivän silmällä".
Ohjelmassa kaksi etsivää, joilla on käytössään viimeisimmät feng shui-tiedot, tutkivat erilaisia rikoksia joiden epäillään liittyvän jotenkin sisustukseen ja pihakoristeluun.
Kunnia tästä on annettava Chuck Palahniukin Haunted-teokselle, jossa esiteltiin teoria feng shuin avulla tappamisesta. Ette voi, sillä ehdin huutaa jo "apus eka" täällä näin.
(Mietitte kuitenkin mistä näitä ideoita tulee, ja voisitteko jälleensyntyä Chuck Palahniukina.)
Sarjassa olisi kaksi päähenkilöä, sukupuolella ei niinkään väliä; pääasia on että toinen pitää ainakin naisista ja toinen ainakin pitää miehistä, siis laajimman yleisörakenteen saavuttamiseksi.
Juonikuvioissa mm. selvitettäisiin miksi rikas liikemies yhtäkkiä menetti melkein kaikki rahansa: oliko syynä kaikkien itsestäänselvänä syyllisenä pitämä varainhoitaja, joka muutti äskeittäin paksujen matkalaukkujen kanssa maahan, jolla ei ole rikollisten luovutussopimusta minnekään?
Vai oliko kaiken takana sittenkin rannalla sijaitseva vastarakennettu venemaja, joka estää positiivisten energioiden suuntautumisen kohti taloa ja sen omistajaa sekä lisää negatiivista varallisuutta?
Salaperäisten mysteerien ratkaisemisen ohella uhrien kodit voitaisiin suunnitella uudestaan siten, että ne kuvastaisivat parhaiten asujien yhteyttä luonnossa vapaana sykkivään energiaan ja luontaiseen, kielettömään tyylikkyyteen.
Uskoisin että kulttimaine olisi taattu viimeistään dvd-julkaisuna, kun sama porukka joka osti Avec Sara-dvd-boksin hankkii tuonkin.
("kuka ihme tuotakin katsoisi?!")
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
