Teidän olisi pitänyt olla siellä

Ollaanpa hetki brutaalisen itsekehuisia.

Viimeinen viestini oli melko lailla parasta mitä pikaviestinnässä voi harrastaa.
Se oli jokseenkin loogisessa järjestyksessä ajatukset jäsentävä, suht' hauska, positiivinen, ja sisälsi pienen cliffhangerin ja säännöstellyn määrän hymiöitä.

Se oli yksinkertaisesti jotain mihin oli hyvä lopettaa.

Miksi minä sitten tieten tahtoen tahdon pilata muiston siitä?

Onko syynä se, että kuten puhujat huolimatta suoritustasostaan rakastavat omaa ääntään, minä kirjoittajana pidän siitä äänestä mikä syntyy kun kirjoitan jotain (hiton naksuvat nivelet) ?

Ei täysin.

Minusta on tullut sitten viime kerran vanhempi kuin olin. Tämä aiheutti sen, että ryhdyin miettimään omaa kuolevaisuuttani (koska en voi täysin luottaa siihen että robottikehoni valmistuu ajoissa).

Mitä minä tulisin katumaan eniten kuollessani sarjakuvista valmistamani pyramidi-sokkelon sisälle; kun en muista enää pitikö Nakke Nakuttajasta kääntyä vasempaan käytävään vai vasta Teräsmiehen kohdalla (tiedän, olen tainnut mainita jotain 70 kissasta jotka hankin ja jotka syövät kehoni kuoleman jälkeen, mutta se nyt on niiiiiin vuotta 2008; pitää seurata aikoja).

Tajusin että se olisi se, että en koskaan saa tietää miten tämä kaikki päättyy.

Enkä tarkoita "pääsevätköhän nuo ihmiset koskaan pois tuolta saarelta?"-tyyppisiä pohdintoja, vaan sitä miten tämä kaikki, maailma, ihmiset siinä ja historia mitä läpikäymme, tulee loppumaan.

Loppuuko aikani juuri jännimmällä hetkellä, vai kesken asioiden kehittymisen vai ehkä juuri sen hetkisen onnellisen lopun aikana? Sitä minä tulen eniten kaipaamaan.

Siksi olisi väärin jättää kertomatta miten minulle kävi. Saatoitte varmaan seurata tilanteen kehittymistä hetken, mutta kun mitään ei kuulunut, uskoitte että varmaan kaikki meni hyvin.

Ikävä kyllä olen melko lailla automatisoinut kaiken laskunmaksun ja työpaikallanikin varmaan vain ihmeteltäisiin ensimmäiset kaksi kuutta miten kahvia tuntuu riittävän pitempään.
Ehkä tekin olisitte ajatellut sitä, ja tuhlanneet aikaanne asian seuraamiseen.

Jos elämä on peli, se ei ole käänteinen ventti jossa kaikki hyvä alkaa vasta 21:n jälkeen. Se on vinksahtanut monopoli jossa vankilaan mennään usein kulkien pankin kautta, tai shakki jossa kuninkaan ollessa uhattuna pelinappulat potkaistaan laudalta pois.

Yritän sanoa että säännöt eivät ole sellaiset kuin annetaan ymmärtää, vaan ne opetellaan tapauskohtaisesti.

Siksi "hellyttävän peräänantamattoman kirjeenvaihdon" ja "sairaalloisen kieroontuneen vainoamisen" raja on hiuksenhieno ja usein uudelleen veteen piirretty.

Tämän vuoksi kerron täällä miten kävi:

"Sain alas 1,4 kiloa mutta sitten tapahtui se mistä ei koskaan puhuta maailman seksikkäintä kasvissyöjää valitessa, eli entsyymit alkoivat pilkkomaan kasvisruokaa.

Tuo oli kiltti versio siitä, että aloin tuottamaan metaania kuin EU:n kokorajoitusten tarkemmin määrittelemä keskikokoinen navetallinen lehmiä.

Suoraan sanottuna aloin päästelemään siinä määrin luonnonkaasuja, että olisin voinut esittää Girl from Ipanema-kappaleen kaksitahtisesti samalla vihellellen.

Oli siis pakko lopettaa siinä vaiheessa, kun ilmeisesti johtuen aiheuttamastani aukosta otsonikerroksessa aurinko alkoi lämmittää niin lujaa, että pihan puuhun tulivat ensimmäiset hiirenkorvat. Se ei siis ollut kaunista, mutta selvisin ;)"

Toivottavasti pääsitte piinastanne.