perjantai 14. joulukuuta 2007

Väliin henkilökohtaista, osa XXIII

Keskeyttäkää jos olette kuulleet tämän aiemmin, tai seuranneet samoja tv-sarjoja kuin minä.

Intiaanisoturi sai kiinni villihevosen ja vei sen pilttuuseensa.
- Jopas oli hyvä tuuri, kaikki sanoivat. - Sinä olet todella onnekas.
- Ehkä, intiaanisoturi tyytyi toteamaan.

Seuraavana iltana villihevonen rikkoi pilttuunsa ja karkasi.
- No mutta olipas huono tuuri, kaikki sanoivat. - Olipas epäonnea matkassa.
- Ehkä, intiaanisoturi tyytyi toteamaan.

Mutta päivän koittaessa villihevonen palasi, ja toi mukanaan villihevoslaumansa.
- Oho, tuo on tosi hyvää tuuria, kaikki sanoivat. - Tuosta ei tuuri voi parantua.
- Ehkä, intiaanisoturi tyytyi toteamaan.

Seuraavana päivänä soturin poika alkoi taltuttamaan villihevosia. Yksi niistä heitti pojan selästään ja pojan jalka murtui.
- Surullista, kaikki sanoivat. - Tuo oli todella huonoa tuuria.
- Ehkä, intiaanisoturi tyytyi toteamaan.

Aamun koittaessa heimon nuoret urhot lähtivät sotajalalle toista heimoa vastaan. Ainoastaan intiaanisoturin poika ei voinut lähteä, koska hänen jalkansa oli murtunut.
Illan tullessa taistelu oli ohi. Moni sotajalalle lähteneistä ei koskaan palannut elävänä.
- Sinullahan kävi hyvä tuuri, kaikki sanoivat. - Aivan uskomaton onnenkantamoinen.
- Ehkä, intiaanisoturi tyytyi toteamaan.

Tarinan opetus on siinä, että vain aika kertoo onko jokin asia hyvästä vai pahasta.

Tämä tuli mieleeni nyt, kun olen kahden digiboksin loukussa.

Minulla oli antennitalouksiin tarkoitettu digiboksi, jonka ostin juuri ennen muuttioani uuteen kämppään. Syynä oli se, että kukaan ei viitsinyt mainita että "ai niin, säästääksemme päätettiin että remontoida antennijohtoja, vaan muutetaan ne vastaanottamaan kaapeli-signaalia."

Eli minulla oli (kallis) digiboksi, joka ei näy ilman sisäantennia, joka taasen, ihan vaan jotta universumi voisi vääntää veistä haavassa, ottaa häiriöitä mm. 100 metrin päässä ajavista autoista.

Mutta.

Päätin että asiahan ei tähän jää, ja pari viikkoa sitten sain viimein antennipistokkeen korjattua kuntoon ja ostin (edelleen kalliin) digiboksin, mutta sellaisen joka pystyy vastaanottamaan kaapeli-signaalia.

Kokeilin sitä eilen, ja...se ei toimi. Digiboksi ei löydä yhtään kanavaa.

Eli nyt minulla on kaksi (kallista) digiboksia, joista toinen toimii vajavaisesti ja toinen ei yhtään.

Yritän löytää positiivista juonta asiasta.

Yksi äänistä pääni sisällä käskee menemään ja hakkaamaan taloyhtiön hallituksen kaikkien jäsenten viherkasvit, koska niiden omistajat tekivät niin tyhmiä päätöksiä.

Toinen ääni käskee ottamaan kännykän känsäiseen kouraan, soittamaan antennipistokkeen remontoineeseen tyyppiin ja pyytämään konsultaatiota.

Kolmas ääni taas laulaa "looks like we made it", mutta yritän olla kuuntelematta sitä.

Huokaus.

Ajattelinkin että siitä oli pitkä aika kun minua oli pantu (halvalla).

Ps. Soitin antenni-firmaan. Asentaja, kuten epäilinkin, oli tehnyt ihan hyvää työtä ja antennisignaalia löytyy.

MUTTA.

Kun kuulema tehdään (jokin tekninen termi jota en käsittänyt, -modulaatio jotain) eli muunnetaan T-signaali C-signaaliksi, kanavat löytyvät tietyltä taajuus-alueelta (tai näin ainakin käsitin), joten kanavat pitää hakea manuaalisesti tältä tietyltä taajuus-alueelta.
Nyt pitää sitten selvittää mikä tämä taajuus-alue on, ja sitten tehdään manuaaliset säädöt.

Missäs se isännöitsijän numero on...

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä täällä teki sen, että vaihtoi kuvalaatikon pesukoneeseen - siinä on paremmat ohjelmat. Sitten tämä leikisti osti uuden läppärin ja siihen yllättäen sisältyi WinTV... juu, lupa pitäisi maksaa. Mutta kun ovikello soi, minä tempaisen tuon pötikän taskuuni - miten minä muka kuvaa vastaanotan - täh???? Tämä no sitten pelkää fiktiota! Nih!

T kirjoitti...

http://www.laki24.fi/keskustelu.php?id=6972
eli koodia tuntemattomille Laki24-keskustelupalstan (lakimiehet kirjoittavat muuten yllättävän huonoa suomea) mukaan tietokonetta suojelee tietoturvalaki, joten tietokonetta ei päästä ronkkimaan ilman tietokoneen etsintälupaa.

Näin kerran tuollaisen pötikän toimessa, tai siis toimimattomuudessa: ei pelittänyt, koska signaalia ei löytynyt vaikka miten kokeiltiin. Itse olen siis pikkaisen epäileväinen vielä noiden kanssa.

Ai niin, lisäystä omaan tikitiki-sekoiluuni: lappu jossa oli taajuudet digi-signaalia varten oli viety boys, joten pitää soitella isännöitsijälle että "noin 9 kuukautta sitten laitoitte ilmoituksen seinälle digi-kanavien taajuuksista. Mitä siinä luki? Ei, minulla ei ole aikaa että etsitte sen lapun jostain! Minä olen maksava asiakas! Minä vaadin tietää sen nyt heti!" ;)

Anonyymi kirjoitti...

t:lle: Se ns. kuviteltu pötikkä toimii aivan erinomaisesti, kaupungissa ainakin. Tosin vedin siihen normiantennon ,D...öhh... siis kuvitteellisesti! Kun siinä se antennon paikkakin kerran on. Mutta toimii ilman sitäkin ok. Haja-astutusalueista ei tietoa!