Blogivastaaja, täällä ilonanne

Hei, minä olen automatisoitu blogivastaaja.

1-2-3, toimiiko tämä? 1-2-3, toimiiko tämä?

Näinkin pitkän tauon jälkeen pitää tarkistaa toimiiko kaikki niin kuin olettaa sopii.
Vähän kuten varsinainen bloginpitäjänne, jolla menee niin kuin olettaa sopii.

Hyvä ystäväni Roberto Benigni varmaan kuvaisi varmaan tilannetta termillä la idiotica comedia.

Koska bloginpitäjänne on elänyt mm. suojattua elämää, hänen elämänkatsomuksensä on omituinen sekoitus sarjakuvia ja naistenlehtiä. Paitsi että tuo tietenkin tarkoittaa sitä, että hän katselee molemmista vain kauniita kuvia, hän oikeasti uskoo molempien arvomaailmaan.

Koska olisi aivan liian vaarallista paljastaa hänen supersankarinimeään, -asuaan, ja -voimiaan, siis ilman että teillä on varahappi-pullo vieressänne kun henki lakkaa kulkemasta liiallisen nauramisen vuoksi, mainittakoon että henkilö, jonka ajatuksenjuoksu jää aina ensimmäiselle vesiesteelle leikkimään juoksijanumerolapusta taitellulla paperiveneellä, uskoo naistenlehtien joululahjavinkit.

Tänä vuonna "polta ystävällesi hänen lempimusiikistaan cd ja koristele se omatekoisella kannella" johti siihen, että välipäivät menivät kirjoitellessa vastausposteja puolelle kirkon poikakuorosta ja muutamalle seniori-laulajalle, että hän kyllä pitää heistä, mutta ei kuitenkaan pidä heistä siten.

En tiedä kumpi on enemmän ula-taajuuksien saavuttamattomissa: tämä jätkä, vai tämän jätkän lukemat artikkelit.

Jos tuo oli naurettavaa, niin tulette pitämään siitä mitä älynkäytön valkoinen kääpiö tekee tällä hetkellä.

Yrittää esittää urheaa naamaa vaikka täytti eilen vuosia. En viitsi paljastaa oikeaa lukua, mutta sanotaanko että siitä hetkestä, kun keskiverto suomalainen mies on saanut ainakin kerran todistetusti seksiä, eli tullut isäksi, on jo monta vuotta.
Monta, monta vuotta.
Enemmän kuin uskottekaan.

Tälläisina hetkinä kaipaan vanhaa toveriani Anthony Quinnia, joka tuli isäksi vielä 80-vuotiaana. Hän ehkä olisi voinut opettaa jotain tällekin tyypille.

No joka tapauksessa "tämäkin tyyppi", koska en enää keksi tarpeeksi kuvaavia ilmaisuja, yrittää hukuttaa murheitaan juomalla Smurffi®© -limpparia Xena®© -kupistaan, Karvinen®© -t-paidassaan, nyyhkyttäen sisäänpäin ja näyttäen urheaa naamaa®© (Kyllä, hän harrastaa sitä niin usein, että se on jo käytännöllisesti katsoen rekisteröity yksinoikeudella hänelle)

On vain ajan kysymys, ja lyhyen sellaisen, ennen kuin hän ostaa ensimmäisen "I :sydän: Cats"-mukin ja "Kissat rulettaa!"-t-paidan.

Mutta hänellähän oli juuri syntymäpäivä.
Olenko minä liian julma "tämäkin tyyppiä" kohtaan? Pitäisikö minun kerrankin auttaa häntä?

Taidan tilata hänelle Kissa-lehden.

Jahka "tämäkin tyyppi" saa taas homman kasaan, ja nostaa kissan pöydälle, hän palannee normaaliin ajatuksenvirtaansa.