maanantai 17. joulukuuta 2007

Kirje Cthulhulle

Hei Ctulhu, miten sinulla menee? Minulla menee hyvin.

Siitä on jo vuosi kun viimeksi kirjoitin sinulle. Kiitos kaikesta mitä annoit viime vuonna. Olen ollut kiltti taas tänä vuonna, ja olen vältellyt kalan, ja varsinkin mustekalojen, syömistä.

Tonnikalapurkkeja ei lasketa, koska niissä on mukana niin paljon delfiinejä, että purkkien kyljissä tulisi lukea käytännöllisesti katsoen "nisäkästä tomaattiöljyssä".

Tässä kaikki mitä tahdon tänä vuonna:

- Että he, jotka luulevat että ilmeisesti koska pelkään hevosettomia, äänekkäitä metalli-laatikoita, joita sivistyneet ihmiset kutsuvat autoiksi, enkä siksi mene kadunreunaan, ymmärtäisivät että teen niin koska kadunreunassa menee polkupyörätie.
Sitä kutsutaan muiden tunteiden huomioon ottamiseksi, senkin selkärankahermojen varassa toimivat elävät lobotomisoitujen aivojen elinluovuttajat.

- Että ihmiset tajuaisivat että rivi ei ole yleismaailmallisesti hyväksytty muodostelma kulkea, varsinkaan pahimpien ostoruuhkien aikaan. Sen sijaan jono on, mutta sitä ilmeisesti käytetään vain kun määränpäässä on juotavaa, ruokaa, kahvia tai taksi.

Oikeastaan voisit jotenkin vaikuttaa kansanedustajiin ja saada heidät säätämään lain, jonka mukaan kaikki yli kolmea (3) luontaista henkilöä koskevat tapaamiset ovat mielenosoituksia, joita varten pitää joko olla lupa, tai sitten sen pitää liikkua nopeammin kuin ympäröivän massan, tai sitten se pitää järjestää jossain missä kukaan ei koskaan käy, esimerkiksi Saviolla.

- Että kassoille saataisiin pankeista tutut automaattiset kolikoiden laskinlaitteet. Kronologisesti ansioituneiden ihmisten tarvitsisi vain kaataa koko rahapussinsa siihen, ja se laskisi paljonko rahaa oli, ja kassa antaisi rahasta takaisin tai pyytäisi lisää.

Tällöin säästettäisiin kaikkien hermoja, kun kassalla olevien henkilöiden ei tarvitsisi yrittää laskea 100 € ostoksia 10 cm * 5cm-kokoisella tiskillä, jossa on levitettynä 20 cm *20 cm kokoiselle alueelle 5-senttisiä.

Eikö jonossaolijoiden tarvitsisi laskea päässään, kauanko kestää ennen kuin "pikaisesti vaan käyn kaupassa, ei tässä ostoskoria tarvita"-ajattelun vuoksi sylissä olevien pakasteiden pitää sulaa, ennen kuin ne tekevät kantajansa lopullisesti hedelmättömäksi.

Eli tällaista kaipaisin tänä vuonna, Cthulhu.

Jotkut muut tietenkin kirjoittelevat Joulupukille, mutta minä tiedän että ei Joulupukkia oikeasti ole olemassa. Se miksi ihmiset uskovat vielä punaiseen pukeutuvaan, ilmaiseksi lahjoja jakelevaan parrakkaaseen mieheen näinkin kauan kommunistisen järjestelmän kaatumisen jälkeen, on minulle suuri arvoitus.

Sinä sen sijaan olet oikeasti olemassa.
Vain se voi selittää Yle Extran lopettamisen, Xenan näkymisen tv:ssä, ja tämän blogin olemassaolon.

Hyvää joulua Cthulhu,
TV: t.

3 kommenttia:

Markiisi kirjoitti...

QFT.

Iä iä, aamen.

T kirjoitti...

QFT
Minulla on omituinen muistikuva, että aiemmin minä vielä...tiesin itse asioita, enkä linkittänyt aina Wikipediaan.

Mutta nuo muistot ovat katoamassa, kuin usva yön pimeyteen.

Markiisi kirjoitti...

"It is also used to express agreement with a previous poster's statement and validate its veracity."

Niin, ja seuraavaankin "QFT" sanan em. merkityksessä. :)