maanantai 30. kesäkuuta 2008

Väliin henkilökohtaista, osa XXXXVIII

Ihan ensinnäkin kiitos kaikille täällä ja tuolla jossain, reaalimaailmaksi sitä kai kutsutaan (ainakaan hiiren näpyttely ei tuota läheskään samanlaisia reaktiota kuin netissä. Joskin pidän siitä kuinka saan aina istua yksin junanpenkeillä kun näpytän hiirtä vierelläni) jotka ovat neuvoneet tulevan matkan suhteen.

Olen nyt pitkällisen miettimisen jälkeen onnistunut yksilöimään mitkä asiat eniten minua hermostuttavat.

1. Lentokentällä toimiminen

Olen lentokenttä-neitsyt. En ollenkaan tiedä miten lentokentällä toimitaan. Elokuvissa se näyttää aina niin helpolta; ajetaan taksilla lentokentän eteen, ja sitten ollaankin turvatarkastuksessa, sitten katsotaan lippua ja seuraavaksi ollaan lentokoneessa, joka maagisesti vie 10 sekunnin tai 2 minuutin matkustusajalla perille.

Kuinka se oikeasti tapahtuu? Onko jossain puuhatunneli, jossa on ei toimintapisteitä, kuten turvatarkistus, ja joka johtaa lentokoneen istuimelle? Oikeasti: minne, mitä siellä ja mitä sitten?

2. Matkalaukun katoaminen

Tähän sain itse asiassa hyvät ohjeet jo viikonloppuna, mutta mainitaan nyt koska tämäkin hermostuttaa.

Olen itse asiassa hyvin varma että laukkuni häviää. Jos se ei häviäisi, kuulemanne kopina ei olisi paikallinen hevostyttöjen kokoontumisajo, vaan maailmanlopun neljän ratsastajan hevosten lähtökuoppiin asettuminen.

Kauanko laukkuja kannattaa odottaa hihnalla, ja mikä on korrekti tapa odottaa laukkuja? Ilmeisesti hihnan reunassa hermeettisesti seisominen ja muiden tukkona oleminen ei ole oikeasti hyvä tapa, eli miten siinä toimitaan?

3. Lentokentältä poistuminen

Suomessa, helppoa. Vaikka kävelen kotiin.
Isossa-Britanniassa, ei niinkään.

Voinen kertoa paljastamatta salaisen organisaatiomme huippusalaista tukikohtaa että laskeudun Heathrow'n lentokentälle (mikä ei ole auttanut 1. kohdan panikointia. Paikan epävirallinen nimi on "Kaaos-teoriaa vasta-alkajille ja kehittyneemmille yksilöille teoriassa sekä käytännössä").

Hotellini sijaitsee 8,6 km päässä lentokentältä. Piece of cake eli pala kuivaa känttyä?
No ei ihan.
Hotellini sijaitsee tarkemmin sanoen Zone 5:llä.

Heathrow'n lentokentän PDF-tiedote osaa kertoa, että "Drivers can legally refuse to accept journeys to Zones 2, 3, 4 or 5."

Eikä sillä että hermostuisin turhasta, mutta Zone 5 on merkitty mustalla kyseisessä PDF-kartassa.

Olenko koskaan kertonut teoriastani että esim. 28 päivää myöhemmin, 28 viikkoa myöhemmin ja Black sheep oikeasti perustuvat tositapahtumiin, ja ne on kuvattu oikeissa tapahtumaympäristöissä?

En mielelläni tahtoisi että viimeinen havainto minusta on tekstiviesti "Kuljettaja on hermostunut. Ne hyökkäävät uudestaan. Kertokaa äidilleni että kaaduin kuin vain kristitty herrasmies voi".

Joskin olen oppinut maailmasta sen verran, että maailman laajimmalle levinnyt kieli on raha. Veikkaan siis että jos oikeasti tulee tiukka tilanne, 50 punnan seteli osaa sanoa "hei ystävä. Mitä jos heität minua pitelevän henkilön 10 minuutin päähän, ja sen jälkeen sinä ja minä voisimme...kais tiedät, :merkitsevää setelinrahinaa:" (ulkomaan valuutta muuten puhuu kursiiveilla. Se on jotenkin sexympää kai niiden mielestä, mokomien panopuupuntien) paremmin kuin minä lukion englannillani.

Enkä minä oikeasti välitä siitä mikä on punnan vaihtokurssi, haluan vain hotellilleni.

4. Kellot

Miten tämä homma menikään? Kellonaika ilmoitetaan aina paikallisen kellon mukaan, eli jos lähtö Isosta-Britanniasta on merkitty 18.20, ja saapuminen Suomeen (aion niin heittäytyä paavilliseksi ja suudella maata jahka pääsen kotiin) 23.15, niin se tarkoittaa että matka-aika on 4 h 55 min.
Eikö?

5. Poistuminen

Minut potkitaan hotellista pois viimeistään klo 11 ja lähtö pois koko saarivaltakunnasta on aiemmin mainittu 18.20. Eli väliaikaa on vähintään seitsemän tuntia.

Miten aikaisin lentokentälle tulisi mennä?
Check-in vai mikä se nyt onkaan (oikeasti, en minä tiedä näitä juttuja) aukeaa netin mukaan kahta tuntia aiemmin eli 16.20.
Onko sitä ennen jokin pitkällinen ruumiinreikien tarkistus tms. joka vie tuntikaupalla aikaa?
Vai ehdinkö käydä Lontoossa?

Kysymyksiä, kysymyksiä, kysymyksiä...
Tietenkään en myöskään nauti että minun jos-olisin-nainen-ansaitsisin-mallimarkkinoilla-näillä-säärilläni istutaan viisi tuntia keskikokoisille raajoille tarkoitetussa tilassa, ja että lähtö Suomesta on ennen kuin aikainen lintu edes harkitsee heräämistä, mutta aika pientä tuo on noihin muihin verrattuna.

Tänään on myöskin viimeinen työpäiväni tässä työpisteessä, eli en ole varma miten ehdin loppuviikosta kirjoittmaan blogiin. Joudun nimittäin päivittämään mekaanisiin ulokkeisiini integroidut ihonsisäiset biometriikka-anturit sekä opettelemaan uusia taktiikoita ja asejärjestelmiä, joten kiirettä pitää.

Jossain vaiheessa kuitenkin palaan takaisin.

Ja jos en, tahdon että tiedätte että kaaduin kuin vain kristitty herrasmies voi.

12 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Kauhee kun sie oot huolissaan. Julkiset paikat kuten lentokentät on tehty ihmistä varten. Siellä on siis OPASTEITA kyllästymiseen saakka. Lue! Henkilökunnalta voi myös kysyä, miten toimitaan. Ne on kuulleet kaikki kysymykset jo ennen, myös ne, joita et ikinä keksisi kysyä.

Ja sitten aasiaan:

Lentokentällä toimiminen. Kun astut sisään, lue monitoreja ja pongaa seuraava määränpääsi sieltä. Luukku saattaa olla jo auki ja siinä jonoa, tai monitorissa saattaa lukea milloin luukku aukeaa. Kun pääset juttelemaan luukulle, anna kaikki mitä sulla on lippulappua ja passi. Tässä kohtaa kysy myös, onko sun säihkysäären mahdollista saada semmoinen paikka missä on tilaa jaloille. Samalla voit luovuttaa sen ruumaan menevän laukun. Muista, ettet voi ottaa matkustamoon mukaan paljon mitään nesteitä, joten viimeistään tässä heitä ne pakaasiin.

Pakaasissa kannattaa muuten olla räikyvän värinen matkatavaravyö tms. jonka auttaa sinua huomaamaan omasi hihnalla siel määränpäässä. Kyllä se sieltä nimittäin tulee :-)

Sitten pääset turvatarkastukseen (seuraa niitä edelläsi kulkevia) jossa ne katsoo sun käsveskan, paperit, passin, tietsan, tutkii sut metallinilmaisimella jne. Näille ei kannata vitsailla, ne ei ymmärrä huumoria. Ja nekin on jo kuullet kaiken sen mitä et edes kehtaisi sanoa. Siitä etenet baariin joka on lähinnä koneesi lähtöporttia (tässä taas ne opasteet, monitorit ja henkilökunta on kova sana). Kun portti aukeaa ja taas yksi täti/setä haluaa nähdä sun paperit, liity vaan jonon jatkoksi. Siitä ne päästää sut koneeseen.

(Perillä) Hihnalla odottelu. Asetu silleen toki, että näet sen rätkyvöisen oman laukkusi. Riippuu ihan muun populaation määrästä, mikä sellainen paikka on. Oma laukku tulee yleensä viimeisenä, niin että ei kannata hyperventiloida jos ei sitä näy. Ja JOS se ei tule ollenkaan, huomaat senkin kyllä. Olet siinä hihnalla sitten jo aika yksin.

En oo käynyt Lontoossa kohta 10 vuoteen enkä Heathrowlla ikinä, mutta olettaisin että H:lle menee metrolinja ja että Travel Cardeja saa edelleen? Joko ota taksi tai sitten leiki urbaania, (ks Travel Cardin nykyiset hankkimisohjeet netistä) kortilla metroon.

Klo 11 ja iltakuuden välillä hyvinkin ehdit käydä keskustassakin, mutta on hyvä olla lentokentällä kun tsekki aukeaa. Koska eihän sulla siellä mikä ole ollessa, siellä on varmaan erinomaiset tax free -myymälät ja kahvilaa pitkinpoikin, ja wireless tietty, jossa voit istua ja kirjoittaa meille matkakertomuksen.

iitukka kirjoitti...

Amen,
Zepander voisi olla vaikka lentokenttä virkailija. Tulosta tommi vaikka koko litania,niin varmasti ja takuulla ja kunniasanalla osaat liikkua.

Ja kaikkein tärkeintä ÄLÄ STRESSAA, mitä enemmän sitä teet, sen enemmän menet lukkoon. Jos mikään, siis mikään muu ei auta. Seuraa niitä muita siinä sun edellä,sitä pitkin pääset turvallisesti kaiken asian läpi, pääset koneeseen, pääset ulos koneesta, saat laukkusi ja pääset suuntaamaan lontooseen.
Ja tommi sinä osaat englantia, joten kysyvä EI IKINÄ tieltään eksy.

Hyvää ja hauskaa, avartavaa ja turvallista matkaa!

T kirjoitti...

zepander: no kun...no kun...no kun...no kun se on kauhean NOLOA että joutuu kyselemään henkilökunnalta tyhmiä :nolo:

Viileys-asteeni lentohenkilökunnan kanssa laskee huomattavasti jos kyselen itsestäänselvyyksiä...

Olen siis TIETENKIN hyvin, hyvin, hyvin, kiitollinen neuvoistasi.

iitukka: olen kriisinhallinnassa menossa "masennus"-kohdassa, kohti "hyväksyntää".

Nuo zepanderilta ja muilta saamani ohjeet auttavat, nyt kun tiedän MITEN toimia. Sehän tässä eniten on hermostuttanut. Jep, olen sikäli omituinen :friikki:

Kais me muuten nähdään ennen matkalle lähtöä?

Minulla muuten mitään läppäriä ole...saatte kyllä matkaraporttia, mutta ensin kirjaan ne analogisesti vihkoon, ja siitä sitten pikkuhiljaa puhtaaksi kirjoittelen ;)

ALisko kirjoitti...

Tiedätkös, olen niiiin iloinen, että joku muukin kärsii lentokenttävammasta. Sitten kun (kyllä, kun) olet reissustasi selvinnyt, niin voisit tietenkin tehdä palveluksen yhteiskunnalle ja kirjoittaa opastavan blogimerkinnän nimellä Isot Ja Pelottavat Lentokentät For Dummies And Other Neurotic Freaks.

Ana kirjoitti...

T, lohduksi, että sulla _ei_ole_ lentokenttähenkilökunnan silmissä viileysastetta, jonka voisit menettää :-D Me kun nyt ollaan vaan niiden työtä ja ne hoitaa työnsä just silleen, että ne vastailee meidän tyhmiin kysymyksiin.

Alcinoe kirjoitti...

Tähän on vain yksi oikea tapa: etenet rauhallisesti äärimmäisen itsevarmassa asennossa ja skannaat ympäristöäsi näköelimillä kuin terminaattori ikään. Jos et hetkeen tiedä, minne edetä, lasket laukun ja rennosti tarkastat kellosi. Kellon hinaa voi jäädä hetkeksi säätämään samalla kun nostaa katseen takaisin tauluihin ja opasteisiin. Suuntaa voi ja kannattaa ehdottomasti kysyä, mutta silloinkin matalalla äänellä ja hymy vähintäänkin silmissä kareillen. Näin kaikki pikkuhiljaa ratkeaa kuin itsestään.

Ach, ja INTJ:nä olet pakotettu saapumaan kentälle äärimmäisen hyvissä ajoin, mahdollisesti jopa vaseliinipurkki taskussa kaiken varalta. Lentokoneessa ehdit laskea aikaeron itsellesi selväksi, samoin punnan kurssin. Kapteeni hoitaa koneen suunnan.

T kirjoitti...

alisko: minuakin helpottaa tieto siitä, että joku muukin ei ota lentokenttiä yhtä itsestäänselvyytenä kuin hengittämistä ja Herran toista tulemista.

JOS selviän, lupaan perinpohjaisen selityksen koko reissusta, myös lentokentistä ;)

JOS en selviä, niin tietäkää että viimeinen ajatukseni oli joko "Seuraavassa elämässä tahtoisin olla kissa. Eikun Siperiantiikeri. Eikun leijona. Eikun tappajarobotti. Eikun tappajakissarobotti." tai "AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!!!!!"

Itse asiassa sain juuri hienon ohjelmaidean: I'm a tourist, get me out of here! eli Selviytyjät: Lentokenttä.

Laitetaan kasa minun kaltaisiani neuroottisia friikkejä, jotka ovat nähneet lentokentän vain lentoemäntä/stuertti/lentokapteeni-fantasioissaan.

Sitten annetaan porukalle tehtäväksi selvittää tiensä pääportilta lennolle A2135 Bogotaan.

Veikkaan että siitä saataisiin ainakin 12-osainen sarja, yksittäisen jakson kesto 1 h (miinus lentoyhtiöiden mainokset).

zepander: itsekin asiakaspalvelutehtävissä toimivana tiedän että se N:s henkilö, joka kysyy vessan vieressä ollessaan "hei missä teillä on täällä vessa!?", voi olla se viimeinen korsi joka laukaisee massamurhan.

Onneksi oma firmani on aina peittänyt kaikki todisteet näistä.

Pelkään siis että karma lopultakin saa minut kiinni...

alcinoe: eikös se perinteisempi tapa olisi jäädä juuuri niiden monitorien alapuolelle, mielellään keskelle käytävää ja laukku tar-kal-leen niin lähellä itseä että sen omistajuussuhde ymmärretään, mutta toisaalta niin kaukana että sekin osaltaan tukkii muiden tietä.

INTJ:nhän minä tässä hermoilenkin :friikki:

Koska en ymmärrä kaikkia lentokentän tapoja sekä käyttäytymissääntöjä, olen aivan ymmälläni koska en tiedä mitä tehdä.
Tämähän on INTJ:n heikko kohta: heitä heidät johonkin aivan uuteen tilanteeseen, jonka kaikki muuttujia he eivät tiedä, ja he jähmettyvät.

Onnekseni minulla on virtuaalisia neuvojia, jotka estävät tällaisen tilanteen syntymisen ;)

Kiitos teille.

Markiisi kirjoitti...

Lento _ei voi_ kestää 4:55. Lento Tre-Dub kestää hitusen alle 3 h. Trust me on this 'un.

Zepanderin mainitsema terminaattorikatsehan siulta jo käy.

Ja niistä aspoista vielä: tällä kertaa _sinä_ olet se, joka "on aina oikeassa". Yeap, that's right. Play ball. :D

-T2, JI

Alcinoe kirjoitti...

Njääh, mastermind selviää kaikesta, jos vain selviää hermoilustaan. =)

T kirjoitti...

Markiisi: olet oikeassa, se kestääkin (tarkistuksen jälkeen) n. 3 h.

Eli lähtö on 7.45 ja paikalla ollaan klo 9. Kuulin kaverilta että lipuissa ilmoitetaan aina paikallinen aika, eli laskin aluksi väärin.

Suomen ajassa tuo olisi lähtö 7.45 ja paikalla klo 11 eli 3 h 15 min.

Mikä edelleenkin on muuten yhtä tuskaa, kipua ja kärsimystä.

Nyt kun nakulentojakin on Saksassa suunniteltu, niin miksei voi olla nukutuslääke-lentoja? Sinut nukutetaan lähtiessä, lääkintähenkilökunta seuraa olotilaasi matkan ajan ja perillä sinut herätetään hajusuolalla tms.

Tuossa olisi Finnairille kilpailuetu.

alcinoe: kiitos, tottahan tuo on, mutta kun yhdestä hermostumisesta selviää, lisää tulee jostain :edelleen friikki:

Mirva kirjoitti...

Heathrow'n muutamaan otteeseen käyneenä voin luvata, että ellet osaa siellä toimia, olet lukutaidoton. (Tämän oli tarkoitus kuulostaa rohkaisevalta, mutta yhtäkkiä ymmärrän, että se saattaa myös kuulostaa hyvin lohduttomalta...)

Älä myöskään hermoile siitä Zone 5:stä. Sehän pitää sisällään mm. kuningattaren 'kesämökin' ja kuuluisan hienostopoikien rangaistuslaitoksen nimeltä Eton.

Vuoksesi toivon, että brittiläiset ovat sään puolesta saaneet manner-eurooppalaisen kesän tänä vuonna. Nauti matkasta!

T kirjoitti...

Sannasaatana: Lukeminen ei ole ongelma, mutta sen sisäistäminen on välillä ollut ongelma. Sanat menevät niin lujaa silmien ohitse, että aivot eivät osaa niitä tulkita.

Eli jos uutisissa lukee miehestä joka onnistui tukkimaan koko lentoliikenteen jouduttuaan varoituksista huolimatta lähtevien koneiden radalle, niin luultavasti luin kyltistä "Don't go that way" pelkästään "go that way".

Ai että Eton on tuolla...

Se saattaa selittää erään seikan, joka on minua jonkin aikaa mietityttänyt hotellissani...asiasta tarkemmin seuraavassa bloggauksessa, tämä kommenttitila voisi olla liian lyhyt sen täysimittaiseen pohdintaan.

Säästä puheenollen, olen aina sanonut että sitten kun isona tulen rikkaaksi, muutan jonnekin missä on aina kylmää, ankeaa, sateista ja ruoka on pahaa eli Isoon-Britanniaan ;)

Melankolia rulettaa.