torstai 8. tammikuuta 2009

'Cause you ride on time

(Koska me kaikki alitajuisesti tiedämme, että kaikki tarinat kerrottiin jo raamatussa sekä Homeroksen Odysseiassa, ja sen jälkeen tullut proosa on vain niiden kalpeita variaatioita, ei tämäkään kirjoitus ole originelli.

Mutta edellämainittujen lähteiden sijaan tämänkertaisen älynväläyksen lähteenä on Mari Koo:n blogimerkintä "
Suomalaisyritykset joukolla sosiaaliseen mediaan tänä vuonna?" ja siellä esitetyt kommentit.
Kiitos siis asianomaisille.
)


Kuka muistaa Päiväni murmelina-elokuvan?

Elokuvassa Bill Murray (jota, toisin kuin jotkin edesvastuuttomat sivustot kehottavat, ei pidä mennä halaamaan ja sitten teeskennellä että luuli hänen olevan Kurt Vonnegut. Luottakaa sanaani tässä tapauksessa) näyttelee tv-kanavan toimittajaa, joka joutuu tuntemattomasta syystä elämään saman päivän uudestaan ja uudestaan alkaen joka aamu klo 6.

Mitä jos aika ei olekaan suora linja, vaan lähinnä ellipsi, joka tekee laajan kaarren ja sitten tekee riippuen mielialasta joko U, V, C tai P-mutkan (viimeksimainittu selittää Matti Nykäsen seurustelusuhteiden kehitykset) palaten alkuun ja aloittaen koko homman uudestaan.

Eli aika ei olisikaan loppumaton sadan metrin aidat maaliviivalle asti vaan ikuinen F1-kisa, jota selostaa näkökannasta riippuen Odin tai Buddha.

Otetaan nyt esimerkkinä vaikka tämän blogin kaltaiset kärsivällisyyttä, huonojen vitsien sietokykyä, sekä pitkiä kahvitaukoja vaativat tekstit.

Ne sisältävät tietoa, jota harvalla on enää aikaa lukea nykyisen multippelin multimediallisen informaatio-tulvan, ja sitä seuraavan informaatioähkyn vuoksi. Joten blogeissa olevan tiedon tulisi tulla käyttäjille tiivistettynä, helposti käsiteltävän ja nopeasti.

Siksi meillä on informaation uudelleenkäsittelylaitoksia.

Boston Globe-lehden jutussa Life is tweet kerrotaan twitter-järjestelmän kehittäjästä, Biz Stonesta.
Stonen mukaan bloggaaminen on kuolemassa pois, koska on kehittymässä muita tapoja kommunikoida internetin kautta, kuten Twitter.

Twitter on lyhyesti kerrottuna palvelu jossa käyttäjät voivat internetin kautta lähettää ja lukea tekstipohjaisia viestejä, joiden enimmäispituus on 140 merkkiä (lähde: Wikipedian Twitter-artikkeli).

Eli sen sijaan että ihmiset kirjoittaisivat tai edes lukisivat pitkiä jaarituksia, tulevaisuus näyttäisi kirjoitettavan alle kännykän tekstiviestin pituisiin teksteihin.

Tiedättekö miten nykyaikainen uutistenkirjoitus-tyyli syntyi? Siis se mitä kuulette esimerkiksi radiouutisissa, eli ensin kärkeen pääasia, ja sitten sitä taustoitetaan muutamalla lauseella.

Sen synnytti Yhdysvaltain sisällissota.

Tuolloin Yhdysvaltoihin oli vedetty puhelinlangat, joiden kautta onnistui sähkeiden lähettäminen. Niinpä lehtien lukijat saivat aika hyvin tiedon sotatilan kehittymisestä lehdistä.

Ikävä kyllä puhelinlangoilla oli ikävähkö tapa joutua ristituleen, jolloin puhelinlangat, ja siten myös tiedonkulku, katkesivat.

Ratkaisuna tähän kehitettiin uudenlainen tapa kirjoittaa uutisia. Enää ei maalailtu maapallon reunan yli menevien kielikuvien avulla ihmiskuntaa vaivaavaa halua taistella veli veljeä vastaan sotaa, vaan kerrottiin vain faktat: "100 sotilasta kuollut taisteluissa. Syynä vihollisen tykistötulitus. Armeija vetäytyi pois."

Mikäli yhteys katkeaisi kesken, ainakin tärkein informaatio saataisiin perille.

Nykyään uhkana ei välttämättä enää ole puhelinlankojen ampuminen, vaan majavat jotka purevat kuitukaapelit poikki. Pyrkimys kaiken tiivistämiseen on kuitenkin sama.

Taas.

Olemme siis jälleen palaamassa samaan alkupisteeseen mistä aikoinaan lähdimme.

Nykyistä taloustaantumaa verrataan jatkuvasti aiempiin lamoihin, ja kerrotaan mitä yhteistä niissä oli.
Vanhoista elokuvista tehdään nykyaikaistettuja uusinta-versioita, sen sijaan että keksittäisiin uutta.
Televisiosta tulee vain uusintoja, ja nekin ihan vääristä sarjoista.

Alussa mainitsin Päiväni murmelina-elokuvan.
Lopulta Bill Murrayn esittämä toimittaja oppi mikä on tärkeää elämässä, ja hänen piinansa päättyi.

Mitä ihmiskunnan tulisi oppia jotta meille kävisi samoin?

4 kommenttia:

P.Olka kirjoitti...

Viimeiseen kysymykseen: Blogata enemmän ja mitättömämmistä asioista monisanaisemmin ja hädin tuskin luettavassa muodossa ,>

Zepa kirjoitti...

Jee: make blogs, not war.

Ninni kirjoitti...

Minä ainakin aion blogata edelleen - miten mä muka saisin piirrettyä mitään 140 merkkiin? Hölmö ukko se Twitter-mies. (Mutta mä oonkin kauhee luddiitti, piirränkin edelleen kynällä paperille ja kaikkee).

Ehkä voisin tulevaisuudessa myös ilmaista itseäni entistäkin tarpeettomamman monisanaisemmin (?) ja väittää, että se on protesti monipuolisen kielen puolesta...

T kirjoitti...

P.Olka: Sittenhän olen jo puolivälissä matkaa. Ei yksi noista blogini kategorioista turhaan ole "Heikko hetki kaunokirjallisuudessa" ;)

Zepa: Don't critize it, blog about it!

Ninni: Syynä on usein kritisoimani ADOS-syndrooma (Attention Defi---Oooh, Shiny!); ei kenelläkään ole enää kestävyyttä lukea pitkiä tekstejä tällä puolen Harry Potteria.

Tosin nyt täytyy huomioida minkä kieliryhmän ihmisestä puhutaan: englanniksi asiat voi sanoa huomattavasti lyhyemmin kuin suomeksi. Ei suomeksi 140:llä merkillä päästä edes tervehdyksiä pidemmälle, kuten kuka tahansa tekstiviestittelijä voi kertoa.