Väliin henkilökohtaista, osa LXXIX

Tapahtunut tähän mennessä tukkani suhteen:

Jouduin luopumaan vuosikymmenten vakioparturi-kampaajastani Helsinkiin muuton yhteydessä. Bongasin parturikampaajan läheltä rautatieasemaa, koska en uskaltanut liikkua yksin Helsingissä morlokkien pelossa.

Ilmeisesti siellä mistä hän oli kotoisin ei oltu vielä siirrytty metrijärjestelmään, joten "pari senttiä päältä ja pikkaisen enemmän sivuilta" päätyi tarkoittamaan "jätetään sen verran tukkaa, että se antaa vähän väriä muuten kalpeaan kalloon".

Ensimmäisen kerran alkujärkytyksen jälkeen olen pikku hiljaa suunnannut parturi-kampaajaani oikeaan suuntaan, tavoitteena jonain päivänä vielä saada takaisin tukkamalli johon olin tottunut vuosien mittaan.

Tämä on ollut pitkä ja ohdakkeinen tie, mutta parin vuoden ehdollistamisen jälkeen joko tukkani alkoi näyttää taas hyvältä tai sitten en enää muistanut miltä se alunperin näytti.

Sitten ikävä kyllä peliin astui parturi-kampaajan mustasukkainen poikaystävä, joka ei antanut rakkaansa koskea vieraiden miesten hilseeseen.

Koska poikaystävä oli partakoneen ja kamman pyhään kaksinaisuuden kannattaja, tukkani ajankohtaisuudessa tuli yhtä aikaa takapakkia sekä etumatkaa (olin siis jäljessä muodissa, koska nyt suositaan 80-lukua, mutta koska muoti vaihtuu eikä kehity, samalla edellä muodissa noin pari vuotta, jolloin 50-luku on taas suosiossa).

Tulisinko enää koskaan saamaan takaisin tukkamallini sellaisena kuin muistin? Pääsisinkö enää koskaan oman parturi-kampaajani käsittelyyn? Pysyikö kukaan enää kärryillä missä mennään?

Tarinamme jatkuu tästä tilanteesta:

Kävin viime perjantaina jälleen parturi-kampaajallani. Tällä kertaa siellä oli yllätyksekseni vain oma, alkuperäinen parturi-kampaajani. Kauan kestänyt odotukseni oli siis ohi.

Istun tuolille ja parturi-kampaajani kysyy haluaisinko että tällä kertaa jätetään hiukan enemmän tukkaa jäljelle, eli ilmeisesti äänensävyni kun totesin viime kerralla leikkauksen olevan "ainutkertainen lajissaan" ei ollut jäänyt huomaamatta.

Sitten se tapahtui.

Kuulen itseni sanovan "ei leikataan vain samanlainen kuin viimeksikin." Parturi-kampaajani sanoi hiukan oudoksuen että kyllä tukkani voidaan leikata eri tavalla kuin viimeksi. Edelleen kuulen itseni sanovan "ei, jätetään se vain silleen lyhyeksi, kaverini eivät edes muista että minulla olisi joskus ollut erilainen kampaus."

Joten, tässä sitä ollaan. Näytän taas Vihreän liiton punamustan siiven äärimilitantti-kannattajalta.

Olen hyvin pettynyt itseeni; itselleni saa pottuilla eli itseironia on sallittu, mutta tähän asti on ollut itsestäänselvyys että itsekurista ei lipsuta. Joten en ole puhunut itsekseni perjantain jälkeen, koska olen tällä hetkellä itseni kanssa puhelakossa.

Joten voisiko joku sanoa itselleni jos näette häntä, että voisiko itse vähän rajoittaa kahvin juomista ennen näiden blogimerkintöjen kirjoittamista? Niistä tuppaa meinaan muuten tulemaan aika villejä.