Näyttäkää minulle sankari ja minä kirjoitan teille tragedian

Oletteko miettineet mitä mainosten tarinoissa oikeasti tapahtuu?

Lempimainokseni tällä hetkellä näillä kriteereillä on se-mikä-lie-nolla-prosenttinen-kokisjuoma, jota pääministeri Vanhanenkin toisinaan kuulema juo tai ainakin joi.

Mainoksessa mies on eroamassa tyttöystävästään, hörppää kokista ja maailma muuttuu Quentin Tarantinon käsitykseksi 70-luvusta.

En tiedä onko mainoksen tarkoitus saada aikaa visio siitä että Quentin Tarantino hörppii tätä juomaa vai että jos Quentin Tarantino joisi jotain, se olisi tämä juoma, vai että tosimiehet, kuten Quentin Tarantino, juovat tätä juomaa.

Itse koen että tämä on traaginen tarina siitä, kun virvoitusjuomatehtaalla oli päätetty aloittaa työväen vähennys.

YT-neuvottelujen aikana kukaan ei ehtinyt tarkkailla E150ACDC-lisäaineen annostelua juomapullo-erään, koska kaikki olivat ahtautuneet taukohuoneeseen pullalle ja kahville kuulemaan huonoja uutisia.

Yhtiö huomasi virheen vasta sen jälkeen kun virvoitusjuomat oli jo pullotettu ja pakattu matkaa varten. Sen sijaan että valmistuserä olisi tuhottu, yhtiä päättikin säästää ja lähetti sen huitsin Nevadan erämaahan.
Siellä pahaa-aavistamaton mieshenkilö on kutsunut tyttöystävänsä "keskustelemaan mihin meidän juttumme etenee".

Hänen kurkkuaan alkaa kuristaa nähdessään naisen, jonka kanssa hän aikoi vielä muutama päivä sitten viettää koko loppuelämänsä; kuinka nopeasti voikaan elämä muuttua niin lyhyessä ajassa.
Hän tilaa itselleen kokiksen kurkunkostukkeeksi koska haluaa olla selvinpäin, ainakin tämän hetken.

Tyttöystävä istuutuu pöytään, tervehtii. Miehen kurkkua alkaa puristaa enemmän. Nainen kysyy jotain, mitä mies ei kuule, sillä hän on niin hermostunut että ei kestä ilman juotavaa. Mies ottaa hörpyn.

Myöhemmin: kuvitelkaa mies ja nainen johonkin huoneeseen. Se ei ole mitenkään erityinen huone, väritön sisustukseltaan, yksi ikkuna, ja ainoat kalusteet kaksi tuolia, pöytä ja sänky.

Mies ja nainen istuvat tuoleilla vieretysten, ikkunan luona ja kaikki ympärillä on niin kovin tavattoman kliinisen näköistä.
Mies tuijottaa ulos ikkunasta tyhjyyteen, hymyillen. Nainen yrittää sanoa jotain, ja koskettaa miehen kättä, mutta mies ei reagoi mitenkään. Mies näkee kaukaisuudessa jotain mielenkiintoisempaa.

Nainen laskee katseensa, huokaisee syvään, nousee tuolista ja kävelee ovelle. Hän katsoo vielä kerran taakseen ja poistuu.

Ja jossain mies viettää sellaista elämää niin kuin se tulisi olla.