keskiviikko 29. lokakuuta 2008

You like me. You really, really like me!


Alcinoe Ajan sirpaleet-blogissaan on päättänyt palkita minut tällä:

1) Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä.

2) Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.

3) Palkinnonsaaja liittää palkinnon logon blogiinsa.

4) Palkinto tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen.

5) Palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan.


Alkuperäinen palkinto löytyy tästä blogista.

Nyt on aika siis antaa palkintoa eteenpäin. Sanon jo tässä vaiheessa että valinta oli todella vaikea, ja toivoisin voivani jakaa enemmänkin näitä, mutta elämä on kovaa, tuomariäänistä ei saa valittaa ja kahvini jäähtyy koko ajan.

Eli voittajat epämääräisessä järjestyksessä:

1) Helsingin taivaan alla
Piatta onnistuu yhdistämään blogissaan kuvan ja tekstin saumattomasti yhteen, ja toisinaan kuva ON teksti. Kirjoitukset vaihtelevat asiatekstistä päivänkuulumisiin, mikä takaa blogin tuoreuden.

2) Domus Perkele
Tea on paitsi lahjaimpia tietämiäni piirtäjiä, myöskin omaa kieroutuneen huumorintajun. Tämä yhdistelmä on välillä saanut aikaan kiivastakin keskustelua hänen blogissaan, sekä sellaisia komiikan yksittäisiä kiteytymiä, että Spedekin jää kakkoseksi.

3) Malmin polgara tarinoi
Polgaralla juttua riittää ja päivitystahti on uskomaton, nimittäin päivittäin. Ote on persoonallinen, ja lukija pääsee läheltä seuraamaan kirjoittajan elämää sekä ikuista taistelua taksojen kanssa (jonain päivänä, taksot, jonain päivänä...)

4) Mystiina
Ei ehkä anatomisesti oikeaoppisinta, ei aina loppuvitsiä sisältävää, eikä Karvinen esiinny kuvissa läheskään ollenkaan, mutta toista yhtä sympaattista ja henkilökohtaista vesivärikuvitettua blogia ei ihan heti löydy.

5) MK Comics & Art
En tiedä onko se taidetta, mutta tiedän mistä itse pidän. Täältä käyn aina nappaamassa tietokoneelleni taustakuvat ja käyn lepuuttamassa visuaalista silmääni.

8 kommenttia:

P.Olka kirjoitti...

Kiitän, en jää nyt juomaan kahvia ja Chulthua. Tarjoan sinullekin sen sijaan pan-galaktisen kurlauspommin, siinä! Örps =D

Piatta kirjoitti...

Oon ihan uskomattoman otettu :S En tunne ansaitsevani tuommoista pystiä, mutta kiitos!

T kirjoitti...

P.Olka & Piatta: kumpikin ansaitsitte pystin mainituista ansioista. Jatkakaa vaan hyvää työtänne :)

Ninni kirjoitti...

Jumalauta, vai ei mulle irtoo. V*ttu en lue sun blogia enää ikinä :-D

Noh, oikeasti olen kyllä miettinyt, että joku kaunis päivä täytyy yrittää taas ehtiä tuottaa jotain edes likipitäen kelvokasta sisältöä blogiin... Sitä odotellessa voin lueskella Teaa ja muita aktiivisia ja lahjakkaita blogittajia...

T kirjoitti...

Ninni: sinä olisit (oikeasti) ollut numero 6. eli karsiuduit juuri.
Anteeksi :(

Kyllähän sinä tiedät että oikeasti rakastan blogiasi :)

MK kirjoitti...

Kiitos, uskomatonta että pääsin Top 5 -listalle! Ja minä palkitsin Ninnin, jo ennen kuin luin nämä kommentit :)

MK kirjoitti...

... ja ehdottomasti paras tuo "en tiedä onko tämä taidetta vai ei."

T kirjoitti...

MK: eli suomeksi "en tiedä oliko tuo kohteliaisuus vai ei, mutta kiitos. Kai..?" ;)