maanantai 19. tammikuuta 2009

Blaa blaa blaa blaa blaa blaa

(Omistettu Chuck Palahniukille, joka kiitti Haunted-kirjan loppupuheessaan kaikkia jotka jaksoivat lukea hänen kirjoittamansa kirjan, kolmelle lukijalleni sekä ystävälleni, joka ei lue blogiani, koska siinä on liikaa sanoja.)

Miksi kukaan enää kirjoittaa mitään?
Eivät ihmiset jaksa lukea mitään Harry Potterista kertovien slash-tarinoiden tällä puolen.

Kuvitellaan että Lapissa aikoinaan oli korkeasti sivistynyt ja edistyksellinen kansa, jossa mm. miehen oravannahka oli naisen oravannahka, eikä kolme ja puoli päästäisen nahkaa.

Jatketaan pohtimalla, että mitäpä jos heidän keskuuteensa syntyi aikuisten oikeasti vapahtaja? (Ei nyt millään pahalla nykyisiä uskonnollisia uskomuksia kohtaan, mutta oikeasti: Israel on ns. Herran luvattu maa? Eihän siellä ole muuta kuin hiekkaa kahdessa tunnetussa ilmenemismuodossaan eli kengän sisällä ja kengän ulkopuolella.
Nähtävästi erittäin hyvä PR-toimisto heillä kuitenkin on aikoinaan ollut.)

Näillä ihmisillä olisi ollut tietoa ja taitoa jotka saattaisivat nykyihmisen saavutukset häpeään, ja olisivat hämmentäneet meitä kovin.

Miksi meillä ei kuitenkaan ole mitään tietoa näistä ihmisistä?

Varmaan samasta syystä miksi yksi Mayojen kalentereista loppuu 21.12.2010.

Veikkaan että siinä kävi suunnilleen näin:

Kaunis, aurinkoinen päivä Mayojen valtakunnassa.
Yksinäinen kivenhakkaaja lyö kiveen päivämääriä. Ulkona muut nauttivat auringonpaisteessa ja juovat paikallista käsitystä Sex on the beach-drinkistä. Kaikilla tuntuu olevan hauskaa.

Yksinäinen kivenhakkaaja kuitenkin ei välitä ihmisten ilakoinnista, vaan vastuuntuntoisesti hakkaa edelleen vaan päivämääriä: 15.12.2010, 16.12.2010, 17.12.2010...

Kylläpäs muuten tuolla porukalla tuntuu olevan hauskaa, kivenhakkaaja tuumii. Ja ihan niin kuin joku tuolla tanssisi pöydällä...18.12.2010, 19.12.2010...

Onhan tätä
Tezcatlipocan kalenteria koputeltu jo lähemmäs viiden tuhannen vuoden ajan. Eikö nyt Quetzalcoatlautta voitaisi kerrankin pitää hauskaa...20.12.2010, 21.12.2010...

Kivenhakkaaja katsoo kun porukkaa alkaa juomaan toistensa keholta, ja sitten hän katsoo kiveä jota hakkaa: huomenna nuo ihmiset ovat selvinpäin ja eivät niin hauskoja kuin nyt, mutta tämä Yum Cimilin kivipaasi olisi täällä varmasti maailmanloppuun saakka.

Äh, Ixtab vieköön
, ehtiihän sitä huomennakin, kivenhakkaaja tuumii ja lähtee muiden joukkoon.

Seuraavana päivänä julistetaan seuraavaa uutista kaiken kansan kuultavaksi:
"Kalenterikivenhakkaajan paikka julistetaan avoimesti haettavaksi.

Edellinen kivenhakkaaja on eilen yrittänyt kännipäissään näyttää miten "tosi-mayat" eivät tarvitse talttaa ja vasaraa kivenhakkaamiseen, mutta onnistui vain rikkomaan nyrkkiensä lisäksi kivipaasen, jossa lukee nyt "ja niinä päivinä" ja "tulee tapahtumaan" eli ensimmäisenä tehtävänä olisi hakata uusi tapahtumakalenteri.

Kiveen hakatut, alle tonnin painoiset hakemukset voi toimittaa laitimmaiseen temppeliin, viisi kilometriä viidakon keskelle."

Sitten kuitenkin tapahtui jotain, mitä kukaan ei tiedä ja tässä sitä nyt ollaan.

Ehkä se muinainenkin lappilaiskansa lopulta katosi sen vuoksi, että joku keksi mitä tapahtuu kun melkein ihan minkä tahansa nesteen jättää käymään liian pitkäksi aikaa, mutta kukaan ei keksinyt toimivaa krapulalääkettä. Kaikki suuret rakennelmat ja mahtavat keksinnöt tuhosi lopulta aika, ilmasto tai viimeistään humalainen lentävän lautasen kuski.

Kaikki mikä meille jäi muistoksi heistä oli kulttuurinsa viimeisen edustajan luolanseinään universaalilla, ja helposti ymmärrettävällä koodilla kirjoittama "vhttu mhä olen nhii khännssä!!!!Mks kukaan ei ymmrä mua????", mutta antropologit ovat kautta aikojen hylänneet sen epätodennäköisenä käännöksenä, ja yrittävät saada sitä liitettyä jotenkin poronkusenjuoksemien mittaamiseen ja kävyn kokojen muuttumiseen.

Siksi kirjoittakaa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Äh, eikö se kalenteri ollut qippuköysistä... naru vaan loppui, kaveri hirtti itsensä, kun oli niin vtusti hommia! Nih kerta!

T kirjoitti...

Polga: itse asiassa saatat olla oikeassa (paitsi siitä että kalenteri oli köysistä; pidän kiinni kiviteoriastani koska se sopii tarinaani paremmin ;) ).

Mayoilla oli nimittäin itsemurhan jumalatar Ixtab, joka kuvattiin aina köysi kaulassa.

Mayat uskoivat että itsemurha johti suoraan taivaaseen. Tästä syystä itsemurhia tehtiin hyvin yleisesti masennuksen vuoksi tai toisinaan hyvinkin tavanomaisista syistä.